SUOMEN SCHIPPERKEKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN SCHIPPERKEKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Rahastonhoitajana on toiminut Nina Blomqvist. Tilinpäätöksen on tehnyt Laura Ruotsalainen.

SUOMEN SCHIPPERKEKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti.

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Aika ja paikka Helsinki, Ravintola Laivakoira klo

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Yorkshirenterrieri ry Toimintakertomus 2017 VUODEN 2017 TOIMINTAKERTOMUS 1. Yleistä Yorkshirenterrieri ry:n toiminta oli aktiivista vuonna Yhdis

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

SUOMEN SCHIPPERKEKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Yhdistyksen tapahtumissa sponsorina on toiminut Eukanuba.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Vuoden cairn -voimassa asti

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

Suomen Kääpiökoirat ry Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Päivitetty

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Salpausselän koirankasvattajat ry

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Toimintakertomus 2014

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: kello Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, Hämeenlinna


TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Sääntömääräinen vuosikokous

Kokoukset Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Tuomarinkartanon koirakeskuksessa Helsingissä ja syyskokous samassa paikassa.

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Yhdistys on Suomen Kennelliiton jäsen ja toimii yhteistyössä Helsingin Seudun Kennelpiirin kanssa.

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013

Suomen Snautserikerho ry. Tiivistelmä pöytäkirjasta 5/2017

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Toimintakertomus 2015

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

PIKKU MUSTA -pistetaulukot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

Hyväksyttiin Royal Canin Finland Oy:n sponsorointisopimus Päätettiin pitää seuraava kokous 18.5.

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

ESITYSLISTA. Sääntömääräinen syyskokous. Sunnuntaina klo Vinttikoirakeskuksen tilat, Helsinki. 1 Kokouksen avaus

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

Jäsenlehti Pihaus ilmestyi neljä (4) kertaa. Kotisivujen ( ) ylläpitämistä jatkettiin.

Toimintakertomus 2010

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

4 Valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa

Vuoden Tolleri säännöt

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

Transkriptio:

SUOMEN SCHIPPERKEKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksen toinen toimintavuosi Rotua Harrastavana yhdistyksenä. Samalla se oli koko yhdistyksen historian 32 toimintavuosi joista se on rekisteröitynä, omana yhdistyksenä, rotujärjestönsä Suomen Kääpiökoirayhdistys- Finlands Dvärghunds-föreningen ry:n suojissa 12 vuotta ja parikymmentä ensimmäistä vuotta kuluikin SKKY:n alajaostona. Hallinto Hallitus on vuoden aikana kokoontunut 6 kertaa ja pöytäkirjoihin on kirjattu yhteensä 86 pykälää. Hallituksen jäsenet ovat kokouksiin osallistuneet seuraavasti: Parviainen Leena puheenjohtaja 6/6 Åkerfelt Silja varapuheenjohtaja / internet 6/6 Kivisammal Pia jäsen/sihteeri/jäsensihteeri 5/6 Vesanto Kirsti jäsen/päätoimittaja 3/6 Laaksonen Miia jäsen / kesäpäivät 4/6 Sorvari Marjut jäsen 3/6 Tuhkanen Olli jäsen 5/6 Reinikainen Marjatta varajäsen 3/6 Pitkäniemi Leena varajäsen 2/6 Rahastonhoitajana on toiminut Hanna Ikonen ja tilinpäätöksen on tehnyt Laura Ruotsalainen Yleiskokouksia järjestettiin yksi eli vuosikokous. Vuosikokous pidettiin 26.3.2011 Karkkilassa huoltoasema ABC-Masuunin kokoustiloissa. Toiminantarkastajat ja varatoiminnantarkastajat Lepistö Eila ja Kortelainen Pirkko varalla Johanna Stolt Jalostustoimikunta Jalostustoimikunnassa ovat toimineet Johanna Stolt ja Pirjo Lehmustola-Franzen Pentuvälitystä ovat hoitaneet Irja Tonteri ja Helena Tuormala Laivis-lehti Lehden koko suureni A5:sta kokoon A4. Uusi koko toi uusia haasteita lehden tekijöille, mutta sai runsaasti positiivista palautetta jäsenistöltä. Lehden vastaavana

päätoimittajana on toiminut Kirsti Vesanto, taittajana Sture Lundqvist, oikolukijana Päivi Åkerblad ja kuvaajana Monica Anderson. Painosmäärä on ollut vajaa 400 kpl. Lehden on painanut Painoyhtymä, Porvoo Jäsenistö Jäsensihteerinä on toiminut Pia Kivisammal Jäsenistön määrä on pysynyt tasaisena ja vuoden vaihteessa jäsenmäärä oli 328, joista varsinaisia jäseniä oli 271, perhejäseniä 21, nuorisojäseniä 28, kunniajäseniä 7 ja ainaisjäseniä 1 henkeä. Uusia jäseniä liittyi vuoden aikana 38 henkilöä. Toiminta Kesäpäivät vietettiin 1.-3.7.2011 jo edellisvuonna tutuksi tulleessa Vaherman leirija kurssikeskuksessa, Nummi-Pusulassa. viikonlopun aikana paikalla oli yli 80 henkeä ja yli 60 koiraa. Monipuoliseen leiriohjelmaan schipperke-ihmisten iloisen seurustelun lisäksi kuului paljon erilaista toimintaa. Agility- ja tokokoulutuksesta vastasivat Sonja ja Tanja Holopainen. Näyttelykoulutusta veti Pirjo Lehmustola- Franzen joka toimi myös tuomarina sunnuntain match-showssa jossa sai testata esittämistaitojaan. Rally-Tokon esittelijöinä toimivat Riikka Belik ja Mari Väänänen Janakkalan koirakerhosta. Leiriläisillä oli mahdollisuus myös uida, saunoa ja grillata. Lapsille ja aikuisille oli ohjelmassa suosittua valokuvasuunnistusta ja arpajaiset. Kerhokaupan tuotteiden myynnistä vastasi Pia Kivisammal. Leiriläisten ruokailusta vastasi Kirsi Liipo apunaan Marjatta Reinikainen, Maiju Sorvari ja Tuija Tarvainen. Leirin järjestelyistä ja ilmoittautumisten vastaanottamisesta vastasi Miia ja Markku Laaksonen. Sponsoreina toimivat Pedigree Oy ja Berra Finland Oy. Club Show 2011 järjestettiin HelsinginTuomarinkartanossa Eukanuba Summer Show:n yhteydessä 24.7.2011. Schipperket arvosteli belgialainen Lilliane de Ridder- Onghena. Koiria oli ilmoitettu näyttelyyn 25. Suomen Schipperkekerho ry palkitsi erinomaisen laatuarvosanan saaneet luokkavoittajat sekä Rop ja Vsp koirat. Club Show:n ROP oli Fandal`s O Macy, om. Nina Toivonen joka oli myös näyttelyn RYP 1. VSP oli Alenas Easy Jumper, om. Pia Kivisammal. Paras kasvattaja oli kennel Alenas. Erikoisnäyttelyssämme Kaivopuistossa 28.8.2011 schipperket arvosteli saksalainen allrounder-tuomari Hassi Assenmacher-Feyel. Koiria oli ilmoitettu näyttelyyn 36. Voittaneille koirille jaettiin kerhon kiertopalkinnot ja kaikille osanottajille kunniakirjat. Erikoisnäyttelyn ROP oli Fandal`s O` Macy,om. Nina Toivonen ja VSP oli Fandal`Merry Marmot, om.pia Jalomeri. ROP-veteraani oli Viekkaan Aada Nefer, om. Salla & Raija Martikainen. ROP-pentu oli Intopiukan Tarua Vai Totta, om. Heidi Vierros. Paras kasvattaja oli kennel Intopiukan.

Tuomarikollegioihin yhdistys järjesti paikalle tarvittavan määrän eri kasvattajien schipperkejä. Kennelliiton tuomarikollegio oli 13.9.2011, lisää Uusia tuomareita valmistui kolme. Kasvattajapäivät järjestettiin 8.10.2011. Tilaisuus pidettiin Helsingissä, Helsingin Seudun Kennelpiirin toimitiloissa. Luennoitsijana toimi rotujärjestömme puheenjohtaja, Kennelliiton hallituksen jäsen ja rotumme ulkomuototuomari Kirsti Lummelampi. Luennon aiheena oli Kasvattaja suhteessa Rotujärjestöön ja Kennelliittoon. Kasvattajia tilaisuus keräsi paikalle n. 12 henkilöä eri puolilta Suomea. Agilityleiri järjestettiin 14.-16.10.2011 Kuralan Kartanotilalla Yläneellä ja toteutui järjestelyineen onnistuneesti. Osallistujia olisi ollut tällä kertaa enemmän kuin paikkoja. Järjestelyistä vastasi Miia ja Markku Laaksonen. Leirille osallistui 22 henkilöä. Treenattavia koiria oli yhteensä 24 joista 22 schipperkeä ja 2 belgianpaimenkoiraa. Koirien koulutustasot olivat aloittelevista SM-tasoisiin. Agilitykouluttajana toimi Kati Immonen. Lisäksi halukkaille järjestettiin tottelevaisuustreeniä, tutustumista peltojälkeen ja Rally-Tokoon. Skipikävelyt ovat olleet tänäkin vuonna aktiivinen jäsentemme yhdessäolo muoto. Pääkaupunkiseudun schipperkeharrastajat järjestivät alueellista toimintaa skipikävelyjen merkeissä eri puolella Helsinkiä. Näissä tapahtumissa tutustuttiin uusiin harrastajiin ja tavattiin vanhoja. Samalla oli mahdollisuus hankkia myös Kerhokaupan tuotteita. Tapahtumien yhteyshenkilönä toimivat Pia Kivisammal ja Tuuli Ahlfors. Skipikävelyjä on järjestetty myös Lohjalla Mari Tamminiemen ja Johanna Jokelan toimesta. Turun seudulla ovat skipi-harrastajat myös olleet liikkeellä Anita Kallionpään toimesta. Parhaimmillaan on mukana ollut parikymmentä skipittelijää perheineen.. Kerhokauppa on toiminut aktiivisesti. Tarjolla on ollut lähes 30 erilaista schipperkeaiheista vaatetta, kasseja ja muuta tarviketta. Kerhokaupalla on selvä osuus yhdistyksen tulonhankinnassa. Myyntiartikkeleita on ollut tarjolla lähes kaikissa isoimmissa näyttelyissä, erikoisnäyttelyssä, kesäpäivillä ja agilityleirillä. Niitä on voinut tilata myös postitse. Kerhokaupasta ovat vastanneet Kirsi Liipo, Miia Laaksonen ja Pia Kivisammal. Internet toimikunta

Kerhosivuja on ylläpidetty osoitteessa www.schipperkeclub.fi. Työryhmään kuuluivat vastaavana Silja Åkerfelt, Marika Allenius on päivittänyt näyttelytuloksia, Noora Haapa on hoitanut pentueilmoitukset ja lisäksi toimittanut Näyttelykalenteria. Vuonna 2011 päivityksiä on kuluneena vuonna tehty n.150 kertaa. On mm. - julkaistu tiedotteita ja pöytäkirjoja - toimitettu tapahtumakalenteri - päivitetty koe-, agility-, toko- ja näyttelytuloksia, kiertopalkintosivua ja vuoden schipperke -kilpailua - ylläpidetty kasvattajalistaa ja pentueilmoituksia - toimitettu kerhokaupan sivua - ylläpidetty valokuvagalleriaa, linkkisivua ja Laivis-lehden tiivistelmiä - toimitettu osa sivuista myös englanniksi - julkaistu artikkeleita ja sivuja tapahtumista sekä harrastuksista Tapahtumatoimikunta Miia Laaksonen, Leena Pitkäniemi, Marjut Sorvari ja Olli Tuhkanen Toimikunta on vastannut Kesäpäivistä ja agilityleiristä. Näyttelytoimikunta Silja Åkerfelt, Marjatta Reinikainen, Kirsti Vesanto. Toimikunta valmisteli Kesäpäivillä pidetyn Match Shown. Rekisteröinnit Vuonna 2011 Kennelliitossa rekisteröitiin 42 schipperkepentuetta, joissa yhteensä 142 pentua. Tuontikoiria rekisteröitiin 9 kpl. Hallitus on puoltanut kennelnimiä neljälle uudelle kasvattajalle. Rotumme on selvästi noussut suosiossa sekä määrällisesti, että positiivisella näkyvydellään. Schipperke oli vuonna 2011 Kennelliiton rekisteröintien perusteella sadan suosituimman koirarodun joukossa sijalla 85. Vuoden schipperke kilpailun 2011 voittajat Vuoden näyttelyschipperke 2011 Shalako N Coros Cattin Around Fandal's O'Macy Coros Muru Michelle Johanna Stolt, Carola ja Risto Ojanperä, Kauniainen Niina Toivonen, Turenki Marjatta Virtanen, Kerava

Vuoden veteraani 2011 Mariners Seamiss Of Lynderry Rantahaukun Belladonna Vuoden pentu 2011 Maiden s Heart of Gold Alenas Jailhouse Sir Nemo Sirpa Tornikoski, Kokkola Vuoden agilityscipperke 2011 Luuvitosen Moonraker Mökötuvan Hukka Durante Bigotto Aija Lauhkonen, Siltakylä Aija Lauhkonen, Siltakylä Nicole Patison, Kittilä Vuoden agility tulokas 2011 Valkohampaan Opus Dei Durante Bigotto Laperke Coolcat Blues Miia ja Markku Laaksonen, Kirkkonummi Nicole Patison, Kittilä Leena Kantanen, Lappeenranta Vuoden tokoschipperke 2011 Shalim Hot Pepper Riikka Belik ja Sari Lukka SUOMEN SCHIPPERKEKERHO RY Hallitus