PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 16.5.2012 Dnro: POPELY/6/07.04/2012 HANKE Pyhäjärven Vuohtomäen tuulipuisto HANKKEESTA VASTAAVA Puhuri Oy c/o Kanteleen Voima Oy PL 47 86601 Haapavesi HANKKEEN KUVAUS Hankkeen tarkoituksena on rakentaa 8 9 tuulivoimalaa, joiden teho olisi 2 3,6 MW. Puiston kokonaisteho olisi maksimissaan 29 MW. Tuulipuisto sijoittuisi Vuohtomäen kylän kaakkoispuolelle Kiuruveden kunnanrajan läheisyyteen. Sähkö siirrettäisiin maakaapeleilla uudelle sähköasemalle ja liitettäisiin LNI-verkko Oy:n lähistöllä menevään 110 kv:n linjaan. Tuulivoimalaitosten maa-alueet ovat yksityisessä omistuksessa. Yhtiö on tehnyt vuokrasopimukset maanomistajien kanssa. ASIAN KÄSITTELY Hankkeesta vastaava on pyytänyt 11.3.2012 päivätyllä kirjeellään Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskukselta päätöstä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeellisuudesta. YVA-asetuksen (713/2006) 6 :n hankeluettelon mukaan tuulivoimalahankkeisiin, joissa laitosten määrä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho on vähintään 30 megawattia, sovelletaan YVA-menettelyä. Hanke alittaa YVAasetuksen rajan, mutta ELY-keskus voi tehdä päätöksen YVA-menettelyn soveltamisessa yksittäistapauksessa, mikäli hankkeen ominaisuudet, sijainti tai vaikutusten luonne sitä edellyttävät ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (458/1994) 4.2 ja 4.3 :ssä tarkoitetulla tavalla. Kuuleminen Harkintapyyntökirjeessään Puhuri Oy esittää näkemyksenään, ettei hanke ole ympäristövaikutuksiltaan niin suuri, että YVA-prosessi olisi käytävä lävitse. ELY-keskus on pyytänyt asiasta lausunnon Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Pyhäjärven kaupungilta, Kiuruveden kaupungilta, Museovirastolta ja Pohjois- Pohjanmaan museolta, Pohjois-Savon ELY-keskukselta, Pohjois-Savon liitolta sekä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymältä. Lausunnoissa tuodaan esiin seuraavaa.
2 (7) Pohjois-Pohjanmaan liitto Voimassa olevassa maakuntakaavassa hankealueelle ei ole osoitettu aluevarauksia tai muita merkintöjä. Hankkeen vaikutusalueella sijaitseva Pyhäjärvi ympäristöineen on osoitettu maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Osa Vuohtoniemen-Vuohtomäen alueesta on osoitettu valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetun kulttuuriympäristön alueeksi. Pyhäjärvi on osoitettu virkistys- ja matkailukohteeksi sekä kehittämisperiaatemerkinnällä luonnon monikäyttöalueeksi. Pohjois-Pohjanmaan liiton johdolla on valmistunut Pohjois-Pohjanmaan manneralueen tuulivoimaselvitys, jossa on etsitty tuulivoimarakentamiseen parhaiten soveltuvia alueita. Hanke sijoittuu pääosin selvityksen kohteelle 133, joka on luokiteltu soveltuvuudeltaan C-luokkaan (lisäselvityksiä vaativat alueet) maisema-arvojen vuoksi. Hanke jää niukasti YVA-asetuksen hankeluettelon tuulivoimahankkeiden kokorajan alapuolelle. Hankkeen merkittävimmät vaikutukset ovat todennäköisesti maisemallisia ja kohdistuvat Pyhäjärven alueelle. Pohjois-Pohjanmaan liiton näkemyksen mukaan hankkeen vaikutukset on mahdollista selvittää riittävällä tavalla kaavoituksen yhteydessä. Hankealueen ympäristöön liittyvien maisema-arvojen vuoksi hankkeen maisemavaikutusten arviointi tulee laatia huolellisesti ja riittävän laajalta alueelta. Visualisointiselvitysten on hyvä kattaa koko Pyhäjärven eteläosa. Kuvasovitteita on tarpeen laatia järven rannoilta useammasta paikasta. Myös hankkeen vaikutukset lähiympäristön kyläasutukseen on tarpeen arvioida huolellisesti. YVA-tarveharkintavaiheessa olisi ollut hyvä olla käytettävissä alustava voimaloiden sijoittamissuunnitelma ja ympäristöselvitys. Pohjois-Savon liitto Pohjois-Savon puolella maakuntien välistä rajaa on Pohjois-Savon maakuntakaavassa osoitettu turvetuotantoalue (EO1 713) ja Natura-alue (SL 543). Molemmat alueet sijaitsevat n. 6 7 km etäisyydellä suunnitellusta tuulivoimapuistosta. Pohjois-Savon puolella lähellä maakuntien rajaa ei ole juuri asutusta. Pohjois-Savon liitto arvioi tuulivoimalan vaikutukset Pohjois-Savon puolelle varsin vähäisiksi eikä näe YVA-menettelyä tarpeellisena. Museovirasto Museovirasto arvioi hanketta arkeologisen kulttuuriperinnön näkökulmasta. Kyse on suhteellisen pienialaisesta tuulipuistohankkeesta, jonka alueelta ei tunneta muinaismuistolain (295/63) nojalla rauhoitettuja muinaisjäännöskohteita, eikä arkeologisen kulttuuriperinnön osalta YVA-menettely ole tarpeen. Arkeologisten selvitysten puuttuessa on mahdollista, että alueella on ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Niiden selvittäminen on tarpeen kaavoitusprosessin osana.
Rakennetun ympäristön suojelun osalta toimivaltainen viranomainen ja lausunnonantaja asiassa on Pohjois-Pohjanmaan museo. Pyhäjärven kaupunki YVA-arviointia ei edellytetä hankkeen osalta. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta lausuu, että Puhuri Oy:n hanke jää esityksen perusteella alle YVA-asetuksen kokorajojen. YVAmenettelyä ei näin ollen ole tarve edellyttää Puhuri Oy:ltä, jos Puhuri Oy esittää riittävät selvitykset joiden perusteella varmistutaan siitä, että suunniteltava hanke tai aluevaraus voidaan toteuttaa ympäristöllisesti hyväksyttävällä tavalla ja että ratkaisu on myös muuten toteuttamiskelpoinen. 3 (7) Maankäytön suunnittelu Alueella on voimassa vuonna 17.2.2005 vahvistettu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava. Tuulivoimala-alueelle ei kohdistu varsinaisia maakuntakaavamerkintöjä. Tuulivoimala-aluetta koskevat maakuntakaavan yleismääräykset. Alueella ei ole voimassa yleis- eikä asemakaavaa. Lähin hankkeen suunnittelussa erityisesti huomioon otettava maakuntakaavamerkintä on lähimmillään alle kilometrin etäisyydellä sijaitseva Pyhäjärven maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue. Osa Vuohtoniemen-Vuohtomäen alueesta on osoitettu valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetun kulttuuriympäristön alueeksi. Pyhäjärvi on osoitettu virkistys- ja matkailukohteeksi sekä kehittämisperiaatemerkinnällä luonnon monikäyttöalueeksi. Tuulivoimala-alueella ei ole maakuntakaavan eikä Pohjois-Pohjanmaan liiton inventoinnin (Pohjois-Pohjanmaan kiinteät muinaisjäännökset, osa 2, 2000) mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä. Museoviraston lausunnon mukaan mahdolliset tuntemattomat muinaismuistot on kuitenkin tarpeen selvittää. Hankealueen läheisyydessä on kylämäistä asumista, mm. Haapamäki ja Vuohtomäki. Liittyminen muihin hankkeisiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiedossa ei ole lähialueelle sijoittuvia muita tuulipuistoja. Pyhäjärvellä sijaitsee Pyhäsalmen kaivos. Vaikutusten arviointi YVA -tarveharkintaa varten Asiakirjoihin ei sisälly tarkempaa selvitystä hankealueen ympäristön nykytilasta ja hankkeen vaikutuksista. Todetaan, että tuulivoima-alueelle ei sijoitu luonnonsuojelun kannalta arvokkaita alueita tai voimakkaita maankäyttöpaineita. Minimietäisyytenä asutukseen on käytetty 800 metriä. Lähin Naturaalue on noin 3,5 kilometrin etäisyydellä sijaitseva Toukkasuo Huttusuo (FI0600073), joka kuuluu myös soidensuojeluohjelmaan. Ympäristöhallinnon Hertta-tietokannan mukaan hankealueella ei esiinny uhanalaisia lajeja, mutta hankealueen läheisyydessä on joitakin liito-
oravahavaintoja. Noin 700 metriä hankealueen rajasta etelään esiintyy mesipillikääpä (NT). RATKAISU Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää, että Puhuri Oy:n Pyhäjärven Vuohtomäen tuulivoimahankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Perustelut YVA-lain 4 :n mukaan hankkeisiin, joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, tulee soveltaa YVA-lain mukaista arviointimenettelyä. Arviointimenettelyä tulee YVA-asetuksen (713/2006) 6 :n hankeluettelon perusteella soveltaa vähintään 10 voimalayksikön tai 30 MW:n tuulivoimahankkeisiin. Suunnitellut 8 9 voimalaa jäävät YVA-asetuksen rajan alapuolelle. ELY-keskus voi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (469/1994) 4 :n 2 momentin perusteella tehdä päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksissa, jos hanke todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioiden, merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Ratkaisuun vaikuttaa se, minkälaisia vaikutuksia hankkeella arvioidaan olevan sekä se, onko vaikutukset selvitetty riittävällä tavalla muun lain mukaisessa menettelyssä. Harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa YVAL:n 4 :n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen on valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 7 :n mukaan tarkasteltava erityisesti hankkeen ominaisuuksia, sijaintia ja vaikutusten luonnetta. Tarkasteltaessa hankkeen ominaisuuksia on muun muassa tarkasteltava hankkeen yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden kanssa. Sijaintia tarkasteltaessa on otettava huomioon mm. nykyinen ja suunniteltu maankäyttö. Vaikutusten luonteen suhteen on tarkasteltava mm. vaikutusten kestoa, toistuvuutta ja palautuvuutta. Hankkeella ei ole ennalta arvioiden sellaisia merkittäviä haitallisia vaikutuksia asutukseen, ihmisen terveyteen, elinoloihin, viihtyvyyteen, suojelu- tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin, kaukomaisemaan tai luonnon monimuotoisuuteen, jotka olisivat rinnastettavia YVA-asetuksen 6 :n hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin. Ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän mukaan tuulipuistoalueella ei ole tiedossa uhanalaisten lajien esiintymispaikkoja. Lähialueelta ei ole tiedossa muita sellaisia hankkeita, erityisesti tuulivoimahankkeita, joilla olisi merkittäviä yhteisvaikutuksia puheena olevan hankkeen kanssa. Hankkeella on vaikutusta mm. maisemaan, erityisesti Pohjois-Pohjanmaan liiton lausunnossa mainittuun Pyhäjärven arvokkaaseen maisema-alueeseen. Vaikutuksia voi olla myös mm. linnustoon, asutukseen ja virkistyskäyttöön. Nämä vaikutukset eivät kuitenkaan ennalta arvioiden ole niin merkittäviä, että niiden selvittäminen edellyttäisi ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Yleiskaavoituksessa tulee kiinnittää huomiota selvitysten riittävään tasoon. Erityisesti mm. maisemavaikutukset ovat hankkeessa olennaisia. Hankkeen ja hankealueen kuvaus on vielä varsin alustavalla tasolla. Myös sähkönsiirto ja sen vaikutukset ovat olennainen osa hanketta ja selvitettäviä vaikutuksia. 4 (7)
5 (7) SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) ja laki sen muuttamisesta (458/2006) 4, 6 ja 19. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) ja asetus sen muuttamisesta (359/2011) 4, 6, 7 ja 8. MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Oulun hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 19 :n 3 momentti). KUULUTTAMINEN Päätös on nähtävillä Pyhäjärven kaupungin virallisella ilmoitustaululla ja sähköisenä osoitteessa www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa/yva >YVApäätökset > Energian tuotanto. Johtaja Rakennusneuvos Heikki Aronpää Ympäristösuunnittelija Riikka Arffman PÄÄTÖS MAKSU LIITE TIEDOKSI Puhuri Oy c/o Kanteleen Voima Oy, PL 47, 86601 Haapavesi, saantitodistuksin maksutta Valitusosoitus Pyhäjärven kaupunki Kiuruveden kaupunki Pohjois-Pohjanmaan liitto Museovirasto
6 (7) Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristönsuojelu-, alueidenkäyttö- ja vesistöyksiköt, E-vastuualue, L-vastuualue Pohjois-Savon ELY-keskus, Y-vastuualue Ylä-Savon kuntayhtymä SOTE Pohjois-Savon liitto Suomen ympäristökeskus
7 (7) V A L I T U S O S O I T U S Liite ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 6 :n mukaiseen päätökseen Valitusviranomainen Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta Oulun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituskirjelmä osoitetaan valitusviranomaiselle ja se on toimitettava valitusajassa Oulun hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tiedoksisaantipäivän osoittaa saantitodistus. Valituksen sisältö Valituskirjelmässä on ilmoitettava: - valittajan nimi ja kotikunta, - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan sekä - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituksen liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä, - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta, - asiamiehen valtakirja sekä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmän voi viedä valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuullaan lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä, telekopiona tai sähköpostilla. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen aukioloajan päättymistä. Oulun hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on kello 8.00-16.15. Valituskirjelmän toimittamisesta telekopiona tai sähköpostina säädetään tarkemmin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) Oulun hallinto-oikeuden yhteystiedot postiosoite: PL 189, 90101 Oulu käyntiosoite: Isokatu 4, 90100 Oulu puhelin: 010 36 42800 ja 050-406 1147 telekopio: 010 36 42841 sähköpostiosoite: oulu.hao@oikeus.fi Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään Oulun hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa (701/1993) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.