VALKOINEN VARAS Rauhansopimuksen valkoisten kanssa piti varmistaa kiowaheimolle, mohikaaneille ja Romansseille säännölliset ruokatäydennykset. Mutta jo kuukausien ajan intiaanit ovat saaneet vain puolet siitä määrästä, mikä heille oli luvattu toimittaa. Nälänhätä uhkaa. Soturit kokoontuvat pettyneinä ja kiukuissaan neuvonpitoon... Mohikaanien ja komanssien päälliköt kohtaavat Punaisen joen rannalla. Santana haluaa heittää sotakirveen... Navajojen ja valkoisten sotilaiden välinen suuri ratsastuskilpailu käytiin 1861 syyskuun 22 päivänä. Aamupäivällä käytiin esikilpailuja, itse pääkilpailu oli puoliltapäivin.
Hopeanuoli ja hänen veriveljensä Pekka ovat jo saaneet tiedon heimojen aikeista... Navajojen kunniaa puolustivat itse Manuelito ja valkoisien edustaja oli eräs luutnantti. Kilpailun voittajasta lyötiin vetoa ja panokset olivat todella arvokkaat.
Intiaaniasia mies Max Potter asuu Durangossa. Vedonlyönnin panoksina oli hevosia, karjaa, metallirahaa, huopia, lasihelmiä, käsitöitä, aseita, ratsastusvarusteita ja kaikenlaista muita tavaraa, mitä vain saattoi käyttää panoksina.
Kilpailu alkoi laukauksella. Ratsastajat syöksyivät liikkeelle yhtäaikaisesti, mutta muutaman sekunnin kuluttua katselijat huomasivat, että Manuelitolla oli vaikeuksia.
Hopeanuoli ja Pekka lähtevät täyttä laukkaa leiriä kohti... Manuelito menetti hevosensa hallinnan ja se syöksyi ulos kilparadalta. Pian huomattiin, että Manueliton ponin suitset oli katkaistu veitsellä ja tämä oli aiheuttanut hänen hevosensa holtittomuuden.
Navajot menivät tuomariston puheille, esittivät valituksen ja näyttivät ohjaksia. Tuomaristo, joka koostui kokonaisuudessaan sotilaista, hylkäsi tietenkin valituksen.
Tuomaristo julisti luutnantin voittajaksi ja sotilaat järjestivät heti voitonparaatin ja marssivat linnakkeelle noutamaan siellä säilytetyt vedonlyöntipanokset.
Soturit toimivat Santanan käskyn mukaan... Hurjistuneina sotilaiden huijauksesta navajot ryntäsivät heidän peräänsä. Linnakkeeseen portit paiskattiin kiinni navajojen edessä. Yksi soturi yritti päästä linnakkeelle väkisin, mutta hänet ammuttiin.
Sillä välin sotilaat ovat ryhmittyneet rantaviivaa pitkin... Se, mitä tämän jälkeen seurasi, oli pahin verilöyly, jonka sotilaat panivat toimeen navajojen keskuudessa. Kymmeniä aseettomia navajosotureita surmattiin, samoin surmattiin kymmeniä naisia ja lapsia.
Verilöylyn jälkeen kesti vuosia ennen kuin rauha jälleen vallitsi navajojen ja valkoisten välillä. Yhdysvaltain sisällissota aiheutti sen, etteivät valkoiset kerinneet keskinäisten välien selvittelyn vuoksi ahdistelemaan navajoja.
Intiaanit saavat kolme päivää aikaa... Navajojen mailta marssvat sinitakkiset sotilaat harmaatakkisia vastaan ja verisiä taisteluja käytiin Rio Granden varsilla. Kit Carson oli yksi sinitakkien johtajista, Arvoltaan hän oli eversti, kotkapäällikkö.
Navajot, ainakin useimmat heistä, luottivat Kit Carsoniin. Tämä oli aina puhunut intiaaneille rehellisesti. Navajot kutsuivat Kit Carsonia "Köydenheittäjä-Carsoniksi". Navajot luottivat Kit Carsonin sanaan ja toivoivat kovin, että he voisivat "Köyden-heittäjän" avulla tehdä rauhan, kunhan hän ensin olisi selvittänyt välinsä harmaa-takkien kanssa.
Ennen sisällissodan loppumista ja Kit Carsonin paluuta, marssi lännestä uusi mieslukuinen sinitakkien armeija Uuteen Meksikoon. Heitä komensi kenraali James Carleton. "Kalifornian kolona", joksi heitä kutsuttiin, leiriytyi Rio Granden varsille.
Jatkuu seuraavalta sivulta.
Jatkuu edelliseltä sivulta.
Tällä armeijalla ei ollut juuri mitään tekemistä, koska kaikki harmaatakit olivat vetäytyneet Teksasiin. Kenraali Carleton huomasi navajojen maanrikkaudet runsaat malmiesiintymät ja loistavan maanviljelysmaan.
Kenraali Carleton antoi miehilleen määräyksen haeskella intiaaneja, joita vastaan he voisivat taistella. Sitä vartenhan valkoiset olivat täällä, sotiakseen vaikkapa vain intiaaneja vastaan.
Ilta pimenee Hopeanuoli soutaa kuun valossa toiselle rannalle... Ensiksi Carleton kiinnitti huomionsa mescalero-apasseihin, joita eleli hajanaisina ryhminä Pecos- ja Rio Granden jokien välimaastossa. Tappakaa tai vangitkaa kaikki mescalerot, kuului kenraalin käsky.
Vahtikoira murisee ulkona. Vajasta kuuluu vaimeita ääniä... Kit Carson, joka kuului nyt kenraali Carletonin alaisuuteen, vastusti tällaista menettelytapaa ja teki kaikkensa saadakseen mescalerot antautumaan ja muuttamaan Bosque Redondon suojelualueelle.
Samanaikaisesti River Queenin miehistö on kuin ihmeen kautta on onnistunut pakenemaan laivasta... Kahakoita kuitenkin syntyi ja vuoden 1863 kevääseen tultaessa mescalerot olivat karkoitettu Meksikoon tai viety vangittuna Bosque Redondon alueelle.
Navajot seurasivat sivusta levottomina, kuinka nopeasti Carleton kukisti mescalerot. Niinpä navajot lähettivät valtuuskunnan valkoisten luo. Intiaanit eivät halunneet sotaa vaan elää rauhassa.
Kenraali Carletonin mielestä rauha tuli vasta sitten, kun kaikki navajot olisivat antautuneet ja muuttaneet Bosque Redondon suojelualueelle. Intiaanit pitivät tätä suojelualuetta kuolemaakin pahempana ja eivät tähän suostuneet.
Kesäkuun 23 päivänä 1863 Carleton asetti aikarajan, mihin mennessä navajojen tuli siirtyä heille varatulle alueelle. Jos näin ei kävisi, heitä pidettäisiin vihollisina ja tavattaessa heidät saisi tappaa.
Yhtään navajoa ei kuitenkaan ilmaantunut määräajan kiiluessa umpeen suojelualueelle. Niinpä valkoiset aloittivat sotatoimensa navajoja vastaan. Carleton nimesi Kit Carsonin johtamaan sotatoimia.
Vastahakoisesti Kit Carson otti kuitenkin tehtäväkseen johtaa sotaretkeä navajoja vastaan. Ehkäpä juuri hän, jos kukaan, osaisi viedä sotaretken päätökseen ilman suurempia verenvuodatuksia. Kit Carson piti paljon intiaaneista; hän oli elänyt heidän parissaan pitkiä aikoja. Hän ilmoitti kenraalille, että hän oli liittynyt armeijaan sotiakseen etelävaltojen sotilaita vastaan eikä intiaaneja.