MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2613 10 PEKANPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen & Ulpu Väisänen # Ylitornio 261308 YLITORNIO 261311 REVÄSVAARA 263102 VÄYSTÄJÄ 261307 KAINUUNKYLÄ 261310 PEKANPÄÄ 263101 KOIJUVUOMA 252412 RAUTIONPÄÄ 254203 KAAKAMAVAARA S ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2004
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääsin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 PEKANPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Jukka Räisänen) 2 KIVENNÄISMAAT (Jukka Räisänen) 3 Kallioalueet (Vesa Perttunen) 3 Moreenikerrostumat (Jukka Räisänen) 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 5 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh.020 550 20 Fax.020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jukka Räisänen) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Ka Kallio 154 1,8 Mr Moreeni 3857 46,5 Hk/Mr 36 0,5 Ht/Mr 13 0,1 HHt/Mr 21 0,2 Hs/Mr 30 0,4 Ct/Mr 518 6,3 St/Mr 307 3,7 Sr Sora 46 0,6 Hk Hiekka 122 1,5 Ct/Hk 34 0,4 St/Hk 10 0,1 Ht Hieta 205 2,5 Ct/Ht 59 0,7 HHt Hieno hieta 564 6,8 Ht/HHt 55 0,7 Ct/HHt 257 3,1 Hs Hiesu 287 3,5 Ht/Hs 11 0,1 HHt/Hs 88 1,1 Ct/Hs 693 8,3 St/Hs 26 0,3 Ct Saraturve 748 9,0 St Rahkaturve 154 1,8 Maa-ala yhteensä Vesi Kartta-alueen pinta-ala 8295 ha 239 ha 8534 ha Pekanpään karttalehti sijaitsee Tornionjokilaaksossa. Valtakunnanraja kulkee Tornionjoessa, sijoittuen karttalehden lounaisosaan. Alueen kaakkoisosa kuuluu Tornion kunnalle, muu osa Ylitornion kunnalle. Pinnanmuodoltaan alue koostuu vaaroista ja niiden välisistä soistuneista painanteista tai jokilaaksoista. Asutus karttalehdellä on keskittynyt lähes täysin Torniojoen laaksoon. Maaston korkeudet vaihtelevat yleensä välillä 50 80 m mpy. Korkein kohta n. 130 m mpy sijaitsee karttalehden luoteisosassa Ison Mustajärven länsipuolella Riisperinvaarassa. Matalin kohta sijaitsee eteläosassa, Tornionjoen rannalla, ollen n. 32 m mpy. Maaperäkartoituksen sekä samaan aikaan suoritetun kallioperäkartoituksen yhteydessä löydettiin kaksi uurrehavaintoa, joiden suunnat ovat 280 ja 295. Nämä kuvastavat todennäköisimmin viimeisimmän jäätiköitymisen aikaista mannerjään virtaussuuntaa. Mannerjään reuna perääntyi Pekanpään alueelta länsiluoteeseen n. 10000 vuotta sitten. Tämän jälkeen alue peittyi Ancylusjärveksi kutsutun Itämeren vaiheen peittoon. Makeavetistä Ancylusjärveä seurasi Litorinamerivaihe, jonka aikana vesi muuttui lievästi suolaiseksi.
3 Maankohoaminen oli varsinkin Ancylusvaiheen aikana erittäin nopeaa. Myöhemmin maankohoaminen hidastui ja on tällä hetkellä Pekanpään alueella n. 7 mm/vuosi. Alue on paljastunut merestä kokonaisuudessaan hieman yli 3000 vuotta sitten. KIVENNÄISMAAT (Jukka Räisänen) Kallioalueet (Vesa Perttunen) Kalliopaljastumia ja alle metrin paksuisen maakerroksen peitossa olevia alueita on vajaat 2 % kartta-alueen maa-alasta. Kartta-alueen kallioperä on suhteellisen heikosti ja epätasaisesti paljastunutta. Esimerkiksi pohjois-eteläsuuntaisen Martimojoen-Luomajoen länsipuolella on laajempia kalliopaljastumia vain Tornionjokivarressa Rousunvaaran-Kierivaaran sekä Ison Mustajärven länsipuolen alueilla. Toisaalta karttalehden pohjois- ja varsinkin kaakkoisosassa on enemmän kallioalueita. Kartta-alue sijaitsee Peräpohjan liuskealueen luoteisosassa. Kartta-alueen etelälaidalla kulkee Järvirovalta Tornionjokivarteen ulottuva itä-läntinen kaistale emäksisiä vulkaanisia kivilajeja. Ne ovat syntyneet sulan laavan purkautuessa maan pinnalle noin 2 100 miljoonaa vuotta sitten. Nämä ovat karttalehtialueen vanhimmat kivilajit. Tämän vyöhykkeen pohjoispuolella on kapea, saman suuntainen kalkkipitoisten kivilajien vyöhyke. Nämä ovat kerrostuneet hiekkana ja kalkkiliejuna vulkaanisten kivilajien päälle. Pääosa alueen kallioperästä koostuu kiilleliuskeista ja niiden välikerroksina olevista hiili- ja rikkipitoisista mustaliuskeista, jotka ovat syntyneet syvään veteen kerrostuneista hienojakoisista sedimenteistä. Alueen kerrostumat poimuttuivat noin 1 900 miljoonaa vuotta sitten, jolloin alun perin vaakasuorat kerrokset kääntyivät lähes pystysuoraan asentoon. Samalla hienojakoisiin, harmaisiin sedimentteihin kiteytyi kordieriitti-nimistä mineraalia 0,2-10 mm kokoisina läiskinä. Samoihin aikoihin tunkeutui kallioperään sulaa kiviainesta, ja kiteytyi karkearakeisiksi graniittisiksi kivilajeiksi. Näitä on näkyvissä esimerkiksi Rousunvaaran-Kierivaaran alueella sekä Ison Mustajärven seudulla karttalehden luoteisosassa. Moreenikerrostumat (Jukka Räisänen) Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on noin puolet alueen maa-alasta. Lajitekoostumukseltaan se on hiekkamoreenia. Synnyltään moreeni edustaa viimeisimmän jäätiköitymisen aikana kerrostunutta pohjamoreenia. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat karttalehden kaakkois- ja luoteisosissa. Maaston painanteissa moreenia peittävät myöhemmin kerrostuneet joki- ja rantahuuhtoumasedimentit sekä turve. Moreenin pintakerros on yleisesti rantavoimien huuhtomaa, tällöin hienoin aines on kulkeutunut pois ja moreenin päälle on muodostunut ohuita soraisia tai hiekkaisia pintakerroksia. Kairaustulosten perusteella ei voida arvioida moreenikerrostumien keskimääräistä paksuutta. Kalliohavaintojen runsaudesta voidaan kuitenkin päätellä moreenikerroksen paksuuden olevan yleensä varsin ohuen, mahdollisesti 2-4 metriä. Varsinaisia moreenimuodostumia karttalehdellä ei ole. Karkearakeiset kerrostumat Karkearakeisista kerrostumista rantakerrostumat ovat syntyneet Itämeren muinaisten merivaiheiden aikana aallokon ja talvisten jäiden työnnön tuloksena. Karkearakeisimmat rantakerrostumat ovat kivistä soraa. Laajin esiintymä sijaitsee karttalehden länsiosan Kierivaarassa. Lisäksi pienempiä sora-alueita esiintyy karttalehden luoteis- ja länsiosissa. Rantavoimien tuloksena syntyivät myös karttalehden korkeimmilla paikoilla esiintyvät ja lähinnä sora-ainesta sisältävät rantavallit. Soraa hienojakoisempi hiekka- ja hieta-aines on huuhtoutunut vaarojen alarinteille. Laajimmat hiekka-alueet sijaitsevat Rousunvaaran itäpuolella sekä Lampisenjär-
4 ven kaakkoispuolella. Rantakerrostumat ovat paikoitellen niin paksuja, että niitä on käytetty maa-ainesten ottoon. Karkearakeisista jokikerrostumista karttalehdellä esiintyy vain hietaa. Laajimmat hietakentät sijaitsevat alueen länsiosassa, Tornionjoen rannalla sekä saarissa. Kyseiset saaret kuuluvat laajaan, matalien tulvasaarien ja niitä erottavien joenhaarojen muodostamaan ns. Hietaniemen suvantoon. Pienempiä hieta-alueita löytyy lisäksi Martimojoen-Luomajoen rannoilta. Karttalehden lounaisosassa, Rovakankaan pohjoisosan ja Martimojoen alajuoksun välisellä alueella on hiekka- ja hieta-alueita, joilla on itäluode- länsikaakko välistä suuntautuneisuutta. Kyseessä voi olla rantakerrostuman ohella pienehkö harjumuodostuma, jota rantavoimat ovat myöhemmin huuhdelleet ja tasoittaneet. Hienorakeiset kerrostumat Kartta-alueen hienojakoiset kerrostumat ovat ainekseltaan hienoa hietaa tai hiesua. Ne ovat synnyltään joen mukanaan tuomia. Niiden alta löytyy kairaustulosten mukaan paikoitellen merellisiä sulfidipitoisia savi- ja hiesusedimenttejä. Hienojakoisia sedimenttejä, savi mukaan lukien esiintyy myös usein turpeen alla. Hienojakoiset kerrostumat sijoittuvat karttalehden jokien ympäristöön. Lisäksi alueella virtaavat purot Kuiluvaaranoja ja Heinäjänkänoja ovat aikojen saatossa kerrostaneet ympäristöönsä hienojakoista ainesta. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia 2806 ha eli kolmannes maa-alasta. Yli metrin syvyisen turvekerrostuman osuus on 902 ha, joka on runsaat 10 % maa-alasta. Suot sijaitsevat moreenimaiden välisissä painanteissa tai jokilaaksoissa. Laajimmat, yhtenäiset suoalueet ovat keskiosan Navettajänkkä ja itäosan Katajavuoma. Suurin tavattu turvesyvyys (3,2 m) on lounaisosan Niskavuomassa. Pääosin suot ovat varsin ohutturpeisia, varsinkin Martimojoen- Luomajoen laaksoissa turve esiintyy usein alle metrin paksuisena tai peittävänä kerroksena muiden maalajien päällä. Alueen paljastuttua muinaisesta Itämerestä on soistuminen alkanut alavimmilta paikoilta. Soiden pohjakorkeudet karttalehdellä ovat pääasiassa välillä 45-70 m mpy. Soistuminen on voinut alkaa primaarisesti alueen vedestä vapautumisen jälkeen n. 5 500 vuotta sitten. Varsin alhaisten turvesyvyyksien perusteella alueen soiden kehittyminen on kuitenkin alkanut pääasiassa selvästi myöhemmin. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut kartta-alueen soista Katajavuoman, Niskavuoman, Navettajänkkän, Leväjänkkän, Pitkärovanjänkkän ja Tuomijänkkän. Luonnontilassa olevia suoalueita on 25 %, turvekankaita ja peltoja on yhteensä 6 %. Loput soista ovat ojikko- tai muuttuma-asteella. Suoyhdistymätyypiltään alueen suot kuuluvat Perä-Pohjanmaan aapasoihin. Pääosin alueen suot ovat saravaltaisia. Pintaturve on kuitenkin usein rahkavaltaista. Ruskosammalia ei esiinny alueen turpeissa ollenkaan. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,3, mikä on normaaliarvo Perä-Pohjanmaan alueella. Turveteollisuuden käyttöön soveltuvia pienehköjä alueita löytyy lähinnä Katajavuomalta ja Niskavuomalta.
POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Kartta-alueella on yksi Suomen ympäristökeskuksen tärkeäksi luokittelema I luokan pohjavesialue, nimeltään Lampisenjärvi. Se sijaitsee kartta-alueen länsiosassa Pekanpäässä, Rovakankaan pohjoispuolella sijaitsevissa hiekkakerrostumissa. Alueella sijaitsee myös pohjavedenottamo. Pohjavesialueen kokonaispinta-ala on 1,44 km 2 ja pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 0,11 km 2. Arvioitu antoisuus on 300 m 3 /vrk. Pohjavettä on kartta-alueella todennäköisesti riittävästi yksityistalouksien tarpeisiin myös kaivoissa. Pohjaveden pinta on kolmessa kaivossa tehtyjen mittausten mukaan 1,8-3,2 metrin syvyydessä. 5 Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenin pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu yhdeksän pohjavesinäytettä, joista viisi on otettu kuilukaivoista, yksi betonirenkain katetusta lähdekaivosta, yksi puukehyksin varustetusta lähdekaivosta ja kaksi luonnontilaisista lähteistä. Tutkittujen pohjavesien ph-arvot olivat 6,1-7,5. Hyvälle talousvedelle asetettuja suosituksia alhaisempia ph-arvoja (<6,5) oli kahdessa lähteessä ja yhdessä kuilukaivossa. Sähkönjohtavuudet olivat 4-35,6 ms/m. Veden väriluku ylitti suositellun maksimiarvon (5 Pt mg/l) viidessä kuilukaivossa ja yhdessä luonnontilaisessa lähteessä. Tämä johtuu todennäköisesti humuksen pääsystä mataliin kaivoihin ja lähteeseen. Yhdessä kaivossa rautapitoisuus ylitti suositellun enimmäispitoisuuden (0,4 mg/l). Kaikkien muiden aineiden osalta vedet täyttivät hyvälle talousvedelle asetetut laatutavoitteet. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Salonen, Veli-Pekka, Eronen, Matti ja Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja-Aurora. 237 s. Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva 2003. Suomen turvevarat 2000. Tutkimusraportti / Geologian tutkimuskeskus
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2004 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2004 mennessä on maastamme kartoitettu 39 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 580 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Tekeillä oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi katsella myös internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gtk.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm