PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 16.1.2012 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/805/07.01/2011 HANKE Iin Olhavan tuulivoimalahankkeen laajennus HANKKEESTA VASTAAVA Tuuliwatti Oy c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki HANKKEEN KUVAUS Hankkeen tarkoituksena on rakentaa kolme teholtaan 2,5 3 MW:n ja tornikorkeudeltaan 140 150 m korkeata tuulivoimalaa. Voimalat sijoittuisivat yleiskaavoitetun Olhavan tuulipuiston kahdeksan voimalan pohjoispuolelle noin 0,5 1 kilometrin etäisyydelle. Olhavan tuulipuisto laajenisi näin 11 voimalayksikön tuulipuistoksi. Tuulivoimalaitosyksiköt on tarkoitus yhdistää 20 kv maakaapelilla TuuliWatti Oy:n Olhavan tuulivoimapuiston sähköasemaan ja sen kautta edelleen valtakunnanverkkoon. Roottorin halkaisija olisi meluja varjostusmallien mukaan 112 metriä. Tuulivoimalaitosten maa-alueet ovat yksityisessä omistuksessa. Yhtiö on tehnyt maanvuokraesisopimuksen maanomistajan kanssa. Olhavan tuulipuistoa varten rakennetaan sähköasema, johon myös nyt puheena olevat kolme tuulivoimalaitosta kytkettäisiin maakaapelein. Energia on tarkoitus syöttää alueen halki kulkevaan kantaverkon 110 kv voimajohtoon. Tuulivoimala koostuu perustusten päälle asennettavasta tornista, roottorista lapoineen ja konehuoneesta. Hanke kattaa tuulivoimalaitokset perustuksineen, niitä yhdistävät maakaapelit, ilmajohdot sekä tiestön. Perustamistavasta ei ole esitetty tietoja. ASIAN KÄSITTELY Hankkeesta vastaava on pyytänyt 2.11.2011 päivätyllä kirjeellään Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskukselta päätöstä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus päätti 22.12.2009 (Dnro PPO-2009-R- 34-531), ettei Tuuliwatti Oy:n hankkeeseen Iin Olhavaan tarvinnut soveltaa YVA-menettelyä. Olhavan 8 tuulivoimalaitosta käsittävä osayleiskaava on saanut lainvoiman ja rakennusluvat on myönnetty. Nyt puheena olevassa hankkeessa tarkoituksena on laajentaa osayleiskaavan mukaista tuulivoimapuistoa kolmella voimalaitoksella.
2 (8) Kuuleminen ELY-keskus on ollut yhteydessä hankevastaavaan. ELY-keskus on sen lisäksi pyytänyt asiasta lausunnon Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Iin kunnalta, Museovirastolta ja Pohjois-Pohjanmaan museolta. ELY-keskus on ollut asiassa yhteydessä myös ympäristöministeriöön. Saaduissa lausunnoissa tuodaan esiin seuraavaa. Pohjois-Pohjanmaan liitto Tuuliwatti Oy suunnittelee Iin Olhavassa rakenteilla olevan tuulivoimapuiston laajentamista kolmella uudella voimalaitosyksiköllä. Voimalat sijoittuisivat tuulivoimapuistolle yleiskaavoitetun alueen pohjoispuolelle. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää lausuntoa siitä, tulisiko hankkeeseen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Voimassa olevassa maakuntakaavassa hankealueelle ei ole osoitettu aluevarauksia. Hankkeen vaikutuspiirissä olevia kaavamerkintöjä ovat muun muassa Olhavan kylä sekä Olhavan ja Nybyn maisemallisesti ja/tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet. Pohjois-Pohjanmaan liiton johdolla on valmistunut Pohjois-Pohjanmaan manneralueen tuulivoimaselvitys, jossa on etsitty tuulivoimarakentamiseen parhaiten soveltuvia alueita. Suunniteltu laajennusosa sijoittuu selvityksen kohteelle 114, jota suositellaan varauksin tuulivoimarakentamiseen. Varaukset liittyvät alueen ympäristön maisema- ja kulttuuriarvoihin. Hankevastaava on laatinut laajennusaluetta koskevan ympäristöselvityksen, jonka perusteella saa hyvän kuvan hankkeen merkittävimmistä vaikutuksista muun muassa vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön sekä asutukseen on arvioitu havainnollisesti. Maakuntakaavan näkökulmasta hankkeen vaikutukset on mahdollista selvittää riittävällä tavalla yleiskaavoituksen yhteydessä, jossa huomiota on kiinnitettävä yhteisvaikutuksiin kokonaisuuden kanssa. Pohjois-Pohjanmaan museo Museo on tutustunut hankkeesta laadittuun ympäristöselvitykseen. Hankealue sijoittuu Olhavan kylän Nybyn itäpuolelle. Selvityksessä on tuotu esiin hankealueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Nybyn ja Olhavan merkittävät kulttuurihistorialliset kokonaisuudet sekä Pohjanmaan rantatie. Selvityksen Pohjanmaan rantatietä koskevaan lainaukseen olisi hyvä liittää valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen kohdekuvauksesta Iin osuuksien kuvailu nyt esitetyn Lapin läänin alueen tieosuuksien kuvauksen sijaan. Ympäristöselvityksessä ei ole huomioitu muita tuulivoimahankkeita lähialueella eikä näiden hankkeiden yhteisvaikutuksia. Pohjois-Pohjanmaan museo on jo Fortumin Olhavan-Nybyn tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten tarveharkinnasta antamassaan lausunnossa (19.3.2010) tuonut esiin näkemyksensä, jonka mukaan Olhavan pohjoispuolelle sijoittuvat eri hankkeet muodostavat yhdessä niin merkittävän tuulivoima-alueen, että niiden ympäristövaikutuksia tulisi tarkastella ja arvioida kokonaisuutena.
Nyt esitetyllä varsinaisella hankealueella ei tiettävästi sijaitse rakennuskantaa, eikä Pohjois-Pohjanmaan museolla ole syytä edellyttää tarkempaa arviointia pelkästään näiden kolmen tuulivoimalan osalta. Tuulivoimaloiden haitallisia maisemavaikutuksia tulee vähentää tarkemmassa suunnittelussa muun muassa voimaloiden sijoittelulla mahdollisimman etäälle kulttuurihistoriallisesti merkittävistä kohteista ja säilyttämällä peittävää metsää tuulivoimalaitosten ja merkittävien kohteiden välissä. Museovirasto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on pyytänyt Museoviraston lausuntoa YVAmenettelyn tarpeellisuudesta TuuliWatti Oy:n suunnitellessa kolmen tuulivoimalaitosyksikön rakentamista Iin kunnan Olhavan kylään sijoittuvalle Tornatorinmaan alueelle. Voimalaitokset sijoittuvat rakenteilla olevan kahdeksan tuulivoimalan tuulipuiston pohjoispuolelle. Museoviraston on lausunut aiemmasta kahdeksan voimalan hankkeesta useammassa otteessa 2009 2010. Virasto ei ole pitänyt aiemman hankkeen YVA-menettelyä tarpeellisena arkeologisen kulttuuriympäristön näkökulmasta. Nyt suunnitellulla laajennuksella, kolmen voimalan alueella, on toteutettu myös arkeologinen inventointi (K. Luoto, FCG 2011), joka sisältyy hankkeen ympäristöselvitykseen. Ennestään tuntemattomia arkeologisia kohteita ei ole sen yhteydessä paikannettu, eikä Museovirastolla ole muinaisjäännösten osalta huomautettavaa hankkeen johdosta. Virasto kiinnittää kuitenkin huomion YVA-menettelyn soveltamiseen asetuksen (713/2006) perusteella sellaisiin hankesuunnitelmiin, joissa on vähintään 10 voimalaa tai 30 MW:n kapasiteetti. Kun tuulivoimapuiston myllyjen kokonaismäärä uuden hankkeen myötä nousee 11:een, voidaan kysyä, onko YVA-menettely mahdollista välttää hankkeiden peräkkäisen vireille tulon kautta. Rakennetun ympäristön suojelun osalta toimivaltainen viranomainen on Pohjois-Pohjanmaan museo Museoviraston ja maakuntamuseon välisen yhteistyösopimuksen perusteella. Maankäytön suunnittelu Hankealuetta ei ole osoitettu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa tuulivoimaloiden alueeksi. Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan manneralueen tuulivoimaselvityksessä hankealue kuuluu aluekokonaisuuden 28 Ii läntinen alakohteelle 114. Kohde on luokiteltu B-luokkaan lähinnä maisemaja kulttuuriarvojensa vuoksi. Hankealueella ei ole yleis- tai asemakaavoja. Hankealueen eteläpuolella sijaitsee Tuuliwatti Oy:n Olhavan tuulipuiston osayleiskaava, joka on hyväksytty 20.6.2011. Osayleiskaavassa on osoitettu kahdeksan tuulivoimalaa, joiden suurin napakorkeus on 140 metriä. ELY-keskuksen alueiden käytön yksikkö katsoo, että kolmen tuulivoimalaitoksen lisärakentaminen edellyttää osayleiskaavan laajentamista. 3 (8)
Liittyminen muihin hankkeisiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus päätti 22.12.2009 (Dnro PPO-2009-R- 34-531), ettei Tuuliwatti Oy:n 8 tuulivoimalan hankkeeseen Iin Olhavaan tarvinnut soveltaa YVA-menettelyä. Tuulivoimaloiden teho olisi 2-3 MW ja tuulipuiston nimellisteho 16 24 MW. TuuliWatti Oy:n Olhavan tuulivoimapuiston osayleiskaava on saanut lainvoiman ja voimalat rakennusluvat ja hankkeen toteuttaminen on aloitettu. Nyt puheena oleva hanke on Tuuliwatti Oy:n Olhavan tuulipuiston laajennus kolmella voimalalla. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus päätti 22.4.2010, ettei Fortum Power and Heat Oy:n Nybyn 8 tuulivoimalan puistoon sovelleta YVA-menettelyä (PO- PELY/52/07.04/2010). Fortumin hanke sijoittuu Tuuliwatin Olhavan hankkeen pohjoispuolelle. Taaleritehdas on sittemmin ostanut Fortumin hankkeen oikeudet. Noin 500 hehtaarin hankealueesta on tehty maanvuokrasopimukset, jotka kaupalla siirtyvät Taaleritehtaalle. Taaleritehtaalla on tarkoitus käynnistää tuulivoimaloiden luvittamiseen liittyvä prosessi alkuvuodesta 2012. ELY-keskus päätti 12.8.2010, että Metsähallituksen Iin Myllykankaan 20 40 tuulivoimalaitoksen hankkeeseen tulee soveltaa YVA-menettelyä (POPE- LY/82/07.04/2010). YVA-menettelyn kuluessa hanke on pienentynyt arviointiohjelmavaiheen 20 40 voimalasta arviointiselostuksen 10-19 voimalaan. Metsähallituksen hanke sijoittuu Fortumin ja Tuuliwatin tuulivoimahankkeiden pohjoispuolelle ja sen oikeudet on juuri hankkinut WinWinD. Em. hankkeet muodostaisivat toteutuessaan pohjois-eteläsuuntaisen 26 35 tuulivoimalaitosten ketjun Iissä Olhavan ja Kuivaniemen välille. Kauempana olevia tuulivoimahankkeita ovat mm. Iin Suurhiekan ja Kemin Ajoksen merituulipuistot sekä Simon Leipiön, Putaankankaan, Halmekankaan ja Onkalon tuulipuistot, joista Lapin ELY-keskus on tehnyt YVA-tarveharkintapäätöksen 27.12.2011. Tuuliwatin Olhavan tuulivoimapuiston kaavaluonnoksen nähtävilläolosta antamassaan palautteessa Tornator Oy esitti, että kaava-aluetta laajennettaisiin heidän omistamalleen kiinteistölle 12:117. Kaavaa ei kuitenkaan laajennettu sillä perusteella, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoituksen tulee perustua riittäviin selvityksiin, jotka kaavan yhteydessä oli tehty 8 tuulivoimalasta. Osayleiskaavan laajentaminen ja kolmen lisätuulivoimalan osoittaminen olisi edellyttänyt lisäselvitysten laadintaa, mikä ei osayleiskaavan tavoiteaikataulu huomioon ottaen ollut tarkoituksenmukaista. Ympäristöselvitys YVA -tarveharkintaa varten Asiakirjoihin sisältyy Tuuliwatti Oy:n laadituttama ympäristöselvitys hankkeen vaikutuksista. Hankealueen kasvillisuutta ja luontotyyppejä on inventoitu yhden maastopäivän ajan 3.9.2011 sekä lisäksi on käytetty muita selvityksiä. Hankealueella on selvityksen mukaan kangasmetsää, kalliopaljastumia ja rämeitä. Hankealueen pohjoispuolelle sijoittuu luonnontilainen aapasuoalue Ulkunsuo. Voimalapaikat ja huoltotielinjaukset sijoittuisivat kuivien kankaiden kallioisten mäntytaimikoiden tai varhaisten kehitysvaiheiden kasvatusmetsien alueelle. Hankealueelle sijoittuu useampia metsälain 10 :n mukaisia kitukasvuisia männiköitä avokallioalueilla, mutta kohteet jäävät selvityksen mukaan rakennuspaikkojen ulkopuolelle. Kokonaisuutena hankealueen metsäja suoluonnon mainitaan olevan varsin käsiteltyä. Arvokkaiksi kohteiksi maini- 4 (8)
taan ainoastaan runsaat kalliopaljastumat, jotka rämelaiteineen ovat mm. kanalinnuston kannalta merkittäviä. Pesimälintuselvityksiä tai muuton seurantaa ei ole tehty. Lintuatlakseen ja petolinturekistereihin perustuen arvioidaan, että pesimälinnusto koostunee alueellisesti yleisistä ja tavallisista lajeista. 15 kilometrin säteellä voimaloista ei sijaitse merikotkan, maakotkan tai sääksen pesäpaikkoja. Muuttohaukalla sen sijaan on neljä reviiriä 10 15 kilometrin etäisyydellä hankealueesta. Muuttolinnustosta todetaan, että muutto kohdistuu pääosin rannikon tuntumaan, mutta tarkkaa tietoa muuttoreittien sijoittumisesta ja lintujen lentokorkeuksista hankealueella ei ole. Mainitaan, että etenkin petolintujen muuttokäyttäytyminen riippuu voimakkaasti vallitsevista tuuliolosuhteista. Karkea törmäysriskiarvio on arvioitu 12 tuulivoimalan puistolle. Yhteisvaikutuksia muiden lähialueen tuulipuistojen kanssa ei ole arvioitu. Kokonaisuutena hankkeen vaikutukset linnustolle arvioidaan todennäköisesti vähäisiksi, joskin todetaan, että puutteelliset tiedot luovat epävarmuutta. Hankealueen lähiympäristössä ei ole suojelualueita, Natura-alueita tai suojeluohjelmien alueita. Luontodirektiivin liitteen IV lajeista liito-oravan ja lepakoiden esiintyminen alueella on selvityksen mukaan epätodennäköistä. Mahdollisesti alueella esiintyviin suurpetoihin ei katsota olevan vaikutusta. Lähin pohjavesialue (Kynkäänharju) sijaitsee noin 4,5 kilometrin etäisyydellä. Selvityksessä tuodaan esiin lähimmät arvokkaat maisema-alueet, Olhavan kylän maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (aiemman RKY 1993 listauksen mukaan valtakunnallisesti arvokas) ja kulttuurihistoriallisesti merkittävät Nybyn kartanoalue sekä Pojanlahden rantatie. Selvityksen mukaan kolme voimalaa sijaitsevat peitteisellä alueella ja näkymäsektoreita voimaloille avautuu lähinnä hankealueen koillispuolisilta suoalueilta. Lähin asutus sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä uusista voimaloista. Valtatieltä VT 4 voimalat voidaan paikoin havaita puuston latvan yläpuolella. Olhavan kylältä ja Olhavan jokivarren avoimilta peltoalueilta voimalat ovat havaittavissa, mutta ne eivät selvityksen arvion mukaan hallitse maisemaa. Myöskään kulttuurihistoriallisesti arvokkailla kohteilla tai maisemallisesti arvokkailla alueilla tuulivoimaloiden ei arvioida hallitsevan maisemaa. Selvityksessä esitetään kolme havainnekuvaa Olhavan tuulipuistosta laajennuksineen. Voimaloiden rakennuspaikoilla, huoltotielinjauksilla ja etukäteen potentiaalisiksi määritellyillä paikoilla on suoritettu muinaisjäännösinventointi 22.9.2011. Uusia muinaisjäännöksiä tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita ei löytynyt. Selvityksessä esitetään melu- ja varjostusmallinnukset. Meluohjearvot eivät ylity loma- tai vakituisten asuntojen kohdalla Olhavan tuulipuiston laajennuksen osalta. Jo kaavoitettujen voimaloiden läheisyydessä 40 db:n yöaikainen meluohjearvo ylittyy yhden kiinteistön kohdalla. Tuulivoimaloista aiheutuvan vilkkuvan varjon esiintymiselle ei ole Suomessa määritelty ohjearvoja. Koko tuulipuiston osalta 8 tuntia/vuodessa varjostusvaikutus ylittyy 4 kiinteistön kohdalla. Tuulipuiston laajennusosan lisäämä varjostusvaikutus lienee suurin Isovainion peltojen kohdalla sijaitsevassa kiinteistössä, jossa 8 tunnin varjostusvaikutus ylittyy laskennallisesti eniten. 5 (8)
6 (8) RATKAISU Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää, että TuuliWatti Oy:n Olhavan tuulivoimahankkeen laajennukseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Perustelut Arviointimenettelyä tulee 1.6.2011 voimaan tulleen YVA-asetuksen (713/2006) muutoksen perusteella soveltaa tuulivoimalahankkeeseen, kun yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia. ELY-keskus voi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (469/1994) 4 :n 2 momentin perusteella tehdä sen lisäksi päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa, jos hanke todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioiden, merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Suunnitellut kolme uutta voimalaa jäävät sellaisenaan YVA-asetuksen rajan alapuolelle, mutta yhteensä Olhavan tuulipuisto käsittäisi laajennuksen jälkeen 11 voimalaa. YVA-asetuksen 6 :n mukaan YVA-menettelyä tulee soveltaa vähintään 10 voimalaitoksen tai teholtaan 30 MW:n tuulivoimalahankkeisiin, eikä hankkeen pilkkominen saa johtaa YVA-menettelyä koskevan säännöstön toteuttamatta jättämiseen. Tuuliwatin tarkoituksena oli rakentaa alueelle lähtökohtaisesti 8 tuulivoimalaitosta. Koska 8 voimalaitoksen osayleiskaava on saanut lainvoiman, tuulivoimalaitokset rakennusluvan ja hankkeen toteutus on meneillään, ELY-keskus katsoo, ettei puheena olevan 3 lisävoimalan voida katsoa olevan jo luvat saaneen hankkeen pilkkomista, vaan asiaa on arvioitava siltä kannalta, aiheuttavatko 3 lisävoimalaa laadultaan ja laajuudeltaan myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen sellaisia vaikutuksia, että hankkeeseen on sovellettava YVA-menettelyä. Asiakirjoihin liitetyn ympäristöselvityksen ja muun tiedon valossa tällaisia vaikutuksia ei voida katsoa aiheutuvan. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) ja laki sen muuttamisesta (458/2006) 4, 6 ja 19. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) ja asetus sen muuttamisesta (359/2011) 4, 6, 7 ja 8. MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Oulun hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 19 :n 3 momentti).
7 (8) KUULUTTAMINEN Päätös on nähtävillä Iin kunnan virallisella ilmoitustaululla ja sähköisenä osoitteessa www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa/yva >YVA-päätökset > Energian tuotanto. Johtaja Rakennusneuvos Heikki Aronpää Ylitarkastaja Tuukka Pahtamaa PÄÄTÖS MAKSU LIITE TIEDOKSI Tuuliwatti Oy, c/o St1 Oy, PL 100, 00381 Helsinki, saantitodistuksin maksutta Valitusosoitus Iin kunta Pohjois-Pohjanmaan liitto Museovirasto Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristönsuojelu-, alueidenkäyttö- ja vesistöyksiköt, E-vastuualue, L-vastuualue Suomen ympäristökeskus Ympäristöministeriö
8 (8) V A L I T U S O S O I T U S Liite ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 6 :n mukaiseen päätökseen Valitusviranomainen Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta Oulun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituskirjelmä osoitetaan valitusviranomaiselle ja se on toimitettava valitusajassa Oulun hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tiedoksisaantipäivän osoittaa saantitodistus. Valituksen sisältö Valituskirjelmässä on ilmoitettava: - valittajan nimi ja kotikunta, - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan sekä - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituksen liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä, - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta, - asiamiehen valtakirja sekä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmän voi viedä valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuullaan lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä, telekopiona tai sähköpostilla. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen aukioloajan päättymistä. Oulun hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on kello 8.00-16.15. Valituskirjelmän toimittamisesta telekopiona tai sähköpostina säädetään tarkemmin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) Oulun hallinto-oikeuden yhteystiedot postiosoite: PL 189, 90101 Oulu käyntiosoite: Isokatu 4, 90100 Oulu puhelin: 010 36 42800 ja 050-406 1147 telekopio: 010 36 42841 sähköpostiosoite: oulu.hao@oikeus.fi Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään Oulun hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa (701/1993) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.