Tekijä: Simo Airaksinen PaattiSilta Inhimillinen Tekijä: InhiMillinen. In hi Millinen. Tosi Pieni. Hyppää ja Leiki TiedonRuuduilla. Älä Jää Automaation Hampaisiin. Auto Maa Tio. Auto ja Maa ja Käskytys. Oppia Ikä Kaikki. AutoMaatio. VALITUSVIRRET 3 1. Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla. 2. Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen. 3. Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää. 4. Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni. 5. Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla. 6. Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet. 7. Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin. 8. Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni. 9. Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni. 10. Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona. 11. Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt. 12. Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi. 13. Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.
14. Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa. 15. Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla. 16. Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun. 17. Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen. 18. Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus. 19. Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä. 20. Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu. 21. Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon. 22. Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: 23. se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. 24. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen. 25. Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii. 26. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua. 27. Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. 28. Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut. 29. Laskekoon suunsa tomuun - ehkä on vielä toivoa. 30. Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä. 31. Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti; 32. vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa. 33. Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia. 34. Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa, 35. kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä, 36. kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan - eikö Herra sitä näkisi? 37. Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt? 38. Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä? 39. Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa? 40. Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö. 41. Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa. 42. Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi, 43. olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä; 44. olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse. 45. Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa. 46. Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme. 47. Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen. 48. Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden. 49. Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä 50. siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta. 51. Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden. 52. Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni. 53. He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä. 54. Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa. 55. Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä. 56. Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää". 57. Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää". 58. Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni. 59. Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus. 60. Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan. 61. Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan. 62. Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää. 63. Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna. 64. Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot. 65. Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.
66. Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta. 38. Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä? Mitä Suusta Lähtee. Suusta Lähtee IlmaVirtauksia. Suusta Lähtee Ääntä. Siis Korkeimman Suusta Lähtee Hyviä- että PahojaIlmaVirtauksia. Korkein Hallitsee Kaikkea. Amen. Jumala On KaikkiValtias. Amen. Missä Ääni Kuuluu. Ääni Kuuluu Ilmassa ja Vedessä ja Metalissa. Ääni Ei Kuulu Tyhjässä ja Tyhjiössä ja Avaruudessa. Ääni Kuuluu MaaPallolla. Ääni Tahtoo Ilmaista Itsensä. Ääni Tahtoo Ilmasta Rakkaan TaivaanIsän Tahdon. Ääni Tarvitsee Itselleen VälittäjäAineen. Aine, joka On Kirjoitettu Raamatusta Sanasta Sanaan. Välittäjänä Olet Sinä Rakas Ystävä. Amen. Evankeljumi On Jumalan Voima. Jotta Jumalan Voima Olisi Meissä, niin Meidän Tulisi Uskoa Raamatun Jokainen Sana Todeksi. Joko Meissä On Jumalan Voima Sisässä tai Sitä Meissä Ei Ole. Ei Ole KomproMisseja.Tiedon Pakkauksessa Tieto Vähenee. Jumala Ei Kunniaansa Muille Jaa. Emme Voi Ajatella: Kun Kolikko Kirstuun Kilahtaa, niin Sielu Taivaaseen Vilahtaa. TikaPuut Rakkaan Jumalan Oppimiseen ja Tuntemiseen. Oppia Ikä Kaikki. Amen. TiedonPää ja TiedonPortaat. 31. Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti; 32. vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa. 33. Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.
Arttu VuohiPukki. Inhimillinen Tekijä. Vieraina ultrajuoksija Pasi Koskinen, pitkänmatkankävelijä Mirja Kärnä sekä vapaasukeltaja Simo Kurra. Hyvä kunto on vain pintaa, henkinen matka on tärkeintä. http://areena.yle.fi/tv/2270122 Aika Mielenkiintoinen Näkökanta. Itsensä Riisuminen ja Puhdistaminen Kaikesta Turhasta ja Turhuudesta. Oman Kuplan Puhdistaminen. Onni ja Sisäinen Rauha ja Keskittyminen.
Ei Ole Koskaan Yksin. Seuralainen Koko Ajan Mukana. Pelon Tunteen Katoaminen. Tuo Mielenkiintosen NäköKannan kun Kääntää Kuvan 180 Astetta. Kuvasta Tulee Jumalaa Ylistävä.
Itselleni Tämä Kuva Tuo Mieleeni Isän ja Pojan Välisen Rakkauden. Kuinka Isä Opette Pojalensa Kaiken. Jumala Loi Ihmisen Omaksi Kuvakseen. Amen. Jeesuksen Risti Yhdistää Ihmisen Jumalaan. Jeesuksen Risti Yhdistää Taivaan ja Maan. Amen. Jumala Halaa ja Halajaa Meitä Kaikkia Ihmisiä Luokseen. Halaa ja Jaa. Amen. Leijaa Lennätetään TiedonMyssyllä ja ValoNarulla. Leijassa Kirjaimet T ja O ja A ja I ja Neliö.
Play. Pelata ja Leikiä. TietoKoneet Antavat Meille Mahdollisuuden Nousta Korkeamalle Tiedon Tasolle. Kaikki Tieto On Saatavilla. Kunhan vaan Osasimme Sitä Oikein Käyttää. Älkäämme Antako Tiedon Hallita Meitä. Vaan Hallitsekaamme Me Tietoa. Kone On Kone, vaikka Se Olisi TietoKone. Robotit Olkoon Meidän Alaisemme Aina. Amen. Inhimillinen Kosketus Olkoon Meidän Välilämme Aina. Koneet On Luotu Meitä Varten Kulkemaan. Amen.
ValoKaabeleissa Tieto Liikkuu. Puu, jossa Taivaan Tuulet Puhaltaa.
Suuri Risti. Vatsassa Tieto Myllertää. Ystävät Myllertää ja Tyllertää Hyvässä.
Sydänmen Kuvia. Rakkaus Edellä Kiivetään TiedonPuuhun.
Leija ja Pilvi Lentää Päälämme. Jumalan Pilvi. Amen. Kuningas Daavidin valtakunta. http://www.jouko-piho.fi/211357862 Hassun Näköinen Kuva. Onko Tämä KävelyTossu vai JuoksuTossu vai AvantoTossu. A V Anto. Missä On Toinen Tossu, jotta Olisi Tossut Millä Mennä.
HYMYÄ HUULEEN!!! Ajankohtaista: Sunnuntaina 21.9.2014 oli Paattisten Kirkossa Piispan Tarkastus. 21.9.2014 10:00-11:00 Messu ja yleinen piispantarkastus Paattisten kirkossa Paattisten kirkko Klo 10 Messu Paattisten kirkossa, liturgi Menni Heikkinen, saarna arkkipiispa Kari Mäkinen, avustajat Jukka Järvensivu ja Tanja Jylhävuori, kanttori Mikko Laiho, Paattisten kirkkokuoro. Paattisten kirkko, Paattistentie 847. Noin klo 11.15 Yleinen piispantarkastus Paattisten kirkossa heti messun jälkeen. Noin klo 12 Kirkkokahvit Paattisten seurakuntatalolla, Paattistentie 857. Lämpimästi tervetuloa! Saarnan Aiheena Johaneksen Evankeljumi Viides Luku ja Jakeet 1 16. Evankeliumi Johanneksen mukaan 5 1. Sen jälkeen oli juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. 2. Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hebreankielellä on Betesda, ja sen reunalla on viisi pylväskäytävää. 3. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista. 5. Ja siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta. 6. Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan ja tiesi hänen jo kauan aikaa sairastaneen, sanoi hän hänelle: "Tahdotko tulla terveeksi?" 7. Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua". 8. Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy". 9. Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti. 10. Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta". 11. Hän vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja käy'." 12. He kysyivät häneltä: "Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: 'Ota vuoteesi ja käy'?" 13. Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli; sillä Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa. 14. Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi". 15. Niin mies meni ja ilmoitti juutalaisille, että Jeesus oli hänet terveeksi tehnyt. 16. Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina. 17. Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä". 18. Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi. 19. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. 20. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.
21. Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo. 22. Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, 23. että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. 24. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. 25. Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää. 26. Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä. 27. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. 28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä 29. ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. 30. En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt. 31. Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä. 32. On toinen, joka todistaa minusta, ja minä tiedän, että se todistus, jonka hän minusta todistaa, on pätevä. 33. Te lähetitte lähettiläät Johanneksen luo, ja hän todisti sen, mikä totta on. 34. Mutta minä en ota ihmiseltä todistusta, vaan puhun tämän, että te pelastuisitte. 35. Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa. 36. Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt. 37. Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa, 38. eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt. 39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. 41. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; 42. mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. 43. Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. 44. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? 45. Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. 46. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. 47. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?" Saarnassaan ArkkiPiispa Toi Esiin Ihmisen Yksinäisyyden. Yksi Näi Syys. Näi ja Näin. Siis Viittaa Näkemiseen. Mikä Oli Syy, kun Et Häntä Nähnyt. Onko Sinulla Hyväksyttäviä Syitä, kun Et Lähinmäistä Näe. Siinä OmaTunto Alkaa Kolkuttamaan. Kun OmaTunto Kolkuttaa, niin Se On Synnin Merkki. Tällöin Me Emme Kanna Hyvää Hedelmää. Me Emme Anna Hyvää Hedelmää. Syyskuu On HyvänHedelmän Kantamisen ja Antamisen Kuu.
LuomaKunta Antaa Hedelmänsä. Amen. Elokuussa Koriin Sienet. Syyskuussa Kouluun Astut. Me Käymme Elämän KorkeaKoulua ja Opettajana Kaikkein Korkein ja KaikkiValtias. Amen. Paattisilla Pidettiin Hyvänä Asiana kun Kirkko ja Koulu Ovat Lähekkäin Toisiaan. Suorastaan Vastapäätä Toisiaan. Välissä vain LiikenneYmpyrä. Kirkon ja Koulun Välillä Vallitsee Hyvä YhteisTyönHenki. Koululaiset Olivat Innokkaita Kyselemään ArkkiPiispalta KaikenNäköisiä Asioita. Ihmisen Elämä Jumalassa Ei Ole Turhuutta. Se On Rakkaan Jumalan Tuntemistä. Se On Meille Jeesukseen Kristukseen Nasaretilaiseen Uskoville KunniaTehtävä. Amen. Ilo Herrassa On Väkevyydemme. Amen. NäköAisti On Ihmisille Tärkeä Aisti. Silmät Tuovat Valon Ihmisen Sisälle. Hyvä NäköAisti Saa Ihmisen Iloiseksi. Kun Ihminen Näkee Tarkasti, niin Se Tuo Ihmiselle Hyvän Mielen. Näkee LuomaKunnan Kauneuden ja Rakkaan TaivaanIsän LuomisTyöt Kaikissa Väreissä. Amen.