Oulun yliopistolyhyesti

Samankaltaiset tiedostot
Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden

Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista


Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Hyväksymispistemäärät

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

Opetus. Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat. Humanistinen. Yhteistyö ja vuorovaikutus. Oulun yliopisto. Kolmen korkeakoulun yliopisto

Hallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u opiskelijaa ja työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta



Luonnontieteellinen koulutusala

Opotupa. Oulun yliopisto

klo Ohjelma on sama molempina päivinä.

Erillisyksiköt

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA

OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan

50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Erillisyksiköt

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Maantieteen laitoksen esittely. marraskuu 2012

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla

Oulun yliopisto. perustettu tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Tiedekunnat

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä Jouni Pursiainen Dekaani

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden.

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Suomen yliopistot UNIFI ry:n tilat, Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2, Helsinki

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Oulun yliopisto - Vuosi 2012

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Vaihtoopiskelijoiden. Joustavan opintooikeuden. suorittamat opintopisteet. (JOO) opintopisteet

Oulun yliopiston ensimmäisen vuoden opintoprosessin sisäinen auditointi 2011

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON.

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu opiskelijaa ja työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Opinto-ohjauksen koulutuspäivä Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Faculty of Economics and Administration

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

1 (6) tdk laitos aine

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuonna 2014 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Hyväksytyt yht. (joista varasijalta kutsuttuja) 62 (30)

01 Helsingin yliopisto

UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa Liite 1

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN

HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuosina Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Tiedekuntajako. Ehdotus

KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2014 opiskelijavalinnasta

OSAAMINEN JA KOULUTUS

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Transkriptio:

Oulun yliopistolyhyesti

Oulun yliopisto on kansainvälinen tutkimus- ja innovaatioyliopisto. Perustehtäviä ovat monitieteinen perustutkimus ja siihen perustuva opetus. Yliopisto edistää korkeatasoista vapaata tutkimusta, sivistystä ja kulttuuria, vahvistaa hyvinvointia lisäävää osaamista ja turvaa korkeasti koulutetun työvoiman ja tutkijakunnan saatavuuden. Koulutusaloja Oulun yliopistossa on kahdeksan: humanistinen, kasvatustieteellinen, kauppatieteellinen, luonnontieteellinen, lääketieteellinen, hammaslääketieteellinen, terveystieteellinen ja teknillistieteellinen. Tieteenaloja on yli 70. Yliopistolla on Oulussa kaksi kampusta, Linnanmaa ja Kontinkangas. Oulun yliopiston vahvuuksia ovat monitieteisyys, painoalojen huippututkimus ja laadukas opetus. Yliopisto tekee tiivistä yhteistyötä elinkeinoelämän ja muiden tutkimuslaitosten kanssa. Ulkomaisia yhteistyöyliopistoja ja muita kumppaneita on satoja.

Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958 Opiskelijat 15 661 joista uusia perustutkintoopiskelijoita 1 778 Tutkinnot 2 240 alemmat tutkinnot 875 perustutkinnot 1 108 tohtorintutkinnot 154 muut tutkinnot 103 Julkaisut yhteensä 3 030 tieteelliset julkaisut 2 457 muut julkaisut 573 Vaihto-opiskelijat saapuneet 417 lähteneet 357 Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat 471 Henkilökunta (htv) 2 984 professorit 236 tutkijat ja opettajat 1333 muu henkilöstö 1415 Kokonaisrahoitus 225,9 (milj. euroa) Tiedot vuodelta 2009 Linnanmaan kampus

Tutkimuksen painoalat Biotieteet ja terveys side- ja tukikudostutkimus sydän- ja verisuonisairauksien tutkimus rakennepohjainen entsymologia ja metaboliatutkimus geenit ja ympäristö Informaatioteknologia konenäkö ja läsnä-älyn teknologiat langaton viestintä nopea elektroniikka ja fotoniikka lääketieteen tekniikka tietojärjestelmät ja ohjelmistot Ympäristö, luonnonvarat ja materiaalit ympäristön, luonnonvarojen ja energiatalouden tutkimus materiaalitieteellisten ilmiöiden, aineen ominaisuuksien ja käyttäytymisen sekä katalyyttien tutkimus ja uusien materiaalien kehittäminen mallintaminen ja laskennallinen tiede Kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutus kulttuurien vuorovaikutus kieli, kasvatus ja vuorovaikutus Kehittämisalat Liiketoiminta ja talous Tutkimusperustainen opettajankoulutus Terästutkimus Kaivos- ja vuoriala

Monitieteiset tutkimuskeskukset Biocenter Oulu: bioalan ja molekyylilääketieteen tutkimus ja tutkijankoulutus Infotech Oulu: elektroniikan, tietoliikennetekniikan sekä tietojenkäsittelytieteen ja -tekniikan tutkimus ja tutkijankoulutus Thule-instituutti: pohjoisuuden ja ympäristön tutkimus ja tutkijankoulutus Erikoistuneet tutkimusyksiköt Centre for Wireless Communications CWC: tietoja radioliikennetekniikan tutkimus Giellagas-instituutti: saamen kielen ja kulttuurin tutkimus ja koulutus Sodankylän geofysiikan observatorio: maan magneettikentän ja ilmakehän geofysikaaliset mittaukset ja tutkimus Innovaatiokeskukset Oulun yliopisto toimii keskuksissa yhteistyössä useiden kumppaneiden kanssa Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimuskeskus CEMIS, Kajaani Internet-tutkimuskeskus CIE Painettavan elektroniikan tutkimuskeskus PrintoCent Kansainvälisen liiketoiminnan tutkimuskeskus Martti Ahtisaari Institute of Global Business and Economics MAIGBE

Tiedekuntien oppiaineet Humanistinen tiedekunta informaatiotutkimus logopedia suomen kieli saamen kieli saamelainen kulttuuri englantilainen filologia germaaninen filologia pohjoismainen filologia kirjallisuus yleinen historia Suomen ja Skandinavian historia aate- ja oppihistoria kulttuuriantropologia yleinen arkeologia Kasvatustieteiden tiedekunta kasvatustieteiden koulutus musiikkikasvatuksen koulutus varhaiskasvatuksen koulutus luokanopettajakoulutus Master of Education, International Programme teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus taide- ja taitopainotteinen luokanopettajakoulutus opettajan pedagogiset opinnot Luonnontieteellinen tiedekunta biokemia eläinekologia, fysiologinen eläintiede, kasviekologia, kasvifysiologia, genetiikka biofysiikka, fysiikka, geofysiikka, teoreettinen fysiikka, tähtitiede geologia ja mineralogia, maaperägeologia, geokemia epäorgaaninen kemia, fysikaalinen kemia, orgaaninen kemia, rakennetutkimuksen kemia maantiede, suunnittelumaantiede matematiikka, tilastotiede, sovellettu matematiikka tietojenkäsittelytiede Lääketieteellinen tiedekunta erikoishammaslääkärikoulutus erikoislääkärikoulutus hammaslääketieteen koulutusohjelma hoitotieteen tieteenalaohjelma hyvinvointitekniikan koulutusohjelma kliinisen laboratoriotieteen tieteenalaohjelma lääketieteen koulutusohjelma radiografian tieteenalaohjelma terveyshallintotieteen tieteenalaohjelma terveystieteiden opettajan koulutusohjelma Taloustieteiden tiedekunta johtaminen ja organisaatio kansantaloustiede laskentatoimi logistiikka markkinointi rahoitus kansainvälinen liiketoiminta Teknillinen tiedekunta arkkitehtuuri kone tekniikka prosessitekniikka elektroniikka tietoliikenne tietotekniikka informaatioverkostot tuotantotalous ympäristötekniikka

Perustutkinto-opiskelijat tiedekunnittain TTK 3567 LuTK 3561 HuTK 2002 KTK 1608 LTK 1413 TaTK 1353 yhteensä 13504 Perustutkinnot tiedekunnittain TTK 345 LuTK 165 HuTK 148 KTK 134 LTK 178 TaTK 138 yhteensä 1108 Tohtorintutkinnot tiedekunnittain TTK 36 LuTK 46 HuTK 13 KTK 7 LTK 48 TaTK 4 yhteensä 154 HuTK = Humanistinen tdk, KTK = Kasvatustieteiden tdk, LuTK = Luonnontieteellinen tdk, LTK = Lääketieteellinen tdk, TaTK = Taloustieteiden tdk, TTK = Teknillinen tdk

Oulun yliopisto Linnanmaa 90014 OULUN YLIOPISTO puh. 08 553 1011 fax 08 553 4112 www.oulu.fi Kalevaprint Oy 2010 Oulun yliopiston käyntikohteita Geologinen museo Linnanmaa Museo on avoinna ma pe klo 11 15 ja su klo 11 15. Eläinmuseo Linnanmaa avoinna virka-aikana (ma pe) klo 8.30 15.45. Kasvitieteellinen puutarha Linnanmaa Kasvihuoneet avoinna ti pe 8 15, la su 12 15 Ulkopuutarha avoinna 1.5. 30.9. joka päivä 8 20. Kuvat: Comma Finland, Jukka Kontinen, Plugi / Jorma Leskelä, Studio Ilpo Okkonen Oy, Juha Sarkkinen, Suomen Ilmakuva Oy, Anna-Maria Raudaskoski