KULTTUURIVENE R.Y:N KIRJAILIJAKIERROS VIROSSA 16.-18.8.2014 Lähtö oli Kuresaaresta 16.08. kello 8.15 Tallinnan katu 21 edestä Ainin 20-paikkaisella bussilla. Paikalla olivat Marja-Liisa ja Kimmo Pulli, Marjatta ja Kauko Salmi, Salme Rinne, Jüri ja Ruth Aus, Iiris Alanko, Leena Hemming, Sara Nummiala-Tuuhea, Eija ja Simo Järvinen ja allekirjoittanut Matti Suominen, sekä kuljettajamme Ain Rand. Noin kello 9.00 oltiin Kuivastun satamassa. Yliajo onnistui aikataulun mukaisesti ja jatkoimme matkaa Tallinnaan. Otimme A-terminaalin edestä kyytiin Suomesta saapunet ystävämme, Sirkka ja Pentti Kuulan, Maija-Liisa ja Matti Sepän, Christina Nouroun ja Seija Korpinoron kello 12.30. Kävimme kahvilla ja jaloittelemassa A-terminaalissa sitä ennen. Jatkoimme matkaa kohti Vargamäkeä, siellä olevaan A. H. Tammsaaren kirjan "Totuus ja Oikeus" kirjasarjan 1. osan Maan lupaus tapahtumapaikkaan. A.H. TAMMSAAREN MUSEO VARGAMÄELLÄ A.H. Tammsaare oli kirjallinen vaikuttaja omaa luokkaansa. Hän oli kansalliskirjailija, jonka viisiosaisen teossarjan Totuus ja oikeus merkitystä Virolle voi hyvin verrata Väinö Linnan romaanitrilogian Täällä Pohjantähden alla merkitykseen Suomelle. Tammsaare oli erittäin oppinut mies ja osasi monia kieliä. Hän käänsi paljon ulkomaista kaunokirjallisuutta viroksi ja hänen tuotantonsa oli laajaa. Tarkempaa tietoa hänen vaiheistaan ja tuotannostaan saa museon kotisivuilta: www. tammsaare.alba.ee. Historia on paljon vaikuttanut ihmisten elämään, myös Virossa. Amerikan sisällissota vaikutti paljon Viron talonpoikien elämään, sillä Amerikan etelävaltioiden kauppasaarto lopetti pumpulin viennin ja se sai aikaan pellavan kasvatuksen Virossa. Pellavan hinnan valtava nousu vaikutti eteläja keskivirolaisten talonpoikien vaurastumiseen, kun kaikki pellot käytettiin pellavan viljelyyn. Tuhansia taloja ostettiin saaduilla rahoilla omiksi. Sen seurausta oli myös se, että Andres sai ostettua kartanolta 136 hehtaaria maata 2635 hopearuplan lainasummalla. Talonpoikien rikastuminen Virossa vaikutti myös talonpojan aseman paranemiseen ja tuli mahdollisuus kouluttaa lapsia lukemaan ja kirjoittamaan. Se vaikutti myös kulttuurin nousuun ja kansallisuusaatteen viriämiseen Virossa. Talojen omistus vaikutti myös paljon kaupunkien ja asutusten ulkonäköön ja sivistyksen tason nousu 1850-luvulta lähtien oli todella vaikuttavaa. 1900-luvulle tultaessa luku- ja kirjoitustaito virolaisten keskuudessa oli 92 prosenttia. Tästä voidaan kiittää ruotsalaisten käynnistämää 4-vuotista peruskoulua ja luterilaista papistoa, joiden mielestä raamattua piti osata lukea omalla äidinkielellään. Katolinen kirkko on aina pitänyt saarnat latinankielellä ja on siksi kaukana rahvaasta. Lehtiä syntyi ja myös maanviljelyä opetettiin lehtien palstoilla. Maan omistus aiheutti myös vaurauden nousua ja myös kansallistunteen kasvua. Laulujuhlat olivat myös nostamassa kansan itsetuntoa ja yhteisöllisyyden kasvua eestiläisyyteen. Kuva 1. A.H. Tammsaaren museon riihitalo CN Kuva 2. Museon pihalla Vargamäellä MS A.H. Tammsaare (Anton Hansen) syntyi kymmenlapsiseen talonpoikaisperheeseen Vargamäen
talossa vuonna 1878. Synnyinkodista on tehty museo, joka sijaitsee Pohjois-Virossa, Albun kunnassa Järvamaalla. Hän pääsi vasta 20-vuotiaana Tarttoon lukioon ja aloitti myöhemmin oikeustieteen opinnot, mutta joutui keskeyttämään ne v. 1911 tuberkuloosiin sairastuttuaan. Hän asettui maaseudulle lepäämään ja kirjoittamaan. Tallinnaan hän muutti vuonna 1919 naimisiin mentyään. Hän kirjoitteli paljon Teataja-lehteen jo sen toimittajana ollessaan vuonna 1903. Vuonna 1922 hän palasi maaseutuaiheisiin kirjoitelmiin ja julkaisi omintakeisen romaanin Korpiojan isäntä. Tästä romaanista alkoi kirjailijan kypsä kausi ja hän kirjoitti pääteoksensa, romaanisarjan Totuus ja oikeus, vuosina 1926-1933. Tilan historia alkaa vuodesta 1872, kun Andres saapuu paikalle ostamaansa suomaastoon. Siitä alkoi parin vuosikymmenen raivausurakka, joka vei Andreakselta voimat, mutta myös jälkeä alkoi syntyä ja suota saatiin vallattua pelloksi ja jälkipolville paremmaksi asua. A.H. Tammsaare toimi isänsä tavoin uudisraivaajana kirjallisuudessa ja hän istui pääasiassa kirjoituspöydän ääressä, eikä välittänyt seurapiireissä pyörimisestä. Hän ei tullut juhlimaan omia syntymäpäiviäänkään, jotka oli järjestetty valtakunnallisella tasolla suurelle osanottajajoukolle. Hän kuoli 62-vuotiaana sydänkohtaukseen kirjoituspöytänsä ääressä 1.3.1940. Museon kotitalo paloi vuonna 1945 kokonaan ja se rakennettiin uudestaan, kun talokokonaisuudesta haluttiin tehdä museo. Palanut riihitupa rakennettiin vuonna 1976 vanhan mallin mukaisesti. Virolainen maalaistalo poikkeaa täysin suomalaisesta rakennusperinteestä. Rakennus toimi sekä ihmisten asuntona että riihenä. Se toimi siis viljan puintipaikkana: rehuelamu eli suomeksi asuntoriihi tai riihiasumus. Talo oli pitkä, parikymmenmetrinen rakennus ja seinät oli tehty jykevistä pyöröhirsistä, jota seinissä olevat pienet ikkuna-aukot koristivat. Ruokokatto oli korkea ja hirsiseinä matala, tuskin miehen korkuinen, mutta paksu ruokokatto tavoitteli taivasta. Katon lappeet kiersivät rakennuksen päädyt ihan uudella Suomessa tuntemattomalla tavalla. Asuntoriihessä oli riihen yhteydessä erityinen puimahuone l. luuva, jossa vilja puhdistettiin ja puitiin. Talvella luuvassa pidettiin hevosia ja muita eläimiä, säilytettiin ajokaluja ja työkaluja. Viereinen tila oli riihitupa, kiukaalla lämmitettävä huone, jossa vilja kuivatettiin. Riihituvan takana olivat sitten kamarit, jotka oli tarkoitettu asumiskäyttöön. Kuva 3. Ruokokatto Virossa MS Kuva 4. Asuintalon museo CN Riihitupa jäi sen molemmille puolille lisättyjen huone- ja varastotilojen keskelle ja talon ulkoseinät kulkivat vielä sen seinien ulkopuolella, joten riihituvan ympärille muodostuivat kapeat käytävät, joten riihitupa oli kuin talo talon sisässä. Tätä tilaa voitiin käyttää puintijätteen varastoimiseen tai muuhun tarkoitukseen. Riihitupaa käytettiin koko talon lämmittämiseen ja savupiippuja ei ollut. Tuulettamalla saatiin savu poistettua ikkunoista. Ihmiset olivat ennen vanhaan monitaitoisia ja kaikki työt oli hyvä oppia, sillä talvella miehet tekivät puutöitä ja muita osaamiaan töitä. Naiset keskittyivät kutomiseen ja naisten töihin talvisin. Naiset hoitivat myös lehmien lypsämisen ympäri vuoden. Lapsilla ei ollut yleensä kenkiä ja he juoksivat lähes ympäri vuoden paljain jaloin. Elämä oli yksitoikkoista ja raskasta, mutta se oli myös palkitsevaa, kun ruokaa saatiin pöytään. Ruoka oli yleensä puuroa ja keittoa. Päivittäin tarjottiin
erilaisia keittoja ja niille oli omat vakiopäivänsä. Kesällä keskityttiin kylvämiseen ja viljan korjuuseen. Suuresta lapsilaumasta oli silloin hyötyä työvoimana. Suurin ongelma lapsiluvusta syntyi siinä, että perimysjärjestyksessä vanhin poika peri maatilan ja muut joutuivat muuttamaan pois. Tyttäret piti naittaa muihin taloihin, mikäli mahdollista. Uusi asuintalo rakennettiin vuonna 1934 kirjailijan vanhemman veljen August Hansenin (1876-1954) toimesta. August oli perinyt talon vuonna 1903 äidin kuoleman jälkeen ja mennyt naimisiin vuonna 1907 Leena Vielemannin kanssa. Leena kuoli vuonna 1927 ja August meni uudelleen naimisiin 1928 Leenan sisaren kanssa ja heille syntyi tytär Õie (s. 1930). Vuonna 1958 uuden asuintalon toiseen kerrokseen perustettiin museo ja museon ensimmäisenä johtajana oli Augustin tytär Õie. Vuonna 1964 muutti kirjailijan veli perheineen Elvasseen ja silloin museo siirrettiin talon ensimmäiseen kerrokseen. Kirjailija ei käynyt talossa kuin kolme kertaa sieltä pois lähdettyään. Kirjailijan naimisiin meno tapahtui ihan yllättäen, sillä hänen seurustelunsa Käthe Weltmanin kanssa muuttui pakkoavioliitoksi tämän julkaisemalla avioliittoilmoituksella Sosiaalidemokraatissa 7.6.1919. Vaimo oli aina korostamassa itseään kirjailijan vaimona ja heillä oli kaksi lasta, tyttö ja poika. Tammsaaren poika toimi Tallinnan Teknillisen korkeakoulun opettajana. Seuraelämää välttääkseen Tammsaare lähetti vaimonsa usein muualle saadakseen työskennellä rauhassa ja olla kuulematta vaimonsa tärkeilyä. A.H. Tammsaarella on vielä kaksi muuta museota: 1. Tallinnassa kirjailijan viimeinen koti Koidula 12a: www.linnamuuseum.ee/tammsaare/ 2. Venäjällä Ŝotsissa Eesti Aiakeses, Tammsaare tn. 86, missä kirjailija vietti monta kuukautta vuonna 1912 (toukokuu- elokuu) terveyttään parantamassa. Jüri kertoi vitsinkin matkan aikana. Keskusteltiin kaupunkien johtajista ja Jüri kertoi jonkun kunnan johtajana olevan entisen kolhoosin johtajan. Hänelle oli tärkeää pitää kehitys paikallaan, sillä se takasi hänen asemansa vallan kahvassa. Hän on kuulemma ollut myös jonkun aikaa hallituksessa ja saa sieltä nykyään eläkettä, kunnanjohtajana ei tarvitse tehdä mitään, lehdet voi lukea työpäivän aikana ja autoetu takaa ilmaiset bensat ja muut tilpehöörit. Paras muutos on, ettei ole muutosta. Puhuttiin kuntauudistuksista, joita Suomessa on toteutettu jo pitkään. Täällä Virossa kunnan valtuutetut pitävät kiinni asemistaan, sillä pienten kuntien yhtyessä moni kunnanvaltuutettu saisi kenkää. Yleensä pienillä kunnilla ei ole riittävää asukasmäärää kunnan palveluita ylläpitämään. Tällaisten elinkelvottomien kuntien ainoa toivo olisi liittyä isompaan kuntaan, jotta kustannusten jakajia olisi enemmän.. Jüri kertoi vitsin: Jos yrittäjä ei pärjää omalla alallaan, hän ryhtyy konsultiksi. Jos ei pärjää konsulttinakaan, täytyy ryhtyä poliitikoksi. Katselimme Oskar Lutsin kirjan Kevade mukaan vuonna 1969 valmistuneen elokuvan Kevade matkan aikana. Elokuva oli hienosti tehty ja kertoi Oskar Lutsin vuonna 1895.-99 kirjoittamien muistelmien mukaisesti koulun tapahtumista. Kouluun mentiin siihen aikaan yleensä vasta 12-, 13- vuotiaina ja koulu oli nelivuotinen. Kevade kirja on suomennettu nimellä Arno ja kumppanit jo vuonna 1912 ja toinen osa vuonna 1913. VESKI-SILLAN MOTELLI Ajoimme Myllysillan motellille yöpymään ja ruokailemaan illan kuluessa. Motelli on Türin kaupungin lähellä Pärnu-joen varrella ja siinä oli myös kalalammikko, josta sai kalastaa maksua vastaan. Joen yli kulki silta padon yli. Motelli vaikutti oikein miellyttävältä, ainoa miinus oli, ettei motellissa ollut hissiä. Ennen ruokailua siemaistiin ravintolan terassilla oluet. Ravintola tuntui olevan suosittu, sillä paikallisia ihmisiä tuli ravintolaan iltaa istumaan. Iltaruoka nautittiin motellin ravintolassa. Meille tuli alkuun alkukeitto, pääruokana oli kalaa ja vihanneksia, jälkiruuaksi tuli jäätelö ja marja-annos, sekä kahvia. Ruoka maistui oikein hyvältä ja
kala oli suoraan savugrillissä valmistettua. Hotelli oli vanha kivirakennus ja se oli upeasti restauroitu. Huoneet olivat siistejä ja aika avaria. Hotellissa olisi ollut saunakin käytettävissä, mutta sen käyttö jäi väliin, koska matka oli jo väsyttänyt väkeä. Kuva 5. Iltaoluilla ennen ruokaa CN Kuva 6. Veski-Sillan motelli CN Aamupala nautittiin ravintolassa seisovasta pöydästä ja valmistauduttiin sipulikylään lähtöön. Pihalla pylvään nokassa oli haikaran pesä, jossa haikara suki sulkiaan ja hoiteli höyhenpukuaan kuntoon. Matkan varrella nähtiin paljon haikaroita pelloilla ja tienvarsilla syömässä. Ilmeisesti olivat jo valmistautumassa syysmuuttoon etelän maille. Kuva 7. Veski-Sillan ruokalassa CN Kuva 8. Ruokailijoita CN Veskisillan ravintolan kotisivut: www.veskisilla.ee/info, osoite: Türi-Alliku, Järvamaa, Viro. SIPULIKYLÄ KOLKJA Matkalla sipulikyliin kertoi Jüri vielä päivän ohjelmasta ja antoi vielä lisätietoa Oskar Lutsista ja Palamusesta. Taustatietoa tuli myös sipulikylistä ja vanhauskoisista Venäjältä paenneista ortodokseista. Peipsijärvi on hyvä kalojen kutupaikka ja syvimmillään järvi on n. 15 metriä. Sipulinviljely ja kalastus ovat pääelinkeino sipulikylissä. Neuvostovallan aikana vietiin paljon sipuleita ja kuivattua ja savustettua kalaa Pietariin. Yhdestä kalasta sai silloin 30 kopeekkaa, joten se oli mainio tulolähde rajojen sulkeutumiseen asti Viron itsenäistyttyä.
KULTTUURIVENE RY (www.kulttuurivene.eu) Kuva 9. Varnjan Ortodoksikirkon ikonostaasi CN Kuva 10. Risti ja ikonit MS Nykyään sipulikylissä eletään matkailutuloilla, sipulin ja kalojen myynnillä, sekä matkamuistoilla. Kävimme Varnjan vanhauskoisten ortodoksikirkon sisällä ja otimme kuvia, jotka jäivät puuttumaan edellisen matkamme aikana Varnjaan. Silloisesta matkasta tehty matkakertomus vuodelta 2012 on pdf-muodossa tallella koneellani nimellä MatkaKaakkoisViroon.pdf. Kirkon Ikonostaasi edustaa Prokovin koulukunnan uutta tyyliä ja ne on maalattu vuonna 1904. Kirkko on rakennettu vuonna 1903 ja perusteellisesti korjattu vuonna 2009. Kirkolta jatkettiin takaisin Kolkjan kylään, jossa meille oli varattu ruokailu klo 12.00. Kuva 11. Kala-Sipuli ravintola MS Kuva 12. Syömässä keittoa MS Kuva 13. Teetä Samovaarissa ja piirakkaa CN Kuva 14. Keitto maistuu CN Ravintolan ulkopuolella oli myyjiä myymässä kalaa ja matkamuistoja. Moni osti paikallisen, Intiassa valmistetun juuttikankaisen kassin sipuleita kuljettaakseen. Ruokailun jälkeen lähdettiinkin Matti Suominen sihteeri matti.suominen@kolumbus.fi www.kulttuurivene.eu +358 505116786 (+ 372) 4529610
Kolkjan kylään sipuliostoksille ja kylään tutustumaan. Matkalla jäätiin pois bussista ja käveltiin pitkin kylätietä etsimässä edullisia sipuleita. Hintataso vaikutti kyllä aika sovitulta, sillä nyytti sipuleita maksoi neljä euroa. Peipsijärvi näkyi ruohikon takaa aina paikoitellen. Venesatamat oli kaivettu rantaan, jotta veneet ovat tuulilta suojassa ja rannasta pääsee hyvin vesille kalaan. Kuivattua kalaa ja sipulia oli monella myyjällä. Kuivattua kalaa suositeltiin ostettavaksi, sillä se säilyy paremmin, kuin savustettu kala. En huomannut kenenkään ostavan kalaa, mutta sipulia ja valkosipulia kyllä kasseihin tungettiin. Edellisellä kerralla käydessäni Varnjassa, ostin vain yhden nyytin sipulia, mutta kotona huomasin sipulien olevan todella maukkaita. Nyt tuli ostettua kolme kiloa yhteensä, joten juuttikassi tuli tarpeeseen ostettua. Kuva 15. Kalaravintolan edessä Kolkjassa MS Kuva 16. Kalaravintolan eteisessä MS Kuva 17. Kala ja sipulimyymälä CN Kuva 18. Kaunis pihakoristelu CN Kolkjan kylästä lähdettiin ajelemaan kohti Palamusen kylää, Jõgevan maakunnassa. Palamusen kylä on kuuluisa koulumuseostaan, joka on Oskar Lutsin kirjan Kevät mukaan tehdyn elokuvan romanttinen tapahtumapaikka. Matkalla ohitimme Alatskiven kartanon, jossa allekirjoittanut poikkesi pikaisesti edellisellä sipulikierroksella vuonna 2012. OSKAR LUTS Saavuttiin sipulikylä Kolkjasta, Palamusen koulumuseoon iltapäivällä kello 14.00 paikkeilla ja löysimme oppaamme museolta. Jüri käänsi hänen puheensa suomeksi. Tämä museorakennus on perustettu Oskar Lutsin kirjoittaman kirjan Kevät tapahtumapaikalle. Oskar Luts syntyi 7. tammikuuta 1887 ja kuoli 23. maaliskuuta 1953. Hän oli virolainen kirjailija, josta tuli suuri nimi Viron kirjallisuushistoriaan. Hänen pääteoksestaan Kevade tuli erottamaton osa virolaisten kansallisidentiteettiä. Kevade on suomennettu nimellä Arno ja kumppanit. Arno(ld) oli Oskarin nuorempi veli, joka kuoli 4-vuotiaana. Hän elää kirjan Kevade päähenkilönä ihmisten mielissä.
Oskar Luts syntyi Tartonmaalla Kaareperen kunnassa suutariperheen ensimmäisenä lapsena. Oskarin nuoremmasta veljestä Theodorista tuli elokuvaohjaaja, joka oli myös Fenno-Filmi Oy:n perustaja. Vuosina 1895-1899 Luts aloitti koulunkäynnin Palamusen kyläkoulussa. 12-vuotiaana hän siirtyi Tarttoon ja aloitti opintonsa Tarton Reaalikoulussa. Lutsin ensimmäinen työpaikka oli Hirschfeldtin apteekki, jossa hän toimi harjoittelijana. Vuonna 1907 hän suoritti apteekkarin apulaisen kokeen Tarton yliopistossa. Vuosina 1911-1914 Luts kävi kuuntelemassa luentoja Tarton yliopiston farmasian laitoksella ja oli samalla töissä Jürgensonin apteekissa. Työn ohella hän aloitti kirjailijanuransa. Vuonna 1912 ilmestyi Kevade, joka nousi kuuluisuuteen lähes yhdessä yössä. Sotavuosina 1914-1918 Luts toimi armeijafarmaseuttina Venäjällä. Vitebskissä hän tutustui Valentina Krivitskajaan, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1917. Seuraavana vuonna syntyi heidän ainoa lapsensa, poika Georg. Palattuaan Tarttoon he joutuivat pitkään asumaan vuokra-asunnoissa, kunnes vuonna 1936 valmistui heidän oma talonsa Riian maantien varteen. Samassa talossa avattiin Oskar Lutsin kotimuseo vuonna 1964. Sodan jälkeen Luts oli vielä pari vuotta töissä apteekissa ja Tarton yliopiston kirjastossa, mutta vuodesta 1922 alkaen hän toimi jo päätoimisena kirjailijana. Lutsia arvostettiin kirjailijana myös neuvostoaikana. Vuonna 1949 hänelle annettiin Viron sosialistisen neuvostotasavallan kansankirjailijan kunnianimitys. Luts kuoli syöpään vuonna 1953. Hänen kirjallinen tuotantonsa oli laajaa. Hän on kirjoittanut romaaneja, kertomuksia, pakinoita, muistelmia ja näytelmiä. Hänen ensimmäisestä teoksestaan Arno ja kumppanit tuli myös tunnetuin. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1912 ja toinen osa vuotta myöhemmin. Se on kertomus erään kyläkoulun lasten tekemisistä, unelmista ja ongelmista. Virossa käytetään teoksen henkilöitä perusluonnetyyppien esimerkkeinä, koska ne ovat kaikille tuttuja, joko kertomuksesta tai sen perusteella tehdystä elokuvasta. Kevade-elokuva valmistui vuonna 1969, ohjaajana oli Arvo Kruusement. Kevade on käännetty 13 eri kielelle, Rauhalan suomennos Arno ja kumppanit ilmestyi 1973. Lutsin runsaasta tuotannosta on suomennettu myös kaksi lyhyttä pilanäytelmää. Kaalinpää ja Kalevin kotiinpaluu ilmestyivät suomeksi jo vuonna 1935, suomentajana H.Rantanen-Pylkkänen. Virolaisessa teatterissa Oskar Luts on ollut suosikkikirjailija. Kevade ja sen jatko-osa Suvi (suom. Kesä), Sügis (suom. Syksy) on toistuvasti sovitettu näytelmiksi. Lastenkirjoista on vuonna 1920 ilmestynyt Nukitsamees suosituimpia. Se on moderni satu, jossa on taitavasti yhdistetty fantasiaa ja realismia. Lutsin tuotannolle on ominaista jutteleva tyyli. Hänen kaunokirjallisissa teoksissaan on muistelmallisia aineksia ja muistelmissaan kuvitteellisia osia. Hän kuvaa realistisia tilanteita, mutta omalla joskus melankolisella, joskus koomisellakin tavalla. Tietoa Wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/oskar_luts. Palamusen Oskar Lutsin pitäjänkoulun museo Palamusen koulu on perustettu vuonna 1687. Museona nykyään toimiva pitäjänkoulun rakennus asuinhuoneineen valmistui v. 1874. Koulun tilat ja lukkarin työhuone on entisöity ja kalustettu 1800-luvun loppuvuosien tyyliin. Lukkarin salin esineet ovat Lutsin lapsuus- ja kouluvuosien mukaisia ja ne on valittu hänen tunnetuinta Kevade kirjaansa seuraten. Salissa on kirjailijan koulutodistuksia ja perhekuvia. Kevade romaanin ensimmäinen lukija ja arvostelija oli Oskar Lutsin nuorempi veli Theodor (s. 14.8.1896 Palamusessa, k. 24.9.1980 Sao Paolo), joka oli tunnettu elokuvaohjaaja. Näyttely Lukkarin ruokailuhuoneessa, jossa asuivat tytöt 1800 luvulla, esittelee Palamusen pitäjän historiaa. Paldessenin pappi mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1243. Palamusen Pyhän Bartholomeuksen kirkko on yksi Eestin vanhimmista säilyneistä kivikirkoista.
Kuva 19. Lukkarin huone MS Kuva 20. Oppaamme Palamusessa MS Entisessä lukkarin keittiössä voi tutustua vanhempaan kouluhistoriaan. Enemmistö vuosisadan vaihteesta peräisin olevista kirjoista on venäjänkielisiä, sillä venäjä oli tuolloin pitäjänkoulu opetuskielenä. Koulutupaan, jossa on saarnastuoli, taulu, seinäkello, Euroopan kartta, keisarin kuva ja pitkät koulupenkit, mahtui sata vuotta sitten koko kouluväki. Oskar Lutsin aikana koulussa oli liki 40 oppilasta. Koulutuvan nurkassa ovat harvinaiset urut, jotka ovat peräisin 1700-luvun loppupuolelta. Urkumestarina toimi C.G. Thal, joka oli ensimmäisiä Eestissä. Lukkarilla oli tapana rangaista oppilaita seisottamalla heitä urkujen takana. Kuva 21. Koulutupa CN Kuva 22. Urut koulutuvassa MS Poikien makuuhuoneessa, jossa nykyisin huomiota herättää Tootsin punainen maapallo, asuivat kauempaa tulleet pojat. Kaikki tarvittavat tavarat otettiin mukaan kotoa. Viikon ruokia, joita säilytettiin ruokahuoneessa, voi nähdä hyllyillä. Koulumestarin huone on poikien makuuhuoneen vieressä, josta Kevade-kirjasta tutun koulumestari Laurin oli hyvä seurata poikien touhuja. Oskar Lustin ikuistama Ludvig Roose, koulumestari Laurin prototyyppi, on yksi kouluhistorian tutuimpia henkilöitä. Hän työskenteli Palamusella 12 vuotta. Koulutyön lisäksi hän opetti pojille kirjansitomista ja puutyötä.
Pitäjänkoulun pihalla on säilynyt entisiltä ajoilta vain lukkarin omenavarasto. Lukkarin vaunuvaja ja hevostalli on rakennettu uudelleen. Kirkon lähellä Kooliallikan (Koolilähteen) luona on kuuluisa vuokramiehen sauna, jonka ikkunan Toots rikkoi ampumalla. Amme-joesta voi innokas etsijä löytää jopa upotetun lautan. Kuva 23. Palamusen koulumuseo CN Kuva 24. Palamusen kirkko CN Kävimme vielä katsomassa oppaan kanssa sillan vierellä olevaa vanhaa myllyä ja vanhaa apteekkia. Mylly on sillan kupeessa ja apteekki vastarannalla. Myllyn rakentaminen alkoi 1900-luvun loppupuolella ja se oli Elmar Goldbergin omistuksessa. Rakennustyöt saatiin valmiiksi kun talo muuttui kolmikerroksiseksi vuonna 1939, jolloin saksalaiset saivat kutsun takaisin kotimaahan. Apteekin talo oli Oskar Lutsin vanhempien omistuksessa, jonka Oskarin isä Hindrik Luts oli rakentanut 1894. Talo sijaitsi vastapäätä myllyä. Oskar Luts ja Theodor Luts syntyivät tässä talossa. Heidän veljensä Arnold kuoli talossa 4-vuotiaana. Elmarin veli Burchard osti apteekin Lutsin vanhemmilta vuonna 1898. Kierroksen jälkeen käytiin vielä katsomassa paria puuveistosta puiston laidalla. Veistokset oli veistetty tammeen ja saarneen. Toinen veistos kuvasi Palamusen ensimmäistä pappia vuodelta 1243 ja toisessa veistoksessa oli kaksi munkkia kuvattuna.
Kuva 25. Palamusen apteekki MS Kuva 26. Palamusen myllyrakennus MS MOKKON TURISMITALO Mokkon turismitalossa yövyttiin. Meillä oli oikein mukava majapaikka ja siellä olisi voinut ratsastaakin. Me sijoituimme eri rakennuksiin ja minä sain kuljettajan kanssa saunarakennuksen käyttöömme. Kuva 27. Saunan veranta CN Kuva 28. Ruokailua aloittelemassa. CN Ruokaa saimme ja tarjolla oli lammasta talon omista eväistä. Ruoka oli hyvää ja maittavaa. Iltaa vietettiin rattoisasti keskustellen. Olin laittanut saunan lämpiämään ennen ruokailua, joten ensimmäisenä pääsivät naiset kylpemään. Kukaan ei kuitenkaan arvannut mennä lampeen uimaan, sillä vesi oli kylmää ja ilma sateinen. Naisten jälkeen pääsimme me miehet lauteille ja meillä oli oikein mukava keskustelu illan aikana Sepän ja Kuulan kanssa kaiken maailman asioista. Aamupalalle herättiin hyvissä ajoin ja puuroakin saatiin, kun vähän odotettiin. Matkamme jatkui sitten klo 9.00 paikkeilla. Mokko Matkailutilan yhteystiedot: kotisivut: www.mokko.ee. puh. +372 7763710 ja GSM.+372 5052573. Osoite on Änkküla, 49202 Palamuse vald, Jõgevamaa.
PUURMANIN KARTANO JA PUISTO KULTTUURIVENE RY (www.kulttuurivene.eu) Kartanon historia alkaa Kuurin ritarikunnan linnan tuhoutumisesta Liivin sodan aikana. Linna sijaitsi Tallinnan ja Tarton maantien ja Pedja-joen risteyksessä keskiajalla. Puurmanin linnan nimi tulee Buhrmeisterin sukunimestä. Suku omisti kartanon vuodesta 1645 alkaen kartanon, kuningatar Kristiinan hallitessa Ruotsin vallan aikana. Aatelinen Manteuffelin perhe hankki kartanon omistukseensa vuonna 1713. Kartano oli heidän omistuksessaan vuoteen 1919 asti, jolloin se kansallistettiin Viron valtion omaisuudeksi. Barokkikartano kokonaisuus ja säännöllisen muotoinen puisto muodostui 1800-luvun toisella puoliskolla, kun kreivi Ernst von Manteuffel käynnisti uuden suuren palatsin rakentamisen tarttolaisen rakennusmestarin F. Hübben suunnitelmien mukaan. Kaksikerroksinen uusbarokin mukainen rakennus rakennettiin korkean alakerroksen päälle vuonna 1881. Linnassa on 25 m korkea kahdeksankulmainen torni rakennuksen itäsiivessä. Kuva 29. Puurmanin kartano CN Kuva 30. Puurmanin kartanon puistoa MS Puurmanin kartanon osoite on: Tartu maantee 1, Puurmani alevik, Puurmani vald, Jõgeva. Kartanon tiloissa on toiminut Puurmanin kartanon koulu vuodesta 1926 lukien. Koulu pitää huolta myös Puurmanin puistosta. Puurmanin kartanon puistossa on yli 50 puulajia ja pensasta hyvin suunnitellussa järjestyksessä. Kävimme pikaisesti koulun sisällä jossa oli loma-aika ja siivoojat paikalla. 1-kerroksen salit olivat upeita ja katto yhdessä huoneessa oli erikoinen kohokuvioinen puukoriste katossa. Huoneet olivat aika tyhjän tuntuisia, tuoleja seinustoilla ja piano yhden musiikkisalin seinustalla. Toisessa kerroksessa olivat luokkahuoneet. Linnan torniin on kuulemma salakäytävä jossakin ja sinne järjestetään myös vierailuja. Puisto kierrettiin Pedja-joen rantaa seuraten ja käytiin puiston perällä. Puisto oli todella hieno ja siellä oli pieni saarikin, jossa voisi istua ja katsella aurinkokellosta ajan kulua. Joesta oli ohjattu vettä puistoalueelle saaren muodostamiseksi. Vesi vaihtui toista ojaa pitkin takaisin jokeen. Puurmanin kartanossa ei saatu järjestettyä esittelyä, mutta käytiin kuitenkin tutustumassa kartanon alakerroksen sosiaalisiin tiloihin ennen matkamme jatkamista.
Kuva 31. Puurmanin huoneen katto MS Kuva 32. Puurmanin puiston saari MS Valitettavasti emme ohjelmamme aikana ehtineet tutustua Alatskiven kartanoon, koska maanantaina museo on suljettu ja siksi meille tuli tuo Puurmanin kartano ja Paiden linna vierailukohteiksi. PAIDEN LINNOITUS Paiden linnan rakentaminen alkoi vuonna 1265 Liettuan ritarikunnan suurmestarin Konrad von Mandernin toimesta. Kaupunkioikeudet saatiin vuonna 1291. Paikkakunta sai aluksi nimet Weissesstein tai Wittestein, joka on myöhemmin muuttunut eestiläiseen muotoon Paede tai Paide. Ruotsin vallan aikana Paiden linna poistettiin linnaluettelosta vuonna 1636. Paikkakunnan kaupunkioikeudet lakkautettiin silloin, mutta vuonna 1783 kaupunkioikeudet saatiin takaisin. Kuva 33. Paiden linnantorni MS Kuva 34. Paiden linnan muureja MS Paiden linna oli ympäröity vallihaudoilla, joka sai vetensä Pärnu-joesta. Pärnujoki virtasi silloin linnan vierestä ja veden korkeutta säädeltiin vesimyllyn avulla. 14-vuosisadan lopulla ja 15- vuosisadan alussa ympäröivää muuria korotettiin, vahvistettiin ja laajennettiin pohjoissuuntaan. Ruutitorni rakennettiin linnaan ja vallihaudat ruopattiin. (Ruuti on hiilen, salpietarin ja rikin seos.)
Ruutia säilytettiin astioissa, joissa oli nahkainen kansi. Ruutitorni tuhottiin vuonna 1570 Liivin sodan aikana, kun Ruotsin armeija yritti ottaa sen Puolan kuninkaalta. Vuonna 1573 linna piiritettiin uudelleen, tällä kertaa venäläisten taholta. Piirityksen aikana Iivana Julman hyvä ystävä ja yksi armeijan komentajista Maljuta Shkuratov haavoittui kuolettavasti. Tämä onneton sattuma suututti tsaarin ja hän käski armeijansa tuhota linnan ja tappaa sen asukkaat. Linnan torni entisöitiin vuonna 1993 Paiden 350-vuotisjuhlien kunniaksi. Juhlaa vietettiin Pyhän Yrjön 650-vuotispäivänä. Kuva 35. Paiden linnoitusta CN Kuva 36. Paiden linnoituksesta lähtö MS RUNOILIJA JUHAN LIIV Koska emme ehtineet käydä Juhan Liivin museossa olen lisännyt tähän tietoja hänestä. Hän oli virolainen runoilija (s. 30.4.1864 Alatskivessä ja kuoli 1.11.1913 Kavastu-Koosassa) on yksi Viron kuuluisimpia runoilijoita. Liiv syntyi äärimmäisen köyhään perheeseen Alatskiven kylässä, Virossa. Huolimatta köyhyydestä, Liivin vanhemmat lähettivät hänet Tarttoon opiskelemaan journalismia. Fyysinen sairaus pakotti Liivin jättämään koulun ja palaamaan kotiin, missä hän kirjoitti runoja ja satunnaisesti kolumneja Olevik-sanomalehteen. Hänen runonsa heijastivat kovasti hänen ajankohtaisia ajatuksiaan, eikä niitä yleensä huomioitu. Lopulta hän onnistui läpimurrossaan vuonna 1894, kun hänen ensimmäinen lyhyt tarinansa Vari (Varjo) julkaistiin. Se oli tummasävyinen ja alakuloinen, ennustaen hänen tulevaisuuden töitään proosassa ja runoudessa. Monet lukijat tekivät vertailuja Liivin ja tarinan päähenkilön, Villuun, joka oli fyysisesti heikko, mutta henkisesti vahva ihminen. Liiv jatkoi lyhyitten tarinoitten kirjoittamista, mutta yksikään ei ole yhtä kuuluisa kuin Vari. Pian Varin julkaisemisen jälkeen Liivistä tuli Tarton psykiatrisen klinikan potilas. Hänellä todettiin skitsofrenia. Hän kuvitteli välillä olevansa tsaari Aleksanteri II, Puolan kuningas jne. Hänen sairautensa jatkui kuolemaan asti. Vuonna 1909 Friedebert Tuglas tapasi Liivin. Tämän seurauksena julkaistiin kirja, jossa on 495 Liivin runoa, samana vuonna. Monet Liivin runot ovat surullisia, luultavasti johtuen hänen henkisestä sairaudestaan, kurjuudesta ja yksinäisyydestä. Harvat runot kertoivat luonnosta ja rakkaudesta kotimaahan. Hänet löydettiin vuoden 1913 loppupuolella junasta ilman lippua ja heitettiin ulos junasta autiolla seudulla. Hän käveli kotiin, mutta paleltui matkalla ja sairastui kuolettavasti keuhkokuumeeseen. Juhan Liivin kunniaksi perustettiin Palkinto Runoudelle vuonna 1965. Se ojennetaan joka vuosi Alatskiven kunnan toimesta Liivin syntymäpäivänä 30. huhtikuuta.
Kuva 37. Juhan Liiv (Wikim.) Kuva 38. Alatskiven kartano v. 2012. MS Matkamme suuntautui Paidesta kohti Tallinnaa, jonne jätimme osan porukasta satamaan. Emme löytäneet matkalla ruokapaikkaa ennen Tallinnaa, joten jatkoimme Saarenmaalle päin ja ajoimme Pärnun maantien alkuun, jossa kävimme ostoskeskuksessa syömässä. Kuresaareen ehdimme klo 19.30. Kiitokset matkalla mukana olleille ja erityisesti Jürille, joka näki suuren vaivan matkan järjestämisessä ja läpiviemisessä. Majoittumiset olivat onnistuneita valintoja, kuten myös vierailukohteet. Helsingissä 26.8.2014 Matti Suominen kotisivut: www.kulttuurivene.eu s-posti: matti.suominen@kolumbus.fi GSM +358 50 5116786