TOIMINTAKERTOMUS 2011



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS Toimitusjohtajan katsaus vuoteen

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2013

Elokuvakonsertti. Puolalainen trumpetisti Tomasz Stanko: April Jazz. music. funkin ytimessä UUDEN MUSIIKIN ORKESTERIN ASIAKASLEHTI

Hallituksen. puheenjohtaja. Eekku Aromaa varapuheenjohtaja Hallituksen jäsen Tiina Harpf Hallituksen jäsen Markku Junnila Hallituksen jäsen Atte Blom

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Club For Fiven. ympäri Suomen. Mahagonny-ooppera Helsingin Juhlaviikoilla Jazzkitaristi. Stevie Wonder Night on soul-musiikin juhlaa

yhteistyö käynnistyi loppuunmyydyllä konsertilla

UMOSTA KASVOI MUSIIKIN INSTITUUTIO. Helsingin Sanomat, Harri Uusitorppa

Y-Tunnus Toimitusjohtaja Eeva Pirkkala

Galleria. Foto 2016 Olli Sulin. Foto 2016 Olli Sulin. Korpo Sea Jazz 2016 taiteellinen johtaja Mikko Pellinen bassossa. Foto 2016 Olli Sulin

JAZZIN VOI NÄHDÄ, ETTÄ SIINÄ ON PALJON VAPAUDEN JA VAPAAN IMPROVISAATION TEEMOJA. Nimetön vanki, YLE Uutiset

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

KURT ELlING GRAMMY-PALKITTU JAZZLAULAJA UMON SOLISTIKSI. Tule ja tööttää saa lapset soittamaan. Tapaus: UMO & Lassy & Pöyhönen

Finland Festivalsin käyntitilasto 2013

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

Galleria. Joonas Riippa & Mika Kallio Seppo Wahl. Opening Jam. The Only Amator Seppo Wahl. Seppo Wahl. Matias Långbacka

TRIBUUTTI JUICELLE UMO JA KUUSI SOLISTIA KIERTUEELLE NICOLE WILLIS SAA UMON LOISTAMAAN TUORE GRAMMY-EHDOKAS JOSHUA REDMAN SUOMEEN HUHTIKUUSSA

KONSERTTIKALENTERI SYKSY sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja

tuomo x UMo SOULMIEHEN JA BIG BANDIN KEVÄTKIERTUE FLAMENCON TULTA YSTÄVÄNPÄIVÄ- KONSERTISSA SILENT MUSIC: SAKSOFONI HARTAANA

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KONSERTIT KEVÄT 2014

7. Tallukka Open

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty )

Y-Tunnus Toimitusjohtaja Jutta Jaakkola

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat

LAURA MVULA BRITTILÄINEN SOULDIIVA ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN MICHAEL BRECKERIN JA UMON LIVELEVY VUODELTA 1995 JULKAISTAAN

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

Tervetuloa Manifestumiin!

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

UMO. KOLME KIRJAINTA, JOTKA MERKITSEVÄT HUIPPUOSAAMISTA, NAUTINNOLLISTA KUULTAVAA JA AINA JOTAKIN YLLÄTTÄVÄÄ, JOKA RIKKOO LUOVASTI TRADITIOITA.

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Pori Lapua

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty )

ISM ja SM-esikisat 2016

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

PANK ry:n toimielimet 2016

Opinnot Tampereen Konservatoriossa (ammattilinjalla )

MESTARIT BILJARDILIIGASSA VUOSILTA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA


Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Infokirje

Lapua Lohja

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri)

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

City-Sport kisa Kemi. Pohjan Jousi ry (18m PoJo) Keila- ja Tennishalli, Kemi, Juniorit 15

RASTI 1. Pisteytys PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA

Pöytäkirja 3/ (11)

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

elokuu joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Stage Results Mini Rifle SM Sipoo Printed huhtikuu 28, 2014 at 7:33

Printed huhtikuu 15, 2018 at 15:14

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT Finland Festivals, Kalevankatu 30, Helsinki

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

1 IMAS (Yli-Kiikka, Palo, Karhu) KSF I (Viljanen, Kuisma, Kivi) KSF II (Liljeberg, Moring Melinda, Moring Sandra) 1519

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 UMO-säätiö Uutiskatu 2 00240 Helsinki Puh 045-129 0160 www.umo.fi www.facebook.com/umojazzorchestra Konserttivalokuvat: Jaana Björklund (etukansi, sivut 4, 17: UMO Rytmi: Stevie Wonder Night) Vesa Vehviläinen (sisäkansi, sivut 9, 12: Club For Five & UMO Musiikkitalossa, sivut 2, 7: UMO Rytmi: Soul Night) Taitto: Vesa Vehviläinen Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2011... 1 1. Konserttitoiminta...2 2. Yleisötyö... 10 3. Valtakunnallinen ja kansainvälinen toiminta...11 4. Radio ja TV...12 5. Levyt...16 6. Nuotisto...17 7. Talous...18 8. Hallitus...19 9. Orkesteri ja henkilökunta...19 10. Viestintä... 20 11. Tulevaisuuskatsaus...21

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2011 UMO on jazzin ja uuden rytmimusiikin alalla ammattimaisesti toimiva orkesteri, jonka 16-henkinen kokoonpano tekee noin 75 konserttia vuodessa ympäri Suomen. Työskentelemme vuosittain yli 100 muusikon, säveltäjän, kapellimestarin ja solistin kanssa. UMOn kaksi taiteellista partneria suunnittelee ohjelmistomme yhdessä toimitusjohtajan ja tuottajien kanssa. Taiteelliset partnerit toimivat pääasiassa myös UMOn kapellimestareina. Ohjelmistomme ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin - yhdistäen yllätyksellisesti vanhaa ja uutta ennen kokemattomalla tavalla. Tuotamme ohjelmaa laajasti aina lapsista seniori-ikäisten makuun. Hallinnossa työskenteli toimitusjohtaja, kehitys- ja tuotantopäällikkö, orkesteripäällikkö, yleisötyön vastaava tuottaja ja viestinnän vastaava tuottaja sekä osa-aikainen markkinointiassistentti. Järjestämme Helsingissä konsertteja muun muassa Savoyssa ja Musiikkitalossa. Jonkin verran toimintaa on Helsingin kaupungin kulttuuritaloissa kuten Vuotalossa, Malmitalossa ja Stoassa. Vuonna 2011 työskentelimme muiden muassa Jimi Tenorin ja kuvataideryhmä Pink Twinsin kanssa. Vuoden kohokohtiin kuuluu myös huippusuosittu lauluyhtye Club For Fiven kanssa. Kiertue vieraili 11 paikkakunnalla keräten runsaasti kuulijoita. Syyskautemme alkoi näyttävästi Helsingin Juhlaviikkojen, Avantin ja Musiikkiteatteri Kapsäkin yhteistuotannolla, Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho -oopperaesityksellä. Nuori ohjaajalupaus Lauri Maijala ohjasi oopperan. Esittelimme suomalaista musiikkia ja solisteja Made in Finland teemakonsertissa. Konsertissa esitettiin kaksi kantaesitystä Raoul Björkenheimilta ja Kalle Kalimalta. Jouluna alla teimme Laura Närhen kanssa menestyksekkään yhdeksän konsertin joulukiertueen, joka kuultiin kahdeksalla eri paikkakunnalla. Kansainvälisen toiminnan osalta esiinnyimme helmikuussa Hampurissa Ulkoministeriön järjestämällä Rantakala-festivaalilla Pekka Kuusiston ja Jimi Tenorin kanssa. Valtakunnallisesti UMO on noussut merkittäväksi orkesteriksi: vuonna 2011 jopa 46% konserteistamme järjestettiin Helsingin ulkopuolella. Toimintamme monipuolistaa paikkakuntien omaa kulttuuritarjontaa. UMO julkaisi yhteistyössä EMI Finland Oy Ab:n kanssa kaksikielisen lastenlevyn, Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille / Rytmyra Djursånger för barn, solistinaan Emma Salokoski. Levy oli UMOn ensimmäinen Blue Note julkaisu ja sitä on myyty jo yli 3500 kpl. Levy nousi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan kymmenenneksi, ja saavutti kolme viikkoa albumilistalla. Vuosi 2011 on ollut UMOn yleisötyössä erityisen aktiivinen kausi. Hallitus hyväksyi kolmivuotisen yleisötyön strategian ja toimintaa vietiin eteenpäin uusilla yhteistyöja toimintamalleilla. Oman toimintamme lisäksi yhteistyötä tehtiin muun muassa Helsingin kulttuurikeskuksen, Helsingin seurakuntayhtymän sekä Helsingin juhlaviikkojen kanssa. Eeva Pirkkala Toimitusjohtaja UMO-säätiö TOIMINTAKERTOMUS 2011 1

2

1. KONSERTTITOIMINTA UMO konsertoi vuonna 2011 yhteensä 75 kertaa. Ajanjakson aikana kantaesitettiin 5 teosta neljältä säveltäjältä. Myös Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille lastentuotannon suomenkielinen versio kantaesitettiin kirjailija Hannele Huovin riimein. Konserttivuoden aikana kuultiin runsaasti myös uusia tilaussovituksia lukuisilta suomalaisilta sovittajilta. UMOn perustoimintaa kehitettiin vuonna 2011 konserttisarjan ja kiertueiden osalta paljon. Omia uustuotantoja tehtiin 15 kappaletta, joista kaksi (Club For Five & UMO: / Kohti joulua: Laura Närhi & UMO) toteutettiin pidempinä kiertueina. UMO teki myös elokuussa Helsingin juhlaviikoille suuren yhteistuotannon Avantin ja Musiikkiteatteri Kapsäkin kanssa. Ooppera Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho oli sekä yleisö- että kriitikkomenestys. Yleisö sai nauttia vuoden aikana laadukkaista ulkomaisista solistivieraista, joita edustivat konserttisarjassa ruotsalaiset multi-instrumentalistit Magnum Coltrane Price (SWE) ja Nils Landgren (SWE), tenorisaksofonisti Bill Evans (USA), sähkökitaristi Wayne Krantz (USA) sekä Jimi Tenorin kanssa Musica Nova konsertissa soittanut afrobeat-rumpali Tony Allen (NIG/FRA). Suomalaisia solisteja edustivat vuonna 2011 viulisti Pekka Kuusisto, laulaja-muusikko Jimi Tenor, saksofonisti Jukka Perko, lauluyhtye Club For Five sekä pitkä lista laulajia: Emma Salokoski, Sami Pitkämö, Sam Huber, Ronya Gullichsen, Satu Sopanen, Laura Närhi, Vesa-Matti Loiri, Johanna Iivanainen, Susanna Hietala, Sami Saari, Antti Kleemola, Janna Hurmerinta ja Heini Ikonen. UMOn pitkäaikaisen, eläkkeelle vuoden 2010 lopussa jääneen saksofonisti Pentti Lahden läksiäiskonsertti 13.1.2011 keräsi suuren määrän eri solisteja paikalle. Konsertissa UMOn kanssa esiintyivät Paula Koivuniemi, Pepe Willberg, Maarit ja Sami Hurmerinta, Laszlo Süle, Marko Ylönen, Pepe Ahlqvist, Jorma Kääriäinen, Riku Niemi ja Tuomo Prättälä. Tilaisuuden juonsi näyttelijä Ilkka Heiskanen. Ruotsinkielisiä konsertteja esitettiin vuoden aikana kuusi kertaa (Rytmyra Djursånger för barn). Kaikista konserteista ruotsinkielisten esitysten osuus oli siis 8 % ja kuulijamäärä 1924 henkilöä. KANTAESITYKSET Severi Pyysalo: The Maestro Escapes and Returns with Giant Accordeon (esitetty Savoy-teatterissa 18.1.2011) Jimi Tenor: Sähköinen laji (esitetty Savoy-teatterissa Musica Nova festivaalilla 3.2.2011) Jimi Tenor: Selvänäkijä (esitetty Savoy-teatterissa Musica Nova festivaalilla 3.2.2011) Kirmo Lintinen, sanat Hannele Huovi: Rytmihyrrä Eläinlauluja aapisesta, suomenkielisen version kantaesitys (esitetty Savoy-teatterissa 12.3.2011) Raoul Björkenheim: Donkey Hot (esitetty Savoy-teatterissa 27.10.2011) Kalle Kalima: Lietsonta (esitetty Savoy-teatterissa 27.10.2011) KONSERTIT Omatuotantoiset konsertit: 33 kpl (Uustuotannot omatuotantoisista konserteista: 15 kpl ) Yhteistuotannot (yhdessä konserttitalojen tai muiden toimijoiden kanssa): 18 kpl Tilausesiintymiset: 14 kpl Koulu- tai laitoskonsertit: 10 kpl Yhteensä 75 kpl TOIMINTAKERTOMUS 2011 3

KÄVIJÄT Oma- ja yhteistuotantoiset konsertit: 20 887 hlöä Tilausesiintymiset: 11 210 hlöä Yleisötyökonsertit (laitos- ja kouluympäristöt): 2250 hlöä Kaikki UMOn konsertit yhteensä 34 347 hlöä Keskimääräinen kävijämäärä / konsertti: 458 hlöä (vuonna 2010: 374 hlöä) 2011 2010 Konserttien kävijämäärä 2007 2011 22100 34347 Tuettu lipunhinta (Helsingin kaupungin ja Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki suhteutettuna konserttikävijämääriin) 2011 39,5 2009 14000 2010 64,3 2008 17000 2007 17100 2009 105,5 01 0000 20000 30000 40000 0 27,5 55,0 82,5 110,0 4

UMON KONSERTIT 2011 OMATUOTANNOT JA YHTEISTUOTANNOT KEVÄT 2011 13.1.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI Viimeinen mohikaani! Pentti Lahden läksiäiskonsertti UMOn solisteina Pentti Lahti, Paula Koivuniemi, Pepe Willberg, Maarit ja Sami Hurmerinta, Laszlo Süle, Marko Ylönen, Pepe Ahlqvist, Jorma Kääriäinen, Riku Niemi ja Tuomo Prättälä Juontajana Ilkka Heiskanen, kapellimestarina Kari Heinilä 18.1.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Uusi Musiikki: Puustokokemuksia Solistina Pekka Kuusisto, sähköviulu. Visualisointi: Pink Twins 3.2.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI Musica Nova: UMO & Jimi Tenor feat. Tony Allen 16.2.2011 JÄRVENPÄÄ-TALO UMO Rytmi: James Brown Revisited! Solisteina Magnum Coltrane Price, laulu ja basso, Nils Landgren, laulu ja pasuuna Kapellimestarina Nils Landgren 17.2.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Rytmi: James Brown Revisited! Solisteina Magnum Coltrane Price, laulu ja basso, Nils Landgren, laulu ja pasuuna Kapellimestarina Nils Landgren 3.3.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Klassikko: Monk Night Solistina Bill Evans, tenorisaksofoni 4.3.2011 KOTKAN KONSERTTITALO UMO Klassikko: Monk Night Solistina Bill Evans, tenorisaksofoni 12.3.2011 SAVOY TEATERN, HELSINGFORS UMO Barn: Rytmyra Djursånger för barn Solist Emma Salokoski, dirigent Kirmo Lintinen 12.3.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Lapset: Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille Solistina Emma Salokoski, kapellimestarina Kirmo Lintinen 26.3.2011 VUOTALO, HELSINGFORS UMO Barn: Rytmyra Djursånger för barn Solist Emma Salokoski, dirigent Kirmo Lintinen 26.3.2011 VUOTALO, HELSINKI UMO Lapset: Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille Solistina Emma Salokoski, kapellimestarina Kirmo Lintinen 27.3.2011 GRAND, BORGÅ UMO Barn: Rytmyra Djursånger för barn Solist Emma Salokoski, dirigent Kirmo Lintinen 27.3.2011 GRAND, PORVOO UMO Lapset: Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille Solistina Emma Salokoski, kapellimestarina Kirmo Lintinen 2.4.2011 MALMHUSET, HELSINGFORS UMO Barn: Rytmyra Djursånger för barn Solist Emma Salokoski, dirigent Kirmo Lintinen 2.4.2012 MALMITALO, HELSINKI UMO Lapset: Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille Solistina Emma Salokoski, kapellimestarina Kirmo Lintinen 6.4.2011 VERKATEHDAS, HÄMEENLINNA Club For Five & UMO: 9.4.2011 TAMPERE-TALO Club For Five & UMO: 13.4.2011 SAVONLINNASALI Club For Five & UMO: 14.4.2011 KUOPION MUSIIKKIKESKUS Club For Five & UMO: 15.4.2011 SIBELIUSTALO, LAHTI Club For Five & UMO: 16.4.2011 MIKAELI, MIKKELI Club For Five & UMO: 22.4.2011 MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO, HELSINKI Silent Music Musiikkia hiljaiselle viikolle 5.5.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Rytmi: Soul Night Solistina Sam Huber, Ronya & The Fabulettes Kapellimestarina Mikko Pettinen TOIMINTAKERTOMUS 2011 5

SYKSY 2011 19. 21.8.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI (KENRAALIHARJOITUS 18.8.) Helsingin juhlaviikot esittää: UMO, Avanti! ja Musiikkiteatteri Kapsäkki: Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho Pääosissa Helena Juntunen ja Peter Nordman Ohjaus Lauri Maijala Kapellimestarina Dimitri Slobodeniouk 3.9.2011 SIBELIUSTALO, LAHTI UMO Lapset: Taikapeitto Solistina Satu Sopanen, kapellimestarina Kirmo Lintinen 7.9.2011 JÄRVENPÄÄ-TALO UMO & Wayne Krantz (USA), sähkökitara Kapellimestarina Rich Shemaria 8.9.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO & Wayne Krantz (USA), sähkökitara Kapellimestarina Rich Shemaria 13.9.2011 VUOTALO, HELSINKI Senioritiistai: Ellingtonin aurinkokunta Kapellimestarina Jouni Järvelä 14.9.2011 MALMITALO, HELSINKI 60+: Ellingtonin aurinkokunta Kapellimestarina Jouni Järvelä 17.9.2011 SELLOSALI, ESPOO UMO Lapset: Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille Solistina Emma Salokoski, kapellimestarina Kirmo Lintinen 20.9.2011 PAVILJONKI, JYVÄSKYLÄ Club For Five & UMO: 21.9.2011 TAPIOLASALI, ESPOO Club For Five & UMO: 22.9.2011 MUSIIKKITALO, HELSINKI Club For Five & UMO: 23.9.2011 LOGOMO, TURKU Club For Five & UMO: 24.9.2011 PROMENADIKESKUS, PORI Club For Five & UMO: 13.10.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Klassikko: A Good Time Was Had By All Juhlakonsertti Esko Linnavallille Solisteina Vesa-Matti Loiri, laulu, Jukka Perko, saksofoni, Markku Johansson, trumpetti 27.10.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Uusi Musiikki: Made in Finland Kiila ry:n 75-vuotisjuhlakonsertti Solisteina Johanna Iivanainen ja Susanna Hietala 3.11.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Rytmi: Stevie Wonder Night Solisteina Sami Saari, Janna Hurmerinta, Antti Kleemola ja Heini Ikonen, kapellimestarina Mikko Pettinen. 24.11.2011 VANHA YLIOPPILASTALO, HELSINKI UMO Klassikko: Swing-gaala Nostalgiset Swing-tanssiaiset Solistina Sami Pitkämö, laulu 2.12.2011 PORVOON TUOMIOKIRKKO Kohti joulua: Laura Närhi & UMO 3.12.2011 PYHÄN LAURIN KIRKKO, VANTAA Kohti joulua: Laura Närhi & UMO 8.12.2011 TURUN TUOMIOKIRKKO Kohti joulua: Laura Närhi & UMO 12.12.2011 KOTKAN KIRKKO Kohti joulua: Laura Närhi & UMO 13.12.2011 HÄMEENLINNAN KIRKKO Kohti joulua: Laura Närhi & UMO 14.12.2011 HYVINKÄÄN KIRKKO Kohti joulua: Laura Närhi & UMO 16.12.2011 TEMPPELIAUKION KIRKKO, HELSINKI Kohti joulua: Laura Närhi & UMO 17.12.2011 SIBELIUSTALO, LAHTI Kohti joulua: Laura Närhi & UMO 6

Kauneimmillaan Lahden altto soi silloin kun melodinen ajatus on valmiiksi sävelletty. Näin illan vaikuttavimpia esityksiä oli Midnight Sun Will Never Set. Myös Tuomo Prättälän soulpotpuri oli maailmanluokkaa. Jukka Hauru, HS 15.1.2011 (Viimeinen Mohikaani! Pentti Lahden läksiäiskonsertti Savoy-teatterissa 13.1.2011) Kiehtovaa modernia jazzia, sali lähes täynnä ja hyvät tunnelmat. Tämä oli UMOa parhaimmillaan. Jukka Hauru, HS 20.1.2010 (UMO Uusi Musiikki: Puustokokemuksia, sol. Pekka Kuusisto Savoy-teatterissa 18.1.2011) Raoul Björkenheimin ja Kalle Kaliman kantaesitykset olivat jännittävää, tekijöidensä näköistä soitinmodernismia. Jukka Hauru, HS 29.10.2011 (UMO Uusi Musiikki: Made in Finland Kiila ry:n 75-vuotisjuhlakonsertti Savoy-teatterissa 27.10.2011) TOIMINTAKERTOMUS 2011 7

TILAUSESIINTYMISET 19.2.2011 RANTAKALA-FESTIVAALI DOCKS, HAMPURI, SAKSA UMO, Pekka Kuusisto ja Jimi Tenor Kapellimestareina Kari Heinilä ja Kirmo Lintinen Visualisointi: Pink Twins 7.4.2011 KUUSANKOSKITALO, KOUVOLA Club For Five & UMO: 8.4.2011 FRANNY GALA: KATTILAHALLI, HELSINKI Soul Night (yksityistilaisuus) Solisteina Sami Pitkämö, Osmo Ikonen ja Johanna Försti Kapellimestarina Mikko Pettinen 1.5.2011 IDOLS-FINAALI PEACOCK-TEATTERI, HELSINKI Solisteina Hennariikka Syvänne, Ali Elkharam, Martti Saarinen ja Laura Voutilainen Kapellimestarina Antti Rissanen 7.7.2011 IMATRA BIG BAND FESTIVAL Blues Brothers Show Solisteina Sami Pitkämö ja Sami Saari Kapellimestarina Antti Rissanen 7.7.2011 IMATRA BIG BAND FESTIVAL Esko Linnavalli sävellyskilpailun finaali Kapellimestarina Antti Rissanen 11.7.2011 PORI JAZZ KIDS FESTIVAL UMO Barn: Rytmyra Djursånger för barn Solist Emma Salokoski, dirigent Kirmo Lintinen 12.7.2011 PORI JAZZ KIDS FESTIVAL UMO Lapset: Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille Solistina Emma Salokoski, kapellimestarina Kirmo Lintinen 21.7.2011 ESPAN LAVA, HELSINKI UMO & Sami Pitkämö Kapellimestarina Sami Pitkämö 23.7.2011 KUHMON KAMARIMUSIIKKI Pjotr Tsaikovski: Pähkinänsärkijä-sarja 24.8.2011 COLUMBUS-KAUPPAKESKUS, HELSINKI UMO & Sami Pitkämö Kapellimestarina Sami Pitkämö 19.10.2011 FINLANDIA-TALO, HELSINKI Club For Five & UMO: Mononen ja Kärki Erilainen Tangokonsertti (yksityistilaisuus) 10.12.2011 MUSIIKKITALO, HELSINKI UMO, Jukka Perko & Annamari Kähärä Sillä välin Suomessa (yksityistilaisuus) 16.12.2011 TEMPPELIAUKION KIRKKO, HELSINKI Kohti joulua: Laura Närhi & UMO (yksityistilaisuus) KOULU- JA LAITOSKONSERTIT Big band -musiikin koulukonsertti (koululaisille) Kapellimestarina Teemu Salminen 24.1.2011 VUOSAAREN ALA-ASTE 26.1.2011 PIHLAJAMÄEN ALA-ASTE 27.5.2011 KULOSAAREN YHTEISKOULU 31.8.2011 KRUUNUNHAAN YLÄASTE 1.9.2011 SIBELIUS-LUKIO UMO Barn: Rytmyra Djursånger för barn Solist Emma Salokoski, dirigent Kirmo Lintinen 17.3.2011 KOTTBY LÅGSTADIETSKOLA Vanhainkotikonsertti Kapellimestarina Jouni Järvelä 8.2.2011 PAKILA-KOTI 19.5.2011 RIISTAVUOREN PALVELUKESKUS 25.5.2011 KIVELÄN VANHUSTENKESKUS 26.5.2011 KONTULAN VANHUSTENKESKUS 8

Konsertin huipennus oli mieletön Monos-trilogia: Sateen tango, Yön hiljaisuudessa ja Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa. Kappaleissa oli niin mieletön tyylikirjo ja antaumuksellisuus Euroviisu-parodioista heviin, että sanat loppuvat kesken. Reijo Vaurula, Kouvolan Sanomat 10.4.2011 (Club For Five & UMO: Kuusankoskitalolla 7.4.2011) Esitys oli yhtä viihdyttävä kuin se oli taiteellisesti täysipainoinen ja rikas Jussi Niemi, Aamulehti 11.4.2011 (Club For Five & UMO: Tampere-talolla 9.4.2011) UMOn ja Club For Fiven täysosuma pyörii nyt täysille saleille. Toivottavasti yhteistyö kiertueen jälkeen vielä jatkuu. Jukka Hauru, Helsingin Sanomat 23.9.2011 (Club For Five & UMO: Mononen ja Kärki Erilainen Tangokonsertti Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa 21.9.2011) TOIMINTAKERTOMUS 2011 9

2. YLEISÖTYÖ UMO on yhteiskuntavastuullinen organisaatio, joka järjestää konsertteja ja työpajoja erityisryhmille. Tästä esimerkkinä vuosi 2011 on ollut UMOn yleisötyössä erityisen aktiivinen kausi. UMOn tavoitteena on olla yhteiskunnallisesti aktiivinen kulttuuripalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laajalle joukolle ihmisiä mahdollisuuden osallistua sen toimintaan. Yleisötyölle luotiin kauden aikana hallituksen hyväksymä kolmivuotinen strategia ja toimintaa vietiin eteenpäin uusien yhteistyö- ja toimintamallien muodossa. Oman toiminnan lisäksi yhteistyötä tehtiin muun muassa Helsingin kulttuurikeskuksen, Helsingin seurakuntayhtymän sekä Helsingin juhlaviikkojen kanssa. Yleisötyön toimintaa vahvistettiin myös nimittämällä yleisötyölle toiminnasta vastaava tuottaja ja verkkosivut: www.umo.fi/yleisotyo. Tämän lisäksi toteutettiin painomateriaalina yleisötyötä esittelevä esite. UMO tavoitti vuonna 2011 yleisötyön tapahtumissa 2250 kuulijaa. Kohderyhminä olivat lapset ja nuoret, seniorit ja vanhukset sekä eri sosiaalisin ja terveydellisin perustein valitut erityisryhmät. Lasten ja nuorten yleisötyön tarkoituksena on kehittää organisaation musiikki- ja yleisökasvatusta levittämällä musiikin ja instrumenttien tuntemusta sekä tarjota vaihtoehtoja kulutuskeskeisen musiikkikulttuurin rinnalle. Laitos- ja vanhainkotivierailuiden kautta pyritään parantamaan ikääntyneiden kuulijoiden elämänlaatua taiteen keinoin. UMO teki kauden aikana yhteensä kuusi workshopeista ja konserteista koostuvaa kouluvierailua pääkaupunkiseudulla. Kauden aikana vahvistettiin myös pedagogista toimintaa käynnistämällä koulutuksellinen kummikoulutoiminta Vuosaaren ala-asteen ja Vaskivuoren lukion big bandien kanssa. Kaikkiin helsinkiläisiin päiväkoteihin lähetettiin joulukuun aikana joulutervehdyksenä UMOn ja Satu Sopasen Taikapeitto-levy. Uutena toiminnan muotona UMO käynnisti yhteistyössä Helsingin kulttuurikeskuksen alueellisten kulttuuritalojen kanssa senioreille suunnatun sarjan. Seniorisarjan konsertit järjestettiin sekä Malmitalossa että Vuotalossa. Sarja saavutti suuren suosion, minkä vuoksi toimintaa jatketaan edelleen kaudella 2012. Valokuvat: Emma Suominen Yleisötyön tilaisuudet koostuivat vuoden aikana seuraavista tuotannoista: Lapset ja nuoret Big band -musiikin opetuskonsertit, kapellimestarina Teemu Salminen UMO workshop työpajat (koulukonserttien yhteydessä pienemmille ryhmille), ohjaajana Teemu Salminen Rytmyra Djursånger från ABC (ruotsinkielinen lastentuotanto), solistina Emma Salokoski, kapellimestarina Kirmo Lintinen Ikääntyneet Konsertit hoivakodeissa, kapellimestarina Jouni Järvelä Seniorisarjan konsertit Vuotalossa ja Malmitalossa 13.- 14.9.2011, kapellimestarina Jouni Järvelä Muuta Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho oopperan kenraaliharjoitus (18.8.2011), mukana opiskelijoita ja sosiaalisin ja terveydellisin perustein kutsuttua yleisöä (400 hlöä) Musiikkitalon Club For Five & UMO konserttiin (22.9.2011) kutsuttiin useita sosiaalisin ja terveydellisin perustein valittuja yhdistyksiä ja niiden jäseniä nauttimaan konserttielämyksestä. 10

Pink Twins: visualisointi teokseen Puustokokemuksia 3. VALTAKUNNALLINEN JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA UMO on edelleen valtakunnallisesti merkittävä orkesteri Suomessa. Vuonna 2011 UMO konsertoi Helsingin ulkopuolella 30 kertaa 19 eri paikkakunnalla, mikä on 40% vuoden konserttimäärästä. Kaikista Suomen konserttikävijöistä 16 036 oli Helsingin ulkopuolelta (46% vuoden kokonaiskävijämäärästä). Helsingin ulkopuolisista esiintymisistä 10 oli metropolialueella, loput ympäri Suomea. Metropolialueen kävijämäärä oli yhteensä 23 027 (67%). UMO esiintyi helmikuussa Hampurissa Ulkoministeriön järjestämällä Rantakala-festivaalilla solisteinaan Pekka Kuusisto ja Jimi Tenor. UMOn hallintohenkilökunnasta vierailtiin kaksi kertaa Ruotsissa, Göteborgissa, European Music Circle -tapaamisessa ja Bohusläns Big Bandin vieraana ohjelmistovaihdon, Ruotsissa järjestettävän kiertueen sekä eurooppalaisen yhteistyön osalta. Lisäksi vierailtiin Swedish Jazz Celebration tapahtumassa Luulajassa sekä kaksi kertaa Tukholmassa, jossa suunniteltiin UMOn uutta levytuotantoa. Syyskuussa tehtiin vierailu Tallinnaan, Viroon EJN General Assembly tapahtumaan. TOIMINTAKERTOMUS 2011 11

4. RADIO JA TV YLE on radioinut UMOn konserttisarjaa vuodesta 1975 alkaen. Konsertteja lähetettiin vuoden 2011 kuluessa YLEn Radio 1:ssä sekä YLE Areenalla yhteensä 19 kertaa. Kuulijamäärä vuoden seurantajaksolla on arviolta 38 000 / lähetys, yhteensä siis noin 722 000. Musiikkitalon konsertti (Club For Five & UMO: ) kuvattiin ja nauhoitettiin 22.9.2011, ja esitettiin uudenvuodenaattona 31.12.2011 YLEn TV1:llä keräten 312 000 katsojaa. UMO esiintyi myös Idols-tv-ohjelman orkesterina vappupäivänä 1.5.2011 solisteinaan Idols-finalistit Ali Elkharam, Hennariikka Syvänne ja Martti Saarinen sekä laulaja Laura Voutilainen. Idols-finaali keräsi noin 900 000 katsojaa. 12

Laura Närhi. valokuva: Kaapo Kamu Esko Linnavalli. valokuva: Kaius Hedenström Pentti Lahti. valokuva: Ami Vuorinen YLE tuotti radionauhoituksia vuonna 2011 yhteensä 11:sta konsertista seuraavasti: 13.1.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI Viimeinen mohikaani! Pentti Lahden läksiäiskonsertti UMOn solisteina Pentti Lahti, Paula Koivuniemi, Pepe Willberg, Maarit ja Sami Hurmerinta, Laszlo Süle, Marko Ylönen, Pepe Ahlqvist, Jorma Kääriäinen, Riku Niemi ja Tuomo Prättälä Juontajana Ilkka Heiskanen, kapellimestarina Kari Heinilä 18.1.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Uusi Musiikki: Puustokokemuksia Solistina Pekka Kuusisto, sähköviulu 3.2.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI Musica Nova: UMO & Jimi Tenor feat. Tony Allen 17.2.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Rytmi: James Brown Revisited! Solisteina Magnum Coltrane Price, laulu ja basso, Nils Landgren, laulu ja pasuuna Kapellimestarina Nils Landgren 3.3.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Klassikko: Monk Night Solistina Bill Evans, tenorisaksofoni 5.5.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Rytmi: Soul Night Solistina Sam Huber, Ronya & The Fabulettes Kapellimestarina Mikko Pettinen 8.9.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO & Wayne Krantz (USA), sähkökitara Kapellimestarina Rich Shemaria 13.10.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Klassikko: A Good Time Was Had By All Juhlakonsertti Esko Linnavallille Solisteina Vesa-Matti Loiri, laulu, Jukka Perko, saksofoni, Markku Johansson, trumpetti 27.10.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Uusi Musiikki: Made in Finland Kiila ry:n 75-vuotisjuhlakonsertti Solisteina Johanna Iivanainen ja Susanna Hietala 3.11.2011 SAVOY-TEATTERI, HELSINKI UMO Rytmi: Stevie Wonder Night Solisteina Sami Saari, Janna Hurmerinta, Antti Kleemola ja Heini Ikonen, kapellimestarina Mikko Pettinen. 16.12.2011 TEMPPELIAUKION KIRKKO, HELSINKI Kohti joulua: Laura Närhi & UMO TOIMINTAKERTOMUS 2011 13

Made in Finland. juliste: Tommi Mäkelä Club For Five & UMO. kuva: Jukka Rapo / Tommi Mäkelä Monk Night. kollaasi: Tommi Mäkelä RADIOLÄHETYKSET VUONNA 2011 MA 3.1.2011 20:30 21:15 UMO LIVE! Mingus Night Solistina tenorisaksofonisti Rick Margitza Yhdysvalloista Äänitetty 18.11.2010 Birdland Jazz Clubissa Helsingissä (Konsertin ensimmäinen osa) MA 24.1.2011 20:30 21:45 UMO LIVE! Solistina tenorisaksofonisti Rick Margitza Yhdysvalloista Äänitetty 18.11.2010 Birdland Jazz Clubissa Helsingissä (Konsertin toinen osa) MA 21.2.2011 20:00 21:15 UMO LIVE! Viimeinen mohikaani UMO:n perustajajäsenen, saksofonisti Pentti Lahden eläkkeellesiirtymiskonsertti. Laulusolisteina Pepe Wilberg, Maarit, Tuomo, Pepe Ahlqvist, Paula Koivuniemi ja Jorma Kääriäinen. Kapellimestarina toimii Mikko Hassinen. Äänitetty 13.1.2011 Savoy-teatterissa Helsingissä. MA 11.4.2011 20:45 21:15 UMO LIVE! Third Stream Jazz UMO jäljittämässä jazzin modernismia 1950-luvulta tähän päivään. Musiikkia muun muassa Gil Evansilta, Gunther Schullerilta ja Kari Heinilältä, joka toimii konsertin kapellimestarina. Äänitetty 21.10.2010 Korjaamolla Helsingissä. (Konsertin ensimmäinen osa) MA 18.4.2011 20:45 21:15 UMO LIVE! Third Stream Jazz UMO jäljittämässä jazzin modernismia 1950-luvulta tähän päivään. Musiikkia muun muassa Gil Evansilta, Gunther Schullerilta ja Kari Heinilältä, joka toimii konsertin kapellimestarina. Äänitetty 21.10.2010 Korjaamolla Helsingissä. (Konsertin toinen osa) 14

MA 25.4.2011 20:00 20:55 JAZZRADION PÄÄSIÄISSPECIAL Silent Music UMO Agricolan kirkossa Helsingissä. Solistina vibrafonisti Severi Pyysalo. Kapellimestarina toimii Kari Heinilä. Äänitetty 14.4.2006. (Uusinta) MA 20.6.2011 20:30 21:15 UMO LIVE! James Brown Revisted! Nils Landgren ja Magnum Coltrane Price Ruotsista UMOn vieraina. Äänitetty 16.2.2011 Savoy-teatterissa Helsingissä. (Konsertin ensimmäinen osa) MA 27.6.2011 20:30 21:45 UMO LIVE! Nils Landgren ja Magnum Coltrane Price Ruotsista UMOn vieraina. Äänitetty 16.2.2011 Savoy-teatterissa Helsingissä. (Konsertin toinen osa) MA 25.7.2011 20:30 21:15 UMO LIVE! Swing-gaala Laulusolistina Sami Pitkämö. Kapellimestari, juonto ja suunnittelu Kirmo Lintinen. Äänitetty 2.12.2010 Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. (Konsertin ensimmäinen osa, uusinta) MA 8.8.2011 20:30 21:15 UMO LIVE! Laulusolistina Sami Pitkämö. Kapellimestari, juonto ja suunnittelu Kirmo Lintinen. Äänitetty 2.12.2010 Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. (Konsertin toinen osa, uusinta) MA 22.8.2011 20:45 21:15 UMO LIVE! Monk Night UMO esittää Thelonious Monkin sävellyksiä, solistina tenorisaksofonisti Bill Evans Yhdysvalloista. Kapellimestarina toimii Kari Heinilä. Äänitetty 3.3.2011 Savoy-teatterissa Helsingissä. (Konsertin ensimmäinen osa) MA 5.9.2011 20:45 21:15 UMO LIVE! Monk Night UMO esittää Thelonious Monkin sävellyksiä, solistina tenorisaksofonisti Bill Evans Yhdysvalloista. Kapellimestarina toimii Kari Heinilä. Äänitetty 3.3.2011 Savoy-teatterissa Helsingissä. (Konsertin toinen osa) MA 3.10.2011 20:45 21:45 UMO LIVE! Mingus Night UMO esittää Charles Mingusin sävellyksiä. Solistina tenorisaksofonisti Rick Margitza Yhdysvalloista. Kapellimestarina toimii Kari Heinilä. Äänitetty 18.11.2010 Birdland Jazz Clubissa Helsingissä. (Konsertin ensimmäinen osa, osittain uusinta) MA 24.10.2011 20:45 21:15 UMO LIVE! Mingus Night UMO esittää Charles Mingusin sävellyksiä. Solistina tenorisaksofonisti Rick Margitza Yhdysvalloista. Kapellimestarina toimii Kari Heinilä. Äänitetty 18.11.2010 Birdland Jazz Clubissa Helsingissä. (Konsertin toinen osa, osittain uusinta) SU 30.10.2011 21:00 22:00 JATZOFRENIA Live-special: UMOn Soul Night Solisteina Sam Huber, Ronya ja The Fabulettes. Kapellimestarina toimii Mikko Pettinen. Äänitetty 5.5.2011 Savoy-teatterissa Helsingissä. MA 14.11.2011 20:30 21:15 UMO LIVE! A Good Time Was Had By All Esko Linnavalli -juhlakonsertti. Solisteina saksofonisti Jukka Perko ja trumpetisti Markku Johansson. Kapellimestarina toimii Kari Heinilä. Äänitetty 13.10.2011 Savoy-teatterissa Helsingissä. (Konsertin ensimmäinen osa) MA 28.11.2011 20:45 21:15 UMO LIVE! A Good Time Was Had By All Esko Linnavalli -juhlakonsertti. Solisteina saksofonisti Jukka Perko ja trumpetisti Markku Johansson. Kapellimestarina toimii Kari Heinilä. Äänitetty 13.10.2011 Savoy-teatterissa Helsingissä. (Konsertin toinen osa) MA 12.12.2011 20:30 21:15 UMO LIVE! UMOn vieraina kitaristi Wayne Krantz ja kapellimestari Rich Shemaria Yhdysvalloista. Äänitetty 8.9.2011 Savoyteatterissa Helsingissä. (Konsertin ensimmäinen osa) MA 26.12.2011 20:00 21:15 UMO LIVE! UMOn joulukonsertti Solistina laulajatar Laura Närhi, kapellimestarina Kirmo Lintinen. Äänitetty 16.12.2011 Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. TOIMINTAKERTOMUS 2011 15

5. LEVYT UMO ja laulaja Emma Salokoski julkaisivat yhteistyössä Emi Finland Oy Ab:n kanssa 16.3.2011 kaksikielisen lastenlevyn (2CD) Rytmihyrrä Eläinlauluja lapsille / Rytmyra Djursånger för barn. Levyä on myyty jo yli 3500 kpl ja se oli Suomen virallisen albumilistan kymmenentenä, ja kolme viikkoa albumilistalla. Tämä on poikkeuksellista lastenmusiikille. Warner Music Finland Oy Ab julkaisi 13.10.2011 kokoelman A Good Time Was Had By All UMO Jazz Orchestra 1976-1979. Kahden levyn paketti sisälsi kolme UMOn ensimmäistä levyä koottuna: A Good Time Was Had By All (1976), Thad Jones, Mel Lewis & UMO (1978) ja Umophilos (1979). Emma Salokosken ja UMOn lastenlevyn suurin anti on ison jazzorkesterin makea, murea soundi ja sovitukset. Mari Koppinen, Helsingin Sanomat 19.3.2011 Ingredienserna är egentligen ganska få: Salokoskis röst, big bandet, och sånger enbart om djur. Men receptet är lyckat. Tonsättningarna är originella och uppfinningsrika Anna Pulkkis, Huvudsstadsbladet 9.3.2011 Olen melkein liikuttunut, että Lintinen ja kumppanit ovat jaksaneet tehdä lastenkulttuurin eteen tällaisen urosmehiläisen työn. Ja kuningatarmehiläisen kanssa. Suonna Kononen, Karjalainen 18.5.2011 Lähes 30 raidan paketti selittää sitäkin, miksi UMO on edelleen yksi maailman arvostetuimmista ja pitkäikäisimmistä big bandeista, ja miksi uuden vuosituhannen suomalainen jazz roihuaa nyt ilmiliekillä ja hehkuu auroran lailla. Ilari Tapio, Satakunnan kansa 29.11.2011 Warner on tehnyt kulttuuriteon yhdistämällä nämä kolme suomalaisen big band -jazzin huipputasoa edustavaa älpeetä tuplacd:ksi Matti Laipio, Jazzrytmit 25.10.2011 16

6. NUOTISTO UMOn nuotisto on mittaamattoman arvokas. Nuotistossa on tällä hetkellä noin 2100 eri teosta, joista osa on alkuperäisiä ja 50% nuoteista on kotimaista tuotantoa. Vanhimmat nuoteista ovat jo lähes 30 vuotta vanhoja. Nuottikokoelma laajenee vuosittain niin kotimaisten kuin ulkomaisten orkesterinjohtajien ja solistien työskennellessä UMOn kanssa. Orkesterin kapellimestari- ja solistivieraina on käynyt 30 vuoden aikana useita jazzin huippunimiä (esim. Thad Jones, Dizzy Gillespie, Gil Evans, Joe Williams, Mercer Ellington, McCoy Tyner, Maria Schneider, Michael Brecker, John Scofield, Tomasz Stanko ja Benny Golson). Vuonna 2010 UMOssa käynnistettiin yhdessä Finnish Music Information Centre FIMICin kanssa nuotiston digitointihanke, jonka tarkoituksena on siirtää arvokas nuottikokoelma myös sähköiseen muotoon. TOIMINTAKERTOMUS 2011 17

7. TALOUS TUOTOT UMOn omantoiminnan tuottojen osalta saavutettiin parannusta. Vuonna 2011 omantoiminnan tuotto oli yhteensä 670 434 (34,46 %). (Vuonna 2009 20,19 % ja vuonna 2010 26,27 %) Pääsylipputulojen osuus oli 290 762 (14,95 %) (2009: 4,47 %, 2010: 8,08 %) Kohdeavustuksien osuus oli 82 900 (4,26 %) (2009: 3,77 %, 2010: 7,33 %) Yleisavustusta UMO sai: Helsingin kaupungilta 710 000 (36,50 %) (2009: 48,55%, 2010: 42,03 %) Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 564 910 (29,04 %) (2009: 31,26%, 2010: 31,69 %). Kokonaisuutena UMOn yleisavustusten suhteellinen osuus, 65,54 % laski edellisiin vuosiin verrattuna. (2009: 79,81%, 2010: 73,73 %). KULUT Henkilöstökulujen osuus UMOn toiminnassa oli 1 248 373 (63,76%) (2009: 75,86%, 2010: 69,2 %) Muiden kulujen osuus oli 701 936 (35,85%) (2009: 23,40%, 2010: 30,25%). UMON TOIMINNAN RAHOITUS 2007 2012 800000 600000 400000 200000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki 2007-2012 Helsingin kaupungin tuki 2007-2012 Oma rahoitus 2007-2011 Oma rahoitus 2007 2011 Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki 2007 2012 Helsingin kaupungin tuki 2007 2012 700000 670434 630000 616011 624900 614077 800000 750000 750000 737361 710000 700000 525000 350000 388423 364161 311962 460906 602500 575000 600000 400000 504736 175000 547500 535977 526113 532983 200000 0 2007 2008 2009 2010 2011 520000 2007 2008 2009 2010 2011 2012 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 18

8. HALLITUS 9. ORKESTERI JA HENKILÖKUNTA Kauden 2011 aikana UMOn hallitus kokoontui 7 kertaa. Hallitus linjasi kauden aikana UMOn strategian 2012-2017, jossa apuna käytettiin luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry:n asiantuntijoita. HALLITUS Puheenjohtaja Harri Saksala (Sd) Varapuheenjohtaja Harri-Pekka Räty (Kok) Jäsenet: Reetta Ristimäki (Vihr) Katariina Suomu (Kok) Marko Korvela (SKP) UMOssa työskenteli vuonna 2011 yhteensä 16 vakituista muusikkoa. Yksi vakansseista on jaettu. Lisäksi UMO työllisti vuoden aikana lukuisan määrän freelancer-muusikkoja. ORKESTERI Trumpetit 1. trumpetti... Teemu Mattsson 2. trumpetti... Timo Paasonen 3. trumpetti... Mikko Pettinen 4. trumpetti... Tero Saarti Saksofonit 1. alttosaksofoni...(vakanssi auki) 2. alttosaksofoni... Jouni Järvelä 1. tenorisaksofoni... Teemu Salminen 2. tenorisaksofoni... Olli Ojajärvi / Manuel Dunkel Baritonisaksofoni... Pertti Päivinen Pasuunat 1. pasuuna... Markku Veijonsuo (virkavapaalla) 2. pasuuna... Mikko Mustonen 3. pasuuna... Pekka Laukkanen Bassopasuuna... Mikael Långbacka Komppi Piano... Kirmo Lintinen (virkavapaalla) Basso... Ville Huolman Rummut... Markus Ketola Hallinnossa työskenteli yhteensä 5,5 henkilöä. Taiteellisesta suunnittelusta konserttisarjan osalta vastasi parivaljakko Kirmo Lintinen ja Kari Heinilä. HALLINTO Toimitusjohtaja Eeva Pirkkala Vastaava tuottaja Thomas Noreila Tuottaja Terhi Siirala (äitiyslomalla 14.9.2010 alkaen) Vastaava tuottaja / yleisötyö Silja Nummi (äitiysloman sijainen 14.9.2010 alkaen) Tiedottaja Johanna Laitinen Orkesterijärjestäjä Panu Leislahti Markkinointiassistentti Ami Vuorinen TOIMINTAKERTOMUS 2011 19

10. VIESTINTÄ ASIAKASLEHTI Ajanjaksolla julkaistiin kaksi UMO!-asiakaslehteä, ensimmäinen tammikuussa ja toinen elokuussa. Numeron 1/2011 jakelumäärä oli 122 000 ja numeron 2/2011 vastaavasti 114 000. Suurin osa lehdistä jaeltiin Helsingin Sanomien välissä Helsingin alueen lehtitilaajille. VERKKOSIVUT WWW.UMO.FI UMOn uudistuneet verkkosivut julkaistiin 30.11.2011. Sivustolle avattiin mm. täysin uusi yleisötyön osio osoitteessa www.umo.fi/yleisotyo. Sivustoa katsottiin vuoden aikana yhteensä 136 542 kertaa (2010: 122 078 kertaa). SOSIAALINEN MEDIA UMO hyödyntää viestinnässään myös sosiaalista mediaa muun muassa YouTubessa ja Facebookissa. UMOn Twitter- ja Soundcloud-tilit avattiin kesällä 2011. Vuoden 2011 aikana UMOn You Tube -kanavalla katsottiin ja kuunneltiin videoita yhteensä 72 290 kertaa (2010: 45 215 kertaa). Osoite: www.youtube.com/user/umojazzofficial UMOn Facebook-fanisivu avattiin kesällä 2010. Fanimäärä vuoden 2011 lopussa oli noin 1500 (2010: 560). Twitter-seuraajia oli 153. Osoite: www.facebook.com/umojazzorchestra MUSIIKKIMESSUT UMO osallistui Musiikkimessuille Helsingin Messukeskuksessa 27. 30.10.2012 yhteisosastolla Riku Niemi Orchestran ja Vantaan viihdeorkesterin kanssa. 20

11. TULEVAISUUSKATSAUS UUSI NÄKÖKULMA MUSIIKKIIN UMOn tavoitteena on tehdä tuoreita tuotantoja ja kokeilla rohkeasti uutta. Otamme myös aiemmin tehtyihin konserttituotantoihin tuoreen näkökulman ja teemme yhteistyötä yllättävienkin tahojen kanssa. Näin pyrimme vahvistamaan mielikuvaa vetovoimaisesta ja halutusta toimijasta. UMO pyrkii edelleen parantamaan konserttisarjan täyttöastetta hyvällä viestinnällä ja konserttitilavalinnoilla. Pyrimme kehittämään UMOn ohjelmistoa monipuoliseksi, helsinkiläistä yleisöä palvelevaksi kokonaisuudeksi. Ohjelmistosuunnittelun ennakoitavuuden parantamiseksi ja riskein vähentämiseksi pidennämme ohjelmistosuunnittelun aikaikkunaa. Haluamme kehittää jatkossa myös ruotsinkielisiä palvelujamme. Kehitämme yleisötyötä edelleen luomalla uusia toimintamuotoja. Lisäämme tietoisuutta yleisötyön toiminnasta yhteistyökumppaneiden, eri kohderyhmien sekä tärkeimpien tukijoiden keskuudessa tehostamalla viestintää. Lisäämme henkilötyöpanosta myyntiin, markkinointiin ja yleisötyöhön. Laadimme vuoden 2012 aikana kartoituksen kansainvälisen toiminnan taloudellisista ja henkilöstöllisistä resursseista sekä luomme toiminnasta pitkän aikavälin toimintasuunnitelman. Saatamme loppuun vuonna 2010 aloitetun nuotiston digitointihankkeen, jolloin 2200 teoksen kattava nuottikokoelma on kokonaisuudessaan saatettu sähköiseen muotoon ja asianmukaisesti arkistoitu pysyvän sijoituspaikkaan. Vuokraamme UMOn toiminnan tarpeet huomioivan uuden toimitilan.