PK-yritysten tekijänoikeustietoudessa kehitettävää IPR University Center järjesti osana World IP Day 2014-tapahtumaa kyselyn pk-yrityksille tekijänoikeudellisesta tietotasosta. Kyselyssä mitattiin sekä tekijänoikeuksien yleistä osaamista että yritystoimintaan liittyvien käytännön ongelmien hahmottamista. Tarkoituksena oli mitata pk-yritysten tekijänoikeustietoutta ja edistää tietämystä tekijänoikeuksista. Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa 2014. Kysely järjestettiin myös edellisvuonna, ja vastaukset ovat verrannollisia keskenään. Kyselystä tiedotettiin monipuolisesti sähköpostitse erilaisten yritystoimintaa tukevien järjestöjen ja yhdistysten kautta. Vastausaktiivisuus jäi alhaiseksi, kuten vastaavissa kyselyissä yleisestikin. Vastauksia saatiin melko kattavasti ympäri Suomen, yhteensä 40 kappaletta, kun edellisvuonna vastauksia tuli 34. Vastauksien määrän kasvu sekä kyselyn tulokset viittaavat siihen, että tekijänoikeustietoisuuden puuttumisesta huolimatta yritykset ovat havahtuneet tekijänoikeuden olemassa oloon ja vaikutuksiin yritysmaailmassa. Suurin osa vastaajista toimi alle viiden henkilön yrityksissä. Noin puolet vastaajista toimi tukku- ja vähittäiskaupan alalla, muut vastaajat jakautuivat kattavasti eri toimialoille. Yrityksistä puolet oli toiminut vähintään kuuden vuoden ajan. Alle kolme vuotta toimineita yrityksiä kyselyssä oli mukana puolestaan 16. Vastaajista 26 oli törmännyt tekijänoikeuksiin yritystoiminnassaan, ja 14 puolestaan kielsi olleensa tekemisissä tekijänoikeuksien kanssa. Suuri ei-vastausten määrä viitanne siihen, ettei tilanteita ole tunnistettu. Käytännössähän yritys on tekemisissä tekijänoikeuden kanssa esimerkiksi tilanteissa, joissa yrityksellä on logo tai vaikka internetsivusto. Onko tekijänoikeuteen törmätty yritystoiminnassa 35 % 65 % Jotta kyselyn tuloksista saatiin vertailukelpoiset edellisvuoteen nähden, käytimme kyselyn pohjana samoja kysymyksiä. Kysymysten laatimisessa on hyödynnetty tekijänoikeusneuvoston lausuntoja ja tuomioistuinten päätöksiä, jotta tulokset antaisivat kattavan kuvan käytännön ongelmista. Vastausvaihtoehdoissa ei ollut mukana en tiedä / en osaa sanoa -vaihtoehtoja, koska vastaajien haluttiin miettivän kysymyksiä ja vastaavan parhaan tietonsa mukaan. Kyselyllä ei pyritty selvittämään vastaajien omaa käsitystä vaan asioiden tosiallista hallintaa. Kysymykset oli jaettu tekijänoikeutta yleisesti koskeviin, yritystoimintaan liittyviin sekä käytännön tilanteisiin pohjautuviin. Yhteensä tekijänoikeutta käsitteleviä kysymyksiä oli yhdeksän, joista kysymyskohtaisesti oikein vastanneiden osuus ylitti 60 % ainoastaan neljän kysymyksen osalta. Viime
vuonna samoihin kysymyksiin osattiin vastata yli 60 % oikein jopa kahdeksan kysymyksen osalta. Tästä voitaneen päätellä, että kysely onnistui tänä vuonna tavoittamaan monipuolisemman joukon yrityksiä. Tekijänoikeuksia yleisesti mittaavista kysymyksistä parhaiten hallittiin lakien ja viranomaistekstien tekijänoikeussuojaa koskeva säädös, asiaa käsittelevään väitteeseen oikein osasi vastata 67 % vastaajista. Viime vuoden vastaava luku oli 79 % vastaajista. Ainoastaan 33 % vastaajista tiesi, että kaikki valokuvat saavat suojaa vähintään 50 vuotta. Kuten myös viime vuonna, yritystoimintaan liittyvien kysymysten joukkoon kuului koko kyselyn parhaiten ja huonoiten hallitut kysymykset. Parhaiten hallittiin väite siitä, että tekijänoikeus voi syntyä usealle ihmiselle yhteisesti. Jopa 90 % vastaajista tiesi, että väite on oikein, ja tämä vastaa viime vuoden kyselyn tulosta. Huonoiten hallittiin väite, joka koski tekijänoikeuden luovutussopimuksen tekemistä kirjallisesti. Vain 10 % prosenttia vastaajista tiesi tekijänoikeuden luovutuksen pätevän myös suullisena sopimuksena. Viime vuonna vastaava luku oli 24 % vastaajista. Käytännöntapauksiin pohjautuvissa kysymyksissä (8 ja 9) oikein vastanneiden osuus oli yli 50 % molempien kysymysten osalta. Kysymyksellä kahdeksan mitattiin kykyä erottaa tekijänoikeus ja teoskappale toisistaan sekä tekijänoikeuden siirtoa koskevaa lainsäädännön tuntemusta. Yhdeksännellä kysymyksellä käsiteltiin tekijänoikeuden luovutuksensaajan oikeutta luovuttaa tekijänoikeus edelleen. Koska kyselyn otanta jäi melko pieneksi, ei sen perusteella voida tehdä suuria linjavetoja. Tulosten perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että yritysten tekijänoikeustiedoissa on selkeästi kehittämisen varaa. Tekijänoikeus on tavalla tai toisella läsnä jokaisen yrityksen arjessa, joten tietämyksen lisäämiseen tulee panostaa tiedotuksen ja koulutuksen avulla.
Kysymykset ja oikein vastanneiden osuus 1. Tekijänoikeus suojaa teoksesta ilmenevää ideaa (oikea vastaus: EI) 2. Kaikki valokuvat saavat suojaa vähintään 50 vuotta (oikea vastaus: KYLLÄ) 3. Lakitekstejä ja viranomaispäätöksiä suojataan tekijänoikeudella, joka syntyy valtiolle (oikea vastaus: EI) 4. Tekijänoikeuden luovutussopimus on tehtävä kirjallisesti (oikea vastaus: EI) 5. Työsuhteessa syntyneet teokset kuuluvat aina työnantajalle (oikeas vastaus: EI) 6. Tekijänoikeus voi syntyä usealle ihmiselle yhteisesti (oikea vastaus: KYLLÄ) 7. Saako omaperäinen liiketoimintamalli tekijänoikeussuojaa (oikea vastaus: EI) 8. Kuolinpesä ja korumuotit kysymys (oikea vastaus: EI) 9. Tekijänoikeuden edelleen luovutus -kysymys (oikea vastaus: KYLLÄ) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 %
Kysymykset ja vastaukset perusteluineen: I Yleistä tekijänoikeustietoutta mittaavat kysymykset 1 Tekijänoikeus suojaa teoksesta ilmenevää ideaa.. Tekijänoikeus on muodon suojaa. Se ei suojaa teoksesta ilmeneviä ideoita, kuten juonta tai aihetta. Teoksen toteutustapa, kuten elokuva, taulu, musiikki tai lavasteet, saa tekijänoikeudellista suojaa. Vastaajista puolet vastasi kysymykseen oikein. Viime vuoden otannassa kysymys hallittiin paremmin, tuolloin 71 % vastaajista vastasi kysymykseen oikein. Tekijänoikeus suojaa teoksesta ilmenevää ideaa (EI) 50 % 50 % 2 Kaikki valokuvat saavat suojaa vähintään 50 vuotta. Valokuvan saaman suojan pituus riippuu siitä, ylittääkö valokuva teoskynnyksen. Teoskynnyksen ylittävät valokuvat ovat teoksia ja niitä suojataan tekijänoikeudella, joka on voimassa kunnes 70 vuotta on kulunut tekijän kuolinvuodesta. Valokuvat, jotka eivät ylitä teoskynnystä, saavat ns. lähioikeussuojaa, joka on voimassa 50 vuotta kuvan valmistamisesta. Molempien suoja-aikojen puitteissa kuvaajalla on yksinoikeus päättää teoksen kappaleiden valmistuksesta ja sen yleisön saataville saattamisesta muuttamattomana tai muutettuna. Vastaajista kolmannes vastasi oikein kysymykseen. Oikein vastanneiden osuus on selkeästi pienempi kuin viime vuonna, jolloin kysymykseen osasi vastat oikein 65 % vastaajista. Kaikki valokuvat saavat suojaa vähintään 50 vuotta (KYLLÄ) 67 % 33 %
3 Lakitekstejä ja viranomaispäätöksiä suojataan tekijänoikeudella, joka syntyy valtiolle.. Tekijänoikeuslain 9 :n mukaan tekijänoikeutta ei ole 1) lakeihin ja asetuksiin, 2) muihin virallisissa säädös- tai määräyskokoelmissa julkaistaviin päätöksiin, määräyksiin ja asiakirjoihin, 3) valtiosopimuksiin ja muihin vastaaviin kansainvälisiä velvoitteita sisältäviin asiakirjoihin, 4) viranomaisen tai muun julkisen toimielimen päätöksiin ja lausumiin, eikä 5) viranomaisen tai muun julkisen toimielimen asiakirjoista tekemiin tai teettämiin käännöksiin. Tekijänoikeus ei siten rajoita pykälässä säädettyjen asiakirjojen ja lakien käyttöä. Vastaajista kaksi kolmannesta oli vastannut oikein. Myös edellisvuonna kysymykseen oli osattu vastata oikein, tuolloin 79 % vastaajista tiesi oikean vastauksen. Lakitekstejä ja viranomaispäätöksiä suojataan tekijänoikeudella, joka syntyy valtiolle (EI) 67 % 33 % II Yritystoimintaan liittyvät kysymykset 4 Tekijänoikeuden luovutussopimus on tehtävä kirjallisesti.. Tekijänoikeuteen liittyvät taloudelliset oikeudet ovat vapaasti luovutettavissa eikä siihen liity muotomääräyksiä. Tekijänoikeutta koskeva sopimus voidaan siis tehdä suullisesti, kirjallisesti taikka hiljaisesti eli konkludenttisesti. Todistelun kannalta kirjallinen muoto on kuitenkin suositeltavin. Tämä väite hallittiin heikosti, jopa 90 % vastaajista ei osannut vastata kysymykseen oikein. Viime vuoden kyselyn tulos oli lähes vastaava, tuolloin 76 % vastaajista vastasi kysymykseen väärin. Väärinkäsitys voi mahdollisesti johtua siitä, että yritysmaailmassa sopimukset tehdään usein kirjallisesti. 10 % Tekijänoikeuden luovutussopimus on tehtävä kirjallisesti (EI) 90 %
5 Työsuhteessa syntyneet teokset kuuluvat aina työantajalle.. Tekijänoikeus syntyy aina luonnolliselle henkilölle. Siihen liittyvät taloudelliset oikeudet voidaan siirtää sopimuksin oikeushenkilölle, kuten työnantajayritykselle. Työ- ja virkasuhteessa luodun tietokoneohjelman ja tietokannan oikeudet siirtyvät suoraan tekijänoikeuslain nojalla työntekijältä työnantajalle. Työsuhteessa luotujen teosten osalta on syntynyt ns. normaalikäyttöperiaate, jonka mukaan työnantajalla on oikeus käyttää työsuhteessa syntyneitä teoksia siihen tarkoitukseen, johon ne on luotu. Työsopimuksessa voidaan myös erikseen sopia tekijänoikeuden siirtymisestä ja siirtymisen laajuudesta. Vastaajista 55 % osasi vastata oikein tähän kysymykseen. Tulos on samansuuntainen kuin edellisvuonna, jolloin oikein vastanneiden osuus oli 62 % vastaajista. Työsuhteessa syntyneet teokset kuuluvat aina työnantajalle (EI) 55 % 45 % 6 Tekijänoikeus voi syntyä usealle ihmiselle yhteisesti.. Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä luoneet teoksen heidän osuuksiensa muodostamatta itsenäisiä teoksia, on tekijänoikeus heillä yhteisesti. Yhteistekijät määräävät tekijänoikeuden hyödyntämisestä yhdessä. Tähän kysymykseen oli osattu vastata erinomaisesti, jopa 90 % vastaajista osasi vastata siihen oikein. Myös edellisvuonna 91 % vastaajista osasi vastata kysymykseen oikein. 10 % Tekijänoikeus voi syntyä usealle ihmiselle yhteisesti (KYLLÄ) 90 % 7 Saako omaperäinen liiketoimintamalli tekijänoikeussuojaa?. Tekijänoikeus ei suojaa teoksesta ilmenevää ideaa, vaan sitä ilmenemismuotoa, johon idea on puettu. Tekijänoikeusneuvosto on todennut lausunnossaan (TN 2004:14), että liiketoimintamalli sellaisenaan, sen tavoitteet, keinot, tiedot tms. eivät voi saada tekijänoikeussuojaa. Sen sijaan liiketoimintamalliin mahdollisesti liittyvä kirjallinen, graafinen tms. aineisto, jossa liiketoimintamallin
teemat, tavoitteet, ideat ym. on ilmaistu kirjallisena tai taiteellisena tuotoksena, voi olla tekijänoikeudella suojattua, jos ilmaisu yltää kirjalliselta tai taiteelliselta teokselta vaadittavaan teostasoon. Kysymys oli hyvin vastaajien hallussa, jopa 70 % vastaajista osasi vastata siihen oikein. Tulos on samansuuntainen kuin viime vuonna, jolloin kysymykseen osasi vastata oikein 76 % vastaajista. Saako omaperäinen liiketoimintamalli tekijönoikeussuojaa? (EI) 30 % 70 % III Käytännön tilanteet 8 Koruja valmistava yritys on ostanut korutaiteilijan kuolinpesästä korumuotteja. Voiko se tämän perusteella valmistaa muottien avulla koruja myyntiin?. Tekijänoikeus siirtyy tekijän kuolinpesälle hänen kuolemansa jälkeen perinnöstä voimassa olevien säännösten mukaan. Kuolinpesä tulee tällöin tekijän sijaan hallinnoimaan tekijänoikeutta. Tekijänoikeus on vapaasti luovutettavissa edelleen, mutta ellei toisin ole sovittu, ei se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, saa kuitenkaan luovuttaa oikeutta toiselle. Korumuotti on tekijänoikeudella suojatun teoksen kappale. Kappaleen omistusoikeuteen ei sisälly oikeutta määrätä teokseen liittyvästä tekijänoikeudesta. Yritys on ostanut kuolinpesältä korumuotit, mutta ei niihin liittyvää tekijänoikeutta, joka oikeuttaisi teoksen kappaleen valmistamisen eli korujen valmistamisen muottien avulla myyntiin. Vastaajista 55 % osasi vastata kysymykseen oikein, tämä vastaa lähes viime vuoden lukua, jolloin kysymykseen oikein osasi vastata 62 % vastaajista. Kuolinpesä ja korumuotit -kysymys (EI) 55 % 45 %
9 Kukkakauppa on ostanut harrastelijavalokuvaajalta kuvia täysin tekijänoikeuksin käytettäväksi markkinoinnissa. Myöhemmin kauppias haluaa myydä kuvat tekijänoikeuksineen kuvapankille yleensä markkinoinnissa käytettäväksi. Kuvaaja väittää, että koska tekijänoikeuksien edelleen luovutuksesta ei ole sovittu mitään, voi hän kieltää tekijänoikeuksien luovutuksen kuvapankille. Onko tämä totta?. Tekijänoikeuslain 28 :n mukaan se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, ei saa muuttaa teosta eikä luovuttaa tekijänoikeutta toiselle ellei tästä ole erikseen sovittu. Tekijä voi antaa jo luovutussopimuksessa luovutuksensaajalle oikeuden luovuttaa tekijänoikeus edelleen tai hän voi antaa luvan myös jälkikäteen. Suostumus voi olla suullinen tai kirjallinen. Kuvaajalla on oikeus kieltää kukkakauppaa luovuttamasta valokuvia edelleen, kun kuvat on luovutettu sille vain markkinoinnissa käytettäviksi. Tekijänoikeuden edelleenluovutus - kysymys (KYLLÄ) 33 % 67 %