Suomen Regions Cup 2012 Hyvä seurajohtaja, kutsumme teidät mukaan uuteen kilpailuun. Taustaa Suomen Palloliitto on Palloliiton piirien ja niiden jäsenseurojen esityksestä uudistanut Kansallisia Cup kilpailuja kaudesta 2012 alkaen. Suomen Cupin yhteydessä pelattu alasarjaseurojen ns. Pikkufinaali poistuu, ja Suomen Cupin rinnalle on perustettu kokonaan uusi rinnakkaiskilpailu piiritason joukkueille, eli Suomen Regions Cup. Uusi kilpailu käydään pääsääntöisesti kesäisellä kilpailukaudella ja siihen saa osallistua ainoastaan piirien sarjoissa pelaavat joukkueet. Kilpailu huipentuu finaaliotteluun, joka pelataan Suomen Cupin yhteydessä, korvaten näin poistetun ns. Pikkufinaalin. 2012 Suomen Regions Cup - uusi kilpailumuoto - osallistuminen ja edustusoikeus Suomen Regions Cup alkaa piirikohtaisena kilpailuna, jonka jälkeen se laajentuu ensin alueelliseksi ja lopulta valtakunnalliseksi kilpailuksi. Kilpailuun saavat osallistua vain aikuisten miesten piiritason joukkueet kolmosesta alaspäin. Samasta seurasta saa osallistua useampi joukkue. Pelaaja saa edustaa kilpailussa vain yhtä joukkuetta kauden aikana. Kilpailusta rajataan ulos JKKI- ja juniorijoukkueet: tältä osin Suomen Regions Cupin määräys koskien osallistumisoikeutta seuraa Suomen Cupia. Suomen Regions Cup -pelitapa ja aikataulutus Suomen Regions Cup pelataan alusta alkaen yhden ottelun Cup-kilpailusäännöin. Otteluaika on 2x45min + jatko-ottelu 2x15min + rangaistuspotkukilpailu.
Suomen Cupin miesten pikkufinaali poistuu kansalliselta kilpailukartalta ja sen tilalla pelataan Suomen Regions Cupin finaali. Cupin välierät pelataan suunnitelmien mukaan elokuun puolivälissä, mikä mahdollistaa kampanjoinnin finaaliin, joka pelataan Suomen Cupin finaalin yhteydessä 29.9.2012. Palkinnot UEFA järjestää toistaiseksi kansainvälisen kilpailunsa (UEFA Regions Cup) kahden vuoden välein (2012, 2014- jne) ja sen mukaan kansallinen palkitsemisjärjestelmä on suunniteltu. Lähtökohtana Suomen Regions Cupin kilpailun läpiviemiseen ja palkitsemiseen pidetään säännöllisyyttä, ja valmiutta tarvittaessa reagoida muutoksiin UEFA:n suunnalta. Palkitsemisen perustana on kansainvälinen kilpailukalenteri. Näin kansainvälisen kilpailun Suomen osallistuja pystytään määrittelemään jo edeltävänä syksynä, ja seura pystyy valmistautumaan kauteen tiedostaen osallistumisensa UEFA Regions Cupiin seuraavalla kilpailukaudella. Palkitsemiset vaihtuvat vuorovuosin, jättäen mahdollisuuden samansisältöiseen palkitsemiseen vuosittain, mikäli UEFA päättää muuttaa oman kilpailunsa jokavuotiseksi. 2012 Suomen Regions Cupin voittaja saa palkinnoksi 5000 ja hävinnyt finaalijoukkue 1000 2013 Suomen Regions Cupin voittaja saa paikan UEFA Regions Cupiin kesällä 2014 ja 5000 palkintorahaa ja hävinnyt finaalijoukkue 1000 2014 Suomen Regions Cupin voittaja saa palkinnoksi 5000 ja hävinnyt finaalijoukkue 1000 2015 Suomen Regions Cupin voittaja saa paikan UEFA Regions Cupiin kesällä 2016 ja 5000 palkintorahaa ja hävinnyt finaalijoukkue 1000 Piirit määrittelevät ja tiedottavat itsenäisesti mahdolliset omat piirikohtaiset palkintonsa (esim. pisimmälle edennyt joukkue alimmasta sarjatasosta tms.) Seura, joka osallistuu Suomen edustajana UEFA Regions Cupiin, saa rahaa osallistuakseen kansainvälisiin peleihin myös UEFA:lta, mutta näitä summia ei tässä vaiheessa tietenkään voi vahvistaa. Perinteisesti ne kattavat matkakustannukset.
Suomen Regions Cupin tärkeimmät taloudelliset ja kilpailutekniset ehdot Matkakorvaukset Talous on 50 50 (paikallispelit, määrittely on etäisyys alle 100km) ja muut 100 0 läpi koko kilpailun, puolivälieristä lähtien vierasjoukkueelle maksetaan matkakorvaus 1 /km. Kilpailu käynnistetään piirikohtaisesti, ja aluetta laajennetaan alueelliseksi yrittäen pitää etäisyydet kohtuullisina. Osallistumismaksut, vaihto-oikeus ja kotietu Osallistumismaksu on 100 sarjatasosta riippumatta. Ottelussa pöytäkirjaan saa merkitä seitsemän vaihtopelaajaa, ja ottelussa saa tehdä viisi vaihtoa tämä sääntö on sama läpi koko kilpailun. Kilpailussa ei ole minkäänlaista kotietuun perustuvaa tasoitusjärjestelmää alemman tason joukkueen eduksi. Erotuomaripalkkiot Erotuomaripalkkiot maksetaan kotijoukkueen piirin maksujen mukaan. 1. kierros (ja sitä edeltävät karsinnat) palkkiot Viitosen palkkioilla 2-3. kierros Nelosen palkkioilla 4. kierroksesta lähtien Kolmosen palkkioilla. Kilpailukalenteri, ottelusiirrot ja hallinto Suomen Regions Cupiin luodaan selkeät runkopelipäivät. Päivämäärät ovat kalenterissa samalla myös otteluiden pelaamisen takarajana. Seuraavan kierroksen arvonnat suoritetaan runkopäivän jälkeisenä päivänä. Suomen Regions Cupin runkopelipäivämäärät on tarkoituksellisesti aseteltu viikonlopuiksi, mikä mahdollistaa pitkätkin pelimatkat. Mikäli seurojen on vaikea löytää ottelupäivämäärää, niin piirit ovat tarvittaessa velvoitettuja siirtämään sarjaotteluiden päivämäärää otteluajankohdan löytämiseksi.
Viitteelliset runkopelipäivät (nyt suunnitteluvaiheessa) kaudelle 2012 ovat: 1/256 22.4. 1/128 6.5. 1/64 27.5. 1/32 17.6. 1/16 8.7. Puolivälierä 29.7. Välierä 19.8. Finaali 29.9. Kierrosmatematiikka perustuu 256 ilmoittautuneeseen joukkueeseen, jota ennen piirikohtaisesti on käyty mahdolliset esikierrokset. Kilpailun tekninen hallinto on Palloliitossa. Tulospalvelun suhteen edetään kehityskaari paperisesta ottelupöytäkirjasta Palloverkkoon. Lähtökohtaisesti vuosi 2012 toimitaan paperiversiolla ja siihen asti, kunnes kaikki piirit ovat samassa järjestelmässä. Vastalauseet ja kurinpito Mahdolliset vastalauseet ja kurinpitoasiat käsitellään Palloliitossa. Tulevaa - Suomen Regions Cup 2013 Aikataulutus Kilpailuun ilmoittaudutaan Suomen Cup 2013 yhteydessä samalla aikataululla loka-marraskuussa 2012. Piiritasolla pelaava seura voi siis ilmoittautua samanaikaisesti Suomen Cupiin, joka piiritason joukkueiden osalta pääsääntöisesti pelataan talvella - kevättalvella 2013, ja Suomen Regions Cupiin, joka pelataan kesäkaudella 2013. Seura voi halutessaan osallistua vain toiseen Cupkilpailuista. Kilpailulle varataan huhtikuulta elokuulle selkeät viitteelliset noin kolmen - neljän viikon väliset otteluviikonloput piirien kilpailukalentereihin, ja samalla vahvistetaan myös ottelusiirtoihin liittyvät periaatteet suhteessa piirien sarjakilpailuihin.
Ilmoittautuminen kilpailuun Seurojen ilmoittautumiset 31.1.2012 mennessä seuraavan osoitteen kautta http://www.palloliitto.fi/kilpailu/lomakkeet/ilmoittautuminen_suomen_regions/ Ystävällisin terveisin Suomen Palloliitto Suomen Palloliiton piirit Helsingin Piiri Satakunnan Piiri Itä-Suomen Piiri Tampereen Piiri Kaakkois-Suomen Piiri Turun Piiri Keski-Pohjanmaan Piiri Uudenmaan Piiri Keski-Suomen Piiri Vaasan Piiri Pohjois-Suomen Piiri Ålands Fotbollförbund
Lisätietoja: Mahdollisiin tiedusteluihin kilpailuteknisistä asioista vastaavat Itä-Suomen Piiri Pekka Ojala Piirijohtaja kilpailupäällikkö pekka.ojala(@)palloliitto.fi puh. 017-3683300 Helsingin Piiri Risto Rissanen kilpailupäällikkö risto.rissanen(@)palloliitto.fi (09) 2292 9125 Suomen Palloliitto Peter Lundström peter.lundstrom@palloliitto.fi GSM 050 380 0059 Veli-Pekka Timonen veli-pekka.timonen@palloliitto.fi puh. (09) 7421 5216 GSM 044 5083 497