Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat oman taiteenalansa ja kykenevät uudistamaan sitä. Koulutusohjelma antaa opiskelijalle edellytykset oman taiteellisen ominaislaadun jatkuvaan kehittymiseen. Koulutuksen keskeisiin tavoitteisiin kuuluvat opiskelijan oman taiteellisen ilmaisun ja näkemyksen tunnistaminen ja syventäminen, analyyttinen ja kriittinen ajattelu, ennakkoluuloton ideointi sekä kasvu taiteilijana ja ihmisenä. Tämän rinnalla opinnoissa painotetaan teatterin yhteistyöluonnetta ja kansainvälisyyttä. Tavoitteena on ohjata opiskelijaa paikantamaan itsensä osana kansainvälistä nykytaiteen kenttää ja kulttuuria. Ohjauksen koulutusohjelma toimii aktiivisesti yhteistyössä sekä Teatterikorkeakoulun että Taideyliopiston muiden akatemioiden koulutusohjelmien, Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen, Yhteisen opetuksen keskuksen, Aalto-ARTSin eri koulutusohjelmien, Tampereen yliopiston Nätyn, teatterikentän toimijoiden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tavoitteena on ohjata tulevat teatteritaiteilijat jo opiskeluaikana rakentavaan ja dynaamiseen kollegiaaliseen vuorovaikutukseen ja taiteelliseen keskusteluun eri koulutusohjelmissa opiskelevien opiskelijoiden kanssa. Ohjauksen koulutusohjelma on viisivuotinen kokonaisuus. Opinnot jakautuvat kolmivuotisiin, intensiivisestä lähiopetuksesta koostuviin kandidaatinopintoihin (180 op) sekä kaksivuotisiin maisteriopintoihin (120 op). Opiskelijan on suoritettava kandidaatin tutkinto ennen siirtymistään maisterin tutkintoon. Maisterin tutkinto antaa valmiudet jatko-opintoihin. Kandidaatinopinnot koostuvat kolmen lukuvuoden intensiivisistä lähiopinnoista. Opinnot rakentuvat taiteellisista projekteista, työpajoista, seminaareista, tradition tuntemuksen ja taide nykyyhteiskunnassa opinnoista, dramaturgian ja kirjoittamisen opinnoista sekä vapaavalintaisista opinnoista, kirjallisesta opinnäytteestä ja yleisopinnoista. Painotus on tekemällä oppimisessa. Kolmivuotiset ohjauksen kandidaatinopinnot perehdyttävät opiskelijan koulutusalansa laaja-alaisiin perustaitoihin ja käsitteistöön sekä esittävien taiteiden traditioon ja nykypäivään. Opinnot harjaannuttavat opiskelijan tunnistamaan oman taiteellisen erityislaatunsa ja soveltamaan omaksumiaan tietoja ja taitoja omaan taiteelliseen työskentelyyn. Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin hankittuja valmiuksia. Opinnot antavat opiskelijalle välineitä kehittää omaa taiteellista ominaislaatuaan perehtymällä sekä teatteritaiteen tradition, että nykyteatterin taiteellisiin kysymyksiin, työtapoihin, menetelmiin, estetiikkaan sekä taiteen ja yhteiskunnan väliseen vuorovaikutukseen. Maisteriopinnoissa opiskelija syventää taiteellista ja tutkimuksellista näkemystään, laajentaa ammatillista osaamistaan ja kykenee oman työnsä käsitteelliseen ja teoreettiseen pohdintaan. Opinnot tukevat opiskelijan kehittymistä omaääniseksi taiteilijaksi, joka kykenee toimimaan erilaisissa ammattilaisryhmissä, hankkeissa ja projekteissa niin kotimaisella kuin myös kansainvälisellä taidekentällä. Oman taiteellisen kehityksen rinnalla opinnoissa korostetaan kollegiaalisen oppimisen, vuorovaikutuksen, keskustelun ja yhteistyön merkitystä opiskelijan itsenäisen työskentelyn ja vastuullisuuden ohella. Maisteriopinnot koostuvat ohjauksen opinnoista, näitä taustoittavista taide-, teoria-, historia- ja tutkimusopinnoista, yksilöllisistä opinnoista ja opinnäytteestä. Maisterin tutkinnon opinnot ovat sisällöltään vaihtoehtoisia ja korostavat itsenäisen työskentelyn merkitystä opintojen suunnittelussa ja toteutuksessa. 1
Huom! Hakija ei voi hakea samana vuonna saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin. Jos hakija palauttaa hakemuksen saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin, otetaan huomioon vain hakemus viisivuotiseen koulutukseen. Valintaperusteet Opiskelijaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka valintakokeissa on osoittanut taiteellisen lahjakkuutensa ja soveltuvuutensa alalle ja joka on suorittanut: ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon (ylioppilastutkinto, International Baccalaureate (IB) -tutkinto, eurooppalainen ylioppilastutkinto (EB) tai Reifeprüfung-tutkinto) vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon tai ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Jos hakija kuitenkin on valintakokeissa osoittanut erityistä lahjakkuutta ja soveltuvuutta alalle, voidaan hänet hyväksyä ilman edellä mainitun tutkinnon suorittamista. Kielitaitovaatimus ja opetus-/tutkintokieli Ohjauksen koulutusohjelman opetus- ja tutkintokieli on suomi. Opiskelijalla on oikeus Teatterikorkeakoulun opetuksen yhteydessä ja opintosuorituksissa käyttää ruotsin kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti ellei opetussuunnitelmassa toisin määrätä tai opetuksen luonteesta niin johdu. Suurin osa ryhmäopetuksesta on kuitenkin suomen kielellä. Riittävä kielitaito on lähtökohtaisesti osa hakijan hakukelpoisuutta ja varmistaa hakijan koulutettavuutta/soveltuvuutta korkeakouluopiskeluun ja opiskelun sujuvuutta viestinnällisten valmiuksien osalta. Tullakseen hyväksytyksi Taideyliopiston tutkinto-opiskelijaksi hakijalla on oltava hakukohdekohtaisen opetuskielen mukainen kielitaito, joka on osoitettava hyväksyttävästi suoritetulla kielitestillä tai aikaisemmilla opinnoilla. Hakijan tulee osoittaa riittävä kielitaito lähtökohtaisesti hakuajan päättymiseen mennessä, kuitenkin viimeistään 14.2.2018. Mikäli hakija osoittaa riittävän kielitaidon osana opintoja ja suoritettava tutkinto on vielä kesken (esim. abiturientit ja hakijat, joiden kandidaatin tutkinto on kesken), hakijan tulee toimittaa opiskelutodistus ko. koulutuksen suorittamisesta sekä arvioitu valmistumisaika. 2
Suomen kielen taidon osoittaminen suomenkielisessä hakukohteessa Hakija voi todistaa suomen kielen taitonsa seuraavilla tavoilla: Todistus Suomessa suomeksi tai ruotsiksi suoritetusta koulusivistyksestä (peruskoulu/ lukio/ ylioppilastutkinto/ tai vastaava = vähintään kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto (laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998)). Huom! Suomalaisen ylioppilastutkinnon vuonna 1990 tai sen jälkeen suorittaneiden ei tarvitse toimittaa hakijapalveluihin todistuksia, koska ylioppilastiedot löytyvät hakijarekisteristä. Abiturienttien tulee toimittaa hakuvaiheessa opiskelutodistus tai peruskoulun päättötodistus. Suomessa koulusivistyksensä saanut hakija voi osoittaa kielitaitonsa suomeksi tai ruotsiksi riippumatta siitä, hakeeko hän suomen- vai ruotsinkieliseen koulutukseen. Mikäli tällaisen hakijan pohjakoulutus on suoritettu eri kielellä kuin hakukohteen (pääasiallinen) opetuskieli, valintakokeessa arvioidaan erikseen hakijan riittävä kielitaito opetuskielessä esim. haastattelun avulla. Todistus suomeksi tai ruotsiksi suoritetusta korkeakoulututkinnosta. Todistus ylioppilastutkinnossa suoritetusta suomi tai ruotsi toisena kielenä kokeesta vähintään arvosanalla magna cum laude (Ylioppilastutkintoasetuksen 11 :n mukaan kokelas, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, voi äidinkielen kokeen sijasta suorittaa suomi/ruotsi toisena kielenä kokeen) Huom! Suomi tai ruotsi toisena kielenä -koe ei ole sama asia kuin vieraan kielen koe. Todistus yleisen kielitutkinnon keskitason B2 suomen tai ruotsin kielen testin suorittamisesta. B2-tason kielitaitovaatimuksessa vähintään kahdesta osakokeesta tulee saavuttaa taso 4, joista toisen tulee olla osakokeesta kirjoittaminen. Valintakokeet Valintakokeet järjestetään Teatterikorkeakoulun Haapaniemenkatu 6 olevissa tiloissa. Valinnat ovat nelivaiheiset. Hakijoita karsitaan jokaisessa vaiheessa, myös välikarsinta eri vaiheissa on mahdollista. Valintakokeiden yksilötehtävät voi suorittaa joko suomen tai ruotsin kielellä, ryhmätehtävät ainoastaan suomen kielellä. Hakuaika 9.1. - 24.1.2018 3
1 vaihe Hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet palautettava 24.1.2018 klo 15.00 mennessä. Jatkoon päässeille lähetetään sähköpostitse kutsu toiseen vaiheeseen viimeistään viikolla 15 sekä mahdolliset lisätehtävät. Myös ennakkotehtävien perusteella karsituille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse. Huom! Otathan yhteyttä hakijapalveluihin (teak.hakijapalvelut@uniarts.fi), mikäli et ole saanut yhteydenottoa Teatterikorkeakoulusta kahta viikkoa ennen valintakokeita. 2 vaihe 7.5. - 9.5.2018 3 vaihe 14.5. - 16.5.2018 4 vaihe 18.5. - 19.5.2018 Tulokset julkaistaan 6.6.2018 (valintaehdotus uusiksi opiskelijoiksi hyväksyttävistä). Annettua valintakoeaikaa ei vaihdeta. Eri koulutusohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti ja jos haet useampaan hakukohteeseen, sinun on valittava, minkä koulutusohjelman valintakokeisiin osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valinnoissa. Hakijoita ei ole vakuutettu pääsykokeissa Teatterikorkeakoulun puolesta. Arviointikriteerit Valintojen ennakkotehtävissä kiinnitetään huomiota hakijan: teatterilliseen, dramaturgiseen ja visuaaliseen hahmotuskykyyn ajattelun ja mielikuvituksen omintakeisuuteen ja laaja-alaisuuteen teatteriesityksen kokonaisuuden hahmotukseen henkilökohtaiseen ja taiteelliseen reflektiokykyyn Varsinaisissa valintakokeissa kiinnitetään lisäksi huomiota: taiteelliseen lahjakkuuteen kykyyn konkretisoida persoonallista ajattelua näyttämölle motivaatioon, sitoutuneisuuteen ja vastuunottokykyyn johtamis- ja vuorovaikutustaitoihin soveltuvuuteen alalle ja korkeakouluopintoihin Ennakkotehtävät (liitetään hakemukseen) Ennakkotehtäviä ei tarkenneta eikä selitetä. Ennakkotehtävät tehdään suomen tai ruotsin kielellä. Sivu on A4-kokoa ja siinä saa olla n. 30 riviä kirjoitettua tekstiä (riviväli 1.5, fonttikoko 12). Tehtävät toimitetaan paperilla (lukuun ottamatta tehtävää 5, joka toimitetaan muistitikulla). Kirjoita tehtävät koneella, ei käsin kirjoitettuja tekstejä. Liian tiiviisti kirjoitettuja tekstejä ei lueta. Älä nido papereita yhteen. Kirjoita nimesi ja hakukohde jokaiseen tehtävään. 4
1. Millaisia esityksiä haluaisit tehdä? Mitä uutta haluaisit tuoda teatterin kentälle? (Pituus korkeintaan puolikas A4.) 2. Lue George Saundersin novelli Pentu (Kokoelmasta Joulukuun kymmenes, suomennos Markku Päkkilä). Mistä novelli kertoo? Mikä siinä on sinua henkilökohtaisesti puhuttelevaa? Mitä nykytodellisuuden ilmiötä novelli avaa? Konkretisoi näkökulmasi novelliin valitsemallasi tavalla, esimerkiksi kuvalla, kuvakollaasilla, lehtiartikkelilla tai piirroksella. (Pituus puolikas A4 sekä valitsemasi aineisto, jolla konkretisoit näkökulmasi.) 3. Tee esityssuunnitelma Pentu -novellin pohjalta. (Pituus korkeintaan 1 A4 sekä valitsemasi kuva) a. Mikä on esityksesi perusidea? Mitä esitys kertoo? Miksi se tehdään? b. Miten perusideasi konkretisoituu näyttämölle? Eli miten se näyttäytyy esityksen tilaratkaisussa, katsojasuhteessa, näyttelijäntyössä, visuaalisuudessa ja auditiivisuudessa? c. Valitse yksi kuva, jossa tiivistyy esityksesi tunnelma. 4. Kuvaa kolme elämäsi käännekohtaa, joissa tunteet ja järki ovat olleet ristiriidassa toistensa kanssa. (Pituus korkeintaan 1 A4.) 5. Tee video, jossa kuvaat itseäsi sellaisen henkilön näkökulmasta, joka on tuntenut nahoissaan sinun valintojesi seuraukset. Sinun on itse esiinnyttävä videossa. (Tallenteen pituus on 1 minuutti. Tallennetta ei saa leikata tai käsitellä efekteillä. Tallenteen on oltava MUISTIKULLA MP4 MUODOSSA. Muilla formaateilla olevia tallenteita ei katsota. Videon on auettava myös PC:llä. Tarkasta tallenteen toimivuus ja kirjoita muistitikkuun nimesi.) NÄIN HAET 1) Täytä sähköinen hakulomake hakuaikana 9.1. 24.1.2018 klo 15.00 mennessä osoitteessa www.opintopolku.fi Ohjauksen koulutusohjelma löytyy Opintopolku.fi -hakujärjestelmästä nimellä Ohjaus, teatteritaiteen kandidaatti + maisteri (3 v + 2 v) Kun olet täyttänyt ja lähettänyt hakulomakkeen Opintopolku.fi hakujärjestelmässä tulosta samalla kopio lähettämästäsi lomakkeesta ja liitä se hakemukseesi. 2) Toimita hakemus hakijapalveluihin 24.1.2018 klo 15.00 mennessä Hakemuksen tulee sisältää: Hakulomake Passikuvan kokoinen kasvokuva (niittaa kiinni hakulomakkeen 1 sivun oikeaan yläkulmaan) Tarvittaessa todistus opetus-/tutkintokielen mukaisen kielitaidon osoittamiseksi (kts kohta Kielitaitovaatimus ja opetus-/tutkintokieli ) Ennakkotehtävät 5
Älä nido hakemuspapereita yhteen! Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävä/ennakkotehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Sähköpostitse tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta. Hakemusten suuren määrän takia Teatterikorkeakoulu ei valitettavasti pysty vastaamaan tiedusteluihin hakemusten saapumisesta perille. Toimita hakemus joko; postitse osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu Hakijapalvelut/ Ohjaus PL 29 00097 Taideyliopisto (osoite kuriiripostille: Haapaniemenkatu 6, 00530 Helsinki) tuo ne paikanpäälle Teatterikorkeakoulun info-pisteeseen: Käyntiosoite: Haapaniemenkatu 6, Helsinki Hakemuksia otetaan vastaan ma-pe klo 8-18 välisenä aikana, viimeisenä hakupäivänä (24.1.2018) hakemuksia vastaanotetaan klo 15.00 asti. Teatterikorkeakoulun hakijapalvelut Teatterikorkeakoulun hakijapalvelut vastaa hakijoiden tiedusteluihin hakuaikana arkisin klo 9-15: puh. 050 349 6672, sähköposti teak.hakijapalvelut@uniarts.fi Seuraa Taideyliopistoa ja Teatterikorkeakoulua sosiaalisessa mediassa. @Taideyliopisto @Teatterikorkeakoulu @Uniartshelsinki 6