Kokouspäivämäärä LIITE 1

Samankaltaiset tiedostot
Kokouspäivämäärä LIITE 1

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPA 436/2017. jälkeen Kokouspäivämäärä LIITE 1

LIITE 4. Maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Lieksassa, Hattusaaren kylässä tilalla Kankaala

LIITE 1. Maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Lieksassa Morenia Oy:n omistamalla tilalla Sarvikallio

Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 1/ ( 5) Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta

LIITE 1. Lähin asuinrakennus on noin 500 m päässä Tuomelantien varressa ottamisalueesta kakkoon.

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen

Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

NURMEKSEN KAUPUNKI MAA-AINESLUPA A. Lupajaosto Annettu julkipanon PL 12 jälkeen NURMES Nro 156/2009 LUPAJ

Alue sijaitsee noin 6,5 km Nurmeksen keskustasta koillisen suuntaan.

Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Haettu varastoitava kokonaismäärä m³ Varastointi- ja maisematöiden päättymisaika

Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 1/ ( 6) Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

1/YMPLA Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla Loimijoentie ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.

Ymp.ltk liite nro 1 5

Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT


PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuskielto

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Rakennus ja ympäristölautakunta JOENSUU Pvm Diaarinumero Puh. (013) / /2017

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

Annettu julkipanon jälkeen PL 7. Päivämäärä Numero Diaarinumero Orivesi / /66/662.01/2016

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Biokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki.

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO


Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN LAPPEENRANTA Annettu julkipanon jälkeen


ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen


MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL Varma Y-tunnus:

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

LUPAPÄÄTÖS Nro 48/07/1 Dnro Psy-2007-y-54 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 g)

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Transkriptio:

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT MAA-AINESLUPA 433/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 23.8.2016 LIITE 1 Kokouspäivämäärä 16.8.2016 69 ASIA Päätös maa-aineslain (555/1981) 4 :n mukaisesta maa-aineslupahakemuksesta, joka koskee soran ja hiekan ottamista. Päätös sisältää maa-aineslain 21 :n mukaisen ratkaisun ottamisen aloittamisesta muutoksenhausta huolimatta. LUVAN HAKIJA JA KIINTEISTÖN HALTIJA Veljekset Kokkonen ky Lamminkyläntie 38 81720 LIEKSA Y-tunnus 0347482-6 Yhteyshenkilö: Tommi Kokkonen puh. 040 5283183 Kiinteistön omistaa: Tornator Oyj Napinkuja 3 C 55100 IMATRA SIJAINTI JA YMPÄRISTÖ Huosionkankaan maa-ainesten ottamisalue sijaitsee Lieksassa Nurmijärven kylässä Tornator Oyj:n omistamalla kiinteistöllä, Huosionkangas 422-418-7-31. Kyseessä on käytössä oleva maa-ainesten ottamisalue. Alue sijaitsee Lieksan keskustaajamasta noin 21 km pohjoiseen, Jongunjoentien (5260) pohjoispuolella. Käyntiosoite on Jongunjoentie 142, 81970 JONGUNJOKI. Etäisyys Jongunjoentiehen on lyhimmillään noin 800 metriä. Huosionkankaan ottoaluetta lähin asuinrakennus on noin 1300 metrin etäisyydellä ottoalueesta etelään. Lähin rakentamaton naapuritila on 700 metrin etäisyydellä. Lähin vesistö (Huosionlampi) sijaitsee noin 50 metrin etäisyydellä. Maa-ainestenottoaluetta ympäröivät alueet ovat käytössä olevaa maa-ainesten ottamisaluetta. Nykyisen ottamisalueen pohja vaihtelee tasolla +132,00 - +134,50. Pohjalle on varastoitu aikaisemman toiminnan aikana tehtyjä murskelajikkeita ja murskauksen yhteydessä eroteltua hienompaa sora-ainesta kasoihin. Osalta aluetta oleva kasvillisuus ja pintamaat on poistettu aikaisemman ottamistoiminnan yhteydessä sekä osa ottamisalueen reunoista on luiskattu ottamistoiminnan edetessä.

2 Luode-koillinen suunnalla sijaitseva uuden alueen reuna on käytössä olevaa jyrkkäreunaista ottamisaluetta. Uuden ottamisalueen maanpinta vaihtelee tasolla +138,00 +143,00. Alueen kasvillisuus on nuorta mäntytaimikkoa. Reuna-alueet ovat osaksi hakattua metsätalousmaata ja vanhempaa mäntymetsää. Ottamisalueen ympärillä oleva kasvillisuus säilytetään. Ottamisalue ei ole luokitellulla pohjavesialueella eikä luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaalla harju- tai kallioalueella. Suunnittelualueella tai sen lähiympäristössä ei ole tiedossa uhanalaisia eläin- tai kasvilajeja eikä muitakaan tekijöitä, joihin ottamistoiminta voisi haitallisesti vaikuttaa. Suoritettujen tutkimusten perusteella kiviaines on graniittista soraa, joka soveltuu lujuus- ja muiden ominaisuuksien puolesta rakentamisessa käytettävien murskeiden raaka-aineeksi. Pohjaveden pinnantaso on ollut 4.4.2016 +129.92 ja 17.5.2016 +130,42. Pinnantaso on mitattu ottamisalueelle asennetusta pohjavesiputkesta. ALUEEN SUUNNITTELUTILANNE JA AIEMMAT MAA-AINESLUVAT Huosionkankaan maa-ainesten ottoalueella ei ole voimassaolevaa asematai yleiskaavaa. Pohjois-Karjalan maakuntakaavassa (vaihe 3) alueelle on merkitty EO1-kaavamerkintä. Ottamisalue on merkitty Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamishankkeessa (POSKI) ensisijaisesti maa-ainestenottoon varattaviin hiekka- ja sora-alueisiin. Huosionkankaan maa-ainestenottoalueella on ollut aikaisemmin maa-ainesten ottamislupa Stora Ensolla ja kaksi viimeisintä ottamislupaa Veljekset Kokkonen ky:llä (maa-aineslupa 310/2003, Rak.ltk 21.1.2003 10, voimassa 31.10.2011 saakka, 25 000 k-m3, 4500 m 2 ja maa-aineslupa 346/2006, Rak.ltk 2.5.2006 40, voimassa 28.2.2016 saakka, 70 000 k-m 3, 17 000 m 2 ). OTTAMISSUUNNITELMA Maa-aineslupaa haetaan 10 vuodeksi. Ottamissuunnitelman (27.5.2016) liitteenä ovat yleiskartta ja naapuritilat 1:10 000, kiinteistöt 9.3.2016, yleiskartta 1:10 000, Asemapiirrokset (nykytilanne ja tulevatilanne) 1:1 000, poikkileikkaukset 1:500/1:1000, pituusleikkaukset 1:500/1:1000, pohjavesi- ja suojelualueet 1:50 000, ilmakuva 1:10 000, jätehuoltosuunnitelma ja valtakirja 13.4.2016.

3 Ottamisalueen pinta-ala varastoalueineen on noin 3,6 ha, josta vanhan ottamisalueen pohjaa 11 000 m2 ja uutta aluetta 25 000 m2. Lupaa haetaan 50 000 m 3 ktr:n ottomäärälle. Ottaminen aloitetaan vanhan sora-alueen reunalta alimman ottamistason ollessa +132,50 ja ottamissyvyyden ollessa 0-11 metriä. Ottamisalueen luiskien reunoille jätetään tarvittava määrä maa-ainesta maisemointia varten. Pintamaat poistetaan ottamistoiminnan edetessä ja varastoidaan asema piirroksessa esitettyihin kohtiin. Ottamisalueen rajat merkitään paaluilla maastoon ja rakennetaan korkokolmio alimman ottamistason +132,50 seuraamista varten ennen ottamistoiminnan aloittamista. Pohjaveden pinta on tasolla +130,42 (17.5.2016) ja suunniteltu ottamistaso on +132,50, joten pohjavedenpinnan ja ottamistason väliin jää kahden metrin suojakerros. Ottamista ei uloteta 2 metriä lähemmäksi pohjaveden pintaa. Pohjaveden pinnantasoa seurataan toiminnan aikana säännöllisesti alueelle asennetusta pohjavesiputkesta. Turvallisuus- ja liikennejärjestelyt Ottamisalueen liikenne järjestetään alueen läpikulkevaa metsäautotietä pitkin. Tieyhteys alueelle on Jongunjoentieltä, jonne on matkaa noin 800 metriä. Ottamisalueen jyrkät reunat suojataan kaivutyön ajaksi sulkuköydellä. Poltto- ja voiteluaineiden käsittelyssä noudatetaan siitä erikseen annettuja yleisohjeita sekä polttoaineen varastoinnissa käytetään suoja-altaalla varustettuja säiliöitä. Alueelle ei sijoiteta pysyviä rakenteita. Työskentelystä aiheutuvat jätteet toimitetaan kyseisiä jätteitä vastaanottaville vastaanottopisteille. Kiviaineksen jalostus ja murskeen varastointi Alueella murskataan kiviainesta. Kiviaineksen murskaamiselle ei haeta ympäristölupaa johtuen toimintapäivien vähäisyydestä (alle 50 päivää maa-ainesluvan voimassaoloaikana). Murskausasema sijoitetaan ottamisrintauksen reunalle ja jalostetut hiekka- ja murskelajikkeet varastoidaan suunnitelmassa esitetylle alueelle. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma Hakemuksen liitteenä olevan kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaan pintamaita arvioidaan muodostuvan noin 5 000 ktr-m3. Kantojen ja hakkuutähteiden määräksi arvioidaan noin 150 ktr-m 3. Maisemointi ja jälkihoito

4 Alue siistitään ottamistoiminnan päätyttyä. Alueelle mahdollisesti jääneet ylijäämäkiviainekset ja muut maa-ainekset käytetään alueen jälkihoitoon. Ottamisalueen luiskat loivennetaan kaltevuuteen 1:3 tai loivemmaksi sekä muotoillaan ympäröivään luontoon ja maisemaan sulautuvasti. Rinteiden ylä- ja alaosat pyöristetään. Ottamisalueen pohja muotoillaan siten, että pintavettä kerääviä tai metsittymistä haittaavia painanteita ei muodostu. Alueelle varastoidut pintamaat levitetään muotoilulle alueelle kasvualustaksi. Valmiiksi otetut alueet muotoillaan ja maisemoidaan toiminnan edistymisen mukaan. Alueen annetaan metsittyä luonnollisesti ja se palautuu ottamistoiminnan loppumisen jälkeen metsätalousmaaksi. ASIAN VIREILLETULO JA LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Vireilletulo Hakemus saapui 27.5.2016. Kuulutus Hakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Lieksan kaupungin ilmoitustaululla ja kaupungin internet-sivuilla 20.6. 20.7.2016 ja Lieksan Lehdessä 18.6.2016. Lupahakemuksesta tiedottaminen Hakemuksen vireilläolosta on kuultu naapurikiinteistöjen omistajia (5 kpl) ja Pohjois-Savon ELY-keskusta, koska ottamisalueen tila rajoittuu tiealueeseen. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksen johdosta ei ole esitetty muistutuksia tai mielipiteitä. Lausunnot Hakemuksesta ei ole pyydetty lausuntoja. Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut naapuritilojen kuulemiseen liittyen 1.7.2016 lausunnon: Ottamisalueen liittymässä (maantie 5260) tulee huolehtia riittävistä liittymänäkemistä (tarvittaessa näkemäraivauksin). Maantien liittymäalue tulee pitää puhtaana kiviaineksesta, joka kulkeutuu liittymän suunnasta tai tippuu kuormista. Liikenne- ja infrastruktuuri-vastuualueella ei ole maa-aineslupahakemukseen muilta osin huomauttamista. Luvanhakijan vastine lausuntoon Luvanhakijalle on varattu vastineenantomahdollisuus. Luvanhakijan yhteyshenkilö on ilmoittanut puhelimitse 5.8.2016, ettei katso tarpeelliseksi antaa vastinetta.

5 Lausunnon huomioiminen päätöksessä Lausunnossa esitetyt asiat on huomioitu lupaehdoissa. Tarkastus alueella Ympäristönsuojelutarkastaja teki luvan valmisteluun liittyen alueella tarkastuksen 9.8.2016. Luvanhakijan kanssa keskusteltiin hakemuksesta puhelimitse 10.8.2016. LUPAVIRANOMAISEN RATKAISU Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää Veljekset Kokkonen ky:lle maa-ainesten ottoluvan hakemuksessa esitettyyn paikkaan seuraavin lupamääräyksin: 1. Maa-ainesten ottamisessa on noudatettava 27.5.2016 päivättyä ottamissuunnitelmaa. Alin ohjeellinen ottamistaso on +132,50. Ylimmän todetun pohjavedenpinnan ja ottamistason väliin on kuitenkin aina jätettävä vähintään 2 metrin suojakerros. 2. Maa-ainesta saa ottaa ottamissuunnitelman mukaisesti siten, että kokonaisottomäärä on 50 000 m³ ja ottamisalueen pinta-ala on 3,6 hehtaaria. 3. Korkotasot, alin ottamistaso ja ottamisalueen rajat on merkittävä selvästi maastoon ja merkinnät on pidettävä kunnossa. Ottamisalueen korkeat rintaukset on merkittävä ottamissuunnitelmassa esitetyllä sulkuköydellä tai selvästi havaittavalla lippusiimalla. 4. Pohjaveden korkeutta on seurattava vähintään kaksi kertaa vuodessa, touko-kesäkuussa ja loka-marraskuussa tehtävillä mittauksilla. Mittaustulokset on kirjattava pohjavesikorttiin ja tulokset on toimitettava vuosittain 31.1. mennessä valvontaviranomaiselle. 5. Ennen ottamistoiminnan aloittamista alueella on pidettävä lupaviranomaisen edustajan ja luvansaajan kesken katselmus, jossa todetaan ottamisalueen merkinnät. 6. Maa-ainesluvan haltijan on vuosittain viimeistään 31.1. mennessä ilmoitettava lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu. Lisäksi otetun maa-aineksen määrä ja laatu on ilmoitettava sähköisesti valtakunnalliseen NOTTO-tietokantaan.

6 7. Alueella ei saa säilyttää ympäristölle vaarallisia tai haitallisia aineita muutoin kuin toiminta-aikana vain välitöntä käyttöä varten. Poltto- ja voiteluaineiden varastointi- ja käsittelyalueiden on oltava nesteitä läpäisemättömiä ja reunoiltaan korotettuja. Polttoainesäiliöiden on oltava kaksoisvaippasäiliöitä tai kiinteästi valuma-altaallisia säiliöitä ja niiden on kestettävä mekaanista ja kemiallista rasitusta. Säiliöt on varustettava ylitäytönestimillä ja tankkauslaitteistot lukittavilla sulkuventtiileillä. Koneiden ja laitteiden säilytyspaikat on sijoitettava kaivualueen ulkopuolelle. Merkittäviä konekaluston huolto- ja korjaustöitä ei saa tehdä ottamis- alueella eikä sen välittömässä läheisyydessä. Toiminta-aikana alueelle on varattava öljynimeytysmateriaalia. 8. Ottamisalueelta maantielle 5260 johtavan tien ja maantien liittymässä on huolehdittava Pohjois-Savon ELY-keskuksen lausunnossa esitetyt liikenneturvallisuuteen liittyvät asiat. 9. Ottoaluetta on muotoiltava mahdollisuuksien mukaan vaiheittain ottamisen edistymisen mukaan ja kokonaismaisemointi on tehtävä välittömästi ottotoiminnan päätyttyä, kuitenkin viimeistään luvan voimassaoloaikana. Luiskat on muotoiltava ottamissuunnitelman mukaisesti. Maastonmuodot on sopeutettava luonnollisen ympäristön maastonmuotoihin. Ottamisalueen pohjataso on muotoiltava niin, että alueelle ei jää pintavettä kerääviä painanteita eikä myöskään tapahdu maisemointia haittaavaa lammikoitumista. 10. Jos alueella murskataan kiviainesta pidempää kuin 50 päivää koko toiminta-aikana, niin murskausasemalle on haettava ympäristölupa. RATKAISUN PERUSTELUT Luvan myöntämisen edellytykset Noudatettaessa hakemuksen liitteenä olevaa ottamissuunnitelmaa ja tässä päätöksessä annettuja määräyksiä maa-ainesten ottaminen ei ole ristiriidassa maa-aineslain 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa eikä se ole ympäristönsuojelulain 17 :n vastaista. Ottamissuunnitelma on esitetty lupahakemuksen yhteydessä. Yleiset perustelut Huosionkankaan ottamisalue ei sisälly yleiskaavaan. Alueelle on osoitettu soranottoaluemerkintä Pohjois-Karjalan maakuntakaavassa. Alue kuuluu

7 myös POSKI-projektissa 2001 määriteltyihin ensisijaisesti maa-ainestenottoon varattaviin hiekka- ja sora-alueisiin. Ottamisalueelta on otettu aiemmin maa-aineksia. Alue ei ole luokitellulla pohjavesialueella eikä luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaalla alueella. Lupamääräysten perustelut Määräys 1 Maa-aineslupa perustuu ottamissuunnitelmaan, joten suunnitelmassa esitetty on sitova kuten lupamääräyksetkin. Pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee, joten vähintään 2 metrin suojakerros on tarpeen pohjaveden suojelun kannalta. Päätöksessä määrätty alin ottamistaso on sen takia ohjeellinen. (MAL 11 ) Määräykset 2-3, 5-6 ja 8 Maa-aineslaissa ja maa-ainesten ottamista koskevassa valtioneuvoston asetuksessa on määrätty lupapäätöksen sisällöstä. Määräykset ovat tarpeen valvonnan ja yleisen turvallisuuden kannalta. (MAL 11 ja VNA 926/2005) Määräys 4 Pohjavedenpinnan korkeus on oltava tiedossa siten, että alimman ottamistason ja ylimmän pohjavedenpinnan väliin jää aina hakemuksen ja luvan mukainen suojakerros. Maa-ainestenottajan on oltava selvillä maa-ainestenottamisen vaikutuksista pohjavedenpinnan korkeuteen. Pohjaveden korkeus vaihtelee, joten mahdollisimman luotettavan tiedon saamiseksi mittaustuloksia on oltava riittävästi ja mittauksia on tehtävä säännöllisesti. Mittaustuloksista ilmoittaminen on tarpeellista valvonnan kannalta. (MAL 11 ja VNA 926/2005) Määräys 7 Polttoaineet saattavat aiheuttaa puutteellisesti käsiteltyinä ja varastoituna maaperän ja pohjaveden pilaantumista. Myös koneiden huolto- ja korjaustöistä voi aiheutua em. seurauksia. Maaperän ja pohjaveden pilaaminen on kielletty ympäristönsuojelulain perusteella. (MAL 11, YSL 16-17, VNA 926/2005) Määräys 9 Ottamisalueen jälkihoidon ja maannoskerroksen palauttamisen tarkoituksena on nopeuttaa kasvillisuuden muodostumista ja vähentää maa-ainesten oton haitallisia vaikutuksia ympäristöön ja sopeuttaa ottamisalue ympäröivään luontoon ja maisemaan. (MAL 11, VNA 926/2005, 8 ) Määräys 10

8 Ympäristönsuojelulain mukaan murskausasemalle on haettava ympäristölupa, jos toimintaa on tarkoitus harjoittaa samalla paikalla yhtenä tai useampana jaksona vähintään 50 päivää (YSL 27, liite 1/taulukko2/kohta 7, MAL 11 ) SOVELLETUT SÄÄDÖKSET MAL maa-aineslaki 555/1981 YSL ympäristönsuojelulaki 527/2014 VNA 926/2005 valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta 926/2005 VNA 190/2013 valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä 190/2013 Lieksan kaupungin maa-ainestaksa, rakennus- ja ympäristölautakunta 16.3.2016 LUVAN VOIMASSAOLO Tämä päätös on voimassa viisitoista (10) vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Luvan viimeinen voimassaolopäivä on 23.9.2026. VAKUUS Ennen ainesten ottamista hakijan on annettava lupamääräysten noudattamiseksi 4000 euron suuruinen vakuus (MAL 12 ). Vakuuden tulee olla voimassa 12 kuukautta yli tämän luvan voimassaoloajan tai siihen saakka, kunnes ottamissuunnitelmassa ja luvassa määrätty ottamisalueen jälkihoito on tehty. Vakuus palautetaan sitten, kun em. jälkihoitotyöt on tehty ja alueella on tehty lopputarkastus. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Maa-aineksen ottaminen voidaan muutoksenhausta huolimatta aloittaa tätä päätöstä noudattaen. Hakijan on toimitettava ennen toiminnan aloittamista 4000 :n vakuus mahdollisten haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamiseksi siltä varalta, että lupapäätös kumotaan tai sitä muutetaan. Vakuutena hyväksytään lupamääräysten noudattamiseksi asetettu vakuus. Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Päätöksen täytäntöönpano ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, koska ottamistoiminta järjestetään lupapäätöksen määräysten mukaisesti. (MAL 21 ) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Maa-ainesluvan käsittelystä peritään Lieksan rakennus- ja ympäristölautakunnan 16.3.2016 hyväksymän ja 1.5.2016 voimaan tulleen

9 maa-ainestaksan mukaisesti (185 ottamissuunnitelman tarkistamisesta ja 65 /ha+ 0.01 /m3) 919,00. Lisäksi laskutetaan kuulutuskulut. PÄÄTÖKSEN TIEDOKSIANTAMINEN Päätös on annettu julkipanon jälkeen 23.8.2016. Päätös lähetetään luvan saajalle, Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY) sekä maanomistajalle. Päätöksestä tiedotetaan kuuluttamalla Lieksan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin internet-sivuilla ja Lieksan Lehdessä. Tieto päätöksestä lähetetään lisäksi hakemuksen vireilläolosta tiedotetuille naapureille.

10 VALITUSOSOITUS Rakennus- ja ympäristölautakunnan maa-aineslupapäätökseen saa hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella. Itä-Suomen hallinto-oikeus Puijonkatu 29, PL 1744 70101 KUOPIO yhteystiedot 1.9.2016 alkaen: Itä-Suomen hallinto-oikeus Minna Canthin katu 64, PL 1744 70101 KUOPIO puh: 029 56 42502 fax: 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi Valitusoikeus Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Maa-aineslain ja rakennuslain 124 a :n mukaisissa asioissa valitusoikeus on myös elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Valitusaika päättyy 22.9.2016. Valituskirjelmän toimittaminen Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valituskirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava: - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: - rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä

11 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Maksu Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireille panija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.