GLADIOLUS. Sleyn teologinen verkkojulkaisu

GLADIOLUS Sleyn teologinen verkkojulkaisu 1/ 2015 L atinankielinen nimi Gladiolus tarkoittaa pikku miekkaa. Nimi muistuttaa Jumalan sanan miekasta. Jumalan sana luo Kirkon ja pitää sitä yllä. Gladiolus nostaa esiin tärkeitä teologisia aiheita kansanomaisessa muodossa. Lehti on ilmestynyt vuodesta 2006. RUKOUKSEN RAJAMAILLA Pääkirjoitus 2 Ville Auvinen: Mitä Jeesus opettaa rukouksesta? 3 Jorma Kallio: Mitä Luther opettaa rukouksesta? 9 Jouko N. Martikainen: Herran Kristuksen helmirukous 13 TOIMITUS Ville Auvinen, Gladioluksen päätoimittaja, TT, STI:n pääsihteeri Pekka Lindqvist, Gladioluksen toimitussihteeri, TT, yliopistonopettaja Ida Heikkilä, TM, tohtoriopiskelija Lauri Vaahtoranta, MuM, TK, fil. yo Boris Salo: Rukouselämän sävel 17 1

Pääkirjoitus Ville Auvinen, TT Rukous on kristityn elämän merkki. Sitä on kutsuttu kristityn hengitykseksi. Ilman sitä elämä sammuu. Jumalan kansa on aina lähestynyt Jumalaansa rukouksessa ja tuonut hänen eteensä ahdistuksensa, pyyntönsä, kiitoksensa ja ylistyksensä. Psalmien kirjassa, Raamatun rukouskirjassa, tulee esiin Jumalan ihmisten koko tunteiden ja kokemusten kirjo syvimmästä syvyydestä ylimpään iloon ja riemuun, ja kaikki se eletään todeksi rukouksessa Jumalan edessä. Ensimmäisen kristillisen seurakunnan uskovista kerrotaan, että he noudattivat apostolien opetusta, elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat (Ap. t. 2:42). Rukouksen teologiaa voi tutkia ja siten voi oppia rukouksen teoriaa. Rukous on kuitenkin mitä suurimmassa määrin käytäntöä, elävää elämää. Sitä on harjoitettava. Tämän Gladioluksen artikkeleista ensimmäiset kaksi tarkastelevat rukousta teoreettisesta näkökulmasta. Toiset kaksi artikkelia ohjaavat lukijaa rukouksen käytännölliseen harjoittamiseen. 2

Ville Auvinen TT, STI:n pääsihteeri Mitä Jeesus opettaa rukouksesta? Jeesus oli ensimmäisen vuosisadan palestiinalainen juutalainen niin ulkomuodoltaan kuin kulttuuri ja uskontotaustaltaankin. Hän oli oppinut kotoaan juutalaisen hurskauselämän monine rukouksineen. Niinpä kun tarkastelemme Jeesuksen opetusta rukouksesta, sitä on hyvä verrata varhaiseen juutalaiseen rukouskäytäntöön ja käsitykseen. Vertailun avulla voimme nähdä, mikä Jeesuksen opetuksessa oli erityistä. Juutalaista rukouselämää ja Jeesuksen opetusta rukouksesta voidaan tarkastella monestakin eri näkökulmasta. Tässä artikkelissa keskitymme kolmeen: 1. Missä, milloin ja miten rukoiltiin, ja mikä merkitys näillä rukouksen ulkonaisilla muodoilla oli? 2. Miten Jumalaa puhuteltiin rukouksessa? Se, miten Jumalaa puhutellaan, kertoo paljon rukoilijan jumalasuhteesta. 3. Millä perusteella Jumalan odotettiin vastaavan rukouksiin? 1. Jeesus ja rukouksen ulkoiset muodot 1.1. Missä? Jerusalemin temppeli oli yksi antiikin ajan suurista ihailun kohteista. Sitä tultiin katsomaan kaukaakin, ja sinne juutalaiset ja jumalaapelkäävät pakanat tulivat kohtaamaan Israelin Jumalan. Vaikka Jumalan ymmärrettiin asuvan taivaassa, oli temppeli kuitenkin Jumalan läsnäolon paikka ihmisten keskellä. Temppeliin kannettiin monenlaiset uhrit, ja sinne tultiin myös rukoilemaan. Kun oltiin kaukana temppelistä, rukoukset suunnattiin Jerusalemiin ja sen temppeliin päin. Esimerkiksi Daniel, pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa, avaa huoneensa ikkunan ja rukoilee kolme kertaa päivässä tuhottuun Jerusalemiin päin (Dan 6:11-12), ja Joona ollessaan kalan vatsassa suuntaa hänkin rukouksensa temppeliin (Joona 2:8). Varhaisissa juutalaisissa kirjoituksissa kerrotaan usein, miten kansallisen hätätilan aikana papit ja kansa kokoontuivat temppeliin huutamaan Jumalaa avuksi, ja vielä satoja vuosia temppelin tuhoutumisen jälkeen, joka tapahtui v. 70 jkr, hurskaat juutalaiset kääntyivät rukouksissaan pyhää kaupunkia ja sen temppeliä päin. Jeesuksen opetuslapsetkin olivat haltioituneita temppelin loistosta. Erään kerran he esittelivät Jeesukselle temppelin mahtavuutta, mutta Jeesus ei yhtynyt ihailuun, vaan lausui kovan ennustuksen: temppelistä ei tulisi jäämään kiveä kiven päälle (Mark 13:1-2). Muutenkin Jeesus toiminnallaan ja opetuksillaan antoi ymmärtää, että Jerusalemin temppelin aika Jumalan kohtaamisen paikkana ja samalla erityisenä rukouspaikkana oli ohi. Temppeli oli jäämässä asujaansa vaille (Luuk 13:35). Oli alkamassa uusi aika. Jeesuksen keskustelu samarialaisen naisen kanssa Sykarin kaivolla kertoo hyvin Jeesuksen suhtautumisesta erityisen rukouspaikan merkitykseen. Nainen kysyy Jeesuksen kantaa juutalaisten ja samarialaisten väliseen kiistaa. Pitäisikö Jumalaa rukoilla Jerusalemissa, kuten juutalaiset ajattelivat, vai Gerissimin vuorella, joka puolestaan oli samarialaisten pyhä paikka? Jeesus ei ota kantaa kummankaan vaihtoehdon puolesta, vaan esittää kolmannen: ei Jerusalemissa eikä Gerissimillä, vaan Hengessä ja totuudessa (Joh 4:19-24). 3

Jumalan kohtaamiseen ja samalla rukoukseen ei siis enää tarvita erityistä rakennusta tai muutakaan rukouspaikkaa. Vanhan temppelin tilalle ei enää rakenneta uutta käsin tehtyä, vaan sen korvaa nyt Jeesuksen uskovien keskinäinen yhteys Apostolisissa kirjeissä ajatus seurakunnasta Jumalan läsnäolon paikkana on ilmeinen. Efesolaiskirjeessä opetetaan kristittyjen olevan rakennuskiviä rakenteilla olevassa Herran pyhässä temppelissä (Ef 2:19-22) ja samoin 1. Pietarinkirjeessä kehotetaan kristittyjä rakentumaan elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi (1 Piet 2:5). Tämän ajatuksen juuret lienevät jo Jeesuksen opetuksissa. Matteuksen evankeliumissa rukous ja sen kuuleminen liitetään nimenomaan Jeesukseen uskovien keskinäiseen yhteyteen ja yksimielisyyteen siitä, mitä Jumalalta pyydetään (Matt 18:19-20). Isä meidän rukouksen Jeesus antoi opetuslapsilleen yhteiseksi rukoukseksi, jota rukoiltiin ja edelleen rukoillaan Jeesuksen omien kokoontuessa yhteen. Jeesuksen omasta rukouselämästä evankeliumeissa kerrotaan usein, miten Jeesus meni vuorelle yksinäisyyteen rukoilemaan. Näin Jeesus seurasi Vanhan testamentin suurmiesten esimerkkiä. Nousihan Mooses Siinain vuorelle kohtaamaan Jumalan, ja profeetta Elia taas kohtasi Jumalan Horebin vuorella. 1.2. Miten? Rukousasennoilla on oma merkityksensä. Sanattomalla tavallaan ne ilmaisevat rukouksen merkitystä. Jeesuksen ajan juutalainen rukoili tavallisesti seisten kädet kohotettuina taivasta kohti. Käsien kohottaminen ilmaisi luultavasti sydämen ylentämistä Jumalan puoleen. Esim. Valitusvirsissä kehotetaan näin: Kohottakaamme nyt kätemme, kohottakaamme sydämemme taivasta kohti, Jumalan luo (Valit 3:41). Juutalaisen päärukouksen, 18-rukouksen, jonka juuret ulottuvat Jeesuksen aikaan asti, hepreankielinen nimi Amidah tulee sanasta amad, joka tarkoittaa seistä. Rukouksen nimi siis viittaa siihen, että se resitoitiin seisten. Jeesus viittaa opetuksissaan seisten rukoilemiseen itsestään selvyytenä (Matt 6:5; Mark 11:25; Luuk 18:11), ja todennäköisesti hän itsekin noudatti samaa tapaa. Toinen juutalainen rukousasento oli polvistuminen tai maahan heittäytyminen. Näin kunnioitettiin majesteettia, jonka edessä oltiin pyyntöjä esittämässä ja syntejä tunnustamassa. Esim. eräässä psalmissa kehotetaan: Tulkaa, kumartukaamme maahan, polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen (Ps 95:6). Katumusta juutalaiset rukoilijat ilmaisivat repimällä vaatteitaan, hiuksiaan ja partaansa, paastoamalla, pukeutumalla säkkipukuun ja sirottamalla tuhkaa päälleen. Esim. Daniel kertoo omasta katumuksestaan Jumalan edessä: Minä käännyin Herran, Jumalani puoleen armoa pyytäen, paastosin, pukeuduin säkkipukuun ja istuin maan tomussa (Dan 9:3). Jeesuksen opetuksissa ainoa katumusta osoittava rukoilija on publikaani, joka Luukkaan evankeliumin vertauksessa on temppelissä rukoilemassa, painaa katseensa alas, lyö rintaansa ja rukoilee Jumalaa armahtamaan (Luuk 18:9-14). Publikaanin kaltaisen katuvan rukoilijan kohtaamme varhaisjuutalaisessa Manassen rukouksessa. Vanha testamentti kertoo jumalattoman Manassen nöyrtyneen Jumalan edessä ja rukoilleen Jumalaa (2 Aik 33:12-13), mutta ei kerro tarkemmin rukouksen sisältöä. Niinpä myöhemmin kirjoitettu Manassen rukous täydentää Aikakirjan kertomuksen. 1.3. Milloin Jeesuksen ajan juutalaiset rukoilivat ilmeisesti kolme kertaa päivässä: aamulla, noin kello kolmen aikaan iltapäivällä ja illalla. Esim. Danielista kerrotaan, että hän rukoili kolme 4

kertaa päivässä kattohuoneensa ikkunassa kääntyneenä Jerusalemiin päin (Dan 7:11). Qumranissa, essealaisten (eräs juutalainen ryhmittymä) luostariyhteisössä Kuolleen meren rannalla, oikeiden rukoushetkien noudattamisen katsottiin olevan hyvin tärkeää, koska ajateltiin Jumalan itsensä asettaneen ne. Qumranissa rukoushetkiä oli ilmeisesti vain kaksi, aamulla auringon noustessa ja illalla sen laskiessa. Myös varhaisille rabbeille kysymys rukoushetkistä oli tärkeä. Itsestään selvää oli, että päivittäinen päärukous, 18-rukous, tuli resitoida kolme kertaa päivässä, mutta rukoushetkien tarkempi määrittely oli keskustelunja kiistanalainen kysymys. Jeesuksen opetuksissa säännöllisistä rukousajoista ei varsinaisesti puhuta, mutta muutaman kerran ne kuitenkin lienevät Jeesuksen puheen taustalla. Vuorisaarnan ulkokohtaiset rukoilijat, jotka seisovat toreilla ja synagogissa rukoilemassa, jotta ihmiset näkisivät heidät, ovat uskonnollista näytelmäänsä esittämässä varmaankin juuri säännöllisenä rukoushetkenä. Edelleen, koska Luukkaan evankeliumin vertauksen fariseus ja publikaani ovat temppelissä yhtä aikaa rukoilemassa, on kyseessä luultavasti temppelin aamu tai iltauhri ja samalla yleinen rukoushetki. Kun Jeesus antoi Isä meidän rukouksen omien opetuslastensa erityiseksi rukoukseksi, ehkä hän tarkoitti sitä rukoiltavan yhdessä juuri säännöllisten rukoushetkien aikana. Siten Jeesuksen opetuslapset erottautuisivat omaksi ryhmäkseen muista juutalaisista, jotka samaan aikaan rukoilivat omia rukouksiaan. Kolmen päivittäisen rukoushetken lisäksi juutalaista rukouselämää rytmittivät ruokarukoukset. Juutalaisen tavan mukaan Jeesuskin siunasi ruoan ennen ateriaa (Mark 6:41; 8:6; 14:22). Evankeliumeissa ei missään erityisesti kerrota Jeesuksen rukoilleen säännöllisenä rukoushetkenä tosin hän ei myöskään kertaakaan kritisoi rukoushetkien noudattamista. Jeesuksesta itsestään kerrotaan, että hän meni varhain aamulla oikeastaan aamuyöllä yksinäisyyteen rukoilemaan, tai hän saattoi viettää rukouksessa koko yön (Mark 1:35; Luuk 6:12). 1.4. Institutionalisoitunut rukouselämä Sellaista rukouselämää, jossa tärkeäksi muodostuvat rukouksen ulkonaiset muodot ja jossa sen lisäksi käytetään valmiiksi laadittuja rukoustekstejä, voidaan nimittää institutionalisoituneeksi rukoukseksi. Tällaiselle rukoukselle on tyypillistä se, että ei niinkään odoteta konkreettisia vastauksia, vaan säännöllisen rukouselämän tarkoitus on ennemmin pitää yllä olemassa olevaa tilannetta. Juutalainen rukouselämä muuttui vähitellen Vanhan testamentin monien tekstien edustamasta spontaanista rukouksesta kohti institutionalisoitunutta rukouselämää, vaikkakin vielä rabbiinisissakin teksteissä on sitä vastustavia näkökantoja. Esim. erään rabbi Elieserin sanomaksi on Mishnaan (200-l jkr koottu lakiteos) talletettu seuraava opetus: Joka tekee rukouksestaan säännöllisen tavan, hänen rukouksensa eivät ole päteviä pyyntöjä (mber. 4:4). Jeesuksen rukousopetukset eivät edusta institutionalisoitunutta rukouselämää. Ensinnäkin, Jeesus ei opeta mitään rukouksen ulkonaisista muodoista. Toiseksi, hänen opetuksensa keskittyy siihen, millä perusteella Jumala vastaa rukouksiin. Jeesuksen opetuksessa rukous näyttää siis olevan ennen kaikkea spontaania rukoilijan elämäntilanteesta nousevaa pyyntöä Jumalan puoleen, pyyntöä, johon odotetaan myös konkreettista vastausta. Ulkonaisten muotojen sijaan Jeesuksen opetuksessa keskeistä on rukoilijan oikea sydämen asenne Hengessä ja totuudessa. Jeesus 5

kritisoi sellaista rukousta, jonka motiivi on jokin muu kuin puhuminen Isän kanssa. Tässä suhteessa Jeesuksen opetus on yhtenevää Vanhan testamentin profeettojen julistuksen kanssa. He kehottivat ennemmin repäisemään sydämen kuin vaatteet ja kohottamaan Jumalan puoleen, ei ainoastaan käsiä, vaan myös sydämen. 2. Miten Jumalaa puhutellaan? Vaikka evankeliumeissa todetaan usein Jeesuksen rukoilleen, kuitenkin vain harvoin evankelista kertoo, mitä Jeesus rukoili. Niissä Jeesuksen rukouksissa, jotka on tallennettu evankeliumeihin, Jeesus puhuttelee Jumalaa yksinkertaisesti ja lyhyesti Isäksi. Getsemanessa Jeesus rukoilee: Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun (Mark 14:36). Vähän myöhemmin ristillä Jeesus huutaa viimeisinä sanoinaan Luukkaan evankeliumin mukaan: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni (Luuk 23:46). On mielenkiintoista huomata, että tämä rukous on lähes sanatarkka sitaatti psalmista 31, paitsi että psalmissa Jumalaa ei puhutella Isänä vaan Herrana. Edelleen, ylistyksessä, joka on talletettu sekä Matteuksen että Luukkaan evankeliumeihin, Jeesus rukoilee: Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että... Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt (Luuk 10:21; Matt 11:25). Isä meidän rukous Luukkaan evankeliumin mukaan, joka luultavasti edustaa rukouksen pituuden suhteen alkuperäisempää muotoa kuin Matteuksen pidempi versio, alkaa yksinkertaisesti sanoilla: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi (Luuk 11:2). Myös Jeesuksen pitkä esirukous Johanneksen evankeliumin luvussa 17 alkaa puhuttelulla: Isä, ja sama puhuttelu toistuu rukouksessa kaiken kaikkiaan kuusi kertaa. Lopulta ainoa poikkeus Jeesuksen tavasta puhutella Jumalaa Isänä on hänen rukoushuutonsa ristillä, huuto, joka on suora sitaatti psalmista 22: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? (Mark 15:34; Ps 22:2). Edellä sanotun perusteella voidaan todeta, että Isä, tai oikeastaan käännöksen taustalla oleva arameankielinen sana Abba, oli Jeesuksen rukouspuhuttelu. Usein on sanottu, että tämä tapa puhutella Jumalaa oli Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ennenkuulumaton ja siten Jeesuksen suussa ainutlaatuinen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Jeesuksen ajalta ja ennen sitä on olemassa muutamia juutalaisia rukouksia, joissa Jumalaa puhutellaan Isänä. Esim. Jeesus Sirakin kirjan luvussa 23 oleva rukous alkaa: Herra, minun Isäni ja elämäni Jumala... (Sir 23:1), ja vähän myöhemmin samassa rukouksessa sanotaan: Herra, minun Isäni ja elämäni Jumala... (Sir 23:4-5). Myös apokryfikirjoihin kuuluvassa Viisauden kirjassa on rukous, jossa Jumalaa puhutellaan Isänä, ja näiden lisäksi tunnetaan Jeesuksen ajalta tai vähän ennen sitä kolme juutalaista rukousta, joissa Jumalaa lähestytään Isänä. Mikään yleinen rukouspuhuttelu Isä ei kuitenkaan Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ollut, päinvastoin. Vanhassa testamentissa ja varhaisjuutalaisissa kirjoituksissa on satoja rukouksia. Jos vain viidessä niistä Jumalaa puhutellaan Isänä, ei kyseessä ollut mikään yleinen tapa. Useimmiten juutalaiset rukoilijat puhuttelivat Jumalaa yksinkertaisesti Jumalaksi, Herraksi tai Kuninkaaksi. Usein Jumalaa puhuteltiin useilla eri nimillä ja titteleillä yhdessä ja samassa rukouksessa, kuten Juudit apokryfisessä Juuditin kirjassa: Kuule rukoukseni, isäni Jumala, oman kansani Israelin Jumala, taivaan ja maan valtias, vetten luoja, koko luomakunnan kuningas! (Juud 9:12). Joskus Jumalan nimien ja titteleiden lisäksi rukoilija saattoi liittää puhutteluun erilaisia 6

Jumalan ominaisuuksia tai muistutuksia Jumalan muinaisista suurista teoista. Joistakin varhaisista rukouksista saa sen vaikutelman, että rukoilija yrittää pitkillä puhutteluilla maanitella Jumalaa kuulemaan ja vastaamaan. Tunnetaanpa pari sellaistakin pakanallisesta rukouselämästä vaikutteita saanutta rukousta, joita voi pitää jopa magiana. Niissä Jumalan salaisia nimiä luettelemalla pyritään pakottamaan Jumala vastaamaan. Viimeksi mainittujen esimerkkien taustaa vasten on Jeesuksen opetus siitä, että emme saa rukoilla kuin pakanat, varsin ymmärrettävä: Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen (Matt 6:7). Matteuksen evankeliumissa Jeesus jatkaa opetustaan antamalla kuulijoilleen Isä meidän rukouksen oikeaksi rukousmalliksi. Isä meidän rukous, ja yleisemminkin Jeesuksen opetus siitä, että saamme lähestyä Jumalaa rukouksissamme Isänä, saa erityisen merkityksensä juuri sitä pakanallisväritteistä rukousmallia vasten, jota Jeesus kritisoi. Sen sijaan, että rukoilija yrittäisi löytää juuri oikeat Jumalan nimet tai ominaisuudet, jotka sopivat hänen tilanteeseensa, tai sen sijaa että hän yrittäisi saada Jumalan kuulemaan luettelemalla useita eri Jumalan nimiä peräkkäin, hänen tulee vain sanoa yksinkertaisesti: Isä, Abba. Usein kuulee sanottavan, että Abba oli sana, jota vain pienet lapset käyttivät isästään, ja siten tämä rukouspuhuttelu määrittelisi meidän suhteemme Jumalaan pienten lasten suhteeksi Isään. Abba voitaisiin silloin kääntää vaikkapa Isi tai Isukki. Tämä ei kuitenkaan pidä aivan paikkaansa, vaan on osoittautunut, että myös aikuiset ihmiset saattoivat Jeesuksen aikana kutsua isäänsä tällä nimityksellä. Abba-puhuttelu ilmaisee kuitenkin läheistä suhdetta rukoilijan ja Jumalan välillä. 3. Jumala vastaa rukouksiin Rukouksesta puhuttaessa tärkeä aihe on rukouksiin vastaaminen. Kuuleeko Jumala rukoukset ja vastaako hän niihin? Jos hän vastaa, millä perustella, ja jos taas ei vastaa, miksi? Onko syy Jumalassa, rukoilijassa vai rukouksessa? 3.1. Juutalaisia ajatuksia Juutalaiset rukoilijat vetosivat pyynnöissään usein Jumalan moniin ominaisuuksiin. Erityisesti muistutettiin Jumalaa hänen uskollisuudestaan. Rukouksessa muistutettiin Jumalaa liitoista, jotka hän oli tehnyt isien kanssa, tai Jumalaa lähestyttiin puhuttelemalla häntä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi, ja näin vedottiin niihin lupauksiin, joita Jumala oli antanut patriarkoille. Vihollisten ahdistaessa muistutettiin Jumalaa siitä, miten hän ennenkin oli kukistanut kansansa viholliset. Eikö hän taas toimisi samoin. Monissa rukouksissa vedottiin Jumalan armollisuuteen, pitkämielisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja niin edelleen. Tärkeitä ovat myös rukoilijan ominaisuudet. Perusajatus on yksinkertainen: Jumala ei kuule syntisen rukousta, ellei hän nöyrry parannukseen. Jeesuksen ajan käsitys kiteytyy hyvin Johanneksen evankeliumin jakeeseen, jossa Jeesuksen vastustajat arvioivat sokean parantumiseen johtaneita tapahtumia: Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti (Joh 9:31). Jobin kirjan opetus tuo toisenlaisen näkökulman asiaan. Jobin ystävät edustavat perinteistä näkemystä ja ovat varmoja siitä, että Jobin onnettomuuden taustalla on tunnusta- 7

maton synti. Sen tähden Jumala ei myöskään kuule Jobin rukouksia. He saavat kirjan lopussa kuitenkin ankarat moitteet Jumalalta, koska ovat puhuneet väärin. Varhaisten rabbiinien opetuksissa tärkeään asemaan nousee rukoilijan keskittyminen. Eräässä Mishnan kohdassa arvostetaan muinaisia pyhiä, jotka ennen varsinaista rukousta keskittyivät tunnin verran, jotta saattoivat suunnata mielensä Jumalaan (m Ber. 5:1). Monet keskustelut siitä, ketä saa ja ketä ei saa tervehtiä kesken rukouksen, pitääkö rukoushetken koittaessa laskeutua alas puusta vai onko oikein rukoilla puussa jne. liittyvät juuri kysymykseen oikeasta keskittymisestä. Esimerkillinen tässä suhteessa on rabbi Hanina ben Dosa, jota puri myrkyllinen lisko kesken rukouksen, mutta hän ei keskeyttänyt rukoustaan, ja myöhemmin lisko löydettiin kuolleena (m Ber 3:20). 3.2. Jeesuksen opetus Useat Jeesuksen rukousopetuksista keskittyvät kysymykseen rukousten kuulemisesta. Keskeistä ei kuitenkaan ole se, millainen rukoilija on, tai miten hän rukoilee, vaan Jeesuksen opetuksissa korostuu uudestaan ja uudestaan se, että Jumala kuulee rukoukset ja vastaa niihin, koska hän on Isä, joka rakastaa lapsiaan. Vertauksen nälkäinen poika saa isältään leipää ja kalaa, ja jos maalliset isät antavat lapsilleen hyviä lahjoja, eikö paljon ennemmin taivaallinen Isä (Matt 7:9-11). Jumalaan ei tarvitse vedota luettelemalla hänen monia nimiään tai muistuttamalla häntä hänen aikaisemmista teoistaan, ja vielä vähemmän häntä voi manipuloida tai pakottaa vastaamaan magiikan keinoin. Riittää, kun häntä puhutellaan sanalla Isä. Samoin vertaukset ystävästä, joka tulee keskiyöllä kolkuttamaan ovelle ja pyytämään leipää (Luuk 11:5-8) sekä tuomarista, joka lopulta jakaa oikeutta sinnikkäälle leskelle (Luuk 18:1-8) opettavat, että Jumala vastaa rukouksiin. Rukoilijan oikeasta asenteesta Jeesus ottaa esille ainoastaan kaksi seikkaa, jotka liittyvät rukousten kuulemiseen. Ensinnäkin, Markuksen mukaan Jeesus liittää yhteen uskon ja rukousten kuulemisen: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän (Mark 11:24). Toiseksi, sen, joka pyytää Jumalalta anteeksi, pitää myös itse antaa toisille anteeksi: Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi (Mark 11:25). Sama ajatus on myös Isä Meidän rukouksessa: Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa (Matt 6:12). Oikeastaan tämäkin ehto liittyy siihen, että Jumala on Isä. Koska Jumala antaa rikkomukset anteeksi, pitää myös hänen lastensa tehdä niin osoittaakseen, että he todellakin ovat Jumalan lapsia. Samasta syystä Jumalan lasten tulee rukoilla jopa vihollistensa puolesta antaahan Jumala aurinkonsa paistaa ja sateensa langeta niin hyville kuin pahoille. 8

Jorma Kallio TM, pastori Mitä Luther opettaa rukouksesta? Luther oli rukouksen mies. Hän sanoi kerran, että jos hän ei rukoilisi vähintään kahta tuntia päivässä, hän ei mitenkään selviäisi niistä vastuista, joita uskonpuhdistus toi mukanaan. Luther oli käytännön elämän ja Raamatun opettama kateketiikan opettaja. Hän puhuu kaikissa julkaisuissaan jotakin rukouksesta. Hänen sydämellään oli, että ihmiset rukoilisivat säännöllisesti. Luterilainen kirkko on ymmärtänyt Lutherin rukouskorostuksen. Tästä kertoo se, että molemmat katekismukset on otettu tunnustuskirjojen joukkoon. Vilkaisu nettiin kertoo, että aiheeseen ovat paneutuneet muutkin. En ole käyttänyt toisten havaintoja. Tämä esitys on minun näkökulmani aiheeseen. 1. Isä meidän rukouksen esipuhe Tunnetuin Lutherin rukousta käsittelevä lähde on Ison katekismuksen esipuhe Isä meidän rukoukseen. Tuo kirja oli tarkoitettu papeille, joiden raamatuntuntemus ja kristillisen opin taidot olivat heikot. Siksi tuo johdanto sisältää kaikkein olennaisimmat asiat rukouksesta. Luther lähtee liikkeelle toisesta käskystä, Jumalan nimen käytöstä. Olemmehan kuulleet, miten toinen käsky: Älä käytä turhaan Jumalan nimeä, vaatii ylistämään pyhää nimeä ja kaikessa hädässä huutamaan sitä avuksi eli rukoilemaan. Hän sanoo, että tämä käsky on yhtä vakava kuin toiset käskyt, älä tapa, älä varasta, sinulla ei saa olla muita jumalia. Neljänteen käskyyn viitaten hän sanoo: Lap si ei saa missään nimessä väheksyä kuuliaisuutta isää ja äitiä kohtaan. Hänen pitää aina ajatella näin: Tämä on kuuliaisuuden teko. En pidä tekoani arvokkaana siksi, että itse olisin arvollinen, vaan siksi, että Jumala on siihen käskenyt. Hän jatkaa: Meidän pitää tietää, ettei Jumala katso sormien läpi rukouksen laiminlyöntiä, vaan vihastuu meihin ja rankaisee... kuin kaikesta muustakin tottelemattomuudesta. Toinen seikka, jonka pitäisi innostaa meitä rukoilemaan, sanoo Luther, on se, että Jumala on liittänyt käskyyn myös lupauksen. Hän viittaa tällaisiin lupauksiin (Ps 50:15 ja Matt 7:7,8). Hänen sanansahan todistaa, että rukouksemme ovat Hänelle sangen otollisia, niin että käymme rukoilemaan innokkaasti ja ilomielin. Edelleen, Luther viittaa siihen, että meitä pitäisi houkutella ja vetää rukoukseen sekin, että Jumala ehättää avuksemme antamalla valmiin sanamuodonkin. Hän panee suuhumme sanat, joista tiedämme, miten ja mitä meidän tulee rukoilla. Luther päättelee, että Isä meidän rukouksen sanamuoto todistaa, että Jumala on ottanut tarpeemme sydämenasiakseen ja että meidän ei tarvitse epäillä, ovatko tällaiset rukoukset hänelle otollisia. Vielä Luther opettaa, että tulee rukoilla tosissaan, täydestä sydämestä. Rukoilijan on tun- 9

nettava hätänsä ja ne tarpeet, jotka ahdistavat ja ajavat huutamaan apua. Luther antaa tärkeän näkökohdan siihen, miksi rukoilla, kun Jumala muutenkin tuntee asiamme. Ei hän sitä sen vuoksi tahdo, ettei hän niitä tunne, vaan siksi, että sinun sydämesi syttyisi yhä väkevämmin ja yhä enemmän kaipaamaan niitä ja että levittäisit viittasi helmat voidaksesi ottaa paljon vastaan. Lopuksi Luther kysyy, mistä johtuu, että uskonpuhdistuksen asia on edistynyt ja perkele ei ole saanut estetyksi evankeliumin leviämistä. Hän vastaa: Ei sitä ole saanut aikaan mikään muu kuin rukousten rautamuuri, jonka muutamat rinnallamme seisseet hurskaat ihmiset ovat pystyttäneet. Rukouksella olemme varustetut, niin että voimme kestää perkeleen kavalat juonet. 2. Kirje parturimestari Peterille Toinen teksti, jossa Luther neuvoo rukoukseen on hänen kirjeensä mestari Peter Barbiererille (= parturi) vuodelta 1535. Hän sanoo, että kristityn on rukoiltava aina, ei vain silloin, kun olemme siinä vireessä. Rukouksen tueksi voidaan ottaa määrättyjä tekstejä, kuten käskyt, uskontunnustus, Isä meidän tai Raamatun kohtia ja näihin viitaten rukoilla. Suurenmoista on sanoo Luther että jokaisesta tällaisesta kappaleesta voi tehdä nelinkertaisesti punotun kukkakranssin. Ensiksi ajattelen, mitä tämä kappale sisältää, ts. mitä Jumalani minulta vaatii. Toiseksi teen siitä kiitoksen. Kolmanneksi ripittäydyn ja lopuksi tuon tämän kaiken Jumalan eteen rukouksessa. Lutherin kirje parturimestarille sisältää koko Isä meidän rukouksen selityksen. 3. Lutherin saarna rukouksesta ja ristisaatosta kärsimysviikolla (V. 1519) Tässä saarnassa Luther osoittaa, että rukoukseen kuuluu välttämättä luottamus Jumalan lupaukseen. Jotta rukous olisi oikea, on tarpeen, että pidetään kiinni Jumalan lupauksesta. Silloin uskaltaa rukoilla rohkeasti. Kukaan ei saa Jumalalta mitään paitsi hänen hyvyytensä mittaamattomasta syvyydestä. On tarpeen, että ei epäillä Jumalan lupauksia, vaan uskotaan ne. Joka ei usko, tekee itse rukouksensa tyhjäksi. Jos et halua rukoilla ennemmin kuin tunnet itsesi arvolliseksi ja valmiiksi, et voi koskaan rukoilla. Jumalalle ei pidä asettaa rukouksen toteutumisen suhteen vaatimuksia, vaan kaikki on jätettävä hänen tahtonsa, viisautensa ja kaikkivaltiutensa varaan. 4. Lohdutussanoja Erinomainen esitys siitä, mitä Luther opetti ja noudatti rukouksen suhteen sisältyy kirjaan Lohdutussanoja elämän taistelussa, johon on koottu hänen lauselmiaan uskonelämän eri aloilta. Muutamia otteita: - Rukoilkaamme ja taistelkaamme, sillä uskon sana ja vanhurskaan rukous ovat kaikkein parhaimmat aseet. - Samoin kuin suutari tekee jalkineita ja räätäli neuloo takin, samoin tulee kristityn rukoilla. - Jumalan on mahdotonta olla kuulematta sitä rukousta, joka rukoillaan uskossa Jeesukseen. On aivan toinen asia, ettei hän aina tai heti tee sitä, mitä rukoilemme. - Kaikki, jotka totuudessa ja sydämestään avuksi huutavat Jumalaa, tulevat toden totta kuulluiksi, saavat sen, mitä rukoilivat, vaikkei juuri samalla hetkellä tai samaan aikaan tai itse määräämällään mitalla, niin, ehkä eivät edes sitä, mitä pyysivät. Mutta he saavat sitä, mikä on paljon suurempaa kuin he osasivat anoa. Roomalaiskirjeen 8. luvun jakeissa 26 ja 27 10

sanotaan: Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme, sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoilemaan, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Luther sanoo tähän viitaten: Sangen vähän ajattelemme, että huokaus, joka tuskassa ja heikkoudessa nousee rinnastamme, on Jumalan korvissa väkevä huuto, ja me tuskin huomasimme huoanneemme... Mutta hän, joka tutkii sydämet, ymmärtää parhaiten ja varmimmin, mikä on Hengen mieli ja pyyntö, ja hän arvostelee meidän mielestämme heikon ja vähäisen huokauksen suureksi ja väkeväksi huudoksi ja sanomattomaksi huokaukseksi. Esimerkkinä tästä Luther viittaa Mooseksen huokaukseen Punaisen meren äärellä, kun Egyptin armeija ajoi israelilaisia takaa, ja meri oli edessä (2 Moos14:15), Luther kirjoittaa: Mooseksen huokaus oli Jumalan korvissa kuin huuto, ja se vaikutti, että Punaisen meren rannalla kävi vastoin kaikkea ymmärrystä. Silloin oli tosin Mooseksen huuto todella vähäpätöinen, muuta se sai suuria aikaan Jumalan edessä. Kiittämisestä Luther sanoo: Kiittäminen tekee rukouksen rohkeaksi ja väkeväksi, mutta samalla keveäksi, iloiseksi ja suloiseksi, samoin kuin hehkuvat hiilet tekevät savun väkeväksi. Sillä ellei sydän ole ennakolta kiitoksen hehkusta palava, on rukous kylmä, hidas ja raskas. 5. Rukous kirkon tuntomerkkinä Lutherin kirjoitus Kirkolliskokouksista ja kirkoista ilmestyi v. 1539. Siinä hän nimeää kirkon seitsemän tuntomerkkiä. Yksi niistä on rukous: Kuudenneksi tunnemme ulkonaisesti pyhän, kristillisen seurakunnan rukouksesta, Jumalan julkisesta kiittämisestä. Sillä missä kuulet ja näet rukoiltavan Isä meidän rukousta ja opetettavan sitä lapsille, sekä laulettavan psalmeja ja hengellisiä lauluja Jumalan sanan ja oikean uskon mukaan, edelleen missä julkisesti teroitetaan mieliin uskontunnustus, kymmenet käskyt ja katekismuksen opetukset, niin tiedä, että siellä varmasti on Jumalan pyhä, kristillinen kansa. Sillä rukous on myöskin yksi niistä kalliista pyhyyksistä, joiden kautta kaikki pyhitetään, kuten pyhä Paavali sanoo (1Tim 4:5). Samoin ovat psalmit pelkkiä rukouksia, joissa ylistetään, kiitetään ja kunnioitetaan Jumalaa. Ja uskontunnustus ja kymmenet käskyt ovat myöskin Jumalan sanaa ja pelkkää pyhyyttä, jonka kautta Pyhä Henki pyhittää Jumalan pyhän kansan. 6. Lutherin omia rukouksia ja virsiä Lutherin kirjoituksia levitettiin ahkerasti kansan keskuuteen. Hänen rukouksensa olivat mallina raamatullisista rukouksista, jotka poikkesivat munkkien ja nunnien rukoustavoista. Erityisen suureksi siunaukseksi ja avuksi levittämään uskonpuhdistusta olivat Lutherin virret, joita laulettiin kodeissa, kujilla ja toreilla. Ohessa muutama esimerkki Lutherin rukouksista (kirjasta Rukoilemme Lutherin kanssa tänään Sley 1980) - Herra, ei se riipu minun tahdostani, rukoilenko vai en, sillä sinä itse olet käskenyt ja minä tunnen, että minun on oltava Sinulle kuuliainen. Vaikka itse olen arvoton, on sinun tahdollasi ja käskylläsi arvoa, ja sille tahdon olla kuuliainen. Ja myös lupauksesi on täydessä voimissaan. Siihen minä luotan. Siksi en rukoilekaan itseeni vedoten, en myöskään Mariaan tai Pietariin vedoten, vaan Jeesuksen nimeen vedoten, Jumalan nimeen, joka omalla käskyllään on määrännyt minut rukoilemaan. - Rakas Jumala, anna meille levollinen sydän 11

ja hyväntuulisuutta taistelun ja levottomuuden päivinä, ettemme jäisi yksin kärsimään, ja pinnistämään kohti voittoa, vaan myös keskellä sotaa ja levottomuutta eläisimme rauhassa ja kiittäisimme sinua. Älä anna meidän kärsimättöminä napista jumalallista tahtoasi vastaan, jotta sydämen rauha saisi auttaa meitä voittoon. Auta meitä pysymään sisäisesti ja ulospäinkin sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan tyyninä ja levollisina, kunnes koittaa lopullinen, iankaikkinen rauha." Taivaallisen Isän mieltyvän tällaisiin rukouksiin ja kuulevan ne. Sillä hän on itse käskenyt meidän näin rukoilla ja luvannut kuulla meitä. Aamen, aamen, se on: totisesti, totisesti näin on tapahtuva. (Vähä katekismus) Muutama ote Lutherin virsistä. - Armahda, Herra Jumala, me surren valitamme. Pois moni luopuu sinusta ja uhkaa uskoamme. Sanaasi ylenkatsotaan, ja totuuttasi poljetaan, on valhe vallan saanut. Vahvista seurakuntaasi ja kunniaasi puolla. Jos emme turvaa Sanaasi, niin meidän täytyy kuolla. Siis kansaasi nyt varjele ja kirkkoasi suojele. Vie meidät riemuun kerran. 187:1,9. - Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra, elämämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa ja nosta uusi ihminen elämään Luojallensa. 214:3 - Vahvista, Herra, ehtoollisellasi uskoamme, toivomme, niin että, Jeesus, aina turvissasi toisiamme rakastamme. Oi Herra, armahda! Anna Pyhän Hengen johdattaa, meitä rauhan teitä kuljettaa, että kristikuntasi kunniaasi pääsisi. Oi Herra, armahda, - Kaikesta pahan vallasta, oi Herra, meidät pelasta nyt vielä täällä ollessa ja lähtöhetken tullessa. Sinulle yksin kuulumme, jos elämme tai kuolemme. 208:8 7. Aamen Loppuun sopii se, mitä Lutherin mukaan Aamen merkitsee: Että minä totisesti uskon 12

Herran Kristuksen helmirukous Afrahat Persialainen Viisaan opetuksista koonnut ja aakkosten mukaan ryhmitellyt Jouko N. Martikainen, prof. emer. Johdannoksi Afrahatin elämästä tiedämme verrattain vähän. Hän lienee toiminut nykyisen Irakin ja Iranin valtion rajamailla, ehkä lähellä Mosulin kaupunkia, silloisessa Persian valtakunnassa. Siksi hän on saanut lisänimen Persialainen. Hänen toinen attribuuttinsa Viisas tarkoittaa oppinutta teologia. Afrahat on syntynyt n. 270 ja kuollut ehkä vuoden 350 jkr. tienoilla. Hän on ilmeisesti ollut askeettiyhteisön ohjaaja, ehkä piispa, hengellinen isä, veljes- ja sisarjärjestön esimies, eräänlainen apotti, arvostettu sielunhoitaja ja opettaja omassa ympäristössään ja yhteisössään, siis uskonviisas. Hänen johtamansa yhteisö kutsui itseään Liiton pojiksi ja tyttäriksi. Tämä kaikki käy ilmi häneltä säilyneestä syyriankielisestä opetuspuheiden kokoelmasta. Se sisältää yhteensä 23 traktaattia erilaisista uskonelämän kysymyksistä. Näiden lisäksi hän käy opillista rajanvetoa juutalaisten kanssa. Suomensin kokoelman yhdessä Veijo Koivulan kanssa. Kirja ilmestyi Kirjapajan kustantamana 2008. Annoimme käännöksellemme nimeksi Uskon monet värit. Afrahat kutsuu itseään vaatimattomasti pyhien kirjoitusten oppilaaksi. Minäkin olen kirjoittanut nämä vähäisyydessäni, ihmisenä, Adamista syntyneenä ja Jumalan käsien muovaamana, sillä olen pyhien kirjoitusten oppilas (22:26). Afrahat viipyy Raamatun tekstien parissa ja tutkii niitä joka puolelta. Ne ovat hänelle kuin valoa taittavia prismoja, jotka käännettäessä heijastavat pelastavaa sanomaa aina vain uusissa väreissä. Käännöksemme nimi Uskon monet värit on otettu Afrahatin ensimmäisestä opetuksesta. Hän kirjoittaa: Usko nimittäin koostuu monista asioista ja valmistuu monista väreistä. Se on rakennuksen kaltainen, joka rakentuu monista yksittäistöistä, ja niin se nousee korkeuksiin (1:2). Tämä yllättävä ilmaus: valmistuu monista väreistä, selittynee sillä, että Lähi-Idän alueella käytettiin ja käytetään vaihdellen erivärisiä tiilikerroksia talojen seinissä. Yleensä niissä tumma ja vaalea vaihtelevat. Jos sopivaa materiaalia oli saatavilla, käytettiin fasadeissa useita erivärisiä tiilirivejä. Afrahatilla on ilmeisesti ollut mielessään kuva tällaisesta rakennuksesta puhuessaan siitä, että usko rakentuu monista väreistä. Afrahatin raamatuntuntemus on suorastaan mykistyttävä. Hän onkin Raamatun tuntemi- 13

sessa ja sen tulkitsemisessa meille verraton ystävä ja opettaja. Hänen teksteistään huokuu kiintymys Raamatun sanaan. Tämä koskee aivan erityisellä tavalla kaikkea, mikä koskee ja voi koskea Vapahtajaamme. Afrahatin teologia on ehjästi sidoksissa siihen varhaiskristilliseen perinteeseen, jolla katsotaan olevan vielä murtumaton yhteys Jerusalemin arameaa puhuneen alkuseurakunnan Raamatun tulkintaan. Tämä tulee ilmi mm. siinä, että hän ilmeistä mielihyvää tuntien kertailee mielessään Vapahtajamme arvonimiä ja nimityksiä eli edustaa ns. nimiteologiaa. Onkin voitu osoittaa, että Afrahatin teksteistä löytyy y1i 127 Kristusta luonnehtivaa määresanaa. Niiden pohjalta voisi tehdä luettelon Herran Kristuksen 101 pelastavasta nimestä. Käännöstyön yhteydessä kokosin valikoiman Kristuksen arvonimiä ja muodostin niistä aakkosten mukaan etenevän mietiskelyrukouksen nimeltä Herran Kristuksen helmirukous, joka on aikaisemmin ilmestynyt paitsi Uskon monissa väreissä myös Seppo Häyrysen et alii toimittamassa kokoomateoksessa Spiritualiteetin käsikirja, (Kirjapaja 2003, 255-257). Helmi on varhaissyyrialaisessa teologiassa hyvin suosittu Kristuksen epiteetti. Hänen arvonimensä ovat kuin rukousnauhan ihania helmiä, joiden voima siirtyy rukoilijalle hänen kiireettömästi siirtyessään helmestä toiseen. Afrahatin tekstejä lukiessa ei voi olla kiintymättä hänen sydämellisyyteensä ja rakastettavuuteensa. Lukijassa herää tunne siitä, että hän saa kirjoittajasta itselleen henkilökohtaisen ystävän ja vakavan hengellisen ohjaajan, joka on lempeä askeettisuudessaan. Hänestä saa myös rehdin vastaväittäjän, joka ei solvaa vastustajaansa. Hän on kirkkoaan rakastava opettaja, jota surettaa pöyhkeys ja vallan väärinkäyttö. Väitellessään ympäristönsä oppineiden juutalaisten kanssa hän ei väistä tuumaakaan kristillisen uskon totuudesta ja on silti keskustelukumppaneitaan kohtaan esimerkillisen rehti. Omassa argumentoinnissaan hän käyttää paljon Kristusta koskevia arvonimiä. Niinpä hänen opetuksensa Messiaasta, Jumalan Pojasta rakentuu kokonaan edellä mainitun nimiteologian pohjalle. Tässä yksi näyte siitä: Me palvomme tätä armoa ja taivutamme polvet Isän majesteetin edessä, joka on kohdistanut meidän palvontamme häneen. Olemme kutsuneet häntä Jumalaksi, kuten Moosesta, Esikoiseksi ja Pojaksi, kuten Israelia, Jeesukseksi, kuten Joosuaa, Nunin poikaa, Papiksi, kuten Aaronia, Kuninkaaksi, kuten Daavidia, Suureksi profeetaksi, kuten kaikkia profeettoja, Paimeneksi, kuten paimenia, jotka kaitsivat ja johtivat Israelia (17:11). Helmirukous on tarkoitettu Herran Kristuksen pelastavien nimien muistelemiseen eli memorointiin. Siinä siis viivytään kunkin Vapahtajamme arvonimen seurassa siten, että siihen liittyvät raamatunkohdat saavat kulkea vapaasti tajunnassamme ja että annamme niiden vaikuttaa itseemme. Näin tehdessämme Herra itse asettuu asumaan meihin yhä väkevämmin. Herran Kristuksen h e l m i r u k o u s Herran Kristuksen pelastavien nimien memorointia varten Afrahat Persialaisen Viisaan teksteistä koottu ja aakkosten mukaan ryhmitelty Täynnä levottomuutta ja kuin pimeässä hapuillen tulen luoksesi Herra Jeesus Kristus, Sinä Vapahtajani, ja etsin apua rikkinäisyyteeni muistelemalla Sinun pelastavia nimiäsi. 14

Sinä, Herra Kristus, olet peltoon kätketty AARRE, jonka me löysimme ja ostimme pellon. Sinä olet DAAVIDIN POIKA, joka avasit sokean Bartimeioksen silmät Jerikon tiellä. Avaa minunkin silmäni, että saisin katsella Sinun pelastavia kasvojasi. Sinä olet KYLVÄJÄ Me olemme maa, joka ottaa siemenen vastaan. Sinä täytät kätesi ja heität sanasi sydämeni peltoon. Anna sen kasvaa siellä satakertainen sato. Sinä olet ELÄMÄ itse. Sinä olet jalkojeni LAMPPU. Sinä olet ELÄVÄKSITEKIJÄ, joka herätit Nainin lesken pojan kuolleista. Sinä olet ESIKOINEN kuolleista nousseiden joukossa. Sinulla on kuoleman ja tuonelan avaimet myös minun hautaani. Sinä olet kallisarvoinen HELMI. Me olemme kauppiaita, jotka olemme myyneet kaiken muun ja ostaneet sen. Sinä olet IHMISEN POIKA. Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Sinulla ei ollut, mihin olisit pääsi kallistanut. Näin Sinä kannoit sisäisen harhailuni. Auta minua löytämään lepo Sinussa. Sinä olet JUMALA ja JUMALAN POIKA. Sinussa olemme oppineet tuntemaan Isän ja välttyneet epäjumalien palvonnasta. Sinä olet JYVÄ, joka kylvettäessä on pieni, mutta josta kasvaa paljon hedelmää kantava, mahtava puu. Auta minua lepäämään Sinun varjossasi. Sinä olet kaikkien väsyneiden LEPO ja murheellisten LOHDUTTAJA. Sinä olet LÄHDE. Me olimme janoisia ja joimme siitä. Sinä olet MARIAN LAPSI. Otan Sinut vastaan pienenä äitisi rinnoilla, että voisin iloita tulostasi taivaan pilvien päällä. Sinä olet NEUVO ja NEUVONANTAJA. Opasta minut luoksesi. Sinä olet OVI, josta sisälle menevä pelastuu ja löytää laitumen Ohjaa minut siitä sisälle. Sinä olet hyvä PAIMEN. Sinä panet henkesi alttiiksi lampaiden puolesta. Sinä olet valtakunnan PORTTI, joka on avoinna kaikille. Sinä olet PÖYTÄ täynnä rasvaa ja runsautta. Me jotka olimme nälkäisiä, söimme ja olimme iloisia. 15

Sinä olet ymmärryksen ylittävä RAUHA, joka varjelee sydämemme levottomuudelta. Sinä olet SANA. Sinun kauttasi kaikki syntyi. Sinä olet SATAMA. Sinussa löytää sielumme tyvenen myrskynkin keskellä. Sinä olet SULHANEN. Apostolit ovat kosiomiehiä ja me olemme morsian. Tehkäämme kapiot valmiiksi! Sinä olet kapea ja ahdas TIE. Vaellamme Sinun jäljessäsi löytääksemme perille. Sinä olet edessämme oleva TOIVO, pelastuksemme luja ankkuri, joka ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinä olet tosi VIINIPUU ja Sinun Isäsi on VIINITARHURI. Me olemme viiniköynnös, joka on Sinuun istutettu. Sinä olet YLIPAPPI, joka hankit omalla verelläsi meille lunastuksen ikiajoiksi. Sinä astuit pysyvästi istuimellesi Jumalan oikealle puolelle ja rukoilet siellä meidän puolestamme. Herra Jeesus Kristus, Sinä olet Alfa ja Oomega, Alku ja Loppu. Minulla ei ole mitään, millä voisin maksaa Sinulle paitsi, että palvoen annan Sinulle kunnian yhdessä Isäsi ja Pyhän Henkesi kanssa. Aamen. Sinä olet TORNI, jota monet rakentavat. Haluamme laskea kustannukset, että voimme rakentaa sen valmiiksi. Sinä olet UHRIKARITSA. Sinä kannoit maailman synnin, myös minun syntini. Sinä olet kaikkien kansojen VALO. Sinä olet iloa antava VIINI, josta surevat juovat unohtaakseen kärsimyksensä. 16

Boris Salo rovasti, kirjailija, luennoitsija Rukouselämän sävel Saada rukoilla Jumalaa ja elää yhteydessä maailmankaikkeuden Herraan on olemassaolon ihmeellisimpiä asioita. Yhtäältä sitä on mahdotonta selittää toisaalta se on asiana niin rikas, että sitä voidaan tarkastella monista näkökulmista. Se on kuin yrittäisi selittää itse elämää. Synodaalikirjassani (1998; katso viite lopussa) lähdin liikkeelle Isä meidän rukouksesta. Koko kirjoitusprosessista muodostui minulle henkilökohtaisesti suuri ahaa-elämysten sarja. Tässä joitakin näistä ahaa-elämyksistä: 1. Päädyin toteamukseen, että Jeesuksen tarkoitus ei ensisijaisesti ollut antaa meille valmiiksi muotoiltua rukousta. Hänen tarkoituksenaan oli antaa elämän rukousaiheet. Siksi rukous on eri muodoissa kahdella evankelistalla, Matteuksella ja Markuksella. Lutherilla oli minulle tässä kysymyksessä paljon annettavaa. 2. Kun ottaa huomioon heprealaisen parallelismin, jota Matteus hyödyntää, niin voidaan sanoa, että Matteus ja Luukas välittävät meille samat rukousaiheet. [Matteuksen ja Luukkaan vertailusta katso TAULUKKO 1 artikkelin lopussa] 3. Tarkastellessamme Jeesuksen antamia viittä rukousaihetta, tulemme samalla johdatetuiksi rukouselämän eri muotoihin. Tämän lisäksi pyrin myös osoittamaan kirjassani rukouksen luonteen, eri säveliä rukouselämässä sekä antamaan rukoukselle määritelmän. Otin mukaan myös rukouksen päättä- vän doksologian, joka siis evankeliumien antamasta rukouksesta puuttuu. Jeesuksen ei ollut tarvis muotoilla sellaista hänen antaessaan rukousaiheet seuraajilleen se oli itsestäänselvyys juutalaiselle. Siksi se oli mukana myös alkukirkon yhteisessä tavassa käyttää Isä meidän rukousta. Kaiken kirjoittamani voisi summata kaaviokuvaan [Katso TAULUKKO 2 artikkelin lopussa.]. Rajallisesta tilasta johtuen en kuvannut kirjassani sen syvemmin yllämainittuja rukouselämän melodian eri säveliä. Siksi haluan nostaa ne esille tässä. Rukoussävel Abba Ainutlaatuisiin piirteisiin Jeesuksen rukousopetuksessa kuului sana abba. Jeesus puhutteli taivaallista Isäänsä tällä nimityksellä (Mark 14:36) ja Paavali kertoo ensimmäisten kristittyjen tekevän samoin (Room 8:15, Gal 4:6). Jeesuksen aika käytti vähemmän persoonallisia kiertoilmauksia ihmisen jumalasuhdetta kuvattaessa, mutta Jeesus otti itselleen vapauden käyttää Abba-nimeä. Abba, kristillisen spiritualiteetin sydän, ilmaisee Jeesuksen opetusta leimannutta uutta ulottuvuutta Jumalan ymmärtämisessä. Siksi se on kristillisen rukouslaulun ensimmäinen sävel. Tätä arameankielistä sanaa käyttivät lapset huutaessaan isiään Israelin kylissä ja kujilla. Samaan aikaan sen käyttö ei kuitenkaan ollut rajoitettu lasten suuhun, vaan sitä voitiin käyttää myös kunnioitettujen miesten puhutte- 17

luna. Luottamuksentäyteinen sävy säilyy kuitenkin tällöinkin verrattaessa juhlallisempiin vaihtoehtoihin Abinu (Isämme) tai Abi (Isäni), mistä syystä se ehkä lähinnä vastaisi ruotsin ilmaisuja pappa tai far muodollisen fader sanan sijasta. Ensimmäisen rinnakkaisen rukousaiheen henkilökohtainen aspekti tulee ennen pyhyysaspektia, samalla kun jälkimmäinen varjelee meitä asiaankuulumattomalta sentimentaalisuudelta. Isämme on isä ei kuitenkaan iskä tai faija. Nämä kaksi aspektia suojelevat ja rikastavat tällä tavoin toinen toisiaan. Jumala on persoona ja persoonallinen. Abban käyttäminen nostaa esiin suhteemme Jumalaan nimenomaan suhteena. Tässä näemme selkeän rajanvedon panteismiin, monismiin sekä sen tyyppiseen mystiikkaan, joka pyrkii syventymään niihin puoliin Jumalan olemuksessa, joita emme kykene ymmärtämään, sen sijasta mikä on ilmoitettua. Siksi myös rukouksemme saa olla luottamuksellista ja sisäistä samalla tavoin kuin kerrotaan Lutherista eräässä Melanchtonille osoitetussa kirjeessä: Mikä usko ja Henki olikaan hänen sanoissaan: hän rukoilee niin syvällisesti sellaisen toivon ja sellaisen uskon valtaamana, että kuulostaa aivan kuin hän puhuisi ruumiillisen isänsä kanssa. Rukoussävel Maranata Rukousaihe Jumalan valtakunnasta ja tahdon toteutumisesta voidaan pitkälti tiivistää sanaan maranata, joka on eräs niistä rukoussanoista, jotka ovat ylittäneet kielimuurit ja eläneet yli vuosisatojen. Maailmanhistorian läpi kaikuu ahdistuksen huuto: Kuinka kauan? Herra, milloin toteutat oikeuden? Vasta Uuden testamentin valossa ymmärrämme minkä puoleen oikeastaan huudamme: Jumalan shalomin, Jumalan valtakunnan. Koko luomakunnan kaipaus on siinä huudossa, joka saa täyttymyksensä Jeesuksen Kristuksen tulemuksessa. Ahdistuksen huuto on vaihtunut toivon huudoksi. Morsiamen intensiivinen häiden odotus konkretisoituu tässä arameankielisessä sanassa, joka kumpuaa maailman vertavuotavasta sydämestä: Maranata. Sana maranata on käännetty sekä Herramme tulee että Herramme tule! Raamatullinen materiaali vaikuttaisi tukevan jälkimmäistä merkitystä (vrt Ilm 22:20). Sisällöllisesti molemmat käännökset sulautuvat toinen toisiinsa: Rukoilemme rohkeasti, että Herra tulisi (imperatiivi) siksi että tiedämme hänen tulevan (perfekti). Sana auttaa meitä elämään jännitteessä, jossa Jumalan valtakunta on jo täällä eikä kuitenkaan vielä ole. Siitä vakaumuksesta, että Jeesus on tulossa takaisin, saa kristitty voimaa rukoilla jotakin hänen valtakunnastansa jo tänne ja saa samalla voimaa rukoilla sen Suuren Päivän tuloa. Ilman tätä rukouksen säveltä ei ole mitään taistelulaulua eikä voittoa. Giertzin tavoin saamme sanoa, että niin kauan kuin kirkko voi sanoa maranata, se voi sanoa myös joka on janoissaan, tulkoon (Ilm 22:17). Maranata-huuto pitää rukouksen liekin palavana ja samalla säilyttää elävänä dynamiikan tämän päivän ja sen tulossa olevan Suuren Päivän välillä. Rukoussävel Aamen Aramean sana aamen oli niin ominainen Jeesukselle, että se särki kielimuurit. Se eli alkukirkon sanastossa ja säilyi heprealaisessa muodossaan myös kreikankielisessä Uuden testamentin tekstissä. Syy tähän on pitkälti siinä jumalallisessa auktoriteetissa, joka oli Jeesuksen aamen-sanan käytön taustalla. Aamen-sana on kaukana minkäänlaisesta toivomuksesta, että Jumala ehkä kuitenkin vastaa. Ollessaan viisivuotias puhutteli yksi lapsistani minua sanoen: "Isä, et saa sanoa hmm. Viisivuotias oli huomannut, etten itse asiassa lainkaan kuunnellut ja siispä en myöskään kyennyt vastaamaan hänen kysymykseensä. Taivaallinen Isämme ei vastaa hmm vaan lujasti Kyllä!. Meidän aamenemme on uskon KYLLÄ, jolla otamme vastaan sen mitä olemme rukoilleet saamaamme lupaukseen tukeutuen. 18

Aamen ei ilmaise loppua vaan alkua, ei pistettä vaan kaksoispistettä: Jatkoa seuraa haluan ottaa vastaan rukousvastauksen. Sinä Herra olet kuullut minua, se on vissi ja varma asia. Sisältönsä puolesta aamen onkin siis hyvin lähellä sanaa kiitos. Sanoessamme rukoillessamme aamen, se merkitsee käsien ojentamista odotuksentäyteisesti vastaanottamaan rukousvastaus. Rukouksen ongelma piilee usein luovuttamisessa ja vastaanottamisessa. Jätämme kyllä murheemme ja rukousaiheemme Jumalalle, mutta usein olemme sitten vetämässä niitä takaisin epäuskon sitein. MacNutt käyttää kuvaa munaa hautovasta kanasta. Jos joku koko ajan olisi ottamassa kanamunaa esille tarkastellakseen kuinka se kehittyy, tappaisi hän lopulta elämän. Aamen ilmaisee vastaanottavan uskon asennetta. Jo alkukirkossa sanotaan ihmisten ehtoollista vastaanottaessaan sanoneen aamen. Samalla tämä vahva sana painottaa myös rukouksen oikeamielisyyttä. Rukoustemme on oltava sellaisia, että sekä me itse että seurakunta voi sanoa aamenen uskon kyllä -vakuutuksen rukouksiimme. Usein käytämme aamen-sanaa väärällä tavalla. Muiden tulee vahvistaa aamenellaan se rukous, jota joku toinen johtaa. Sen, joka johtaa rukousta, ei tule itse vahvistaa omia sanojaan se on muiden tehtävä! Niinpä Hieronymus (n. 340-419) todistaakin, että Rooman basilikoista kaikuivat seurakunnan aamenet kuin ukkosen jyly taivaalta. Sanonta varma kuin aamen kirkossa ei siis ole lainkaan huono. Sanoessamme aamenemme saa Jumala kunnian sitä kautta, että me uskomme hänen seisovan lupauksen takana ja pitävän lupaamansa. Rukoussävel Kyrie eleison Etsittäessä sellaista rukoussäveltä, joka ilmaisisi armahdusta ja anteeksiantamusta etsivää rukousta, nousee kreikkalainen kyrie eleison ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Kyrie-sävel sekä yksittäisen kristityn että seurakunnan elämässä ilmaisee mitä suurimmassa määrin nöyryyttä. Kaikki rukouselämä pohjautuu syvään tietoisuuteen siitä, että tarvitsemme kaikin tavoin Jumalan armahdusta elämässämme. Kyrie-huuto nousee toivottomuudesta, mutta on samalla toivon sävel. Se on kuullut Jeesuksesta Kristuksesta, Daavidin pojasta. Ensimmäiset kristityt olivat filosofi Kelsoksen syytösten kohteina, aiheena se kristillinen asenne, että kuka tahansa, joka on syntinen, tai tyhmä tai yksinkertainen lyhyesti sanottuna, jokainen onnettoman osan saanut, hyväksytään Jumalan valtakuntaan. Ja me sanomme: kiitos ja ylistys, että se oli ja on juuri niin! Kyrie-sävel soi sekä mollissa että duurissa. Elämäntilanne voi olla vaikea, mutta siinä alkaa soida taivaallinen sävel. Siinä on jotain siitä minkä Paavali muotoilee: Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. (2 Kor 4:8-9). Kyrie-sävel antaa rukouselämälle kolmannen päivän sävelen ; uskomme häneen joka voi herättää kuolleet! Siksi rukouselämää saa värittää Paavalin toistuvat sanat siitä, että emme saa luovuttaa. Uskalla aina toivoa. Älä koskaan lakkaa rukoilemasta. Ihmeitä tapahtuu! Herra iloitsee kyrie-huudosta. Taivaassa riemuitaan, kun ihminen synnin hädässä huutaa sen (Luuk 15:7) ja riemun aihe on sekin kun ihminen huutaa Jumalan apua elämäänsä. Se antaa Jumalalle mahdollisuuden olla sitä, mitä hän kaikkein eniten meille haluaa olla armahtaja. Rukoussävel Effata Jeesus seisoi kuuron ja lähes puhekyvyttömän miehen edessä. Hän kommunikoi hänen kanssaan sormilla, katsoo taivaaseen, huokaa syvään (ilmaisee hengellistä taistelua) ja lausuu vapautussanan aramean sanan effata, avaudu (Mark 7:34). Tapauksen ja lausutun sanan on täytynyt tehdä syvä vaikutus läsnäolijoihin, sillä sana on mukana alkukielisenä kreik- 19

kalaisessa tekstissä. Miehen korvat aukesivat ja kielenkannat vapautuivat. On paljon sellaista mikä on suljettua ja sidottua pahuuden tuhovoimien ansiosta. Rukouselämässä on kuitenkin myös tämä sävel taistelun ja vapautuksen sävel. Paavali kuvaa tätä säveltä elämässään vuodattaessaan sydämensä galatialaisille ja kertoessaan kuinka hänen on täytynyt synnyttää heidät kivulla (Gal 4:19). Sana täytyy lausua. Jeesus teki tilanteessa selväksi mitä tarvittiin miehen auttamiseksi. Hän lausuu ääneen vapautuksen sanan. Elämänyhteys Jeesukseen antaa meille sanat, jotka sanoa. Sen jälkeen on lähdettävä kulkemaan kuuliaisuuden tietä kuuluttamaan vapautuksen sanoja. Asian on kuten David Watson kuvaa: Jos taivaallinen Isämme antaa Hengen lahjan niille, jotka pyytävät sitä häneltä, niin aivan samoin vapautuu lahjan voima, kun olemme hänelle kuuliaisia. Rukoussävel Halleluja Halleluja on yhdistelmä verbistä hillel (mon. imp.), joka merkitsee ylistämistä ja siihen liitetystä pyhän ja lausumattoman jumalannimen JHWH lyhennetystä muodosta. Sana merkitsee siis: Ylistäkää Herraa. Sana esiintyy monissa Psalmeissa ei vähiten ns. Hallel-psalmeissa 113-118. Psalmia 136 tavataan kutsua suureksi Halleliksi. Hallelujasävelellä on ollut, ja sillä tulee olemaan, ihmeellinen kyky selviytyä hengissä mitä pimeimmistä ja vaikeimmista olosuhteista. Ilmestyskirja - monin paikoin raskaine sanomineen - lepää tällä riemullisella sävelellä, joka saavuttaa kohokohtansa kaikkien luotujen juhlakuorojen nelinkertaisessa hallelujassa kirjan lopussa (Ilm 19). Syy on selvä: Valtaistuin ei ole tyhjä ja hän, joka siellä istuu, on arvollinen istumaan siellä. Hän eikä kukaan muu. Jeesuksen antama rukousmateriaali opettaa siis meille, että meidän tulee antaa rukouksemme olla luottavaisuuden ja kunnioituksen läpäisemää, se opettaa meitä huutamaan maranata-huudon esirukouksessamme, se opettaa meitä rukoilemaan sellaisia rukouksia, että sisimpämme ja muut ihmiset voivat sanoa niihin aamenensa ja me odotuksen täyttäminä haluamme vastaanottaa rukousvastauksen, se opettaa meitä olemaan heikkoudestamme tietoisina aina Jumalan armahtavaisuutta tarvitsevia, se opettaa meitä aina antautumaan toisinaan hiljaisen ja toisinaan äänekkään hallelujan kannettaviksi. Kirjallisuutta Salo, Boris, Livets språk, Böneteologi och bönepraxis utgående från Fader vår bönen. Synodalavhandling för Borgå stift (2. painos), 1998, Libris och Församlingsförbundets förlag Ab. Salo, Boris, Vardags-tro. Katekesmeditation en bortglömd skatt (2. painos), 2008, ViBoSa Salo, Boris, Unohdettu aarre. Luterilaisesta spiritualiteetista, 2007, Kustannus Oy Arkki Salo Boris, Livets bön. Om att be Fader vår (2. painos), 2010, ViBoSa, www.vibosa.fi Taulukot 1 ja 2 seuraavalla sivulla. 20