n Karjalohja n Lohja n Nummi n Pusula n Sammatti

Samankaltaiset tiedostot
Viikko-ohjelmaa 14-21/2016

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Toimintaa toukokuussa 2019

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Syysohjelmaa 2015 LOHJAN KANTASEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

lapset - nuoret perheet

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Riistaveden alueseurakunta

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo ja klo seurakuntatalossa.

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

lapset - nuoret perheet

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

lapset - nuoret perheet

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo 17.30

lapset - nuoret perheet

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kokousaika Maanantai kello Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 KOKOUKSEN AVAUS JOULUNAIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2017

lapset - nuoret perheet

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

Omatoiminen tehtävävihko

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

lapset - nuoret perheet

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

Kaavi JOULUNAIKA 2015

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

toimisto gsm gsm

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Tämän leirivihon omistaa:

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa


lapset - nuoret perheet

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo Sampo Luukkonen puheenjohtaja

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Usko. Elämä. Yhteys.

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu


KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

Transkriptio:

Lohjan seurakunnan tervehdys koteihin Lojo församlings hälsning till hemmen 5.4.2017 n 1/2017 n Karjalohja n Lohja n Nummi n Pusula n Sammatti Armon istuin, Pyhän Laurin kirkon maalaukset http://www.kuvio.helsinki.fi/lohja/ (Kuva: )

P ä ä k i r j o i t u s Reformaatio Me täällä seurakunnassa vietämme reformaation merkkivuotta. Mitä ihmeen reformaatioita? Voisitko kertoa suomeksi? Jaa, tahdotko pitkän selityksen vai lyhyen? Lyhyt kelpaa, kiitos. Sana reformaatio tulee latinasta ja tarkoittaa käännettynä uudelleen muotoilemisista. Jassoo, eipä tuokaan kerro minulle yhtään mitään. Muistatko Martti Lutherin? Juu, kyllä kai? Eikös se ollut mies, joka puhdisti uskon? Naulasi teesejä jonkun kirkon oveen. Olet aivan oikeilla jäljillä. Viisisataa vuotta sitten Luther kävi sisimmässään kovaa taistelua. Hän yritti tehdä kaikkensa, että kelpaisi Jumalalle. Mitkään hyvät teot eivät kuitenkaan riittäneet puhdistamaan hänen huonoa omaatuntoaan. Mitä hän sitten teki? Umpikujassaan hän tutki Raamattua, Paavalin kirjeistä hän löysi oivalluksen: pelastuksen eteen ihmisen ei tarvitse tehdä mitään hyviä tekoja. Pelastus on Kristuksen lahja häneen uskoville. Nyt muistakin, mitä sitten tapahtui? Hän löi vuonna 1517 lokakuun viimeisenä päivänä 95 teesiä, joissa hän erityisesti arvosteli sen ajan kirkon tapaa tehdä Jumalan rakkaudesta ja anteeksiantamuksesta kauppatavaraa. Ahaa, tämä Luther siis ymmärsi uudestaan, että jokainen ihminen on taivaan Isän silmissä arvokas. Aivan oikein, näin pääsiäisen lähestyessä me jokainen saamme taas ymmärtää uudelleen, että Ristin Mies sovitti kaiken syyllisyytemme. Tämän uudelleen muotoillun lehden välityksellä tahdomme kertoa Sinulle, missä kaikkialla täällä Lohjalla juuri Sinulla on mahdollisuus tulla mukaan kuuntelemaan, katselemaan ja osallistumaan. Juhani Korte Lohjan seurakunnan kirkkoherra juhani.korte@evl.fi Sinä it-innostunut, tästä suoraan nettisivuille: H e t k i h i l j a i s u u t t a Pekka Kaskinen Yhteyden salaisuus 2 Ennen kuolemaansa Jeesus piti opetuslapsilleen jäähyväispuheen. Siinä hän kertoi, mitä pian tulisi tapahtumaan. Hän lohdutti heitä kertoen, että hän menisi Isän kotiin valmistamaan heillekin sijaa. Isän kodissa on monta huonetta. Jeesus vertasi itseään viinipuuhun, jossa on paljon oksia: Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä, hän sanoi. Viimeisessä puheessaan Jeesus korosti keskinäisen rakkauden tärkeyttä: Minun käskyni on: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Lohkare Yhteys seurakunnassa on yhteyttä erilaisuuden keskellä. Tätä yhteyttä on verrattu ihmisruumiiseen, jossa on monta jäsentä. Vasta yhdessä osat muodostavat kokonaisuuden. Yhteys ei ole sitä että oltaisiin erillisiä paloja samassa suuressa palapelissä. Se on jotain paljon enemmän: Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa., kuvasi apostoli ensimmäisellä vuosisadalla. Lohjan seurakunnassa on viime vuosien aikana opeteltu elämään erilaisina yhdessä. Kantaseurakuntaan on liittynyt neljä alueseurakuntaa, jolla jokaisella on omat tapansa ja historiansa. Kaikki meidät on liitetty yhteen ja samaan puuhun, Kristuksen yhteyteen. Kaikki oksat ovat samanarvoisia. Kaikilla on omat lahjansa tuotavana yhteiseen pöytään. Yhteys on sitä, että opitaan elämään yhdessä ja arvostamaan toisiamme ainutlaatuisuutta. Yhteyden rakentamiseen tarvitaan armahtavaista mieltä ja kärsivällisyyttä. Yhteys kirkossa ei koskaan ole ollut täydellistä. Jo pian Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen alkuseurakunnassa syntyi riitoja ja erimielisyyksiä. Kirkko on tänäänkin yhteisö, jossa ajatellaan monista asioista eri tavalla. On tilanteita, joissa erimielisyys katoaa ja yhteys tulee erityisellä tavalla todeksi. Viimeisenä iltana, jonka Jeesus vietti opetuslastensa kanssa, hän jakoi heille ehtoollista. Ehtoollispöydässä ei kysytä mielipiteitä eikä aseteta ihmisiä arvojärjestykseen. Siellä Jeesus itse tulee meitä aivan lähelle. Rajat näkyvän ja näkymättömän maailman välillä sekä ihmisten välillä hälvenevät. Olet kutsuttu yhteyteen. Anna-Mari Kaskinen

Vad hände på lördagen? Vi vet vad som hände på långfredagen. Och vi vet vad som hände på påskdagen. Men vad hände på lördagen? Dagen mitt emellan. På långfredagen gick allt sönder. Jesus pinades till döds, alla förhoppningar grusades. På söndagen uppstod Jesus från de döda och en ny verklighet började ta form. Men vad hände på lördagen? Dagen efter katastrofen. Då vidden av det inträffade långsamt började sjunka in hos de som drabbades. En ny dag med en insikt om att allt var på riktigt slut. På lördagen tar vi en paus från påskdramat, men för lärjungarna var det en dag då sorgen blev tyngre och frågorna mörkare. Det är mot denna bakgrund lördagens natt får sin betydelse. När all mänsklig tro är slut, då stiger Gud ner och uppväcker Jesus från de döda. Lördagen är ingen paus efter långfredagen, utan den är en förstärkning av uppgivenheten. Den enda handlingskraft som verkar finnas kvar handlar om att bereda kroppen av en älskad mästare för döden. Då väcker Gud sin son ur dödens grepp. Gud triumferar över Lohjan seurakunnan ikonimaalauskurssilaisten ikoneita on jälleen esillä Karjalohjan, Lohjan ja Virkkalan kirkoissa. Seurakunnan ikonimaalauskursseilla tutustutaan ikonimaalauksen eri vaiheisiin, ikoniteologiaan sekä ikonitaiteen historiaan. Ikonimaalausta opetellaan perinteistä munatemperatekniikkaa käyttäen. Kevätkausi on päättynyt, mutta uudet kurssit alkavat jälleen syksyllä. Opettajana toimii Ritva Tarima, p. 0400 719 563, ritva.tarima@suomi24.fi. Hiljaisen viikon musiikkihartaus Tunder, Pergolesi, Bernhard Collegium Musicum Lohja ja sopraano Inka Kinnunen Mukana myös pastori Mirja Harhanen Lohjan Pyhän Laurin kirkossa keskiviikkona 12.4.2017 klo 18 alla makter. Därför är påsknatten själva centrum i kristen tro. Det är påsknatten som gestaltas i dopet och i nattvardens bröd och vin. Vi tror att Gud är den ende som kan skapa liv där allt är dött. Gud kan väcka tro där alla förhoppningar gått sönder. Vi tror på en Gud som inte lämnar oss i sorgens mörker utan skapar nytt liv. Raimo Kuismanen Ikoninäyttely Karjalohjan, Virkkalan ja Pyhän Laurin kirkoissa 500 vuotta Lutherin teeseistä Suomi 100 vuotta Suomalainen messu Lohjan Pyhän Laurin kirkossa Reformaation ajanjakso alkoi, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan 31.10.1517. Vuoden 2017 kutsuminen reformaation merkkivuodeksi kertoo kasvaneesta yhteydestä. Merkkivuodesta puhuminen korostaa sitä, että reformaatio ei ole vain juhlan aihe. Katumus ja sovinnon etsiminen ovat osa reformaation merkkivuotta. Reformaation merkkivuodelle on annettu otsikko Armoa 2017! Otsikko on samaan aikaan toteamus ja pyyntö. Armon korostaminen nousee Lutherin ajattelusta. Armon korostaminen on myös yhteistä kaikelle kristinuskolle. Merkkivuosi haastaa pohtimaan, mitä armo ja armollisuus ovat, miten ne näkyvät nyt ja mitä olisi tehtävä, jotta ne vaikuttaisivat entistä voimakkaammin. Lue lisää www.reformaatio2017.fi/ Lutherin musiikillinen perintö - tapahtumia: 3.5. klo 18 seminaari Lohjan srk-keskus (Sibeliuksenk. 2), läpileikkaus luterilaisen liturgian ja musiikin vuosisadoista, Juhani Haapasalo & Harri Kerko. 7.5. klo 18 musiikkimessu, Pyhän Laurin kirkko, Collegium Musicum, urkurina Kaisa-Leena Hannikainen, kanttorikuoro, Kamarikuoro Gloria, joht. Seppo Murto. Yhteisvastuukeräys 2017 torjuu ihmiskauppaa Nummen alueella Yhteisvastuun yhteyshenkilönä toimii diakoni Tanja Mäkelä (vas.). Nummella on sunnuntaina 23.4. kello 11 14 Yhteisvastuutapahtuma. Torstaina 27.4. kello 19 Nummen kirkossa soi Yhteisvastuukonsertti. Yhteisvastuukeräys 2017 torjuu ihmiskauppaa ja tukee nuorten syyrialaisten pakolaisten koulutusta. Suomessa keräysvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja yhteistyössä Pro-tukipiste ry:n, Rikosuhripäivystyksen, Pakolaisneuvonta ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n kanssa. Lisätietoja www.yhteisvastuu.fi Lohjan seurakunnan alueella keräystilin numero on: FI2240061050000011. Tilille annetuista lahjoituksista kymmenen prosenttia kohdentuu hyväntekeväisyyteen Lohjan seurakunnan alueelle. Yhteisvastuukeräystä koordinoi johtava diakoniatyöntekijä Katja Itämäki. Keräystuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun välityksellä kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun. Vuoden 2017 esimerkkikohdealueena on Lähi-itä. Keräysvaroilla tuettava kansainvälinen työ auttaa erityisesti konfliktien keskellä asuvia nuoria, jotta he pystyisivät rakentamaan hyvän elämän eivätkä joutuisi ihmissalakuljettajien ja ihmiskaupan uhreiksi. Kaikista maailman maista Jordania on ottanut vastaan kolmanneksi eniten pakolaisia, yli 650 000 ihmistä. Pakolaistilanne koettelee luonnonvaroiltaan köyhää Jordaniaa, jossa asukkaita on noin 6,6 miljoonaa. Kouluissa tila loppuu kesken, ja pakolaisista yli kolmasosa oli viime vuonna koulutusjärjestelmän Lohjan kantaseurakunnan omat musiikkiryhmät juhlistavat osaltaan Suomen sadatta itsenäisyyden juhlavuotta esittämällä Lasse Heikkilän säveltämän Suomalaisen messun konserttiversiona Lohjan kirkossa sunnuntaina, 9.4. kello 18. Konserttia ovat toteuttamassa Laurin Laulajat, Kirkkosällit sekä Collegium Musicum orkesteri Timo Saarion johdolla. Suomalainen messu esitettiin ensi kerran tällä kokoonpanolla Lohjan kirkossa 10 vuotta sitten. Sen musiikki on hyvin kansanomaista ja tarttuvaa. Tunnetuin messun lauluista on Laulu Suomelle, joka on vakiinnuttanut paikkansa hengellisten isänmaallisten laulujen joukossa. Kuoron, kvartetin ja kansanmusiikinomaisten orkesteriosuuksien vaihtelun ansiosta konsertista muodostuu puhutteleva, mutta myös viihdyttävä kokonaisuus. Suomalainen messu on alle tunnin mittainen kokonaisuus, joten vaikkapa äänestyskäynnin yhteydessä kannattaa poiketa sitä kuuntelemaan ja vielä ehtii hyvissä ajoin ulkopuolella. Ulkomaanapu tekee työtä erityisesti nuorten koulutuksen ja toimeentulon parantamiseksi. Keräysvaroja käytetään myös pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön Keski-Afrikan tasavallassa, Ugandassa ja Myanmarissa. Kamerakeskus Seurakunnan mieskvartetti laulaa monipuolista kirkkomusiikkia keskiaikaisista hymneistä negrospirituaaleihin. Kirkkosällit eli laulajat Tauno Lagerkrantz, Matti Kuusela, Timo Saario ja Olli Merinen. seuraamaan kunnallisvaalien tuloslaskennan tuloksia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ei ohjelmamaksua. Lohkare 3

Paastonajan piispantarkastus vei kohti pääsiäistä Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma vieraili Lohjan alueseurakuntien alueella tiistaina 21. maaliskuuta. Vierailu toteutettiin tällä kertaa maatilavierailun merkeissä Vanha-Sippolan tilalle. Maatilalle oli saapunut joukko seurakuntalaisia, jotka vaihtoivat ajatuksia piispan ja hänen seurueensa kanssa. Keskustelussa käytiin lävitse monia maaseudun ja seurakunnan ajankohtaisia asioita. Keskustelussa tuli kaikesta rakennemuutoksesta huolimatta esille positiivinen näky tulevaisuudesta. Vaikka väki maaseudulla on vähentynyt, on myös uutta yritteliäisyyttä ja uusia avauksia. Mitä merkitsee tänään lähellä tuotettu puhdas ruoka? Totesimme yhdessä, että puhtaalla ja lähellä tuotetun ruoan arvostus tulee epävarmassa maailmanajassamme yhä enemmän arvostetuksi. Kiitokseksi Pusulan alueseurakunnan varapuheenjohtaja Jorma Kaira ojensi piispalle ja hänen seurueelleen vielä Pusulassa tuotettua puhdasta lähiruokaa: Juovin perunoita, Parikan hunajaa, Mannin munia, Töllin myllyn jauhoja sekä Tuukkasen ruisleipää. Piispa otti ilolla vastaan seurakunnan tervehdyksen. Alustavasti piispa lupasi tulla Pusulaan myös erikseen sovitulla ajalla vierailemaan Kärkölän kirkkoon. Paastonajalle asettunut piispantarkastus lähestytti meitä kohti pääsiäisen juhlaa. Seurakunta hiljentyy kohta Kristuksen kärsimystien ympärille. Mitä merkitsee Jeesuksen sovintokuolema tänään meille täällä Lohjan Pusulassa? Sinulla on tänä pääsiäisenä jälleen erinomainen tilaisuus tulla hiljentymään pääsiäisen syvimmän sanoman äärelle. Olet sydämellisesti tervetullut kaikkiin pääsiäisen ajan kirkollisiin tilaisuuksiin! Teksti Sampo Luukkonen,kappalainen, Kuva Pusulan alueseurakunnan varapuheenjohtaja Jorma Kaira ojensi piispa Tapio Luomalle paikallista lähiruokaa. Takana aluekappalainen Sampo Luukkonen ja nuorisotyönohjaaja Emilia Hujanen. Isä-Jaakon sana ja saarna Saarnamiehen matkassa läpi kirkkovuoden. Jaakko Saari toimi Sammatin kirkkoherrana yli 22 vuotta. Sinä aikana hän piti satoja saarnoja ja puheita. Hänen kirjoituksiaan julkaistiin myös paikallislehdissä. Sammatin vuosinaan Jaakko Saari valmisteli väitöskirjaansa Elämän laki Paul Althausin teologisen etiikan teoria sekä tutki sosiologiaa, subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen teoriaa. Uutteran kirkonmiehen puheista julkaistiin Jaakko Saaren 70-vuotispäivän kynnyksellä 11. maaliskuuta valikoima Isä-Jaakon sana ja saarna. Kirja vie lukijansa matkalle läpi kirkkovuoden. Liisa Laurila Tekstit, joita kirjoittaja itse luonnehtii noin körttipastillin pituisiksi, kertovat Raamatun tapahtumista, mutta myös vuodenkierrosta sellaisena, kuin se Sammatin pappilasta näyttäytyi. Jaakko Saari 70 vuotta Jaakko Saari toimi Sammatin kirkkoherrana yli 22 vuotta. Jaakko Saaren 70-vuotispäivänä maaliskuussa julkaistiin valikoima Isä Jaakon sana ja Saarna. Kirja on koottu hänen puheistaan ja vie lukijan matkalle läpi kirkkovuoden. Kirjoittaja itse luonnehtii niitä noin körttipastillin pituisiksi. Jaakko Saari on kertonut, kuinka Elias Lönnrotista jo ensimmäisinä Sammatin vuosina tuli esikuva ja kirjoitustensa kautta myös läheinen työtoveri. Lönnrotin merkitys suomalaisen virsikirjan kehittäjänä on ollut ratkaisevan suuri. Eläkevuosiensa aikana Jaakko Saari on perehtynyt Lönnrotin virsikirjatyöhön. Saarnavalikoiman pohjamateriaalina on ollut neljä paksua kansiota, saarnoja ja muita tekstejä. Niiden kautta välittyy ainutlaatuinen näköala pienen seurakunnan kirkkoherran työhön. Saarnat elävät mukana seurakunnan vaiheissa, tärkeissä kysymyksissä ja yhteisön elämässä. Aikanaan ajankohtaisiksi tarkoitettuja tekstejä ei valikoimassa ole, pääpaino on hengellisellä sisällöllä. Jaakko Saari puhuu Jumalan sanaa, koskettavasti ja ihmisläheisesti. Matti Pirhonen Oravannokkaan toukokuussa Sammatissa vietetään toista kevättä Oravannokka-viikkoa. Viikko alkaa torstaina 18.5. kello 18 Kinkeripiirien makkaranpaistoilla, jota emännöivät Raili Rantanen ja Päivi Nieminen. Sunnuntaina Sammatin Partio kutsuu patikoimaan Oravannokkaan. Lähtö kaatuneitten haudoilta aamulla kello 9.30. Perillä leiriruokailu. Pekka Paasinalho opastaa vaeltamisen vaativaan taitoon. Kyseessä on Suomi 100 -tapahtuma. Tiistaina 23.5. kello 10 14 on Kultaisen iän -kerholaisten, varttuneen väen retkipäivä Oravannokkaan. Keskiviikkona 24.5. on päiväkerholaisten retkipäivä. Perjantai, lauantai ja maanantai ovat varattavissa päiväkäyttöön. Sammatin lähetyspyhä 7.5. Jaakko Saari Sammatin kirkon edustalla. 4 Lohkare Sammatissa on sunnuntaina 7.5. Ari Muttosen ja Tapani Haapalan nimikkolähettitapaaminen. Päivä alkaa kello 10 messulla Sammatin kirkossa. Kambodzhan nimikkolähettimme, pastori Ari Muttonen saarnaa. Lähetystyön hyväksi nautittavalla neljän euron hintaisella soppalounaalla Muttonen ja maatalous- ja metsätieteiden tohtori Tapani Haapala esittelevät Lähetysseuran Kaakkois-Aasian työtä sekä kehitysyhteistyön ja ravitsemustyön hankkeita, joissa ovat mukana. Messun toimittaa aluepappi Raili Rantanen, kanttorina on Hannu- Pekka Heikkilä Antskogista. Kimppakyytimahdollisuus Lohjalta viraston P-paikalta kello 9, ilmoittaudu Raili Rantaselle puh. 050 552 3199.

Päivi Segerille pääsiäinen on kuoleman ja uuden elämän juhla Pääsiäisenä karjalohjalaisen Päivi Segerin mielessä kohtaavat kuolema ja uusi elämä. Pääsiäisenä 1989 kastettiin perheen toinen poika, joka sai nimekseen Toni Aleksi. Kolme vuotta sitten pääsiäisen kynnyksellä Karjalohjan kirkossa pidettiin Tonin siunaustilaisuus. Kuusimetsän keskellä Hyrisevä-puro solisee uomassaan talvellakin. Se laskeutuu jyrkkää rinnettä kohti peltoaukeaa muuttuen koskeksi, jonka kohina kuuluu ajoittain maatilan pihapiiriin asti. Hiljaisuudessa humisevat suuret kuuset. Lumessa näkyy kauriin ja ilveksen jälkiä. Sudenkin on nähty liikkuvan näillä main. Tämä on Päivi Segerin voimapaikka. Vaikka tulen tänne mieli maassa, vesi virtaa ja vakuuttaa, että elämä jatkuu. Kävely metsässä rauhoittaa, hän miettii. Maatalous- ja puutarhayrittäjä Päivi Seger tunnetaan kotiseudullaan aktiivisena ihmisenä. Hän on toiminut muun muassa Marttojen puheenjohtajana ja kuuluu alueseurakunnan neuvostoon ja Lohjan kirkkovaltuustoon. Tilalla on iso lypsykarja. Päivi on valvonut yöllä, sillä La- Rooma-lehmä on sairastanut jo muutaman päivän. Eläinlääkäri pohtii jo lehmän lopettamista. Emäntä avaa navetan oven jännittyneenä: vieläkö LaRooma makaa maassa? Lehmää ei näy missään. Lopulta se löytyy rehukioskilta heinää syömässä. Elämä voitti! Päivi hymyilee iloisesti. Lypsykarja pitää kiinni arjet ja pyhät. Mutta se on Segerin perheessä työ ja harrastus, vanhemmilta periytynyt. Päivi hoitaa karjaa veljensä Markun kanssa, joka asuu perheineen naapurissa. Mieheni Kaj, joka on kotoisin pääkaupunkiseudulta ja käy siellä töissä, sanoo, että kuljen harrastuksesta harrastukseen. En voi kuvitella asuvani kaupungissa. Sivuelinkeinonaan Päivi kasvattaa koristepensaita ja perennoja, joita hän käyttää viherrakentamisessa. Kelpo poikia Päivin ja Kajn perheeseen syntyi kolme lasta: esikoinen Miika, runsas vuosi myöhemmin Toni ja kuopuksena Hanna. Lasten elämä oli turvallista. Pihapiirissä asuivat mummu ja vaarikin. Viikonloppuisin ja lomien aikaan taloon tulivat sijaislapset ja tukiperhelapset. Perin heidät tavallaan äidiltäni, kun jatkoin hänen työtään. Lapset hoitivat toinen toisiaan, koska he olivat saman ikäisiä kuin omamme. Aina riitti tekemistä. Monet olivat sisaruksia ja tulivat yksinhuoltajaperheistä. Perheillä oli kaikenlaisia vaikeuksia. Mutta lapset olivat ihania, Päivi kertoo. Karjatilalla tapahtuu aina jotain, ja elämässä on säännöllisyys. Kaupunkilaislapset hoivasivat eläimiä ja tutustuivat luontoon ja maalaisympäristöön, mitä Päivi pitää tärkeänä. Omia poikiaan Päivi kuvailee aika tyypillisiksi, villeiksi mutta erilaisiksi. Elämä kulki mukavasti, kunnes Toni täytti 21 vuotta tammikuussa 2010. Hän oli juuri päässyt armeijasta. Muistan, miten sanoin hänelle, että nyt minun kasvatusosuuteni on tehty. Olin ylpeä hänestä. Ihan kelpo poika mielestäni. Sitten Toni sairastui. Ensin hän alkoi nähdä kaiken kahtena. Aivoista löytyi varjostuma, jota pidettiin aluksi sarkoidoosina. Sitä hoidettiin hurjilla annoksilla kortisonia, joka aiheutti psyykkisiä oireita. Puolen vuoden päästä löytyi kivessyöpä, joka leikattiin. Alkoivat sytostaattihoidot, jotka aiheuttivat joka kerta psykoosin. Siniset linnut Päivi Seger juttelee Kabriella-lehmälle. HUSin parhaat neurologit olivat ymmällään. Sairaus muutti koko ajan muotoaan. Lopulta ilmeni, että kyseessä oli erittäin harvinainen vasta-aineita muodostava syöpä, jota ei tunnettu Suomesta, ja Yhdysvalloistakin vain 19 tapausta. Sairaus ja rauhoittava lääkitys lamauttivat hengitystä niin, että Toni joutui parin kuukauden tehohoitoon hengityskoneessa. Sen jälkeen hengityksen turvasi maski, jonka Toni itse asetti kasvoilleen yöksi. Jos hän ei sitä käyttänyt, hän oli paljon väsyneempi aamulla, Päivi muistelee. Päivi oppi hyväksymään muutokset, joita sairaus toi perheen elämään. Leijonaemon tavoin hän taisteli sen puolesta, että Tonilla oli kaikki mahdollisimman hyvin. Välillä oli hyviäkin jaksoja. Silloin pelattiin shakkia ja juteltiin. Juhannus 2012 jäi mieleeni yhtenä parhaista. Puhuimme pitkään Tonin kanssa. Terveenä hän oli vauhdikas kaveri harrastuksineen, nyt sain oppia tuntemaan hänet uudella tavalla. Löysin pojan, jonka ajatukset olivat joskus ihmeen syvällisiä. Talvella 2014 Päivi näki kauniin unen. Unessa ensimmäisen kouluni keltaisella seinällä lentelivät siniset linnut ja ihana kirsikkapuu kukki sinisin kukin. Linnut olivat väriltään kuin sinisiipiperhoset. Se oli Tonin lempiväri. Päivi tiesi, että jotain kaunista tulee tapahtumaan ja ajatteli Tonia. Hän kirjoitti unen muistiin. Viimeinen kevät Viimeisen keväänsä 2014 Toni oli kotona. Maaliskuun lopulla oli intervallijakso Vihdissä. Vein hänet sinne perjantaina 28.3. Sunnuntaina 30.3. olin tullut navetasta ja soitin Vihtiin. Kukaan ei vastannut, mutta samassa puhelin soi. Itkuiselta kuulostava hoitaja kertoi, että Toni oli nukkunut yöllä pois. Poliisit olivat tulossa kertomaan meille. Toni oli pyytänyt iltapalaa, jutellut hoitajan kanssa ja kysynyt, milloin äiti tulee häntä hakemaan. Sitten hän oli mennyt tyytyväisenä nukkumaan, mutta ei ollut laittanut maskia kasvoilleen. Hän nukkui yöllä pois rauhallisesti. Toni oli kuollessaan 25-vuotias. Päivi kirjoitti poikansa hautajaisiin puheen. Muistopuhe oli minulle sisäinen pakko. Valmistelin sitä kymmenen päivää viime hetkeen asti. Sinä aikana viha ja katkeruus karisivat. Tonin sairaudelle ei pystytty antamaan ennustetta, mutta hänen kuolemansa tuli kaikille yllätyksenä. Lopulta tunsin kiitollisuutta siitä, että Toni sai kuolla niin rauhallisesti. Olin kiitollinen kaikesta, mitä hän minulle opetti. Päivi päätti muistosanansa Raamatun sanoihin: Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Hänen mieleensä jäivät hautajaisista erityisesti viisitoista nuorta, jotka ympäröivät Tonin arkun ja laskivat jokainen valkoisen ruusun. Päivi on kokenut, että lapsuudenusko vahvistuu oikein rajun kokemuksen jälkeen. Tämä oli varmaan tarkoitettu minulle kasvuprosessiksi. Tietenkin olen pahoillani, että Tonin elämä jäi elämättä, mutta hän eli hyvän elämän sairastumiseensa asti. Menettäminen muuttaa ihmistä. En ole koskaan ajatellut asioita yhtä paljon kuin kaiken tämän jälkeen. Tunnen, että näin sen vain kuului mennä. Se oli ennalta määrätty. Laitoin arkkuun liinan Tonin kasvoille. Kolme kuukautta myöhemmin Miika ja Henriikka vihittiin. Kun kiinnitin kukkaa Miikan rintapieleen, ajattelin, että nämä ovat elämän ääripäitä. Mietin, kestänkö tämän. Pystynkö vielä kokemaan iloa ja elämän kauneutta? Mutta elämä jatkuu erilaisena, uudenlaisena, ja rakkaus antaa sille syvimmän sisällön. Teksti Liisa Mantere, Kuvat Antti Kähönen Hyrisevä -puro solisee talvellakin. Se on Päivi Segerin voimapaikka. Lohkare 5

Lohjan seurakunnassa ta pahtuu 5.4. Lohjan kantaseurakunta JUMALANPALVELUKSET Sunnuntaisin klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz, kirkkokahvit messun jälkeen srk-keskuksessa, Sibeliuksenk. 2. Su 21.5. kaatuneitten muistopäivä. Ennen jumalanpalvelusta klo 9.30 seppeleen lasku Karjalaan jääneiden ja vakaumuksensa puolesta kaatuneitten haudalle, messun jälkeen seppeleen lasku sankarihaudalle. Kirkkokahvit srk-keskuksessa. To 25.5. helatorstain messu klo 10. 30.4. klo 10 J.S.Bach: Ich habe Genug -kantaatti, Harri Kerko, Collegium Musicum, Mikko Salakari (tenori) ja Atte Tenkanen (continuo), 7.5. klo 18 musiikkimessu, Juhani Haapasalo ja Harri Kerko. Mukana Kamarikuoro Gloria, joht Seppo Murto, Collegium Musicum, urkurina Kaisa-Leena Hannikainen. Sunnuntaisin klo 16 Virkkalan kirkko, messu. 30.4. klo 16 Yhteyden ilta, järj. Veljespiiri, 7.5. klo 16 järj. Sley. Su 21.5. klo 11 kaatuneitten muistopäivän kaksikielinen jumalanpalvelus Virkkalan kirkossa, seppelten lasku sankarihaudoille, kirkkokahvit. Toivonmessut to 27.4. ja 18.5. klo 18.30 Pikku Lauri -lastenkappeli, Sibeliuksenk. 2. Toivonmessu on kaikenikäisille sopiva n. tunnin mittainen iltakirkko. Mukana on bändi, monia tekijöitä, lasten oma saarnatuokio ja ehtoollisen vietto. Lopuksi nautitaan yhteinen iltapala. LAPSILLE JA PERHEILLE Su 9.4., 7.5. klo 12 perhekirkot lastenkappeli Pikku Laurissa. Alle tunnin mittaisen perhekirkon aikana lauletaan lasten virsiä sekä kierrellään lapsia varten tehtyjä rukousalttareita. Kirkon jälkeen on tarjolla keittolounas, vapaaehtoinen maksu. 17.4. klo 16 pääsiäishartaus lapsiperheille Pikku Laurissa. Päiväkerhoihin ilmoittautuminen on käynnissä netissä http://www. lohjanseurakunta.fi/perheet tai kerhopisteissä 16.4. mennessä Avoimet perhekerhot tiistaisin Routiolla klo 9 11.30 Kalliomäent. 2, keskiviikkoisin Metsolassa Puistok. 11 13, Muijalassa Hammarint. 4, Mäntynummen srk-talossa, Ojamolla Kartanonk. 1 ja Virkkalan kirkossa klo 9 11.30 Avoin perhemuskari 0 3-vuotiaille yhdessä vanhemman kanssa Virkkalan kirkossa to 6.4. ja 27.4. klo 10 10.45, Pikku Laurissa to 20.4. ja 4.5. klo 16 16.45. Lapsikuoro Laurinsäde harjoittelee to klo 17 Pikku Laurissa. Tietoja lasten musiikkitoiminnasta Pirjo Rajalin-Tymura, p. 050 593 0765, pirjo. rajalin-tymura@evl.fi Pyhäkoulut Virkkalassa su 16.4., 30.4. ja 14.5. klo 11 (parittomat vkot), Routiolla arkipyhäkoulu tiistaisin klo 17.45 sekä Vivamossa sunnuntaisin klo 11. Perhetupa 24.4. klo 17.30 19.30 lasten kappeli Pikku Laurissa. Aiheena liikuntaa lasten kanssa. Kaikille avoin, liikuntapainotteinen ilta Pikku Laurissa. Liikumme ja jumppaamme yhdessä, mukana asiantuntija liikuntakeskuksesta. Pientä 6 Lohkare iltapalaa tarjolla. Seuraavat tapahtumat 29.5. klo 17.30 19.30, 31.5. retkipäivä. Perhetyö, Katja Vesanen, p.050 336 5650 lastenkappeli Pikku Lauri, Sibeliuksenk. 2. KOULULAISILLE JA NUORILLE Ojamon keskiviikkokahvila avoinna joka ke klo 16.30 18 Ojamon seurakuntakodissa, Kartanokuja 1. Nuorten illat Telakka to klo 18, Varustamo la klo 18, Lindkullassa, Karstunraitti 4. Nuorten messut to 6.4. ja 4.5. klo 19 Pikku Laurissa. Nuorten pajat ja muu viikko-ohjelma www.lohjanseurakunta.fi/nuoret. AIKUISILLE/SENIOREILLE Maanantaisin klo 13 14.30 Ystävän Kammari seurakuntakeskuksessa takkahuoneessa. Ma klo 13 14.30 parilliset viikot virkistyspiiri Virkkalan kirkossa. Ti klo 13 14.30 parilliset viikot Mäntynummen päiväpiiri, seurakuntatalo, Mäntynumment. 17. Yhteinen kevätjuhla Roution piirin kanssa on 9.5 klo 12 14 Ke klo 12.30 parilliset viikot Solmut silmukoiksi -käsityöryhmä, srk-keskus Kõbanyatupa. Ke klo 14 parittomat viikot Ojamon-Voudinpuiston eläkeläiskerho seurakuntakodissa, Kartanonkuja 1, 24.5. saakka. Torstaisin klo 12 torstaikerho srk-keskus, Sibeliuksenk. 2. 27.4. Seniorifoorum, 4.5. Sley:n eteläisen alueen johtaja Jukka Niemelä, Pirjo Niemonen, 11.5. Näytelmä Sylvia, Tuija ja laulava patja (maksu 5 ), 18.5. Lohjan seudun kristilliset eläkeläiset ry. To klo 13 parilliset viikot Roution päiväpiiri seurakuntakodissa, Kalliomäentie 2. Yhteinen kevätjuhla Mäntynummen piirin kanssa on 9.5 klo 12 14. Torstaisin klo 16.30 18.30 Boccia-illat Mäntynummen srk-talossa. To 6.4. klo 18 teologinen opintopiiri vierailijana pastori Hans Christian Daniel aiheena Väärin ymmärretty Luther. Matalan kynnyksen opintopiiri kokoontuu seurakuntakeskuksessa ja ilta alkaa kahvihetkellä klo 17.30. Ojamon Olohuone to 6.4., 20.4., 4.5. klo 13 15 srk-kodissa, Kartanonk. 1, kuppi kahvia ja välipalaa, päivän lehtiä, käsin tekemisen materiaaleja ja juttuseuraa, diakoni Eija Alatalo p. 050 3777 394. To 27.4. klo 13 Seniorifoorum srkkeskus, Sibeliuksenk. 2, Tilaisuuteen on vapaa pääsy, kahvilippuja voi lunastaa eteisestä. Kahvitarjoilu kello 12 alkaen. To 27.4., 18.5. klo 13 Kaksvarttiset Roution seurakuntakodilla päiväkerhon tiloissa, osoitteessa Kalliomäentie 2. Tule kuulemaan Päivän tunnussana ja laulamaan muutama viisu yhdessä tai vaikka kuuntelemaan toisten laulua, diakoni Päivi Nieminen. Syntymäpäiväjuhla vuosina 1927, 1937 ja 1947 syntyneille. Lohjan kantaseurakunnassa halutaan juhlia syksyllä henkilöitä, jotka ovat syntyneet vuosina 1927, 1937 ja 1947. Heidät kutsutaan yhteiseen messuun kello 10 Pyhän Laurin kirkkoon ja sen jälkeen seurakuntakeskukseen täytekakkukahville. 90-vuotiaiden juhlapäivä on 24.9., 80-vuotiaiden 8.10. ja 70-vuotiaiden 22.10. MIEHILLE Maanantaisin klo 18 miesten raamattupiiri seurakuntakeskuksessa ryhmähuoneessa. Tukiryhmä ja rinnalla kulkeva Veljespiiri keskiviikkoisin klo 18 Metsolan srk-kodissa, Puistok. 11 13. Mies, etsitkö elämäntarkoitusta, rauhaa sydämeesi? Miestenillat: to 6.4. klo 18 Mäntynummen srk-talossa, kahvitarjoilu. Illan aiheena Luomisuskon ja evoluutio-opin perusteiden vertailua, to 11.5. klo 18 miesten saunailta Vivamossa, ohjelmassa saunomista, iltapalaa. Mukana Paattiniemi, Junnila, sekä illan vieraana nimikkolähettimme Miikka Kallio. Miesteniltoja luotsaavat Matti Junnila ja Timo Paattiniemi. RAAMATTUA JA RUKOUSTA Su 9.4. klo 18 20 Raamatun maiden tansseja, Laurin Sisarukset tanssiryhmä kokoontuu Mäntynummen srk-talossa, harjoitukset. Ohjaajana Wim van der Kooij. Vapaa pääsy. Kysy lisää nuorisotyönohjaaja Marita Laaksoselta p. 050-5721579 Ke 5.4., 19.4., 3.5. ja 17.5. klo 18.30 Yhteisen jakamisen ilta Virkkalan kirkossa. Ke 19.4. ja 17.5. klo 18 19 Pyhän sylissä hiljentyminen Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Ota mukaan pehmeä alusta tai tyyny. Voit hiljentyä musiikin ja puheen vuorotellessa, tai jopa nukahtaa kirkon penkkiin. Ohjaajana Anna Kivinen, musiikkivieraina Musiikkiopiston oppilaita, yhteyshenkilö pastori Arja Penttinen, puh. 050 539 0123, arja.penttinen@evl.fi To 20.4. (HPE), 18.5. klo 18 19.30 Sanan ja rukouksen ilta Pyhän Laurin kirkossa. Rukousta, esirukousta,, hiljentymistä, yhteislauluja, Heikki Linnavirta & rukous- ja vapaaehtoistiimi. Ti 25.4. klo 18.30 ja ti 9.5. Sanan ääressä illat klo 18.30, 25.4. Jorma Pihkala, 9.5. Araneva, srk- keskus, Sibeliuksenk. 2, järj. Uudenmaan Kansanlähetys & srk. LÄHETYS Keskustan alueen lähetyspiiri kk:n viim. ti klo 13 srk-keskus, Kõbaniatupa. Ohjelmassa hartaus ja keskustelua lähetystyön kuulumisista, unohtamatta kahvittelua Hanna-piiri to klo 18.30 parilliset viikot Ojamon srk-kodissa. Piirissä paneudutaan kulloinkin tulevan pyhän Raamatun teksteihin sekä rukoillaan Medialähetys Sanansaattajien Hanna-työn rukouskalenterin pohjalta. Tule ja ota muita Hannoja sekä Raamattusi mukaan! Yhteyshenkilö Outi Nikkilä 040 501 4559 Ojamon raamattu- ja lähetyspiiri pe klo 14 15.30 parilliset vkot Ojamon srk-kodissa. Piirissä pohditaan tulevan pyhän raamatuntekstiä sekä keskustellaan lähetysaiheisista asioista. Juuri sinua kaivataan mukaan! Yhteyshenkilö Pirjo Riikonen p. 050 358 9943. DIAKONIARUOKAILUT Ma klo 12 Mannaa Mäntynummen seurakuntatalo, Mäntynummentie 17, ti klo 11 Evästä päivään Lohjan seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, ke klo 12 Elämän leipää Virkkalan kirkko, Virkkalantie 1. Ruokailun hinta 4, kausikortteja tarvittaessa diakoniatoimistoista, yhteystiedot www. lohjanseurakunta.fi/tukea MUSIIKKITOIMINTAA 30.4. 2. sunn. pääsiäisestä klo 10 Pyhän Laurin kirkko: J:S.Bach: Ich habe Genug -kantaatti. Harri Kerko, Collegium Musicum, Mikko Salakari (tenori) ja Atte Tenkanen (continuo) 3.5. Lutherin musiikkiperintö seminaari klo 18 seurakuntasali, Sibeliuksenk. 2, puhujat Harri Kerko ja Juhani Haapasalo. Mukana Kamarikuoro Glorian laulajia sekä Collegium Musicum. 7.5. Musiikkimessu Pyhän Laurin kirkossa klo 18. Sävellykset: Juhani Haapasalo ja Harri Kerko. Musiikin toteutus Kamarikuoro Gloria, Collegium Musicum ja Kaisa-Leena Hannikainen SVENSK VERKSAMHET Ti 11.4., 16.5. kl 13.30 svenska kretsen i Virkby kyrka, taxi. Nattvardsgudstjänst i stilla veckan 11.4. Sö 23.4. kl 13 högmässa i Virkby kyrka, kyrkkaffe och kyrktaxi. Sö 7.5. kl 13 högmässa i Lojo kyrka, kyrkkaffe och kyrktaxi. Sö 21.5. kl 11 De stupades minnesdag. 2-språkig gudstjänst i Virkby kyrka. Kyrkkaffe och kyrktaxi. To 25.5. kl 13 kristihimmelsfärdsdagens utfärd till reformationens 500-årsdagens högmässa. Följ annonsering, platsen meddelas senare. Karjalohjan alueseurakunta Sunnuntaisin klo 12 messu. 14.5. äitienpäivä, kirkkokahvit. 21.5. kaatuneitten muistopäivä, mukana kirkkokuoro, kirkkokahvit. To 25.5. klo 12 helatorstain messu, reformaation juhlavuoden kirkonkellojen soitto 12. Tammen istutus juhlavuoden kunniaksi messun jälkeen. Keittolounas. Ti 18.4., 16.5. klo 13 hartaus Pipolassa, Tiina Eriksson. Ti 25.4., klo 12.30 seniorikerho seurakuntatalo Lasikirkossa, Tiina Eriksson. Ti 23.5. klo 12.30 seniorikerhon mehtäviikko Oravannokassa yhdessä Sammatin alueseurakunnan kanssa, Emilia Alander, Arja Penttinen, Heikki Orama. Ke 26.4. klo 14 yhteissyntymäpäivät Sammatissa ja Karjalohjalla asuville 70/75/80/85/90 ja yli 90 vuotta tänä vuonna täyttäville/täyttäneille Karjalohjan seurakuntatalo Lasikirkossa. Puolisot ovat myös tervetulleita. Ilmoittautumiset diakoni Tiina Erikssonille, 0503742956 tai toimistosihteeri Keijo Wigrenille, 0443284372 viimeistään tiistaihin 11.4. mennessä. Pe 28.4., 26.5. hartaus Tupalassa klo 14, Kotolassa klo 14.30 ja Apilaniityssä klo 15.30. Nummen alueseurakunta Sunnuntaisin klo 10 jumalanpalvelus Nummen kirkossa. 23.4. mukana rippikoululaiset, isoset, lapsikuoro. 14.5. klo 10 äitienpäivän messu. Ti 18.4., 2.5. klo 13 käsityöpiiri Saukkolan seurakuntakodissa, Mäkelä. Ke 19.4. klo 13 Reformaatio suomalaisuuden rakentajana. Simo Jouhi johdattelee aiheeseen ja keskusteluun Nummen nuorisotalolla. Kahvit Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, Mäkelä. Ke 19.4. klo 18 Äijäilta Saukkolan seurakuntakodissa, 17.5. klo 18 Äijäilta Iloitun leirikeskuksessa. To 20.4. klo 10 avoin muskari perhekerhossa Saukkolan seurakuntakodissa, Salonmaa, Hujanen ja ti 9.5. klo 10 avoin muskari Nummen seurakuntatalolla, Salonmaa, Kuoppala. To 27.4., 11.5. klo 13 laulupiiri Nummen kirkossa, Rantanen. To 20.4. klo 18.30 kirkkokuoro Nummen seurakuntatalossa, Rantanen. Pe 21.4. klo 13.30 lapsikuoro Saukkolan seurakuntakodissa, 14.4. ei lapsikuoroa, 28.4. viimeinen lapsikuoro Saukkolan seurakuntakodissa, Hujanen. Pe 21.4. klo 15-18.30 rippikoululaiset nuorisotalolla, Nuokkari klo 15 20, Hujanen, Mäkelä, Marjanen, Luukkonen, Salonmaa. La 22.4. klo 12. Torimessu Saukkola (rippikoululaiset mukana), isosten siunaaminen, Marjanen, Hujanen, Rantanen. La 22.4. klo 13 17 rippikoululaisten diakoniapäivä. Su 23.4. klo 11 14 Yhteisvastuutapahtuma kirkonmäellä. Ke 26.4. klo 13 Elonpiiri Nummen seurakuntatoimistossa. Keskustelua elämän iloista ja suruista kahvikupin äärellä, Mäkelä. To 27.4. klo 19 Yhteisvastuukonsertti Nummen kirkossa, Rantanen, Mäkelä, Hujanen, kaikki kuorot, mieslaulajat. Pe 28.4. klo 15 20 Nuokkari, 14.4 ei Nuokkaria, 5.5. klo 15-20 Viimeinen Nuokkari, Hujanen. Pe 12.5. nuorten kevätretki. Ma 1.5. vappu, ei toimintaa. To 4.5. klo 9 hautausmaatalkoot, lounas klo 11.30 La 6.5. Su 7.5. isosleiri Saarikossa. Ma 8.5. klo 9 13 Hyvän päivän treffit Saukkolan seurakuntakodissa, Mäkelä. Ke 10.5. klo 16 Mitä Raamattu puhuu minulle tänään? Keskustelupiiri Nummen seurakuntatoimistolla, Irja Salonen. To 11.5. klo 14.15 Niilonpirtin hartaus, Kuoppala & laulupiiri. Pusulan alueseurakunta Sunnuntaisin klo 12 jumalanpalvelus Pusulan kirkossa. 23.4. Lähetystyön Ystävät tuovat vanhainkodin väkeä kirkkoon. 14.5. äitienpäivän messu. 21.5. kaatuneitten muistopäivän seppeltenlasku sankarihaudoille, Luukkonen, keittolounas seurakuntatalolla Suomi 100-v merkeissä. To 25.5. klo 12 Helatorstain kansanlaulukirkko Pusulan kirkossa, Luukkonen, Jurmu, kirkkokuoro. 28.5. klo12 Nummi- Pusulan kesäkauden avauskirkko Pusulan kirkossa ja koulun lähtevien ja isosten siunaaminen, Luukkonen, Hujanen, Salonmaa, Sulavuori, Näkki, Jurmu, lapsikuoro, avustajana Strömberg, kirkkokahvit (Huom! ei messua Nummen kirkossa klo 10). Ke 5.4., 12.4., 19.4. seurakuntatalossa muskari klo 16, lapsikuoro klo 17 ja kirkkokuoro klo 18. Ma 24.4. lapsikuoro klo 17 ja kirkkokuoro klo 18 seurakuntatalossa. Ke 26.4., 3.5.,

31.5.2017 10.5. ei muskaria, lapsikuoroa eikä kirkkokuoroa. 2.5. lapsikuoro klo 15 seurakuntatalossa. 4.5. klo 18.30 kirkkokuoro seurakuntatalossa. 17.5. klo 16 muskari ja klo 17 lapsikuoro seurakuntatalossa. 24.5. klo 16 muskarin kevättunti, klo 17 lapsikuoro ja klo 18 kirkkokuoro seurakuntatalossa, kanttori Päivikki Jurmu. Pe 7.4. klo 10 lasten pääsiäiskirkko yhteistyössä koulun kanssa,huja nen,sulavuori,näkki,luukkonen, Jurmu Ti 11.4., 18.4., 25.4., 2.5., 9.5., 16.5., 23.5. klo 9.45 perhekerho srk-talossa,sulavuori,näkki. 30.5. klo 9.45 perhekerho Iloitussa Ti 11.4., 25.4. klo 13-14.30 ompeluseura seurakuntatalolla, Lahtinen. Ke 19.4., 26.4. klo 15.30 17 puuhakerho 1. 6.-luokkalaisille seurakuntatalolla, kerhonohjaajat Emma Näkki ja Aleksi Saajakari, 12.4. ei puuhakerhoa To 20.4., 4.5. klo 13 seurakuntakerho seurakuntatalolla, Luukkonen. Pe 21.4., 28.4., 5.4. klo 15 Nuokkari Nummen nuorisotalolla. 12.5. nuorten kevätretki, Hujanen. La 22.4. klo 12-17 rippikoulun diakoniapäivä. To 27.4., 11.5. klo 13.15 hartaus Hiljainen viikko ja pääsiäinen 2017 PALMUSUNNUNTAI 9.4. Klo 10 Lohjan Pyhän Laurin kirkko. Harhanen, Nikander, Saario, Lohja Brass, messu radioidaan Radio Dein taajuudella 107,2 MHz. Klo 10 Nummen kirkko, Marjanen, Rantanen, 80 85-vuotissynttärit messun jälkeen, Marjanen, Jurmu, Hujanen, lapsikuoro. Klo 10 Sammatin kirkko, Gripentrog, Anttila. Klo 12 Karjalohjan kirkko, perhemessu Tiina Eriksson, Arja Penttinen, Maija Anttila, tanssiryhmä Laurin sisarukset ohjaajana Wim van der Koij ja Marita Laaksonen. Mukana Sanna Veiksola ja Pihla Partinen. Karjalohjan Marttayhdistys ja Pikkumarttojen ryhmä valmistavat keittolounaan, joka tarjoillaan messun jälkeen seurakuntatalo Lasikirkossa. Klo 12 lastenkappeli Pikku Lauri, perhekirkko, Lakomaa, Miettinen, Rajalin-Tymura. Klo 12 Pusulan kirkko, perhekirkko, Luukkonen, Jurmu, lapsikuoro, Sulavuori,Näkki ja päiväkerholaiset avustaja Ari Piippo. Kirkkokahvit seurakuntatalolla, kirkon jälkeen perinteiset Palmumarkkinat Ahjolassa klo 13 lapsikuoro, Sulavuori, Näkki, päiväkerholaiset. Klo 18 Lohjan Pyhän Laurin kirkko, Suomalainen Messu, Laurin Laulajat, Kirkkosällit, Collegium Musicum, Saario. TIKKUTIISTAI 11.4. Klo 12.30 hiljaisen viikon ehtoollinen Pyhän Laurin kirkossa, Gripentrog, Kerko. vanhainkodilla. 31.5. klo 18 kevätlauluja vanhainkodissa, Jurmu ja kirkkokuoro Pe 28.4. klo 13 vappumyyjäiset seurakuntatalolla klo 13 alkaen. Su 30.4. klo 15 Pariisin kevät - Lohjan kaupunginorkesterin konsertti Pusulan kirkossa. Keijo Silventoinen/oboe, Nora Niskanen/klarinetti, Harri Ahmas/fagotti ja Elisa Pitkäranta/piano. Ohjelma 15. Ke 3.5. klo 18 konsertti Lohjan Pyhän Laurin kirkossa Esiintyjinä Pusulan lapsikuoro ja Lohjan lapsikuoro, Jurmu ja Rajalin-Tymura. To 4.5. klo 9 hautausmaatalkoot Pusulan hautausmaalla, keittolounas klo 11.30. Tervetuloa! To 4.5., 18.5. klo 16.30 Raamattuja rukoustuokio seurakuntatalolla, Luukkonen. La 6.5.klo 11 14 koko perheen ulkoilupäivä Keräkankareella, ohjelmassa mm. kisahartaus, lasten maastojuoksukilpailut, rastipolku, poniratsastusta, mm. kahvi- ja makkarapuffetti. Tapahtuman järjestää yhteistyössä Lions Pusula, PU-58 ja Pusulan alueseurakunta. La 6. su 7.5. isoskoulutusleiri Saarikossa. Ti 9.5. klo 10 14 kevättalkoot ja KELLOKESKIVIIKKO 12.4. Klo 9.30 ja 10.30 pääsiäiskuvaelma Pusulan kirkossa, Hujanen, Salonmaa, Mäkelä, Marjanen, Rantanen. Klo 18 hiljaisen viikon musiikkihartaus Pyhän Laurin kirkossa, pastorina Mirja Harhanen, musiikki: Collegium Musicum solistinaan sopraano Inka Kinnunen. Ohjelmassa Franz Tunderin, Christoph Bernhardin, Giovanni Battista Pergolesin ja Johann Sebastian Bachin kärsimysviikon musiikkia. KIIRASTORSTAI 13.4. Klo 13.15 kiirastorstain ehtoollinen Pusulan vanhainkodilla, Linnavirta, Jurmu, Sojanto. Klo 14.15 Herran pyhä ehtoollinen Nummella Niilonpirtissä, Marjanen, Mäkelä, Rantanen. Klo 18 Lohjan Pyhän Laurin kirkko, messu, Pesola, Korte, Saario, Lohjan kirkkokuoro. Klo 18 Pusulan kirkko, kiirastorstain ehtoollinen, Linnavirta, Jurmu, kirkkokuoro, avustajina Lahtinen, Sarkamies ja Kerko. Klo 18 Karjalohjan kirkko, iltamessu, Penttinen, Orama. Klo 18 Nummen kirkko, kiirastorstain ehtoolliskirkko, Marjanen, Rantanen, kirkkokuoro. Klo 18 Virkkalan kirkko, messu, Rajalin-Tymura. Messun jälkeen lammasateria ennakkoon ilmoittautuneille. Klo 20 Sammatin kirkko, messu, Lakomaa, Orama. leirikirkko pystyyn Iloitun leirikeskuksessa, talkoolaisille makkaranpaistoa ja kahvit, Luukkonen. La 20.5. klo 13 19 päivärippikoululaiset Iloitun leirikeskuksessa, Marjanen, Hujanen. To 25.5. klo 14 17 rippikoululaisten tapaaminen päivärippikoululaiset Iloitun leirikeskuksessa, Marjanen, Hujanen. Sammatin alueseurakunta Sunnuntaisin klo 10 jumalanpalvelus Sammatin kirkossa. 7.5. lähetyspyhä. 14.5. klo 10 äitienpäivän messu, kakkukahvit. 21.5. Kaatuneitten muistopäivä, kunniamerkit, seppeleen ja kukkien lasku sankarihautausmaalle, kirkkokahvit. To 25.5. klo 10 Helatorstain messu, Kirkkokahvit. Reformaation 500vkellojen soitto klo 12. Rantanen, Orama, Alander. kirkkokahvit. Ke 5.4., 19.4., 3.5., 17.5., 31.5. klo 18 raamattupiiri seurakuntatalossa. Yhteyshenkilö Marja-Riitta Syvänne p. 040 049 1343. La 8.4. klo 10 14 Kotokontupäivänä Sammatin kirkko avoinna klo 10-14. To 13.4., 27.4., hartaudet: klo 14 PITKÄPERJANTAI 14.4. Klo 10 Lohjan Pyhän Laurin kirkko, sanajumalanpalvelus, Linnavirta, Saario, Lohjan kirkkokuoro. Klo 10 Nummen kirkko, sanajumalanpalvelus, Marjanen, Rantanen, Lauluyhtye Glimt. Klo 10 Sammatin kirkko, Penttinen, Haapalainen. Klo 12 Karjalohjan kirkko, sanajumalanpalvelus, Penttinen, Orama. Klo 12 Pusulan kirkko, Gripentrog, Jurmu, kirkkokuoro, avustajana Eräpolku. Klo 13 Lohjan työväentalo, Ristin juhla, kahvitarjoilu klo 12 alkaen, Järj. Lohjan Eläkkeensaajat ry ja Lohjan srk, Vainikka. Klo 18 Karjalohjan kirkko konsertti Fauré Requiem E-ensemble ja kuoro, Teemu Hämäläinen. LANKALAUANTAI 15.4. Klo 22 Pyhän Laurin kirkko, pääsiäisyön messu, Pesola, Vainikka, Saario, Laurin Laulajat PÄÄSIÄISSUNNUNTAIN MESSUT 16.4. Klo 10 Lohjan Pyhän Laurin kirkko, Gripentrog, Korte, Kerko, messu radioidaan Radio Dein taajuudella 107,2 MHz. Klo 10 Nummen kirkko, Marjanen, Rantanen ja kirkkokuoro. Klo 10 Sammatin kirkko, Linnavirta, Orama, Karjalohjan kirkkokuoro. Klo 12 Pusulan kirkko, Marjanen, Jurmu ja kirkkokuoro, avustajana Piippo E. Klo 12 Karjalohjan kirkko, Penttinen, Orama ja kirkkokuoro. Klo 14 Kärkölän kirkko, Reijo Kaarto, Jurmu, avustajana Lehtinen. Klo 16 Mäntynummen seurakuntakoti, Linnavirta, Kerko. Klo 16 Virkkalan kirkko, Pesola, Kerko. Kaisankallio, klo 15 Syysviiru, Rantanen. Ke 26.4. klo 14 Yhteissyntymäpäivät vuonna 2017 sekä Sammatissa että Karjalohjalla asuville 70/75/80/85/90 ja yli 90 vuotta täyttäville/täyttäneille Karjalohjan seurakuntatalo Lasikirkossa, kirkkokahvit. Puolisot ovat myös tervetulleita. Ilmoittautumiset diakoni Tiina Erikssonille tai toimistosihteeri Keijo Wigrenille viimeistään tiistaihin 11.4. mennessä. To 27.4. klo 12 13 Evästä arkeen -ruokailu. To 27.4. klo 13 14.30 Kultaisen iän kerho. Pe 28.4. klo 9 12 hautausmaan siivoustalkoot, talkoolounas, Voutilainen. To 18.5. klo 18 Kinkeripiirien ilta (Sammatti-Karstu-Karkali-Talpela). Rantanen, Päivi Nieminen. Su 21.5. Oravannokkapäivä: Aamulla kaatuneitten haudoilta (Suomi 100 v) Patikkaretki Oravannokkaan, leirikeskuksessa ruokailu ja vaellusinfoa Pekka Paasinalho, Sammatin Solmut, Rantanen. Ti 23.5. klo 10 14 Varttuneen väen retki Oravannokkaan- Sammatti-Karjalohja. Alander, Orama ja Rantanen. MAANANTAI, 2. PÄÄSIÄISPÄIVÄ, 17.4. Klo 10 Lohjan Pyhän Laurin kirkko, sanajumalanpalvelus, Penttinen, Rajalin-Tymura. Klo 12 Pusulan kirkko, sanajumalanpalvelus, Raili Rantanen, Kaija Eerola. Klo 12 Nummi, Jättölän kylätalo, sanajumalanpalvelus, Korte, Rantanen ja laulupiiri. Klo 16 lastenkappeli Pikku Lauri, lapsiperheiden pääsiäishartaus, Miettinen, Lakomaa, Rajalin-Tymura. SVENSK VERKSAMHET 11.4. kl 13.30 nattvard i stilla veckan i Virkby kyrka, Kuismanen, Saario. 14.4. kl 13 Virkby kyrka, långfredagens gudstjänst, Riitta Mäenpää, Saario. 16.4. kl 13 St Lars kyrka, högmässa, Riitta Mäenpää, Kerko, Ulla Lammassaari. NUORTEN PÄÄSIÄISLEIRI 13.4. 15.4. Saarikossa. Leiri alkaa torstaina 13.4. klo 18 Pyhän Laurin kirkossa kiirastorstain messussa ja päättyy lauantaina 15.4. klo 19.30 Saarikossa. Leirin hinta on 30. Ilmoittautuminen päättyi 3.4. Lisätietoja leiristä, ohjelmasta, maksusta, kuljetuksesta, varapaikoille ilmoittautumisesta ja muusta mieltä askarruttavasta asiasta saat Eero Salonlahdelta, p. 050 539 7838. PÄÄSIÄISENAJAN TAIDEPYHIS LAPSILLE Metsolan kerhossa, Puistokatu 11 13, maanantaisin klo 17 18 (24.4. saakka). Huom. Ei pyhistä 17.4. Pyhiksessä tutustutaan pääsiäisenajan tapahtumiin, leikitään, lauletaan ja tehdään taidetta yhdessä. Pyhistä pitävät seurakunnan nuoret Elisa ja Emilia. Yhteydenotot: Pia Silfverberg 044 3284 451. Kirkollisista toimituksista (kaste, häät, hautajaiset) sopiminen kirkkoherranvirastossa ja alueseurakuntien seurakuntatoimistoissa, virkatodistukset, sukuselvitykset ja avioliiton esteiden tutkinta Lohjan kirkkoherranvirastosta. n Lohjan seurakunnan kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto Laurinkatu 40 PL 49, 08101 Lohja avoinna ma pe klo 8.30 14.30 p. (019) 328 41 lohja.taloustoimisto@evl.fi lohja.kirkkoherranvirasto@evl.fi n Karjalohjan alueseurakunta seurakuntatoimisto Keskustie 30 09120 Karjalohja avoinna ma klo 9 11.30 ja 12 15, p. 044 328 4372 lohjan.aluesrk@evl.fi n Nummen alueseurakunta seurakuntatoimisto Rauhanpolku 8 09810 Nummi avoinna ti klo 9 11.30 ja 12 15, p. 044 328 4372 lohjan.aluesrk@evl.fi n Pusulan alueseurakunta seurakuntatoimisto Sentraalitie 5 03850 Pusula avoinna ke klo 9 11.30 ja 12 15, p. 044 328 4372 lohjan.aluesrk@evl.fi n Sammatin alueseurakunta seurakuntatoimisto Pappilantie 1 09220 Sammatti avoinna to klo 9 11.30 ja 12 15, p. 044 328 4372 lohjan.aluesrk@evl.fi Lohjan seurakuntalehti Lojo församlingsblad Julkaisija: Lohjan seurakunta Toimitus Laurinkatu 40 PL 49, 08101 Lohja p. (019) 32 841 Päätoimittaja Juhani Korte juhani.korte@evl.fi Toimitussihteeri leena.t.anttila@evl.fi Taitto Sari Mattila sari.mattila@media.fi Kustantaja: Lohjan seurakunta Painopaikka: Lehtisepät Oy, Tuusula Painosmäärä: 29 935 kpl Lohkare 7

Onko pääsiäinen vain ylimääräinen loma? Pääsiäinen tulee taas. Se on se kirkon tärkein juhla. Jeesus kuoli ristillä ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Nuo tapahtumat ovat kiistatta muuttaneet eniten koko maailmaa, sen historiaa ja sitä tapaa, miten me suomalaiset elämäämme elämämme. Mutta pääsiäinen on auttamatta joulun varjossa. Pidämmekö pääsiäisen kertomusta ja sanomaa niin itsestään selvänä, että siinä se menee arjen sivussa? Onko pääsiäinen vain yksi ylimääräinen loma? Vai onko pääsiäisen ajankohta jotenkin huono? Ja pääsiäistä ennen pitäisi vielä hoitaa paastokin pois kuleksimasta. Kun pääsisäinen koittaa, on kesälomasta ehtinyt kulua jo pahimmillaan 8 kuukautta. Koulua ja työtä on aherrettu hullunlailla ja edessä ovat vielä kevään viimeiset rutistukset ennen kesälomaa. Mutta jotta jaksaisi juhlia, täytyy levätä ensin. Tiesitkö muuten, että ennen joulua vietetään paastoa? Se ei vaan tunnu paastolta, koska paastonhan tulee olla ultimaattista itsensä ruoskintaa ja elämän kurjistamista. Tai se ainakin tulee paastosta ensimmäisenä mieleen. Joulun paasto alkaa adventista. Sytytämme oikein kynttilän adventin kunniaksi. Moni pieni lapsi aloittaa joulukalenterin luukkujen avaamisen ja hätäisimmät syövät suklaat kalenterista jo monta päivää ennen joulua. Eli alamme hyvissä ajoin suuntaamaan ajatuksia jouluun. Pääsiäistä edeltävä paasto aloitetaan kyllä riehakkaasti mäenlaskulla ja mässäilemällä laskiaispullia, mutta siihen se sitten yleensä jää. Pääsiäistä ei odoteta kuin joulua. 8 Lohkare LEIKKIÄ JA LAULUA, MONIPUOLISTA TOIMINTAA JA ELÄMÄN IHMETTELYÄ keskusta Metsola Muijala Mäntynummi Tule Päiväkerhoon! 3-6 -vuotiaille 1-3 kertaa viikossa ohjaajina koulutetut lastenohjaajat Ilmoittautuminen elokuussa 2017 alkaviin kerhoihin 16.4. mennessä kerhoissa tai netissä: www.lohjanseurakunta.fi Lapset ja perheet Päiväkerho Päiväkerhojen toimipisteet: Ojamo Routio Virkkala Lohjan seurakunta Varhaiskasvatus No, mikä olisi tässä se tarinan opetus? Elämme tänä aikana hyvin kiireistä elämää eikä pysähtymiselle jää juurikaan aikaa. Asioita ei ehdi valmistella, niitä ei ehdi, eikä malta odottaa. Sitten, kun h-hetki koittaa, se meni jo. Olet varmaan kuullut, että aika ennen jotain merkittävää tapahtumaa, onkin se tärkein juttu. Esimerkiksi häissä, juhlan valmistelu on vähintään yhtä tärkeää, kuin itse juhla. Malta pysähtyä, malta odottaa, raivaa kalenterista ja arjen pyörteistä aikaa, sulje some, jotta elämän hienot jutut eivät menisi hujauksessa ohi. Hyvää pääsiäistä! Karjalohja Nummi Pusula Sammatti Eero Salonlahti Lohjan seurakunta Nuorisotyönohjaaja Aarre-leiri on iso elämys Lohjan seurakunta kutsuu vuosina 2003 2009 syntyneitä tyttöjä ja poikia Aarre-leirille Etelä-Savon huikean kauniiseen Partaharjun toimintakeskukseen 19. 22.6.2017. Aarre-leiri on tytöille ja pojille tarkoitettu perinteinen toimintapainotteinen telttaleiri, jossa on paljon yhteistä tekemistä, yhdessäoloa, hiljentymistä ja elämyksiä. Leirillä on ohjelmaa aamusta iltaan ja kavereita ympäri Uuttamaata. Leirillä majoitutaan kahdesta neljään hengen telttoihin seurakunnittain. Seurakunnan leiriryhmä muodostaa pihakunnan yhden tai useamman muun seurakunnan kanssa. Lohja muodostaa pihakunnan yhdessä Vihdin kanssa. Kunkin seurakuntaryhmän mukana ovat omat ohjaajat ja isoset. Leirin hinta leiriläiselle on 85 euroa. Hinta sisältää matkat, leirin ohjelman, kaikki ruokailut sekä tapaturmavakuutuksen. Ilmoittautuminen leirille vappuun eli 1. toukokuuta mennessä sähköpostitse johtava nuorisotyönohjaaja Eeva Liesilinna, osoite eeva.liesilinna@evl.fi. Mahdolliset lisätiedustelut Eeva Liesilinnalta joko sähköpostilla tai puhelimitse numerosta 050 336 5655. Pääset kurkkaamaan vielä täydentyviä leirin nettisivuja seuraavasta linkistä http://aarre.jiipeenetti.fi Leirin järjestävät yhteistyössä PTK:n Uudenmaan-Helsingin piiri, Seurakuntaopisto, Espoon ja Helsingin hiippakunnat ja Suomen Lähetysseura Pieni leiri on pieni elämys, iso leiri on iso elämys! Kaikille, joilla on elämänkokemusta. Lohjan torstaina 27.4.2017 klo 13 seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2 Olen väkevä kukka Asiantuntijavieraana toimittaja Päivi Istala, mukana myös Reijo Perkiömäki, Marja Vainikka, musiikkivieraana Los Dementios, isäntänä Erkki Taivainen. Kahvitarjoilu klo 12 alkaen. Vapaa pääsy, kahvilippuja voi lunastaa eteisaulasta. Lohjan seurakunta, Apuomena ry ja lohjalaiset eläkeläisjärjestöt.