OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2000 KLO 10.00 1 (7) OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2000 OKMETICIN TULOSKEHITYS JATKUU HYVÄNÄ Konsernin yhdeksän kuukauden liikevaihto oli 47,7 MEUR. Kasvu edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna oli 47 %. Liikevoitto nousi vastaavasti 7,1 MEUR:oon (1,0 MEUR) ja tulos ennen satunnaisia eriä 4,6 MEUR:oon (- 1,8 MEUR). OSAVUOSI LYHYESTI - Konsernin kasvu ylitti tärkeimmän asiakasteollisuuden eli puolijohdemarkkinoiden kasvuvauhdin. Liikevaihto oli 47,7 MEUR (+ 47 %). - Kannattavuus parani edelleen. Liikevoitto oli 7,1 MEUR (1,0 MEUR) ja tulos ennen satunnaisia eriä 4,6 MEUR (- 1,8 MEUR). - Yhtiön hallitus päätti käynnistää kolmivuotisen, lähes 90 MEUR:n investointiohjelman, joka tähtää nykyisen liikevaihdon kaksinkertaistamiseen ko. aikana. MARKKINATILANNE JA MYYNTI Piikiekkojen kysyntä vahvistui koko tarkastelukauden ajan. Puolijohdeteollisuuden vuositason kasvu on viimeisimpien arvioiden mukaan kiihtynyt jopa yli 35 %:n tasolle. Okmeticin asiakassegmenteissä kasvu oli hieman maltillisempaa. Toisaalta tähän hitaampaan kasvuun on perinteisesti liittynyt kysynnän pienempi vaihtelu. Okmeticin tuotteisiin kohdistuva kysyntä vahvistui koko tarkastelukauden ajan, varsinkin erikoistuotesegmenteissä, kuten vaativien tehopuolijohde- ja anturisovellusten alueilla. Konsernin tuotantokapasiteetti ja tuotantomäärät ovat jatkuvasti nousseet. Tästä huolimatta olemassa oleva tuotantokapasiteetti muodostui Okmetickonsernin kasvua rajoittavaksi tekijäksi useissa tuoteryhmissä. LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS Konsernin liikevaihto oli vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 47,7 MEUR (32,4 MEUR). Kasvua edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna oli 47 %. Viennin ja ulkomaantoimintojen osuus oli konsernin liikevaihdosta 96 %. Liikevoittoa konsernissa kertyi 7,1 MEUR (1,0 MEUR). Puolitoista vuotta kestänyt hyvä kannattavuuskehitys jatkui ja perustui edelleen kasvaneisiin myyntimääriin, korkean jalostusasteen tuotteiden osuuden kasvuun, parantuneeseen tuotannon kustannustehokkuuteen ja vahvan dollarin tuomaan etuun. Piikiekkojen valuuttamääräiset hinnat nousivat. Espoon tehtaan puhdasvesilaitteiden ja -putkistojen uudistustyö ja sen aiheuttama tuotantokatkos kesti suunnitellut 9 päivää. Okmetic Oyj:n liiketulos oli 19,5 % liikevaihdosta. Allenin tehdas USA:ssa kasvatti liikevaihtoaan. Tehtaan asiakaspohjan laajentamiseen tähtääviä näyte- ja evaluointitoimituksia ja laadunvarmistuksen toimenpiteitä vietiin tarkastelujaksolla eteenpäin. Konsernin tulos ennen satunnaiseriä oli 4,6 MEUR (-1,8 MEUR). Satunnaisiin eriin kirjattiin listautumisen ja listautumisannin järjestelykuluja ja palkkioita yhteensä 1,8 MEUR.
2 RAHOITUS, INVESTOINNIT JA LÄHIVUOSIEN INVESTOINTIOHJELMA Listautumisannista saadut varat, joita kertyi kulujen jälkeen n. 46 MEUR, paransivat konsernin rahoitusasemaa oleellisesti. Omavaraisuusaste oli jakson lopussa 56 prosenttia ja nettovelkaantumisaste viisi prosenttia. Investointien kokonaismäärä oli tammi-syyskuussa 14,1 MEUR (8,6 MEUR). Merkittävimpiä kohteita olivat kapasiteettia lisäävät konehankinnat Vantaan ja Allenin tehtaille. Okmetic Oyj:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 18.9. liiketoimintasuunnitelman, joka tähtää kuluvan vuoden liikevaihdon kaksinkertaistamiseen kolmen vuoden kuluessa. Hyväksytty investointiohjelma päätyy lähes 90 miljoonaan euroon. Ohjelma voidaan toteuttaa modulaarisesti, koneita ja laitteita yksitellen lisäämällä ja se rahoitetaan pääosin osakeannista saaduilla varoilla ja omalla kassavirralla. Investointiohjelmalla ei ole merkittävää vaikutusta yhtiön nettolainojen määrään. Suunnitelman pääkohdat ovat Vantaan tehtaan tuotantokapasiteetin kaksinkertaistaminen, erikoistuotteiden osuutta lisäävät modernisointi-investoinnit Espoon tehtaalla sekä tuotantokapasiteetin nelinkertaistaminen Allenin tehtaalla USA:ssa. Espoon tehtaan suunnitelmaan sisältyy tilavaraus SOI-tuotannon (Silicon On Insulator) käynnistämiselle. Konsernin henkilömäärä kasvaa investointien seurauksena noin 250 henkilöllä. TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS SOI-kiekkojen kehitystyötä tehostettiin tavoitteena tuotannon asteittainen käynnistäminen vuoden 2001 aikana. Tuotteista on toimitettu näytekappaleita asiakkaille. Ensimmäiset tilaukset koeeristä toimitetaan kuluvan vuoden aikana. Vuoden alussa käynnistettiin yhteistyössä eurooppalaisten teollisuusyritysten ja tutkimuslaitosten kanssa EU-komission tukema anturikehitysohjelma, johon Okmetic Oyj kehittää ja toimittaa räätälöityjä SOI-kiekkoja. Myös SiC-kiekkojen (piikarbidi) kehitystyössä saavutettiin hyviä tuloksia. Linköpingin yliopiston yhteydessä toimiva Okmetic AB toimitti potentiaaliselle asiakkaalleen näytteitä, joista saatu palaute oli rohkaisevaa. Konsernin tavoitteena on pienimuotoisen tuotannon käynnistäminen ensi vuoden aikana.
3 HENKILÖSTÖ Konsernin palveluksessa oli tammi-syyskuussa keskimäärin 512 henkilöä (424) ja syyskuun lopussa 510 henkilöä (416). Henkilöstö jakautui syyskuun lopussa maittain seuraavasti: Suomi 467, USA 35 ja Ruotsi 8. OKMETIC OYJ:N LISTAUTUMINEN PÖRSSIIN Osakeanti toteutettiin siten, että merkittäväksi tarjottiin 13.- 19.6.2000 välisenä aikana yhteensä 6.395.000 osaketta. Yhtiön hallitus hyväksyi tehdyt merkinnät 28.6.2000 instituutio- ja yleisöannin osalta merkintähinnalla 7,00 euroa ja henkilöstöannin osalta merkintähinnalla 6,30 euroa osakkeelta. Okmetic Oyj:n osakkeet noteerattiin Helsingin Pörssin päälistalla ensimmäisen kerran 5.7.2000. Okmetic Oyj antoi annin pääjärjestäjälle oikeuden korottaa instituutioannissa tarjottavien osakkeiden määrää enintään yhteensä 700.000 osakkeella. Yhtiön hallitus hyväksyi 18.7.2000 yhteensä 450.000 lisäosakkeen merkinnän. Annin ja lisäosakkeiden merkinnän jälkeen yhtiön uusi rekisteröity osakkeiden määrä on 15.980.750 kappaletta ja osakepääoma 11.186.525 euroa. Suurimman omistajan, Outokumpu Oyj:n omistus laski 28,2 %:iin. HENKILÖSTÖN OPTIO-OHJELMA Okmetic Oyj:n hallitus päätti kokouksessaan 18.9.2000 henkilöstön optio-ohjelman 2000 optio-oikeusmerkintöjen hyväksymisestä. Ylimääräisen yhtiökokouksen 23.5.2000 päätöksellä annetut optiooikeudet, yhteensä 512.000 optio-oikeutta, tulivat kokonaisuudessaan merkityiksi. Hallituksen kokouksen 11.8.2000 päätöksellä tarjotuista optio-oikeuksista, yhteensä 43.200 optio-oikeutta, merkittiin yhteensä 42.800 optio-oikeutta. Okmetic Oyj:n hallitus hyväksyi kaikki tehdyt optio-oikeuksien merkinnät. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) kappaleen yhtiön osakkeita. Puolet optio-oikeuksista merkitään kirjaimella A ja puolet kirjaimella B. Osakemerkintä optiooikeudella A alkaa 3.12.2001 ja optio-oikeudella B 2.5.2003. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla päättyy 31.5.2007. SISÄPIIRISÄÄNNÖT Okmetic Oyj:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 16.8.2000 konsernissa noudatettavat sisäpiirisäännöt. Säännöissä on huomioitu arvopaperimarkkinoihin vaikuttavat säännökset, Helsingin Pörssin säännöt ja ohjeet sekä Arvopaperinvälittäjien Yhdistys ry:n suositukset. PÖRSSIKURSSIN KEHITYS JA -VAIHTO Osakkeiden vaihto 5.7. - 29.9.2000 välisenä aikana oli 1.038.690 kpl, mikä on 6,5 % osakkeiden kokonaismäärästä. Osakkeen hinta vaihteli tarkastelukauden aikana, mutta noudatti Helsingin Pörssin yleistä kehitystä ja vahvistui suhteessa tietotekniikka- ja elektroniikkatoimialan osakeindeksin kehitykseen. Katsauskauden toteutuneiden
kauppojen alin noteeraus oli 5,90 EUR ja ylin 8,20 EUR osakkeelta. Päätöskurssi 29.9.2000 oli 6,90 EUR. Koko osakekannan markkina-arvo 29.9.2000 oli 110,3 MEUR. LÄHIAJAN NÄKYMÄT Puolijohdeteollisuus elää voimakasta kasvuvaihetta. Sen seurauksena myös piikiekkojen kulutuksen ennustetaan kasvavan edelleen merkittävästi. Markkina-ennusteiden perusteella konsernin johto uskoo kysynnän jatkuvan voimakkaana muutaman lähivuoden ajan puolijohde- ja piikiekkoteollisuudessa. Kasvun ennakoidaan jatkuvan suotuisana erityisesti Okmeticin tuotesegmenteissä. Okmetic-konsernin tuotantokapasiteetti tulee olemaan täydessä käytössä. Alkuvuonna toteutuneen tuloskehityksen uskotaan jatkuvan ja konsernin koko vuoden tuloksen muodostuvan hyväksi. Okmetic Inc.:n liiketulos on selvästi paranemassa ja myönteisen kehityksen uskotaan jatkuvan kuluvan vuoden lopulla. KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT Diplomi-insinööri Mikko Montonen on nimitetty 1.1.2001 alkaen Okmetic Inc.:in toimitusjohtajaksi. Hän vastaa edelleen myös konsernin USA:n myynnistä. Nykyinen toimitusjohtaja tekniikan tohtori Asko Vehanen siirtyy Okmetic Inc.:n hallituksen puheenjohtajaksi. Hän jatkaa myös emoyhtiön varatoimitusjohtajana. Konserni on lisännyt USD-suojauksiaan valuuttatermiineillä ja samalla pidentänyt po. valuuttariskin suojauksen aikajännettä runsaaseen puoleentoista vuoteen. Yhtiö julkistaa tilinpäätöksensä 12.2.2001. Vantaalla 1.11.2000 Hallitus 4
5 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2000 KONSERNITULOSLASKELMA 1000 EUR 1.1.-30.9.00 1.1.-30.9.99 1.1.-31.12.99 Liikevaihto 47 674 32 436 45 844 Liiketoiminnan kulut -40 588-31 453-44 626 Liikevoitto 7 086 983 1 218 Rahoitustuotot ja -kulut -2 487-2 809-3 471 Tulos ennen satunnaiseriä ja veroja 4 599-1 826-2 253 Satunnaiset kulut -1 803 - - Tulos ennen veroja 2 796-1 826-2 253 Välittömät verot -1 026 - -60 Tilikauden tulos 1 770-1 826-2 313 KONSERNITASE 1000 EUR 30.9.2000 30.9.1999 31.12.1999 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 2 201 1 478 2 486 Aineelliset hyödykkeet 81 828 71 668 76 078 Sijoitukset 6 7 7 Pysyvät vastaavat yhteensä 84 035 73 153 78 571 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 7 047 4 824 4 635 Saamiset 10 669 9 305 9 166 Rahat ja pankkisaamiset 50 307 5 036 4 802 Vaihtuvat vastaavat yhteensä 68 023 19 165 18 603 Vastattavaa 152 058 92 318 97 174 Oma pääoma Osakepääoma 11 187 4 098 6 146 Muu oma pääoma 67 021 24 650 22 126 Pääomalainat 7 657 8 140 7 867 Oma pääoma yhteensä 85 865 36 888 36 139 Vähemmistön osuus 7 232 7 232 7 232
Vieras pääoma Laskennallinen verovelka 1 167 84 140 Pitkäaikainen vieras pääoma 40 038 41 240 37 872 Lyhytaikainen vieras pääoma 17 756 6 874 15 791 Vieras pääoma yhteensä 58 961 48 198 53 803 152 058 92 318 97 174 KASSAVIRTALASKELMA MEUR 1.1.-30.9.00 1.1.-30.9.99 1.1.-31.12.99 Liiketoiminnan rahavirta 12 489 5 887 8 192 Investointien rahavirta -14 080-8 602-15 894 Rahoituksen rahavirta 51 894 5 431 10 184 Rahavarojen lisäys (+) / vähennys (-) 50 303 2 716 2 482 6 VASTUUT 1000 EUR 30.9.2000 30.9.1999 31.12.1999 Velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnitettyjä panttivelkakirjoja 42 590 36 360 37 003 Kiinnitetyt panttivelkakirjat 47 429 39 356 47 429 Muut annetut vakuudet - - - Leasing-vastuut 2 711 2 459 2 417 TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1.1.-30.9.00 1.1.-30.9.99 1.1.-31.12.99 Liikevoitto % liikevaihdosta 14,9 3,0 2,7 Oman pääoman tuotto, % 7,9-7,4-7,1 Sijoitetun pääoman tuotto, % 7,7 1,5 1,6 Nettovelkaantumisaste (Net Gearing), % 5,1 124,0 127,6 Omavaraisuusaste, % 56,2 39,0 36,5 Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin MEUR 14 080 8 602 15 894 % liikevaihdosta 29,5 26,5 34,7 Henkilöstö keskimäärin tilikauden aikana 512 424 430 KONSERNIN OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 1.1.-30.9.00 1.1.-30.9.99 1.1.-31.12.99 Osakekohtainen tulos EUR 0,31-0,25-0,30 Osakekohtainen oma pääoma EUR 4,89 3,15 3,09
Osakkeiden osakeantioikaistun lukumäärän painotettu keskiarvo jakson aikana 11 434 596 7 304 282 7 613 250 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä jakson lopussa 15 980 750 9 135 750 9 135 750 Tiedot ovat tilintarkastamattomia. Suluissa on esitetty edellisen vuoden vertailukauden vastaavat tiedot. OKMETIC OYJ 7 Seppo Isoherranen Toimitusjohtaja Lisätietoja antavat: Toimitusjohtaja Seppo Isoherranen, Okmetic Oyj puh. (09) 5028 0232 sähköposti: seppo.isoherranen@okmetic.com Varatoimitusjohtaja Asko Vehanen, Okmetic Oyj puh. (09) 5028 0274 sähköposti: asko.vehanen@okmetic.com Talousjohtaja Esko Sipilä, Okmetic Oyj puh. (09) 5028 0286 sähköposti: esko.sipila@okmetic.com JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet