D12 poikien sarjakausi avattu Tätä hetkeä on varmasti koko joukkue odottanut syksystä saakka ja nyt se on totta. Futiskausi on korkattu ja ensimmäinen kausi mustavalkoisissa väreissä on virallisesti alkanut molemmilla joukkueilla. Eilen toisena pääsiäispäivänä D12 poikien kakkosjoukkue aloitti kauden Vesilahdella pelaamalla Vesilahden Visaa vastaan piirin ykkösen pelin. Ilma oli kylmä ja peli oli tahmeaa. Hyvästä kannustuksesta ja yrityksestä huolimatta peli ei kulkenut joukkueella odotetulla tavalla. Vesilahden Visa oli parempi ja peli päättyi heidän eduksi 3-0. Tänään tiistaina D12 poikien ykkösjoukkue vuorostaan avasi oman kautensa Saharassa ja samalla pojat korkkasivat joukkueen uudet painosta saapuneet kotipelipaidat kun vastaan asettui Ilves Pirkkalasta. Aurinko paistoi kilpaa poikien kanssa samalla kun vastustajan maaliverkko heilui. Haka hallitsi peliä alusta saakka mutta lukemat pysyivät pitkään melko tasaisena Ilveksen loistavan maalivahdin ansiosta. Toisella puoliajalla Haka sai useamman hyvän kuvion aikaiseksi ja iski tehokkaasti maaleja. Peli päättyi Hakalle lukemin 9-3. Perjantaina joukkue matkaa Ouluun Tervareitten kovatasoiseen turnaukseen ja siellä molempia joukkueita odottaa kovatasoiset pelit Onnea matkaa Pojat! Hauskaa turnausta kaikille ja pitäkää lippu korkealla!!
D13 Musta Turussa! Turnauksessa Kevättä rinnassa kohti Turkua, lauantaina 8.4 FC Mustan tie. Talven mittaan on harjoiteltu ahkerasti harjoitus otteluitakin on pelattu talven aikana tahtiin, toi kevätauringon lämpö reissuun mukaan kauden aloitus fiilistä. Hakaj. 04 ja vaikka tasaiseen ripauksen Javenture-Areena tarjoaa hyvät puitteet jalkapalloilulle ympäri vuoden jota saharan kovettuneeseen alustaan tottuneet jalat kiittivät neljän tiukan pelin jälkeen. Löytyisipä
Valkeakoskelta vastaava halli, vaikka yksityisrahoitteisena niin kuin tämä Javenture-Areenakin on, saharaankin sellainen mahtuisi. Ensimmäisenä vastaan asettui TuNL 05. Ottelu alkoi Hakan painostuksella, vaikka heti oli huomattavissa että joukkueemme ei ollut täysin valmis peliin. Ei menty palloon riittävällä rohkeudella, eikä syötöt menneet perille. Hyökkäykset tyrehtyivät vastustajan maalinedus sumppuun. TuNL pelasi aktiivisemmin ja otti meiltä ajan pois. Alkupuolisko vielä rimpuiltiin mukana, mutta kun maaleja ei satu aikaiseksi teki vastustaja omansa. 4-0 taululle. Hyvällä pelillä oltaisiin voitu hyvinkin hakea pisteet tästäkin. Joni käyttikin pelien välisen kymmen minuuttisen joukkueen herättelemiseen. Seuraava vastustaja oli PK 35 04 Punainen. Edellisestä pelistä oltiin parannettu selvästi. Jalat alkoivat jo liikkumaan ja syötötkin alkoivat löytää kaveria. Maalipaikkoihin ei vaan meinattu päästä, vaikka paine pysyikin hyvin hyökkäys päässä. 15 min kohdalla Roope karvasi pallon aloituksen jälkeen ja veivasi kolmen vastustajan välistä lapikkaan vapaaksi. Helpottava 1-0 maali. PK ei kuitenkaan luovuttanut vaan pääsi ajoittain painostuksen alta teräviin vastahyökkäyksiin. Yhdestä näistä pääsi PK tuikkaamaan 1-1 tasoituksen. Haka jatkoi painostusta, mutta minuutit tuntui kuluvan liian nopeasti kellosta. Viimeisellä minuutilla laidassa pelannut Tuukka pelattiin hyvällä pystyjuoksulla puolittain läpi ja suoraan ilmasta jatkettu pallo painui maalin perukoille. 2-1 voitto ja Ikeaan lihapullille. Ruuan jälkeen oli vuorossa alkusarjan viimeinen peli ja vastassa ÅIFK 04. Jälleen oltiin parannettu edellisestä pelistä ja nyt alkoi pallo tekemään entistä enemmän työtä. Syötöt löysivät omia ja ne alkoivat pysymään jalassa. Otettiin vastustajalta aika pois hyvällä prässillä. Keskikentän ja kärkien yhteispeli alkoi sujumaan ja ajoittain saatiin hyviä
hyökkäyksiä rakennettua. Pelillisesti meillä ei ollut mitään hätää ja loppunumerot olisivat voineet olla suuremmatkin. 0-2 voitolla kuitenkin varmistettiin paikka pronssiottelussa. Ikävä takaisku tuli kun Alpi sai vastustajan napit nilkoilleen ja joutui huilaamaan loppu turnauksen. Muutoinkin vastustajan otteet olivat välillä kyseen alaisia ja niiden seurauksena tuli myös yksi ulosajo. Pronssioteluun saatiin vastaan RaiFu 04 jonka oli jo tullut tutuksi yhteisessä pukukopissa. Haka aloitti pelin vahvasti. Edellisen pelin hyvät saivat jatkoa ja olimme nopeasti 0-1 johdossa. Asetelmat muuttuivat kuitenkin hetkessä kun Onni pysäytti päättäväisesti vastustajan pyrkimykset päätyrajalta rangaistusalueelle. Tuomari näki tilanteen toisin ja tuomitsi rankimman mukaan. Onnille punainen kortti ja pallo pilkulle. RaiFu tasoitti varmalla siirrolla pelin 1-1. Yhden miehen vajauksesta huolimatta Haka oli lähempänä viedä pelin jo varsinaisella peliajalla, vaikka RaiFu pääsikin välillä hyödyntämään vajauksen aiheuttamat välit puolustuksessa. Täyden ajan jälkeen haettiin ratkaisua pilkulta. Meidän kolme vetäjää onnistuivat kaikki ja kun Eino nappasi yhden näyttävän kopin. Oli pronssimitalit ansaittu. Ja voitiin aloittaa kotimatka. Mukaan oli varmasti tarttunut hyviä kokemuksia tulevalle liigakaudelle. TJo C-tyttöjen turnaus pelattiin Saharassa Haka j. C-tyttöjen järjestämä kevät turnaus pelattiin Saharassa Lauantaina 8.4 aurinkoisessa ilmassa.
Turnaus ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, kun yksi joukkue ilmoitti yöllä ettei saaavukkaan turnaukseen. Siitä alkoi mietintä kuinka pelataan ym.. Turnasu pelattiin B lohkon osalta niinkuin oltiin suunniteltu, mutta A lohko pelattiin kaksinkertaisena Hakan ja LeKi-Futiksen toimesta. Myös yksi sijoituspeli jäi pelaamatta. Pelit olivat tuikkoja tausteluita, hyviä kenraaleja kohta alkaviin kesä peleihin. Turnauksen voitti TPV, joka löi tiukassa finaalissa LeKiFutiksen 1-0. Pronssi pelissä Ylöjärven Ilves löi Hakan 3-0. Iittalan pallon kohtaloksi jäi sijoituspelin osalta vastustajan puuttuminen. Turnaus meni hyvin järjestelyiden auringonpaisteen ansiosta! sekä keväisen Alkusarjan pelit A lohko: Haka j. Leki- Futis 0-2 ja 0-3. B lohko: Yl Ilves -TPV 0-3, TPV-IPa 7-0, Yl Ilves -IPa 6-1. B kakkosella kenraali
Eerikkilässä Lauantaina oli B-junnujen kakkosporukalla viimeinen harjoituspeli ennen kahden viikon päästä alkavaa kolmosdivaria. Eerikkilässä leireilevä NoPS oli kutsunut Hakan pojat vierailulle. Kyseessä oli kalavelkojen maksun paikka olihan kaikilla vielä muistissa kolmen viikon takainen 1-2 tappio Saharassa. Vahvimmin velkoja halusi alkuun maksella Nyyssösen Aku, joka vastasi ottelun kahdesta ensimmäisestä maalista. Toinen sisään suoraan kulmapotkusta. Kolmas maali lähti Niklas Pynnösen vapauttavasta syötöstä Tomy Nurmesniemelle, joka upotti komeasti alanurkkaan. Ekan puoliajan kauneusvirheenä keskialueen harhasyöttö, josta NoPS-peluri pääsi läpiajoon jättäen Rikun maalissa ilman mahdollisuuksia. Tauolle siis 1-3 johdossa. Toisella puoliajalla Haka olikin sitten tylyhkö vieras halliten selkeästi kenttätapahtumia ja rakentaen maalitilanteita toisensa perään, ihan hukattavaksi asti. Tomy teki päivän toisen maalinsa kulmapotkun jälkitilanteesta. Hallinnasta huolimatta NoPS pääsi laukomaan näyttävällä ylänurkkamaalilla ottelun 2-4:ään. Pyöritys kuitenkin jatkui, Niklas Pynnönen riisti pallon kuudentoista kulmalla ja siirsi hallitusti vierailijan 2-5 johtoon. Sitten vuorossa Joonas Karisalmi, kahdestakympistä vasempaan alakulmaan ja 2-6. Tämä ikävä kyllä sai Hakan kylläiseksi, pelin tempo laski ja joukkuepuolustus unohtui. Pelaajien välit kasvoivat liian suuriksi ja NoPS löysi vapaita välejä tehden kahdella viime hetken maalilla loppunumeroiksi 4-6. Ainakin Hakan penkille tosin näytti siltä että jos pelissä olisi ollut kolme tuomaria (kuten B-junnuissa jo pitäisi olla) olisi Nokian kolmas maali vihelletty paitsioksi. Eli hieno voitto, hyvä esitys, ja oppi siitä että puolustetaan loppuun saakka oli tilanne mikä tahansa. Kausi saa alkaa.
A-poikien päätökseen karsinnat
A-pojat pelasivat SM-karsintasarjan viimeisen ottelunsa lauantaina Tehtaan kentällä JJK:ta vastaan. tasaisesta pelistä oli tappio numeroin 1-2. Tuloksena Kotijoukkue aloitti virkeästi ja sai heti aikaiseksi pari hyvää hyökkäystä. Ote kääntyi kuitenkin JJK:lle ja Haka/Härmän maalilla piti kiirettä. Ensimmäinen maali nähtiin kuitenkin vieraspäädyssä. Timo Viljanen pääsi laukomaan noin kahdestakymmenestä metristä tarkan kudin alanurkkaan, ja se yllätti JJK:n veskarin. vasempaan
Timon veto uppoaa estelyistä huolimatta. Kuitti tuli heti perään. Ruuhkatilanteesta pallo survottiin Haka/Härmän maaliin. Ottelu jatkui ensimmäisen jakson vieraiden lievässä hallinnassa. Toisella jaksolla valkopaidat saivat uuden vaihteen päälle. Pallo pysyi hyvin hyökkäyspäässä ja JJK oli aika ajoin kovassa pyörityksessä. Lähimmäksi tasoitusta pääsi Leevi Lundell, jonka kudin maalivahti vaivoin torjui kulmaksi. Yliajalla pallo saatiin maaliin saakka, mutta Dani Molin oli ehtinyt juuri ja juuri paitsioon.
Leevin murtautumisen seurauksena maali oli hilkulla. Tappio tuli, mutta FC Haka/Härmä pelasi hyvän ottelun. Vastuuvalmentajan tehtävän jättävä Asko Jussila kertoi olevansa tyytyväinen poikien esitykseen kolmessa viimeisimmässä ottelussa. Hän totesi kuitenkin, että joukkue antoi alussa liikaa tasoitusta kilpailijoille. Jos halutaan pärjätä karsinnoissa tai ylemmällä sarjatasolla, valmistautuminen tulisi aloittaa aikaisemmin ja tehokkaammin kuin nyt tapahtui. A-poikien taival jatkuu toukokuussa ykkösdivisioonassa. Vastuuvalmentajan paikan ottaa Jari Pyykölä. Tavoitteena on sijoittua sarjan kärkeen ja osallistua vuoden päästä jälleen SM-karsintoihin.
Ottelun tähtiraadissa tarkkailivat Pepi Latosaari ja Esa Karirinne. Ei tähtien valinta nytkään helppo ollut, mutta ne jakaantuivat nyt näin: Aare Turunen Ville Karirinne Timo Viljanen Ottelupöytäkirja: https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&761071&p20smk Kuvat: Hannu Tiensuu
D12 pojat Vuoreksen kentällä Tänään sunnuntaina D12 pojat kävivät pelaamassa kaksi harjoitusottelua Hervannan kentällä Vuoreksessa. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Ilves-keltainen ja toinen peli pelattiin Lekiä vastaan. Ensimmäisessä pelissä ensimmäiset minuutit mentiin melko vaisulla jalalla, mutta alun nihkeyden jälkeen Haka hallitsi peliä loppuun saakka ja joukkueen oma maali pysyi puhtaana. Tulos Hakan eduksi 4-0. Peliaika 2 35 min. Toisessa pelissä Lekiä vastaan alkoi näkymään hieman edellisen pelin rasitukset. Peli oli kuitenkin tasaista ja paikkoja oli molemmilla joukkueilla. Lopulta Leki oli tällä kertaa vahvempi ja peli päättyi heidän eduksi luvuin 4-3. Peliaika 2x35min. Talven ja kevään aikana joukkue on löytänyt mukavasti
harjoituspelejä, joiden myötä valmennustiimi on saanut arvokasta tietoa joukkueen taidoista ja samalla nähdään missä joukkueella on kehitettävää. Harjoituspelien myötä myös poikien taidot kehittyvät ja pojilla pysyy kosketus lajiin läpi vuoden tasaisena. C15:n kauteen valmistautuminen sujui mallikkaasti FC Haka C15
vs. GrIFK B-juniorit haaste: 2-0! Kauden aloittaminen lähestyy. Ensi sunnuntaina vastassa on TPS Turku vieraskentällä. Saimme kutsun pelaamaan GrIFK:n B-junioreiden haasteryhmää vastaan, otimme kutsun vastaan mielellämme. Tämä toimi hyvin kenraaliharjoituksena kohti ensi viikon lopulla tapahtuvaa Alueliigan sarja-avausta. Aurinkoinen Sahara, toiminnanjohtaja katsomossa. edellytykset siis kunnon ottelulle sunnuntaiaamuksi. Hyvät Ottelu alkoi Hakan painostamisella. Pikkuhiljaa GrIFK sai pelin kulkusuuntaa kuitenkin käännettyä ja ottelutapahtumat tasaantuivat.
Peli aaltoili puolelta toiselle, tasaisella väännöllä edettiin. Koiruuksia ei nähty, joten reilua peliä kummaltakin osapuolelta. Vapari Hakalle kuudentoista rajalta. Mikko Laakso lähettää kaaripallon maalin edustalle. Kukaan ei ehdi palloon, saati vastustajan maalivahti, jonka yli pallo hieman onnekkaasti pomppasi. Ei mitään, kaikki lasketaan ja loppujen lopuksi vetohan oli todella hieno ja älykäs, joten Mikolle pisteet upeasta maalista. Toisessa päässä rankkari GrIFK:lle tilanteesta, joka oli täysin puhdas pallonriisto 16:n sisällä. GrIFK hukkasi tässä paikkansa vedon mentyä oikealta maalin ohi. Kallen maali siis varjeltui. Toinen tilanne heti perään, maalivahti Kalle Kohonen koppaa pallon hienolla torjunnalla ylänurkasta. Ei edelleenkään maalia GrIFK:lle. Puoliaika. Meillä ei ollut oikeastaan missään vaiheessa mitään hätää, saimme hyvin pidettyä palloa omilla. Puolet pelattu, Wiljam Valtonen saa pallon oikealta, kuljettaa kohti maalia ja pienestä kulmasta nostaa pallon verkkoon yli vastustajan maalivahdin. 2-0! Loppuaika mentiin tasaisissa merkeissä, mutta maaleja ei enempää nähty. Pisteet kotiin maalein 2-0. Sitten valmistaudutaan ensi viikonlopun sarja-avaukseen. Tämä on joukkuepeliä, niin joukkueen sisällä kuten koko seurassakin, kaikki onnistuivat tänään hyvin. Jokainen voi olla iloinen omasta panoksestaan joukkueen esteen. Nostamme päävalmentajan sanojen mukaan esiin puolustaja Eetu
Leirin joka luuti puolustuksen kunkkuna koko pelin palauttamalla palloja takaisin ja hämmentämällä vastustajan hyökkäystä ennakkoluulottomalla pelillään. Lisäksi yksi save omalta maaliviivalta. Hyvä Eetu! Toinen onnistuja oli maalivahti Kalle Kohonen, jonka hienot ylänurkkakopit säästivät joukkueen takaiskuilta. Lisäksi pitkät avaukset ja nopeat heitot tilanteen jälkeen olivat hienoa katseltavaa. Hienoa ja ennakkoluulotonta maalivahtipeliä, Kalle! Nollapeli! Kiitokset 03:n Veikka ensi kerralla ajoissa Kaasalaiselle ja Manu Haikalle mukanaolosta ja hyvästä pelistä kummaltakin. Hienoa peliä! Isot kiitokset myös hyvän yhteistyöseuramme Poussalle ja Alex Santosille! kummaltakin ja isot kiitokset TPV:n Aaro Hyvin meni, hyvää peliä mukanaolosta. Tervetuloa toistekin mukaan pelaamaan! Kuitenkin, joukkueena tämä voitettiin! Olimme parempia! Hyvä kaikki pojat! Tästä on hyvä jatkaa tiistaina treeneissä.
B-pojat vieraana Saharassa GrIFK viettää harjoitusleiriä Valkeakoskella ja se tarjosi mahdollisuuden Hakan B-junnuille kahteen kovatasoiseen harjoituspeliin. Ensin kohtasivat ykkösjengit. Haka olikin vieraskorea ja antoi hallinnan Granille. Joku voisi jopa sanoa että GrIFK otti hallinnan, sen verran hyvin se pelasi. Vihreäpaidat vyöryttivät hyökkäyksiä toisensa perään, ja kun hakalaisille tuli helppoja virheitä teki kotijoukkue ekalla puolikkaalla peräti viisi maalia. Hakalaisille eivät läpiajoistakaan maalit kelvanneet, mutta yhden pääsi Vikke Ahola upottamaan Markus Virtasen komeasta syötöstä. Tauolle siis tilanteessa GrIFK 5 Haka-j. 1.
GrIFK pyöritti hiukan vaihtorulettia, ja johtuiko siitä vai oliko valmennus syöttänyt oikeanlaiset käärmekeitot Hakapojille, mutta toisella puoliajalla ottelu tasoittui huomattavasti. Puoliajan ainokaisesta vastasikin Haka. Tällä kertaa Markuksen tarjoilusta pääsi nauttimaan Ville Brander, joka täräytti loppulukemiksi 5-2. Eli selvä tappio, josta yritetään ottaa opiksi. Seuraavaksi vastakkain olivat kakkosporukat. Hakan osalta oli hivenen miehistövajausta ja osa porukasta joutui urakoimaan kahdessa pelissä. Tämä peli alkoi tasaisemmissa merkeissä, mutta puolustuspäässä sorruttiin muutamaan hölmöilyyn ja vastustaja rokotti ensimmäisellä puoliajalla kolmesti. Hakan ainokainen syntyi kun Otto Lahtinen keskitti, maalivahti ehti väliin mutta Niklas Pynnönen upotti purkupallon verkkoon. Tauolle siis Granin johdossa 3-1. Toiselle puoliajalle tuli selvästi sisuuntunut hakalaisryhmä. Kovan painostuksen jälkeen Haka sai vaparin reilusta kahdestakympistä, ja Konsta Kaasalainen laukoi pallon hallitusti verkkoon, 3-2. Hetkeä myöhemmin taas vapari ja taas pallon takana Konsta Kaasalainen. Pallo keskityksenä maalille ja Vikke Ahola runnoi pallon maaliin, 3-3. Ja kun kerran vauhdissa oltiin, Wiljam Valtonen nousi vasemmalta laidalta ja keskitti maalille. Aku Nyyssönen kiitti ja teki vastustamattomasti loppulukemiksi 3-4. Hieno nousu pojilta ja taas merkintä voittosarakkeeseen. FC Haka juniorit valmennukseen panostaa
FC Haka junioreiden projekti #hakajunnut2018 etenee suunnitellusti, projektin tavoitteena on tehdä FC Haka junioreista parempi seura niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Seuraavana askeleena seura palkkaa D12- ja D13-pojille päätoimisen valmentajan kaudelle 2018. Tämä positio on tavoitteena täyttää jo kesän aikana, valmennusvastuun alkaessa kuitenkin vasta kaudesta 2018. Myös valmennuspäällikön avoin tehtävä tullaan täyttämään niin nopeasti kuin mahdollista, viimeistään kuitenkin kaudelle 2018. FC Haka juniorit tekee yhteistyötä FC Hakan, Valkeakosken Nappulaliigan ja muiden yhteistyöseurojen kanssa parantaakseen Valkeakosken sekä koko Etelä-Pirkanmaan junioripelaajien mahdollisuuksia huipputasolleen. kehittyä jalkapalloilijoina omalle Tästä syystä FC Haka juniorit tulee merkittävästi panostamaan pelaajien erilaiseen talentti-, akatemia- ja extraharjoitteluun jo tämän kesän aikana, projekti jatkuu tulevaisuudessa osana FC Haka junioreiden strategista toimintaa. Seura toivoo tämän panostuksen tulevan tulevaisuudessa näkymään kautta linjan tavoitteellisempana ja kilpailukykyisempänä seurana. FC Haka juniorit tekee myös seurakyselyn vanhemmille. Linkin kyselyyn jakavat joukkueenjohtajat ja kyselyn viimeinen vastauspäivä on 9.4.2017. Vastausten pohjalta tullaan järjestämään keskustelutilaisuus tulevaisuuden näkymistä vielä kevään aikana. FC Haka junioreiden hallitus toivoo vastaajilta rehellistä ja kriittistä otetta. Lisätiedot ja avoimet hakemukset D-ikäluokkien vastuuvalmentajan sekä valmennuspäällikön tehtäviin osoitetaan
FC Haka junioreiden varapuheenjohtaja Marko Vahokselle (marko@vahos.fi / 050-5111538), hallituksen jäsen Tommi Niemiselle (tommi.nieminen@mtcflextek.fi / 050-3716603) tai hallituksen jäsen Jussi Saariselle (jussi@pupellino.com / 040-5031940). Jari Pyykölä edustusjoukkueen apuvalmentajaksi ja A-poikien vastuuvalmentajaksi Jari Pyykölä aloittaa A-poikien YJ:n valmentajana huhtikuun alussa. Asko Ako Jussila jää sovitusti pois vastuuvalmentajan tehtävästä nyt, kun SM-karsinta loppuu lauantaina Tehtaan kentällä JJK:ta vastaan. YJ joukkue ei selviytynyt SM-sarjaan, vaan aloittaa kesän matsit 1. divisioonassa. Kesän divarissa tavoitteena on pääsy ensi talven SM-sarjakarsintaan. Jari Pyykölällä on siten kaksi roolia FC Hakassa. Jari esitellään myöhemmin tarkemmin nettisivuillamme.