YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija SM-sarjassa on hieno saavutus. Joka vuosi ei mitaleille ylletä. Edellisen kerran tämä tapahtui kuusi vuotta sitten. Vaikeuksien kautta voittokantaan Kauden alkutaival ei ollut aivan ruusuilla tanssimista. Harjoituspelit menivät vähän miten kuten. SM-karsintasarjan tappiot peräpään joukkueille AC Oululle sekä TPV:lle sekä tasapeli Ilvestä vastaan kirvelivät ja pudottivat Haka/HJS:n jatkokarsintaan FC Honkaa vastaan. Se selvitettiin onnekkaasti, ja tie SM-sarjaan aukesi. Pelit alkoivat kulkea heti paremmin SM-sarjan pyörähdettyä käyntiin. Määrätietoinen harjoittelu tuotti tulosta. Palaset loksahtivat kohdalleen, kun pelityyli vakiintui ja kaverit saatiin oikeille pelipaikoille ja oppivat tuntemaan toistensa liikkeen, kuviot sekä pelitaidot. Joukkueen vakuuttavat otteet jatkuivat syyskierroksella, ja
tasaiset pelit käännettiin järjestään voitoiksi. Suomen mestari TPS oli kuitenkin kahdesti ylivoimainen Haka/HJS:aan nähden, ja myös HIFK pystyi rökittämään valkopaidat kevätkierroksen lopussa. Kauden lopussa HIFK:n kanssa pelattiin tasan, ja sijoituksen kannalta merkityksettömässä viimeisessä ottelussa FC Inter vei voiton. Peli ja sen tekijät Joukkuen taustoissa tapahtui muutoksia. Edellisen kauden Apoikia luotsannut Lauri Hakanen jäi valmentamaan Hämeenlinnaan. Valmennusvastuun otti monissa liemissä keitetty Asko Jussila, jonka vastuulle tuli loppukaudesta myös FC Hakan edustusjoukkue. Apuna valmennuksessa olivat Heikki Leinonen ja Pauli Jussila. Fysiovalmentajana ja joukkueenjohtajana jatkoi Jyrki Piispanen. Huoltajina toimi Marko Jokela. Marko Jokela sekä Asko ja Pauli Jussila seuraavat vaihtopelaajien kanssa HIFK-ottelua, jonka aikana hopea ratkesi. Joukkueen runko säilyi edellisestä vuodesta koko lailla
samana, kun A-junioreiden ikähaarukka laajeni yhdellä vuodella ylöspäin. Kokeneet HJS:n kasvatit Matias Cavén, Ege Auvinen ja Jami Kyöstilä olivat onnistuneen puolustuspelin takuumiehiä tiukoissa otteluissa. Hyökkääjä Edu Tapanainen oli joukkueen tehokkain maalintekijä. FC Hakan edustuskokoonpanosta saatiin osaan otteluista mukaan vahvistusta. Oli joukkueen onni, että keskikentän johtohahmo Erkka Helminen saatiin mukaan valtaosaan pelejä. Vaikka vanhimmasta ikäluokasta siirtyy ensi vuonna miesten sarjoihin paljon osaamista, jää joukkueeseen ensi vuodeksikin kokeneita pelimiehiä. Hakajunioreiden kasvatit ja avauksessa pelipaikan vakiinnuttaneet pallovarmat pelaajat Akseli Tiensuu, Matti Jussila ja Antti Kekkonen jatkanevat vielä Ajunnuissa monien muiden pelureiden lisäksi. Muutamia uusia kavereita nousi B-ikäisistä. Peliaikaa kertyi varsinkin syyskierroksella erittäin maalivahdille Ville Karirinteelle. lupaavalle nuorelle Myös keskikentällä uurastaneet Joona Kari ja Sargin Ertürk sekä toppari Juuso Ylinen osoittivat olevansa tulevaisuuden pelimiehiä. Loukkaantumisista kärsinyt Leevi Lundell hankki talvella kokemusta myös ikäistensä maajoukkueringistä. Näin ollen tammikuun lopulla alkaviin karsintoihin on tulossa iskukykyinen joukkue, johon voidaan saada vielä täydennystä harjoitusten pyörähtäessä toden teolla käyntiin marraskuun puolivälissä. Tähtitarha Jokaisessa kotipelissä jaettiin myös tähdet kolmelle parhaalle pelaajalle. Raadeissa oli mukana pelaajia, valmentajia ja jalkapallon ystäviä pääosin Valkeakoskelta ja Hämeenlinnasta. Voittaja selvisi syyskierroksella. Suurimpaan osaan otteluista osallistunut Erkka Helminen kiri lopulta kisan kärkeen. Perinteisesti Hän saa käyttöönsä VEHOn kustantaman auton. Onnittelut Erkalle!
Tähtikisan saldo näkyy alla olevasta taulukosta. Erkka oli epäilemättä joukkueen tärkein pelaaja hyökkäyssuuntaan ja vei ansaitusti myös tähtikisan voiton. Erkka Helminen 12 Matti Jussila 9 Eetu Tapanainen 9 Joonas Immonen 6 Jami Kyöstilä 6 Ertürk Sargin 6 Eero-Matti Auvinen 4 Matias Cavén 4 Aapo Mäenpää 4
Anton Popovitch 4 Akseli Tiensuu 4 Antti Kekkonen 3 Ville Karirinne 2 Leevi Lundell 2 Joona Kari 1 Tuomas Lähdesmäki 1 Juuso Ylinen 1 Turun Weikot Waltikkaturnauksen valtiatar Viikonloppuna Apialla ja Saharassa pelattiin D-tyttöjen Waltikka-turnaus. Osallistujia oli hienosti 16 joukkuetta ympäri Suomen, joten kentillä nähtiin paljon toisilleen tuntemattomia vastustajia. Tämähän on aina turnauksien suola! Lauantaina pelattiin lohkovaihe, joiden perusteella sunnuntaina ratkaistiin sijoitukset. Lohkossa A kotijoukkue Haka D13 oli vakuuttava voittaen kaikki pelinsä, toiseksi sijoittui Jämsänkosken Ilves, kolmanneksi Säynätsalon Riento ja neljänneksi Kaarinan Pojat 2. Hyvinkään Palloseura 1 voitti lohkon B ennen Honka 1:tä, Lempäälän Kisaa ja FC Nokiaa. Lohko C ratkesi maalisuhteen perusteella Kaarinan Pojat 2 hyväksi ennen HyPS 2:ta. Kolmanneksi sijoittui Haka D12 ja
neljänneksi Honka 2. D-lohkossa tasaisen keskinäisen ottelun voittanut Turun Weikot sijoittui KTP:n yläpuolelle, Riihimäen Palloseura ja FC Kangasala täydensivät lohkon. Alkulohkoissa nähtiin paljon maaleja yhteensä 93 kappaletta. Sunnuntaina vuorossa olivat sijoitusottelut lohkovoittajat ratkaisivat sijat 1-4, kakkoset sijat 5-8, kolmoset sijat 9-12 ja neloset 13-16. Välierissä Haka D13 voitti HyPS 1:sen tiukassa taistossa luvuin 2-1 ja TuWe kaatoi KaaPo 1:sen yhtälailla tasaisessa ottelussa 3-1. Pronssiottelussa KaaPo 1 voitti HyPS 1:sen 2-0 ja näin saalisti pronssimitalit. Finaalissa TuWe päihitti Haka D13:ta samoin lukemin 2-0. Onnittelut mestareille ja turvallista kotimatkaa Turkuun! Turnauksen maalipörssin voittoon ylsivät hienosti 8 osumalla Veera Linnavalli (Kaapo 1) ja Iina Jokinen (HyPS 2). Kiitokset kaikille osallistujille onnistuneesta turnauksesta ja tervetuloa mukaan jälleen ensi vuonna! Otteluohjelma Lohkot ja maalipörssi Sijoitusottelut: sijat 15-16 KaaPo 2 Honka 2 4-0 sijat 13-14 FC Nokia FC Kangasala 3-1 sijat 11-12 SäyRi Haka D12 2-1 sijat 9-10 LeKi RiPS 0-1 sijat 7-8 Honka 1 HyPS 2 0-2
sijat 5-6 J Ilves KTP 0-7 sijat 3-4 HyPS 1 KaaPo 1 0-2 sijat 1-2 Haka D13 TuWe 0-2 Joukkueiden Turnauspelaajat: Haka D13 Hanna Ketonen J Ilves Heta Helsingius SäyRi Vilma Terävä KaaPo 2 Sara Myllymaa HyPS 1 Minea Rytkönen Honka 1 Anna Parkkinen LeKi Fia Suuronen FC Nokia Julia Korhola KaaPo 1 Ada Hollo HyPS 2 Ada Halve Haka D12 Jasmin Rautanen Honka 2 Josephine Otis TuWe Vanessa Nieminen KTP Ulrica Hietanen RiPS Veera Grönqvist FC Kangasala Vilma Visala Piiriliiga D12 FC j/musta PJK Musta Haka- Edessä on piiriliigan päätös kierros. Päivällä alkanut sade pitää ilman raikkaana. Hieman yllättäen tälle kaudelle ei montaa sade peliä olekaan mahtunut. Jos muistikirja pitää paikkansa niin edellinen oli 2.8. Pirkkalassa Killon kentällä. Siellä peli keskeytettiinkin hetkeksi sateen takia. Mutta makea voitto taskussa sieltäkin lähdettiin kotia kohti.
Ennen päivän koitosta oli pelaajien kesken kovasti puhetta siitä miten sarjasijoituksen käy voiton tai häviön myötä. Hiukan sai muistutella, että se peli pitää myös ensin pelata. Ja mielellään niin hyvin omat vahvuudet hyödyntäen, kuin suinkin mahdollista. Peli alkoikin Hakalta varsin vahvasti ja palloa siirretiin hyvin mieheltä toiselle. Ihan liikaa ei kuitenkaan pallottomat tarjonneet syöttösuuntia. Muutaman minuutin kohdalla, kapteenin nauhan Tuukalta perinyt, Roope sai juoksupallon oikeaan laitaa. Katsomosta kattottuna ratkaisua lähdettiin hakemaan hieman kaukaa, mutta mallikas knukle lähti vihaisesti maalia kohden. Harmillisesti se vain osui tolppaan eikä painunut maalin perukoille. Paine saatiin hyvin pidettyä hyökkäys päässä ja hyökkääjät käyttivät hyvin jalkoja myös karvaamiseen. Mikä helpotti oleellisesti puolustuksen taakkaa. 7 minuutin kohdalla Simo pääsi tykittämään ensimmäisen helpottavan osuman. Keskialoituksen jälkeen jatkettiin hyvällä karvauksella. Annettiin painetta pallolliselle ja tehtiin keskialue melko ahtaaksi. Hyökkäyksiin lähdöissä hieman hätäiltiin eikä kaikki syötöt olleen riittävän laadukkaita. Hyvän hyökkäyspelin ansiosta saatiin useita kulmia. Näitä ei kuitenkaan pystytty hyödyntämään vaikka mallikkaasti vapaata päätä maalin edestä haettiinkin. 17 minuutin kohdalla pääsi Sami kuitenkin kulman jälkitilanteesta sijoittamaan 2-0 osuman. Alkoi olo jo helpottamaan, ehkä hieman liikaakin. Sillä nyt PJK:kin pääsi muutaman kerran hyökkäämään. Puolustus kuitenkin piti niin kauan kuin yhteispeli toimi. Muutama minuutti ennen taukoa tuli pieni nukahdus ja PJK pääsi kaventamaan taukotilanteeksi 2-1. Tauolla pyöräytettiinkin kenttä ihan uuteen uskoon. Laitureita puolustukseen, kärkiä laidoille ja pakkeja kärkeen. Ja heti alkoi tulla tulosta. Toinen puoliaika oli ehtinyt vanheta 7 minuutti kun puolustuksesta nostettu nälkäinen Aleksi viimeisteli illan ensimmäisensä.
Mutta minuutti tästä ja puolustuksesta sammutettiin sekunniksi kaikki valot. Oman pään melko vaarattomassa tilanteessa jäätiin rankkarialueen nurkassa pyörittelemään palloa. Heikon syötön ja huonon kommunikaation päätteeksi vastustaja otti pallon, kiitti ja sijoitti 3-2 kavennuksen. Tarkkana siis täytyy olla vaikka pelillisesti oltiinkin niskan päällä. Höntsäilyyn ei ole varaa. Ei muuta kuin uutta matoo koukkuun. 43 minuutin kohdalla pääsikin Joonas helpottamaan tilannetta 4-2 osumalla. Josta parin minuutin jälkeen seurasi Aleksin illan toinen osuma. 5-2 ja peli oli jo selkeästi kääntynyt meille. 54 minuutin kohdalla pääsi viimein myös Roope viimeistelemään illan osumansa. Neljä edellistä yritystä kun oli kilahtanut tolppaan ja yksi hyvän näköinen pusku meni vain senttejä ohi. Muutenkin Roope, kapteenin nauhan mukaisesti, pelasi pelin esimerkillisesti taistellen. Pallon riistoja ja syötön katkoja oli useita. Tämän jälkeen Aleksin hattutempun täydentävä 7-2osuma oli enää kosmetiikkaa. Kausi saatiin siis päätettyä hyvällä pelillä ja hyvällä peliilmeellä. Kauteen mahtui paljon. Keväällä pelattiin liigan ykköstä jota hallitiin suvereenisti. Syyskierroksella saatiin liigassa jo tasaisempia pelejä ja huomattiin että lepsuilut kostautuu, mutta omilla vahvuuksilla pärjätään kenelle vaan. Maaleja tehtiin kauden aikana 103 ja omissa soi vain 19 kertaa. Voittoja kertyi 14 kappaletta, tasapelejä 2 kpl ja takkiin tuli 2 kertaa. Ei siis vallan huono suoritus. Tästä voidaankin lähteä hyvin mielin kohti talven harjoittelujaksoa. Kehitetään pelillistä ja pallollista osaamista ja parannetaan fyysisiä ominaisuuksia. Kiitoksia kaudesta pojille ja taustoille, mukava oli jännittää katsomon puolella! TJo
Uusi ikäluokka toimintaan mukaan
FC Haka juniorit kutsuu vuonna 2005 syntyneet pojat mukaan toimintaansa Huomenna klo 17:00 Hotelli Waltikassa alkaa vanhempainilta koskien uuden poikien D12 ikäluokan toimintaa Haka junioreissa. Kaikki jalkapalloharrastuksessa jo mukana olleet ja ne, jotka haluavat aloittaa nyt olette tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan harrastuksesta seurassamme. Yhteydenotot Mikko Hatakka 0400-993954 tai Hannu Heikkinen 040-7740488 Tervetuloa! Hakan D-tyttö joukkueet kohtasivat viimeillä kierroksella FC Nokian joukkueet D12 matkasivat Nokialle FC Nokian 03:sten vieraaksi. Taistelu oli hyvää ja peli tasaista, ikäeroa ei huomannut kentällä. Hyvin torjuneen Haka maaliahti Jasmin Santalan torjuman pallon pisti Nokian pelaaja maaliin, osan odotellessa paitsio vihellystä, mutta pallo vietiin keskelle ja näin tilanne oli 1-0 Nokialle. Haka tytöt pystyivät luomaan paikkoja, vain viimeistely ei onnistunut. Pelin loppupuolella pääsi Nokia
tekemään toisen ja näin lopputulos oli 2-0, Haka tyttöjen upesta taistelusta huolimatta. D13 Haka tytöt kohtasivat Tehtaan kentällä FC Nokian 04 joukkueen. 2 min ja Aava Palman syötöstä pääsi Anniina Passila iskemään 1-0. Nokialaiset hyökkäsivät hyvin ja tulosta tuli 7 min kohdalla, keskitys ja pelaaja vapaana tilanne 1-1. Tästä Hakan pelaajat sisuuntuivat Anniina teki vielä kaksi ja Aava yhden. Puoliaika tilanne 4-2. Haka tytöille tuli hyvin paikkoja, Nokian maalivahdin hyvin torjuen oli tilanne samana pitkään. Viimeisen 10 minuutin aikana Haka onnistui kolmesti, maalareina Anniina, Jenni Hämäläinen sekä pelin lopussa volttiheiton seurauksena Aava. Peli oli Hakan pelaajilta hyvää yhteispeliä, syöttöjen onnistuessa, luoden hyviä maalintekopaikkoja. Pelin lopputulos Hakalle 7-2. Haka tyttöjen kausi jatkuu 8-9.10 pelattavalla Waltikka turnauksella, johon osallistuu 16 tyttöjoukkuetta eri puolilta Suomea. Pelit pelataan Saharan ja Apian kentillä, kaikki tyttö futista seuraavat paikalle kannustamaan Haka tyttöjä hyviin suorituksiin! Piirinsarjan tilanne: https://www.palloliitto.fi/tampere/pelitoiminta/tulospalvelu/j alkapallo-2016-tulokset/tytot?&trejp16&t03l B-pojilla jäsentenväliset Perjantaina pelattiin tehtiksellä koko loppukesän odotettu B17 kakkosen ottelu HJS/Haka YJ Haka-j. Ottelu oli viihdyttävä ja molemmilla joukkueilla oli hetkensä. Pelin voitti YJ 3-1
Tomy Nurmesniemen kahdella ja Vikke Aholan yhdellä maalilla. Haka-j:n maalin viimeisteli Onni Huvinen. Voitto paransi YJ:n asemia sarjataulukossa, sijoitus on neljäs tasapisteissä kakkosen kanssa. Haka-j on vahvasti keskikastissa ja perjantaisilla otteilla pisteitä on luvassa vielä lisää. Seuraavat ottelut: 1.10. klo 13:00 LTU HJS/Haka YJ Kaarinassa 2.10. klo 16:00 FC Haka-j RaiFu tehtiksellä D-tyttö piiriliigassa joukkueet Haka D13 tytöt kohtasivat Kaupissa Ilves vihreän piiriliigan ottelussa. Peli oli tasaista vääntöä, molempien joukkueiden luodessa maalipaikkoja. Tällä kertaa Ilves käytti paremmin paikkansa tehden 2 maalia. Hakan onnistuessa kerran, Senni Tolosen tehdessä maalin, näin
lopputulokseksi saatiin 2-1. Haka D12 tytöt kohtasivat Tehtaan kentällä tappiottomalla pelillä pelanneen FC Ryskeen. Ensimmäisellä puoliajalla Haka tytöt pistivät Ryskeen ahtaalle hyvällä taistelulla. Maija Tappuran upea kuti takasi puoliajalle mentäessä 1-1 tilanteen. Toisella puoliajalla Ryske sai onnistumisia ja Haka tyttöjen hakiessa maaleja pääsi vierajoukkue tekemään useamman maalin, lopputulos 1-7. Molemmilla Hakan joukkueilla on 1 piirinsarjapeli jäljellä ja molemmat kohtaavat FC Nokian joukkueet, D12 vieraissa 03 joukkueen ja D13 kotonaan Ti 27.9 tehtaan kentällä 18.15 FC Nokian 04 joukkueen. Ti 20.9. D12 Piiriliigaa TKT FC Haka j/musta, Ensilän tekonurmi Kauden toiseksi viimeinen sarjakoitos käytiin TKT:n kotikentällä Ensilän tekonurmella. Melko hyväkuntoinen joskin hieman epätasainen pieni tekonurmikenttä melko kaukana kaupungin sykkeestä herätti kentänlaidalla keskustelua. Tälle kaudellehan säännöt muuttuivat niin että vielä C ikäisiin saakka pelataan pienellä kentällä. Palloliitto perusteli muutosta sillä että tästä on hyvät kokemukset keski-europasta ja muista pohjoismaista. Väittäisin kuitenkin että hyvät kokemukset tulee sen kautta että kunnat on alkaneet rakentamaan myös näitä pieniä tekonurmikenttiä. Jolloin kenttiä on enemmän ja ne on vapaammin myös höntsy käytössä.
Että vinkkiä vaan sinne päättäjien suuntaan, nostettaisko Valkeakoski eturiviin pienten kenttien rakentamisessa. Ai niin tämän piti olla selostus ottelu tapahtumista. Joukkueella oli alla kirvelevä tappia Lekiä vastaan sunnuntailta Tehtaankentältä. Mutta täytyy myöntää että Leki oli tuossa pelissä kaikilla osa-alueilla meitä parempi. Tälle päivälle jäi siis paljon parannettavaa. Panoksiakin pelissä on,koska voitto kasvattaisi etumatkan pahimpiin vastustajiin lähes tavoittamattomaksi. Peli aloitettiinkin ihan eri energialla, kuin mitä Leki peli pelailtiin. Ensimmäinen pari minuuttinen saatiin luotua vahvasti painetta. Mutta sitten TKT numero 16, jonka pujuista olisi pallon lisäksi myös Huhdanpään Sami mennyt kyyristymättä, heilautti puolesta kentästä lapikasta. Tulinen laukaus sai kaikkien päät kääntymään ja vaikka maalia ei tullutkaan. Jonkinmoinen kipsi iski koko joukkueeseen. Sen jälkeen alkoi myös katsomossa nousta ikäviä muistoja sunnuntain pelistä. Me oltiin koko ajan askeleen jäljessä ja kun juostiin pallon perässä, niin silloin kun pallo oli meillä ei enää muistettu liikkua vapaisiin paikkoihin. Ei pelattu enää omaa peliä. 12 minuutin kohdalla tämä kostautui. Pallon menetys keskialueella ja puolustus hieman liian kaukana vastustajasta. Nopealla nousulla TKT siirtyy johtoon. Pallo keskiympyrään ja etsimään lääkkeitä pelin kääntämiseen. Ohjeet valmennukselta oli selkeät. Rauhassa nyt! Eli omalla pelillä ja omilla vahvuuksilla. Tehdään sovittuja juttuja ja luotetaan omaan tekemiseen. Ja hiljalleen alkoi myös peli tasoittumaan ja aika ajoin päästiin luomaan jo painettakin TKT:n maalille. Muutama laukauskin saatiin aikaiseksi, mutta ei yhtään niin laadukasta kutia kuin mitä Alpi esitteli lämmittelyssä. TKT otti hyvin ajan pois, joten tauolle mentiin 1-0 tilanteessa. Tauolla keitettiin käärme soppaa ja juonittiin kuvioita. Toinen puoliaika nostamalla topparit laitureiksi. Tästä
saatiinkin hyvin tehoa keskikentälle ja tukea hyökkäyksille. Nyt alettiin saamaan jo syöttöjäkin omille ja pallo kontrolli alkoi siirtymään meille. Saatiin myös muutama kulma joista pienellä tarkkuudella oltaisiin saatu vaarallisia tilanteita. 35 minuutin kohdalla Tuke veivasi oikeassa laidassa sellaisen soolon että puoli TKT:tä oli solmussa. Vielä napakka syöttö maalille ja oikeasikaisesti maalille syöksynyt Roope sijoitti pallon maaliin. Peli tasan, lääkkeet löydetty ja usko omaan tekemiseen palautunut. Nyt lähdetään hakemaan voitto osumaa. Peli jatkui tasaisena vääntönä. Kummallakin oli omat paikkansa. Puolustus, Aleksin johdolla, teki TKT:n yritykset tyhjäksi. Meidän harmiksi emme päässeet oikeastaan kertaakaan todella mittaamaan TKT:n maalivahdin päivän kuntoa. TKT puolusti hyvin, mutta myös meidän viimeistely ontui. Joko laukausta viriteltiin liian pitkään tai pallo karkasi jalasta juuri ratkaisevalla hetkellä. Ja kun itse et tee niin vastustaja tekee. 10 minuuttia ennen loppua laukauksen jälkeen emme saa sivottua maalin edustaa ja TKT:n pitkämies kurottaa pallon maaliin. tsempataan. Taas ollaan takamatkalla. Mutta nyt Viimeiselle kympille saimme luotua lähes jatkuvan paineen TKT:n päätyyn. Pelasimme järkevästi, liikutimme palloa, teimme hyvin töitä myös pallottomana. Mutta toista kertaa emme saaneet palloa maaliin. Peli 2-1 TKT:lle joka nousi tasapisteisiin sarjassa. Kummallakin on vielä peli sarjaa jäljellä, joten tiukaksi menee. Sarjapisteitä tärkeämpää on kuitenkin joukkueen kehittyminen kovien pelien ja onnistumisien kautta. Pelissä oli tänään, häviöstä huolimatta, paljon onnistumisia. Niitä pieniä yksittäisiä, joiden summasta syntyy se tasaisen pelin voitto. Tänään pyrittiin pelaamaan joukkueena, pyrittiin tekemään töitä pallottomana, puhuttiin, karvatiin ja riistettiin palloja. Pelien tempo on kasvanut huomattavasti alkukaudesta ja nyt vaaditaan kaikilta kentältä kokoajan osallistumista.
Enää ei voi jäädä epäonnistumisen jälkeen levittelemään käsiään. Muistakaa pojat että jokaisen epäonnistumisen jälkeen olette lähempänä onnistumista. Seuraavaksi edessä on kauden viimeinen sarjapeli keskiviikkona 28.9. klo 18:15 tehtiksellä. Silloin voidaan käyttää kaikki kauden aikana saadut opit ja kerätä ne parhaat onnistumiset kauden päätökseen. teksti: Tjo B-junnuille voitot Molemmat B-juniorijoukkueet sunnuntaina. olivat tulessa Tehtiksellä Ensin Haka-j kohtasi MuSan Porista. Joukkueet olivat ennen peliä tasapisteissä joten odotettavissa tiukka peli. Kotijoukkue sai peliin hyvän startin kun jo viidennellä minuutilla Akseli Sormunen vapautti Onni Huvisen läpiajoon ja Onni tapansa mukaan viimeisteli kylmän viileästi 1-0. Peli jatkui lievässä Haka-hallinnassa ja kotijoukkueella oli useampia puolittaisia läpiajoja joissa vieraiden maalivahti kuitenkin veti pidemmän korren. Tauolle siis 1-0 tilanteessa. Toinen puoliaika alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla kun MuSan Kristian Aarola upotti roikkupallon takanurkkaan, 1-1. Kotijoukkue ei häkeltynyt vaan jatkoi hyvää peliään. Palkinto tuli jo puoliajan seitsemännellä minuutilla kun Niklas Pynnönen laukoi maalinedusruuhkaan josta MuSa-puolustus jatkoi pallon verkon perille. Minuutti tästä ja Haka-j herkutteli maalinedustalla: Akseli Sormunen tarjoili ja Ville Brander upotti loppulukemiksi 3-1. Kaikenkaikkiaan tasapainoinen ottelu valkopaidoilta, pelattiin rauhassa omaa peliä ja
tuloksena jo neljäs peräkkäinen voitto. Illan toisessa pelissä kärkipaikoista taisteleva HJS/Haka YJ kohtasi sarjan tyvipään TuWen. YJ hallitsi peliä alusta asti ja vyörytti hyökkäyksiä TuWen maalille. 14 minuutilla kuparinen meni rikki Tomy Nurmesniemen komealla kaukovedolla. Neljä minuuttia myöhemmin Justus Kunnas viimeisteli Vikke Aholan syötöstä ratkaisevan oloisesti 2-0. Vielä viisi minuuttia ennen taukoa Aleksi Huiko hakeutui parhaalle maalintekosektorille, Vikke Ahola keskitti ja Allu pukkasi taukoluvuiksi 3-0. Toiselle puoliajalle tuli kylläisen oloinen HJS/Haka-ryhmä. Ottelua kyllä hallittiin mutta peli oli enemmän tai vähemmän kävelyä. Ei TuWe tosin paikoille päässyt, siitä piti huolen Juuso Aholan isännän ottein johtama puolustus. 44 minuutilla Justus Kunnas ehti ensimmäisenä oman laukauksensa ripareille ja upotti illan toisen maalinsa, 4-0. Hetki ennen ottelun loppua Vikke Ahola kruunasi hyvän pelinsä tekemällä loppunumeroiksi 5-0. Ylivoimainen esitys valkopaidoilta, enemmän tahtoa ja numerot olisivat olleet reilusti rumemmat. Sarjatilanne on sellainen että HJS/Haka YJ on neljäntenä 15 pisteellä, Haka-j viidentenä 13 pisteellä. Ja kun syksyn odotetuin ottelu pelataan perjantaina 23.9. klo 19.00 Tehtiksellä HJS/Haka YJ Haka-j, on pöytä katettu mahdollisimman mielenkiintoiselle ottelulle. Tätä peliä kumpikaan joukkue ei halua hävitä, mutta turha odotella sopupeliäkään.
C14 Alueliigaa, SalPa: 5-0! FC Haka 18.9 C-14 Alueliiga Haka vs SalPa, 5-0 (2-0). Pelipäivä, juhlapäivä. Fantastinen keli ja vielä Tehtis. Vastassa SalPa Salosta. Voitto alla lähdettiin tähän matsiin ja fiilis joukkueessa oli korkealla tasolla. Sovittiin joukkueen kanssa, että tänään täytyy nauttia. Sarjataulukkoa on turha katsella, jokainen peli lähtee 0-0 tilanteesta ja 110% asenteesta. Avauskokoonpano:
Aloituskokoonpano.
Vaihdossa: Närhi, Merikoski, Jokio, Tikkala Taustat: Vastuuvalmentaja Rousku Valmentaja Rekomaa Fysiikkavalmentaja/Joukkueenjohtaja Sillanpää Huoltaja Laakso 1.Jakso Pelin alku oli hieman tunnustelua ja hakemista. Täytyi löytyä tatsi tekemiseen. Sovimme, että tänään otetaan ylhäältä kiinni ja kiimaprässi ensimmäiselle kymmenelle minuutille. Se tuotti tulosta ja pääsimme niskan päälle ottelussa. Menneellä viikolla avaamispelin hiomista käsitelleet harjoitukset saivat pelimme rullaamaan paremmin. Muutamaa syöttövirhettä lukuunottamatta pelimme sujui mallikkaasti koko ensimmäisen jakson. Kova prässimme alkoi tuottaa tulosta 23. minuutilla ja loistavan ottelun pelannut Tuomas wohveli Pynnönen sai katkaistua vastustajan maalivahdin avauksen keskialueella ja wohveli näki, että maalivahti oli ulkona maalistaan. Mieletön puolivolley 35 metristä maalivahdin yli! Peli 1-0. Se maali vapautti pelimme. Maalivahti avasi pallon suoraan jalkaan noin 35m päähän maalista ja siitä kosketus ja veto maalivahdin yli. kommentoi nöyrään tyyliinsä Pynnönen. Peli tosiaan alkoi olemaan meidän. Ottelun 40. minuutilla oikealla laidalla pelannut Jeremias jerkku Partanen saa pallon. Kuljetus keskemmälle, ja fantastinen keskitys kuudentoista rajalta takatolpalle, jossa Wiljam wili Valtosen maalivainu ei petä. Pallo maalin kattoon ja peli 2-0! Jerkulta kiva passi takatolpalle, josta oli hyvä laittaa
sisään. kommentoi Valtonen. Puoliaika. Pienet analyysit ja neuvot valmentajilta ja hörppyä. Tehtiksen tyylikäs pukukoppikello pirauttaa sen merkiksi, että mennään pelaamaan ja NAUTTIMAAN vielä 40 minuuttia! 2.Jakso Toinen puoliaika olikin sitten vielä selvempää kotijoukkueen näytöstä. Pallonhallinta Hakalle noin 78% 22%. 65. minuutti ja 3-0, Valtonen jälleen heiluttamassa verkkoja ja maalaa illan toisensa. Syötön maaliin tarjoili Eemil meemil Sillanpää. Pientä sähläystä boksissa ja Eemil sai pallon, hassutti vastustajan ja antoi mulle loistavan syötön, josta oli hyvä putata maaliin. kommentoi Valtonen toista osumaansa. Jos ei aikaisemmin, niin nyt peli ratkesi lopullisesti. Paine käytännössä jatkuvasti SalPan puolustuskolmanneksella ja Haka käytti kesän aikana harjoiteltuja murtautumismalleja tyylikkäästi ja tehokkaasti hyödykseen. 69. minuutti. Kuudentoista rajan hässäkän jälkeen pallo pomppii Juha jugi Närhelle, jonka tarkka jalkapöytäveto painuu 20 metristä vastustamattomasti maalin takanurkkaan. Peli jo 4-0! Maali tuli semmoisesta paikasta, josta pääsin hyvin laukomaan Sanoi Närhi vaatimattomana. Kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Haka saa kulmapotkun. Sitä antamaan vasurillaan Topias il capitano Listo. Pallo jää pomppimaan ja suuntautuu vastustajan jalasta Veikka kaasu jr Kaasalaiselle kuudentoista rajalle, jonka hiljainen, mutta tarkka veto painuu maata pitkin oikeaan alanurkkaan! 5-0! Peli Tehtiksellä oli tänään suvereenisti kotijoukkueen. Kaikki olivat onnistujia tänään. Joukkueena voitettiin. Kiitos myös loistavasti pelanneille -03:sille, Veikalle ja Laurille.
Lopuksi vielä ne kuuluisat plussat ja miinukset, jotka jokainen pelaaja tällä kertaa itsearvioi: Antti Paasi + Peliin osallistuminen jalalla. + Sijoittuminen. + Pelinohjaamisessa ohjeet selkeitä. Havainnointi pelinavaamisessa: tilan ja ajan käyttäminen ja parhaan mahdollisen ratkaisun löytäminen. Syötöt ajoittain lepsuja tai epätarkkoja. Osa pitkistä palloista jäi huomattavan vajaiksi. Äänenkäyttö keskityspalloissa yms. Ja kaikkia plussakohtiakin voisi kehittää vielä paljon. Eemil Sillanpää + Tein monta hyvää pallonriistoa. + Pelirohkeutta löytyi esim. lähdin haastamaan 1v1 rohkeasti. + Syötöt menivät ihan hyvin omille. Kovuutta olisi vielä tarvinnut lisää. sijottuiminen oli välillä vähän huonoa. Paikoista olisi pitänyt tehdä maali. Eetu Leiri + Hyvää sijoittumista pallollisena. + Menin kovaa ja hyvin tilanteisiin. + Hyvin syöttelin alhaalla.
Pelin alussa en ollut hereillä. Syötöt ei mennyt alussa aina pelikaverille. Olisin saanut mennä vielä kovempaa tilanteisiin. Otto Tikkala + Laitapelaaminen onnistui kohtalaisen hyvin. + Syötöt menivät omille lähes jokaisella yrityksellä. + Puolustuspelaaminen oli hyvää. Alussa kesti hetki päästä peliin mukaan. Ratkaisuja olisin voinut tehdä nopeammin. Hyökkäävää laitapelaamista olisi pitänyt olla osaltani enemmän. Mikko Laakso + Kulmapotkut onnistui hyvin. + Sain syötöt kulkemaan hyvin. + Pääsin maalipaikoille pari kertaa. Peli ei oikein kulkenut (varmaan alkuviikon kuumeilun takia). Reagointi oli hidasta. Menetin pallon pariin otteeseen. Wiljam Valtonen + Syötöt napsui omille aika hyvin. + Olin mielestäni ihan hyvin koko ajan pelattavana. + Loin hyvin maalipaikkoja itselleni ja muille.
Vähän liian hätäistä viimeisellä kolmanneksella. Maalipaikat olisi voinut käyttää paremmin hyödyksi. Tulin hakemaan vähän liian alhaalta palloa välillä. Markus Hietaniemi + Kierrätin hyvin palloa. + Hain paikkaa pallottomana ihan hyvin. + Käytin ääntä. Olisi pitäny katsoa tarkemmin minne syöttää, jotta saisimme pallon ylöspäin. Olisi pitänyt olla ajoittain huolellisempi. Olisi pitänyt tehdä maali hyvästä paikasta, jonka munasin. Tuomas Pynnönen + Omasta mielestä havainnoin peliä hyvin. + Murtavat syötöt onnistuivat. + Muutamia hyviä pallonriistoja tuli. Aktiivisuutta olisi saanut olla enemmän. Rohkeutta pelin avaamiseen. Joskus sijoituin kentällä väärin. Jeremias Partanen + Syötöt alun jälkeen hyviä. + 1v1 tilanteet onnistui. + Liikkeet onnistui. Haltuunotot olisivat voineet olla parempia.
Syötöt alussa. Vedot vasemmalla jalalla luokattomia. Topias Listo + Haastoin ja olin rohkea. + Pelasin enemmän taskussa/keskellä. + Olin aktiivinen. Olisin pystynyt voittamaan enemmän 1v1 tilanteita. Puhetta olisi saanut olla enemmän. Osa keskityksistä. Juha Närhi + Pystyin pelaamaan laitapuolustajana ihan hyvin. + Sijoittuminen. + Maali. Pallovarmuuden puute. Syöttöjen hiljaisuus. Laitanousujen puute. Akseli Korhonen + Sain pallonriistoja + Syötöt menivät omille lukuun ottamatta niitä paria. + Minun ja Markuksen yhteistyö oli hyvää alakerrassa. Joissakin kohtaa menin liian löysästi tilanteeseen. Osa syötöistä oli liian hitaita.
Osa purkupalloista oli liian lyhyitä. Veeti Jokio + Laitapelaamisessa yhteistyö toimi. + Nousut laidasta onnistuivat. + Syötöt. Paikat olisin voinut käyttää tehokkaammin. Olisin voinut liikkua paremmin pelattavaksi. Pidin liikaa palloa. Stig the ghostwriter FC Haka C14:n Alueliigapelit jatkuvat Turku-away:llä. Tepsiä vastaan ensi viikon lauantaina 24.9.