Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 105 Lausunto luonnoksesta sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseksi toimenpano-ohjelmaksi 2014-2020 HEL 2014-008586 T 02 05 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa toimeenpano-ohjelman luonnoksesta seuraavan lausunnon: Helsingin kaupunki pitää sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisen toimeenpano-ohjelman 2014-2020 luonnosta kansallisen ja EUtasoisen turvallisuuden kehittämisen kannalta hyvänä. Kansallinen toimeenpano-ohjelma tukee huhtikuussa 2015 hyväksytyn Euroopan turvallisuusagenda 2015-2020:n tavoitteiden saavuttamista erityisesti jäsenmaiden yhteistyön kehittämisen näkökulmasta. Helsingin kaupunki toteaa, että vaikka rikollisuuden ehkäiseminen ja torjunta -erityistavoitteessa todetaan, että ohjelmalla pyritään kehittämään ja vahvistamaan viranomaistenvälistä yhteistyötä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin sekä lisäämään viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyötä tietyillä aloilla, on tähän varattu huomattavan vähän hankerahaa. On tärkeää, että sisäistä turvallisuutta koskevissa kansallisissa ohjelmissa ja näihin liittyvissä rahoituspäätöksissä huomioitaisiin vahvemmin paikallistasolla rikosten ennaltaehkäisemiseksi tehtävä viranomaisyhteistyö. Sisäministeriö on pyytänyt Helsingin kaupungin lausuntoa sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisen toimeenpano-ohjelman 2014-2020 luonnoksesta 24.8.2015 mennessä. Euroopan unioni on perustanut rahoitusohjelmakaudelle 2014-2020 sisäasioiden alalle sisäisen turvallisuuden rahaston, josta voidaan tukea jäsenmaiden toimenpiteitä, jotka koskevat ulkorajavalvontaa ja viisumiasioita sekä sisäistä turvallisuutta. Sisäasioiden rahastojen vastuuviranomaisena Suomessa toimii sisäministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö. Toimeenpano-ohjelma perustuu sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseen ohjelmaan ja se on laadittu tarkentamaan kansallista ohjelmaa rahastojen tavoitteiden toteuttamisen ja määrärahojen jaon osalta.
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 2 (5) Toimeenpano-ohjelman luonnoksessa on kuvattu kansallisen ohjelman erityistavoitteiden ja kansallisten tavoitteiden mukaisesti toteutettavat toimet ja niistä odotettavat tulokset, kansalliseen ohjelmaan sisältyvän rahoituksen kohdentamisperiaatteet sekä kansallisen ohjelman ja toimeenpano-ohjelman perusteella tuettavien hankkeiden ja toiminnan valintaperusteet. Lisäksi luonnoksessa on kuvattu ohjelman valmisteluvaiheet. Kansallinen toimeenpano-ohjelma kattaa koko ohjelmakauden 2014-2020 ja hankkeiden toteutusaika on 2014-2022. Suomen kansallisen ohjelman määrärahan perusosa koko ohjelmakaudella on noin 52,6 miljoonaa euroa, josta ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen osuus on noin 36,9 miljoonaa euroa ja poliisiyhteistyön, rikollisuuden ehkäisemisen ja torjumisen sekä kriisinhallinnan rahoitusvälineen osuus noin 15,7 miljoonaa euroa. Toimeenpano-ohjelmaluonnoksessa esitetyt erityistavoitteet ovat: yhteisen viisumipolitiikan tukeminen, rajavalvonta, operatiivinen tuki, rikollisuuden ehkäiseminen ja torjunta ja yhteiskunnan turvallisuus. Pääosa kansallisen ohjelman määrärahoista on toimeenpano-ohjelman luonnoksessa osoitettu teknisten järjestelmien sekä tietojärjestelmien kehittämishankkeisiin. Helsingin kaupunki on todennut lausunnossaan koskien sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisen ohjelman luonnosta, että ohjelmaan kirjattaisiin tai että jatkotyössä huomioitaisiin, että rahaston etusijalla olisivat ne hankkeet, jotka edesauttavat viranomaisyhteistyötä tai yhteistoimintaa joko hallinnon eri tasojen tai hallinnonalojen välillä. ( 14.7.2014, 126 ). Valtion ja kuntien viranomaisten yhteistyön lisääminen edesauttaisi rikosten ja muiden häiriöiden ennaltaehkäisyä ja siksi kansallista hankerahaa olisi hyvä suunnata myös kuntien ja valtion väliseen yhteistyöhön. Lisätiedot Matti Koskinen, turvallisuus- ja valmiusyksikön päällikkö, puhelin: 310 22393 matti.koskinen(a)hel.fi Liitteet 1 SM:n lausuntopyyntö luonnoksesta sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseksi toimeenpano-ohjelmaksi 2 Luonnos sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseksi toimeenpanoohjelmaksi 9.7.2015 Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Ote Otteen liitteet
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 3 (5) Sisäministeriö Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Tiedoksi Pelastuslaitos
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 4 (5) Jussi Pajunen kaupunginjohtaja Tuula Saxholm rahoitusjohtaja Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13) 21.08.2015.
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 5 (5) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 105. Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91