1 TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2006 Keväinen tervehdys kaikille! Vilkas kevätkausi alkaa olla takanapäin ja meillä on ollut mahdollisuus viettää hyviä yhdessäolon hetkiä muun muassa omaisryhmissä, Härmän kuntokeskuksen virkistysviikonlopussa, eduskuntaretkellä sekä teemailloissa. Palautteen perusteella tapahtumista on ollut hyötyä ja useimmat ovat kokeneet tapaamisten auttavan jaksamaan myös arjessa. Ja niinhän se on, että vaihtelu virkistää ja samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten tapaaminen tukee ja antaa uusia näkökulmia omaan tilanteeseen. On helepompi hengittää, kun huomaa, että onhan meitä muitakin- en ole yksin mielenterveyskuntoutujan omaisen roolissani. Yhdistyksen työntekijöinä pyrimme erityisesti tukemaan omaisten omaa jaksamista. Joka päivä kannattaa kysyä itseltään, miten minä itse voin ja miten voisin vielä paremmin. Se kysymys meinaa usein unohtua puhumattakaan oman hyvinvoinnin eteen ponnistelemisesta. Siksi me omaisyhdistyksen työntekijöinä virkamme puolesta siitä usein muistutamme. Siis- muistetaan pitää itsestämme ja siltä pohjalta myös läheisistämme hyvää huolta tulevana kesänä ja erityisesti syyspimeän aikaan. Vuoden 2006 hallituksen jäsenet ja puhelinnumerot, joihin voit ottaa yhteyttä: Elina Hietaniemi ( pj ) 040-7301622 Seinäjoen seutu: Pentti Takala 4154277, Tarja Kalliomäki 050-5617878 Järviseutu: Susanna Hotakainen 040-5517661, Martti Kuusiniemi 0400-672926 Härmänmaa: Anne Hirvelä 050-5724012, Marja Nahkala 0400-864098 Suupohja: Minna Hannula 050-4684120, Eira Kuitu 050-3584740 Kuusiokunnat: Pekka Ranta-Kahila 040-8339264, Riitta Peltomäki 040-5817512 Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla. Meille on viisivuotistaipaleen kunniaksi tehty uudet www-sivut! Osoite on: www.omaisetep.fi. Käy tutustumassa. VUODEN 2006 JÄSENMAKSUT Jos olet liittymässä näinä aikoina yhdistyksen jäseneksi tai et ole vielä maksanut tämän vuoden jäsenmaksuasi, tässä jäsenmaksu suuruus ja yhdistyksen tilinumero, jonne voit sen maksaa: henkilöjäsen 10 /hlö/v perhejäsenyys 15 /perhe/v yhteisöjäsenyys 20 /v ainaisjäsenyys 100 Yhdistyksen tilinumero Alahärmän Osuuspankki 474010-243829 Yhdistyksen jäsenenä saatte jäsenpostia ja Labyrinttilehden. Kiitos teille suurelle joukolle, jotka olette jo alkuvuodesta huolehtineet jäsenmaksunne kuntoon.
2 KESÄN 2006 TYÖNTEKIJÖIDEN LOMA-AJAT JA PALVELUT Työntekijät viettävät kesälomaa 2006 seuraavasti: Merja Latva-Mäenpää 3.7. 2.8. ja 28.8.- 9.9. Päivi Penttilä 30.5.-29.6. ja 14.8.-19.8. Anne Mäki 3.7.-6.8. Tarja Kuhalampi 3.7.-6.8. Kesän ajan toimiston puhelinneuvontapalvelu toimii sekä tapaamisaikoja on mahdollisuus varata. Projektin toiminta on pysähdyksissä 3.7-6.8.06. Ryhmät eivät kokoonnu heinäkuussa. Muutamat ryhmät loppuvat kesäkuun alussa ja alkavat elokuussa. Suurin osa ryhmistä aloittaa syyskauden syyskuussa. Tarkemmin tiedossa olevat ryhmien alkamisajankohdat löydät ryhmät- otsikon alta. TAPAHTUMAKALENTERI KESÄ JA SYKSY 2006 Yhdistyksen tapahtumista ja omaisryhmistä ilmoitetaan jäsentiedotteen lisäksi myös Ilkka-lehden järjestötoimintapalstalla, joka löytyy viikoittain tiistain ja torstain lehdistä. Seuraa palstaa, sillä uutta tiedotettavaa tullee jo ennen seuraavaa jäsentiedotetta. Jos haluat palstalle jotain ilmoitettavaksi, ota yhteyttä omaisyhdistyksen työntekijöihin. TOUKOKUU 2006 VOIMAVARAKURSSI KIVITIPUSSA on tänäkin vuonna helatorstain tienoilla 25.5.-28.5. Seuraava vastaava kurssi, jolle voit hakea, on marraskuussa. KESÄKUU JA HEINÄKUU 2006 Rakuunakadun toimistolla puhelinneuvontapalvelu sekä tapaamiset toimivat koko kesän ajan.. ELOKUU 2006 Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-6.8. 06 tehdään OMAISTEN RETKI Naantalin kauniiseen kesäkaupunkiin, jossa on mahdollisuus omatoimiseen retkeilyyn yhteisen ohjelman lisäksi. Jätämme ohjelmaan sellaiselle tilaa. Yhteiseen ohjelmaan kuuluu lauantaina käynti presidentin kesäasunnon kauniissa puutarhassa, Naantalin vanhassakaupungissa ja Luostarikirkossa sekä sunnuntaina merimatka Turkuun sekä vierailukäynti Turussa. Kustannukset: 75eur/hlö, 35eur/lapsi sisältää linja-automatkat, yhteisen ohjelman kustannukset, majoituksen ja aamupalan hotelli Unikeossa keskellä Naantalia sekä ruokailut molempina päivinä. Mukaan mahtuu noin 45 henkilöä, jäsenet etusijalla. Ilmoittautuminen 3.7.mennessä. Lähetämme ilmoittautuneille viikonlopun ohjelman sekä tilisiirtolomakkeen maksua varten muutamaa viikkoa ennen matkan ajankohtaa.
3 VIRKISTYSILTA omaisille 9.8.06 klo 18.00 alkaen Alavuden ympäristössä lähellä luontoa Paikka ilmoitetaan myöhemmin- seuraa Ilkan järjestöpalstaa sekä Viiskunta-lehteä. Voit myös kysyä paikkaa tai muuta lisätietoa Alavuden psykiatrian poliklinikan ryhmätoiminnasta tai omaisyhdistyksestä. Tervetuloa mukaan nauttimaan vapaamuotoisesta yhdessäolosta! SYYSKUU 2006 Lehtori, sairaanhoidonopettaja Liisa Ranta on tulossa Opettajat työelämään OTO-plus - tutustumisjaksolle omaisyhdistykseen 25.9. noin kuukaudeksi, joten tuona aikana hän on mukana monissa tapaamisissamme. HYVÄN MIELEN VIIKONLOPPU hotelli Mesikämmenessä Ähtärissä 30.9.-1.10. Lähde kohentamaan mielialaasi syyspimeän keskellä mukavaan seuraan. Yhteisestä ohjelmasta huolehtivat omaisyhdistyksen työntekijät: tiedossa alustuksia, ryhmäkokoontumisia ja rentoutusta sekä musiikkia ja runoja. Illalla on mahdollisuus pyörähdellä Mesikämmenen parketilla. Viikonloppu maksaa 45eur/hlö, 33eur/14-18v ja 13 eur/4-14v sisältäen majoituksen sekä aamupalan, kylpylän käytön aamulla klo 8-10 hotelli Mesikämmenessä, yhteisen ohjelman sekä ruokailut molempina päivinä. Ilmoittautuminen 1.9. mennessä. Ilmoittautuneille lähetämme viikonlopun ohjelman sekä tilisiirtolomakkeen maksua varten muutamaa viikkoa ennen viikonloppua. LOKAKUU 2006 KOULUTUSPÄIVÄ yhteyshenkilöille, ryhmänohjaajille sekä omaistyöstä kiinnostuneille Tikanpesässä 9.10. klo 12 16. Tarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautuminen toiminnanjohtajalle 2.10. mennessä. Alustajana pastori Jyrki Jormakka Kauhavalta sekä omaisyhdistyksen työntekijät. Tervetuloa mukaan! TEEMAILTA Järviseudulla Kanavan Kevarissa Sinisen tien varrella (valtatie 16) Alajärvellä 12.10. klo 18.00-20.00. Esa Nordling Pohjanmaa-hankkeesta alustaa aiheesta Kuntoutujan hyvinvointi. Kahvitarjoilu. Tervetuloa lähialueen ihmiset ja kauempaakin. AVOIMET OVET omaisyhdistyksen toimistolla la 21.10. klo 12.00-13.45, minkä jälkeen mahdollisuus yhteiseen TEATTERI-ILTAPÄIVÄään klo 14.15 alkaen Pitkän päivän matka yöhön. Kyseessä on mielenkiintoinen perhedraama pienellä näyttämöllä. Teatteri-lipun voit noutaa Rakuunakadulta tai viimeistään klo14.00 teatterin ala-aulasta omaisyhdistyksen työntekijältä. Ilmoittautuminen viimeistään 2.10.06. Lippujen hinnat: - peruslippu 12 e - eläkeläiset 10 e - opiskelijat/lapset/työttömät 8 e Maksu yhdistyksen tilille Alahärmän Osuuspankki 474010-243829 6.10.06 mennessä. VUOSIKOKOUS 31.10.06 KLO 18.00 alkaen Tikanpesässä Huhtalantie 53. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita! MARRASKUU Avoin TEEMAILTA Seinäjoella yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen kanssa Pohjan kaupunginosassa E-P:n Sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen päivätoiminnan tiloissa Kauppaneliö 5:ssä 8.11. klo 18.00-20.00. Esa Nordling Pohjanmaa-hankkeesta kertoo aiheesta Kuntoutumisen polut. Kahvitajoilu. Tervetuloa läheltä ja kaukaa.
4 VOIMAVARAKURSSI KIVITIPUSSA 12.-17.11.2006. Kurssi järjestetään yhteistyössä Lomaliiton kanssa, joten hinta on vain 20eur/vrk aikuinen 6eur/vrk lapsi. Kannattaa lähteä virkistymään Kivitippuun. Hakemuslomakkeita voit tilata tai hakea omaisyhdistyksen toimistosta tai psykiatrian poliklinikoilta tai tulostaa internetistä osoitteesta www.lomayhtyma.fi. Merkitse tällöin lomakkeeseen, että haet Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry:n kurssille. Hakemus tulee palauttaa lomayhtymään (Lomayhtymä ry/ Teemalomat, Yrjönkatu 11 C 12, 00120 Helsinki) viimeistään kaksi kuukautta ennen loman alkamisajankohtaa. JOULUKUU 2006 Joulujuhla la 2.12.2006 klo 14.00 alkaen Etelä-Pohjanmaan opistolla Ilmajoella. Päätämme kulunutta vuotta yhteisen juhlan merkeissä. Opisto on kuuluisa hyvästä ruuastaan ja nautimmekin maittavan yhteisen juhla-aterian. Ohjelmassa on lisäksi katsausta menneeseen vuoteen, yhteislaulua ja muuta mukavaa. Ilta päättyy noin 20.00. Omavastuuosuus on 14 eur/hlö, lapset 5-12v 7eur/hlö, alle viisivuotiaat ilmaiseksi. Tarkemmin, mm. ajo-ohjeet, seuraavassa jäsentiedotteessa. Ilmoittautuminen viimeistään 6.11.06. Laittakaa aika jo nyt kalenteriinne ja lähtekää mukaan, mikäli suinkin mahdollista. Palautetta toiminnasta ja omaisten tarpeista otamme jatkuvasti vastan. Ota rohkeasti yhteyttä niin voimme miettiä yhdessä ideaasi tai asiaasi. Olemme jo miettimässä viikonloppuleiriä nuorille omaisille, joiden sisar tai veli sairastaa psyykkisesti. Ota meihin yhteyttä, jos olisit tulossa mukaan. Toinen, minkä tarvetta olemme kyselemässä, on viikonloppukurssi aviopareille/puolisoille, kun puoliso sairastaa psyykkisesti. Ota meihin yhteyttä, mikäli olisit kiinnostunut tällaisesta kurssista. Näitä viikonloppukursseja voimme toteuttaa ensi vuoden puolella, mikäli tarpeeksi halukkuutta ilmenee.
OMAISRYHMÄT 5 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry:n järjestämät ryhmät tarjoavat tietoa ja tukea ja niissä on mahdollisuus tavata samassa elämäntilanteessa olevia. Ryhmiin ovat tervetulleita kaikki mielenterveysongelmaisten omaiset ja läheiset. Ryhmien tavoitteena on tukea omaisten jaksamista. Ryhmässä jaetaan keskinäistä apua psyykkisesti sairaan omaisia yhdistävien elämäntilanteiden ja kokemusten pohjalta. Ryhmässä on mahdollisuus jakaa kokemuksia ja tunteita, tarjota ja saada tukea sekä uusia näkökulmia ja ratkaisuja eri tilanteisiin sekä omien voimavarojensa tunnistamiseen. Tällaisesta avusta ja tuesta käytetään nimeä vertaistuki. Omaisryhmiä ohjaavat koulutetut ohjaajat. Ryhmät kokoontuvat alueellisesti sovitun kauden ajan samassa, sovitussa paikassa. Ryhmiemme toimintaperiaatteisiin kuuluvat: Luottamuksellisuus: vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia ryhmään osallistuvia. Sallivuus: jokainen voi tulla ryhmään omana itsenään ja tuoda siihen asioita, joita katsoo sillä hetkellä voivansa jakaa. Tasa-arvoisuus: arvostamme toisiamme ja ymmärrämme, että jokaisen elämänkokemukset ovat kokijalleen ainutkertaisia ja merkityksellisiä. Vertaistuen saaminen ja antaminen: antaessaan saa ja saadessaan antaa. Jokainen voi halutessaan kertoa omista kokemuksistaan ja tunteistaan ja näin rikastuttaa toisia kokemuksellaan. Jokainen voi myös oppia halutessaan toisten kokemuksista. Joskus on tarpeen vain saada purkaa sydäntään ja saada osakseen ymmärrystä. Tavoitteena on tarjota sellaista vertaistukea, jota omaiset ja läheiset kunakin hetkenä eniten tarvitsevat. Tarvittaessa aloitetaan uusia rinnakkaisia ryhmiä. "Tällaisissa ryhmissä on koettu, että sellaiset ihmiset, jotka ovat itse selviytyneet ja oppineet elämään erilaisten vaikeuksien kanssa, voivat usein parhaiten tukea toisiaan. Heillä on vaikeuksista sellaista asiantuntijuutta, jota ei löydy kirjoista opiskelemalla." Omaisryhmät syksyllä 2006: Avoimeen omaisryhmään olet uutena tervetullut milloin vain. Mukana oltuaan ryhmäläiset ilmoittavat ryhmän ohjaajalle, mikäli jäävät pidemmäksi aikaa pois ryhmästä. Suljettu ryhmä sen sijaan kokoontuu sovitulla kokoonpanolla, johon ei oteta uusia jäseniä kesken sovittua kautta. JÄRVISEUTU, avoin omaisryhmä Etelä-Pohjanmaan Kotiosoite-projektin tilat Ylivainiontie 1 (Vimpelin lääkärikeskus). 8.8., 12.9., 10.10., 14.11. ja 12.12.06 klo19.00 Lisätietoja antaa vastaava projektityöntekijä Anne Mäki. LAPUA, avoin omaisryhmä Lapuan psykiatrian poliklinikan tilat 9.8., 6.9., 4.10., 1.11., ja 13.12.06 klo18.00 Lisätietoja voit kysyä projektityöntekijä Tarja Kuhalammelta.
6 SEINÄJOEN avoin iltaryhmä Rakuunakadulla to 31.8., 28.9., 26.10., 30.11. klo 18.00 Lisätietoja voit kysyä toiminnanjohtajalta tai omaisneuvojalta. SEINÄJOEN avoin päiväryhmä Rakuunakadulla ti 5.9., 3.10., 7.11. ja 5.12. klo 14.30 Lisätietoja voit kysyä omaisneuvojalta tai toiminnanjohtajalta. SEINÄJOEN suljettu ryhmä kokoontuu mielenterveyskeskuksessa. ALAVUS, suljettua omaisryhmää kootaan ja se kokoontuu pääsääntöisesti Alavuden psykiatrian poliklinikan ryhmätiloissa noin kerran kuukaudessa seuraavasti: ke 6.9., 4.10., 1.11. ja 29.11. klo 18.00. Jos olet kiinnostunut tulemaan ryhmään, ota yhteyttä. Lisätietoja antavat Alavuden psykiatrian poliklinikalta Eija Viitamäki tai Pasi Huhtala puh 06-5164767 tai omaisneuvoja. KURIKAN omaisryhmän osalta suunnitelmat ovat vielä auki. Mikäli olet kiinnostunut tulemaan ryhmään, ota elokuussa yhteyttä omaisyhdistyksen toimistoon. TEUVA Teuvan psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijä Liisa Kuuttinen kutsuu omaisryhmän kokoon. Mikäli haluat lisätietoja ryhmästä, ota yhteyttä häneen puh 06-2673130. KAUHAVA, avoin omaisryhmä psykiatrian poliklinikan päivätoiminnan tilat Ryhmä alkaa elokuussa 31.8. klo 18.00 ja kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Lisätietoja antaa Hilkka Ranta-Kangas tai Anne Hirvelä puh 4347911. MASENNUKSEN ENNALTAEHKÄISY- JA ITSEHOITORYHMÄ Suljettu ryhmä, johon osallistujat valitaan haastattelun perusteella. Kokoontuu Seinäjoella Rakuunakadulla 21.8. lähtien 8 kertaa viikon välein. Mikäli olet kiinnostunut ryhmästä, ota yhteyttä omaisneuvojaan. Kaipaatko uutta omaisryhmää? Uusia ryhmiä voidaan perustaa, jos tarvetta ilmenee ja ryhmäkoko täyttyy (ryhmässä vähintään 4-5 henkilöä). Ota yhteyttä yhdistyksen työntekijöihin tai alueesi psykiatrian poliklinikkaan tai mielenterveystoimistoon, mikäli mielestäsi olisi tarvetta uudelle alueellisesti tai muuten kohdennetulle omaisryhmälle.
YHTEYSTIEDOT 7 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Rakuunakatu 1 60100 Seinäjoki Puh 06-4148994 E-mail omaiset.toimisto@netikka.fi kotisivut: www.omaisetep.fi Toiminnanjohtaja MERJA LATVA-MÄENPÄÄ Puh 050-3380845 E-mail merja.latva-maenpaa@netikka.fi Omaisneuvoja PÄIVI PENTTILÄ Puh 050-3483676 E-mail paivi.penttila@netikka.fi Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Ylivainiontie 1 62800 Vimpeli (Vimpelin lääkärikeskus) Vastaava projektityöntekijä ANNE MÄKI Puh 044-4153801 E-mail anne.maki@co.inet.fi Projektityöntekijä TARJA KUHALAMPI Puh 044-4153802 E-mail tarja.kuhalampi@pp.inet.fi. PUHELINAJAT Rakuunakadulla ovat puh. 06-4148994 tiistaisin klo 9.00-12.00 torstaisin klo 12.00-15.00 Vastaamme puhelimiin mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina. TAPAAMISET ovat mahdollisia ajanvarauksella. Siis soita, jos haluat keskustella elämäntilanteeseesi liittyvistä asioista tai sopia henkilö- tai perhekohtaisesta tapaamisesta ja paikasta. Ota rohkeasti yhteyttä. Palvelu on maksutonta.
8 Seuraava jäsentiedote ilmestyy marraskuussa. Sinulla on oikeus olla oma itsesi - juuri sellainen kuin olet ja haluat olla. kasvaa, muuttua, kehittyä, ponnistella ja tavoitella mitä tahansa - ilman muita rajoituksia kuin oma kykysi ja halusi. olla yksin, varata joka päivä, joka viikko ja joka vuosi riittävästi aikaa itsellesi. rakastaa ja saada rakkautta, hyväksymistä, huolenpitoa ja ihailua, ja sinulla on oikeus käyttää tätä oikeuttasi. kunnioittaa itseäsi ja pyrkiä kaikin tavoin lisäämään itsetuntoasi, kunhan et niin tehdessäsi loukkaa ketään toista. olla onnellinen, löytää maailmasta jotakin, millä on sinulle merkitystä ja mikä tyydyttää ja palkitsee sinua. muuttaa mieltäsi. voittaa, menestyä, kilpailla, suunnitella ja toteuttaa suunnitelmiasi, onnistua elämässä parhaalla mahdollisella tavalla. omiin rajoihin, omiin valintoihin ja omiin päämääriin. Rentouttavaa kesää ja syksyä t. Päivi, Merja, Anne ja Tarja
ILMOITTAUTUMISLOMAKE TÄSSÄ TIEDOTTEESSA OLEVIIN TAPAHTUMIIN POSTITA OSOITTEELLA: 9 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Rakuunakatu 1 60100 Seinäjoki Sähköpostitse voit ilmoittautua osoitteeseen toimisto.omaiset@netikka.fi. Merkitse tällöin alla olevat tiedot viestiisi. Merkitse rasti viivalle ja täytä yhteystiedot. Mikäli olet jo aiemmin lomakkeella tai esim. sähköpostitse ilmoittautunut, ei tarvitse enää uudelleen ilmoittautunut. ILMOITTAUDUN OMAISTEN YHTEISELLE 1. Retkelle Naantaliin 5.-6.8.06 Nimi ( nimet ) Katuosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Erityisruokavalio ( jos on ) 2. Hyvän mielen viikonloppuun Ähtäriin 30.9.-1.10.06 Nimi ( nimet ) Katuosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Erityisruokavalio ( jos on ) 3. Teatteri-iltapäivään la 21.10.06 klo 14.15 alkaen Pitkän päivän matka yöhön Nimi ( nimet ) Katuosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Peruslippu kpl eläkeläislippu kpl työtön/opiskelija/lapsilippu kpl KÄÄNNÄ
4. Joulujuhlaan Ilmajoelle 2.12.06 Nimi ( nimet ) Katuosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Erityisruokavalio ( jos on ) 10