MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 01 IISVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
MAAPERÄKARTAN SELITYS LEHTI 3242 01 IISVESI Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) 3 KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) 4 Kallioalueet 4 Moreenikerrostumat 5 Karkearakeiset kerrostumat 6 Hienorakeiset kerrostumat 7 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) 8 Turvekerrostumat 8 Liejukerrostumat 8 POHJAVESI (Aimo Kejonen) 9 Pohjaveden esiintyminen 9 Pohjaveden laatu 9 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 10 KIRJALLISUUTTA 10 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
3 ALUEEN YLEISKUVAUS (Aimo Kejonen) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 1 254 13,9 Mr Hiekkamoreeni 5 282 58,7 Ct/Mr 125 1,4 St/Mr 12 0,1 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 239 2,7 Hk Hiekka 176 2,0 Ct/Hk 12 0,1 Ht Karkea hieta 116 1,3 Ct/Ht 41 0,5 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), soravaltainen 4 0,0 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), hiekkavaltainen 29 0,3 HHt Hieno hieta 95 1,1 Ct/HHt 28 0,3 Hs Hiesu 65 0,7 Ct/Hs 23 0,3 Sa Savi 5 0,1 Hs/Sa 23 0,3 Ct/Sa 10 0,1 Ct Saraturve 1 010 11,2 St Rahkaturve 195 2,2 Tu Turvetuotantoalue 123 1,4 Tä Täytemaa 11 0,1 O Kartoittamaton 116 1,3 Maa-aluetta 8 994 100,0 Vettä 1 006 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Kartta-alue sijaitsee Järvialueen pohjoisosassa Rautalammen reitin varrella. Siihen kuuluu osia Suonenjoen kaupungista ja Karttulan kunnasta. Alueen ylin kohta on Kokkomäki (190,1 m mpy.) ja alin Iisvesi (97,9 m mpy.). Ylimmän ja alimman kohdan välinen korkeusero on 93,4 m. Suurin paikallinen korkeusero on Mustolanmäen (188 m mpy.) ja Korhosenniityn (115 m mpy) välinen 75 m. Yleensä suhteelliset korkeuserot ovat pienempiä, 15-30 metriä. Mannerjäätikön silokalliopintoihin kuluttamat uurteet ja mannerjäätikön liikkeen suuntaiset, virtaviivaiset pohjamoreenimäet eli drumliinit osoittavat mannerjäätikön virranneen kartta-alueelle suunnasta 305 o -330 o. Kartta-alue on laajan Pieksämäen drumliinikentän itäreunalla. Tämä drumliinikenttä syntyi samaan aikaan kuin etelässä mannerjäätikön reunalla Salpausselät. Mannerjäätikön reuna näyttää sulaneen siten, että kartta-alueen lounaispuolella olevan luoteis kaakko suuntaisen Lintuharjun kohdalle syntyi aluksi railo, josta mannerjäätikön
4 reuna perääntyi kohti pohjoista. Tähän viittaa mm. alueen keskiosan poikki kulkevan pienen harjun pohjois-eteläinen suunta. Mannerjäätikkö suli kartta-alueelta noin 11 500 vuotta sitten. Alue jäi suureksi osaksi Itämeren silloisen muinaisvaiheen, Yoldiameren, peittoon. Maankohoaminen on nostanut Yoldiameren rannan 142-145 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tätä merenpinnan tason huuhtomaa ja kasaamaa hiekkaa on mm. kartta-alueen koilliskulmassa lähellä Kuoppalan taloa. Tuolloin nykyisen Iisveden kohdalla oli laaja merenselkä. Muu osa kartta-alueesta oli saaristoa. Tässä vaiheessa huuhtoutui Sormulanpuron laakson ja Herralanmäen rinteiltä hiekkaa, joka kerrostui uudelleen kymmenkunta metriä alemmaksi rinteille ja laaksoon. Maankohoaminen oli nopeaa. Itämeren seuraavan vaiheen, Ancylusjärven, aikana kartta-alueen järvet kuroutuivat Itämerestä. Ancylusvaiheen alkuvaiheessa syntyivät ne 115-125 metrin tasolla olevat hiekkakerrostumat, joita on parissa kohtaa Simolanvuoren rinteillä, Ruunapurolla, Venetsian lähellä, Haavanpurolla ja Matinlammen ympäristössä. Ancyluskauden loppuun mennessä järvien vedenpinta oli laskenut hieman matalammalle kuin nykyään. Koska silloisen Päijänteen vesistöalueen laskujoki oli pohjoisessa Pihtiputaalla, suuremman maankohoamisen alueella, maankuori ja sen mukana järvet alkoivat kallistua etelään. Tämä sai järvien pinnat tulvimaan. Tulva saavutti huippunsa 7 000-7 200 vuotta sitten. Tällöin oli syntynyt Pihtiputaalta Lahteen ulottuva suurjärvi, Muinais-Päijänne. Sen ranta oli Iisvedellä 101-102 metrin tasolla. Tämä ranta on nähtävissä mm. Simolanvuoren kupeessa. Muinais- Päijänteen vedet mursivat noin 7 000 vuotta sitten Heinolanharjun, jolloin syntyi vesistön nykyinen lasku-uoma Kymijoki. Samalla vedenpinta laski useita metrejä. Kuva 1. Iisveden kartta-alueen korkokuva. Musta katkoviiva kuvaa Muinais-Päijänteen tasoa, musta viiva Ancylusjärvivaihetta ja valkoinen viiva Muinaisen Yoldiameren ylintä rantavaihetta. Muinais-Päijänteen purkautumisen jälkeen ovat Iisveden pinnan hidas lasku ja soistuminen muuttaneet eniten maalajien jakautumaa. Ihmisen toiminta alkoi vaikuttaa maalajien jakautumiseen noin 300 vuotta sitten, kun peltoviljely vakiintui, mutta muuttui voimakkaaksi vasta noin sata vuotta sitten. Tällöin rakennettiin Savon rata, sieltä Iisvedelle vievä pistoraide ja Iisveden sahat. KIVENNÄISMAAT (Aimo Kejonen) Kallioalueet Alle metrin paksuisen moreenin verhoamia kalliomaita on lähes 1 300 ha, mutta vain pieni osa siitä on avokalliota. Kalliomaakuviot ovat lähes kokonaan moreenikerrostuman peittämiä. Kallio pilkistää esiin vain satunnaisesti ja jyrkänteiden kohdalla.
5 Kartta-alue jakaantuu kolmeen kivilajialueeseen. Lounaassa ja idässä ovat gneissialueet ja niiden välissä laaja graniittisten syväkivien alue. Kivilajialueiden rajat kulkevat luoteesta kaakkoon. Porfyyrinen graniitti ja -granodioriitti ovat ainoat kivilajit, joilla on vaikutusta korkokuvaan. Kaikki kartta-alueen korkeimmat mäet kuten Kokkomäki, Kervilänmäki, Mustolanmäki ja Halulanmäki ovat porfyyristä graniittia tai granodioriittia. Kallioperän rikkonaisuus vaikuttaa kivilajeja enemmän maaston muotoihin. Kallioperän rikkonaiset ja runsaasti rakoilleet vyöhykkeet, joita kutsutaan murroslinjoiksi, näkyvät maastossa ja kartalla suorina tai kulmikkaasti polveilevina laaksoina, joissa on järviä, puroja ja soita. Selvimmät murroslinjat kulkevat luoteesta kaakkoon. Esimerkiksi Ilotunjoen - Iso Rastin laakso ja Sormulanpuron laakso ja Iisveden luoteis-kaakkosuuntainen syvänne kalliorantoineen sijaitsevat kallioperän murroksissa. Alueen huomattavin siirros on Iisveden itärantaa ja Iisjokea seuraileva siirros. Siirroksen luoteispuoleinen kallioperä on noussut parisataa metriä sen lounaispuoliseen kallioperään nähden. Vaakasuora siirros eri kalliolohkojen välillä on useita kilometrejä. Kallioalueet ovat rakennusmaana erittäin kantavia ja routimattomia, mutta vaikeasti kaivettavia. Esimerkiksi kunnallistekniikan ja kellareiden rakentaminen kallioalueelle tulee tarvittavien louhintatöiden takia kalliiksi. Jyrkät kalliorinteet rajoittavat rakennusten sijoittelua Iisveden itärannalla ja useiden mäkien rinteillä. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on mannerjäätikön allaan ja pohjaosissaan kuljettamasta maaaineksesta kerrostunut pohjamoreeni (taulukko 1). Se peittää kallioperää sen muotoja loivasti myötäilevänä patjana. Sen paksuus on yleensä alle 5 metriä. Paksuimmillaan se on laaksojen pohjilla ja mäkien kaakkoissivuilla. Se on vaihtelevan kivistä ja lohkareista hiekkamoreenia, jonka savespitoisuus on 1-5 %. Paikoin esiintyy välikerroksina hienoainesmoreenia, jonka savespitoisuus on 6-9 %. Mannerjäätikön kasaamat virtaviivaiset, jäätikön liikkeen suuntaiset pohjamoreeniselänteet eli drumliinit ovat tärkeimmät moreenimuodostumat. Suurimmat drumliinit kuten Matinmäki, Kervilänmäki, Halolanmäki ja Murtomäki ovat kalliomäkien kaakkoispuolille kerrostuneita moreeniselänteitä. Ne ovat 1-1,5 kilometriä pitkiä, 100-300 metriä leveitä ja 10-15 metriä korkeita. Moreenikerrostuman paksuus niissä ja lukuisissa pienemmissä drumliineissa on 10-25 metriä. Drumliinien aines on yleensä vähäkivistä ja -lohkareista hiekkamoreenia, jonka savespitoisuus on 2-5 %. Moreenin lisäksi drumliineissa on välikerroksina hiekkaa ja hietaa. Monet drumliinit on raivattu pelloiksi maaperän vähäkivisyyden takia. Mannerjäätikön sisällä kulkeutuneesta aineksesta kerrostuneesta pinta- eli ablaatiomoreenista syntyneitä, pinnaltaan usein erittäin kivisiä ja louhikkoisia kumpumoreenialueita on kartta-alueen kaakkoisosassa Rokkalanlehdon ja Saunakankaan tienoilla. Kumpujen korkeus on yleensä vain 3-5 m. Niiden aines on vaihtelevan kivistä ja pinnaltaan runsaslohkareista hiekkamoreenia. Moreeni on rakennuspohjana kantavaa, mutta saattaa routia voimakkaasti varsinkin alueilla, joissa pohjavesi on lähellä maanpintaa ja aines raekoostumukseltaan hienoainesmoreenia. Paikoitellen esiintyvä pintalohkareisuus tekee moreenin vaikeasti kaivettavaksi. Kuvassa 2 on esitetty esimerkkejä kartta-alueen moreenien ja hienorakeisten maalajien raekoostumuksista. Tarkempia tietoja alueen maalajien raekoostumuksista on saatavissa Geologian tutkimuskeskuksesta.
6 Kuva 2. Esimerkkejä kartta-alueen maalajien raekoostumuksista Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia eri tyyppisiä hiekka- ja soramuodostumia. Jäätikön alla virranneissa sulamisvesien tunneleissa sulamisvesien irrottama aines peseytyi ja lajittui soraa ja hiekkaa oleviksi harjuiksi. Karttaalueen lounaisosassa oleva muodostuma on osa Suonenjoen Lintharjua. Karttalehden alueella olevan osan aines on pääasiassa hiekkaa. Hiekkakerrostuman paksuus on noin 15 m. Toinen pienempi harju on alueen keskiosasta Maununmäeltä alkava ja etelään päin pieninä erillisinä kumpareina jatkuva harju. Geologian tutkimuskeskuksen maa-ainesarkiston mukaan alueen harjuissa on hiekkaa ja soraa 0,85 miljoonaa kuutiometriä. Suurin osa aineksesta on Lintuharjussa. Moreenimäkien rinteiltä huuhtoutuneita muutaman metrin paksuisia hiekka- ja hietakerrostumia on eri puolilla kartta-aluetta. Rantakerrostumista laajimmat ja myös paksuimmat ovat Mustolanmäen pohjois- ja eteläpuolella olevat Sormulanpuron ja Ruunapuron hiekka- ja hietakerrostumat. Mustolanmäen eteläpuolella Sormulanpuron ympäristössä kerrostuma on pääasiassa hiekkaa, mutta siinä on paikoin soravaltaisiakin osia. Kerrostuma paksuus on vähintään 4-5 m. Mustolanmäen pohjoispuolella hiekka- ja hietakerrostumien paksuus on muutamia metrejä Virtaava vesi on kuluttanut rantakerrostumiin ja hienorakeisiin kerrostumiin uomia, joita kutsutaan raviineiksi. Ne ovat 1-4 m syviä, 10-30 m leveitä ja enimmillään yli puolen kilo-
7 metrin pituisia. Niissä virtaa yleensä vettä vain keväällä lumien sulamisen jälkeen. Raviineja on esim. Sormulanpurolla ja Matinlammella. Joki- ja tuulikerrostumat ovat vähäpätöisiä. Sormulanpurolla on parissa kohtaa 20-30 cm paksuja, erittäin vaikeasti rajattavia peittohiekkakerroksia (=lentohiekkaa, joka ei muodosta dyynejä). Joidenkin raviinien suilla on pieniä deltakerroksia. Ne on kartoituksessa liitetty rantakerrostumiin. Karkearakeiset kerrostumat ovat parasta mahdollista rakennusmaata. Ne ovat kantavia, helposti kaivettavia ja routimattomia. Rantakerrostumien alla saattaa kuitenkin olla painumiselle alttiita hienorakeisia kerrostumia, joiden olemassaolo on tarkistettava ennen rakentamisen aloittamista. Hienorakeiset kerrostumat Jäätikköjokien sulamisvesien kuljettama hienoin aines kerrostui vain Iisvedellä mannerjäätikön edessä syvään veteen savi- ja hiesukerrostumiksi. Suuressa osassa kartta-aluetta veden vähäinen syvyys esti saven ja hiesun kerrostumisen. Keväällä ja kesällä kerrostunut aines oli hiesuista ja talvella kerrostunut savista. Näin syntyi vuosikerrallinen eli lustorakenne. Mitä kauemmaksi mannerjäätikkö peräytyi sitä ohutlustoisemmaksi ja lopulta tasalaatuiseksi savi muuttui. Maankohoamisen myötä veden syvyys pieneni. Savi- ja hiesukerrostumat alkoivat kulua aaltoliikkeen vaikutuksesta. Veteen liettynyt aines kerrostui uudelleen nykyään järvinä oleviin syvänteisiin täyttäen ja tasoittaen niitä. Kartta-alueen lounaiskulmauksessa savi- ja hiesukerrostumat ovat jääneet Lintharjun rinteiltä huuhtoutuneiden hienohietakerrostumien alle. Suurin osa hienorakeisista maalajeista on lustorakenteisia, jääkauden lopulla syntyneitä kerrostumia. Hiesu ja hieno hieta ovat savea yleisimpiä, sillä Iisveden länsipuolella olevasta suuresta Lintharjusta levinnyt aines vaikuttaa voimakkaasti raekoostumukseen Iisveden alueella. Tyypillisimpiä hienorakeisia maalajeja ovat siten lustorakenteiset hiesu ja hieno hieta, joiden savespitoisuus on 5-25 %. Kuvassa 2 on esitetty esimerkkinä muutamien näytteiden raekoostumukset. Hienorakeisten kerrostumien paksuus on 4-6 m harjun lähellä ja Suonenjoen varrella. Muualla niiden paksuus on alle 3 m. Syvyys Humus % Rakeisuus % Kerrostuman kuvaus m 0 5 10 40 50 60 70 15 0 10 20 30 80 90 100 Ihmistoiminta, tumman ruskea kongretioita sisältävä hieno detrituslieju 0 Vihreän ruskea hieno detrituslieju Vaalean vihreän harmaa hienohieta Vihreän harmaan ruskea ohuita sulfidi raitoja sisältävä hieno detrituslieju Vihereän harmaa ohuita sulfidiraitoja sisätävä lieju Harmaa, häiriörakakenteinen sulfidipilkkuja sisältävä savi 1 Harmaa, sulfidipilkkuja sisältävä häiriörakakenteinen hiesu Lustorakenteinen hiesu, joukossa karkeita hienohieta - hieta lustoja Lustorakenteinen hiesu, joukossa karkeita hienohieta - hieta lustoja. Lustojen paksuus vaihtelee hiedan osalta 0.01-1 cm. 2 Ohutlustoista savea (kesälustot hienoa hietaa) Savi Paksulustoinen hiesu (kesälustot jopa 1 cm) 3 ei kairattu syvemmälle Kuva 3. Iisveden pohjasta otetun näytesarjan (kartalla numero 307) maalajit, raekoostumuksen ja humuspitoisuuden vaihtelu.
8 Savea tavataan suunnilleen 117 metrin korkeustasoon asti. Hiesua ja hienoa hietaa voi esiintyä jopa yli 130 metrin korkeustasolla. Turve ja rantakerrostumat peittävät usein hienorakeisia kerrostumia. Kuvassa 3 on esitetty Iisveden pohjasta otetun näytteen maalajikerrokset. Jääkauden lopulla kerrostuminen oli nopeaa. Itämeren pohjaan kerrostui lustorakenteista hiesua ja savea. Kun mannerjäätikkö oli sulanut, kerrostumisnopeus pieneni murto-osaan aiemmasta ja savi muuttui rakenteettomaksi. Ilmaston yhä lämmetessä veden pohjaan kerrostuva aines muuttuu liejusaveksi ja lopulta liejuksi. Hienorakeiset kerrostumat ovat huonoa rakennusmaata. Ne ovat huonosti kantavia, kokoonpuristuvia ja voimakkaasti routivia, mutta helposti kaivettavia. Pitkään kuivillaan olleen saven ja hiesun pinnalle syntyy kuivumisen ja kemiallisten muutosten aiheuttamana kantavampi kerros, jota kutsutaan kuivakuoreksi. Sen varaan voidaan rakentaa kevyitä taloja. Kuivakuori on kartta-alueella yleensä hieman yli metrin paksuinen, mutta saattaa ranta-alueilta puuttua kokonaan. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Aimo Kejonen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90 % ja tuhkapitoisuus pieni. Runsasravinteinen saraturve (Ct) on alueen yleisin eloperäinen kerrostuma, jota on yli metrin paksuisena kerroksena 1 009 ha eli hieman yli 11 % maa-alasta. Lisäksi saraturve usein peittää muita maalajeja alle metrin paksuisena kerroksena (taulukko 1.). Vähäravinteista rahkaturvetta (St) on yli metrin paksuisena kerroksena 195 ha eli runsaat 2 % maa-alasta. Tärkeimpiä soistumistapoja olivat pienten lampien umpeenkasvu ja metsämaan soistuminen. Koska kartta-alue on aapa- ja keidassoiden vaihettumisalueella on soissa molempien suoyhdistelmätyypeille ominaisia piirteitä. Suot ovat alkuaan olleet eri tyyppisiä rämeitä, korpia ja nevoja. Lähes kaikki suot on nykyään ojitettu metsänkasvun parantamiseksi. Monet suot on lisäksi lannoitettu. Luonnontilaiset suotyypit ovat nykyään harvinaisia. Suot ovat pääasiassa ojikkoja ja eriasteisia muuttumia. Kartta-alueen suurin suo, Herralansuo, on parikymmentä vuotta ollut turvetuotannossa. Se on nykyään käytetty loppuun. Aikaisemmin tapahtuneen turvepehkun noston ja mudanajon merkkejä ovat Karhusuolla ja Suhonnevalla olevat maatuvat turvehaudat. Geologian tutkimuslaitos on tutkinut alueelta seitsemän suota. Näistä soista Taivalsuo, Jäpinsuo, Suhonneva ja Murtomäensuo ovat kokonaan kartta-alueella. Raatmaa, Kuokkasuo ja Laitilansuo ovat pääosin naapurikartta-alueilla. Kaikkiaan alueella tutkittu suoala on 110 ha. Turvekerroksen keskipaksuus Taivalsuolla on 3,6 m ja yli metrin paksuisen turvekerroksen alueella 3,9. Vastaavat arvot ovat Jäpinsuolla 2,0 m ja 2,4 m, Suhonnevalla 1,3 m ja 1,6 m ja Murtomäensuolla 0,8 m ja 1,3 m. Kokonaan Iisveden kartta-alueella olevista soista Taivalsuo ja Jäpinsuo soveltuvat pienimuotoiseen turvetuotantoon ja Suhonneva hyvän turvelaatunsa takia erikoisesti pienimuotoiseen palaturvetuotantoon. Tarkempia tietoja soista on esitetty Suonenjoen ja Karttulan turveraporteissa. Liejukerrostumat Lieju on meren ja järvien pohjaan kerrostuva, hienorakeisesta eloperäisestä aineksesta ja hienorakeisesta mineraaliaineksesta koostuva maalaji. Se on tuoreena usein väriltään ruskean
9 vihertävää. Kuivuessaan lieju vaalenee ja kutistuu voimakkaasti. Se on tavallisesti rakenteetonta. Liejusta voi löytyä vesikasvien siemeniä ja muita kasvinjätteitä. Liejua esiintyy pieninä alueina Iisveden ja muutamien pienempien järvien rannoilla. Lisäksi liejua esiintyy yleisesti soiden pohjaosissa turvekerroksen alla. Tämä osoittaa useiden soiden olevan umpeen kasvaneita järviä. POHJAVESI (Aimo Kejonen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Kartta-alueen lounaiskulmassa oleva hiekkamuodostuma on osa tärkeää Suonenjoen Lintharjun pohjavesialuetta. Poikki kartta-alueen pohjoisesta etelään kulkeva harju on niin pieni ja katkeileva, ettei sillä ole merkitystä vedenhankinnassa. Pohjamoreeni on raekoostumukseltaan osaksi hiekka- ja osaksi hienoainesmoreenia. Hiekkamoreenin kyky muodostaa ja varastoida pohjavettä on kohtalainen, mutta hienoainesmoreenin selvästi huonompi. Drumliinien ja moreenimuodostumien paksummissa kerrostumissa varastoituu pohjavettä enemmän kuin pohjamoreenikerrostumissa, mutta niistäkin saatavat pohjavesimäärät ovat yleensä pieniä. Mäkien alarinteillä on lähteitä. Ne ovat kuitenkin pieniä. Vuorokautisen antoisuuden on parhaimmillaan 10-20 kuutiometriä vettä vuorokaudessa. Useat tällaiset lähteet kuivuvat melkein kokonaan pitkien kuivien kausien aikana. Kalliossa pohjavesi liikkuu ja varastoituu raoissa. Runsaimmin pohjavettä löytyy siten kallioperän runsaasti rakoilleista murrosvyöhykkeistä. Kartta-alueen keskiosassa yleiset graniittiset kivilajit ovat edullisia hyvälaatuisen kallioperäpohjaveden muodostumiselle. Alueen lukuisat rantakerrostumat ovat hiekkaa ja hietaa, johon sadevesi helposti imeytyy muodostaen pohjavettä. Huolimatta Mustolanmäen pohjois- ja eteläpuolisten hiekkakerrostumien laajuudesta niiden kyky varastoida pohjavettä on rajallinen, koska kerrostumien paksuus on vain muutamia metrejä. Toisinaan rantakerrostumien alla on lisäksi hiesua tai savea, jolloin rantakerrostumassa on vain orsivettä. Rantakerrostumat lisäävät paikallisesti moreenialueilta saatavan pohjaveden määrää. Poikkeuksen saattaa tehdä Sormulanpuron rantakerrostuma, johon valuu lisävesiä Mustolanmäeltä ja Halolanmäeltä. Hienorakeisista ja eloperäisistä maalajeista pohjavettä ei käytännössä saada. Savi- ja hiesualueilla pohjavettä joudutaan etsimään saven ja hiesun alta moreenista, kalliosta tai harjuaineksesta. Tällaisen pohjaveden laatu voi hapettomien olosuhteiden takia olla huono. Turpeesta ja liejusta saatava vesi on vain harvoin juomakelpoista. Pohjaveden laatu Alueelta otetut pohjavesinäytteet ovat pääosin Lääkintöhallituksen vaatimukset täyttävää hyvää talousvettä. Vedet ovat melko happamia ja niiden hapen kyllästysaste on verraten alhainen. Happamuus ja alhainen hapen kyllästysaste aiheuttavat maakaivovesien kohonneet mangaanipitoisuudet, väriluvut ja kaliumpermanganaatin kulutuksen. Muutamien maakaivojen vesien kohonneet natrium-, kloridi- ja nitraattipitoisuudet osoittavat ihmistoiminnan vaikuttaneen näitten kaivojen veden laatuun. Tarkempia tietoja alueen pohjavesien kemiallisesta laadusta ja sen muutoksista on saatavissa Geologian tutkimuskeskuksen pohjavesiarkistosta
10 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Suuri Iisveden siirros näkyy erinomaisesti Iisveden itärannan jyrkkinä kallioina ja Suonenjoen laakson itäpuolen jyrkkänä ja kallioisena rinteenä. Siirroksen itäpuoli on kohonnut sen länsipuoleen verrattuna arviolta parisataa metriä. Vaakasuunnassa siirroksen itäpuoli on siirtynyt länsipuoleen verrattuna useita kilometrejä. Useat kartta-alueen keskiosan drumliinimäet ovat viljeltyjä. Niitä pitkin kulkevalta Suonenjoelta Karttulaan vievältä tieltä voi helposti havainnoida drumliineja Mustolanmäellä ja Karsikonmäellä. Mustolanmäki on myös tunnettu näköalapaikka. Sormulanpuron rantakerrostumalla olevista raviineista suurin alkaa läheltä Hiekkalan taloa ja yhtyy Sormulanpuron purolaaksoon. Tämä 4-5 m syvä raviini on helposti nähtävissä Suonenjoen - Karttulan valtatieltä ohi Sormulanpuron talon länteen vievältä paikallistieltä. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Leino, J. (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto, raportti P 13.4/81/61. 59 s + 3 liitettä. Leino, J. ja Silén, P. (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus. Maaperäosasto. Turveraportti 219. 270 s + 6 liitettä. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti; Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoden 2003 loppuun mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoden 2003 loppuun mennessä on maastamme kartoitettu 39 %. Peruskarttapohjalle painettuja tai tulostettuja maaperäkarttoja on valmiina 1 001 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 150 kpl. Pohjoisimman Suomen kartat on pääosin julkaistu mittakaavassa 1 : 50 000. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gsf.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raakaainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14