SUOMEN CUP Suomen Cupiin on ilmoittautunut 233 joukkuetta. Sarjoittain joukkueet jakaantuvat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN CUP 2011. Suomen Cupiin on ilmoittautunut 233 joukkuetta. Sarjoittain joukkueet jakaantuvat"

Transkriptio

1 Kilpailutoiminto SUOMEN CUP 2011 Suomen Cupiin on ilmoittautunut 233 joukkuetta. Sarjoittain joukkueet jakaantuvat seuraavasti: muu sarjataso 122 Kolmonen 57 Kakkonen 32 Ykkönen 8 Veikkausliiga 14 Finaali pelataan Voittaja palkitaan rahapalkinnon lisäksi paikalla UEFA Europa Leaguessa. Finaalin voittaja saa palkinnoksi ja toiseksi tullut Pikkufinaalin voittaja saa palkinnoksi 4000 ja toiseksi tullut Ottelut pelataan mahdollisuuksien mukaan kahden ensimmäisen kierroksen aikana piirien sisäisinä. Kolmannella ja neljännellä kierroksella arvonnat laajentuvat alueellisiksi ja siitä eteenpäin valtakunnallisiksi. Ykkösen ja Kakkosen joukkueet tulevat mukaan 4. kierroksella. Liigacupin 4 parasta joukkuetta tulevat Suomen Cupiin mukaan 7. kierroksella. Sitä edeltävällä kierroksella (6.) mukaan tulevat Liigacupin puolivälierien hävinneet joukkueet ja tätä edeltävällä (5.) kierroksella tulevat muut liigajoukkueet. Jokaisen kierroksen ottelut arvotaan, ja kotijoukkuestatus määräytyy suoraan arvonnan perusteella tai vaihtoehtoisesti koti- ja vierasjoukkuestatus käännetään sääntöjen mukaisesti seuraavasti: Miesten Suomen Cupissa alempisarjalainen saa kotiedun 5. kierrokselle asti, paitsi jos toisena joukkueena on liigajoukkue, niin kotietu alempisarjalaiselle on 7. kierrokselle asti. Arvioitaessa eri sarjatasojen välisten joukkueiden pelaamisen kotijoukkuestatusta, Nelonen ja sitä alemmat sarjat rinnastetaan samantasoisiksi.

2 TULOSPALVELU On ehdottoman tärkeätä, että joukkueet noudattavat liitteenä olevia tulospalveluohjeita, koska otteluita pyritään seuraamaan YLEn teksti-tv:ssä ja Suomen Cupissa ylläpidetään maalipörssiä, jonka voittaja palkitaan finaalin yhteydessä. Ohjeet löytyvät myös netistä osoitteesta: PELIPÄIVÄT Kierros Pelataan Arvonta Finaali la 24.9 la kotijoukkuestatus Välierä (4) to Puolivälierä (8) 8. to L joukkuetta = L joukkuetta = L = SPL (Ykkönen ja Kakkonen) 40 = SPL SPL = SPL SPL

3 OTTELUPÄIVÄ JA OTTELUSTA ILMOITTAMINEN Seurojen pitää ilmoittaa ottelupäivä, -paikka ja alkamisaika mahdollisimman pian Palloliiton tulospalvelun sähköpostiin: ja Palloliittoon Joni Suihkoselle (p. (09) , tai fax: (09) sekä kotijoukkueen piiriin. Liitto määrää ottelupäivän ja -paikan, mikäli seurat eivät pääse siitä sopimukseen. JÄRJESTÄVÄ SEURA ON VASTUUSSA OTTELUAJAN JA KENTÄN ILMOITTAMISESTA MYÖS EROTUOMARISTOLLE. EROTUOMARISTO - EROTUOMARIPALKKIOT (Kilpailun erotuomaritoiminta aloitetaan kauden 2010 palkkioilla, ja uudet palkkiot kaudelle 2011 vahvistetaan myöhemmin talven aikana. Palkkioita ei korjata jälkikäteen takautuvasti.) Erotuomariston määrää 1 5 kierroksilla järjestävän seuran piiri. Kuudennesta kierroksesta lähtien liitto määrää erotuomariston. Kierrokset Erotuomari AET 4. erot kierrokset kierros kierros kierros kierros kierros välierät pikkufinaali finaali

4 TALOUS Kts. Suomen Cupin erillismääräykset 2011: smaaraykset/. Tilitys kuluista ja tuloista on tehtävä kahden viikon kuluessa, mikäli sellaiseen on tarvetta. PELIAIKA VAIHTO-OIKEUS Peliaika on 2 x 45 minuuttia. Jos ottelu päättyy tasan, pelataan 2 x 15 minuutin jatko-ottelu. Jos toinen joukkueista tekee enemmän maaleja jatkoottelussa, on se voittaja. Jos jatko-ottelukin päättyy tasan, suoritetaan rangaistuspotkukilpailu. Sille kierrokselle asti, kun liiton sarjojen joukkueet tulevat mukaan, on peliaika 2 x 40 minuuttia ja jos ottelu päättyy tasan, suoritetaan välittömästi rangaistuspotkukilpailu. Pikkufinaaleissa ei pelata tasapelitilanteessa jatko-ottelua, vaan voittaja ratkaistaan suoraan rangaistuspotkukilpailulla. Miesten Suomen Cupissa joukkueella on oikeus seitsemään (7) pelaajavaihtoon kahdella ensimmäisellä kierroksella. Siitä kierroksesta lähtien, kun liiton sarjojen joukkueet tulevat cupiin mukaan, on vaihto-oikeus on kolmella (3) pelaajalla. OTTELUPÖYTÄKIRJAT Ottelut on tarkoitus tallentaa Palloliiton uuteen tietojärjestelmään, Palloverkkoon. Tästä toimitetaan lisätietoja mahdollisimman pian. Varajärjestelmä: Otteluissa käytetään liiton virallisia ottelupöytäkirjoja, joita saa tilaamalla liiton puhelinvaihteesta, puh. (09)

5 LUOPUMINEN TAI KESKEYTTÄMINEN Mikäli joukkue luopuu tai keskeyttää kilpailun, veloitamme SPL:n liittohallituksen vahvistamien määräysten mukaan 420 euroa ennen kilpailun alkua tapahtuvasta luovutuksesta ja 840 euroa kilpailun aikana tapahtuvasta keskeytyksestä. 1. JA 2. KIERROKSEN ARVONNAT 1. KIERROS ( ) Alempisarjalainen saa kotiedun. Nelonen ja sitä alemmat sarjat rinnastetaan samantasoisiksi keskenään. NRO PVM PAIKKA KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS 1 FC ALPC FC POHU 2 FC HEIV Gnistan Ogeli 3 FC Kiffen/2 HerTo 4 SAPA/3 HJK-j/Kannelmäki 5 FCH SAPA 6 FC POHU/2 Ponnistus 7 HIFK/2 PPJ-Akatemia 8 HJK-j/Laajasalo SUMU 9 Juhlahevoset Stallions 10 FC KaKe HDS 11 FC BrBr HeKuLa 12 PPJ KPR 13 MPS/Old Stars Töölön Taisto 14 Kurvin Vauhti SUMU/2 15 PiPo-79 NoPS 16 FC Tampere Härmä 17 Pato TPV/2 18 PoNU bk Ikurin Vire 19 Loiske TPT 20 PP-70 TKT

6 21 Parvi NePa 22 Yllätys JoPS 23 ToU SC KuFu MPR SiPS 25 LehPa Zulimanit 26 FC Loviisa STPS 27 FC Peltirumpu PEPO 28 FC Villisiat PaPe 29 HP-47 Kultsu 30 KuP FC PaSa 31 MYPA FC IPS 32 LIK MiKi 33 PoPo PeKa 34 KPV Akatemia IFK Jakobstad 35 FC Sääripotku IFK Jakobstad/2 36 OuHu KPS 37 IK Myran Friska Viljor 38 FC Kurd Kiva 39 PaRi JIlves 40 BET FC Blackbird 41 Urho BET/3 42 PasPa AC Kajaani 43 FC-88 KajHa 44 ToVe PoSa 45 Nasta EuPa/2 46 JyTy PiPS/2 47 KaaPS FC Boda 48 MaPS LTU/2 49 PiPS TPK 50 SaTo FC RP 51 KaaPo PIF 52 RiRa/2 AC Vantaa 53 NuPS/2 EIF 54 Nopsa EsPa

7 55 Naseva FC Espoo/2 56 Maski HyPS 57 MaKu NJS 58 Lahen Pojat JS NouLa 59 KyIF-FCK/2 NuPS 60 KP-75/SaPo Pk Keski-Uusimaa 61 Pöxyt R-Ilves 62 RiRa Sibbo V 63 SalReipas Stars 64 KoiPS IVU 65 FC Kuffen VIFK U 66 MIF Virkiä 67 Sisu-Pallo Black Islanders 2. KIERROS ( ) Alempisarjalainen saa kotiedun. Nelonen ja sitä alemmat sarjat rinnastetaan samantasoisiksi keskenään. NRO PVM PAIKKA KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS 68 V7 V6 69 V8 V4 70 FC POHU/4 V10 71 HPS FC Degis 72 HPS/2 V12 73 V14 Gnistan Roots 74 Atletico Malmi V5 75 SAPA/2 FC Puotila 76 PPV V11 77 V13 PK V1 Vesa 79 V2 V3 80 FC POHU/3 PPV/2

8 81 Gnistan/2 V9 82 V20 V19 83 V21 V15 84 V16 V18 85 LeKi-futis V17 86 V23 V22 87 V25 US Skädäm 88 JoPS/2 V24 89 V29 STPS/2 90 Kiri Purha 91 HaPK V27 92 V30 V31 93 V28 V26 94 PeKa/2 Kar-Po 95 VoPpk Vkajo 96 V33 V32 97 V34 GBK/2 98 V37 V36 99 V35 OuRe 100 JPS V V38 V V39 BET/2 103 V42 F.C. YPA/2 104 V43 Spartak 105 LuVe V EuPa V V48 Paiha 108 V51 V V46 V V50 VG V61 V V62 Biisonit 113 HooGee V Apollo HooGee/3

9 115 BK-46 Nk2 GrIFK/2 116 V64 FCD 117 V60 V V59 FC Kasiysi 119 V57 EPS 120 V52 V V53 V V67 FC Korsholm YB 123 V65 V66

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT MIEHET: Kolmonen (M3): Alueellinen sarja (Satakunta ja Tampere) Joukkueet (12): Härmä, KaVo, Loiske, NoPS, PJK,

Lisätiedot

SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT

SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT MIEHET: Kolmonen (M3): Alueellinen sarja (Satakunta ja Tampere) Joukkueet (12): Härmä, Ilves 2, Loiske, NoPS,

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON KILPAILUIHIN OSALLISTUNEET PIIRIN JOUKKUEET

SUOMEN PALLOLIITON KILPAILUIHIN OSALLISTUNEET PIIRIN JOUKKUEET KILPAILUTOIMINNNAN SARJATAULUKOT PELIKAUDELTA 2004 SUOMEN PALLOLIITON KILPAILUIHIN OSALLISTUNEET PIIRIN JOUKKUEET VEIKKAUSLIIGA FC Haka 26 18 5 3 54-20 59 AC Allianssi 26 14 6 6 36-28 48 Tampere United

Lisätiedot

09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta

09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta La 09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta 09:30:00 P00: KOPSE Millennium - EPS Tulinappulat/1 P01: IVU Kobrat - Valtti FC P01: GrIFK - IVU Gepardit

Lisätiedot

B17-POJAT B16-POJAT. Juniorijalkapallon 33. Saimaa Turnaus Lappeenranta A-lohko

B17-POJAT B16-POJAT. Juniorijalkapallon 33. Saimaa Turnaus Lappeenranta  A-lohko B17-POJAT HJK Malmi 4 3 0 1 11-5 9 HPS Vihreä 4 3 0 1 7-4 9 APU -92 4 2 1 1 8-8 7 EKP 4 0 2 2 4-10 2 FC PaSa/RPS 4 0 1 3 3-6 1 La 4.10 9:30 FC PaSa/RPS - EKP 1-1 La 4.10 10:30 HJK Malmi - HPS Vihreä 1-0

Lisätiedot

SARJATAULUKOT Kolmonen. Nelonen. Vitonen

SARJATAULUKOT Kolmonen. Nelonen. Vitonen SARJATAULUKOT 2018 Kolmonen Ilves/2 20 15 4 1 95-13 49 PS-44 20 13 3 4 58-27 42 I-Kissat 20 11 6 3 53-29 39 NoPS 20 11 3 6 64-42 36 TP-T 20 9 3 8 63-50 30 JanPa 20 9 3 8 44-47 30 TPV/2 20 8 4 8 39-48 28

Lisätiedot

PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2015 syksy. B POJAT ( ) KAKKONEN 10 j.

PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2015 syksy. B POJAT ( ) KAKKONEN 10 j. PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2015 syksy B POJAT (1998-99) KAKKONEN 10 j. JJK/2 KJP YJ/2 KJP/YJ Komeetat/YJ Kultsu FC MP PeKa YJ/2 PeKa/YJ PK-37 WJK Pelataan kymmenen joukkueen yksinkertaisena sarjana

Lisätiedot

Juniorijalkapallon SAIMAA TURNAUS. Mitalitilastot

Juniorijalkapallon SAIMAA TURNAUS. Mitalitilastot Juniorijalkapallon SAIMAA TURNAUS Mitalitilastot 1976-1999 1999 KULTA HOPEA PRONSSI B17 TuPS Rakuunat YlY B16 LaPa KontU Gnistan C15 MyPa MiKi LaPa C14 LAUTP STPS WP-35 D13 FinnPa KumuJT VJK D12 FC Kouvola

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa Piirin sarjat ja sarjajärjestelmät 2011 KOLMONEN 12 j. FC PaSa HaPK IPS Jäntevä KoRe Kultsu FC PaPe SavU /2 12 joukkueen kaksinkertainen sarja. Suomen yhdeksän Kolmosen lohkon voittajat ja paras 2. sijoittunut

Lisätiedot

SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019

SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019 SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019 Piirisarjat Aikuisten sarjojen kierros/ottelumäärä on koko kauden osalta Nuorten sarjoissa kyseessä on kevätkierros Lohkojaot ja pelimäärät saattavat

Lisätiedot

Hyvä seurajohtaja, kutsumme teidät mukaan uuteen kilpailuun.

Hyvä seurajohtaja, kutsumme teidät mukaan uuteen kilpailuun. Suomen Regions Cup 2012 Hyvä seurajohtaja, kutsumme teidät mukaan uuteen kilpailuun. Taustaa Suomen Palloliitto on Palloliiton piirien ja niiden jäsenseurojen esityksestä uudistanut Kansallisia Cup kilpailuja

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus 2011. 09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta

Marja-Vantaa -turnaus 2011. 09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta La 09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta 09:30:00 P00: KOPSE Millennium - EPS Tulinappulat/1 P01: IVU Kobrat - Valtti FC P01: GrIFK - IVU Gepardit

Lisätiedot

PEPOn ja Lappee JKn SARJAPELIT kev tkaudella 2011

PEPOn ja Lappee JKn SARJAPELIT kev tkaudella 2011 n ja Lappee JKn SARJAPELIT kev tkaudella 2011 viikko 17 25.4. ma kolmonen - FC PaSa Slahti tn klo 18.30 25.4. ma C14 ykk. - Kumu JT/Vkajo yj Slahti tn klo 15.00 25.4. ma B17 kakkonen JJK-j 96 - Lappee

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2012 KOLMONEN 12 j. IPS Jäntevä Kouvola Akatemia Kultsu FC MiKi PaPe SavU 12 joukkueen kaksinkertainen sarja. Sarjan voittaja nousee Kakkoseen kaudeksi 2013 Sarjan 11.

Lisätiedot

Sarjajärjestelmät 2018

Sarjajärjestelmät 2018 Sarjajärjestelmät 2018 Naiset Kolmonen 10 j. FC Loviisa HP-47 KJP PaRi PEPO PU-62 STPS WJK Kymmenen joukkueen kaksinkertainen sarja. Parhaiten sijoittunut ja nousua tavoitteleva Kaakkois-Suomen piirin

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT v. 2011 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu vain helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2011 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia

Lisätiedot

T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo

T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo T9 HAASTETASO T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo Joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan. Ottelussa lasketaan tulos, mutta

Lisätiedot

Ottelut ja turnaukset 2012

Ottelut ja turnaukset 2012 Ottelut ja turnaukset 2012 Viikkari-turnaus 28-29.4 FC Loviisa HooGee Haukat Harmaa (4 0) Tups Musta FC Loviisa (2 0) FC Loviisa FC Honka United Musta (3 0) Tups Musta FC Loviisa (8 2) HooGee Haukat Valkoinen

Lisätiedot

Ennen lohkovaihetta sovitaan joukkueiden kanssa TV-oikeuksista ja muista vastaavista taloudellisista oikeuksista.

Ennen lohkovaihetta sovitaan joukkueiden kanssa TV-oikeuksista ja muista vastaavista taloudellisista oikeuksista. MIESTEN RESPECTSUOMEN CUPIN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2017 1 Soveltamisala Määräykset koskevat miesten Respect Suomen Cupia (jäljempänä Cup). 2 Kiertopalkinto Cupin voittanut joukkue saa haltuunsa Suomen Cupin

Lisätiedot

Miesten Kolmosen, Nelosen ja Vitosen osanotonvarmistus on tehtävä erillisellä lomakkeella joka toimitetaan seuroille mennessä.

Miesten Kolmosen, Nelosen ja Vitosen osanotonvarmistus on tehtävä erillisellä lomakkeella joka toimitetaan seuroille mennessä. KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT v. 2010 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu vain helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2010 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

OTTELUT 2016 vko 15 vko 16 vko 17

OTTELUT 2016 vko 15 vko 16 vko 17 OTTELUT 2016 KOTIOTTELU VIERASOTTELU vko 15 La 16.4.2016 15.00 N Ykkönen Keskuskenttä Rovaniemi TN RoPS - Sudet La 16.4.2016 11.00 P14 PS-Liiga Saviniemen Stadion KJP - Komeetat La 16.4.2016 16.00 P14

Lisätiedot

ESPORT-TALVISARJA 2014/15:

ESPORT-TALVISARJA 2014/15: ESPORT-TALVISARJA 2014/15: Mallitiedosto Espoon Erotuomarikerho ry 2.2.2015 Lisää ottelut ja kellonajat/kentät omille riveilleen, kullekin joukkueelle oma sarake. Näin helpotat työtämme. Kiitos jo etukäteen,

Lisätiedot

Ennen lohkovaihetta sovitaan (tarvittaessa) joukkueiden kanssa TV-oikeuksista ja muista mahdollisista laajennetuista taloudellisista oikeuksista.

Ennen lohkovaihetta sovitaan (tarvittaessa) joukkueiden kanssa TV-oikeuksista ja muista mahdollisista laajennetuista taloudellisista oikeuksista. NAISTEN SUOMEN CUPIN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2018 1 Soveltamisala Määräykset koskevat naistensuomen Cupia (jäljempänä Cup). 2 Kiertopalkinto Cupin voittanut joukkue saa haltuunsa Suomen Cupin kiertopalkinnon.

Lisätiedot

Veikkausliiga pelataan 12 joukkueen kolminkertaisena sarjana. Veikkausliigassa sijalle 12 sijoittunut joukkue putoaa suoraan Ykköseen kaudelle 2015.

Veikkausliiga pelataan 12 joukkueen kolminkertaisena sarjana. Veikkausliigassa sijalle 12 sijoittunut joukkue putoaa suoraan Ykköseen kaudelle 2015. VEIKKAUSLIIGA (12) Veikkausliiga pelataan 12 joukkueen kolminkertaisena sarjana. Veikkausliigassa sijalle 12 sijoittunut joukkue putoaa suoraan Ykköseen kaudelle 2015. Tasapisteissä sijoitus ratkaistaan

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT 2015 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2015 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia eivätkä

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2016 lasten ja nuorten syksyn sarjat B17 POJAT (1999-00) KAKKONEN 10 j. /YJ JJK/2 KJP/YJ 2 LAUTP/Kultsu FC/YJ /YJ MP PK-37 ToU/AC BARCA YJ WJK Pelataan kymmenen joukkueen

Lisätiedot

Stadi Cup 2013. Mestarit

Stadi Cup 2013. Mestarit Stadi Cup 2013 Mestarit E10 EBK/ Tiikerit E11 EPS/Tulipallot D12 ONS/ONS Ercoma Punainen D13 PK-35 C14 Honka/Akatemia C15 PK-35 B17 Honka/ 1 Ladies RiRa F8 A LPS EPS/ Salamatytöt valkoinen 0-8 HJK-J/Kannelmäki

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT 2019 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2019 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia eivätkä

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT v. 2012 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu vain helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2012 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia

Lisätiedot

SARJATAULUKOT Vitonen 2.lohko O V T H Te Pä Ero P Pelikassit

SARJATAULUKOT Vitonen 2.lohko O V T H Te Pä Ero P Pelikassit SARJATAULUKOT 2014 Kolmonen MuSa 22 19 1 2 85 26 59 58 PS-44 22 14 5 3 61 37 24 47 TKT 22 12 7 3 52 30 22 43 NoPS 22 12 3 7 50 35 15 39 TP-T 22 11 3 8 59 39 20 36 ToTii FC Tigers 22 11 3 8 51 37 14 36

Lisätiedot

PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2017

PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2017 PIIRIN SARJAT JA SARJAJÄRJESTELMÄT 2017 KOLMONEN 12 j. Edustus IPS Edustus STPS FC Peltirumpu FC-84 HaPK Kultsu FC/2 Lappee JK MYPA PeKa Ri-Pa SavU Virky 12 joukkueen kaksinkertainen sarja (22 ott.) Sarjan

Lisätiedot

FUTSALIN SARJA- JA ERILLIS- MÄÄRÄYKSET 2014-2015

FUTSALIN SARJA- JA ERILLIS- MÄÄRÄYKSET 2014-2015 FUTSALIN SARJA- JA ERILLIS- MÄÄRÄYKSET 2014-2015 1. Yleistä Sarja- ja erillismääräykset ovat sääntökokoelma, jotka ohjaavat Pohjois-Suomen piirin futsal-sarjojen pelaamista. Erillismääräykset ovat sellaisia

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus

Lisätiedot

SARJAINFOT 2013-2014

SARJAINFOT 2013-2014 SARJAINFOT 2013-2014 MIEHET: Liittocup: (Futsal-Liigan ja Futsal Ykkösen joukkueet) Joukkueet: (7) ACE, Ilves FS, KylVe, Loiske, Mad Max, PJK ja PP-70 Pelataan cup-kilpailuna erillisen ohjeen mukaan yhden

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2015

EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2015 EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2015 I Yleistä Tämä matkustussääntö sekä sopimus korvauksista ja palkkioista koskee Suomen Palloliiton ja Jalkapalloliiga ry:n

Lisätiedot

Stadicup 2006. Voittajat ja parhaat pelaajat

Stadicup 2006. Voittajat ja parhaat pelaajat Stadicup 2006 Voittajat ja parhaat pelaajat Joukkue Pelaaja TB HJK Heidi Paajonen HJK TC15 HJK Sanna Porali HJK TC14 TiPS Sara Hopsu FC Honka TD13 HJK Kiira Sarasjärvi VJS TD12 PuiU Valkoinen Karoliina

Lisätiedot

Lisäksi kotijoukkueen tulee tehdä otteluilmoitus vastustajalle ja otteluun asetelluille erotuomareille.

Lisäksi kotijoukkueen tulee tehdä otteluilmoitus vastustajalle ja otteluun asetelluille erotuomareille. Kilpailutoiminta kirje 2/2012 Hyvä A ja B -nuorten SM-karsintasarjan seurajohtaja, Olemme ja A ja B-nuorten SM- karsintasarjojen korvalla ja kilpailu saadaan pian polkaistua käyntiin. Pyydämme teitä huomioimaan

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

LOHKOPALAVERI. KOLMONEN Tampere-Satakunta 2012 15.2.2012 Pirkkahalli

LOHKOPALAVERI. KOLMONEN Tampere-Satakunta 2012 15.2.2012 Pirkkahalli KOLMONEN 2012 LOHKOPALAVERI KOLMONEN Tampere-Satakunta 2012 15.2.2012 Pirkkahalli JOUKKUEET 13 joukkuetta, 24 ottelua /joukk. ja 26 kierrosta Euran Pallo EuPa Eura Ilves-Kissat I-Kissat Tampere Musan Salama

Lisätiedot

Stadicup 2005 tulospalvelu

Stadicup 2005 tulospalvelu Stadicup 2005 tulospalvelu Joukkue 9.6.-12.6.2005 Helsinki Voittajat ja parhaat pelaajat Pelaaja TB FC Espoo Pirjo Leppikangas HPS TC15 FC Kontu Heidi Partanen FC Kontu TC14 HJK Sini Ihamäki HJK TD13 TiPS

Lisätiedot

19:00-20:30. Nikkilä 1/2. 19:00-20:30 Söderkulla 1/2 KKI45 JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5.

19:00-20:30. Nikkilä 1/2. 19:00-20:30 Söderkulla 1/2 KKI45 JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5. HELATORSTAI MIEHET NIKKILÄ SÖDERK. TN LUKKARIN TN MASSBY N JOKIPUISTO N LINNANPELTO N HIEKKÄKENTÄT MIEHET JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5. JOUKKUE SV - TuPS 16:00-18:00

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2013

EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2013 EROTUOMAREIDEN JA EROTUOMARITARKKAILIJOIDEN MATKUSTUSSÄÄNTÖ JA KORVAUKSET 2013 I Yleistä II Päiväraha Tämä matkustussääntö sekä sopimus korvauksista ja palkkioista koskee Suomen Palloliiton ja Jalkapalloliiga

Lisätiedot

Stadicup 2011 F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN.

Stadicup 2011 F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN. Stadicup 2011 VUODEN 2011 26.STADI CUP TULOKSET JA PALKITUT! F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN. F9 IKÄLUOKKA

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

LIITON KANSALLINEN FUTSALKILPAILUTOIMINTA 2013 2014

LIITON KANSALLINEN FUTSALKILPAILUTOIMINTA 2013 2014 LIITON KANSALLINEN FUTSALKILPAILUTOIMINTA 2013 2014 FUTSAL-LIIGA Ekenäs Sport Club (ESC), Raasepori FC Rauma, Rauma Futsal Mad Max (Mad Max), Valkeakoski Golden Futsal Team (GFT), Espoo Jalkapalloseura

Lisätiedot

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT 2017 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2017 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia eivätkä

Lisätiedot

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0 D12 Ottelut Webasto-turnaus 23.11.2013 JJK haaste D02-pojat 2 1 23.11.2013 FC Loviisa haaste D02-pojat 1 3 23.11.2013 D02-pojat Akilles Green 2 0 24.11.2013 D02-pojat RiPS 5 0 24.11.2013 D02-pojat JJK

Lisätiedot

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta) Kauden 2018-2019 lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa 11.3.2019 Etelän D2 AA lohkojen osalta) Sarjat ja lohkot, joiden lopputurnauksista vastaa Etelän alue. (päivitetty 11.3.2019)

Lisätiedot

Miesten Suomen Cup 2019 Miesten Kakkosen Cup 2019

Miesten Suomen Cup 2019 Miesten Kakkosen Cup 2019 Miesten Suomen Cup 2019 Miesten Kakkosen Cup 2019 Kilpailuformaatit Jäljempänä mainitut kaikki eri kilpailut ja sarjat ovat miesten kilpailuja, ja niiden kirjoitusmuodossa sana miesten, on jätetty pois.

Lisätiedot

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA Pallokissat.fi Tervetuloa Kuopioon! Loppiaisena 2013 sadat tyttöfutaajat pelaa yli 100 ottelua Kuopio- ja Kuplahallissa. Toinen TalviRonaltiina turnaus

Lisätiedot

Stadicup 2012. A-finaalit

Stadicup 2012. A-finaalit Stadicup 2012 A-finaalit E10 VJS/Gepardit punainen ONS/punainen 3-1 (2-0) E10 PK-35 ACK/Caribia 3-0 E11 ONS/Ercoma Punainen PK-35/Mustat 0-0 (0-0) rp 3-4 E11 LPS/vihreä JäPS/Sininen 0-1 D12 PU-62 TiPS/Timantit

Lisätiedot

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012 VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012 Huom! Kohdat A ja B koskevat piirin sarjoissa vain miesten Kolmosta ja Nelosta! A. VAROITUSTEN KERTYMINEN 1. Pelaajan saamilla yksittäisillä varoituksilla on merkitystä

Lisätiedot

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 13.3.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U18 CUP 6. U15 SM 7. U13 Hokkiliiga 8. U11 9. Ikämiesten SM 10.

Lisätiedot

PEPOn sarjapelit 2014

PEPOn sarjapelit 2014 viikkko 17 PEPOn sarjapelit 2014 D13-pojat Ykkönen Ti 22.4. klo 18.30 PEPO - IPS Amis Miehet Kolmonen To 24.4. klo 19.00 PEPO - SavU Amis D12-pojat Ykkönen La 26.4. KoNa - PEPO Kotka D13-pojat Ykkönen

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2012

KARNEVAALITURNAUS 2012 KARNEVAALITURNAUS 2012 Kaupin urheilupuisto, Tampere 08.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 09.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.)

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) 24-25.5.2014 TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) OSOITE: Väinämöisen kenttä, Väinämöisenkatu 4-6 00100 Helsinki LAUANTAI 24.5 peliaika 1x25 min kilpasarja (K) haastesarja (HA) harrastesarja (H)

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT

NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT NÄIN PELATAAN 2013 ETELÄ-LÄNSI-LIIGAT ETELÄ-LÄNSI LIIGAT, ELL (C- ja D-nuoret, vastuupiiri Tampere) Etelä-Länsi -liigat pelataan ikäluokissa C15-, C14-, D13-pojat sekä C-tytöt. Lisäksi syyskierroksella

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Team LKP/Leppä JJK 00 Red PaRi Komeetat 2

Team LKP/Leppä JJK 00 Red PaRi Komeetat 2 Palokka TN (2000) 08:30 JJK 00 Red Komeetat 2 00B 09:20 Team LKP/Leppä PaRi 00A 10:10 STPS SiPS 00B 11:00 JiiKoo Komeetat 1 00A 11:50 SaPa Team LKP/Leppä 00A 12:40 KJP JJK 00 Red 00B 13:30 PaRi JiiKoo

Lisätiedot

PIIRIN SARJOJA KOSKEVAT ERILLISMÄÄRÄYKSET 2012

PIIRIN SARJOJA KOSKEVAT ERILLISMÄÄRÄYKSET 2012 PIIRIN SARJOJA KOSKEVAT ERILLISMÄÄRÄYKSET 2012 Ellei näistä määräyksistä muuta johdu, noudatetaan piirisarjojen otteluiden järjestämisessä soveltuvin osin Palloliiton vuosittain julkaisemia Kilpailutoimintaa

Lisätiedot

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA 30.6.2011 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TILAAMINEN LÖYTYY SIVUN ALAREUNASTA TUNNUSTEN TILAAMINEN: JOTTA PÄÄSEE KIRJAUTUMAAN JÄRJESTELMÄÄN TULOSPALVELUVASTAAVANA, PITÄÄ OLLA TUNNUKSET

Lisätiedot

PIIRIN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2015

PIIRIN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2015 PIIRIN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2015 Sisällysluettelo: 1. Ottelusiirrot >> 2. Otteluiden alkamisajat >> 3. Otteluilmoitus >> 4. Pöytäkirjat, kokoonpanot ja tulokset >> 5. Peliasut ja varusteet >> 6. Pelikenttä

Lisätiedot

HUHTARI-CUP 2007 D12-IKÄLUOKKA OTTELUOHJELMA / TULOKSET

HUHTARI-CUP 2007 D12-IKÄLUOKKA OTTELUOHJELMA / TULOKSET HUHTARI-CUP 2007 D12-IKÄLUOKKA LOHKO C C1 PEPO Mustat, Lappeenranta C2 LAUTP, Lappeenranta C3 PoVe, Lappeenranat C4 Sudet, Kouvola LOHKO D D1 PEPO Keltaiset, Lappeenranta D2 Rakuunat Juniorit, Lappeenranta

Lisätiedot

Pajamäen Pallo-Veikot ry. Helsinki 1969. www.ppv.fi

Pajamäen Pallo-Veikot ry. Helsinki 1969. www.ppv.fi Pajamäen PalloVeikot ry. Helsinki 1969 www.ppv.fi Perustietoja pelitapahtumasta Pajamäen PalloVeikot juhlistaa 40 vuotista taivaltaan järjestämällä juniorien pelitapahtuman Talin jalkapallohallissa, lauantaina

Lisätiedot

Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015. Ohje erotuomareille

Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015. Ohje erotuomareille Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015 Ohje erotuomareille Uusi tulospalvelujärjestelmä Palloliitto siirtyy uuteen tulospalvelujärjestelmään. PalloVerkko poistuu käytöstä Järjestelmän nimi on Taso Käytössä

Lisätiedot

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa

Jalkapalloa jokaiselle Kaakkois-Suomessa kaikki pelaa KILPAILUTOIMINNAN PERUSSUUNNITELMAT 2016 Alustavat perussuunnitelmat on tarkoitettu helpottamaan seurojen ja joukkueiden pelikauden 2016 suunnittelemista. Esitykset ja aikataulut eivät ole sitovia eivätkä

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015

PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015 PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2015 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ Piirin kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton voimassa olevia sääntöjä

Lisätiedot

U21 MO/NA MO/NB MO/TU23/TU21 MO. A MO/NA MM-&EM-kars 200 /ot. MM-&EM-kars 500/ ot VEIKKAUSLIIGA+CUP NAISTENLIIGA+CUP. U21 EM 200/ ott YKKÖNEN+CUP

U21 MO/NA MO/NB MO/TU23/TU21 MO. A MO/NA MM-&EM-kars 200 /ot. MM-&EM-kars 500/ ot VEIKKAUSLIIGA+CUP NAISTENLIIGA+CUP. U21 EM 200/ ott YKKÖNEN+CUP SYNTYMÄAIKA SEURA 30.6. D-12 D-13 C-14 C-15 sukunimi etunimi Aallikko Jere 1994.02.28 IPS IPS EKP IPS IPS IPS FAF FAF FAF FAF Aalto Vilhelmiina 1997.03.30 PuiU KäPa KäPa PK-35 PK-35 PK-35 Aalto Jere 1996.03.12

Lisätiedot

Wolkswagen Wasa Footballcup

Wolkswagen Wasa Footballcup Wolkswagen Wasa Footballcup 2009 25-28.6.2009 Lopulliset sijoitukset sarja P17 sijoitukset 1 VIFK VIFK B2, Vasa 2 Espoo FC Espoo, Espoo 3 SIF Sundom Idrotts Förening, Sundom 4 HIK FC HIK, Hanko 5 Dush

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2011-2012 PM-cup (liigajoukkueet) Välierät: Mad Max - Ilves FS 1-6 ACE - Loiske 3-5 Ilves FS - Loiske 6-3 Piirinmestari: Ilves FS PM-cup (Ykkösen joukkueet) Välierät: PJK - KylVe 4-2

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) Sarjojen järjestelyistä kaudella 2017 vastaa Tampereen piiri Kenttä- ja erotuomariasettelut tapahtuvat oman piirin kautta. Ikäluokat: Etelä-Länsi -liigat pelataan

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

TOIMENPITEET ENNEN OTTELUA

TOIMENPITEET ENNEN OTTELUA TASO-OHJEET: OTTELUPÖYTÄKIRJA SPL Helsingin piiri Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Helsingin piirin sarjoissa. Otteluissa ei käytetä LIVE-otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä järjestelmässä jo etukäteen

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2017-2018 Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat joukkueet) PJK - Ilves FS 3-4 (1-2) PP-70 - Loiske 3-0 (3-0) Mad Max - ACE 5-2 (3-0) PP-70 - Leijona Futsal 1-4 (1-1) Mad Max - Ilves

Lisätiedot

Peliaika Pelimuoto Otteluita / joukkue 2 x 20min 11 vs 11 5

Peliaika Pelimuoto Otteluita / joukkue 2 x 20min 11 vs 11 5 PVM Viikonpäivä Aika Kenttä Sarja Sarjan tunnus Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Ottelunro Tuomari Vastuu 21.5.2016 la 09:00 PUL01 C14 Harraste C14-H A FC Reipas Musta Nokian Pyry P 01/02 1 Erotuomarikerho

Lisätiedot

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (SPL Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen Sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa

Lisätiedot

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015-2016 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa FKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla

Lisätiedot

Wasa Footballcup 1-4.7.2010

Wasa Footballcup 1-4.7.2010 Wasa Footballcup 1-4.7.2010 Sijoitukset sarja P15 sijoitukset 1 Dasaev Akademy of Dasaev, Moscow 2 VIFK/NFF Vasa IFK/Norrvalla FF, Vasa 3 ÅIFK Åbo IFK, Turku 4 VPS Vaasan Palloseura-juniorit, Vaasa 5 TKT

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

U21 MO/NA MO/NB MO/TU23/TU21 MO. A MO/NA MM-&EM-kars 200 /ot. MM-&EM-kars 500/ ot VEIKKAUSLIIGA+CUP NAISTENLIIGA+CUP. U21 EM 200/ ott YKKÖNEN+CUP

U21 MO/NA MO/NB MO/TU23/TU21 MO. A MO/NA MM-&EM-kars 200 /ot. MM-&EM-kars 500/ ot VEIKKAUSLIIGA+CUP NAISTENLIIGA+CUP. U21 EM 200/ ott YKKÖNEN+CUP Aallikko Jere 1994.02.28 FAF IPS IPS EKP IPS IPS IPS FAF FAF FAF Aalto Vilhelmiina 1997.03.30 PK-35 PuiU KäPa KäPa PK-35 PK-35 PK-35 Aalto Jere 1996.03.12 TPS jun TPS jun TPS jun TPS jun TPS jun TPS jun

Lisätiedot

JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2018

JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2018 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON ERILLISMÄÄRÄYKSET JA OHJEET AIKUISTEN PIIRINSARJOISSA 2018 1. MÄÄRÄYSTEN SISÄLTÖ 2. ILMOITTAUTUMINEN SAMAN SEURAN AIKUISTEN JOUKKUEILLA USEAMPAAN SARJAAN 3. JOUKKUEEN NIMEÄMINEN

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2013-2014 Futsal Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat joukkueet) ACE - Mad Max 5-3 PP-70 - Loiske 6-2 PJK - KylVe 1-12 Välierät: ACE - PP-70 2-0 KylVe - Ilves FS 0-6 Finaali: ACE -

Lisätiedot

SARJATAULUKOT VALIOSARJA Tre United FC Haka FC Hämeenlinna Valiosarjan piirinmestari: TamU

SARJATAULUKOT VALIOSARJA Tre United FC Haka FC Hämeenlinna Valiosarjan piirinmestari: TamU SARJATAULUKOT 2007 VALIOSARJA Tre United 2 1 1 0 2-1 4 FC Haka 2 1 0 1 4-2 3 FC Hämeenlinna 2 0 1 1 0-3 1 Valiosarjan piirinmestari: TamU KAKKOS-SARJA TPV 2 1 1 0 1-0 4 KOO-VEE 2 1 0 1 1-1 3 PP-70 2 0

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v. 1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2012-2013 Futsal Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat piirin joukkueet) 1. Kierros: KylVe - YlöR 8-1 PJK - Mad Max 5-3 Loiske - ACE 4-3 2. Kierros: KylVe - PJK 4-3 Loiske - Ilves FS

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT PM-cup Karsintakierros: FC Rovers - Mad Max 2-10 1. Kierros: Loiske - TKT 13-1 YlöR - Ilves FS 1-5 I-Kissat - FC Gepardi 1-2 Mad Max - KylVe 5-0 2. Kierros: Loiske - Ilves FS 1-4 FC Gepardi - Mad Max 2-7

Lisätiedot

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA 12.12.2012 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TILAAMINEN TILAA TUNNUKSET SEURASI PÄÄKÄYTTÄJÄLTÄ. KIRJAUTUMINEN PALLOVERKKOON POLKU KIRJAUTUMISEEEN PALLOLIITON ETUSIVULTA : SEURAPALVELUT-

Lisätiedot

SARJATAULUKOT KAKKOS-SARJA FJK TPV TKT Piirinmestari: FJK

SARJATAULUKOT KAKKOS-SARJA FJK TPV TKT Piirinmestari: FJK SARJATAULUKOT 2005 KAKKOS-SARJA FJK 2 1 1 0 2-1 4 TPV 2 0 2 0 1-1 2 TKT 2 0 1 1 0-1 1 Piirinmestari: FJK KOLMONEN PS-44 22 19 2 1 82-21 59 TP-49 22 16 2 4 77-27 50 Loiske 22 12 2 8 46-33 38 VaKP 22 11

Lisätiedot

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 1 KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14 PÖYTÄKIRJA Aika 3.6.2014, klo 17.00 18.45 ja sähköpostikokous 6.6.2014 Paikka: Läsnä: Estyneet: Piirin toimisto, Tavitie

Lisätiedot

SPTL:N HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE

SPTL:N HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE SPTL HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2018-19 sivu 1 (5) SPTL:N HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2018-19 Muutettavaksi ehdotetut kohdat kursiivilla. 1) PELIN AIKANA NEUVOMINEN 3.6.1.1

Lisätiedot