NEWS MAALISKUU 2011 FC KUUSYSI r.y. 2011 VELHOLAISET NIJMEGENISSÄ, HOLLANNISSA Kuva Jenni Hannula FC Kuusysi on perinteisesti palkinnut ansioituneita ja hyvin edustaneita pelaajiaan Peetu-stipendillä. Stipendi on suunnattu Velho-matkaan, jonka järjestelyissä on avittanut Kuusysi kasvatti, Werder Bremenissä pelaava Petri Pasanen. Tämän vuoden Velho-matka oli järjestyksessään kuudes. Aiempina vuosina matkaan on lähtenyt aina kaksi poikaa, mutta tasapuolisuuden nimissä tänä vuonna myös kaksi velhotarta oli matkassa mukana. Talvilomaviikolla velholaiset Hannes Heinonen, Joona Tapani, Vilma Lindström ja Ronja Tuominen suuntasivat matkansa Hollantiin, Nijmegeniin. Pojat harjoittelivat viikon ajan Nec Nijmegenin akatemiassa ja tytöt De Treffersin naistenjoukkueen mukana. Niin pojat kuin tytöt esiintyivät viikon ajan erittäin edustavasti ja mallikkaasti sekä saivat seurojen valmentajilta hyvää palautetta toiminnastaan ja peliesityksistään. Matkassa olivat pelaajien lisäksi mukana Velhorehtori, valmennuspäällikkö Ismo Lius ja nuorisopäällikkö Jenni Hannula. Viikon mittaiseen matkaan kuului harjoittelun lisäksi kaksi Hollannin Eredivisiel-ottelua; NAC Breda - Ado Den Haag sekä NEC Nijmegen - FC Utrecht. Lisäksi ryhmä matkusti Saksaan, Bremeniin matkan puolivälissä seuraamaan Werder Bremenin harjoituksia sekä tervehtimään Petri Pasasta lounaan merkeissä. Tutustuminen vieraaseen kulttuuriin jalkapallon merkeissä oli erittäin antoisaa koko ryhmälle. Matkan aikana ryhmä tutustui neljään eri stadioniin (Amsterdam, Nijmegen, Breda, Bremen), näki idyllisen pienen kaupungin Nijmegenin arkea sekä hetken suurkaupunki Amsterdamin ihmispaljoutta. Tiivis viikko-ohjelma takasi paljon hyviä muistoja ja kokemuksia matkasta. Sivulta kolme ja neljä voi lukea tarkemmin matkaan osallistuneen Velholaisen mietteitä.
MIESTEN KAUSI VIRALLISESTI KÄYNTIIN Miehet kiristävät ruuvia harjoittelun suhteen, sillä sarjakausi lähestyy vääjäämättä. Vappuna sarjarupeamansa aloittava ryhmä tahkoaa tiiviissä tahdissa niin harjoitus- kuin Suomen Cupin otteluita, jotta olisi valmiina kun pisteistä taistellaan. Harjoitusotteluissa tulokset ovat olleet varsin vaatimattomia, mutta pelaaminen on ajoittain selvästi tuloksien antamaa kuvaa parempaa. Esimerkiksi Ykkösestä viime kauden päätteeksi Kakkosen A-lohkoon tippunut Mikkelin Palloilijat olivat 2-2 päättyneessä harjoitusottelussa toisella puoliajalla hätää kärsimässä. Otteluiden aikana on tapahtunut notkahduksia ja siksi täyden 90 minuutin tasavahva pelaaminen onkin valmennuksen toiveissa. Suomen Cup pyörähti Kyykän osalta käyntiin Vierumäellä kesällä samassa lohkossa pelaavaa Atlantis FC:tä vastaan. Pienessä pakkasessa miehet selvittivät tiensä viidennelle kierrokselle lukemin 2-1 (1-1) ja siinä arpa heitti vastustajaksi Ykkösessä pelaavan FC Hämeenlinnan. Ottelu pelataan Kisapuiston tekonurmella lauantaina 26.3.2011 kello 16.00. Joukkueen vahvuus on tällä hetkellä 22 sopimuspelaajaa ja lisäksi harjoituksissa paikkaa kärkkyy vielä muutama ilman sopimusta oleva pelimies. Nimekäs paluumuuttaja Tuomas Kuparinen on liittynyt harjoitusvahvuuteen ja ryhmä alkaa olla viimeisiä viilauksia vaille valmis. Naisjoukkue etenevin askelin kohti kautta Niin kuin miesten joukkueessa, myös naisten joukkueessa on pistetty käyntiin loppurynnistys ennen sarjakautta. Naisten sarja käynnistyy vapun aattona Kisapuiston tekonurmella ja tätä ennen pelataan vielä miltein jokaisena viikonloppuna harjoitusotteluita sekä yksi Suomen Cup:n ottelu. Naisten harjoitusotteluiden otteet ovat antaneet osviittaa tulevasta kaudesta, mutta toivotaan että tulokset tulevat olemaan valkopaidoille sarjassa suosiollisempia. Naisten harjoitusvastustajiksi on tarkoituksella kartoitettu Suomen Ykkösen ja Liigan kärkijoukkueita. Naisten joukkue pelaa ennen sarjan alkua Suomen Cupin ottelun Kirkkonummen ACK:ta vastaan. Vastustaja pelaa Naisten Kakkosta. Kuusysi on tunnetusti ollut vuosittain Cupissa vahvoilla. Joukkueen rinki on ollut läpi talven kapea, sillä muutama pelaaja on suunnannut muuttolintujen tavoin talvehtimaan muualle, lisäksi muutama loukkaantuminen ja flunssa-aalto ovat kaventaneet rinkiä entisestään. Usko tulevaan kauteen on kuitenkin naisten keskuudessa kova. Pisteistä tullaan taistelemaan viimeiseen asti. Missasitko naisten harjoituspelin? Jäikö miesten uusimmat uutiset lukematta? Lue edustusjoukkueiden ja seuran ajankohtaiset uutiset FC Kuusysin facebook-sivuilta. Liity mukaan jäseneksi yhteisöön ja olet seuran tapahtumista ajanhermoilla.
HOLLANNIN MATKA HANNES HEINOSEN SILMIN Lento Amsterdamiin Helsinki-Vantaan lentokentältä lähti lauantai 26. Helmikuuta noin kello 9 aikoihin. Matkalle lähtivät: valmennuspäällikkö Ismo Lius, nuorisopäällikkö Jenni Hannula, sekä pelaajat Hannes Heinonen, Joona Tapani, Ronja Tuominen ja Vilma Lindström. Matka oli Petri Peetu Pasasen järjestämä ja kustantama stipendireissu meille neljälle pelaajalle, siis iso kiitos siitä Peetulle! Lento kesti noin kolmisen tuntia, jonka jälkeen saavuimme Amsterdamin lentokentälle noin kello 12 aikoihin. Tavarat saatuamme vuokrasimme auton kentältä ja lähdimme ajamaan kohti Nijmegenin kaupunkia. Reilun tunnin ajon jälkeen pääsimme perille hyvin tasokkaaseen hotelliin. Asetuimme taloksi, jonka jälkeen meillä olikin sitten reilusti lepoaikaa. Illalla suuntasimme Joonas Kolkan edustaman NAC Bredan peliin Ado Den Haagia vastaan. Kävimme fanishopissa ja syömässä, minkä jälkeen menimme sisään stadionin porteista. Peli oli alusta alkaen jännittävä ja mukaansa tempaava, hieman kylmästä ilmasta huolimatta. Breda käänsi lopulta tiukan ja tasaisen pelin edukseen numeroin 3-2. Sitten me käänsimme suunnan kohti Nijmegeniä ja mukavaa hotelliamme. Hyvin nukutun yön jälkeen, aloitimme aamun puolen tunnin mittaisella lenkillä, jonka jälkeen edessä oli maittava aamupala. Vähän illemmalla oli taas pelin aika. Tällä kertaa matkasimme katsomaan paikallisjoukkue NEC Nijmegenin peliä FC Utrechtia vastaan. Tämäkin peli oli melko vauhdikas, jossei ehkä paikkoja ollut niin paljon. Peli päättyi loppuhetken maalilla tasan 1-1. Seuraavana aamuna jännitti jo jonkin verran, kun edessä olivat minun ja Joonan ensimmäiset harkat NEC Nijmegenin jätkien kanssa. Tapasimme ennen treenejä paikallisen valmennuspäällikön. Hän ja eräs toinen valmentaja kertoivat meille miten heillä hoidetaan asiat: eli futis yhdistettynä kouluun. Pelaajat nimittäin tulevat suoraan koulusta harkkoihin ja harkkojen jälkeen palaavat taas kouluun, (eli kulttuuri siis hieman erilaista kuin täällä meilläpäin). Harkat aloitettiin normisti alkuveryttelyillä, minkä jälkeen meillä oli syöttöjä ja erilaista pallonhallintaa. Tämän jälkeen tuli pienpelien vuoro joita jauhoimme koko loppu harkat. Pärjäsimme hyvin mukana vauhdissa ja englantia puhuttiin ja ymmärrettiin tarpeeksi hyvin kommunikoidaksemme toisten kanssa. Koutsit ja pojat ottivat meidät todella hyvin vastaan ja meininki oli alusta alkaen rento, mutta keskittynyt. Treenien päätyttyä ajoimme takaisin hotellille, josta jatkoimme edelleen syömään kaupungille lounasta. Illalla menimmekin sitten syömään vähän tukevamman päivällisen.
Tiistaina meillä oli keskipäivän tienoilla taas treenit. Valmentaja oli eri kuin edellisenä päivänä. joten treenitkin olivat aikalailla erilaiset. Alkuverkkojen jälkeen meidät jaettiin puolustajat, keskikentät ja hyökkääjät omiin lohkoihin. Joona kun on keskikenttäpelaaja ja minä hyökkääjä, niin meidän harjoitus oli yhdistetty. Minä tein maaleja ja hän syötteli. Lopuksi pelasimme peliä vähän isommalla kentällä. Harkat menivät hyvin. Illalla oli vuorossa puolestaan tyttöjen treenit. Valitettavasti Ronja sairastui, joten Vilma meni edustamaan yksin sinivalkoisia värejä. Harkat menivät hänen osaltaan hyvin ottaen huomioon sen, että joutui/pääsi harjoittelemaan naisten kanssa. Tämän jälkeen palasimme takaisin hotelliin ja illalliselle. Seuraavana päivänä matkustimme aamupalan jälkeen Saksaan, Bremeniin. Kolmen tunnin matkustamisen jälkeen saavuimme Bremenin harjoituskeskukseen katsomaan Peetun treenejä. Ilma oli hyinen, mutta selvisimme pahemmitta paleltumitta. Treenien päätyttyä käväisimme fanikaupassa Bremenin mahtavalla stadionilla. Petrin käytyä suihkussa lähdimme Bremenin keskustaan lounastamaan hänen kanssaan. Esitimme hänelle joitakin kysymyksiä ja hän yritti vastailla niihin parhaansa mukaan. Petri oli tosi rento jätkä! Sitten ajelimme takaisin harkkakeskukseen ja rupesimme seuraamaan hänen toisia treenejä. Treenien jälkeen ajoimme takaisin hollantiin ja tietenkin: syömään. Torstaina meidän harkat olivat hieman myöhemmin. Ajoimme viimeistä kertaa Nijmegenin harjoituskeskukseen, laitoimme kamat päälle ja lähdimme yhdessä muun joukkueen kanssa baanalle. Verkkojen jälkeen oli oikeastaan koko harkat pelkkää pallonhallintaa ja pienpelejä. Ilma oli aurinkoinen ja kauheiden pakkasten jälkeen tuntui lähes tropiikilta! Kävimme suihkussa, jonka jälkeen valkku otti meidät vähän syrjempään ja puhui meille miten meillä oli treenit menneet, mitä pitäisi parantaa, sekä mitä kannattaisi jatkossa miettiä ja harjoitella. Pärjäsimme hänen mukaan joukkueen kanssa mallikkaasti. Kättelimme valmentajan, ojensimme kiitokset Suomesta ja lähdimme hotellille. Söimme kaupungilla lounaan ja palasimme huoneisiin. Illalla olivat tyttöjen treenit, joskin Vilma joutui taas menemään niihin yksin, Ronjan ollessa edelleen sairastuvalla. Tytöt treenasivat normaaliin tapaan jenginsä kanssa. Harkat menivät sekä meillä pojilla, että Vilmalla hyvin. Illalla oli viimeisen aterian vuoro ja sitten painuimme yöpuulle. Perjantaina oli aika sanoa hyvästit Hollannille. Matkasimme Amsterdamiin Ajaxin fanikauppaan ja sieltä edelleen Amsterdamin pääkaduille shoppailemaan. Sieltä matkamme jatkui lentokentälle ja palautimme vuokraamamme auton. Lentokentällä olikin sitten muutama tunti aikaa tehdä ostoksia, kunnes oli aika astua Finnairin koneeseen. Kolmen tunnin paluumatka taittui nopeasti, jonka jälkeen pääsimme maankamaralle hakemaan laukut ja tervehtimään Helsinki-Vantaalle saapuneita äitejä Katia ja Leilaa. Sieltä ajoimme edelleen Lahteen ja omaan kotiimme nukkumaan. Teksti: Hannes Heinonen Kuvat: Jenni Hannula
päijät-hämeen tehoryhmän harjoittelu käynnistynyt hyvin FC Kuusysin D13-pojat ovat marraskuulta 2010 lähtien järjestäneet maanantaisin Vierumäen Urheiluopistolla Päijät- Hämeen tehoryhmä98-harjoituksen. Harjoitus on pitänyt sisällään noin tunnin mittaisen oheisharjoituksen (esimerkiksi liikkuvuutta, nopeutta, ketteryyttä tai lihaskuntoa) ja puolentoista tunnin lajiharjoituksen. Lajiharjoituksia ovat vetäneet omien D13-valmentajien lisäksi mm. Ili Mäkelä ja Tommi Kautonen. Maanantain 28.3. PHT98-harjoitus on avoin ja ilmainen harjoitus kaikille asiasta kiinnostuneille 98-ikäisille tai sitä nuoremmille junioreille. Harjoituksen päävastuullisena vetäjänä toimii FC Kuusysin kykyvalmentaja ja pelaaja Tuomas Kuparinen. Tervetuloa! FC Kuusysin tyttöjä alueleirityksellä Kyykän B-ikäisistä tytöistä Henni Torkkeli, Linda Nieminen, Taru Lindgren ja Maija Kuusinen ovat osallistuneet Palloliiton aluejoukkueleiritykseen tällä kaudella. Kuva Leena Talikainen Leirejä on ollut 5 ja ne ovat olleet Myyrmäen jalkapallohallissa, joko yksi tai kaksipäiväisiä. Leirityksessä on ollut piirin alueelta n. 25 28 tyttöä. Leirin ohjelma on ollut antoisaa ja kehittävää ja jokainen osallistuja on saanut henkilökohtaista ohjausta pelillisiin taitoihin, sekä henkilökohtaisen taidon kehittämiseen. Aluejoukkueen tarkoituksena on toimia linkkinä piirijoukkueen ja tyttöjen ensimmäisten maajoukkueiden välillä. Leireillä katsastetaan ja seurataan lupaavimpien pelaajien kehitystä maajoukkueen tarpeita ajatellen. Aluejoukkueen valmentajina ovat toimineet Pekko Söderström ja Veli-Matti Rinnetmäki, sekä maalivahtivalmentajana Tero Välimäki.Aluejoukkuetoiminta päättyy 4.-6.4. Eerikkilän Urheiluopistolla pelattavaan koko maan aluejoukkueiden turnaukseen. Hienoa, että seura mahdollistaa pelaajilleen osallistua leirityksiin! Helmiturnaus Suurhallissa Kuninkaan päivänä - 99-tytöt yllättivät Kuusysin tyttöjoukkue TD98 järjesti 16 joukkueen Helmiturnauksen Suurhallissa 20.2.2011. Jokerina kotiturnaukseen osallistunut Kyykän 99-joukkue teki iloisen yllätyksen, ja vei koko potin häviämättä otteluakaan. Finaalissa vastaan asettui FC Futura, joka taipui vasta rankkareilla. Finaaliottelu kuvasti hyvin turnausta kokonaisuudessaan: kentillä käytiin monia tasaisia ja jännittäviä kamppailuja. Kaikki joukkueet pelasivat viisi puolen kentän ottelua yhden päivän aikana. Kyykän 98-joukkueet tulivat sijoille 10. ja 14. Hyvää seurahenkeä nähtiin loppuun asti: TD98 kannusti innokkaasti vuotta nuorempiaan finaalissa, ja ilo onnistumisista oli yhteinen. Turnauksessa lähdettiin hakemaan onnistumisia jokaiselle kyykkäläiselle ja yhteistä peli-iloa - näissä molemmissa tavoitteissa myös onnistuttiin. Helmiturnaus oli hyvä talvinen välipala matkalla kohti tulevan kauden haasteita. Monella TD98:n joukkueesta on jo mielessä kesäkuinen, kansainvälinen Örebro-cup, johon kerättiin varoja myös tämän turnauksen kautta. Kuva Jari-Pekka Siivonen Turnaus jää muutenkin historiaan, sillä 20.2. vietettiin lahtelaisen jalkapallokuninkaan ja Suurhallin puolestapuhujan Jari Litmasen 40-vuotispäivää.
FC Kuusysin E01 kansainväliseen turnaukseen Pietariin kesäkuussa 2011 FC Kuusysin poikien E01 valkoinen joukkue osallistuu 1.- 4.6.2011 pelattavaan Junior Footballer Cuppiin Pietarissa. 01 tuli kutsu turnaukseen Pietarista joulukuussa 2010 ja alkuselvittelyjen jälkeen kova haaste päätettiin ottaa vastaan. Joukkueelle tulee turnauksessa 8-9 ottelua, pelimuodon ollessa 8v8. Vuonna 2001 syntyneiden ikäluokassa joukkueita on mukana mm. Venäjältä, Italiasta, Tsekeistä, Liettuasta, Latviasta, Espanjasta ja Valko-Venäjältä. Kutsuttujen joukkueiden mukana ovat mm. AC Milan, FC Zenit ja CSKA. Pietarin Junior Footballer Cup on kansainvälisen Young Talents-organsisaation järjestämä turnaus.
KAUPPAKESKUS KARISMA Lisää p tkua peliin TARJOAA KAUPPAKESKUS KARISMA. kauppakeskuskarisma.fi Lahden seudun houkuttelevin kauppakeskus avataan jouluksi 2011.
HARTWALL Helmi säästöpankki Kas, siinä surffaa rahastosijoittamisen asiantuntija! Poikkea osoitteeseen: www.helmipankki.fi Helmi Säästöpankki Pitää huolta omistaan.
LEHDEN TOIMITUS Jenni Hannula 0440-876869 jenni.hannula@fckuusysi.fi Sami Kollanus 040-1684699 sami.kollanus@fckuusysi.fi JULKAISUPÄIVÄT 2011 17.3.2011 (13.3.2011materiaalin viimeinen toimituspäivä) 15.4.2011 (13.4.2011 materiaalin viimeinen toimituspäivä) 17.5.2011 (15.5.2011 materiaalin viimeinen toimituspäivä) 22.6.2011 (20.6.2011 materiaalin viimeinen toimituspäivä) 16.8.2011 (14.8.2011 materiaalin viimeinen toimituspäivä) 15.9.2011 (13.9.2011 materiaalin viimeinen toimituspäivä) 18.10.2011 (16.10.2011materiaalin viimeinen toimituspäivä) 22.11.2011 (20.11.2011materiaalin viimeinen toimituspäivä) Lehden toimituksella on oikeus muuttaa julkaisupäiviä