VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Captopril Mylan 12,5 mg tabletti Captopril Mylan 25 mg tabletti Captopril Mylan 50 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 12,5 mg, 25 mg tai 50 mg kaptopriilia. Apuaineet, ks. kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO Tabletti. Valmisteen kuvaus 12,5 mg tabletit: Valkoinen kapselimuotoinen tabletti, jonka jakouurteen toisella puolella on merkintä "G" ja toisella puolella merkintä "C 12,5". 25 mg tabletit: Valkoinen kahdeksankulmainen kaksoiskupera tabletti, jonka halkaisija on noin 6,5 mm. Tabletin toiselle puolelle on merkitty neliön muotoon C, T, 2, 5 ja toiselle puolelle G. 50 mg tabletit: Valkoinen, soikea kaksoiskupera tabletti, jonka pituus on noin 11,3 mm ja leveys 5,8 mm. Tabletin toisella puolella on merkintä CT/50 ja toisella puolella G. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1 Käyttöaiheet Hypertensio: Kaptopriili on tarkoitettu hypertension hoitoon. Sydämen vajaatoiminta: Kaptopriili on tarkoitettu kroonisen sydämen vajaatoiminnan hoitoon, johon liittyy systolisen kammiotoiminnan heikkeneminen, käytettäväksi yhdessä diureettien ja tarvittaessa digitaliksen ja beetasalpaajien kanssa (ks. kohdat 4.3, 4.4, 4.5 ja 5.1). Sydäninfarkti - lyhytaikainen (4 viikkoa) hoito: kaptopriili on tarkoitettu kliinisesti vakaalle potilaalle ensimmäisten 24 tunnin kuluessa sydäninfarktista. - oireilevan sydämen vajaatoiminnan pitkäaikainen ennaltaehkäisy: kaptopriili on tarkoitettu kliinisesti vakaalle potilaalle, jolla on vasemman kammion oireetonta vajaatoimintaa (ejektiofraktio 40 %). Nuoruustyypin diabeteksen nefropatia: Kaptopriili on tarkoitettu makroproteinurisen diabeettisen nefropatian hoitoon potilailla, joilla on nuoruustyypin diabetes. (Ks. kohta 5.1). 4.2 Annostus ja antotapa Annostus tulee sovittaa yksilöllisesti potilaan profiilin (ks. 4.4) ja verenpainevasteen mukaan. Enimmäissuositusannos on 150 mg vuorokaudessa. Kaptopriili voidaan ottaa ennen ruokailua, ruokailun aikana tai sen jälkeen. 1
Hypertensio: Suositeltu aloitusannos on 25-50 mg vuorokaudessa jaettuna kahteen annokseen. Halutun verenpaineen saavuttamiseksi annosta voidaan suurentaa kahden viikon välein tapahtuvin lisäyksin 100-150 mg:aan vuorokaudessa jaettuna kahteen annokseen. Kaptopriilia voidaan käyttää yksin tai yhdessä muiden verenpainetta alentavien lääkeaineiden, erityisesti tiatsididiureettien, kanssa (ks. kohdat 4.3, 4.4, 4.5 ja 5.1). Jos kaptopriilihoitoon lisätään muu verenpainelääkitys kuten tiatsididiureettihoito, voi olla tarpeen ottaa kaptopriili vain kerran päivässä. Potilailla, joilla yliaktiivinen reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmä (hypovolemia, renovaskulaarinen hypertensio, sydämen dekompensaatio), hoito tulisi mieluiten aloittaa 6,25 mg:n tai 12,5 mg:n kerta-annoksella. Hoito suositellaan aloittavaksi lääkärin tarkassa valvonnassa. Tällöin kaptopriilia annetaan kaksi annosta vuorokaudessa. Annostusta voidaan asteittain nostaa 50 mg:aan vuorokaudessa annettuna kerta- tai kahtena annoksena tai jos tarpeen 100 mg:aan vuorokaudessa annettuna kerta- tai kahtena annoksena. Sydämen vajaatoiminta: Sydämen vajaatoiminnassa kaptopriilihoito tulee aloittaa lääkärin tarkassa valvonnassa. Yleensä aloitusannos on 6,25-12,5 mg kahdesti tai kolmesti vuorokaudessa. Annostuksen titraaminen ylläpitoannokseen (75-150 mg/vrk) tulee perustua potilaan vasteeseen, kliiniseen tilaan ja toleranssiin. Maksimiylläpitoannos on 150 mg vuorokaudessa jaettuna useampaan osa-annokseen. Annoksen nostaminen tulee tehdä vähintään kahden viikon välein tapahtuvin lisäyksin potilaan vasteen arvioimiseksi. Sydäninfarkti - lyhytaikainen hoito: kaptopriilihoito tulee aloittaa sairaalassa heti, kun potilaalla ilmenee merkkejä vakaasta hemodynamiikasta. Potilaalle annetaan 6,25 mg:n testiannos, kahden tunnin kuluttua 12,5 mg:n annos ja 12 tuntia myöhemmin 25 mg:n annos. Seuraavana päivänä aloitetaan neljän viikon hoito 100 mg:lla/vrk jaettuna kahteen annokseen, jos hemodynaamisten haittavaikutusten mahdollisuus on poissuljettu. Potilaan tila on arvioitava uudelleen neljän viikon hoidon jälkeen, ennen kuin päätös sydäninfarktin jälkihoidon toteuttamisesta tehdään. - pitkäaikaishoito: jos kaptopriilihoitoa ei ole aloitettu akuutin sydäninfarktivaiheen ensimmäisten 24 tunnin aikana, suositellaan hoito aloitettavaksi 3.-16. päivänä sydäninfarktin jälkeen, kunhan tarvittavat hoidolliset olosuhteet on saavutettu (vakaa hemodynamiikka ja jäännösiskemian hallinta). Hoito tulee aloittaa sairaalassa tarkassa valvonnassa (erityisesti verenpainetta valvottava), kunnes 75 mg:n annos on saavutettu. Aloitusannoksen on oltava pieni (ks. 4.4) erityisesti, jos potilaalla on hoitoa aloitettaessa normaali tai matala verenpaine. Hoito aloitetaan 6,25 mg:n annoksella ja sitä jatketaan 12,5 mg:n annoksella kolmesti vuorokaudessa kahden päivän ajan, ja edelleen 25 mg:n annoksella kolmesti vuorokaudessa, jos hemodynaamisten haittavaikutusten mahdollisuus on poissuljettu. Suositeltu annos tehokkaan sydäntä suojaavan vaikutuksen saavuttamiseksi pitkäaikaishoidossa on 75-150 mg vuorokaudessa jaettuna 2-3 annokseen. Diureettien ja/tai muiden samanaikaisesti käytettävien vasodilataattoreiden annostusta on ehkä pienennettävä vakaan tilan kaptopriiliannoksen saavuttamiseksi oireellisessa hypotensiossa ja sydämen vajaatoiminnassa. Annosta titrataan tarvittaessa potilaan kliinisen vasteen mukaan. Kaptopriilia voidaan käyttää yhdessä muiden sydäninfarktin hoitoon käytettävien lääkkeiden kuten trombolyyttien, beetasalpaajien ja asetyylisalisyylihapon kanssa. Nuoruustyypin diabeteksen nefropatia: Suositeltu vuorokausiannos nuoruustyypin diabeteksen nefropatiaa sairastaville potilaille on 75-100 mg kaptopriilia jaettuna osa-annoksiin. Jos verenpainetta halutaan laskea lisää, voidaan käyttää samanaikaista verenpainetta alentavaa lisälääkitystä. Munuaisten vajaatoiminta: Koska kaptopriili erittyy pääasiassa munuaisten kautta, annostusta tulisi pienentää tai annosväliä suurentaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Jos samanaikainen diureettihoito on tarpeen, suositellaan vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastaville potilaille mieluummin loop-diureetteja (esim. furosemidi) kuin tiatsididiureetteja. Munuaisten vajaatoimintaa sairastaville potilaille suositellaan seuraavia vuorokausiannoksia 2
kaptopriilin akkumuloitumisen välttämiseksi: Kreatiniinipuhdistuma (ml/min/1,73 m 2 ) Aloitusannos/vrk (mg) Maksimiannos/vrk (mg) > 40 25-50 150 21-40 25 100 10-20 12,5 75 < 10 6,25 37,5 Vanhukset: Kuten muitakin verenpainelääkkeitä käytettäessä, on vanhuksille harkittava pienemmän aloitusannoksen (6,25 mg kahdesti vuorokaudessa) käyttöä, koska munuaisten ja muiden elinten toiminta voi olla heikentynyt (ks. yllä ja kohta 4.4). Annos titrataan verenpainevasteen mukaan ja se tulee pitää niin pienenä kuin mahdollista riittävän hoitovasteen saavuttamiseksi. Lapset ja nuoret: Lasten hoidossa lääkkeen tehoa ja turvallisuutta ei ole vielä varmennettu. Kaptopriilin käyttö lapsille ja nuorille tulee aloittaa lääkärin tarkassa valvonnassa. Kaptopriilin aloitusannos on noin 0,3 mg/kg. Erityisvarotoimenpiteitä vaativille potilaille (munuaisten vajaatoimintaa sairastavat lapset, keskoset, vastasyntyneet ja imeväisikäiset, koska heidän munuaistoimintansa ei vastaa vanhempien lasten ja aikuisten munuaistoimintaa) aloitusannoksen tulisi olla vain 0,15 mg kaptopriilia/kg. Yleensä kaptopriilia annetaan lapsille 3 kertaa vuorokaudessa, mutta annos ja annosväli on sovitettava yksilöllisesti potilaan vasteen mukaan. 4.3 Vasta-aiheet Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle, kohdassa 6.1 mainituille, apuaineille tai muille ACE:n estäjille. Aikaisemman ACE:n estäjähoidon aikana ilmennyt angioedeema. Hereditäärinen/idiopaattinen angioneuroottinen edeema. Toinen ja kolmas raskauskolmannes (ks. kohdat 4.4 ja 4.6) Captopril Mylan -valmisteen käyttö samanaikaisesti aliskireeniä sisältävien valmisteiden kanssa on vasta-aiheista, jos potilaalla on diabetes mellitus tai munuaisten vajaatoiminta (glomerulusten suodatusnopeus <60 ml/min/1,73 m2) (ks. kohdat 4.5 ja 5.1).. 4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet Hypotensio: Hypotensiota esiintyy harvoin komplisoitumattomilla verenpainepotilailla. Oireellista hypotensiota esiintyy todennäköisemmin verenpainepotilailla, joilla on voimakkaasta diureettihoidosta, ravintosuolarajoituksesta, ripulista, oksentelusta tai hemodialyysistä johtuva nesteja/tai natriumvaje. Neste- ja/tai natriumvaje on korjattava ennen ACE:nestäjien antoa ja on harkittava pienempää aloitusannosta. Sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla on suurempi riski saada hypotensio, ja siksi suositellaan pienempää aloitusannosta ACE:n estäjähoitoa aloitettaessa. Varovaisuutta on noudatettava aina, kun kaptopriilin tai diureetin annosta nostetaan sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Kuten muillakin verenpainelääkkeillä, suuri verenpaineen laskeminen potilailla, joilla on iskeeminen sydän- tai aivoverisuonitauti, voi aiheuttaa sydäninfarktin tai aivohalvauksen riskin kasvun. Jos hypotensiota ilmenee, potilas tulee laittaa selinmakuulle. Nestekorvaus keittosuolainfuusion avulla voi olla tarpeen. Renovaskulaarinen hypertensio: ACE:n estäjähoito lisää hypotension ja munuaisten vajaatoiminnan riskiä potilailla, joilla on molemminpuolinen munuaisvaltimostenoosi tai stenoosi ainoaan toimivaan munuaiseen johtavassa valtimossa. Munuaistoiminnan heikkeneminen saattaa ilmaantua aiheuttaen vain pienen muutoksen seerumin kreatiniinipitoisuudessa. Näillä potilailla hoito on aloitettava lääkärin tarkassa valvonnassa, pienin annoksin, annosta huolellisesti titraten ja seuraten munuaisten toimintaa. 3
Munuaisten vajaatoiminta: Jos potilaalla on munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma 40 ml/min), aloitusannostus on sovitettava potilaan kreatiniinipuhdistuman mukaan (ks. kohta 4.2) ja tämän jälkeen potilaan hoitovasteen mukaan. Kalium- ja kreatiniinipitoisuuksien rutiiniseuranta kuuluu osana näiden potilaiden normaaliin lääkärintarkastukseen. Reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmän (RAA-järjestelmä) kaksoisesto On olemassa näyttöä siitä, että ACE:n estäjien, angiotensiini II -reseptorin salpaajien tai aliskireenin samanaikainen käyttö lisää hypotension, hyperkalemian ja munuaisten toiminnan heikkenemisen (mukaan lukien akuutin munuaisten vajaatoiminnan) riskiä. Sen vuoksi RAA-järjestelmän kaksoisestoa ACE:n estäjien, angiotensiini II -reseptorin salpaajien tai aliskireenin samanaikaisen käytön avulla ei suositella (ks. kohdat 4.5 ja 5.1). Jos kaksoisestohoitoa pidetään täysin välttämättömänä, sitä on annettava vain erikoislääkärin valvonnassa ja munuaisten toimintaa, elektrolyyttejä ja verenpainetta on tarkkailtava tiheästi ja huolellisesti. ACE:n estäjiä ja angiotensiini II -reseptorin salpaajia ei pidä käyttää samanaikaisesti potilaille, joilla on diabeettinen nefropatia. Angioedeema: Kasvojen, raajojen, huulten, kielen, äänielimen ja/tai kurkunpään angioedeemaa on todettu ACE:n estäjiä, kuten kaptopriilia, saavilla potilailla. Angioedeemaa saattaa ilmetä milloin tahansa hoidon aikana. Tällaisissa tapauksissa kaptopriilihoito on heti lopetettava ja potilasta tarkkailtava asianmukaisesti, jotta varmistutaan oireiden täydellisestä häviämisestä ennen potilaan kotiuttamista. Tapauksissa, joissa turvotus on rajoittunut kasvoihin ja huuliin, tilanteesta on yleensä selvitty ilman hoitoa, vaikkakin antihistamiineista on ollut hyötyä oireiden lievittämisessä. Kurkunpään angioedeema voi johtaa kuolemaan. Hengitysteiden tukkeutumisen mahdollisesti aiheuttavassa kielen, äänielimen tai kurkunpään angioedeemassa tulee heti aloittaa asianmukainen hoito, esim. adrenaliiniliuoksen (1 mg/ml, 0,3-0,5 ml) antaminen ihon alle ja/tai hengitysteiden pitäminen avoinna. ACE:n estäjähoidon yhteydessä mustaihoisilla potilailla on todettu muita potilaita yleisemmin angioedeemaa. Potilailla, joilla on aikaisemmin ollut ACE:n estäjähoitoon liittymätöntä angioedeemaa, saattaa olla tavanomaista suurempi angioedeeman vaara ACE:n estäjähoidon aikana (ks. kohta 4.3). Intestinaalista angioedeemaa on raportoitu harvoin esiintyneen potilailla, joita on hoidettu ACE:n estäjillä. Potilailla esiintyi vatsakipua (johon osalla potilaista liittyy pahoinvointia tai oksentelua); joissakin tapauksissa aiemmin ei esiintynyt kasvojen angioedeemaa, ja C-1 esteraasi pitoisuudet olivat normaalit. Angioedeema todettiin vatsan TT-kuvauksessa, ultraäänitutkimuksessa tai leikkauksen yhteydessä ja oireet poistuivat kun ACE:n estäjähoito lopetettiin. Intestinaalinen angioedeema pitäisi kuulua ACE:n estäjiä saavien potilaiden erotusdiagnoosiin, jos heillä esiintyy vatsakipua (ks. kohta 4.8). Yskä: ACE:n estäjien käytön yhteydessä on raportoitu yskää. Yskä on tyypillisesti kuivaa, sitkeää ja häviää, kun hoito lopetetaan. Maksan vajaatoiminta: ACE:n estäjähoito on harvoin liitetty oireyhtymään, joka alkaa kolestaattisella ikteruksella ja kehittyy äkilliseksi ja voimakasoireiseksi maksakuolioksi johtaen joskus kuolemaan. Tämän oireyhtymän mekanismia ei tunneta. Jos ACE:n estäjällä hoidettavalle potilaalle ilmaantuu keltaisuutta tai merkittävää maksaentsyymipitoisuuksien nousua, on ACE:n estäjähoito keskeytettävä ja potilaan tilaa seurattava asianmukaisesti. Hyperkalemia: Joillakin ACE:n estäjähoitoa (mukaan lukien kaptopriili) saavilla potilailla on havaittu kohonneita seerumin kaliumpitoisuuksia. Hyperkalemiariskiryhmään kuuluvat munuaisten vajaatoimintaa ja/tai diabetesta sairastavat potilaat tai kaliumia säästäviä diureetteja, kaliumlisävalmisteita tai kaliumia sisältäviä suolankorvikkeita käyttävät potilaat sekä potilaat, jotka käyttävät muita seerumin kaliumpitoisuutta kohottavia lääkkeitä (kuten hepariini). Jos edellä mainittujen aineiden käyttöä pidetään tarpeellisena, suositellaan säännöllistä seerumin kaliumpitoisuuden seurantaa. 4
Litium: Litiumin ja kaptopriilin yhdistelmäkäyttöä ei suositella litiumtoksisuuden voimistumisen vuoksi (ks. kohta 4.5). Aortta- ja mitraaliläppästenoosi/obstruktiivinen hypertrofinen kardiomyopatia/sydänperäinen sokki: ACE:n estäjiä on käytettävä varoen potilaille, joilla on vasemman kammion läppien ja/tai ulosvirtauskanavan ahtauma ja vältettävä, jos potilaalla on kardiogeeninen sokki ja hemodynaamisesti merkittävä ahtauma. Neutropenia/Agranulosytoosi: ACE:n estäjiä (mukaan lukien kaptopriili) saavilla potilailla on raportoitu neutropeniaa/agranulosytoosia, trombosytopeniaa ja anemiaa. Neutropeniaa tavataan vain harvoin potilailla, joiden munuaiset toimivat normaalisti ja joilla ei esiinny muita komplisoivia tekijöitä. Kaptopriilia tulee käyttää äärimmäistä varovaisuutta noudattaen potilailla, joilla on kollageeninen verisuonisairaus tai jotka saavat immuunivastetta vähentäviä lääkkeitä, allopurinolia tai prokainamidia tai joilla esiintyy useampia näistä komplisoivista tekijöistä, erityisesti jos potilaalla on ennestään munuaisten vajaatoiminta. Joillekin näistä potilaista on kehittynyt vakava infektio, johon intensiivinen antibioottihoito ei eräissä tapauksissa ole tehonnut. Jos kaptopriilia määrätään näille potilaille, leukosyyttien kokonaismäärän ja niiden jakauman määritykset tulee tehdä ennen hoidon aloittamista, kahden viikon välein hoidon kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ja sen jälkeen säännöllisin välein. Hoidon aikana potilaita tulee kehottaa ilmoittamaan kaikista infektioon viittaavista oireista (esim. kurkkukipu tai kuume). Jos oireita esiintyy, tehdään leukosyyttien erittelylaskenta. Kaptopriili- ja muu samanaikainen lääkitys (ks. kohta 4.5) tulee lopettaa, jos todetaan tai epäillään neutropeniaa (neutrofiilejä alle 1000/mm 3 ). Useimmilla potilailla neutrofiilien määrä normalisoituu nopeasti kaptopriilihoidon lopettamisen jälkeen. Proteinuria: Proteinuriaa voi esiintyä erityisesti potilaalla, jolla on munuaisten vajaatoiminta tai jota hoidetaan suhteellisen suurilla ACE:n estäjäannoksilla. Kokonaisproteiinimäärä virtsassa oli > 1 g/vrk noin 0,7 prosentilla kaptopriilia saavista potilaista. Suurimmalla osalla näistä potilaista oli merkkejä aiemmasta munuaissairaudesta tai he olivat saaneet suhteellisen suuria kaptopriiliannoksia (yli 150 mg/vrk), tai molemmat. Noin viidesosalla proteinuriapotilaista esiintyi nefroottista oireyhtymää. Suurimmalla osalla potilaista proteinuria lieveni tai hävisi kuuden kuukauden kuluessa riippumatta siitä, jatkettiinko kaptopriilihoitoa. Proteinuriapotilaiden munuaistoimintaa mittaavat parametrit, kuten urea- tai kreatiniinipitoisuudet, muuttuivat harvoin. Virtsan proteiini tulee määrittää (liuskakoe aamuvirtsasta) ennen hoidon aloittamista ja sen jälkeen säännöllisin väliajoin potilailla, joilla on aikaisemmin todettu munuaissairaus. Anafylaktiset reaktiot siedätyshoidon aikana: Siedätyshoitoa pistiäistoksiinia vastaan saavilla potilailla on raportoitu harvoissa tapauksissa pitkäaikaisia hengenvaarallisia anafylaktisia reaktioita ACE:n estäjiä käyttäessään. Nämä reaktiot voitiin välttää keskeyttämällä väliaikaisesti ACE:n estäjähoito, mutta oireet palasivat, jos hoito aloitettiin epähuomiossa uudelleen. Siksi on noudatettava varovaisuutta hoidettaessa siedätyshoitoa saavia potilaita ACE:n estäjillä. Anafylaktiset reaktiot high-flux -dialyysin aikana/lipoproteiini-afereesikalvoaltistuksen aikana: High-flux -dialyysikalvoilla hemodialysoiduilla potilailla tai potilailla, joille on tehty LDL (lowdensity lipoprotein) -erotus dekstraanisulfaattiabsorptiolla, on raportoitu anafylaktisia reaktioita. Siksi suositellaan harkittavan jonkin vaihtoehtoisen kalvon tai muuntyyppisen lääkityksen käyttöä. Leikkaus/Anestesia: Suurissa leikkauksissa tai sellaisen anestesialääkityksen yhteydessä, joka aiheuttaa verenpaineen laskua, voi esiintyä hypotensiota. Jos hypotensiota esiintyy, se voidaan korjata plasmavolyymiä lisäämällä. Diabetespotilaat: Äskettäin oraalista diabeteslääkettä tai insuliinia saaneiden diabetespotilaiden verensokeritasoa on seurattava huolellisesti erityisesti ACE:n estäjähoidon ensimmäisen kuukauden aikana. Hypokalemian riski: ACE:n estäjän yhdistäminen tiatsididiureettihoitoon ei poista hypokalemian 5
ilmaantumisen mahdollisuutta. Kaliumpitoisuutta on seurattava säännöllisesti. Laktoosi: Captopril Mylan sisältää laktoosia, ja sitä ei tule käyttää potilaille, joilla on synnynnäinen galaktosemia, glukoosi- ja galaktoosimalabsorptio tai laktaasinpuutosoireyhtymä (harvinaisia metaboliasairauksia). Etniset erot: Kuten muutkin angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjät, kaptopriili alentaa selvästi tehottomammin mustaihoisten verenpainetta ei-mustaihoisiin ihmisiin verrattuna. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että pieni reniiniaktiivisuus on mustaihoisilla verenpainepotilailla yleisempää kuin muilla potilasryhmillä. Raskaus: ACE:n estäjien käyttöä ei pidä aloittaa raskauden aikana. Jos ACE:n estäjiä käyttävä nainen aikoo tulla raskaaksi, hänelle tulee vaihtaa muu, raskauden aikanakin turvallinen verenpainelääkitys, ellei ACE:n estäjien käyttöä pidetä välttämättömänä. Kun raskaus todetaan, ACE:n estäjien käyttö on lopetettava heti, ja tarvittaessa on aloitettava muu lääkitys (ks. kohdat 4.3 ja 4.6). 4.5 Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset Kaliumia säästävät diureetit tai kaliumlisävalmisteet: ACE:n estäjät lieventävät diureettien aiheuttamaa kaliumhukkaa. Kaliumia säästävät diureetit (esim. spironolaktoni, triamtereeni tai amiloridi), kaliumlisävalmisteet ja kaliumia sisältävät suolankorvikkeet voivat suurentaa seerumin kaliumpitoisuutta merkittävästi. Jos näiden aineiden samanaikainen käyttö on indisoitu potilaalla todetun hypokalemian vuoksi, niiden käytössä on noudatettava varovaisuutta ja seerumin kaliumpitoisuutta on seurattava tiheään (ks. kohta 4.4). Diureetit (tiatsidi- tai loop-diureetit): Aiempaan suuriannoksiseen diureettihoitoon saattaa liittyä nestevaje, mikä saattaa aiheuttaa hypotensioriskin potilaille, joille aloitetaan kaptopriilihoito(ks. kohta 4.4). Hypotensiivisiä vaikutuksia voidaan pienentää keskeyttämällä diureettihoito, lisäämällä nesteen ja suolan nauttimista tai aloittamalla hoito pienellä kaptopriiliannoksella. Kaptopriilin ja hydroklooritiatsidin tai furosemidin välisissä yhteisvaikutustutkimuksissa ei kuitenkaan ole havaittu kliinisesti merkittäviä yhteisvaikutuksia. Muut verenpainelääkkeet: Kaptopriilia on käytetty turvallisesti muiden yleisesti käytettyjen verenpainelääkkeiden kanssa (esim. beetasalpaajat ja pitkävaikutteiset kalsiumkanavan salpaajat). Näiden valmisteiden samanaikainen käyttö voi lisätä kaptopriilin verenpainetta alentavaa vaikutusta. Kliinisissä tutkimuksissa on havaittu, että reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmän (RAA-järjestelmä) kaksoisestoon ACE:n estäjien, angiotensiini II -reseptorin salpaajien tai aliskireenin samanaikaisen käytön avulla liittyy haittavaikutusten, esimerkiksi hypotension, hyperkalemian ja munuaisten toiminnan heikkenemisen (mukaan lukien akuutin munuaisten vajaatoiminnan) suurentunut esiintyvyys vain yhden RAA-järjestelmään vaikuttavan aineen käyttöön verrattuna (ks. kohdat 4.3, 4.4 ja 5.1). Nitroglyseriini-, muussa nitraatti- tai vasodilataattorihoidossa tulee noudattaa varovaisuutta. Alfasalpaajat: Samanaikainen alfasalpaajien käyttö saattaa tehostaa kaptopriilin verenpainetta alentavaa vaikutusta ja suurentaa ortostaattisen hypotension vaaraa. Akuutin sydäninfarktin hoitoon käytettävä lääkitys: Kaptopriilia voi käyttää samanaikaisesti asetyylisalisyylihapon (kardiologisina annoksina), trombolyyttien, beetasalpaajien ja/tai nitraattien kanssa sydäninfarktipotilaille. Litium: Palautuvaa seerumin litiumpitoisuuden suurenemista ja litiummyrkytyksiä on havaittu yhtäaikaisen litiumin ja ACE:n estäjän käytön yhteydessä. Tiatsididiureettien samanaikainen käyttö saattaa lisätä litiumin toksisuuden riskiä ja myös ACE:n estäjien käyttöön liittyvää jo lisääntynyttä litiumin toksisuuden riskiä. Litiumin ja kaptopriilin yhteiskäyttöä ei siten suositella. Jos näiden lääkkeiden yhteiskäyttö on kuitenkin välttämätöntä, seerumin litiumpitoisuuksia on seurattava tarkasti (ks. kohta 4.4). 6
Trisykliset masennuslääkkeet/psykoosilääkkeet: ACE:n estäjät voivat tehostaa tiettyjen trisyklisten masennus- ja psykoosilääkkeiden verenpainetta alentavaa vaikutusta (ks. kohta 4.4). Posturaalista hypotensiota voi esiintyä. Allopurinoli, prokainamidi, sytostaatit tai immuunivastetta vähentävät lääkeaineet: Samanaikainen anto ACE:n estäjien kanssa voi johtaa leukopenian riskin kasvuun erityisesti, jos jälkimmäisiä käytetään suositeltuja annoksia suurempina annoksina. Ei-steroidaaliset tulehduskipulääkkeet (NSAID-lääkkeet): ACE:n estäjien verenpainetta laskeva vaikutus voi heikentyä, kun niitä käytetään samanaikaisesti NSAID-lääkkeiden kanssa (esim. selektiiviset COX-2 estäjät, asetyylisalisyylihappo (>3 g/vrk), ei-selektiiviset NSAID-lääkkeet). NSAID-lääkkeet ja ACE:n estäjät vaikuttavat additiivisesti seerumin kaliumtason nousuun ja munuaistoiminnan heikkenemiseen. Nämä vaikutukset ovat yleensä palautuvia. Harvoin on raportoitu äkillistä munuaisten vajaatoimintaa, erityisesti potilailla, joilla munuaisten toiminta voi olla heikentynyt, kuten vanhuksilla tai kuivumisesta kärsivillä potilailla. Sympatomimeetit: Sympatomimeetit voivat heikentää ACE:n estäjien verenpainetta alentavaa vaikutusta; kumpaakin lääkehoitoa samanaikaisesti saavien potilaiden tilaa on huolellisesti seurattava. Diabeteslääkkeet: Farmakologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ACE:n estäjät kaptopriili mukaan lukien voivat voimistaa insuliinin ja oraalisten diabeteslääkkeiden kuten sulfonyyliureoiden hypoglykeemisiä vaikutuksia. Jos tämä hyvin harvinainen yhteisvaikutus esiintyy, voi olla välttämätöntä pienentää diabeteslääkkeen annosta samanaikaisen ACE:n estäjähoidon aikana. Kliininen kemia: Kaptopriili voi aiheuttaa väärän positiivisen tuloksen virtsan asetonitutkimuksessa. 4.6 Hedelmällisyys, raskaus ja imetys Raskaus: ACE:n estäjien käyttöä ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana ei suositella (ks. kohta 4.4). ACE:n estäjien käyttö toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen aikana on vasta-aiheista (ks. kohdat 4.3 ja 4.4). Epidemiologisten tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että altistuminen ACE:n estäjille ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana lisää sikiön epämuodostumien riskiä. Tulokset eivät kuitenkaan ole vakuuttavia, mutta pientä riskin suurenemista ei voida sulkea pois. Jos ACE:n estäjiä käyttävä nainen aikoo tulla raskaaksi, hänelle tulee vaihtaa muu, raskauden aikanakin turvallinen verenpainelääkitys, ellei ACE:n estäjien käyttöä pidetä välttämättömänä. Kun raskaus todetaan, ACE:n estäjien käyttö tulee lopettaa heti, ja tarvittaessa on aloitettava muu lääkitys. Tiedetään, että altistus ACE:n estäjille toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen aikana on haitallista sikiön kehitykselle (munuaisten toiminta heikkenee, lapsiveden määrä pienenee, kallon luutuminen hidastuu) ja vastasyntyneen kehitykselle (munuaisten toiminta voi pettää ja voi ilmetä hypotensiota ja hyperkalemiaa). (Ks. kohta 5.3). Jos sikiö on raskauden toisen ja kolmannen kolmanneksen aikana altistunut ACE:n estäjille, suositellaan sikiölle tehtäväksi munuaisten toiminnan ja kallon ultraäänitutkimus. Imeväisikäisiä, joiden äiti on käyttänyt ACE:n estäjiä, tulisi seurata huolellisesti hypotension varalta (ks. kohdat 4.3 ja 4.4). Imetys: Vähäisten farmakokineettisten tutkimustulosten mukaan pitoisuudet rintamaidossa ovat olleet hyvin matalat (ks. kohta 5.2). Vaikka nämä pitoisuudet näyttävätkin kliinisesti merkityksettömiltä, Captopril Mylan -valmisteen käyttöä ei suositella imetyksen aikana, jos lapsi on keskosena syntynyt, ja ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen, sillä on olemassa teoreettinen riski kardiovaskulaarisille 7
ja munuaisiin kohdistuville vaikutuksille eikä ole riittävästi kliinistä käyttökokemusta. Vanhempia imeväisiä rintaruokkiville äideille voidaan harkita Captopril Mylan -valmisteen käyttöä, jos hoito on tarpeen äidille ja jos imeväistä seurataan haittavaikutusten varalta. 4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn Kuten muutkin verenpainelääkkeet, myös kaptopriili voi heikentää ajokykyä ja koneiden käyttökykyä erityisesti hoidon alussa tai kun annostusta on muutettu ja myös käytettynä yhdessä alkoholin kanssa. Nämä vaikutukset riippuvat kuitenkin yksilöllisestä alttiudesta. 4.8 Haittavaikutukset Kaptopriili- ja/tai ACE:n estäjähoidon aikana raportoituja haittavaikutuksia ovat seuraavat haittavaikutukset, jotka on määritelty elinryhmittäin ja esiintyvyyden mukaan seuraavasti: Hyvin yleiset (>1/10), yleiset (>1/100, <1/10), melko harvinaiset (>1/1000, <1/100), harvinaiset (>1/10 000, <1/1000), hyvin harvinaiset (<1/10 000, mukaan lukien yksittäiset raportit). Veri ja imukudos Aineenvaihdunt a ja ravitsemus Psyykkiset häiriöt Hermosto Silmät Sydän Verisuonisto Hyvin yleinen Yleinen Unihäiriöt Makuaistin heikkenemine n, huimaus Melko harvinainen Takykardia tai takyarytmia, angina pectoris, sydämentykytys Hypotensio (ks. kohta 4.4), Raynaud n oireyhtymä, punastumi- Harvinainen Hyvin harvinainen Tuntematon Neutropenia/ agranulosytoosi (ks. kohta 4.4), pansytopenia erityisesti munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (ks. kohta 4.4), anemia (aplastinen ja hemolyyttinen mukaan lukien), trombosytopenia, imusolmukesairaus, eosinofilia, autoimmuunitaudit ja/tai positiiviset tumavastaaineet Anoreksia Hyperkalemia, hypoglykemia (ks. kohta 4.4) Sekavuus, masennus Uneliaisuus, päänsärky ja tuntoharhat Aivoverisuonihäiriöt mukaan lukien aivohalvaus ja pyörtyminen Näön hämärtyminen Sydämenpysähdys, kardiogeeninen sokki 8
Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina Kuiva, ärsyttävä (limaton) yskä (ks. kohta 4.4) ja hengenahdistus Pahoinvointi, oksentelu, mahaärsytys, vatsakipu, ripuli, ummetus, suun kuivuminen Ruoansulatuselimistö Maksa ja sappi Iho ja ihonalainen kudos Luusto, lihakset ja sidekudos Munuaiset ja virtsatiet Sukupuolielimet ja rinnat Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat Tutkimukset Hyvin yleinen Yleinen Kutina, johon voi liittyä ihottuma, ihottuma ja alopesia Melko harvinainen nen, kalpeus Angioedeem a (ks. kohta 4.4). Rintakipu, väsymys, huonovointi suus Harvinainen Hyvin harvinainen Tuntematon Suutulehdus/ aftahaavaumat, intestinaalinen angioedeema (ks. kohta 4.4) Munuaisten toimintahäiriöt mukaan lukien munuaisten vajaatoiminta, polyuria, oliguria, tihentynyt virtsaamistarve Bronkospasmi, nuha, allerginen alveoliitti/eosinofiilinen keuhkokuume Kielitulehdus, peptinen haava, haimatulehdus Maksan vajaatoiminta ja kolestaasi (mukaan lukien keltaisuus), maksatulehdus mukaan lukien kuolio, kohonneet maksaentsyymiarvot ja bilirubiini Nokkosihottuma, Stevens- Johnsonin oireyhtymä, monimuotoinen punavihoittuma, valoherkkyys, ihon punaisuus, rakkulareaktiot ja hilseilevä dermatiitti Lihaskipu, nivelkipu Nefroottinen oireyhtymä Impotenssi, gynekomastia Kuume Proteinuria, eosinofilia, suurentunut seerumin kaliumpitoisuus, pienentynyt seerumin natriumpitoisuus, suurentunut veren 9
Hyvin yleinen Yleinen Melko harvinainen Harvinainen Hyvin harvinainen Tuntematon ureapitoisuus, suurentunut seerumin kreatiniini- ja bilirubiinipitoisuus, hemoglobiinin, hematokriitin, leukosyyttien ja trombosyyttien lasku, positiiviset tumavastaaineet, kohonnut lasko Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haitta-tasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle: www-sivusto: www.fimea.fi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri PL 55 FI-00034 Fimea 4.9 Yliannostus Yliannostuksen oireita ovat vaikea hypotensio, sokki, tokkuraisuus, bradykardia, elektrolyyttihäiriöt ja munuaisten vajaatoiminta. Imeytymisen estäminen (esim. mahahuuhtelu, adsorbenttien ja natriumsulfaatin anto 30 minuutin kuluessa lääkkeenotosta) ja eliminaation nopeuttaminen on tarpeen, jos lääkkeen nauttiminen on tapahtunut äskettäin. Hypotension kehittyessä potilas on laitettava sokkihoitoasentoon ja potilaalle on annettava plasmavolyymin lisääjää ja suolankorviketta. Hoitoa angiotensiini II:lla on harkittava. Bradykardiaa tai liian voimakasta vagustonusta on hoidettava atropiinilla. Sydäntahdistimen käyttöä voidaan harkita. Kaptopriili voidaan poistaa verenkierrosta hemodialyysin avulla. 5. FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET Farmakoterapeuttinen ryhmä: ACE:n estäjät ATC-koodi: C09AA01 5.1 Farmakodynamiikka Kaptopriili on erittäin spesifinen ja estää kilpailevasti angiotensiini I:stä konvertoivaa entsyymiä (ACE:n estäjät). ACEN estäjien suotuisat vaikutukset näyttävät perustuvan pääasiassa plasman reniini-angiotensiinialdosteronijärjestelmän estämiseen. Reniini on munuaisten syntetisoima endogeeninen entsyymi, joka verenkiertoon vapautuessaan konvertoi angiotensinogeenin suhteellisen inaktiiviseksi dekapeptidiksi, angiotensiini I:ksi. Peptidyylidipeptidaasi angiotensiinikonvertaasientsyymi konvertoi tämän jälkeen angiotensiini I:n angiotensiini II:ksi. Angiotensiini II on voimakas vasokonstriktori, joka aiheuttaa valtimoiden vasokonstriktiota ja kohottaa verenpainetta sekä stimuloi lisämunuaisen erittämään aldosteronia. ACE:n eston seurauksena angiotensiini II:n pitoisuus plasmassa laskee, mikä vähentää vasopressiivista aktiivisuutta ja aldosteronin eritystä. Vaikka aldosteronin erityksen väheneminen on vähäistä, voi seerumin kaliumpitoisuudet kohota ja ilmaantua natrium- ja nestevajetta. Jos 10
angiotensiini II:n aiheuttama negatiivinen vaikutus reniinin eritykseen keskeytyy, reniinin aktiivisuus plasmassa kasvaa. Konvertoivan entsyymin toisena tehtävänä on hajottaa voimakas vasodepressiivinen kiniinipeptidi bradykiniini inaktiivisiksi metaboliiteiksi. ACE:n esto johtaa siksi verenkierrossa ja paikallisesti esiintyvän kallikreiini-kiniinijärjestelmän aktiivisuuden kasvuun, mikä aiheuttaa prostaglandiinisysteemin aktivoituessa perifeeristä vasodilataatiota. On mahdollista, että tämä mekanismi aiheuttaa osaltaan ACE:n estäjien verenpainetta laskevan vaikutuksen ja tietyt haittavaikutukset. Verenpainetta laskeva vaikutus on yleensä suurimmillaan 60 90 minuuttia suun kautta otetun yksilöllisen kaptopriiliannoksen jälkeen. Vaikutuksen kesto on riippuvainen annoksesta. Koska verenpaineen aleneminen voi olla progressiivista, voi suurimman mahdollisen terapeuttisen vasteen saavuttaminen vaatia usean viikon hoidon. Kaptopriilin ja tiatsididiureettien verenpainetta alentavat vaikutukset ovat additiivisia. Kaptopriili laskee verenpainepotilaiden verenpainetta sekä makuu- että pystyasennossa ilman että sydämen syke tai veden ja natriumin retentio kompensatorisesti lisääntyvät. Kaptopriili vähensi merkittävästi perifeeristen valtimoiden vastusta hemodynaamisissa tutkimuksissa. Munuaisten plasmavirtauksessa tai glomerulusten suodattumisnopeudessa ei tapahtunut kliinisesti merkittävää muutosta. Suurimmalla osalla potilaista verenpaineen lasku alkoi noin 15-30 minuuttia suun kautta otetun kaptopriiliannoksen jälkeen, ja maksimivaikutus saavutettiin 60-90 minuutin jälkeen. Määrätyn kaptopriiliannoksen aiheuttama maksimaalinen verenpaineen lasku havaittiin yleensä 3-4 viikon hoidon jälkeen. Verenpainetta alentava vaikutus säilyy suositeltuina annoksina käytettynä myös pitkäaikaisessa hoidossa. Kaptopriilihoidon väliaikainen keskeyttäminen ei aiheuta nopeasti ilmenevää, suurta verenpaineen nousua (kimmovaste). Verenpaineen hoito kaptopriililla vähentää myös vasemman kammion liikakasvua. Hemodynaamiset tutkimukset sydämen vajaatoimintapotilailla osoittivat, että kaptopriili aiheuttaa systeemisen ääreisvastuksen vähenemistä ja laskimokapasiteetin kasvua. Tämä vähensi sydämen esija jälkikuormitusta (kammion täyttökuorman pieneneminen). Lisäksi sydämen minuuttitilavuus, iskutilavuusindeksi ja sydänlihaksen suorituskyky paranivat kaptopriilihoidon aikana. Kaptopriilin on osoitettu laajassa, plasebokontrolloidussa tutkimuksessa vasemman kammion toimintahäiriötä sairastavilla potilailla (LVEF 40 %) pidentävän eloonjäämisaikaa ja vähentävän kardiovaskulaarikuolleisuutta sydäninfarktin jälkeen (hoito aloitettiin 3.-16. päivänä infarktin jälkeen). Kardiovaskulaarikuolemien väheneminen ilmeni siten, että oireileva sydämen vajaatoiminta kehittyi myöhemmin ja sairaalahoidon tarve sydämen vajaatoiminnan takia väheni plaseboon verrattuna. Myös uusintainfarktit ja sydämen revaskularisaatiotoimenpiteet ja/tai lisälääkityksen tarve diureeteilla ja/tai digitaliksella tai näiden lääkkeiden annoksen kasvattamisen tarve vähenivät verrattuna plaseboon. Retrospektiivinen analyysi osoitti, että kaptopriili vähensi uusintainfarkteja ja sydämen revaskularisaatiotoimenpiteiden tarvetta (kumpikaan ei ollut tutkimuksen kohdekriteerinä). Kaptopriilin osoitettiin toisessa laajassa, plasebokontrolloidussa tutkimuksessa merkittävästi alentavan sydäninfarktipotilaiden kokonaiskuolleisuutta 5 viikon jälkeen verrattuna plaseboon (kaptopriilia annettiin 24 tunnin kuluessa infarktista kuukauden ajan). Kaptopriilin suotuisa vaikutus kokonaiskuolleisuuteen voitiin havaita vielä vuoden jälkeen. Hoidon ensimmäisenä päivänä tapahtuvasta ennenaikaisesta kuolemasta ei havaittu merkkejä. Kaptopriilin sydäntä suojaavat vaikutukset on havaittavissa riippumatta potilaan iästä tai sukupuolesta, infarktin sijainnista ja samanaikaisesta, todistetusta tehokkaasta hoidosta infarktin jälkeisenä aikana (trombolyytit, beetasalpaajat ja asetyylisalisyylihappo). Nuoruustyypin diabeteksen nefropatia. Kaptopriili pienensi merkittävästi (51 %) kreatiniinipitoisuuden 11
kaksinkertaistumisriskiä verrattuna plaseboon plasebokontrolloidussa, monikeskustutkimuksena toteutetussa, kaksoissokkoutetussa kliinisessä tutkimuksessa insuliinihoitoisilla (tyyppi I) diabeetikoilla, joilla on proteinuria ja osalla myös verenpainetauti (muiden verenpainelääkkeiden samanaikainen anto verenpaineen hallitsemiseksi oli sallittua). Munuaisten terminaalista vajaatoimintaa (dialyysi, munuaisten siirto) tai kuolemia esiintyi myös merkittävästi vähemmän kaptopriilia kuin plaseboa saaneiden keskuudessa (51 %). Kaptopriilihoito vähensi albumiinin erittymistä virtsaan diabeettista mikroalbuminuriaa sairastavilla potilailla kahden vuoden hoidon aikana. Kaptopriilihoidon munuaistoimintaa säilyttävät vaikutukset ovat etuja, jotka saavutetaan verenpaineen alenemisesta mahdollisesti koituneiden terveyshyötyjen lisäksi. Kahdessa suuressa satunnaistetussa, kontrolloidussa tutkimuksessa (ONTARGET [ONgoing Telmisartan Alone and in combination with Ramipril Global Endpoint Trial] ja VA NEPHRON-D [The Veterans Affairs Nephropathy in Diabetes]) tutkittiin ACE:n estäjän ja angiotensiini II - reseptorin salpaajan samanaikaista käyttöä. ONTARGET-tutkimuksessa potilailla oli aiemmin ollut kardiovaskulaarisia tai serebrovaskulaarisia sairauksia tai tyypin 2 diabetes sekä esiintyi merkkejä kohde-elinvauriosta. VA NEPHRON-D -tutkimuksessa potilailla oli tyypin 2 diabetes ja diabeettinen nefropatia. Nämä tutkimukset eivät osoittaneet merkittävää suotuisaa vaikutusta renaalisiin tai kardiovaskulaarisiin lopputapahtumiin ja kuolleisuuteen, mutta hyperkalemian, akuutin munuaisvaurion ja/tai hypotension riskin havaittiin kasvavan verrattuna monoterapiaan. Nämä tulokset soveltuvat myös muihin ACE:n estäjiin ja angiotensiini II -reseptorin salpaajiin, ottaen huomioon niiden samankaltaiset farmakodynaamiset ominaisuudet. Sen vuoksi potilaiden, joilla on diabeettinen nefropatia, ei pidä käyttää ACE:n estäjiä ja angiotensiini II -reseptorin salpaajia samanaikaisesti. ALTITUDE (Aliskiren Trial in Type 2 Diabetes Using Cardiovascular and Renal Disease Endpoints,) -tutkimuksessa testattiin saavutettavaa hyötyä aliskireenin lisäämisestä vakiohoitoon, jossa käytetään ACE:n estäjää tai angiotensiini II -reseptorin salpaajaa potilaille, joilla on sekä tyypin 2 diabetes että krooninen munuaissairaus, kardiovaskulaarinen sairaus, tai molemmat. Tutkimus päätettiin aikaisin haittavaikutusten lisääntyneen riskin vuoksi. Kardiovaskulaariset kuolemat ja aivohalvaukset olivat lukumääräisesti yleisempiä aliskireeniryhmässä kuin lumelääkeryhmässä ja haittavaikutuksia sekä vakavia haittavaikutuksia (hyperkalemia, hypotensio ja munuaisten vajaatoiminta) raportoitiin useammin aliskireeniryhmässä kuin lumelääkeryhmässä. 5.2 Farmakokinetiikka Kaptopriili on suun kautta annettuna aktiivinen aine, joka on aktiivinen metaboloitumattomanakin. Keskimäärin vähintään noin 75 % annoksesta imeytyy ruoansulatuskanavasta. Huippupitoisuus plasmassa saavutetaan noin 60-90 minuutissa. Ruuansulatuskanavassa oleva ruoka vähentää imeytymistä noin 30-40 %. Noin 25-30 % verenkierrossa olevasta kaptopriilista sitoutuu plasman proteiineihin. Muuttumattoman kaptopriilin eliminaation puoliintumisaika on noin 2 tuntia. Yli 95 % imeytyneestä annoksesta erittyy virtsaan 24 tunnin sisällä; 40-50 % erittyy muuttumattomana lääkeaineena ja loput inaktiivisina disulfidimetaboliitteina (kaptopriilidisulfidi ja kaptopriilikysteiinidisulfidi). Munuaisten vajaatoiminta voi aiheuttaa lääkkeen akkumuloitumisen. Siksi munuaisten vajaatoimintaa sairastavien potilaiden annosta on pienennettävä ja/tai pidennettävä annosväliä (ks. 4.2). Eläimillä tehtyjen tutkimusten mukaan kaptopriili ei läpäise veriaivoestettä merkittävässä määrin. Imetys: On raportoitu 12 naiselle annetun kaptopriiliä suun kautta 100 mg 3 kertaa vuorokaudessa. Keskimääräinen huippupitoisuus rintamaidossa oli 4,7 mikrog/l ja se havaittiin 3,8 tuntia annoksen ottamisen jälkeen. Tästä päätellen, rintaruokitun imeväisen saama maksimivuorokausiannos on vähemmän kuin 0,002 %:a äidin saamasta vuorokausiannoksesta. 12
5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta Organogeneesin aikana kaptopriililla tehdyt eläinkokeet eivät osoittaneet teratogeenisia vaikutuksia, mutta kaptopriili on aiheuttanut sikiötoksisuutta useille lajeille kuten sikiökuolleisuutta raskauden loppuvaiheilla, kasvun hidastumista ja syntymänjälkeistä kuolleisuutta rotilla. Farmakologista turvallisuutta, toistuvaisannosten toksisuutta, geenitoksisuutta ja karsinogeenisuutta koskevien konventionaalisten tutkimusten tulokset eivät viittaa mihinkään erityiseen vaaraan ihmisillä käytettäessä. 6. FARMASEUTTISET TIEDOT 6.1 Apuaineet selluloosa, mikrokiteinen laktoosi, vedetön maissitärkkelys steariinihappo natriumtärkkelysglykolaatti (tyyppi A) 6.2 Yhteensopimattomuudet Ei oleellinen. 6.3 Kestoaika 3 vuotta. 6.4 Säilytys Säilytä alle 25 ºC. 6.5 Pakkaustyyppi ja pakkauskoko (pakkauskoot) 30 ja 100 tablettia. HDPE-muovipurkki, jossa metallinen kierrekorkki tai polypropyleeni-muovipurkki, jossa polyetyleenikansi. 7. MYYNTILUVAN HALTIJA Mylan AB PL 23033 104 35 Tukholma Ruotsi 8. MYYNTILUVAN NUMEROT 12,5 mg: 11775 25 mg: 11776 50 mg: 11777 9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ Myyntiluvan myöntämispäivämäärä: 20.3.1995 13
Viimeisimmän uudistamisen päivämäärä: 22.3.2006 10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 4.11.2014 14