Kasvattajakisa 2017 Reisjärvi Kasvattajien esittelyt
Ahvenaavan kennel Mika Nikula, Keminmaa Ahvenaavan kennel kasvattaa pienimuotoisesti Harmaa Norjanhirvikoiria. Kennelin kantanarttu on FIN KVA Touhulan Sanja. Kennelnimi on myönnetty 2011. Tavoitteeni on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia terveitä, riistaverisiä metsästyskoiria metsälle ja kokeisiin. Ahvenaavan Aksu, Raimo Ailinpieti, Tornio Ahvenaavan Reko, Pasi Leskelä, Kuusamo Ahvenaavan Ralle, Saku Päiväläinen, Oulu
Ari Savukoski, Merijärvi Olen hankkinut ensimmäisen jämtlanninpystykorvani vuonna 2010. Kantanarttuni, Pökön ensimmäinen kunnon hirvihaukku oli 7.11 2010 koiran ollessa vain 7kk ikäinen. Kyseisen tilanteen lopputulos esittelykuvassa, reilun kahden tunnin haukkutyöskentelyn jälkeen. Pökön ensimmäinen pentue, 9 pientä pentua näkivät päivänvalon 16.8.2014. Tällä hetkellä em. pennuissa on 3 käyttövaliota ja 1 kaksoisvalio. Toinen pentue on syntynyt 18.5.2017 ja odotukset ovat korkealla kaikkien 9:n pennun suhteen. Pennuista osa on vielä vailla omaa harrastavaa kotia. Onnea kaikille tämän päivän kisaan! Jäpä, Nea Strandman Keitele Elvis, Heikki Huhtala Ylivieska Luksi, Ari Savukoski Merijärvi
Havukkamäen kennel Mikko Rajala, Reisjärvi Havukkamäen kennel kasvattaa norjanharmaita ja jämtlanninpystykorvia. Tavoitteenani on jalostaa terveitä, laajahakuisia ja löytövarmoja hirvikoiria niin koekäyttöön kuin metsästykseen. Nuoresta asti olen touhunnut isäni koirien kanssa ja vuonna 2009 hankin ensimmäisen oman koiran, norjanharmaan Kuusitien Veeruskan. Veeruska näytti jo nuorena hyviä hirvikoiran merkkejä päästen nuorten SM-kisoihin sijoittuen siellä viidenneksi. Veeruskan myötä innostuin käymään kasvattajakurssin vuonna 2011. Kennelin nimeksi valikoitui Havukkamäen talon nimen mukaan. Veeruska onkin kennelin kantanarttu, jolla on nyt neljä pentuetta. Jämtlanninpystykorvia havukkamäen kennelistä löytyy myös ja kantanarttuna on K&MVA Kortenivan Shiro. Havukkamäen Tex Willer, Mikko Rajala, Reisjärvi Havukkamäen Pyry, Markku Ohtamaa, Nivala Havukkamäen Jaromir, Sini Rajala, Reisjärvi
Havulan kennel Markku Mäki, Lappajärvi Hirvikoiraharrastuksen aloitin 80-luvun alkupuolella. Ensimmäinen hyvä hirvikoirani oli nimeltään Pörri. Tämän jälkeen minulla on jatkuvasti ollut useampia koiria yhtä aikaa. Kennelissäni on tällä hetkellä 4 aikuista hirvikoiraa, 2 jämttiä (Riemu ja Nelli) ja 2 harmaata (Moona ja Jenna). Lisäksi omistan puolikkaan jämttinarttu Nupusta. Lisäksi tarhassani on Havulan Riemun 4 kk ikäinen narttupentu Pipsa sekä kaksoisvalio Havulan Jennan kaksi äskettäin syntynyttä pentua. Laajempi hirvikoirien kasvatustyö alkoi noin 15 vuotta sitten. Ilmeisesti tämä työ on kantanut hedelmää, koska minulle myönnettiin v. 2015 SHHJ:n kultainen kasvattajamerkki.. Viime aikoina joka vuosi on ollut 1-2 pentuetta. Tänä vuonna pidin välivuoden. Pentuja on mennyt ympäri Suomea. Ruotsiin on mennyt kymmenkunta pentua. Arvostan koiran käyttöominaisuuksia enemmän kuin ulkomuotoa. Toki onhan se hyvä asia, jos koira ulkomuodoltaankin huippuyksilö. Kenneliä kisassa edustaa Havulan Riemu, Markku Mäki Lappajärvi Havulan Reetu, Jari Nappari Soini ja Arsi Krook Karstula Havulan Jate, Toni Peltoniemi Kaustinen
Hirvikairan kennel Risto Kähärä, Pyhäjärvi Hirvikairan kennel kasvattaa jämtlanninpystykorvia Pyhäjärvellä K-P kennelpiirin alueella. Jalostustoiminta on hyvin pienimuotoista ja silloin yleensä jalostetaan koiria kun itsellä on tarve uusille koirille samoin kun omat kaverit kyselevät itselleen uutta hirvikoiran alkua. Koiria on itsellä ollut jo lapsuus ajoista lähtien. Hirvikoiriin perehdyin 1970 luvun lopulla ja Hirvenhaukku palkintotuomari pätevyyden sain vuonna 1990. Itsellä ensimmäiset hirvikoirat olivat harmaita ja niillä kisailtiin vaihtelevalla menestyksellä ja käyttövalioitakin niistä tuli. Ikävä puoli siihen aikaan oli harmaalla koirilla nämä rasvapatti ongelmat, joihin itse tympäännyin täysin. Vuonna 2001 hankin ensimmäisen Jämtlanninpystykorva nartun Rikolan Taran Sonkajärveltä Partasen Tuulalta ja Eerolta. Tarasta tuli ensimmäinen kaksoisvalio itselle ja myös kennelin kantanarttu. Vuonna 2005 kävin kasvattaja kurssin ja samalla kertaa myös syntyi ensimmäinen pesue Taralle. Hirvikairan kennel nimellä. Tärkeimpinä painopiste alueina jalostuksessa pidän koirien terveyttä, riistaviettiä, hyvää hakua ja erinomaista ulkomuotoa. Omasta puolesta toivotan onnea ja menestystä kasvattajille jotka kisaan on päässeet mukaan. Hirvikairan Natalia, Risto Kähärä, Pyhäjärvi Hirvikairan Kossi, Olli Ruotoistenmäki, Pyhäjärvi Hirvikairan Körmy, Jukka ja Jukka-Pekka Kautiainen, Muurasjärvi
Hirvitytön kennel Kirsi Paavola, Kajaani Hirvitytön kennel kasvattaa jämtlanninpystykorvia. Kennelnimi myönnettiin 2008. Pentueita on muutamia lähtenyt uusille ja myös kokeneemmillekin hirvikoiraharrastajille. Rakkaus jämtejä kohtaan on syntynyt niiden hyväluonteisuudesta, terveydestä, riistaverisyydestä, hakulenkeistä ja upeista haukkutilanteista. Näitä piirteitä haluan myös jatkoperiyttää. Iso kiitos kuuluu myös koiranpentujeni uusille isännille ja emännille. He ovat vieneet kasvattejani hyvin eteenpäin. Lykkyä kisapäivään kaikille!!!! Hirvitytön Exodus, Pekka Lyyra, Montola Hirvitytön Etna, Pekka Lyyra, Montola Hirvitytön Enna, Harri Tokola, Muhos
Karukoivun kennel Hanna ja Riku Rousku, Masku Haluamme kasvattaa suurella sydämellä terveitä ja käyttöominaisuuksiltaan hyviä jämtlanninpystykorvia ja viedä eteenpäin jalostustyötä harkituilla perusteilla. Kiinnitämme huomiota paitsi hyviin terveys- ja käyttötuloksiin, myös koko pentueen ominaisuuksiin ja narttulinjaan. Pentujemme omistajia valitessamme, toivomme heidän tukevan kennelimme arvopohjaa ja vievän pentuja eteenpäin edellytysten mukaisesti. Kennelissämme on syntynyt 7 pentuetta (2010-2016), yht.38 pentua, joista FI KVA on 18 pentua. Näistä kymmenen on FI KVA FI MVA koiraa. Kantanarttumme on C.I.B. FI KVA Herrasuon Karu, joka on osoittautunut erinomaiseksi periyttäjäksi. Kennelissämme on tällä hetkellä neljän sukupolven vahva narttulinja. Kasvattimme ovat edustaneet Juniorimestaruusottelussa 2009, 2011 ja 2013, Mestaritar-ottelussa 2011-2016 ja Mestaruusottelussa 2014-2015. Viime vuonna sijoituimme tässä kilpailussa toiselle sijalle. FI KVA FI MVA Karukoivun Kasper (2010), Hannu Nurmi, Koski TL C.I.B FI KVA FI MVA EE MVA Karukoivun Kassu (2010), Timo Puotsaari, Salo C.I.B C.I.T C.I.B.T FI KVA FI MVA SE MVA SE KVA EE MVA LV MVA JMV-14 SEV-15 V-15 Karukoivun Namu (2013), Samuli, Hanna ja Riku Rousku, Masku Kuvassa kennelimme ensimmäisestä pentueesta C.I.B. C.I.T C.I.B.T POHJ MVA FIKVA FIMVA SE KVA SE MVA NO MVA EEMVA EEV-12 V-12 V-13 Karukoivun Kira, joka on ensimmäinen kansainvälisen kaksoisvalioarvon saavuttanut hirvikoira Suomessa. Merkittävänä saavutuksenna Kiralla pääsy neljä kertaa Mestaritarotteluun josta parhaana sijoituksen 2016 2. sija.
Kölöperin kennel Jussi ja Esko Hartvik, Laihia Ensimmäinen hirvikoira hankittiin vuonna 1979 ja Kölöperin kennelnimi myönnettiin vuonna 1998. Tavoitteena on ollut kasvattaa terveitä ja riistaverisiä koiria. Kennelistä on lähtenyt n.100 pentua ja niistä on 44 haukkunut ykkösen ja 30 käyttövaliota. Onnea kaikille kisaan! Kölöperin Rape, Tapio Härkönen Kajaani Kölöperin Pöpi, Matti Jaakkola Pyhältö Kölöperin Otto, Esko Hartvik Laihia
Nokituvan kennel Tuire Ruuska ja Ilari Janhunen, Äänekoski Kennelnimen Nokituvan saimme vuonna 2011. Kasvatamme Keski- Suomessa Äänekoskella Norjan harmaita hirvikoiria sekä Jämtlanninpystykorvia. Omistamme myös Valkoisen Ruotsinhirvikoira uroksen MVA&KVA Brunon, jolla myös jo useampi pentue Suomessa ja Norjassa. Tarhassamme Brunon lisäksi asustaa narttuja, kolme Norjan harmaata,yksi Jämtlanninpystykorva ja Saksanseisoja. Vuonna 2012 taloon tuli harmaa narttu Karsikonsalmen Netta jonka tietoisesti valitsimme mielestämme hyvistä suvuista. Netta osoittautuikin äärimmäisen hyvä hakuiseksi ja sitkeäksi koiraksi haukkuen kolme ykkös tulosta vuoden ikäisenä ja kaksoisvalioitui heti täytettyään kaksi vuotta. Netalla on kolme pentuetta joista on saatu hyviä periyttämisnäyttöjä joten seuraava pentue suunnitteilla keväälle 2018. Vuoden 2017 alussa syntyi ensimmäinen Jämtlanninpystykorva pentueemme nartulle KVA Karhupetäjän Titanium Star. Pentueiden kehityksen seuraaminen ja yhteistyö kasvattien omistajien kanssa on mukava osa harrastustamme. Kasvatustyössä painotamme terveyttä, hyvää hakua, varhaiskypsyyttä ja sitkeitä riistaveriä, rodunomaista ulkomuotoa unohtamatta. Metsästyksen lisäksi kokeissa käynti ja tuomarointi reissut ovat myös tärkeä osa hirvikoira harrastustamme! Olemme ensimmäistä kertaa mukana Kasvattajakisassa ja odotamme tätä kokemusta innolla :) Tsemppiä kaikille joukkueille kilpailuun ja mukavaa kennel henkeä! Nokituvan Aivan, Antti Tervo Ruukki Nokituvan Beatrix, Jorma Suurnäkki Kannusjärvi Nokituvan Bono, Arto Kuhna Jalasjärvi
Oskulan kennel Osmo Viitanen, Kontiolahti Kasvatusharrastus alkoi 1993 Dreevereillä, Kennelnimi myönnetty 1996. Vuonna 2002 hankin ensimmäisen Jämtlanninpystykorvan Salopellon Lellun jolla aloitin kasvatuksen. Pentueita on ollut sen verran että SHHJ palkitsi kultaisella kasvattajamerkillä ja kennelliitto Vuolasvirta palkinnolla. Tasoitusta annetaan tässä kisassa, koska ykkösketjun on sudet syöneet joten ollaan mukana nuorilla koirilla jotka ovat omien kasvattien jälkeläisiä. Lähdemme puolustamaan viimevuotista voittoa. Oskulan Retu, Harri Kettunen, Kontiolahti Oskulan Roni, Tolvanen Janne Piiroinen Olli, Liperi Oskulan Jyry, Jarmo Pirinen, Juuka
Palokallion kennel Heli ja Rami Pitkäjärvi, Kauhava Palokallion kennel on kasvattanut 2005 vuodesta lähtien Kauhavalla harmaa norjanhirvikoiria, suomen pystykorvia ja sileäkarvaisia noutajia metsästyskäyttöön. Tavoitteenamme on ollut kasvattaa riistaverisiä ja terveitä koiria. Aktiivinen kokeissa käynti on kuulunut osaksi kennelimme toimintaan ja edesauttanut jalostustyötämme. Aikaisempi menestys on ollut hyvää ja kennelimme on voittanut tämän kisan kaksi kertaa aiemmin. Osallistumme kasvattajakisaan nyt kuudennen kerran ja yhtä jännittävä kisa on taas tulossa. Onnea kisapäivään kaikille! Palokallion Ernie, Santtu Karjala, Laihia Palokallion Kide, Tarmo Puoliväli, Alajärvi Palokallion Mökö, Janne Ojaniemi, Lapua
Risunevan kennel Allan Mikkola, Kannus Kasvatus toiminta alkoi vuonna 1983 suomenpystykorvalla. Pystykorvilla kasvatin kaksi pentuetta ja tällöin ei vielä ollut kennelnimeä. Tämän jälkeen kasvatin 90-luvun alkupuoliskolla kolme harmaan pentuetta, joista viimeisin rekisteröitiin ensi kerran Risunevan nimelle. Tämän jälkeen olen kasvattanut karjalankarhukoiria ja nämä kaikki ovat Risunevan kennelin nimellä. Ensimmäinen pentue on vuodelta 2004 ja siinä emänä on kantanarttu Korpisoturin Säde. Karhukoirissa olen kasvattanut kaikkiaan kymmenen pentuetta. Kasvatustoiminnassa tärkeimmät kriteerit ovat hyvä haku ja täydet erät. Lisäksi nuorena aloitetut haukut ovat tärkeä asia. Risunevan Raakel, Jouko Torri, Hamina Risunevan Rasmus, Veli Hautakoski, Sievi Risunevan Laku, Heikki Tölli, Sievi