KOULUTUS Laitesukelluksen peruskurssi Kokkolan Urheilusukelluskerho Merisaukot ry:n laitesukelluksen peruskurssi alkaa 24.03.2007. Kurssi antaa perustiedot ja -taidot, joita tarvitaan turvalliseen sukeltamiseen. Ensimmäiset harjoitukset tapahtuvat altaassa ja kun tarvittavat taidot on harjoiteltu siirrytään sukeltamaan mereen. Laitesukelluksen peruskurssilla noudatetaan kansainvälisten sukelluskoulutusjärjestöjen CMAS ja NAUI koulutusstandardeja sekä Sukeltajaliiton hyväksymää koulutusohjelmaa. Kurssi oikeuttaa sukeltamaan 15 metrin syvyyteen saakka parin kanssa ympäri maailman. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat kansainvälisen sukelluskortin. Korttisi osoittaa, että olet sukeltaja ja mahdollistaa sukellusvälineiden ostamisen ja vuokraamisen, ilmasäiliöiden täyttämisen, sukellusretkille osallistumisen ja kaiken hyödyn saamiseen sitä, että olet luokitettu sukeltaja. Hintaan sisältyy: - Teoriaopetus - Allassukellukset - Avovesisukellus - Varusteet kurssin ajaksi (lukuun ottamatta perusvälineitä maski, snorkkeli ja räpylät) - Kansainvälinen sukelluskortti - Kokkolan Urheilusukelluskerho Merisaukot ry:n liittymismaksu ja jäsenmaksu kurssin järjestämisvuoden loppuun asti. Vaatimukset kurssille: - Täytettävä saman kalenterivuoden aikana vähintään 15 vuotta. - Normaali terveys (lääkärintarkastus) - Uimataito Merisaukkojen nuorisojäsenelle kurssin hinta on 195 (ollut nuorisojäsenenä vähintään 2 vuotta). Kannatusjäsenelle kurssin hinta 340. Ulkopuolisille kurssin hinta on 390. Maksu kahdessa erässä kurssin aikana. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Simo Raudaskoski p. 0400-863494 tai sähköpostitse sraudaskoski(at)gmail.com Matkakertomukset Julkaisemme mielellämme matkakertomuksia ja juttuja jäsentiedotteessa. Jos sinulla on kertomuksia, joita voisi julkaista jäsentiedotteessa lähetä ne osoitteeseen merisaukot(at)nic.fi TULEVIA TAPAHTUMIA 16.4.2007 Kevätkokous Tervetuloa Kokkolan Urheilusukelluskerho Merisaukot ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen 16.4.2007 klo 18.00 Cafe Eedlaan (Pitkänsillankatu 22). 14.04.2007 Loppuottelu ja tasoottelu Uppopallon 1. divisioonan loppuottelu Kokkolan Merisaukot vastaan Jyväskylän uppopalloilijat. Taso-ottelu Kokkolan Merisaukot vastaan PSK Kupla. Ottelut pelataan Pirkkolan uimahallissa Helsingissä Sukelluskortit Onko laitesukelluskorttisi voimassa? Jos haluat uusia kortin niin ota yhteyttä koulutusvastaavaan Simo Raudaskoskeen. Lääkärintarkastus Jos lääkärintodistuksesi laitesukeltamista varten ei ole voimassa se on mahdollista uusia laitesukelluskurssin lääkärintarkastuksen yhteydessä. Ota yhteyttä koulutusvastaavaan.
PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Kevättää...!!!! Taas alkaa näyttään siltä, että kesä tekee kuitenkin tuloaan ja näin ollen sukelluskausi lähestyy... Katselin tuossa vanhoja jäsenluetteloita ja huomasin siellä joillakin henkilöillä kortitusten menneen umpeen. Tarkistakaapa tilanteenne ja jos sukelluskortin "parasta ennen" päivämäärä on mennyt umpeen ja tunnette tarvitsevan sitä vielä, niin ottakaapa yhteyttä niin katsotaan mitä voidaan asialle tehdä. Uusiminen kestää aina jonkin aikaa, varsinkin kesällä (lomalla kaikki). Lääkärintarkastuskin on vain 5 vuotta voimassa (max), yli 40v - > 3 vuotta ja yli 50v -> 1 vuosi voimassa. Joten tarkistakaapa sekin samalla niin ei tule ylläreitä. Sitten vielä vähän turvallisuuteen liittyvää, eli nyt ENNEN varsinaista sukelluskautta tarkistakaa ja huoltakaa/huollattakaa varusteenne kuntoon, ettei sitten Virven kannella tarvitse alkaa kattoon, että "Kyllä tää vielä viimeks toimi ihan hyvin...toissa vuonna". Meillähän on lauantaisin hallivuoro ja silloin voi käydä testaan varusteita turvallisesti. Käykää nyt ainakin jos olette jotain uusia varusteita hommanneet, niiden virittely onnistuu paljon helpommin altaassa kuin meressä. Sunnuntaivuoron siirtyminen lauantaille tuntuu olevan huono ratkaisu, mutta yritetään nyt tämä kevät sinnitellä näin ja syksyllä tulemme vaatimaan perinteisen sunnuntaivuoron takaisin. Kuten alussa totesin KEVÄT on ihan ovella ja sehän tietää pieniä talkoohommia Virvellä. Ollaanpa porukalla kuulolla milloin Pepe polkaisee hommat käyntiin ja hoidetaan työt nopeasti alta pois. Muitakin yhteisiä tapahtumia olisi mukava järjestää, varsinkin jos niihin osallistuminen olisi aktiivisempaa... Missä on se yhteinen Saukkohenki??? Nyt Kaikki mukaan yhteisiin tapahtumiin! T: Simo SUKELLUSMATKA PUNAISELLE MERELLE EGYPTIIN Merisaukot ovat keräämässä porukkaa sukellusmatkalle Egyptiin. Tarkoituksena on tehdä viikon pituinen liveboard matka punaiselle merelle marraskuun alussa. Paikasta ja aluksesta on kokemuksia, joten järjestelyt sujuvat hyvin ja hyvät sukelluskohteet on tiedossa. Mukaan tarvitaan 10-12 henkeä. Alus olisi täysin Merisaukkojen käytössä ja päivässä on mahdollista tehdä 3-4 sukellusta. Arvioitu hinta matkoineen ~1000 / henkilö. Jos olet vähääkään kiinnostunut niin ota HETI yhteyttä Heikki Kujalaan puh. 040 5130 220 Matka pitää varata ajoissa, että saamme halutun aluksen. Laihialainen matkusti Amerikkaan. Astuessaan maihin New Yorkin satamassa hän näki sukeltajan nousevan vedestä ja tuumasi: - Arvasinhan mä, jotta tänne olis halavemmallakin pääsny.
UUTISIA Kokkolan Urheilusukelluskerho Merisaukot ry:n sääntömääräinen syyskokous 29.11.2006 Pidettiin sääntömääräinen syyskokous Café kahvipuussa. Kokouksessa valittiin johtokunnan ja kerhon puheenjohtajaksi vuodelle 2007 Simo Raudaskoski. Vanhoina jäseninä johtokunnassa jatkavat Timo Sillanpää, Jussi Pohjonen, Antti Viirre ja Jim Holmbäck. Erovuorolaisten tilalle valittiin Tarmo Sillanpää, Arvo Hyytiä, Kari Olli ja Jarmo Sjöblom. Esitys kerhon uusista säännöistä hyväksyttiin toistamiseen. Odotamme Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyntää säännöille. Uppopallo I-divisioonan 2. kierros 10.12.2006 Kokkola: Kokkolan Merisaukot - CSP Betta II 10-0 (3-0) Jyväskylän uppopalloilijat - Kokkolan Merisaukot 0-13 (0-6) Nasut - Kokkolan Merisaukot 0-13 (7-0) I-divisioonan 3. kierros 3.2.2007 Tampere: Kokkolan Merisaukot - Tampereen Urheilusukeltajat II 13-0 (5-0) Kokkolan Merisaukot - Saaristomeren Sukeltajat, Turku 21-0 (11-0) I-divisioonan 4. kierros 10.3.2007 Tampere: Nasut - Kokkolan Merisaukot 0-8 (0-4) Jyväskylän uppopalloilijat - Kokkolan Merisaukot 0-1 (0-0) Kokkolan Merisaukot - CSP Betta II 13-0 (7-0) SUKELTAJALIITTO Merisaukoilla on liiton kautta vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus sekä toiminnan vastuuvakuutus. Vakuutus on koko vapaaehtoisorganisaation (kouluttajat, ohjaajat, johtokunta ja muu seuralle vapaaehtoistyötä tekevä väki) kattava tapaturmavakuutus. Kerhon toimeksiannosta kerhon talkoisiin osallistuvien vapaaehtoisten ei tarvitse olla seuran jäseniä, jotta vakuutus olisi voimassa. Lisäksi vakuutus sisältää toiminnan vastuuvakuutuksen. Vastuuvakuutushan korvaa kolmannelle osapuolelle tapahtuneet vahingot vakuutusehtojen mukaisesti. Uppopallojoukkueen kapteeni Anna-Kaisa Ansku Björk kommentoi 4. kierroksen pelejä seuraavasti: Kauden paras peli oli Jyväskylän uppopalloilijoita vastaan. Joukkueemme taisteli ja pelasi hienosti yhteen. Tulosta syntyi aktiivisesti karvaten sekä tilanteita maltillisesti rakentaen. Nasut ja Betta II kaatuivat varmoin ylivoimaisin ennakkosuosikin ottein. Merisaukot on varmistanut puhtaalla omanpään nollapelillä sarjan kärkisijan ennen finaalipeliä. Tämän kauden aikana uppopallon edustusjoukkueeseen on tullut mukaan uusi lupaavia nuoria. Innokkaimmat ovat osallistuneet nuorten maajoukkueen leireille. Uppopallon Runkosarjan lopputulokset 1 Divari Ottelut Voitot Tasapelit Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet 1 Kokkolan Merisaukot 10 10 112 0 112-0 20 2 Jyväskylän uppopalloilijat 10 8 2 97 15 97-15 16 3 Nasut 10 3 1 6 30 51 30-51 7 4 Tampereen Urh.suk.II 10 5 5 36 56 36-56 6 5 CSP Betta II 10 3 7 13 58 13-58 5 6 Saaristomeren Sukeltajat 10 1 9 10 95 10-95 1
UUTISIA Räpyläuinti Merisaukkojen Jim Holmbäck osallistui räpyläuinnin suomenmestaruuskisoihin 3.-4.2.2007 Tampereella. Tulokset Matka Sijoitus 50m sukellus a-miehet 7. 400m räpyläuinti a-miehet 3. 50m räpyläuinti a-miehet 6. Miltä nyt tuntuu? Jim: Kisat menivät hyvin harjoitteluun ja uintimääriin nähden. Kaksi uppopallopelillä ennen uinteja voi vähän vaikuttaa uintituloksiin sekä vain kaksi sämpylää päivän aikana ei ollut parasta energiatankkausta. Kipinä räpyläuintiin löytyi kuitenkin uudestaan. Paikka räpyläuintileirille ja pm-kisoihin tuli lunastettua, mutta tällä hetkellä panostus on kuitenkin uppopalloon, joten pm uinnit jää, ja tavoitteet Italiassa oleviin uppopallon MMkisoihin heinäkuussa ovat nyt tärkein tavoite. Räpyläuinti tavoitteet on asetettu ensi kaudelle. Busteri myyty Busterista tuli 2 tarjousta suljetuissa kirjekuorissa. Simo Raudaskoski jääväsi itsensä käsittelystä. Johtokunta päätti myydä busterin korkeimman tarjouksen tehneelle. Simo Raudaskoski on 200:lla eurolla buster-projektin uusi omistaja. Uimahallinvuorot TARVITSEMME SINUA Nuorisojaos Nuorisojaos tarvitsee lisää ohjaajia, jotka hallitsevat perusvälineiden käytön ja haluaisivat Antin ja Mikan kanssa järjestää nuorille snorkkelisukeltajille ohjattua toimintaa. Norppatoiminta on monipuolista ja usein myös vauhdikasta snorkkelisukellustoimintaa 7-15 vuotiaille lapsille ja nuorille. Toiminnassa harjoitellaan uintia, snorkkelisukelluksen lajitaitoja sekä pelastamista että pelastautumista unohtamatta leikkiä ja leikkimielisyyttä. Jos nuorten kanssa toimiminen kiinnostaa niin ota yhteyttä nuorisojaoksen vetäjään. Laivajaos Kipparit ovat vähentyneet niin paljon, että se haittaa kesä sukellustoimintaa. Kun ei ole kuskeja Virve ei lähde merelle ja sukeltajat eivät pääse sukeltamaan. Tarvitsemme uusia kippareita, että nykyiset eivät työllistyisi liikaa. On aika jakaa tietoa ja taitoa. Jos olet kiinnostunut niin ota yhteyttä Simo Raudaskoskeen niin räätälöidään perehdytys. Kilpailujaos Pitäisi löytää uintitaitoinen valmentaja vetämään räpyläuinti ryhmää. Kerhoon olisi tulossa potentiaalisia kilpauinnin lopettaneita uimareita, jotka ovat kiinnostuneet räpyläuinnista. Kerho järjestäisi perehdytyksen ja tarvittavan koulutuksen. Ota yhteyttä kilpailujaoksen vetäjään. Merisaukkojen allasvuorot Kokkolan uimahallissa 1.2.2007 30.5.2007 Maanantai Tiistai Torstai Lauantai Hyppyallas 20.00-21.00 20.00-21.30 20.00-21.30 08.30-10.30 Isoallas --- 19.00-20.00 --- 08.30-10.30 1 rata 5 rataa
Uppopallojoukkue valitsi itselleen syksyllä general managerin hoitamaan joukkueen asioita. GM:n keväinen tervehdys Uppopallokausi alkaa olla lopuillaan. Runkosarjan tulos oli todella hyvä, omiin ei päässyt yhtään koria. Kauden aikana oli pienoisia ongelmia saada riittävä miehitys jokaiselle pelikierrokselle, mutta pienten järjestelyjen kautta saatiin joukkueet kuitenkin kasattua. Ensi syksyyn mennessä pitää rakentaa joukkuetta siten, että varmistamme täyden joukkueen ilman sydämentykytyksiä. Kausi on ollut mielenkiintoinen, koska pelillisesti ottelujen lopputulokset ovat olleet loistavia, mutta saatujen videomateriaalien mukaan emme välttämättä pärjäisi kovemmassa sarjassa. Peliin pitää saada enemmän yhteistyötä, jota alkoi näkyä Tampereen viimeisen kierroksen peleissä. Pelillisten menestysten vastapainoksi kausi meinasi karahtaa muotoseikkoihin, mutta tällä hetkellä nämäkin ongelmat ovat toivottavasti saatu selvitettyä. Toivotan kaikille Saukoille ja Saukottarille oikein lämmintä ja tyynikelistä sukelluskesää ja uppopallojoukkueelle menestystä kauden viimeisiin peleihin. Mika "tsunami" Huopana GM HALLINTO Hallitus vuonna 2007 Puh. Simo Raudaskoski puheenjohtaja 040 0863 494 Timo Sillanpää sihteeri 040 0614 734 Jussi Pohjonen varapuheenjohtaja Antti Viirre Jim Holmbäck Tarmo Sillanpää Arvo Hyytiä Kari Olli rahastonhoitaja Jarmo Sjöblom Jaosten vetäjät Laivajaos Pertti Santamaa 040 5538 044 Kilpailujaos Jarmo Sjöblom 040 5890 288 Nuorisojaos Antti Viirre 040 7458 737 Koulutusjaos Simo Raudaskoski 040 0863 494 MAKSUT Jäsenmaksut Liittymismaksu 170 (Sisältää 1. vuoden jäsenmaksun) Jäsenmaksu 50 Nuorisojäsenmaksu 20 Kannatusjäsenmaksu 50 Kaluston käyttömaksu Kalusto on tarkoitettu vain kerhon jäsenille. Ilmoitathan jos havaitset laitteissa vikoja Ilmatäytön vuosimaksi 17 Säiliö + liivi 5 / vrk Regulaattori 5 / vrk Märkäpuku + hanskat + sukat 5 / vrk Avokantaräpylät 2 / vrk Matkakompressori Jäsenmaksu ja ilmatäytön vuosimaksu pitää olla maksettuna jokaiselta käyttäjältä sekä omat polttoaineet. Laitesukelluksen peruskurssin suorittaneet voivat maksaa varusteiden käytön koko sukelluskaudeksi kertamaksuna kurssin suorittamisvuonna. Kertamaksu on 50. Varusteita: Simo Raudaskoski puh. 0400 863 494 Timo Sillanpää puh. 0400 614 734 YHTEYSTIEDOT www.merisaukot.tk merisaukot(at)nic.fi m/s Virve puh. 040 8657 969