14.4.2010 Seurakunnan lapsityövastaava PARAS ON EDESSÄ -HANKE JA VALTAKUNNALLINEN KERÄYS Käynnistimme vuonna 2008 Paras on edessä lapsi- ja perhetyön kehittämishankkeen. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa seurakuntiemme lapsi- ja perhetyötä ja tiivistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Hanke on ollut menestyksellinen. Se on tuottanut paljon materiaalia. Hankkeen rohkaisemana monella paikkakunnalla lapsi- ja perhetyö on saanut uutta nostetta. Esittelimme Paras on edessä -hankkeen tuloksia Helluntaiherätyksen Talvipäivillä tammikuussa 2010. Kerroimme tulevaisuuden tavoitteistamme ja anoimme niiden toteuttamiseksi valtakunnallista keräyslupaa vuodelle 2010, jonka Talvipäivät myönsivät. Tavoitteemme on, että jokaisessa helluntaiseurakunnassa järjestetään Parasta lapsille - teematilaisuus. Tilaisuuden tarkoitus on kiinnittää seurakunnan huomio lapsityöhön ja sen vahvistamiseen. Samalla palvelemme lapsiperheitä ja keräämme varoja valtakunnallisen lapsi- ja perhetyön kehittämiseen. Tarvitsemme sinua ja tiimiäsi! Olemme lähettäneet seurakuntasi johdolle kirjeen tavoitteestamme. Toivomme, että olet heihin mahdollisimman pian yhteydessä ja sovitte teematilaisuuden ajankohdasta ja vastuunjaosta. Varatkaa riittävästi aikaa valmisteluille. Samalla on hyvä sopia lyhyestä ennakkoinfosta koko seurakunnalle ennen teematilaisuutta. Info on tärkeä tapahtuman ja hankkeen tiedottamisen. Ilmoita meille seurakuntanne yhdyshenkilö sekä teematilaisuutenne ajankohta. Tiedotamme teematilaisuuksista Ristin Voitto- ja Noste-lehdessä (yhteystiedot kirjeen kääntöpuolella). Olemme koonneet avuksenne materiaalia, joka auttaa teematilaisuuden valmistelemisessa ja mainostamisessa. Käytössänne on valmis tiedotuspaketti seurakunnan informoimiseen sekä varsinaiseen Parasta lapsille -teematilaisuuteen. Lasten, perheiden ja yhteisen työn puolesta Paras on edessä -vastuutiimi Päivi Isoaho, Janne Lahti, Leevi Launonen, Seppo Paldanius, Anne Palmi, Jukka Piirainen ja Vesa Pylvänäinen
Lisätiedot www.parasonedessa.fi parasonedessa@hsry.fi Oman alueesi lapsityöyhdyshenkilö, Paras on edessä -tiimiläiset Yhdyshenkilö Janne Lahti puh. 0400 444 804 janne.lahti@netikka.fi (yhteydenotot mieluiten sähköpostilla) Materiaalia www.parasonedessa.fi -osoitteessa 1. Paras on edessä -logo 2. Hankkeen powerpoint-esittely koko seurakunnalle + ohjausteksti 3. Parasta lapsille -teematilaisuuden työkalupakki a. juliste b. mainospohja c. ehdotus ohjelmarungosta d. opetusrunko ystävyydestä e. powerpoint-esitys hankkeesta + ohjausteksti 4. Paras on edessä -hankkeen esittelyvideo. Valmistuu toukokuussa. 5. Lähetetyt kirjeet seurakunnan johdolle sekä lapsityöntekijöille Postin kautta tilattavissa 1. Parasta lapsille -tilaisuuden mainosjulisteita 2. Paras on edessä -hankkeen esittelyvideo (dvd-levy). Valmistuu toukokuussa. 3. Paras on edessä t-paitoja (5 /kpl) 4. Parasta lapsille -teematilaisuuden työkalupakki a. ehdotus ohjelmarungosta b. opetusrunko ystävyydestä c. esittelykalvot hankkeesta + ohjausteksti Materiaalit ovat t-paitoja lukuun ottamatta maksuttomia ja toimitetaan maksutta. Liitteet tässä kirjeessä 1. Paras on edessä -hanke 2008 2009 sekä tavoitteet toiminnalle ja keräykselle 2010 2011 1 sivu 2. Parasta lapsille -perhekirkon perusrunko 1 sivu 3. Opetusrunko ystävyydestä 3 sivua 4. Parasta lapsille -teematilaisuuden mainosjuliste erillinen (laittakaa heti ilmoitustaululle kun ajankohta varmistuu)
LIITE 1 PARAS ON EDESSÄ -HANKKEEN ESITTELY Paras on edessä käynnistettiin herätysliikkeen yhteisenä lapsi- ja perhetyön kehittämishankkeena Talvipäivillä 2008. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Suomessa tehtävää lapsi- ja perhetyötä. Se kokoaa yhteen helluntaiherätyksen lapsityössä toimivat yhdistykset ja koordinoi yhteistoimintaa niin ettei turhaa päällekkäisyyttä synny ja yhteinen toiminta tehostuu. Paras on edessä -hanke kiinnittää seurakuntien huomion lapsi- ja perhetyöhön etsii, tukee ja varustaa lapsityöntekijöitä luo valmiuksia perhetyön toteuttamiseen sitouttaa seurakuntien päättäjät lapsi- ja perhetyön kehittämiseen kohdistaa evankelioinnin painopistettä lapsiin ja perheisiin. Paras on edessä -hanke 2008-2009 yhteistyökeskustelut lapsityöntoimijoiden ja seurakunnan vanhimmistojen kanssa yli sadassa seurakunnassa valtakunnallisia, maakunnallisia ja paikallisia lapsi- ja perhetyön koulutuspäiviä, seminaareja ja teematilaisuuksia lapsityö seurakunnissa -kartoitus julkaisuja kuten Lapsityön linjaukset, Seurakuntien perhetyö, Suomen helluntaiseurakuntien turvaohjeiston sekä lasten kasvatus- ja opetustyön suuntaviivoja ja erilaista tapahtumamateriaalia kuten ilmapalloja, paitoja ja banderolleja Säännöllisesti ilmestyvä Noste-lehti lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijöiden tueksi yhteistyössä Aikamedian ja Ison Kirjan kanssa rukouskampanja lapsi- ja perhetyön puolesta (rukouskalenteri 2009) lapsi- ja perhetyön monipuolinen käsittely RV-lehdessä Paras on edessä -hanke 2010 2011 Hanke keskittyy kolmeen kokonaisuuteen, joiden toteuttamiseksi suoritetaan seurakunnissa myös valtakunnallinen Parasta lapsille -keräys Tavoitteet ja keräyksestä menevät osuudet 1. Valmistamme seurakuntien käyttöön lasten kasvatus- ja opetussuunnitelmamateriaalin eri ikäryhmille. Voimme osoittaa tehtävään osa-aikaisesti palkatun henkilön kahdeksi vuodeksi, joka vastaa materiaalin kokoamisesta ja valmiiksi saattamisesta yhdessä Ison Kirjan lapsi- ja nuorisotyön kanssa. Keräyksen tuotosta 60% käytetään tähän. 2. Tuemme lapsi- ja koulutyön avulla alueita, kuntia tai kaupunginosia, joissa hengellinen työ on vähäistä. Tuen ensisijaisena tavoitteena on käynnistää alueellista ja paikallista koulutyötä sekä kerhotoimintaa uusilla alueilla. Keräyksen tuotosta 30% käytetään tähän. 3. Vahvistamme lapsi- ja perhetyötä tekevien yhdistysten ja työryhmien yhteistyötä. Kokoamme lapsi- ja perhetyön toimijoita yhteen kehittämään lapsi- ja perhetyön kokonaisuutta ja palvelutarjontaa seurakunnille. Tiedotamme seurakuntia käytettävissä olevista palveluista. Keräyksen tuotosta 10% käytetään tähän. Hankkeen materiaali-, järjestely- ja hallintokulut sisältyvät yllämainittuihin osuuksiin. Keräystavoitteemme on 80.000 euroa.
LIITE 2 PARASTA LAPSILLE -PERHEKIRKON PERUSRUNKO Teksti: Hanna Rantanen 1. Juontaja toivottaa kaikki tervetulleeksi ja esittelee lapsi-juontajan Voi kysyä tältä myös muutaman helpon kysymyksen, että seurakunta tutustuu lapseen ja lapsen jännitys vähän helpottaisi (esim. ikä, lempiväri jne.) 2. Alkurukous lapset mukaan rukoilemaan 3. Yhteislaulu bändin, lauluryhmän tai cd:n säestyksellä; voi sisältää leikkiä, soittimia jne. 4. Lapsikuoro tai muu esittävät ryhmä 5. Paras on edessä -info käytä valmista kalvo- tai powerpoint -materiaalia 6. Yhteislaulu, jonka aikana Parasta lapsille -uhrin kerääminen lapset voivat olla mukana keräämässä 7. Opetus ystävyydestä tai muusta aiheesta On hyvä sisältää havainnollistamisvälineitä, näytelmän tai jotakin, joka säilyttää mielenkiinnon Ehdotus: Opetus ystävyydestä (ks. liite) 8. Yhteislaulu mieluiten jokin, joka viittaa opetuksen sisältöön 9. Lopetus ja yhteinen ruokarukous 10. Tarjoilua (ruokailu, välipala tms.) Tämä perusrunko on tarkoitettu ainoastaan apuvälineeksi, jota voi muokata tilanteen mukaan tai tilalla voi käyttää toista mallia.
LIITE 3 OPETUSRUNKO YSTÄVYYDESTÄ PARASTA LAPSILLE -TILAISUUTEEN Teksti Aihe Hanna Rantanen Millainen on Raamatun mukaan todellinen ystävä? Tarvikkeet iso ja vanha matkalaukku (=saarnasalkku) A4-paperille tulostettu hampaan kuva (netistä löytyy) ruisleipä 1 avustaja kovaääninen vellikello juoksevaa hunajaa ja lusikka lasten lumilapio hajuvettä jos käytössä on tietokone ja videotykki, alla olevat tekstit jokainen omassa diassaan 1. Kuin heiluva hammas ja horjuva jalka on ystävä, joka hädässä pettää. Sananl. 25:19 -> ystävä AUTTAA HÄDÄN HETKELLÄ 2. Juorukellolta salaisuus karkaa, uskotulla ystävällä se on tallessa. Sananlaskut 11:13 -> ystävä on LUOTETTAVA 3. Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä. Sananl. 17:9 -> ystävä ANTAA ANTEEKSI 4. Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille. Sananl. 16:24 -> ystävä on VIISAS 5. Öljy ja suitsuke ilahduttavat mielen, ystävän rakkaus on kuin tuoksuva puu. Sananl. 27:9 -> ystävä RAKASTAA Aloitus Kaikki tavarat ovat opetuksen alkaessa saarnasalkussa. Opettajan sisääntulon voi tehdä näyttäväksi painavan saarnasalkun kanssa. Ennen varsinaista opetusta opettaja avaa salkun niin, että seurakuntalaiset eivät näe sinne sisään ja ihmettelee suureen ääneen sen sisältöä. Sitten alkaa varsinainen opetushetki: 1. TODELLINEN YSTÄVÄ AUTTAA HÄDÄN HETKELLÄ Ota laukusta hampaan kuva - mikä tässä kuvassa on? - kenellä on joskus hammas heilunut? - kenellä heiluu hammas juuri nyt? Lapset/aikuiset vastaavat kysymyksiin. Ota laukusta ruisleipä - miltä tuntuu, kun puree heiluvalla tai muuten huonolla hampaalla ruisleipää? - voiko hampaaseen luottaa, että se toimii kunnolla? -> EI VOI, nitkuu ja notkuu joka puolelle, siihen sattuu eikä sillä voi purra. Luin ja etsin, mitä Raamattu sanoo ystävyydestä ja siellä puhuttiin ihan oikeasti heiluvista hampaista! Ja sitten se raamatunkohta jatkui näin: (Pyydä avustaja lavalle): Jos sinun toinen jalkasi olisi spagettia, millaista sillä olisi kävellä? Toimisiko hyvin? (Avustaja voi kokeilla useaan kertaan, mutta häntä on neuvottu etukäteen, että jalan ei tule kantaa.) -> EI TOIMISI, notkuu joka puolelle, ei voi luottaa ollenkaan
Screenille sananlasku: Kuin heiluva hammas ja horjuva jalka on ystävä, joka hädässä pettää. Sananl. 25:19 -> ystävä AUTTAA HÄDÄN HETKELLÄ Raamatun mukaan ystävä, joka pettää meidät hädän hetkellä, on ihan kuin heiluva hammas tai horjuva jalka. Sellaiseen ystävään ei voi luottaa. Todellinen ystävä tulee auttamaan meitä silloinkin, kun meille on sattunut onnettomuus, olemme vaarassa, meitä pelottaa tai tarvitsemme fyysistä, henkistä tai hengellistä apua 2. TODELLINEN YSTÄVÄ ON LUOTETTAVA Ota laukusta kello ja kilistä sitä kovaäänisesti. mikä se tämä on? millainen ihminen on samanlainen kuin tämä kello? (ei osaa olla hiljaa muiden asioista) Screenille sananlasku: Juorukellolta salaisuus karkaa, uskotulla ystävällä se on tallessa. Sananlaskut 11:13 -> ystävä on LUOTETTAVA Raamatun mukaan todellinen ystävä on luotettava. Jos hänelle kertoo salaisuuksia tai vaikeita asioita, hän ei levitä niitä eteenpäin. 3. TODELLINEN YSTÄVÄ ON VIISAS JA LEMPEÄ Ota laukusta hunajaa ja lusikka ja pyydä jotakuta maistamaan. miltä se maistuu? onko se hyvää? (koko seurakunnalta voi kysyä): tiesitkö, että hunajassa on sokeria eli siitä saa tosi paljon energiaa? Hunajasta voi valmistaa tehokkaan urheilujuoman, joka poistaa väsymystä, parantaa suoritusta ja jonka avulla palautuminen harjoitusten jälkeen alkaa nopeammin. Screenille sananlasku: Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille. Sananl. 16:24 -> ystävä on VIISAS JA LEMPEÄ Raamatun mukaan todellisen ystävän sanat ovat viisaita ja lempeitä. Samalla tavalla kuin hunaja maistuu suussa makealta, ystävän sanat tuntuu hyviltä ja lempeiltä. Ne eivät satuta. Ja samalla tavalla kuin hunaja antaa meille lisää energiaa, niin ystävän sanat on viisaita ja antaa virvoitusta meidän ruumiille. Ehkä ne auttaa meitä vaikka ymmärtämään Raamattua paremmin tai lohduttaa tai rohkaisee. 4. TODELLINEN YSTÄVÄ ANTAA ANTEEKSI Ota laukusta esille lapio ja tee kaivamis-liikettä mitä tällä tehdään? (kaivetaan) joskus, kun ollaan ehkä loukkaantuneita tai muuten vain huonolla tuulella, me aletaan samalla tavalla kaivelemaan menneitä asioita eli muistelemaan ja miettimään kaikkea, mitä vääryyttä ollaan koettu ja kärsitty. Mitä siitä seuraa? Meille itsellemme tulee kauhean paha mieli ja meidän ystäville tulee myös paha mieli.
Screenille sananlasku: Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä. Sananl. 17:9 -> ystävä ANTAA ANTEEKSI Raamatun mukaan todellinen ystävä vaalii ystävyyttä niin, että unohtaa kokemansa loukkaukset eikä ala muistelemaan kaikenlaista vääryyttä, jota on kokenut ystävänsä taholta. Eli todellinen ystävä antaa anteeksi kokemansa vääryydet. Raamatussa sanotaan myös, että jos me ei anneta anteeksi ja unohdeta, niin saattaa pian käydä niin, että me menetetään ystävämme. Ja se on kurja juttu! 5. TODELLINEN YSTÄVÄ RAKASTAA Ota laukusta esille hajuvesi mitä ihmettä tämä on? miltä se tuoksuu? (pyydä joku lapsista haistelemaan) monet kukkaset ja ulkomailla myös monet puut tuoksuu tosi hyvälle. Melkein ihan kuin hajuvedelle. Kun niiden ohi kävelee, niin tekee mieli haistella. Screenille sananlasku: Öljy ja suitsuke ilahduttavat mielen, ystävän rakkaus on kuin tuoksuva puu. Sananl. 27:9 -> ystävä RAKASTAA Todellisen ystävän rakkaus tuntuu niin ihanalta, ihan samanlaiselta kuin tuoksuva kukka tai tuoksuva puu. Sellaisten ystävien kanssa ja lähellä on mukava olla, koska se heidän tuoksunsa on rakkautta. Rakkauden lähellä on hyvä olla. Sananlaskujen mukaan todellinen ystävä on siis LUOTETTAVA, AUTTAA HÄDÄN HETKELLÄ, VIISAS JA LEMPEÄ, ANTAA ANTEEKSI, RAKASTAA. - Jeesus antoi meille tästä mallin, sillä Hän oli tätä ihan kaikkea. - Jeesus oli vielä paljon enemmänkin: Hän kuoli ristillä meidän ihan jokaisen puolesta. Se on kaikkein suurinta ystävyyttä. - Jeesus antoi meille mallin tosi ystävyydestä ja haluaisi, että me oltaisiin toisillemme niin hyviä ystäviä kuin pystytään. - Jeesus haluaa olla meidän ihan jokaisen paras Ystävä, sen takia meidän on mukava juhlia ystävänpäivää seurakunnassakin. Rukoillaan yhdessä. Huom! Opetusta voi vahvistaa laulamalla yhdessä laulun Ystävyys on yhteistä työtä (nuotit ja sanat löytyvät täältä: http://www.mission.fi/@bin/2703283/ystavyys+on.pdf) Kertosäkeen liikkeet: Ystävyys on yhteistä työtä (otetaan kiinni parin kädestä ja heilutetaan käsiä kuin käveltäisiin yhdessä) Kumpikin (käännytään pariin päin eli ollaan kasvokkain) Antaa ja saa (antaa: ojennetaan kädet pariin päin, saa: ojennetaan kädet itseen päin) Ystävyys on yhteistä työtä (otetaan kiinni parin kädestä ja heilutetaan käsiä kuin käveltäisiin yhdessä) Jumalan antamaa (osoitetaan kädellä ylös)