Kanakoirakerhon toimintakertomus 2016

Samankaltaiset tiedostot
Kanakoirakerhon toimintakertomus 2014

Kanakoirakerhon toimintakertomus

Kanakoirakerho Hönhundssektionen ry

2 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ari Mäkelä ja sihteeriksi Juha Immonen

METSÄKOKEET AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

KOEKALENTERI 2012 METSÄKOKEET

Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 109. toimintavuottaan.

Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.

Maksut: KAKE: NUO 45, AVO 45. Halukkaille noutotesti 5. Maksu paikan päällä.

Vuosikokous kunnioitti aluksi hiljaisella hetkellä vuonna 2010 edesmenneitä Kerhon jäseniä Simo Hietikkoa, Raine Lundenia ja Rauni Suntiota.

METSÄKOKEET AVO, NUO Kauhajoki AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi AVO, NUO Iisalmi AVO, NUO + noutotesti Kuhmo Viiksimo

Taloustilanne Käsiteltiin kuluvan vuoden taloustilanne. Todettiin taloustilanteen olevan parempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona.

VUOSIKIRJA EKIPAGE JÄSENLEHTI 2/2015 KANAKOIRAKERHO-HÖNSHUNDSSEKTIONEN RY

Järjestäjä Keski-Suomen kanakoiraharrastajat ry, ylit. Häkkinen Esa, ilm. viim.

YLEISTÄ Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 105. toimintavuottaan perinteisesti ja aktiivisesti.

METSÄKOKEET Ensimmäinen metsäkoe, avoin luokka. Jälkimmäinen "päämetsäkoe", avoin luokka

KKK-HHS ry:n palkintogaala Lapua koevuoden 2014 palkinnot 1

Kanakoirakerho- Hönshundssektionen ry, Pohjoismaiden vanhin rotujärjestö vietti 107. toimintavuottaan aktiivisesti.

JAOKSEN PÄÄTÖKSIÄ Jaoskokous, Skype

POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT:

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

POINTTERIJAOKSEN KOKOUS 1 / 2006

Päivitetty

Kanakoirakerhon toimintakertomus 2013

POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT:

La 3.9 AVO, NUO Ilmajoki Su 4.9. NUO Ilmajoki La AVO, NUO + noutotesti Lapua Su 18.9 AVO, NUO Kurikka/Jurva Su 18.

Englanninsetterijaoksen varapuheenjohtaja Tero Laaksonen toivotti läsnäolijat tervetulleiksi roturingin kokoukseen ja avasi kokouksen.

TOIMINTAKERTOMUS 2004

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Vuoden cairn -voimassa asti

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Toimintakertomus Kanakoirakerho Hönhundssektionen ry

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

UUDET VALIOT. FIN MVA Douedal s Oz-zo. KVA Tawastian Toivo

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry-2018

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009.

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

KANAKOIRAKERHO-HÖNSHUNDSSEKTIONEN RY I JÄSENLEHTI 4/2014. Hyvää Joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2015!

POHJOIS-POHJANMAAN KENNELPIIRIN ALUEEN ENGLANTILAISTEN KANAKOIRIEN HARRASTUSTOIMINTAA VUOSIEN SAATOSSA

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

LAPIN MANNERMAISET KANAKOIRAT RY VUOSIKERTOMUS 2018

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

KANAKOIRAKERHO-HÖNSHUNDSSEKTIONEN RY I JÄSENLEHTI 4/2012. Kohti uutta vuotta 2013!

kirvoitti vilkkaan keskustelun

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

PÖYTÄKIRJA. KANAKOIRAKERHO- HÖNSHUNDSSEKTIONEN RY:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN. VUOSIKOKOUS Seinäjoella, Hotelli Lakeudessa

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen.

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

Kiertopalkintoja hakemaan

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön)

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Transkriptio:

Toimintakertomus 2016 0 Kanakoirakerhon toimintakertomus 2016 Kanakoirakerho Hönshundssektionen ry:n toimintakertomus vuodelta 2016 sisältäen englanninsetteri-, gordoninsetteri-, irlanninsetteri- ja pointterijaosten sekä jalostustoimikunnan toimintakertomukset.

Toimintakertomus 2016 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Jalostustoiminta... 2 3. Koe- ja kilpailutoiminta... 2 4. Näyttelytoiminta... 4 5. Koulutustoiminta... 4 6. Julkaisutoiminta... 5 7. Muu toiminta... 5 8. Toiminnan kehittäminen... 6 9. Yhdistyksen päätöksenteko... 7 10. Edustukset... 7 11. Sisäinen hallinto... 7 12. Englanninsetteri Suomessa 2016... 10 13. Gordoninsetteri Suomessa 2016... 12 14. Irlanninsetteri Suomessa 2016... 15 15. Pointteri Suomessa 2016... 19 16. Jalostustoimikunnan toimintakertomus 2016... 23

Toimintakertomus 2016 2 1. Yleistä Vuosi oli yhdistyksen 115. toimintavuosi. Kokonaisuudessaan vuosi toteutui yhdistyksen toimintaajatuksen ja asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Yhdistyksen toimintaympäristö on säilynyt ennallaan. Yhdistyksen jäsenmäärä oli toimintavuoden päättyessä 612 jäsentä (31.12.2015 jäseniä oli 641). 2. Jalostustoiminta Jaokset ovat jatkaneet työskentelyä rotujemme käyttö- ja ulkomuoto-ominaisuuksien jalostustyön edistämiseksi. Kukin jaos on kertonut omassa toimintakertomuksessaan tarkemmin rotukohtaisen jalostustyön kehittymisestä sekä toimintavuodestaan. Vuonna 2012 valittu jalostustoimikunta on jatkanut työskentelyään puheenjohtaja Birgitta Vuorelan johdolla. Jalostustoimikunta on kertonut toiminnastaan omassa toimintakertomuksessaan. Jalostustoimikunta on jatkanut jalostustietokannan kehittämistä.tietokanta otettiin vuoden aikana myös käyttöön. Rakennekatselmus järjestettiin Lapuan raviradalla Derbyn karsintapäivänä. Katselmukseen osallistui 17 koiraa, jotka arvosteli Eeva Anttinen. 3. Koe- ja kilpailutoiminta Vuosi 2016 jää mieleen metsästysaikojen rajoittamisesta, sekä paikoittain huonoista lintukannoista. Syksyn aikana kokeet saatiin kuitenkin vietyä läpi hyvin, lintujakin löydettiin ja tulosta tuli. Irlanninsetterijaos kävi keväällä maaottelussa Tanskassa ja sijoittui hienosti joukkuekisassa toiseksi. Gordoninsetterijaos kävi maaottelussa Norjassa ja jäi täpärästi mitalisijojen ulkopuolelle. MM- Kilpailut Tänä vuonna järjestettiin kanakoirien MM- kilpailut Tanskassa: 38th World Championship for pointing dogs. Kanakoirakerholta osallistui seuraava joukkue: - Pn Tosca av Rabbelugn, Ohjaajana Henrik Standertskjöld-Nordenstam - Pu Turck av Rabbelugn, Ohjaajana Aki Turkia - Varakoirat - Pn Pasta av Rabbelugn, Ohjaajana Catarina Standertskjöld-Nordenstam - Pn Pizza av Rabbelugn, Ohjaajana Henrik Standertskjöld-Nordenstam - Pn Vinga av Rabbelugn, Ohjaajana Catarina Standertskjöld-Nordenstam - Gsn Loukasahon Baileys, Ohjaajana Tero Soronen Kilpailuun kuuluvaan Mediterranean (Välimeren) Cupiin (18-19.10.) Suomen joukkueesta osallistui Pn Pasta av Rabbelugn, Pn Tosca av Rabbelugn, Pu Turck av Rabbelugn sekä Pn Vinga av Rabbelugn. Kilpailussa Vinga ja Pasta palkittiin palkinnolla Tres Bon ja Suomi sijoittui joukkuekilpailussa kolmannelle tilalle.

Toimintakertomus 2016 3 22.10 järjestettiin ensimmäinen kilpailupäivä varsinaiseen MM- kilpailuun. Suomen joukkueesta kilpailuun osallistui, Pn Tosca av Rabbelugn, Pu Turck av Rabbelugn, Pn Vinga av Rabbelugn sekä Gsn Loukasahon Baileys. Kilpailussa palkittiin Tosca, sekä Turck palkinnolla Tres Bon. 23.10 järjesttiin Sct. Hubertus kilpailu. Kilpailussa Aki Turkia ja Pu Turck av Rabbelugn saavuttivat 57 pistettä. MM- Kilpailuiden lopputuloksissa Suomi saavutti neljännen sijan. Uusi käyttövalio Vuonna 2016 Käyttövalion arvon saavutti Esu MYRHEDENS K-VELHO, Omistajanaan Ilkka Korhonen Kanakoirakerhon järjestämät kokeet vuonna 2016 Metsäkokeet La 27.8. AVO, NUO Kajaani, Mainua Su 28.8. AVO, NUO Kajaani, Mainua Su 4.9 AVO, NUO + noutotesti Sotkamo La 10.9 AVO, NUO Kuhmo Viiksimo Su 11.9 VOI Kuhmo Viiksimo La 17.9 VOI, AVO, NUO + noutotesti. Pudasjärvi Su 18.9 VOI, AVO, NUO + noutotesti. Pudasjärvi Kenttäkokeet Su 4.9. NUO Ilmajoki La 17.9. AVO, NUO + noutotesti Lapua Su 18.9 VOI Lapua To 29.9.VOI Junnun Kisa Lapua Pe 7.10 AVO, NUO Ilmajoki Su 9.10 AVO, NUO Lapua La 29.10. AVO, NUO Vimpeli Ladyt lakialla La 5.11 AVO, NUO Evijärvi La 12.11 VOI, AVO, NUO Lappajärvi Tunturikokeet To 22.9 AVO, NUO + Noutotesti Utsjoki Pe 23.9 VOI Utsjoki Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin PM Su 24.9 AVO, NUO Utsjoki Su 25.9 KV VOI Utsjoki Erikoiskilpailut Ma 12.9 VOI Metsien Mestari Kuhmo Viiksimo La 8.10- Su 9.10 Irish Trial Utsjoki La 15.10- Su 16.10 ES Open Lapua

Toimintakertomus 2016 4 La 15.10- Su 16.10 Diarmid Cup Vimpeli Su 16.10 Gordon Race Ilmajoki Lapualla 30.9-2.10. Kultamalja- ja Derby -karsinnat Lapualla 02.10. Kultamalja -finaali, Lapua. Voittaja; KM-16 esu Jekuttajan Mosku / Markku Luomanen Lapualla 02.10. Derby finaali, Lapua. Voittaja; DER-16 esn Fornjot s Menja / Kari Juntunen 08.10 Kenttienvoittaja Lapua Voittaja; M-16, VOI1 esn Ailigaslammen Beaivvaš / Jari Vettenniemi 14.10 Lapualla Elit kilpailu, Lapua. Voittaja; ELIT-16, VOI1 esn Ailigaslammen Beaivvaš / Jari Vettenniemi Kaikkiaan yhdistyksen järjestämiä metsästyskokeita ja -kilpailuja oli yhteensä 34 (2015, 22 kpl) 4. Näyttelytoiminta Yhdistys järjesti erikoisnäyttelyn lauantaina 11.6.2016. Näyttelyyn ilmoitettiin koiria yhteensä 137 kpl. Roduittain jako oli seuraava: punaisia irlanninsettereitä 43 kpl, pointtereita 16, englanninsettereitä 39, gordoninsettereitä 25 ja punavalkoisia irlanninsettereitä 14. Näyttelyssä palkittiin BIS1 PVISU Lt&Lv&Ee JMVA Killary s Color Me Grand for Redwhitesil, om. Sirke Siiro & Päivi Peltonen. BIS1 käyttökoira oli Terrismäen Capri, BIS kasvattaja oli Kennel Finby. Vuoden 2017 näyttely on myönnetty pidettäväksi 10.6.2017 Lapualla, tuomariehdotusvuorossa ovat englanninsetteri- sekä irlanninsetterijaokset. Näyttelytoimikunta on aloittanut yhteistyökumppaneiden kanssa vuoden 2017 päänäyttelyn valmistelut. Vuoden 2018 erikoisnäyttely on anottu ja kennelliitossa hyväksytty ajankohdalle 09.06.2018. Vuonna 2016 Suomen Muotovalion arvon saavutti isu FINBY FIGARO, omistajanaan Ismo Kyngäs 5. Koulutustoiminta Englanninsetterijaos järjesti nuorten koirien koulutuspäivät Ilmajoella 3. 4.9.2016. Päiville osallistui kaikkiaan 28 nuorta koiraa omistajineen, yhteensä 39 henkeä (2015, 21 ekipagea). Koulutuspäiviä pohjustettiin lauantaina luento-osuudella, missä käytiin läpi kanakoirakokeiden sääntöjä ja rotujärjestön toimintaa. Keskeinen osuus oli pienemmissä ryhmissä maastossa tapahtunut kokeita mallintanut harjoittelu. Palaute osallistujilta koulutuspäivistä oli erittäin positiivinen.

Toimintakertomus 2016 5 Koulutustoimikunta valmisteli ja esitti Kanakoirakerhon hallitukselle uuden ryhmän koetuomariksi koulutettavia. Hallitus hyväksyi tehdyn esityksen. Vuoden 2016 aikana koulutettavat täydensivät pohjakoulutuksensa ylituomarikurssi 1:stä varten. Ylituomaripäivät pidettiin jalostuspäivien aikaan Kauhavalla. Vuoden aikana koulutustoimikunnalla on ollut kaksi puhelinkokousta. Koulutustoimikunta on tukenut jalostustoimikuntaa käynnistettäessä uutta jalostustietokantaa ohjeistamalla ylituomareita ja koetoimitsijoita. Koulutustoimikunta laati opastevideon ohjaamaan verkossa täytettäviä kokeiden koirakohtaisia lomakkeita, keräsi niistä käyttökokemuksia koetoimitsijoilta ja maastokappaleesta tuomareilta. Ominaisuusarviointilomakkeen sisäänajovaihe ja koulutus siihen on suoritettu. Toiminnan kehittäminen sekä lomakkeen käytön että tietokannan osalta jatkuu. Vuoden aikana pätevöityneet ylituomarit ovat Birgitta Vuorela ja Tero Laaksonen. 6. Julkaisutoiminta Yhdistys julkaisi vuoden aikana kaksi kirjallista Ekipage lehteä, sekä kaksi verkkolehteä. Vuonna 2016 otettiin käyttöön uudet nettisivut ja uusi domain kanakoirakerho, sekä Honshundssektionen. Uudet sivut ovatkin saaneet kiitosta ilmiasustaan. 7. Muu toiminta Kanakoirakerhon yhteinen kesätapahtuma järjestettiin jälleen Kauhavalla toukokuussa. Jo vuonna 2015 kaikkien rotujen harrastajat olivat koolla ensimmäisen kerran otsikolla Kesäpäivät. Tänä vuonna luentotarjontaa lisättiin ja tapahtuma ristittiin jalostuspäiviksi. Kun samaan yhteyteen ympättiin myös rotujemme ylituomareiden koulutus, oli koolla komea joukko. Paikalla oli lähes 80 koiraharrastajaa. Jalostuspäivien yhteydessä järjestettiin myös Kanakoirakerhon ampumakilpailu, Pyyjahdit Ylihärmän ampumaradalla. Vuonna 2015 mestaruuden vei gordoniporukka ja tavan mukaan mestaruus velvoittaa voittajaa isännöimään seuraavan vuoden mittelöitä. Tämän tehtävän mustien joukko hoitikin kunnialla. Tänä vuonna säätilauskin meni nappiin: parisenkymmentä ampujaa pyrki saamaan kiekkoja rikki aurinkoisessa säässä. Voiton vei selvällä erolla seuraaviin irlanninsetterijaos, hallitsevan mestarin oli tyytyminen tänä vuonna jumbosijaan. Pyyjahdit, tulokset: 1. Irlanninsetterit 156 p 2. Pointterit 118 p 3. Englanninsetterit 116 p 4. Gordoninsetterit 112 p.

Toimintakertomus 2016 6 Henkilökohtaisen kilpailun vei nimiinsä Antti Keskikangas tuloksella 41. Saman tuloksen ampuivat myös Jarkko Salomaa, Risto Kannisto ja Jari Karmala. Voiton ratkaisi tänä vuonna trap-ammunta. Naisten ykkönen oli Sarianna Kujanen tuloksella 24. Samassa yhteydessä pidettiin myös noutomestaruuskilpailut. Viime vuoden mestarikaksikko Harri Ala- Kotila ja Nelson eivät olleet yllätettävissä. Ekipage uusi mestaruutensa näytöstyyliin. Erityisesti nuoret haastajat, Karri Heinosen pvisu Margårdens Racer ja Jari Vettenniemen esn Ailigaslammen Beaivvas antoivat kuitenkin täsmällisillä suorituksillaan myrskyvaroituksen tuleville vuosille. Finaaliin suoriutuivat rotujensa parhaat noutajat karsinnan kautta ja lisäksi hallitseva mestari pääsi puolustamaan titteliään suoraan. Noudettavana oli yhteensä 4 lintua ja aikaa tehtävän suorittamiseen annettiin enintään 5 minuuttia. Noutokisan päätuomari Tero Laaksonen listasi suoritukset seuraavasti: 1. gsu Åshöjdens Nelson / Harri Ala-Kotila 2. pvisu Margårdens Racer / Karri Heinonen 3. esn Ailigaslammen Beaivvas / Jari Vettenniemi 4. pu Tawastian Siinto / Keijo Uusimäki 5. gsn Opendora s Katarina / Jasu Sinkkonen 6. isu Forestset Hero / Jyrki Toljander Kanakoirakerho oli toimintavuonna edustettuna myös Suomen Metsästäjäliiton järjestämällä Megametso leirillä 30.6.-1.7 Nurmeksessa. Megametso leiri on osa Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishanketta. Kyseessä on korkeatasoinen metsästysaiheinen leiri metsästyksestä kiinnostuneille 14-17 vuotiaille nuorille. Leirille osallistui noin 200 nuorta. Kanakoirakerholla oli oma standinsa, josta pääsimme esittelemään leiriläisille koiriamme ja kerhon toimintaa. Teorian lisäksi nuoriso sai käytännön kokemusta englantilaisten kanakoirien toiminnasta: hakua, seisontaa siivelle yms. Nuoret olivat erittäin kiinnostuneita ja kysymyksiä tuli runsaasti koiristamme. Esitteitä jaettiin jonkin verran kahden päivän aikana. Tilaisuuteen osallistuneet kerhon jäsenet pitivät sitä erittäin onnistuneena ja tärkeänä vaikutuskanavana tulevaisuuden metsästäjille, Leiri järjestetään joka neljäs vuosi ja Kanakoirakerholla on tarkoitus myös jatkossa osallistua tapahtumaan. 8. Toiminnan kehittäminen Vuonna 2016 jatkettiin yhdistyksen toiminnan kehittämistä. Jalostustoimikunta jatkoi vuonna 2014 alkanutta jalostustietokantaprojektia ja järjestelmän käyttöönotto saatiin vauhtiin. Vuoden 2015 koetulokset syötettiin järjestelmään pääosin jalostustoimikunnan toimesta, mutta vuoden 2016 tulokset on kirjattu koesihteereiden toimesta. Tietokanta on avoinna ja jäsenistön käytettävissä. Lisäksi yhdistyksen toimintaa kehitettiin toimikuntien ja hallituksen välisen yhteistyön tiivistämisellä. Syksyllä pidettiin yhteistyökokous, johon osallistui kaikki paikalle päässeet toimikuntien puheenjohtajat, sekä hallitus. Vuoden aikana otettiin käyttöön uudet nettisivut, jotka ovat saaneet laajalti kiitosta.

Toimintakertomus 2016 7 9. Yhdistyksen päätöksenteko Yleinen vuosikokous pidettiin 12.3.2016 Lapualla Vanhassa Paukussa. Kokoukseen osallistui 42 varsinaista jäsentä. Hallitus kokoontui vuoden aikana 6 kertaa, yksi kokouksista oli puhelinkokous. 10. Edustukset Kennelliiton valtuustossa kerhoa edusti Matti Juuti. Varajäsenenä oli Sirpa Tapper. Kerhomme kunniajäsen Eeva Anttinen toimi kennelliiton valtuuston puheenjohtajana. Lisäksi hän edusti myös FCI:n Euroopan valtuustossa. Matti Juuti edusti kerhoamme FCI:n komissiossa brittiläisille kanakoirille. Pekka Soini toimi Metsästyskoirien neuvottelukunnassa. Fågelhundsklubbarnas arbetsutskott, eli FA:n tuomaripäivät järjestetään joka viides vuosi. Vuonna 2016 Kanakoirakerho oli kutsuttu paikalle ja kerhoamme edusti kokouksessa Henrik Standertskjöld- Nordenstam. Kokouksessa keskusteltiin erityisesti Ruotsin metsästyskokeiden uudistumisesta. 11. Sisäinen hallinto Hallituksen jäsenet ja heidän toimikautensa: Puheenjohtaja Juha Immonen (2014 2016), varapuheenjohtaja Jukka Timonen (2015 2017), Antti Keskikangas (2014 2016), Matti Juuti (2014 2016), Hannu Laitala (2016 2018), Kari Tuikkala (2016 2018) ja Petri Törrönen (2015 2017) sekä varajäsenet Matti Bäcklund ja Harri Huhtala. Varajäsenien toimikausi on yksi vuosi. a. Koe ja kilpailutoimikunta Koepäällikkö Antti Keskikangas, Metsäkokeet Petri Törrönen Tunturikokeet Marja-Terttu Lassila- Guttorm Koesihteeri Sirpa Tapper b. Vaalitoimikunta Pekka Soini Puheenjohtaja Karri Heinonen Maija Korpela Pentti Impiö Jarkko Mannersuo c. Koulutustoimikunta Ulkomuototuomarikoulutus Eeva Anttinen Leena Majala-Heino Sarianna Kujanen Susanna Laitala Venla Karppinen Ylituomari- ja aspiranttikoulutus Ilkka Korhonen

Toimintakertomus 2016 8 Esa Lahdensuo Juha Ronkainen Pekka Soini Koetoimitsijakoulutus Harri Heino d. Palkinto- ja tapahtumatoimikunta Tarja Puro e. Englanninsetterijaos Pentti Impiö, pj. Kari Juntunen, varapj. Nina Vettenniemi, siht. tietokanta Matti Bäcklund pentuvälittäjä Antti Korhonen, Janne Koskela Pasi Lähdekorpi f. Gordoninsetterijaos Jarkko Mannersuo, pj Harri Ala-Kotila, siht. ja tiedostus, tietokanta Jasu Sinkkonen, pentuvälitys ja jalostusneuvoja Pasi Kovanen, tarvikevastaava Eero Rasinkangas Mari Teittinen, kansainväliset yhteydet ja JaTo g. Irlanninsetterijaos Karri Heinonen pj, pentuvälitys punavalkoiset irlanninsetterit Virpi Sarparanta siht tietokanta Markku Hakuli Jouni Määttä Jyrki Toljander, pentuvälitys punaiset irlanninsetterit Ahti Putaala h. Pointterijaos Maija Korpela pj Timo Laaksonen, vpj, webmaster Pauliina Perkiö Sihteeri, jäsentuotteet Jorma Korpela tietokanta Jukka Timonen KV-vastaava Heidi Lähdemaa, pentuvälitys i. Jalostustoimikunta Birgitta Vuorela pj Tero Laaksonen varapj Maija Korpela Virpi Sarparanta siht Samuli Koskenniemi Jasu Sinkkonen Matti Juuti Pauliina Perkiö Sarianna Kujanen varajäsen j. Ekipage toimituskunta Timo Laaksonen Jarkko Mannersuo

Toimintakertomus 2016 9 Nina Vettenniemi Juha Immonen Katariina Roiha k. Näyttelytoimikunta Liimatta Jukka- Pekka Leena Majala-Heino Sarianna Kujanen Susanna Laitala Venla Karppinen Toimihenkilöt: Kerhon sihteeri Jaakko Lehto Varainhoitaja Maija Korpela Jäsensihteeri Sari Kujanpää Koesihteeri Kultamalja ja Derby kilpailut Sirpa Tapper Päätoimittaja Timo Laaksonen Webmaster Katariina Roiha Toiminnantarkastajat: Henrik Degerman ja Ilkka Arkiomaa ja heidän varamiehensä Ahti Heikka ja Helena Tani. Hallitus

Toimintakertomus 2016 10 12. Englanninsetteri Suomessa 2016 Rekisteröintimäärä vuonna 2016 rodussamme oli 94 koiraa, joista tuonteja 11 kpl. Pentueita rekisteröitiin vuoden aikana kotimaassamme 14 kpl. Englanninsettereiden koemenestys koepalkintojen lukumäärän osalta oli erinomainen vuonna 2016. Koekauden aikana saavutetiin yhteensä 51 palkintoa (44 kpl 2015). Palkinnot jakautuivat koemuodoittain; KAME 7, KATU 10 ja KAKE 34 palkintoa. Vuoden aikana kotimaassa rodullamme oli kaikkiaan 207 koeosallistumista (182 vuonna 2015) ja kaikki koemuodot huomioiden palkitsemisprosentti oli erittäin hyvä; 24,6 % (24,2 % vuonna 2015). Koemuodoittain palkintoprosentiksi muodostui KAME 43,8 % (9,1 %) KATU 29,4 % (28,1 %) ja KAKE 21,7 % (25,2 %). Eniten osallistuttiin kenttäkokeisiin, yhteensä 157 koestartin voimin. Kaikki em. koemuodot huomioon ottaen englanninsetteri oli rotujärjestön menestyksekkäin rotu vuonna 2016. Rotujärjestön molempien ikäkausikilpailujen voitot menivät vuonna 2016 englanninsettereille. Kultamaljan voitti esu KM-16 Jekuttajan Mosku om. Markku Luomanen ja Derbyn esn DV-16 Fornjot's Menja om. Kari Juntunen. Kenttien Voittaja, joka on englantilaisten kanakoirien virallinen suomenmestaruuskilpailu, saatiin kaksoisvoitto englanninsettereille. VOI1 esn M-16 Ailigaslammen Beaivvaš om. Jari ja Nina Vettenniemi ja VOI2 esu Sänkipellon Rasputin om. Jari ja Venla Karppinen. Elit- 16 voittaja tittelin vei nimiinsä niin ikään esn ELIT-16 M-16 Ailigaslammen Beaivvaš ohj. Jari Vettenniemi. Ladyt lakialla -kilpailussa kolmanneksi sijoittui esn Ailigaslammen Beaivvaš ohj. Nina Vettenniemi. Esu Myrheden's K-Velho om. Ilkka Korhonen sai neljännen perättäisen sertinsä vuonna 2016 ja samalla Velhosta tuli Suomen käyttövalio FI KVA. Avoimesta luokasta voittajaluokkaan siirtyivät vuonna 2016 esu Sänkipellon Rasputin ohj. Jari Karppinen sekä esn Ailigaslammen Beaivvaš ohj. Jari Vettenniemi. Jaos järjesti kolme kanakoirien metsästyskoetta kenttäkokeena Evijärvellä ja ES Open rotumestaruuskilpailun karsinnan ja finaalin Lapualla. ES Open voittaja 2016 oli esn Punanenän Vidia-Keiju om. Mika Laatikainen. Rodun lonkkakuvaustulokset (HD) olivat huonommat kuin vuonna 2015. Kaikista 37:stä Suomen Kennelliittoon rekisteröidyistä kuvaustuloksesta 12 sai HD maininnan. Kaikki HD maininnat olivat ns. näyttelytyypin koirilla. Englanninsettereiden omistajat ovat myös aktivoituneet uuden JTO:n myötä kuvauttamaan kyynärniveliä koiriltaan; 2016 kuvattuja oli yhteensä 37. Kesäkuun erikoisnäyttelyyn Lapualla osallistui 37 englanninsetteriä. Rotunsa kauneimmaksi valittiin esu Nordvestjyden's Jac om. Pentti Impiö ja VSP oli esn Engertoppen's Arven om. Tor Jon Gareberg, Norja. Jaos organisoi ulkomuototuomareiden koulutus- ja näyttökoetilaisuuksiin Kauhavalle ja Lahteen myös riittävän määrän koiria paikalle. Rotuyhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä järjestetyssä roturingissä jaostoimikunnan kokoonpanoksi muodostui: Pentti Impiö (puheenjohtaja) Kari Juntunen (vpj) ja jäseninä Nina Vettenniemi (sihteeri), Matti Bäcklund, Antti Korhonen, Janne Koskela sekä uutena jäsenenä Pasi Lähdekorpi. Nina Vettenniemi toimii myös jaoksen web-masterina. Jaostoimikunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa sekä käsitteli

Toimintakertomus 2016 11 asiakohtaisesti toimintaa liittyviä asioita sähköpostitse ja suljetussa Facebook-ryhmässä pidetyissä kokouksissa. Toukokuussa järjestettiin koko rotujärjestön yhteiset kesäpäivät Kauhavalla, joihin myös jaos osallistui. Kesäpäivillä ratkottiin rodun noutomestaruus eli KGP (Koskenkorva Grand Prix). Noutomestaruuden voitti esn Ailigaslammen Beaivvaš ohj. Jari Vettenniemi. Englanninsetterijaos järjesti nuorten koirien koulutuspäivät Ilmajoella 3. 4.9.2016. Päiville osallistui kaikkiaan 28 nuorta koiraa omistajineen rotujärjestön edustamista roduista, yht. 39 henkeä. Jaoksen tilikauden ylijäämä oli +986,0 Englannisetterijaoksen puolesta Pentti Impiö

Toimintakertomus 2016 12 13. Gordoninsetteri Suomessa 2016 Jaostoimikunta alkaen 12.3.2016: Puheenjohtaja: Jarkko Mannersuo Varapuheenjohtaja, pentuvälitys, jalostusneuvonta: Jasu Sinkkonen Sihteeri, tiedotusvastaava: Harri Ala-Kotila Jäsen: Eero Rasinkangas Jäsen, tarvikevastaava: Pasi Kovanen Jäsen, kansainväliset yhteydet, jalostustoimikunta: Kepa Teittinen Roturinki ja vuosikokous 12.3.2016 Lapua Roturinki pidettiin Lapualla vuosikokouksen yhteydessä. Roturingissä esiteltiin vuoden 2016 toimintasuunnitelma ja kerrottiin tulevista tapahtumista. Kesäpäivät 20.-22.5. Kauhava Kanakoirakerhon kesäpäivät vietettiin kaikkien rotujen kesken Kauhavalla toukokuun 20.-22.5. Tapahtuma alkoi Pyyjahdilla eli rotujen välisellä ampumakilpailulla perjantai-iltana. Gordoninsetterijaos jäi kilpailussa neljänneksi. Gordoninsettereiden noutokilpailun karsinnan voitti gsn Opendora s Katarina, om. Jasu Sinkkonen, toiseksi sijoittui gsu Puronperän Rico, om. Eero Rasinkangas. Åshöjdens Nelson ja Harri Ala-Kotila voittivat kaikkien rotujen noutomestaruuden. Metsämestaruus Gordoninsettereiden epävirallinen metsämestaruus peruttiin tänä vuonna tuomaripulan vuoksi. Peruuntuneen tilalle ei saatu kotimaasta uutta tuomaria. Maaottelu 22.9.2016 LjØrdalen, Norja

Toimintakertomus 2016 13 Norjan Gordoninsetterikerho viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuotta. Sen kunniaksi he järjestivät pohjoismaisen maaottelun Tanskan, Ruotsin, Suomen ja Norjan välillä. Ottelun keskuspaikka sijaitsi tuntureilla Ljordalenissa, Gordon Castlessa. Kilpailu käytiin kanakoirien tunturikokeena. Maajoukkueeseen valittiin kolme koiraa ohjaajineen ja varalle yksi koira. Suomen maajoukkueeksi valikoitui: Gsn Black Seeker s Afterglow, Samuli Koskenniemi, Rovaniemi Gsn Puronperän Yrtti, Jukka Puro, Lappajärvi Gsu Puronperän Ukkoonen, Jarkko Mannersuo, Seinäjoki Varalla gsn Puronperän Äly Päivän päätteeksi pistelaskun jälkeen Tanska vei voiton, Ruotsi tuli toiseksi ja Norja kolmanneksi. Suomen kohtalo oli olla tällä kertaa viimeinen. Gordon Race 16.10.2014 Ilmajoki Rotumestaruuskilpailu järjestettiin Ilmajoella kenttäkokeena. Gordon Raceen osallistui 19 ekipagea. Gordon Race 2016 voittaja hienolla riistatyöllä ja pudotuksella sekä hyvällä haulla on Juha Tuuran ohjaama HØgtinden's Mosku. Mosku saa suorituksestaan samalla avoimen luokan toisen palkinnon. Gordon Race -plakaati matkaa vuodeksi Moskun mukana Rovaniemelle. Kilpailussa toiseksi tulee Harri Ala-Kotilan ohjaama Åshöjdens Nelson, joka saa avoimen luokan kolmannen palkinnon. Kilpailun kolmas on Tero Sorosen ohjaama Loukasahon Baileys. Kilpailun paras nuori koira on Jukka Räisäsen ohjaama Loukasahon Gloria. Olgan Avance palkinnon sai Tero Soronen ja Øens Betty Blue. Lisäksi Jarkko Mannersuon Puronperän Ukkoonen palkittiin avoimen luokan kolmannella palkinnolla. Koekäynnit kotimaassa vuonna 2016 Gordoninsetterit osallistuivat kokeisiin seuraavasti: Koemuoto Osallistujat Palkitut Palkitsemis-% KAKE 107 20 18,7 KAME 23 10 43,5 KATU 27 4 14,8 Yhteensä 154 34 21,7 Koekäynnit pysyivät samalla tasolla edellisvuosiin verrattuina (2013: 160 kpl, 2014: 155 kpl, 2015: 160 kpl). Viime vuosien kehitys on ollut oikeaan suuntaan. Koekäyntien keskiarvo on 115 kpl vuosina 2010 2014. Palkitsemisprosentin keskiarvo on 19,9 % vuosina 2010 2014. Vuoden gordoninsetterit ja vuoden 2016 kasvattaja

Toimintakertomus 2016 14 Vuoden gordoninsetteriksi tuli gsu HØgtinden's Mosku, om. Juha Tuura, Rovaniemi. Vuoden nuoreksi gordoninsetteriksi tuli gsn Opendora s Osimoilleen Näin, om. Kirsi Tuominen ja Tuomo Leino, Kuusa. Vuoden gordoninsetterikasvattajaksi tuli kennel Puronperän, om. Jukka Puro. Terveys ja lisääntyminen Pentueita vuonna 2016 syntyi Suomessa 13, joissa oli yhteensä 100 pentua. /1/ Pentueista neljässä (4) oli ulkomainen isä. Pentueiden vanhemmista oli koepalkittuja Suomessa kahdeksan (8/22 = 36 %) ja 9 (9/22 = 41 %) heistä oli osallistunut kokeisiin Suomessa. /1/ Pentueiden vanhemmista näyttelyissä vähintään erittäin hyvän saaneita oli 20 (20/22 = 91 %). Neljällä jalostukseen käytetyllä vanhemmalla oli C:n lonkkakuvaustulos eli HD-maininta. Nämä vanhemmat jakaantuivat neljään pentueeseen (31 %:in pentueista). JTO:n mukaan gordoninsettereillä suositellaan ainoastaan HD-terveiden koirien käyttöä jalostukseen. /2/ Yhdeltä koiralta ei löytynyt koiranet:istä lonkkatietoja ollenkaan. Vuonna 2016 oli 34 terveystulosta lonkkanivelistä ja näistä terveitä (A tai B) oli 22 kpl eli 65 % (vuonna 2015 67%). Vertaamalla vuosina 1989 2012 kuvattuihin tuloksiin on terveiden osuus yhtä suuri, kuin pitkäaikainen keskiarvo (65,3 %) /2/ Kyynärnivelen terveystuloksia oli 27, joista ei muutoksia eli 0 oli 23 (23/27 = 86 %). /2/ Talous Gordoninsetterijaoksen tulos +974,41 vuonna 2016. KKK-HHS ry, gordoninsetterijaos Jarkko Mannersuo Puheenjohtaja Lähteet: 1, KoiraNet jalostustietojärjestelmä v2016.11.1, jalostus.kennelliitto.fi, 8.12.2016 2, Gordoninsetteri jalostuksen tavoiteohjelma ja PEVISA 2014-2018

Toimintakertomus 2016 15 14. Irlanninsetteri Suomessa 2016 Jaostoimikunta Irlanninsetterijaoksen jaostoimikuntaan kuuluvat: Puheenjohtaja Karri Heinonen Varapuheenjohtaja Jyrki Toljander Sihteeri Virpi Sarparanta Jäsen Ahti Putaala Jäsen Markku Hakuli Jäsen Jouni Määttä Jaostoimikunta on kokoontunut yhden kerran toimintavuoden aikana. Lisäksi on pidetty kolme puhelinkokousta ja tarvittaessa pidetty yhteyttä sähköpostin välityksellä. Jaostoiminta Irlanninsetterijaoksen roturinki pidettiin Kanakoirakerho ry:n vuosikokouksen yhteydessä 12.3.2016 Lapualla. Roturingissä valittiin jaostoimikunnan jäsenet erovuoroisten tilalle, hyväksyttiin tilinpäätös ja tase, hyväksyttiin toimintakertomus vuodelle 2016 ja vuoden 2017 toimintasuunnitelma sekä jaettiin kiertopalkintoja menestyneille ekipageille. Osallistuttiin Tanskan Irlanninsetteriyhdistyksen 100-vuotis juhlaan ja maaotteluun. Maajoukkueeseen kuuluivat: NUO Fowler s Red Devil om. Virpi ja Matti Backlund ohj. Matti Santti, AVO Kaidantaipaleen Kira ja Voi Kaidanpaljakan Namu om. ja ohj. Matti Santti. Varalla: isn Concomroe Coileann om. Auli Hämäläinen ja Virpi Sarparanta ohj. Virpi Sarparanta Jaoksen ammuntamestaruuskilpailu pidettiin kerhon kesäpäivien yhteydessä Kauhavalla 20.-22.5.2016. Ammunnat suoritettiin Pyyjahtien yhteydessä. Jaoksen mestareiksi ampuivat Jarkko Salomaa ja naisten puolella Sarianna Kujanen. Risto Kannisto voitti jälleen kerran Hassen Tuopin parhaasta yhteistuloksesta ammunta- ja noutokilpailussa. IS jaos voitti myös selvällä erolla jaosten välisen Pyyjahdit - ammuntakilpailun ja sai näin ollen järjestämisvastuun vuoden 2017 kisalle. IS jaoksen noutomestaruuden voitti Karri Heinosen koira Margårdens Racer, joka lunasti voitollaan myös paikan kerhon noutomestaruuskisaan sijoittuen finaalissa toiseksi. Kanakoirakerho ry:n erikoisnäyttely pidettiin 11.6.2016 Lapualla. Punaiset irlanninsetterit arvostelivat Vigdis Nymark Norjasta. Punaisia irlanninsettereitä esitettiin 54 kpl. Rotunsa parhaaksi valittiin uros Finby Figaro, joka myös voitti urosten sertifikaatin. Finby Figaro oli myös toiseksi paras käyttökoira ja BIS 5. Vastakkaisen sukupuolen parasta ei valittu, koska yksikään narttu ei saanut SA:ta. Parhaan kasvattajaryhmän esitti kennel Finby. Punavalkoisia irlanninsettereitä esitettiin 12 kpl. Rodun arvosteli Peter Nymark Norjasta. Rotunsa parhaaksi valittiin Killary's Color Me Grand For Redwhitesilk, joka oli myös BIS 1. Irlanninsetterijaos järjesti vuoden aikana yhden metsä- ja yhden kenttäkokeen. Jaoksen metsäkokeet järjestettiin Sotkamossa 4.9.2016. Koetoimitsija oli Jyrki Toljander ja tuomarina toimi Markku Hakuli. Kokeeseen osallistui 6 ekipagea. Taigalinnun Saga ohj. Ahti Putaala palkittiin AVO 2 palkinnolla.

Toimintakertomus 2016 16 Irlanninsettereiden epävirallinen rotumestaruuskilpailu Irish Trial järjestettiin Utsjoella 8.10.2016. Kilpailuun osallistui 16 ekipagea. Osallistujista 3 oli punavalkoisia irlanninsettereitä. Koe vietiin läpi yksipäiväisenä kokeena. Tuomarina toimi Knud Sollid Norjasta. Koetoimitsijana toimi Jyrki Toljander. Irish Trialin tuloslista oli seuraavanlainen: 1. isn Afrodite / Markus Kallio AVO 3 2. pvisn Alvertoppens Elektra / Kari Halonen 3. isn US Shanghai Lily / Markku Hakuli 4. isn Onnenqn Blanca / Seppo Urpilainen 5. isn Onnenqn Cillu / Seppo Urpilainen Muu koetoiminta Ikäkausikilpailuissa Kultamalja-kilpailun finaaliin ei selvinnyt yhtään irlanninsetteriä. Derby-kilpailun finaaliin pääsi 4 irlanninsetteriä: isn Den Röde Jägarens Ice Queen / Markku Mikkola isn Finby Inez / Ari Heikkinen AVO2 isu Fowlers Red Demon / Asmo Ratia pvisu Margårdens Racer / Karri Heinonen AVO 2 Valitettavasti finaalikoirat eivät sijoittuneet finaalissa. Punaisten koetulokset 2016: 26.3.2016 Utsjoki KATU NUO 1 isu Ailigaslammen Capu (i. Lauvåsens Fj Barack, e. Ailigaslammen Aura), Juha Tikkunen 15.4.2016 Alta, Norja KATU AVO 2 isu Tintorama s Tikru (i. Liatoppen s Syklon, e. Tintorama s Tr Tya), Pekka Soini 27.8.2016 Kajaani KAME AVO 2 isn Finby Inez (i. FI Mva Douedal s Oz-zo, e. Finby Frida), Ari Heikkinen 28.8.2016 Kajaani KAME AVO 1 isn Finby Inez (i. FI Mva Douedal s Oz-zo, e. Finby Frida), Ari Heikkinen 4.9.2016 Sotkamo KAME AVO 2 isn Elit-15 Taigalinnun Saga (i. KM-04 M-06 M-11 Redneck, e. Ida), Ahti Putaala 11.9.2016 Kajaani KAME VOI 1 isn Finby Inez (i. FI Mva Douedal s Oz-zo, e. Finby Frida), Ari Heikkinen 22.9.2016 Utsjoki KATU AVO 2 isn Finby Inez (i. FI Mva Douedal s Oz-zo, e. Finby Frida), Ari Heikkinen KATU AVO 2 isu Finby Hunter (i. Hakoya s C-Aaron, e. Finby Cheri), Kari Tuikkala KATU AVO 3 isu Ailigaslammen Cero (i. Lauvåsens Fj Barack, e. Ailigaslammen Aura), Joel Patrikka 30.9.2016 Lapua, KM-karsinta

Toimintakertomus 2016 17 KAKE NUO 3 isn Tempelhågens Röde TT-Annie Oakley (i.neadalens Tarzan, e. Tärnafjällens Jetro Tina av Muumin), Markku Hakuli 1.10.2016 Lapua, Derby-karsinta KAKE AVO 2 isn Finby Inez (i. FI Mva Douedal s Oz-zo, e. Finby Frida), Ari Heikkinen 7.10.2016 Lapua KAKE AVO 3 isn Settermosen Brownie (i. Erim Vom Kapellenpfad, e. Settermosen Alba), Ismo Kyngäs 8.10.2016 Irish Trial, Utsjoki KATU AVO 3 isn Afrodite (i. NO Mva No Kva LV Mva Imingens Lz Toy, e. Kaidanpaljankan Salla), Markus Kallio 8.10.2016 Kenttien voittaja, Lapua KAKE VOI 4 isu FI Mva Finby Figaro (i. Håkoya s C-Aaron, e. Finby Cheri), Ismo Kyngäs 14.10.2016 Utsjoki KATU AVO 2 isu Finby Hunter (i. Hakoya s C-Aaron, e. Finby Cheri), Kari Tuikkala 22.10.2016 Tyrnävä KAKE AVO 2 isn Finby Inez (i. FI Mva Douedal s Oz-zo, e. Finby Frida), Ari Heikkinen KAKE AVO 3 isu Ailigaslammen Capu (i. Lauvåsens Fj Barack, e. Ailigaslammen Aura), Juha Tikkunen 22.10.2016 Pornainen KAKE AVO 3 isn Afrodite (i. NO Mva No Kva LV Mva Imingens Lz Toy, e. Kaidanpaljankan Salla), Markus Kallio KAKE AVO 3 isn Koitelinkuohun Aava (i. M-12 Fowlers Perttu, e. Reppeåsen s Chili), Ville Peltola 23.10.2016 Tyrnävä KAKE AVO 3 isn Finby Inez (i. FI Mva Douedal s Oz-zo, e. Finby Frida), Ari Heikkinen KAKE AVO 3 isu Tintorama s Tikru (i. Liatoppen s Syklon, e. Tintorama s Tr Tya), Pekka Soini 23.10.2016 Pornainen KAKE AVO 3 isn Koitelinkuohun Aava (i. M-12 Fowlers Perttu, e. Reppeåsen s Chili), Ville Peltola 5.11.2016 Pornainen KAKE AVO 3 isu Kaidantaipaleen Kentzu (i. Ailigaslammen Aaron, e. Kaidanpaljakan Namu), Matti Santti 12.11.2016 Nivala KAKE AVO 2 isu Gleannseain Barney (i. Mountbay Dan, e. Ikerrin Orla), Pekka Niskakangas Punavalkoisten koetulokset 2016: 1.10.2016 Lapua, Derby-karsinta KAKE AVO 2 Margårdens Racer (i. SE MVA Craigrua Rogue, e. Pallas Green Ithosca Girl), Karri Heinonen 22.10.2016 Pornainen KAKE AVO 2 Margårdens Racer (i. SE MVA Craigrua Rogue, e. Pallas Green Ithosca Girl), Karri Heinonen 23.10.2016 Pornainen KAKE AVO 2, Uudenmaan kennelpiirin mestari 2016, Margårdens Racer (i. SE MVA Craigrua Rogue, e. Pallas Green Ithosca Girl), Karri Heinonen 6.11.2016 Långtora, Ruotsi KAKE 2 ÖKL (AVO 2) Margårdens Racer (i. SE MVA Craigrua Rogue, e. Pallas Green Ithosca Girl), Karri Heinonen

Toimintakertomus 2016 18 Jalostustilastot Punaisia irlanninsettereitä rekisteröitiin vuonna 2016 29 pentuetta (245 pentua). Näistä käyttölinjaisia oli 5 pentuetta (42 pentua). Lisäksi rekisteröitiin 2 tuontikoiraa, joista 2 kpl oli käyttölinjaisia. Tuontimaat olivat Ruotsi ja Puola. Vuonna 2016 lonkkakuvattiin 75 koiraa, joista terveitä oli 55 kpl. Kuvatuista koirista oli käyttölinjaisia 19 kpl, joista 14 kpl oli terveitä. Kyynärniveliä tutkittiin 58 koiralta, joista 56 oli terveitä. Tutkituista 16 oli käyttölinjaisia ja ne kaikki olivat terveitä. 12 koiraa on käynyt silmätarkistuksessa ja yhdellä tutkituista oli jonkinlainen silmäsairaus. Tutkituista 7 kpl oli käyttölinjaisia ja ne kaikki olivat terveitä. Lisäksi muutamalta koira on tutkittu spondyloosi ja polvinivelet. Kaikki tutkitut ovat olleet terveitä. Punavalkoisia irlanninsettereitä syntyi 1 pentue (8 pentua). Lonkat on kuvattu 9 koiralta, joista 3 oli sairaita. Kyynärnivelet on tutkittu 9 koiralta, joista 1 on sairas. Muita terveystutkimuksia ei ole tehty.

Toimintakertomus 2016 19 15. Pointteri Suomessa 2016 JAOSTOIMIKUNTA: Maija Korpela: puheenjohtaja, jalostusneuvoja Pauliina Perkiö: sihteeri Timo Laaksonen: varapuheenjohtaja, webmaster Jukka Timonen: kansainväliset asiat Heidi Lähdemaa: pentuvälitys Jorma Korpela: tietokanta Kanakoirakerho Hönshundssektionen ry:n hallituksessa toimi jäseninä pointterijaoksesta Jukka Timonen ja Antti Keskikangas sekä jalostustoimikunnassa rotujäseninä Maija Korpela ja Pauliina Perkiö. JTO ja PEVISA Pointtereiden uusi Jalostuksen tavoiteohjelma tulo voimaan toimintavuoden 2016 alusta. Samoin uusi PEVISA astui voimaan. PEVISA -ohjelmaan lisättiin uutena kyynärnivelten kuvauspakko ilman rekisteröintiin vaikuttavaa raja-arvoa. Samoin PEVISA:n jälkeläisraja pudotettiin 30 pennusta 20 pentuun. JAOSTOIMINTA: Vuosikokouksen yhteydessä Lapualla 12.3.2016 kokoontui pointteriharrastajien roturinki. Roturingissä valittiin uusi pointterijaostoimikunta vuodelle 2016. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Maija Korpela. Marikki Forellin, Arto Kurvisen ja Jarkko Nygårdin tilalle valittiin Pauliina Perkiö, Heidi Lähdemaa sekö Jukka Timonen. Jaostoimikunta kokoontui toimintavuoden aikana roturingin yhteydessä sekä piti yhden skype-kokouksen. Juoksevia asioita hoidettiin sähköpostin välityksellä. Pyyjahti-ampumakilpailu järjestettiin vuonna 2016 Kanakoirakerhon Hönshundssektionen ry:n Jalostuspäivien yhteydessä 21.5.2016 Ylihärmän ampumaradalla. Pointterijaos sijoittui kisassa hienosti toiseksi pistemäärällä 118 p. Pointterijaoksen joukkueessa ampuivat Antti Keskikangas, ollen koko porukan paras ampuja, Juhani Toivakka, Esa Lahdensuo sekä Timo Laaksonen. Jalostuspäivien yhteydessä järjestettiin myös jaostoimikuntien välinen noutomestaruuskisa, jossa Keijo Uusimäen omistama pointteriuros Tawastian Siinto (Fjellrypas Franko/Setpoint s Sonja) oli pointtereista paras noutaja ja sijoittui mestaruuskisassa neljänneksi. Toimintavuonna erikoisnäyttely järjestettiin Lapulla 11.6.2016. Näyttelyyn osallistui 15 pointteria, 8 urosta ja 7 narttua. Tuomarina näyttelyssä toimi Vigdis Nymark Norjasta. Rotunsa parhaaksi Nymark

Toimintakertomus 2016 20 valitsi pointteriuros Haepakka Tiken (Karacanis Cooper/Haepakka Essi) om. Antti Keskikangas, ollen Best in Show 2. Vastakkaisen sukupuolen paras oli pentuesisar Haepakka Twiggy (Karacanis Cooper/Haepakka Essi) om. Päivi Natri. Rotunsa paras veteraanikin löytyi Haepakan kennelistä. Haepakka Veeka (Black Luckys Hot Shot/Haepakka Amanda) om. Saana ja Kari Pitkänen, ollen BIS-veteraani 2. Toimintasuunnitelmaan oli merkitty järjestettäväksi nuortenpointtereiden koulutusviikonloppu myös vuodelle 2016. Päätettiin kuitenkin olla järjestämättä koulutusviikonloppua kun olisi ajoittunut liian lähelle Kanakoirakerhon järjestämää vastaavaa koulutusviikonloppua kaikille roduille. Toimintavuoden aikana pointterijaos järjesti Diarmid Cupin sekä Ladyt Lakialla kisan. Pointtereiden epävirallinen rotumestaruuskilpailu Diarmid Cup pidettiin Lapualla 15.10.2016 Kisaan starttasi 10 ekipagea. Päätuomarina kisassa toimi Markku Juuti. Diarmid Cupin tulokset: NUO1 pu Haepakka Tike (Karacanis Cooper/Haepakka Essi) & Antti Keskikangas NUO1 pu Fennwick Manuel (Av Rabbelugn Turck/Fennwick Layla) & Markku Björk pu Tawastian Sisu (Fjellrypas Franko & Setpoint s Sonja) & Antti Keskikangas pn Av Rabbelugn Unik (Jimsrypa s Milton/Av Rabbelugn Pasta) & Ari Jalonen pu Tawastian Ruuti (Steinbitens Sugarcane Hannover/Silverforsens Nemi) & Esa Lahdensuo Haepakka Tike palkittiin myös lupaavimpana nuorena koirana. Parhaan nartun palkinnon sai Av Rabbelugn Unik. Mustasilmäpalkinto luovutettiin ekipagelle pu Tawastian Ruuti & Esa Lahdensuo. Diarmid Cupia sekä Ladyt Lakilla-kisaa sponsoroi Severa Foods Oy / Eukanuba palkinnoksi jaettavin ruokasäkein. Järjestyksessään 14. Ladyt lakialla-kisa järjestettiin Vimpelissä 29.10.2016. Kisaan osallistui ennätykselliset 18 ekipagea. Päätuomarina toimi Juha Kojonen ja ryhmätuomarina Tero Laaksonen. Ladyt Lakialla 2016 tulokset: pu Av Rabbelugn Uncas (Jimsrypa s Milton/Av Rabbelugn Pasta) & Minna Hietikko isn Pinebay Blix (Remkilens Champ/Rushfield Rena) & Suvi Lintukangas esn Ailaigaslammen Beaivvas (Falcsagans Blixten/Östraby s Guns n Rose) & Nina Vettenniemi NUO2 gsn Troldmarkens Kriemhild Kira (Nakkehages Bz Orkan/Nørre Løgum s Diva Af 5 Maj 07) & Virpi Vuolteenaho NUO3 gsn Opendoras Osimoilleen Näin (Mountaineer s Henke Larsson/Openrora s Juliana) & Kirsi Tuominen Pointterijaos järjesti kenttäkokeet 12.11.2016 Lapulla. Kokeisiin osallistui 18 ekipagea. Kokeessa palkittiin kolme koiraa; NUO1 esn Punanenän Silver-Keiju (DC/Österkysten s Tara) & Matti Bäcklund NUO2 esn Punanenän Vidia-Keiju (DC/Österkysten s Tara) & Mika Laatikainen sekä VOI1 +serti gsn Opendoras

Toimintakertomus 2016 21 Mercedes (Imingens Ek Elle-Gant/Opendora s Juliana) & Markku Parviainen. Tuomareina kokeessa toimivat Tero Laaksonen (PT) sekä Jukka-Pekka Liimatta ja Esa Lahdensuo. MUUT KOETULOKSET: Metsäkokeet: AVO3 pn Moundhill's Indica/Jenni Laakso AVO3 pn Hirvasvuopion Eva/ Vilho Korteniemi Kenttäkokeet: NUO1 pn Riekkokirhveen Hertha (Barentsvidda s Nansen/Björkluds C/R Roxy) & Marko Stålnacke AVO1 pn Haepakka Essi (Tawastian Toivo/Dina De Akelarre) & Teemu Röppänen AVO3 ja AVO2 pn Av Rabbelugn Unik (Jimsrypa s Milton/Av Rabbelugn Pasta) & Ari Jalonen AVO3 pn Fjellexpress (Black Lucky s Ingo/Hirvasvuopion Cajo) & Jaani Holma VOI5 pn Hirvasvuopion Eva (Patjanen s Baron De Ley/Inka vom Leinetal) & Vilho Korteniemi Tunturikokeet: NUO1 ja NUO2 pn Riekkokirhveen Hertha (Barentsvidda s Nansen/Björkluds C/R Roxy) & Marko Stålnacke NUO1 ja NUO2 pu Riekkokirhveen Bilbo (Barentsvidda s Nansen/Björkluds C/R Roxy) & Henri Kokko NUO3 pn Riekkokirhveen Frayja (Barentsvidda s Nansen/Björkluds C/R Roxy) & Ville Hautajärvi AVO3 pn Av Rabbelugn Unik (Jimsrypa s Milton/Av Rabbelugn Pasta) & Ari Jalonen Arvokilpailuissa pointterit pärjäsivät toimintavuonna 2016 seuraavasti; Kultamaljassa toiseksi sijoittui pn Riekkokirhveen Hertha (Barentsvidda s Nansen/Björkluds C/R Roxy) & Marko Stålnacke. Derbyssä kolmannen sijan saavuttivat pu Chriwalls Higgins (Fugledes Odin/Chriwall s Diva) & Janne Uusimäki ja viidennen sijan pn Peltoluovin Odessa (Tawastian Toivo/Peltoluovin Nina) & Jaakko Liimatta. Elit kisassa pn Hirvasvuopion Eva (Patjanen s Baron De Ley/Inka vom Leinetal) & Vilho Korteniemi saavuttivat viidennen sijan, VOI5. Vuoden parhaana pointterina sekä vuoden parhaana nuorena pointterina palkittiin pu Haepakka Tike (Karacanis Cooper/Haepakka Essi) om. Antti Keskikangas. Vuoden parhaana pointterinarttuna palkittiin Riekkokirhveen Hertha (Barentsvidda s Nansen/Björkluds C/R Roxy) om. Marko Stålnacke Vuoden pointteriharrastajaksi valittiin Marikki Forell.

Toimintakertomus 2016 22 TILASTOT: Vuonna 2016 pointterit osallistuivat metsästyskilpailuihin yhteensä 103 (84) kertaa. Palkintoja kirjattiin pointtereille yhteensä 19 (14) kpl. Palkitsemisprosentit koemuodoittain jakautuivat seuraavasti. Rodun näyttelykäyntejä oli 134 kpl (122). Palkinnot jakautuivat seuraavasti; ERI 86 kpl, EH 37 kpl, H 6 kpl, T 4 kpl ja HYL 1 kpl. Vuonna 2016 pointtereita rekisteröitiin 28 (25) pointteria ja tuontikoiria oli rekisteröity 6 kpl (7). Pentueita syntyi 4 (3) pentuetta, pentuekoon ollessa 7 (8,3) pentua/pentue. Lonkkadysplasia kuvattuja pointtereita oli 10 kpl (6), joista 2:lla oli tulos A, 6:lla tulos B ja 2:lla D. 12:lta (7) pointterilta kuvattiin toimintavuotena 2016 kyynärnivelet, joista 10:llä (6) oli 0 ja 2:lla (2) oli 2. Pointterijaoksen puolesta Maija Korpela Kerimäellä 16.1.2017

Toimintakertomus 2016 23 16. Jalostustoimikunnan toimintakertomus 2016 Jalostustoimikunnan kokoonpano puheenjohtaja Birgitta Vuorela varapuheenjohtaja Tero Laaksonen sihteeri Virpi Sarparanta jäsen Jasu Sinkkonen jäsen Pauliina Perkiö jäsen Maija Korpela jäsen Matti Juuti jäsen Samuli Koskenniemi varajäsen Sarianna Kujanen Toimintavuoden aikana jalostustoimikunta kokoontui 2 kertaa. Lisäksi 1 kokous pidettiin Skypen välityksellä. Pitkin vuotta asioita hoidettiin sähköpostikirjeenvaihtona. JALOSTUSKATSELMUS Jalostuskatselmusta pidettiin Lapualla 1.10. Lapuan raviradalla järjestettyyn katselmukseen osallistui 17 koiraa. Tänä vuonna koirat arvioi Eeva Anttinen. JALOSTUSTIETOKANTA Jalostustietokanta on julkaistu. Tietokannasta löytyy jo vuoden 2016 koetulokset sekä vuosien 2015 ja 2016 jalostuskatselmustulokset. Tietokannan kehittämistä jatketaan edelleen. YHTEYDET KENNELLIITTOON Jalostustoimikunta käsitteli toimintavuoden aikana useita kennelnimen puoltoanomuksia JALOSTUSPÄIVÄT Järjestettiin koko kerhon yhteiset jalostuspäivät Kauhavalla 21.-22.5.2016. Ohjelmassa oli luentoja, kerhon noutomestaruuskilpailut ja Pyyjahdit. TERVEYSRAHASTO Terveysrahastoon ei tänä vuonna tullut yhtään hakemusta.