VUOSIKERTOMUS 2016 Yhdessä hyvinvointiin!
Sisällysluettelo Yleistä 3 ViaDia ry:n työalat 3 Ruoka-aputyö 3 Vanhustyö 3 ViaDia-torit 4 Vankila- ja kriminaalityö 4 Monikulttuurinen työ 4 Päihdetyö 4 ViaDia ry:n visio 5 ViaDia ry:n perustehtävä 5 ViaDia ry:n strategia 5 1 Varsinainen toiminta 6 Hallinto 6 6 2 Seurakuntavierailut, koulutus, neuvottelut ja yhdistyksen kokoukset 9 3 Tiedotus ja julkaisutoiminta 9 4 Projektit ja hankkeet 9 5 Järjestöyhteistyö 10 6 Ruoka-aputyö 10 7 Vanhustyö 10 8 ViaDia-torit 11 9 Vankila- ja kriminaalityö 11 10 Monikulttuurinen työ 12 11 Päihdetyö 12 12 Kehittämistoiminta 12 2
Yleistä ViaDia ry:n työalat Ruoka-aputyö Useat ruoka-aputyön asiakkaat eri puolilla Suomea vastasivat ViaDia ry:n toiminnanjohtajan esittämään kysymykseen onko tästä ruoka-avusta apua sinun elämäntilanteeseen? myöntäväsi kyllä on. Vastauksissa korostui myös jakotilaisuuksien osallisuuden merkitys. Moni asiakas koki saavansa ystäviä ja helpotusta elämänsä taloudellisiin vaikeuksiin osallistuessaan ruoka-aputilaisuuksiin. Kuulumisia diakoniatyöstä vuodelta 2016. Toimintavuosi oli ViaDia ry:n kahdeksaskymmenes (80) vuosi. ViaDia ry on perustettu 20.1.1936 (Kristillinen raittiusliitto r.y. nimellä) ja saanut ViaDia-nimen vuonna 2007. Yhdistys toimii tiiviissä yhteistyössä taustayhteisönä toimivan Suomen Vapaakirkon diakoniatyön kanssa. Toimintavuonna perustettiin kolme uutta paikallisyhdistystä jotka olivat: ViaDia Kitee ry, ViaDia Asikkala ry, ViaDia Tornio ry. Juhlavuoden aikana nostettiin yhdistyksen historian tapahtumia esille ja järjestettiin erillinen juhlahetki Hämeenlinnassa jossa moni nyt jo eläkkeellä oleva vaikuttaja sai tervehtiä nykyisiä diakoniatyöntekijöitä. ViaDia ry:n kasvu jatkui edelleen vankan historiallisen pohjan turvin vakiintuneessa tilanteessa ja paikallisyhdistyksien rooli kolmannen sektorin toimijoina eri paikkakunnilla vahvistui. ViaDia ry:lle haettu ViaDia Duuni III -hanke käynnistyi vuoden 2016 syksyllä Raha-automaattiyhdistykseltä saadun hankeavustuksen turvin. RAY myönsi 27.500 euroa yhden nuoren palkkaamiseen yhdeksi vuodeksi. Joulukuussa 2016 RAY päätti myöntää neljännen Paikka Auki- hankkeen ViaDia Duuni IV. Samoin RI- SE-Varikko, ESR hanke, joka käynnistyi lokakuussa sai tukea myös RAYltä. ViaDia Joensuu ry:n Lähisverkosto projekti sai myönteisen päätöksen RAY:n AK-avustushakemukseen. Vuonna 2016 elokuussa ViaDia ry:n toimisto siirtyi Tampereelle, Sairaalankadulle. ViaDia ry:n toiminnanjohtajan esityksestä hallitus päätti tammikuussa 2015 ottaa virallisesti käyttöön työalat joiden kautta organisaatiota johdetaan, terävöitetään ja rajataan. Vuoden 2016 aikana työaloihin lisättiin päihdetyö työala. Vanhustyö Monet ViaDia-paikallisyhdistykset tarjoavat ruoka-apua vähävaraisille, kuten työttömille, opiskelijoille, eläkeläisille ja lapsiperheille. Ruoka-aputyömme periaatteiden mukaisesti kaikki jaettava ruoka on ilmaista ja vastikkeetonta. Ruoka-aputyön yhdyshenkilönä toimii Kristian Vilkman ja hänen työparinaan Pentti Laamanen. Tunnuslauseemme "Kaiken ikää samalla tiellä" haastaa meitä vanhustyöhön, jossa ikääntyneet saavat oikea-aikaista ja omista tarpeistaan lähtevää apua ja tukea sekä rinnalla kulkemista. Vanhustyötä tehdään kaikkialla. Ennen kaikkea se on läsnäolemista vanhemman ihmisen kanssa. Vanhustyön yhdyshenkilönä toimii Teija Nuutinen Joensuusta 3
ViaDia-torit ViaDia-torit ovat trendikkäitä kierrätystavaratoreja, joiden yhteydessä voi toimia myös ViaDia Café. Tarjoamme valmennusjaksoja työelämään ensimmäistä kertaa pyrkiville tai työelämään palaaville nuorille, työttömille ja maahanmuuttajille. ViaDia-toreilla tavoitteenamme on turvallinen, avoin ja kannustava ilmapiiri, jossa me kaikki olemme yhtä arvokkaita. ViaDia-torin yhdyshenkilönä toimii Jappe Vilponen Järvenpäästä. Vankila- ja kriminaalityö Monikulttuurinen työ Vapaakirkollinen diakoniatyö haluaa tukea kaikkia rangaistusseuraamuksen alaisia sekä heidän läheisiään. Vapaaseurakunnissa on pitkät perinteet kristilliselle vankilatyölle. Vankila- ja kriminaalityö vie toivon ja armon sanomaa myös sinne, missä sitä inhimillisesti katsottuna on vähän. Vankila- ja kriminaalityön yhdyshenkilönä toimii Pekka Matilainen ja hänen työparinaan Heli Karjunen. Päihdetyö Monikulttuurisen työmme ydin on kaksisuuntaisessa kotoutumisessa ja rinnalla kulkemisessa. Tarjoamme paikkakuntakohtaisesti erilaista vapaa-ajantoimintaa, työllisyyspoliittisia palveluja ja mahdollisuuksia suomen kielen oppimiseen ja harjoitteluun arjessa. Monikulttuurisen työn yhdyshenkilönä toimii Pia Vappula Järvenpäästä. Päihdetyössä tuetaan ViaDia-paikallisyhdistysten ja paikallisseurakuntien päihdetyöhän liittyviä tarpeita ja tarvittaessa tuetaan paikallista toimintaa päihdetyön koulutuksilla. ViaDia ry:n verkkosivuille kootaan päihdetyöhön liittyvää materiaalia internetlinkkien muodossa. Päihdetyötä on päätetty vahvistaa tietylle alueelle haettavalla päihdetyön projektilla, jonka hyvät käytännöt pyritään leivittämään koko ViaDia-kenttään. Päihdetyön yhdyshenkilö on Pekka Leväniemi ja hänen työparinaan toimii Heli Karjunen. 4
ViaDia ry:n visio Jumalaa ja lähimmäisiä palvellen ViaDia ry:n perustehtävä Palvella seurakuntia ja paikallisyhdistyksiä, jotta ne voivat palvella ViaDia ry:n strategia ViaDia ry:n strategiana vuosille 2014 2016 oli kahdeksan painopistealuetta: 1. Valtakunnallisen ViaDia verkoston kehittäminen ja tarvittaessa uusien paikallisyhdistysten perustaminen osaksi seurakunnan toimintaa 2. Vankilatyön kehittäminen ja ajanmukaistaminen 3. Koulutus: - Suomen teologisessa opistossa toteutettavien diakoniatyönopintojen (diakoniatyön perusopinnot ja diakoniapastoreiksi suuntautuvien erikoistumisopinnot) kehittäminen yhteistyössä Suomen teologisen opiston kanssa - Alueellisten koulutustapahtumien sisältöjen kehittäminen diakoniatyön vapaaehtoisille 4. Diakoniaviikon vakiinnuttaminen Suomen Vapaakirkkoon 5. Vanhustyön kehittäminen Suomen Vapaakirkossa sekä ViaDia-koti toimintamallin luominen 6. Matalankynnyksen talousohjauksesta työväline vapaaseurakuntien diakoniatyöhön 7. Vahvistetaan ViaDia ry:n operatiivista toimintaa 8. Monikulttuurisen-työn mahdollistaminen 5
1 Varsinainen toiminta Hallinto Yhdistyksen toimintaa johti hallitus, johon kuuluivat: Antti Kautto (pj), Savonlinna, Pia Vappula, Järvenpää, Heli Karjunen, Lahti, Pekka Matilainen, Kuopio ja Pekka Leväniemi, Toijala. Hallituksen sihteerinä toimi toiminnanjohtaja Kristian Vilkman. Myös Lähimmäistyöryhmän jäsenet Teija Nuutinen ja Jappe Vilponen osallistuivat hallitustyöskentelyyn. Hallituksen toimintakausi oli 2014 2016. Hallitus oli hyvä sekoitus intohimoista kutsumustyöstä diakonian saralla sekä laajaa ammatillista osaamista auttamisen eri osa-alueilta. Virallisiin kokouksiin hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kuusi kertaa. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Hämeenlinnassa pe 1.7. ja syyskokous Tampereella la 12.11. ViaDia ry:ssä aloitettiin sääntömuutosprosessi ylimääräisellä yhdistyksen kokouksella 8.12. jossa ViaDia ry:n sääntömääräiseksi kotipaikaksi tulee Tampere. Toimintavuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi 110 jäsenyhdistykseen, joista 77 oli seurakuntia, 33 järjestötoimijoita (ja yksi kirkkokunta). Kannatusjäseniä ViaDia ry:llä oli vuoden 2016 lopussa 37. Kuvassa poiminta ViaDia paikallisyhdistyksille tehdyn tortai turkimus - kyselyn vastausjakauma kysymykseen Mitä ViaDia yhdistykset tekevät?. (N = 17 / 30) 6
ViaDia paikallisyhdistykset vuonna 2016 (ajantasaisen tilanteen löydät www.viadia.fi sivuilta) ViaDia Asikkala ry Tuula Hämäläinen Puh. 0407006506 tuulamarjatta@phnet.fi ViaDia Espoo ry Seppo Koivunen Puh. 040 044 8268 Seppo.koivunen@viadia.fi ViaDia Heinola ry Urpo Sällälä Puh. 050 5115 220 urpo.sallala@viadia.fi ViaDia Helsinki ry Marjatta Selkäinaho Puh. 044 982 4751 marjatta.selkainaho@viadia.fi ViaDia Hämeenlinna ry Aake Huurresalo Puh. 0400 474 097 aake.huurresalo@viadia.fi ViaDia Härmänmaa ry Kimmo Kurki Puh. 050 099 6307 kurki.kimmo@gmail.com ViaDia Itä-Päijänne ry Reijo Nieminen Puh. 040 8363 444 reijo.nieminen@pelto.fi ViaDia Joensuu ry Teija Nuutinen Puh. 050 462 2892 teija.nuutinen@viadia.fi ViaDia Juuka ry Tuomo Laaja Puh. 045 311 0222 tuomo.laaja@svk.fi ViaDia Jyväskylä ry Vuokko Kolehmainen Puh. 050 362 3539 vuokko.kolehmainen@viadia.fi ViaDia Järvenpää ry Pia Vappula Puh. 040 523 9299 pia.vappula@viadia.fi ViaDia Kitee ry Teija Nuutinen Puh. 050 462 2892 teija.nuutinen@viadia.fi ViaDia Lahti ry Matti Juutilainen Puh. 044 736 1122 Viadia_lahti_ry@phnet.fi ViaDia Lappeenranta ry Leea Virtanen Puh. 050 323 2560 leeakvirtanen@gmail.com ViaDia Länsi-Uusimaa ry Urpo Andström Puh. 044 302 4491 urpo.andstrom@gmail.com ViaDia Mikkeli ry Sami Järvinen Puh. 044 020 0086 samijarvinen1@gmail.com 7
ViaDia Oulu ry Juha Jäälinoja Puh. 041 506 3300 juha.jaalinoja@viadia.fi ViaDia Pieksämäki ry Markku Väänänen Puh. 0400 497 363, 040 049 7836 markkuvaana@hotmail.com ViaDia Pirkanmaa ry Marja-Liisa Pajunen Puh. 040 702 3422 marja-liisa.pajunen@viadia.fi ViaDia Pohjois-Savo ry Kaarina Hoffrén Puh. 044 303 5155 karttula@svk.fi ViaDia Raahe ry Jaakko Kallela Puh. 0500 281 935 ViaDia Saarijärvi ry Juha Grönqvist Puh. 044 335 6161 juha.gronqvist@viadia.fi ViaDia Sastamala ry Johanna Mykrälaakso Puh. 050 320 5064 yhdistys@viadiasastamala.fi ViaDia Seinäjoki ry Aki Mäki Puh. 050 370 6688 seinajoki@svk.fi ViaDia Tornio ry Veijo Suonperä Puh. 040 817 8484 veijo.suonpera@gmail.com ViaDia Turku ry Jouko Jortikka Puh. 050 5589307 jouko.jortikka@viadia.fi ViaDia Uusikaupunki ry Ritva Mattila Puh. 045 616 2449 ritva.mattila@viadia.fi ViaDia Vaasa ry Riitta-Liisa Kangasluoma Puh. 050 414 9400 riitta.kangasluoma@netikka.fi ViaDia Viitasaari ry Pekka Tenhunen Puh. 0500 378 776 pekkatenhunen@suomi24.fi ViaDia Savonlinna ry Antti Kautto Puh. 040 5831 390 a.kautto@pp.inet.fi 8
Vuonna 2016 perustettiin kolme ViaDia-paikallisyhdistystä. Kuvassa ViaDia Asikkala ry:n hallituksen väkeä. 2 Seurakuntavierailut, koulutus, neuvottelut ja yhdistyksen kokoukset Lähimmäistyön päivät pidettiin maaliskuussa Kiponniemessä ja ViaDia-päivä Tampereella uusissa tiloissa Teopoliksessa. ViaDia päivän aiheena mm. SOTE-uudistus ja Sininauhaliiton vierailu tapahtumaan. ViaDia ry osallistui Suomen Vapaakirkon kesäjuhlille osastollaan ja järjestämällään seminaarilla Ihmisen arvo. Eri työalojen koulutus- ja neuvottelu tapaamisia järjestettiin vuoden 2016 aikana. Syksyllä käynnistyivät ViaDia ry:n toiminnanjohtajan ja evankelista Maija Haikosen vierailut seurakuntiin. Eri paikkakunnille tapahtuvat vierailut ja konsultoinnit sekä järjestöyhteistyöhän liittyvät kokoukset täyttivät ViaDia ry:n toiminnanjohtajan kalenteria erityisesti syksyllä ja keväällä. 3 Tiedotus ja julkaisutoiminta Vuoden 2016 aikana ViaDia ry:n meni Istagramiin ja media-assistentti Ida Erkkilä vastasi sosiaalisen median päivittämisestä. ViaDia ry:n tiedotus on hoidettu pääasiassa internetsivujen www.viadia.fi, Facebookin, Twitterin, Instagramin, Suomen Viikkolehden, Kenttäpostin, sekä erillisten tiedotteiden ja eri paikkakunnilla annettujen infojen avulla. ViaDia ry:n Facebook-sivujen tykkääjien määrä on noussut jatkuvasti ja oli noin 800 vuoden 2016 lopussa. Paikallisyhdistykset mukaan laskettuna Facebook tykkääjien määrä on noin 8 256 tykkäystä. 4 Projektit ja hankkeet Diakoniaviiko toteutui marraskuussa. Vuotta 2016 värittivät useat eri hankehakemukset ja yhteistyön syventyminen eri järjestöjen kanssa. Vuoden aikana ViaDia ry oli mukana eri hankehauissa. Sosiaali- ja terveysministeriön (ESR) myöntämä RISE-Varikko -hanke alkoi lokakuussa yhteistyössä muiden osatoteuttajien ja päätoteuttaja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Hanke jalkautuu Jyväskylään ja Lappeenrantaan. Vuoden aikana ViaDia ry sai 9
myöntävän päätöksen RAY:ltä RISE-Varikko hankeen omarahoitusosuuteen ja ViaDia Duuni IV -hankkeelle. Ruoka-aputyölle ViaDia ry:n ei saanut avustusta STMlle jätetystä hakemuksesta huolimatta. Duuni-hankkeet ovat olleet menestys ja niistä on ollut huomattava hyöty ja ilo niin nuorille kun keskustoimiston työlle. Paikallisia hankkeita oli vuoden aikana menossa useita. Varikko-hankkeet (ESR) Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Etelä- Savossa jotka ulottuivat useille eri paikkakunnille ja vahvistivat ViaDiapaikallisyhdistyksien toimintaa. ViaDia Joensuu ry Lähisverkosto projekti sai myöntävän päätöksen RAY:lle jätettyyn AK-hanke-hakemukseen. 5 Järjestöyhteistyö 6 Ruoka-aputyö 7 Vanhustyö Yhteistyötä vahvistettiin erityisesti tehty Sininauhaliiton kanssa. ViaDia ry:n toiminnanjohtaja Kristian Vilkman valittiin Sininauhaliiton hallituksen jäseneksi. Yhteistyö kuvioita pohdittiin eri järjestöjen kanssa hankehakemusten kautta. Vakaa yhteistyö PFF ry:n kanssa jatkui. Kuntien sosiaalityöhön on onnistuttu aktiivisilla paikkakunnilla solmimaan toimivia yhteistyökuvioita. Erityisesti ESR hankepaikkakunnat Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa vahvistivat kuntayhteistyötä. Myös Järvenpäässä ja Tampereella yhteistyö kaupunkien kanssa vahvistui. Vuonna 2015 Suomen Vapaakirkko ja ViaDia ry on valittu uuden EU-ruoka-apuohjelman kumppanuusorganisaatioksi. Uuden ohjelman mukainen ensimmäinen kokonainen jakeluvuosi toteutui vuoden 2016 aikana. EU-ruoka-apukoulutus pidettiin keväällä 2016 Kiponniemessä. Toiminnanjohtaja osallistui Maaseutuviraston järjestämiin tilaisuuksiin EUruoka-avun puitteissa ja Brysselissä pidettyyn FEAD-rahaston konferenssiin. Vaikka jaettavan ruoan määrää on vaikea mitata, näin laajasta ja monipuolisesta kentästä sekä eri tavoin jaettavan ruoan tähden, vuoden 2016 määristä voidaan kuitenkin todeta seuraavaa: Jaettu ylijäämäruoka ja jaetut ateria-annokset yhteensä yli miljoona kiloa ja tuhansia annoksia sekä jaettu EU-ruoka-apu 275 926 kg YTL Teija Nuutinen jatkoi Sirkka Nivalan tehtävää vanhusasiamiehenä. Vuoden 2016 tavoitteena oli perustaa vanhustyön alueellinen yhdyshenkilöverkosto Suomen vapaaseurakuntiin. Sen pohjaksi laadittiin vanhustyön nykytilan ja kehittämistarpeiden selvitys, joka lähetettiin Uusimaan, Länsi-Suomen, Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Savo-Karjalan ja Pohjois-Suomen vapaaseurakuntiin. Selvitys osoitti, että yli 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien ihmisten osuus ja merkitys on erittäin suuri vapaaseurakuntien työssä. Eläkeikäiset seurakuntalaiset osallistuvat monipuolisesti vapaaehtoistoimintaan. He tekevät ruoka-aputyötä sekä vierailevat vanhusten kodeissa, vanhuslaitoksissa ja sairaaloissa ja auttavat erilaisissa asioinneissa. Monessa seurakunnassa eläkeikäiset vastaavat kirpputoreista, myyjäisistä, ystäväpalvelusta ja talkooavusta. He myös järjestävät, johtavat ja koordinoivat rukous- ja hartaustoimintaa ja päiväpiirejä sekä osallistuvat erilaiseen musiikkitoimintaan. Yhtäältä autetaan seurakuntien omia vanhuksia, toisaalta apua tarjotaan 10
8 ViaDia-torit seurakuntien ulkopuolella oleville vanhuksille, joita muut tahot eivät auta. Seurakunnissa järjestetään yleisesti toimintaa ja tukea apua tarvitseville seurakuntalaisille. Seurakunnan vanhuksia kyyditään tilaisuuksiin, järjestetään kotiin vietävää apua, autetaan asioinneissa ja mukautetaan seurakunnan tilaisuuksia ja tiloja vanhojen ihmisten tarpeita ajatellen. Selvityksessä toivottiin vanhusasioihin liittyvää koulutusta. Erityisesti muistisairauksien tunnistamiseen ja muistisairaan tai kuolevan ikäihmisen kohtaamiseen, vanhusten palveluihin ja vanhustyön kehittämiseen liittyvä koulutus koettiin tarpeelliseksi. Selvityksen pohjalta järjestettiin vanhustyön tapaaminen Vapaakirkon kesäjuhlilla ja Vanhustyön viikolla. Suunnitelmien mukaisesti perustettiin vanhustyön alueyhdyshenkilöverkosto, johon kuului vuoden 2016 aikana edustajia Savo-Karjalasta, Uusimaalta, Länsi- Suomesta ja Keski-Suomesta. Verkosto suunnitteli vanhustyön koulutuksen keväälle 2017 Kiponniemeen. Suomessa toimi v. 2016 yhdeksän ViaDia-toria. Ensimmäinen ViaDia-tori avattiin marraskuussa 2012 Järvenpäässä. ViaDia-tori toiminnassa pyritään tuomaan apu lähelle ihmistä ja tarjoamaan monipuolisia työllistymispolkuja ja toimintaa mm. kierrätystavaratori- ja kahvilatoiminnan kautta. ViaDia-torien yhteydessä toimii usein myös ViaDia-café kahvila. 9 Vankila- ja kriminaalityö Vuonna 2016 tehtiin vankila- ja kriminaalityötä useilla eri paikkakunnilla. Työtä johti ja koordinoi Pekka Matilainen ja vuoden aikana hänen työparikseen liittyi Heli Karjunen Lahdesta. Matilainen kuuluu valtakunnallisen kirkkojen ja uskonyhteisöjen yhteistyöelimen Prison Fellowship Finland ry:n hallitukseen. ViaDia Pohjois-Savo ry:n kriminaali- ja vankilatyö sai vuoden 2016 Kriminaalihuollon palkinnon. Palkinto jaettiin 18.10. Kriminaalityön foorumissa Tampereella, Kriminaalihuollon tukisäätiön järjestämässä ajankohtaistapahtumassa. Palkintosumma oli 5000 euroa. Kirkkohallituksen (Ev.lut) asettama rikosseuraamusalan hengellisen työn neuvottelukunnan asiantuntijajäseneksi kutsuttiin Pekka Matilainen. Vankila- ja kriminaalityössä oli valtakunnallisesti mukana useita vapaaehtoisia ja ammattilaisia. Vankila- ja kriminaalityön vapaaehtoistyön koulutus jatkui sekä kirkkokuntakohtaisesti että yhteiskristillisesti. Vuonna 2013 aloittanut Kuopion vankilan kristillinen ViaDia-kuntoutusosasto jatkui vuonna 2016 kolmannen kokonaisen toimintavuoden. ViaDia kuntoutusosto tähtää vankien auttamiseen ennen ja jälkeen vapautumisen. Tämän toiminnan jatkopolkuna toimii ViaDia Pohjois-Savo ry:n Kuopion vankilalle tuottama avovankien päiväkuntoutus. Kesän ja syksyn aikana neuvoteltiin Hämeenlinnan vankilan kanssa naisten KriKu-kuntoutusosastosta. Joulukuussa allekirjoitettiin Hämeenlinnan vankilan kanssa sopimus jonka johdosta osastotoiminta käynnistyy keväällä 2017. ViaDia Pohjois-Savo ry valittiin vuoden 2016 kriminaalihuollon palkinnon saajaksi ViaDia Ry:n ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteinen, valtakunnallinen ESR-hanke käynnistyi lokakuussa 2016. RISE Varikko-hanke on rikosseuraamuslaitoksen Vankeusaika Mahdollisuutena-hankkeen osatoteuttajahanke. Ko. hanketta hallinnoidaan Tampereelta ja sen toimipaikat ovat Jyväskylässä ja Lappeenrannassa paikallisen ViaDia-työn yhteydessä. 11
Vuoden aikana on erityisesti kehitetty vankien tuetun vapauden mallia jossa Vapaaseurakunnissa tapahtuviin päiväkeskustoimintoihin otetaan vapautuvia vankeja työllisyystoimiin ja vapaaehtoistyöhön. Samalla heille annetaan tukea asumiseen, työllisyyteen ja elämänhallintaan. 10 Monikulttuurinen työ Monikulttuurinen työ nimettiin ViaDia ry:n yhdeksi toimialaksi vuoden 2015 aikana ja tarkoituksena oli kuluneen vuoden aikana kartoittaa eri paikkakunnilla tehtävää työtä ja tarpeita. Monikulttuurisen työn yhdyshenkilö antoi konsultaationeuvontaa ja vertaistukea keskustoimistosta käsin. 11 Päihdetyö Päihdetyötyö aloitti ViaDia ry:n työalana vuoden lopulla. Työalaa johtavat Pekka Levänimi ja hänen parinaan Heli Karjunen. Päihdetyössä tuetaan ViaDia-paikallisyhdistysten ja paikallisseurakuntien päihdetyöhän liittyviä tarpeita ja tarvittaessa tuetaan paikallista toimintaa päihdetyön koulutuksilla. ViaDia ry:n verkkosivuille kootaan päihdetyöhön liittyvää materiaalia internetlinkkien muodossa. Päihdetyötä on päätetty vahvistaa tietylle alueelle haettavalla päihdetyön projektilla, jonka hyvät käytännöt pyritään leivittämään koko ViaDiakenttään. 12 Kehittämistoiminta Vuonna 2016 perustettiin kolme uutta paikallisyhdistystä: ViaDia Asikkala ry, ViaDia Kitee ry, ViaDia Tornio ry. ViaDia ry:n yleisesite uudistettiin juhlavuoden aikana. Esitteessä esitellään mm. työalat ja paikallisyhdistysten sijainti kartalla. Heli Pohjoisajo johti ViaDia brändin, ViaDia-logojen, kirjoitusasujen ja ViaDia-värien käyttöä. Koulutuksen, tiedottamisen, yhteistyön ja mainonnan avulla tehtiin ViaDia ry:n toimintaa, nimeä ja logoa tunnetuksi Suomessa. ViaDia infossa Pieksämäellä napattiin selfie innokkaan ViaDia-työn tukija Tommi Jormakan kanssa. 12