Etu-Töölö (OSA 3) Hei! Seisomme nyt Helsingin linja-autoaseman lähellä, aivan ydinkeskustassa. Lähdetään tekemään pieni kierros keskustassa. Kävelemme Töölön kautta ja päätämme kierroksemme Linnanmäelle. Matkan aikana kerron sinulle ympärillämme näkyvistä taloista ja paikoista, ja aina välillä pyydän sinua napauttamaan joitain kohtia kuvista, joten ole tarkkaavainen! No, lähdetään liikkeelle! Napauta Start-nappulaa. Seisomme isossa risteyksessä. Mannerheiminkatu menee ohitsemme poikittain, ja vasemmalta puoleltamme alkaa Arkadiankatu. Olennainen osa tämän risteyksen maisemaa on nykytaiteen museo Kiasma. Se näkyy suoraan edessämme. Rakennuksen on suunnitellut New Yorkista kotoisin oleva arkkitehti Steven Holl, joka voitti vuonna 1993 järjestetyn suunnittelukilpailun. Kiasma valmistui 5 vuotta myöhemmin. Sen lisäksi että Kiasma esittelee korkeatasoista kotimaista ja kansainvälistä nykytaidetta muun muassa mediateknologiaa hyödyntäviä teoksia varten löytyy oma osasto. Mutta sen suojissa tapahtuu paljon muutakin: rakennuksessa toimii Kiasma-teatteri, kahvila ja kauppa, josta voit ostaa niin kirjoja kuin vaatteitakin, ja kaikkea siltä väliltä nykytaiteen hengessä, tietenkin. Kiasman edessä on kuuluisa patsas. Näetkin sen tästä! Se on marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas. Molemmat, niin ratsastajapatsas kuin Kiasmakin, saivat aikoinaan osakseen kritiikkiä. Vuonna 1960 valmistunutta patsasta moitittiin liian perinteiseksi, ja Kiasmaa taas sanottiin sen suunnitteluja rakennusvaiheessa liian moderniksi sijoitettavaksi keskelle kaupunkia. Myös Kiasman tuloa Mannerheimin patsaan lähelle kritisoitiin. Napauta Mannerheimin hevosta, ennen kuin jatkat matkaasi kohti Töölöä. VÄÄRIN: Ei, yritä uudelleen. Napauta marsalkka Mannerheimin hevosta. OIKEIN: Hienoa! Tiesitkö, että patsaan hevosen nimi oli Käthe? Mutta se siitä, jatketaan matkaa. Käännytään kurkkaamaan oikealle. Ei eihän eteenpäin voi edes mennä, jos emme halua jäädä auton alle! Käännytään oikealle. Ei mennä taaksepäin, vaan käännytään oikealle. Ei vasemmalle, vaan oikealle! Miltäs täällä näyttää Suoraan edessämme, Kiasman oikealla puolella näet juuri ennen talvisotaa, eli vuonna 1938 valmistuneen Postitalon. Ylemmässä
kerroksessa on suuri postikonttori ja alkuperäiseen funktionalistiseen asuunsa restauroitu vanha sali, joka toimii näyttelytilana. Alakerrassa on Postimuseo, jossa voit tutustua Suomen postilaitoksen historiaan. Siellä näet muun muassa, miltä näyttää vuodelta 1856 peräisin oleva ensimmäinen suomalainen postimerkki. Postitalon yhteydessä on myös Helsingin kaupunginkirjaston uusi musiikkiin ja sarjakuviin keskittynyt toimipiste sekä pieni, rauhallinen kahvila ja museokauppa. Mutta katsotaan vielä Napauta nuolta oikealle. Ei mennä vasemmalle, vaan jatketaan matkaa. Käänny oikealle. Ei, ei mennä Postitaloon, vaan käännytään oikealle. Ei mennä takaisin. Käännytään oikealle. Hyvä. Katsopa kuvaa. Näetkö vaalean, matalahkon rakennuksen Mannerheimintien toisella puolella? Se on Lasipalatsi. Se edustaa funktionalistista tyyliä kuten Postitalokin. Lasipalatsin katutasossa on kahvila, levykauppa ja internetkahvila Mbar, jossa on vanhasta savukeautomaatista remontoitu, pienten suomalaisten tekijöiden tuotoksia esittelevä sarjakuvaautomaatti. Niissä kaikissa käy paljon nuoria. Yläkerran korkeatasoinen ravintola Lasipalatsi houkuttelee puolestaan vanhempaa väkeä. Rakennuksessa sijaitsee myös laatuelokuvia näyttävä elokuvateatteri. Missä osassa taloa se sijaitsee? Napauta oikeaa kohtaa. MUU RAKENNUS: Ei. Elokuvateatteri on aika lähellä meitä. Yritä uudelleen. OIKEA PÄÄTY: Hyvä! Leffateatteri on rakennuksen oikeanpuoleisessa päädyssä. Nyt jatketaan Töölöä kohti. Käänny oikealle, niin tulemme Arkadiankadun risteykseen. Ei, ei mennä vasemmalle, vaan oikealle, Töölöä kohti. Ei sinne. Jatketaan Töölöä kohti, eli oikealle. Ei lähdetä sinne, vaan käännytään oikealle. Hyvä. Arkadiankadulle lähtiessämme oikealla on Eduskuntatalon uusi, kolmiomainen lisärakennus. Sen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee kansalaisen infopiste, johon on oma sisäänkäynti Mannerheimintien puolella. Rakennuksessa on muun muassa noin 300 kansanedustajille ja heidän avustajilleen tarkoitettua pientä työhuonetta.
Katsopas kuvaa tarkasti. Monet helsinkiläiset kulkevat työmatkansa polkupyörällä. Tässäkin kuvassa voi nähdä ahkeran työmatkapyöräilijän. Napauta punapaitaista polkupyöräilijää. VÄÄRIN: Ei. Katso suoraan eteesi. Pienen matkan päässä pyöräilee mies meistä poispäin. Hänellä on punainen paita päällään. Napauta häntä. OIKEIN: Hyvä! Edessämme pyöräilee mies. Mahtaakohan hän olla jo kotimatkalla? Voit vielä katsahtaa myös vasemmalle Mannerheimintietä etelään. Ei, katso vasemmalle! Ei, ei mennä eteenpäin ennen kuin olet katsonut vasemmalle. Ei mennä taaksepäin, vaan jatketaan matkaa heti kun olet katsonut vasemmalle. Hyvä! Näetkö Lasipalatsin päädyssä kaksi tummaa kivipaasia? Napauta niitä. VÄÄRIN: Ei, ei Kivipaasit ovat aivan kuvan oikeassa reunassa. Niiden takana on puita. Napauta kivipaaseja. OIKEIN: Hienoa! Kyseessä on presidentti Paasikiven muistomerkki nimeltään Itä ja länsi. Se aiheutti aikoinaan paljon kriittistä keskustelua. Patsaasta jonkin matkaa oikealle kasvoi kaikkien helsinkiläisten rakastama jalavavanhus, jonka elämä päättyi salamaniskuun vain jonkin aikaa sitten. Puun kanto on paikallaan vieläkin. Käänny takaisin oikealle, niin jatketaan matkaa Arkadiankadulla. Ei, lähdetään Arkadiankadulle päin, eli oikealle. Ei mennä sinne päin, vaan takaisin oikealle. Ei mennä sinne, vaan oikealle. No niin. Taas takaisin tässä kohdassa. Nyt jatketaan Napauta nuolta Ei, sieltähän me juuri tulimme. Mennään Ei taaksepäin, vaan Ei mennä sinnepäin. Takaisin Arkadiankadulle. Vihdoin pääsimme Kuljettuamme korttelin verran Arkadiankatua tulemme punakattoisen Luonnontieteellisen museon luokse. Museon edessä seisova Hirvi-veistos vihjaa, että museo on keskittynyt eläintieteeseen. Tässä
kuvassa hirveä ei kyllä valitettavasti näy. Se on tuolla edessämme, piilossa puiden peitossa. Helsinkiläiset kutsuvat museota eläinmuseoksi. Mikä rakennuksista on Luonnontieteellinen museo? Napauta oikeaa rakennusta. VÄÄRIN: Ei. Luonnontieteen museo on kuvassa melko oikealla, seuraavassa korttelissa. Siinä on punainen katto ja sen oikealla puolella on vaaleanvihreä rakennus. OIKEIN: Hyvä! Se on eläinmuseo. Rakennus valmistui vuonna 1913 venäläiseksi kouluksi. Vuodesta 1923 lähtien rakennuksessa on toiminut museon lisäksi Helsingin yliopiston eläintieteen laitos. No niin jatketaanpa Napauta nuolta suoraan Ei mennä sinne Sieltähän kurkistaa Eduskuntatalo. Siitä myöhemmin lisää. Napauta nuolta Ei liikutaan mieluummin Napauta nuolta Ei, väärä suunta Mennään Hienoa. Jatketaan. Luonnontieteellisen museon jälkeen Rautatienkatujen toisella puolella on liikekortteleita. Ylitämme tässä oikealle lähtevän Aurorankadun ja jatkamme suoraan. Aurorankatu johtaa Arkadiankadulta Etu- Töölöön. Aikoinaan Etu-Töölö eli se Töölön osa, joka on lähimpänä ydinkeskustaa - rakennettiin porvareille ja virkamiehille. Sellaisena se on myös säilynyt meidän päiviimme saakka, porvarillisena osana Helsinkiä. Etu-Töölö on hyvin lähellä keskustaa, siellä on kauniita vanhoja jugendtyylisiä taloja, ja meri on todella lähellä. Kaikki ne ovat seikkoja, jotka ovat nostaneet töölöläisasuntojen hinnat pilviin. Kävellessäsi katso välillä ylöspäin vanhoihin jugendtaloihin, sillä niiden viehättävät yksityiskohdat, kuten erilaiset kuviot, kulmatornit ja kattojen pienoistornit,ovat usein korkealla, melkeinpä piilossa ohikulkijoilta. Katso kauempana edessä olevan töölöläistalon ylimmän kerroksen ikkunoita. Talo on risteyksessä ja vaalean värinen ja sillä on ruskea katto. Napauta yhtä talon ylimmän kerroksen ikkunaa. VÄÄRIN: Ei Talo jota tarkoitin, on ruudun vasemmalla puolella. Se on vaalea ja siinä on ruskea katto. OIKEIN: Hyvä! Jatketaan matkaa. Hyvä. Jatketaan Tiesitkö, että Töölö mainitaan ensimmäisen kerran
jo vuonna 1476, mutta silloin se oli Töölön kylä. 1910-luvulla Töölössä asui useita sen ajan kulttuurihenkilöitä, kuten esimerkiksi Mika Waltari. Tuohon aikaan Töölön joillain osilla oli hiukan boheemi maine, toisin kun nykyään. Mennään Napauta nuolta Ei, mennään mieluummin Napauta oikeaa nuolta. Ei mennä taaksepäin. Napauta nuolta Ei sinne tällä kertaa. palataanpa takaisin. Olemme menossa suoraan Käännytään tästä Arkadiankadun ja Fredrikinkadun risteyksestä oikealle, Fredrikinkadulle. Ei mennä enää eteenpäin, vaan käännytään tästä risteyksestä oikealle. Ei mennä taaksepäin, vaan oikealle. Napauta oikealle osoittavaa nuolta. Ei sinne juuri vastakkaiseen suuntaan, eli oikealle. Katu on yksisuuntainen, joten autolla ei tähän suuntaan saisi kääntyäkään. Me olemme liikkeellä jalkaisin, joten voisit tietysti lähteä tähänkin suuntaan, mutta silloin joutuisit takaisin ydinkeskustaan. Hyvä. Nyt olemme Fredrikinkadulla. Tätä kautta pääsemme keskelle Etu- Töölöä, ihastelemaan sen hienoja jugendtaloja. Napauta nuolta, joka osoittaa suoraan eteenpäin, jotta pääsemme aistimaan 1900-luvun alun tunnelmaa. Ei mennä oikealle, vaan suoraan Ei mennään suoraan Ei, juurihan me tulimme sieltä! Mennään Hienoa. Fredrikinkadun ja Dagmarinkadun kulmatalo saa uuden maalikerroksen jo rapistuneen tilalle. Näetkö sinä nuo maalaustelineet kuvassa oikealla? Napauta niitä. VÄÄRIN: Ei katso kuvan oikeaa laitaa. Keltaiseen taloon nojaa maalaustelineitä, napauta niitä. OIKEIN: Hyvä! Arvokkaista töölöläisistä asuintaloista pidetään hyvää huolta. Mutta jatketaanpa taas matkaa. Mennään vieläkin Napauta eteenpäin osoittavaa nuolta.
Ei.. Ei mennä vasemmalle, vaan vielä suoraan Ei. Miksi menisimme taaksepäin? Jatketaan matkaa Ei mennään mieluummin vielä suoraan No niin! Nyt edessämme on Temppeliaukion kirkko, Timo ja Tuomo Suomalaisen nerokas luomus. Kirkko on rakennettu peruskallion sisään ja ulkopuolelta voi nähdä ainoastaan kirkon kuparisen kattokupolin. Kun menee sisälle kirkkoon ja se sinun kannattaa joskus ehdottomasti tehdä huomaa, että siellä ei kuitenkaan ole pimeää. Kattokupolin ja seinän väliset 180 lasia tekevät kirkosta valoisan. Temppeliaukion kirkossa on loistava akustiikka. Sen takia sitä käytetään usein konserttisalina, uskonnollisten tilaisuuksien lisäksi. Konserteissa tunnelma on upea: sinfoniaorkesteri soittaa ja kynttilät valaisevat pehmeästi kivistä seinäpintaa se tunnelma sinun täytyy vielä joskus kokea! Napauta kirkon kattokupolia. VÄÄRIN: Ei Yritä uudelleen. Napauta Temppeliaukion kirkon kattokupolia. Se on vaaleanvihreä. OIKEIN: Hienoa! Eikö Temppeliaukion kirkko olekin aika erikoisen näköinen? Tulimme tänne Fredrikinkatua pitkin. Seuraavaksi lähdemme kävelemään pitkin Lutherinkatua. Napauta nuolta oikealle. Ei mennä kirkkoon sisään, meillä ei ole aikaa! Jatketaan kierrosta. Napauta nuolta oikealle. Ei olemme kävelleet vasta pienen osan kierroksestamme, mennään se loppuun. Töölönlahdella voimme vaikka pitää tauon. Käännytään oikealle. Ups! Väärä suunta Mennäänpä takaisin kirkon eteen. Hyvä. Eivätkö nämä talot ole upeita! Temppeliaukion kirkko houkuttaa paljon matkailijoita, joten on aika luonnollista, että sen läheisyydessä on turistikauppa. Näetkö pienen putiikin edessämme oikealla? Sen nimi on Santa s Minimarket. Hassua, joulupukin mainitseminen tuntuu oudolta tällä ilmalla! Napauta tuota mainitsemaani kauppaa. VÄÄRIN: Ei, tuo ei ole Santa s Minimarket. Katso oikealle, kaupan edestä
löytyy muun muassa Coca-Cola-mainos ja postikorttiteline. Napauta vaikka kaupan ikkunaa tai aurinkovarjoa. OIKEIN: Mainiota. Juuri tuota putiikkia tarkoitin. Mutta jatketaan taas matkaa. Kuljetaanpas tämän Lutherinkadun päähän, edessä näkyvien talojen ohitse, ja käännytään siellä sitten oikealle. Napauta suoraan osoittavaa nuolta. Ei, älä käänny taakse. Sieltähän juuri tulimme. Oho. Älä napauta nuolta oikealle, vaan suoraan. Hups. Älä napauta vasemmanpuoleista nuolta, vaan suoraan. Noin. Nyt olemme Temppelikadulla. Tuo vihreä keidas edessämme on Nervanderin puistikko ja vasemmalle lähtee Pikkukatu, joka johtaa Nervanderinkadulle. Napauta puistikkoa. VÄÄRIN: Ei, katso suoraan Edessämme näkyvät puistikon vihreät puunlatvat. Yritä uudelleen. OIKEIN: Hyvä, tarkoitin juuri noita edessämme näkyviä puistikon puita. Mennään vielä muutama askel katua pitkin suoraan eteenpäin! Napauta nuolta. TAKAISINPÄIN Ei mennä takaisin kirkolle, vaan jatketaan Napauta nuolta. Ei käännytä vasemmalle tästä, vaan kurkataan vähän Napauta nuolta. Hui, älä peruuta tähän suuntaan. Suoraan olemme menossa. Nyt olemme Pikkukadun ja Temppelikadun risteyskohdassa. Helsingissä voi aika harvoissa paikoissa pysäköidä ilman parkkimaksua. Kadun varrella voi olla joko pysäköintimittari tai lippuautomaatti. Temppelikadullakin pitää maksaa, jos jättää autonsa parkkiin. Löydätkö kuvasta lippuautomaatin, josta saa ostettua itselleen parkkilipun? Napauta sitä. VÄÄRIN: Ei tämä ole lippuautomaatti. Yritä uudelleen se on varmaan niin lähellä meitä, ettet huomannut sitä. Oikealla puolella, talon seinustalla, on valkoharmaa lippuautomaatti. Sen yläpuolella on iso sininen kyltti, jossa lukee Lippuautomaatti suomeksi ja ruotsiksi. OIKEIN: Hyvä! Löysit lippuautomaatin. Tänään sinun ei tarvitse huolehtia
pysäköintimaksusta, mutta jos joskus satut olemaan liikkeellä autolla, on sinun tiedettävä mihin kolikot panet. Mutta nyt jatketaan matkaa. Mennään Pikkukatua pitkin Nervanderinkadulle. Eli käännymme siis vasemmalle. Napauta vasemmalle osoittavaa nuolta. Ei jatketa enää pidemmälle, vaan käännytään. Napauta vasemmanpuoleista nuolta. Ei mennä taaksepäin. Käännytään sen sijaan vasemmalle, Pikkukadulle. Tänne emme voi kääntyä. Törmäät suoraan talon seinään. Hienoa! Olemme nyt Pikkukadulla, ja alhaalla edessämme näkyy Nervanderinkatu. Käännymme risteyskohdassa oikealle. Napauta suoraan osoittavaa nuolta, jotta pääsemme risteykseen ja oikealle kääntymään. Ei mennä vasemmalle. Ei mennä takaisin, vaan suoraan. Älähän nyt oikealle käänny, vaan kulje suoraan kohti risteystä. No niin. Nyt olemmekin jo kääntyneet Nervanderinkadulla oikealle. Lähdetäänpä Mutta mitä tuolla vasemmalla näkyykään, tuon yhden talon seinässä. Käydäänpä katsomassa samalla kun kuljemme Napauta suoraan osoittavaa nuolta. Ei mehän tulimme sieltä! Mennään suoraan Nyt juoksemme sen kyltin ohi. Suoraan eteenpäin, kiitos. Ei sinne. Sinun on tarkoitus napauttaa nuolta Hyvä. Kyltti töölöläistalon seinässä Nervanderinkadulla kertoo Suomen itsenäisyyden ajan ensimmäisestä ja ainoasta ministeritason murhasta. Sisäasiainministeri Ritavuori oli kuollessaan vasta 41-vuotias. Ampuja saatiin kiinni ja tuomittiin, mutta ilmeisesti murhan takana oli laajempia poliittisia vaikutteita. Ritavuori toimi kansakunnan yhtenäisyyden saavuttamiseksi, ja noina levottomina aikoina se ei miellyttänyt kaikkia. Jatketaanpa nyt suoraan eteenpäin reitillämme! Ei, napauta suoraan osoittavaa nuolta. Ei mennä vasemmalle, vaan suoraan Ei taaksepäin, vaan suoraan
Jaahas. Missä kohtaa Töölöä nyt ollaan? Olemme tietysti edelleen Nervanderinkadulla, mutta ei enää kauaa! Lähdetään Dagmarinkatua pitkin vasemmalle. Napauta vasemmalle osoittavaa nuolta. Ei jatketa eteenpäin, vaan käännytään vasemmalle. Ei. Napauta vasemmalle osoittavaa nuolta. Ei. Napauta vasempaan osoittavaa nuolta. Olemme nyt Dagmarinkadulla. Se johtaa Museokadulle. Jatkamme Museokadulle, jolla voimme jo nähdä pilkahduksen Kansallismuseosta. Napauta suoraan osoittavaa nuolta. Hienoa! Olemme nyt Kansallismuseon vieressä, Museokadulla. Näetkö, kadun päässä puiden takana häämöttää Kansallismuseo. Napauta sitä. VÄÄRIN: Ei Kansallismuseo häämöttää puiden takana. Napauta museon ruutuikkunaa, joka kurkistaa puiden välistä keskellä kuvaa. OIKEIN: Hienoa. Sinulla on todella tarkat silmät. Mutta jatketaanpas tästä nyt oikealle ja kierretään museon eteen. Napauta nuolta oikealle. Älähän nyt muurin yli kiipeää, vaan käänny oikealle. Ei mennä sinne, juurihan tulimme sieltä. Mennään oikealle. Ei sinne napauta nuolta oikealle. Olemme nyt menossa Kansallismuseon ohi pitkin Museokatua. Kansallismuseo esittelee suomalaisten menneisyyttä esihistoriasta nykyaikaan. Museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä. Mutta jatketaanpa kierrosta! Kävellään Museokatua Napauta nuolta. Ei käännytä, vaan mennään suoraan Ei eihän tässä edes voi kääntyä vasemmalle. Mennään suoraan eteenpäin! Ei, ei viitsi lähteä takaisin enää. Mennään Museokatu loppuu pian. Sitten tulemme taas Mannerheimintielle. Se näkyy jo suoraan edessämme. Käännytään silti vasemmalle tässä. Napauta vasemmalle osoittavaa nuolta. Ei mennä oikealle siellä olisi kyllä Eduskuntatalo, mutta mennään silti vasemmalle. Eikö olisi mukavampi kääntyä tästä vasemmalle? Napauta nuolta vasemmalle.
Ei Mennään vasemmalle. Tätä jalkakäytävää pitkin pääsemme Mannerheimintielle. Mennään suoraan Ei jatketaan vaan Ei Mennään tästä vielä Ei lähdetä takaisin. Napauta nuolta Olemme nyt Museokadun ja Mannerheimintien risteyksessä. Näetkö kuinka kauniita kukkaistutuksia Mannerheimintien toisella puolella olevan vaaleanpunaisen rakennuksen pihalla on? Mennään ehkä myöhemmin tutkimaan niitä. Mutta nyt, lähdetään vasemmalle. Ei mennä tutkimaan kukkia vielä, katsotaan jos meillä jää myöhemmin sille aikaa. Ei lähdetä takaisin. Lähdetään kohti Kansallismuseota, eli siis vasemmalle. Lähtöpaikkamme on aika lähellä tässä, mutta mennään vielä vähän Napauta nuolta vasemmalle. Suuntaamme nyt kohti Kansallismuseota, vastakkaiselta puolelta kun aikaisemmin. Oikealla pilkottaa Finlandia-talo, johon tutustumme hieman myöhemmin. Mennään siis Ei mennä Finlandia-taloon vielä Jatketaan eteenpäin kohti Kansallismuseota. Ei Mennään suoraan eteenpäin, kohti Kansallismuseota. Ei Mennään suoraan eteenpäin kohti Kansallismuseota. Suomen kansallismuseo perustettiin vuonna 1893. Museorakennus, joka on valmistunut vuonna 1910, avattiin yleisölle vasta vuonna 1916. Rakennus muistuttaa keskiajan kirkkoa tai linnaa; sen arkkitehtuuri edustaa kansallisromantiikkaa ja sisäosat pääasiassa jugendia. Museon portaikkoa vartioi kansallisromantiikalle tyypillinen satuhahmo, hiekkakivestä veistetty karhu. Museossa on myös museokauppa ja kahvila, jonka yhteydessä on kesäisin terassi. Museokäyntiä suunnitellessasi muista, että maanantaisin Helsingin museot ovat kiinni. Haluatko nähdä, miltä kansallismuseo näyttää sisältä. Eiköhän meillä ole aikaa tutustua näyttelyyn. Tule, mennään sisälle. Linnanmäelle ehdimme museokäynnin jälkeenkin vielä.