Pasi Hujasen lähetysrengas Kirje 5/2015, 02.07.2015 c/o Pasi Hujanen, SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen, osoite: Sley, PL 184, 00181 Helsinki. Hänelle tulee ilmoittaa osoitteenmuutokset jne. Pankkisiirron viitenumero pysyy koko ajan samana, eli voit käyttää samaa pankkisiirtoa useamman kerran, jos maksat esimerkiksi automaatilla tai internetin kautta. Mikäli tarvitset viitenumeroa, ota yhteys Anna Poukkaan, puh. 09-251 390. Uudenmallisten yhteiseurooppalaisten tilinumeroiden mukaan Sleyn lahjoitustilin muoto on: IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 BIC:DABAFIHH Lähetyskannatus Pasi Hujasen työn tukemiseksi Sleyn tilille IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 - tiedonannolla Pasi Hujasen lähetysrengas ja oma seurakuntasi tai - Pasi Hujasen yleisviitenumerolla 10078 89200 30001 01518 tai - henkilökohtaisella viitenumerolla, jolloin kannatuksesi näkyy automaattisesti myös seurakuntasi lähetyskannatuksena. Henkilökohtaisen viitenumeron saat Sleyn toimistosta Anna Poukalta puh. 09 251 39 220 tai sähköpostitse anna.poukka@sley.fi Mikäli haluat renkaan jäseneksi, ota yhteys Pasi Hujaseen, tiedot yllä. Mikäli taas haluat avustaa diakoniatyötä, on vuonna 2015:kin koko vuoden kestävä keräys diakonia-avun saamiseksi Inkerin kirkon seurakuntiin. Jos haluat antaa lahjasi tähän tarkoitukseen, käytä tiliä: IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 viite 10078 89200 30010 04517 Keräyslupa 2020/2010/3611 Poliisihallituksen 13.1.2015 myöntämän keräysluvan POL-2014-12480 mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry voi kerätä varoja 13.1.2015-31.12.2016 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla. Käytä viitettä, se takaa, että raha menee oikeaan kohteeseen, lisäksi se vähentää työtä ja kuluja Sleyn Keskustoimistolla. Terveisin Pasi Hujanen Edellisen kirjeen jälkeen tapahtunutta 1. Kolme miljoonaa uutta köyhää Venäjän valtion Tilastokeskus (Rosstat) julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan kolme miljoonaa uutta ihmistä on pudonnut köyhyysrajan alapuolelle. Köyhyysrajana pidetään 9662 ruplaa kuukaudessa henkeä kohden (noin 150 euroa) Nyt köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä on 22.9 miljoonaa eli 15.9 % väestöstä. Ikävä kyllä en oikein luota näihin tilastoihin. Samaan aikaan on uutisoitu siitä, että palkkoja maksetaan aikaisempaa enemmän pimeänä eli ilman veroja (vertaa myös toinen vastaavanlainen juttu alempana). 2. Moskovasta tuli halpa On sanktioista ja talouskriisistä jotain hyötyäkin: Moskova putosi kymmenen maailman kalleimman kaupungin listalta.
Vuonna 2013 Moskova oli maailman 9. kallein kaupunki, vuonna 2014 se oli pudonnut sijalle 50. Tilasto on tehty ulkomaalaisten kulutuskäytännön mukaan. Suomen verottaja noudattaa samaa periaatetta määritellessään ulkomaiden päivärahat: kallein maa on jo vuosia ollut Angola (päiväraha 97 ) ja kaupunkitilaston kallein kaupunki on usein ollut maan pääkaupunki Luanda. Pietari putosi sijalta 117 sijalle 152. Riitan amerikkalainen ystävä oli aikanaan USAid:ssa (Yhdysvaltojen valtion avustusjärjestö, jonka toiminta kiellettiin vähän aikaa sitten Venäjällä) töissä Moskovassa ja iloitsi, kun sai vuokrattua halvan asunnon, joka maksoi vain 5000 dollaria kuussa vuokran tietysti maksoi tuo avustusjärjestö ja se oli kuuluisissa Seitsemässä sisaressa eli Stalinin aikana Moskovan keskustaan rakennetuissa pilvenpiirtäjissä. Ikävä kyllä kehitysyhteistyössä toimitaan osin samoin periaattein. Kukaan järkevä ihminen ei voi ajatella, että Moskova todella olisi ollut yksi maailman kalleimpia kaupunkeja; jos niin olisi ollut, eivät tavalliset moskovalaiset olisi voineet elää siellä. Tavallisille ihmisille maailman kalliimpia kaupunkeja ovat varmaan Sveitsin kaupungit joissa on esimerkiksi Kirkkojen Maailmanneuvoston ja Luterilaisen Maailmanliiton pääkonttorit ja varmaan Oslo koko Norja on käsittämättömän kallis, tosin palkatkin ovat puolitoista kertaa Suomen tasoa. Sveitsi on vielä 20 % Norjaakin paremmin toimeentuleva maa. 3. Lisää tilastoharhoja Pietarin kaupungin tilastopalvelun mukaan vain 4 (neljällä) prosentilla kaupungin asukkaista rahat riittävät kaikkeen tarvittavaan. Tieto tuntuu käsittämättömältä, mutta saa selityksensä, kun kerrotaan, että tarvittavaan laskettiin uusi asunto ja auto. Uskoisin, että Helsingistä saataisiin suunnilleen samanlainen tulos. Ei perheillä ole mahdollisuus vaihtaa autoja ja asuntoja, kun haluavat. Jos olisi kysytty, kuinka moni viime vuonna osti uuden kännykän tai tietokoneen/tabletin (vaikka vanha toimi ihan hyvin), teki ulkomaanmatkan tai kävi manikyyrissä/pedikyyrissä, uskon, että heitä olisi ollut monta kertaa tuo 4 %. Eli kysymyksenasettelu oli väärä. Tulee mieleeni Kauko Laivuoren toteamus lapsuudestaan: Meille ei koskaan ostettu sitä, mitä tarvittiin. Meille ostettiin vain se, mitä ilman ei tultu toimeen! Tarpeita osataan luoda, sillähän liikemiehet elävät. Eli ei kannata uskoa kaikkia tilastoja. 4. Palkat laskivat Inflaation takia erityisesti ruoan hinta on noussut pietarilaisten keskipalkka laski alkuvuodesta 11.6 % ja eläkkeet 6.7 %. Tähän tietoon minäkin uskon: kaupassa käydessä huomaa monta kertaa, että tuote, joka aikaisemmin maksoi 75 ruplaa, maksaa nyt 125 ruplaa. 5. Töitä on vaikeampi löytää Aikaisemmin Pietarissa oli käytännössä täystyöllisyys. Se näkyi mm. siinä, että monissa tavarataloissa kassanhoitajat olivat työvoimanvuokrausfirmoista ja käytännössä useimmiten Kaukasukselta tulleita mustia. Nyt heitä näkyy vähemmän ja kaupat saavat palkattua omia kassanhoitajia. Työvoiman tarve on vähentynyt tammi-maaliskuussa 12 %. Pietari on kärsinyt erityisesti autokaupan pudotuksesta alueella on useita autotehtaita, jotka tekevät nyt vajaita viikkoja ja pitävät tuotantokatkoksia. Tutkimusyhtiö HeadHunterin mukaan nyt yhtä avointa työpaikkaa kohden tulee 12 hakemusta. Kaupungissa on silti kolmanneksi eniten vapaita työpaikkoja Venäjän kaupungeista. 6. Syöpätapaukset lisääntyvät Venäjän pääsyöpätutkijan mukaan syöpätapaukset lisääntyivät viime vuonna 1.5 % ja nyt vuosittain diagnosoidaan noin 500000 uutta tapausta. Ikävä kyllä venäläiset varsinkin miehet hakeutuvat hoitoon liian myöhään ja usein mitään ei ole tehtävissä. Niinpä syöpäpotilasta kohden käytettään vain vajaat 30 euroa vuodessa Suomessa sillä ei saisi varmaan edes yhtä lääkesatsia. Yksi selitys syövän lisääntymiseen on miesten noussut eliniänodote: kymmenkunta vuotta sitten he kuolivat keskimäärin 58-vuotiaina, nyt keskiarvo lienee noin 64 vuotta. Kahdet inkeriläisjuhlat Juhannuksena oli Pietarin alueen Inkerin liiton kesäjuhla Tuutari Parkissa, joka on hiihtokeskus lähellä Tuutarin kirkkoa. Kesällä siellä on mm. moottoripyörien vuokrausta. Evankeliumijuhlien aikaan olin pitämässä Vladimir Batuhtinin ja Virun rovastikunnan lääninrovasti
Tauno Toompuun kanssa jumalanpalvelusta Rakveren kirkossa, joka aloitti Viron inkerinsuomalaisten kesäjuhlan. Emme harjoittelijan kanssa olleet Viron juhlan loppuun asti oli monta samaa esiintyjää kuin Tuutarissa vaan lähdimme illaksi Paideen, jossa seuraavana päivänä kaadoimme puita pappilan pihasta, että tulisi enemmän valoa ja samalla polttopuita talveksi (pappilassa on uunilämmitys). Olen usein kirjoittanut siitä, että lähetin pitää opiskella kohdemaan kulttuuria ja tapoja. Tuutarin juhlassa oli esimerkki siitä, miten käy, kun ei ole tehty niin. Eräs lasten tanhuryhmä esiintyi suomalaisen juomalaulun tahtiin. Polkassa kerrottiin, kuinka tyhjennettiin Vaakuna-pulloa. Ilmeisesti ryhmän vetäjä ei tiennyt, että kyse oli Vaakuna-viinapullosta. Inkerissä juopotteluun on perinteisesti suhtauduttu kielteisesti tosin viime aikoina on alettu tarjota votkaa muistoseuroissa. Muistan, kuinka eräs Koussulan kylän inkeriläinen haudattiin. Kun hauta oli paikalliseen tapaan luotu umpeen, kylän miehet kaivoivat votkapullot esiin. Eräs kylässä asuva inkeriläinen tuli minun luokseni ja sanoi: Eihän Katri ollut venäläinen. Mitä ne nyt rupesivat ryyppäämään! Suomenruotsalaiseen kulttuuriin kuuluvat juomalaulut, mutta tietysti ruotsiksi. Sukupolven vaihdos Kesäkuussa Sleyn hallitus valitsi uudeksi kotimaantyön johtajaksi Juhana Tarvaisen. Kyse oli todellisesta sukupolvenvaihdoksesta: kun minut vihittiin papiksi, Juhana oli noin yksivuotias. Jotkut kyselivät, enkö minä hakenut. En hakenut. Syitä oli useita. Olin 90-luvulla sisälähetyssihteeri ja tiedän, mitä kotimaantyön johtajan työhön kuuluu. Sanoin jo silloin, että Sleyn kotimaantyötä pitää uudistaa vanha osastoihin rakentunut työ ei enää monilla paikkakunnilla enää toiminut. En osannut, silloin enkä osaisi nytkään, uudistaa Sleyn kotimaantyötä. Olin myös neljä vuotta Inkerin kirkon keskuskansliassa vt. kansliapäällikkönä sen jälkeen totesin, että pyörittäkööt muut papereita, minä teen mieluummin työtä elävien ihmisten kanssa. Olen pudonnut kehityksen kelkasta. En ole missään (a)sosiaalisessa palvelussa (Facebooks, Vkontakt jne.), koska en jaksa räplätä tietokonetta tai kännykkää koko ajan. Minusta tietokoneen äärellä käytetty aika on pääsääntöisesti pakkopullaa, jota on syytä olla mahdollisimman vähän. 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneet ovat minusta lähes aina ADHD-potilaita: pitää puhua kännykkään koko ajan jne. Ei minusta ole sellaisten ihmisten saavuttamiseen. Inkerin mummot ovat syntyneet 1920-1940-luvuilla, heidän kanssaan minä tulen toimeen. Mutta Inkerissäkin suuri kysymys on: mistä uusia ihmisiä? Rukoillaan Juhanalle viisautta uudessa työssään. Haasteita siinä riittää. Olisiko aika vaihtaa tietokonetta? Edelliseen liittyen: tietokoneeni sähköpostiin tuli erikoinen vika: lähes kaikki Sleystä myös minun omasta osoitteesta lähetetty sähköposti menee roskapostiin. Saanhan minä sen sieltäkin, mutta hankalammalla tavalla. Yritin antaa määräyksen, että ko. postit eivät ole roskapostia vaan haluan ne suoraan saapuneet - kansioon. Microsoftin logiikka yllätti taas kerran. Kun yritin, näytölle tuli viesti: Tämä posti on organisaation sisäistä postia eikä se voi olla roskapostia! Siksi sitä ei voi muuttaa. Kertoisiko joku, miten posti, joka ei voi olla roskapostia, on mennyt roskaposti -kansioon? Samaan aikaan myös tekstinkäsittelijä sekosi: nyt kaikki minun itseni tekemät tiedostot ovat yhteensopivuustilassa. Eli en voi tehdä niihin mitään muutoksia, ennen kuin muutan ne turvallisiksi. Soitin Sleyn tietokoneista vastaavaan firmaan. Kaveri sanoi: Minä en oikein tunne tuota Wordiä.
Haittaako tämä sinua paljon? Meinasin sanoa, että ehkä myös Sleyn taloushallinto hukkaa heidän tilinumeronsa, ei sekään varmaan paljon haittaa. Historian puute voi tulla kalliiksi Luin The Moscow Times -lehdestä mielenkiintoisen artikkelin, jonka oli kirjoittanut eräs politiikan tutkija. Hän huomautti, että nyt vallassa ovat johtajat, jotka eivät ole itse kokeneet Toista maailmansotaa. Vaikka edesmenneen Neuvostoliiton Stalinin jälkeisten johtajien sotasaavutuksia paisuteltiin, he kuitenkin olivat ihan aidosti olleet sodassa. Tilastotieteilijät eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen, kuinka monta ihmishenkeä Neuvostoliitto menetti Toisessa maailmansodassa. Yksi yleisesti käytetty luku on 28 miljoonaa siis enemmän kuin koko Skandinavian asukasluku. Olipa luku 15 miljoonaa tai 50 miljoonaa tai jotain siltä väliltä, joka tapauksessa sodan jälkeen Neuvostoliitossa oli vain harvoja perheitä, joista joku ei olisi menettänyt henkeään sodassa. Nyt on paljon helpompi puhua ydinaseitten asettamisesta valmiustilaan ja uusien rakentamisesta, kun johtajat eivät ole itse omin silmin nähneet sitä, mitä suursota saa aikaan. Ydinsodassa ei edes ole voittajia: koko maapallo menee. Varoitus on vakava. Ja koskee sekä itää että länttä. Sosialismin alle Inkerin historiaa, osa 2 Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen 1920-luvun lopulla alkanut pakkokollektivisointi ei miellyttänyt inkeriläisiä. Osa kapinoi ja joutui vaikeuksiin. Puškinin seurakunnassa vuoden 2000 aikoihin emäntänä toiminut Lempi Rötsä kertoi, että vielä yhteistilojen aikaankin he elivät Rötsälän kylässä ihan hyvin. Teimme työtä ja viljelimme maata! Ongelmia aiheuttivat poliittiset nimitykset: kolhoosien johtoon määrättiin asiantuntemattomia miehiä. Lempi kertoi, että lopulta hänen veljensä pakotettiin kolhoosin johtajaksi, jotta asiat saataisiin sujumaan. Juho Häkkinen kertoo kirjassaan Siihen maahan, jonka minulle osoitat, kuinka Kupanitsan seudulla olleeseen kolhoosiin tuli uusi johtaja. Hän katsoi lehmän lypsämistä. Kun lypsäjä lopetti, johtaja sanoi hänelle: Lypsit puoli tuntia ja sait kymmenen litraa maitoa. Oletko miettinyt, kuinka paljon saisit, jos lypsäisit kahdeksan tuntia! Kun ammattitaito oli tätä luokkaa, ei ole ihme, että kolhoosien tuotto oli heikko. Luin kerran, että puolet Neuvostoliiton vihanneksesta tuotettiin ihmisten pienillä yksityispalstoilla, joiden pinta-ala oli vain 3% viljellystä alasta. Tarton rauhassa 1920 Neuvostoliitto lupasi myöntää inkeriläisille kulttuuriautonomian, mutta se jäi pelkäksi lupaukseksi. Kirkon toimintaa vaikeutettiin monin tavoin, vaikka maassa oli periaatteessa uskonnonvapaus. Viimeinen kirkolliskokous pidettiin vuonna 1928. 1930-luvun vainot Vallankumouksen jälkeen monet suomalaiset papit palasivat Suomeen. Näin seurakunnissa siirryttiin seurakunnanhoitajien aikaan. Viimeinen suomalainen pappi oli Selim Jalmar Laurikkala, joka oli kirkon johtaja 1930-luvulla, mutta ei halunnut ottaa käyttöön piispan arvoa, vaan kutsui itseään rovastiksi. Hän johti kirkon konsistoria, jonka kokoussalissa Pyhän Marian kirkon naapuritalossa nykyään sijaitsee Inkerin kirkon keskuskanslia. Hän palasi Suomeen 1937 ja palveli siellä sekä Ruotsissa inkeriläisiä kuolemaansa asti. Noin 60000 inkeriläistä karkotettiin Siperiaan ja muualle itään. Tästä ajasta on elävä kuvaus Eeva Mesiäisen kirjassa Maria Kajavan pitkä taival. Kaikkia ei karkotettu, vaan osa teloitettiin. Liteinyj prospektin alkupäässä lähellä Nevaa sijaitsee yhä salaisen poliisin Pietarin päämaja (nykyään FSB, vainon vuosina NKVD ja KGB), jossa kuulusteltiin ja teloitettiin kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Parkolovon tien lähellä on Levašovan hautausmaa oikeastaan ei voi puhua hautausmaasta, vaan joukkohaudasta. Sinne on haudattu noin 45000 teloitettua. Kovimmat vainon vuodet olivat 1937 ja 1938, jolloin kumpanakin vuotena Levašovaan haudattiin yli 15000 teloitettua. Alueelle on pystytetty muistomerkkejä eri kansallisuuksille. Inkeriläisten lisäksi mm. virolaisille, saksalaisille, puolalaisille jne. Ehkä erikoisin kansa, jolle on pystytetty muistomerkki on assyrialaiset. On hyvin vaikea arvioida, paljonko Levašovaan on haudattu inkeriläisiä. Viimeiset arviot vaihtelevat 3000:n ja 8000:n välillä. 1938 viimeinen kirkko suljettiin. Kirkot otettiin muuhun käyttöön, esimerkiksi Pietarin keskustassa sijaitseva Marian kirkko toimi luutavarastona, asuntolana ja ennen kirkolle palauttamista luontomuseona. Erikoisin uusiokäyttö oli Nevski prospektin varrella sijaitsevalla saksalaisella Pietari-Paavalin kirkolla, jossa toimi uimahalli. Sen katsomorakanteet ovat edelleen kirkossa. Eräs ystäväni sanoi, että hän ei voi käydä siellä, koska hän kouluaikoina kävi siellä uimassa vanha muisto on liian voimakas. Toinen kirkko, jossa hän ei voi käydä, on Vasilin saarella sijaitseva ortodoksinen kirkko, jossa oli luistinrata. Viimeinen maallikoiden pitämä tilaisuus kirkossa pidettiin Keltossa vuonna 1939. Ennen vainojen alkamista Inkerissä oli ollut 32 seurakuntaa. 1939 viimeinenkin niistä oli lakkautettu. Huumori on välttämätöntä Yksi ensimmäisistä ja pitkäaikaisimmista työtovereistani Inkerin kirkossa on Vladimir Batuhtin. Hänellä on inkeriläisjuuret äidin puolelta ja nykyään hän on töissä Virossa, Narvassa. Kerran Vladimir kertoi energisyytensä salaisuuden : nelivuotiaana hän oli työntänyt sukkapuikon pistorasiaan. Lienevätkö Neuvosto-Viron sähköverkon voltit olleet kadoksissa, kun poika jäi henkiin. Mutta siitä asti on virtaa riittänyt. Tällä hetkellä ei ole erityisiä tarpeita. Tavaraa kaivataan Kesän aikaan yritän tyhjentää Sleyn vanhassa toimitalossa olevan Venäjälle menevien tavaroiden varaston talo on tarkoitus myydä. Jatkossa minulla ei ole mitään muuta varastoa kuin kotona oleva kellarikomero, johon ei paljon tavaraa sovi. Jos haluat lahjoittaa jotain, ota ehdottomasti etukäteen yhteys! Venäläisiä/inkeriläisiä erikoisuuksia Monet inkeriläiset ovat kertoneet minulle, kuinka ensin rakennettiin pieni talo ja sitten lisähuoneita sen mukaan kuin saatiin materiaaleja ja oli varaa/aikaa. Edelleen näkee keskenjääneitä taloja, joissa on tehty vain se, mihin sillä hetkellä on ollut varaa. Minusta se on paljon järkevämpää kuin se, että aloitetaan suuri rakennus, joka ei välttämättä koskaan tule valmiiksi. Eräs inkeriläisvanhus kertoi vuosituhannen vaihteessa, kuinka poika rakensi taloa lähikylään yli viisi vuotta, niinpä kolme sukupolvea asuivat vuosia pienessä kerrostaloasunnossa. Lopulta pojan perhe pääsi muuttamaan uuteen taloon.
Novoliissilän kylässä oleva talo, johon joskus tulee varmaan jatkoa. Pieni opetuksen sana "Herra muutti kirouksen siunaukseksi, koska hän rakastaa teitä. (5 Moos 23:6) Luther sanoo Isossa katekismuksessa, ensimmäisen käskyn selityksessä, että ihmisen jumala on se, josta hän kokee olevansa riippuvainen. Länsimaisen kulttuurin yhä suurempi ongelma on se, että ajatellaan, että Jumala ei enää vaikuta maailmassa. Ehkä hän joskus vaikutti, mutta ei enää. Nyt ihminen päättää itse asioistaan ja tulevaisuudestaan Perinteisesti maanviljelijät ovat olleet muita ammattikuntia uskonnollisempia. He tietävät, että vaikka tekisi parhaansa, silti lopputulos voi olla hyvinkin huono. Inkeriläisvanhukset ovat tänä kesänä valittaneet, että mikään ei oikein kasva, kun oli niin kylmä kesäkuu. Omatkin viljelykseni Tuutarin kirkolla ovat edistyneet hyvin hitaasti. Ikävä kyllä tuolle Mooseksen kirjan sanalle on myös vastakkainen totuus: jos Jumala haluaa, hän voi muuttaa kaiken kiroukseksi. Meillä on Suomessa nyt erikoinen tilanne: kaksi hallituksen keskeistä vaikuttajaa ovat tunnustavia kristittyjä. Rukoillaan, että he veisivät maatamme suuntaan, jossa saisimme kokea Jumalan siunauksia. Rukousaiheita: - Ukrainan kriisin rauhanomaista ratkaisua. - Rajan sujuvaa ylitystä, ettei olisi ongelmia tietokoneiden kanssa. Viime aikoina ei ole ollut ongelmia tietokoneiden kanssa. - Suomen ja venäjän käyttö seurakunnissa: miten siirtyä yhä enemmän venäjänkieleen, mutta kuitenkin hoitaa myös inkeriläisvanhukset. - Juhana Tarvaiselle viisautta Sleyn kotimaantyön johtajan tehtäviin. Uusien ihmisten saavuttamista evankeliumilla myös Suomessa. Kiitosaihe: - Kesäloma ensimmäinen jakso on jo takanapäin.