KPV:n Juniorit ry VUOSIKERTOMUS

Samankaltaiset tiedostot
L.L2.20L4 r 30.LL KPV:n Juniorit ry VUOSIKERTOMUS. (Toimintakertomus) Y-tunnus: PL3 67t0t Kokkola



KPV:n Juniorit ry VUOSIKERTOMUS

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

VUOSIKERTOMUS. (Toimintakertomus)


Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

KPV:n Juniorit ry VUOSIKERTOMUS

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot

VALEPA ESITTELYKALVOT

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Turun Senioriurheilijat ry

YJ taisteli tähdet kertovat

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti.

Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

PORIN EROTUOMARIT -53 ry. Tasekirja

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

EKS 07 perustamiskokous Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

Toimintasuunnitelma

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA CALGARY, KANADA

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2012

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

TPV 2017 Strategia - Päivitys

Vuoden 2014 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

C2-D2 Final Four-turnaukset

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta

ToU Tytöt TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

Tikkakosken Tikka ry 2015

Pelinjohtajien ranking

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

IPS RY Toimintasuunnitelma 2016

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi

C2-D2 Final Four-turnaukset

Ylialueellinen seurafoorumi.

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

KAUSIJULKAISU Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KILPAILUSÄÄNNÖT

KENTTÄTOIMIKUNTA KEVÄÄN JA KESÄN 2013 KENTTÄVUOROT

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Jokelan Kisa jalkapallo

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

Vuoden 2018 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Organisaatio Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto.

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

CHAMPIONS CUP

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Mielenkiintoiset kilpailut tuovat yleisöä ja tukevat pelaajien kehittymistä.

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 POJAT. D12 pojat

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset &

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

TPV Strategia - Päivitys

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ. Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI

Joukkueenjohtajien opas

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

FC Reipas P04 vanhempainilta

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

ANVIA V TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala

LAUTP P12 Sininen & valkoinen joukkueiden kausisuunnitelma

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

Terveiset Panttereilta

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

Transkriptio:

KPV:n Juniorit ry VUOSIKERTOMUS 1.12.2015-30.11.2016 KPV:n Juniorit ry Y-tunnus: 0975991-0 Antti Chydeniuksenkatu 71 www.kpv.fi 67101 Kokkola e-mail:jouko.vierimaa@anvianet.fi (seuran sihteeri) 1

Sisällysluettelo VUOSIKERTOMUS 1 1. Yleistä 3 2. Hallitus ja jaostot 3 3. Henkilöstö 4 4. Yhdistyksen kokoukset ja jäsenistö 4 5. Edusvalvonta ja tiedottaminen 5 6. Toiminta kaudella 2016 5 6.1 Miesten edustusjoukkue 5 6.2 Naisjaosto 7 6.3 Juniorijaosto 7 6.3.1 Hallinta ja talous 7 6.3.2 Kilpailutoiminta 8 6.3.3 Valmennus 10 6.3.4 Jalkapallokoulu 11 6.3.5 Muu toiminta 11 6.4 Pallo-Siskot 12 6.5 Pappakerho 13 6.6 Järjestysmiesjaosto 13 7. Tapahtumat 14 8. Talous 15 8.1 Varainhankinta 15 9. Laatujärjestelmä...15 10. Arvio tulevasta 16 2

1. YLEISTÄ KPV:n Juniorit ry:n 86.toimintavuosi oli työn täyteinen ja värikäskin. KPV-yhtiöt OY:n alaisuudessa Ykköstä pelannut edustusjoukkue aloitti sarjan lupaavasti ja oli juhannukselle asti sarjan kärjessä ja noususta Veikkausliigaan haaveiltiin. Keskikesällä tullut yhdeksän heikon pelin putki kuitenkin karisti nuo haaveet jo ennen viimeistä sarjakolmannesta ja lopulta joukkuetta heräteltiin valmentajavaihdoksella. KPV:n erittäin hyvä näkyvyys sähköisessä ja sosiaalisessa mediassa kuitenkin huomattiin laajalti. Edustuksen pelit kuvattiin suoriksi stream-lähetyksiksi internettiin, some-kanavat twitter ja facebook tuottivat jatkuvasti materiaalia seurasta yleisön nähtäville. Juniorit ry:n puolella ensimmäinen päätoiminen valmennuspäällikkö Tomi Virta aloitti työnsä kesäkuussa. Loppuvuonna palkattiin Juniorit ry:n alaisuuteen osittain Palloliiton ja ESR:n (Euroopan Sivistysrahasto) tuella hankekoordinaattoriksi Ilkka Junttila. Junioreiden vanhin ikäluokka akatemia putosi kolmosesta yhden pisteen erolla ja B-pojat ikäluokkansa ykkösestä kahden pisteen erolla. B-tytöt pelasivat läpi vuoden SM-sarjaa ja myös pitivät paikkansa SM-sarjassa. C15- ja C14-tytöt pelasivat ikäluokkansa SM-turnauksessa. D13-pojat puolestaan sijoittuivat ikäluokkansa Puolen Suomen liigan lopputurnauksessa toiseksi. Seuran juniorimäärä jatkoi loivaa nousuaan. KPV:n juniorit ry:n toiminnan painopiste on tehtävämme mukaan junioritoiminnassa, joka on meidän kruunun jalokivi. Ilonaiheita oli myös talouspuolella, sillä tulos oli jälleen positiivinen. Talouden osalta päätehtävänä oli tasapainottaa seuran talous vakaalle pohjalle, joka turvaa tehtävämme. Edustusjoukkueen yhtiöittäminen Seuran hallitus päätti kokouksessaan 7.11.2013 edustusjoukkueen yhtiöittämisestä. KPV-yhtiöt OY:n osakekannan omistaa Matti Laitinen. KPV:n juniorit ry omistaa edelleen edustuksen sarjapaikan, jonka se on vuokrannut KPV-yhtiöt OY:lle viisivuotisella sopimuksella. Sopimus astui voimaan joulukuussa 2013, kun Palloliitto oli hyväksynyt yhtiöittämisen. Yhtiöittämisestä huolimatta edustusjoukkue on edelleen kiinteä osa Kokkolan Pallo-Veikkoja kuten aina ennenkin. Tehtävä (missio) KPV:ssa toiminnan lähtökohtana on jalkapallon harrastamisen tekeminen mielekkääksi. Tarjota kaikille mukaan haluaville tasavertainen harrastemahdollisuus ja kasvattaa omista junioreista pelaajia edustusjoukkueisiimme. Seuran tarkoituksena on toiminnallaan tukea ja edistää jalkapalloilun ja muiden urheilulajien kehitystä jäsentensä keskuudessa sekä auttaa kotia kasvattamaan yhteiskunnalle ruumiillisesti ja henkisesti tasapainoisia kansalaisia. (seuran säännöt) Toiminnan perustana on SPL:n Sinettiseuran tunnuksen alla tapahtuva juniorityö, Kaikki Pelaa ohjelmaan perustuen. FAIR PLAY - REILU PELI -henki läpi kaikessa seuratoiminnassamme. 2. HALLITUS JA JAOSTOT Hallitus KPV:n Juniorit ry:n syyskokouksen 18.11.2014 valitsema hallitus kaudella 2015. Olli Peltoniemi, puheenjohtaja Rolf Mannström, varapuheenjohtaja Kim Huuhka, jäsen Jaska Pensaari, jäsen Rauno Lesonen, jäsen Pauli Tynjälä, jäsen 3

Hallituksen sihteerinä toimi Jouko Vierimaa. Hallituksen jäsenillä on ollut myös vastuujaostot. Olli Peltoniemi => talous, tiedottaminen, yhteistyö KPV Oy:n ja pappakerhon kanssa Rolf Mannström => yhteistyö KF10:n suuntaan, tyttöjalkapalloilu Kim Huuhka => akatemiat Jaska Pensaari => markkinointi ja yhteistyö KPV OY:n suuntaan Pauli Tynjälä => junioritoiminta Rauno Lesonen => valmennustoiminta Jaostot 2016 JUNIORIJAOSTO: pj. Pauli Tynjälä JÄRJESTYSMIESJAOSTO: pj. Pekka Kivelä PALLO - SISKOT: pj. Elina Vierimaa PAPPAKERHO: pj. Eero Vantunen GREEN FAMILY 3. HENKILÖSTÖ Toimihenkilöt Seuran palveluksessa ko. tilikaudella oli juniorivalmennuspäällikkö Tomi Virta 1.6.2016 alkaen ja Ilkka Junttila hankekoordinaattorina 1.10.2016 alkaen. 4. YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Seuran sääntömääräinen syyskokous (puheenjohtaja- ja hallitusvalinnat) kulunutta vuotta varten pidettiin 26.11.2015 ja edellisen vuoden tilit ja toiminta selvitettiin jäsenistölle kevätkokouksessa 26.4.2016. Tuolloin hallitus sai vastuuvapauden jäsenistöltä vuoden 2014 tileistä. Hallitus kokoontui kertomusvuonna 18 kertaa (155 ), näistä osa oli sähköpostikokouksia. 4

Jäsenistö Seuran jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenten määrä kauden 2016 lopussa oli 122. Lisäksi seuran jäseniä ovat kaikki 444 juniori-ikäistä pelaajaa. Jäsenmaksujen maksaneiden aikuisjäsenten määrän kehitys viime vuosina vuosi 2011 2012 2013 2014 2015 2016 jäsenet 152 151 161 140 109 122 5. EDUNVALVONTA JA TIEDOTTAMINEN Edunvalvonta (esim. SPL, SPL:n K-P piiri ym.) Syyskokouksen 2015 valitsemat seuran edustajat kaudelle 2016 olivat puheenjohtaja Olli Peltoniemi, sihteeri Jouko Vierimaa ja tarvittaessa joku muu hallituksen valtuuttama henkilö. Jouko Vierimaa valittiin syksyllä 2015 Keski-Pohjanmaan pallopiirin hallitukseen ja oli piirihallituksen edustajana myös Suomen Palloliiton liittovaltuuston kokousedustajana keväällä 2016. Tiedottaminen Tiedottamisen seura on hoitanut kauden aikana nettisivustonsa WWW.KPV.fi ( www.jopox.fi/kpv) kautta sekä Kokkolan alueella 17 000 kpl painoksella ilmestyvällä PalloVeikko lehdellä, jotka ilmestyivät joulukuussa ja toukokuussa. Lisäksi seura on tiedottanut koolle kutsutuissa lehdistötilaisuuksissa edustusjoukkueidensa pelaajatilanteesta. Unohtaa ei myöskään sovi terhakkaa some-tiedottamista twitter- ja facebook-tileillä. 6. TOIMINTA KAUDELLA 2016 Yhteistyö KPV:n juniorit ry KPV Yhtiöt OY Edustusjoukkue toimi KPV Yhtiöt OY:n alaisuudessa. KPV:n juniorit ry tuki miesten edustusjoukkuetta näkyvimmin ottelutapahtumien järjestämisessä. Myös naisten yhteistyöseura KF10:n ottelutapahtumien tukemiseen juniorit osallistuivat. 6.1 Miesten edustusjoukkue Miesten edustusjoukkue pelasi SPL:n miesten Ykkösessä sijoittuen 39 pisteellään viidenneksi. Suomen Cupissa joukkue pelasi kolme peliä pudoten Cupista edellisvuoden nousukarsintavastustaja Hongalle Santahaassa pelatussa ottelussa. Edustusjoukkueessa pelasi 23 pelaajaa Kauden aikana edustusjoukkueen otteluissa pelasi 23 pelaajaa, joista juniori-ikäisiä pelaajia oli neljä kappaletta. Näistä tosin vain Harri Heiermann pelasi säännöllisesti edustuksessa. Edustuksen pelaajista KPV:ssa vähintään kolme vuotta juniorina pelanneita pelaajia oli 10 kappaletta. Elokuun siirtoikkunassa KPV:hin hankittiin yksi pelaaja (jamaikalainen Chevone Marsh). Isoin muutos kuitenkin tapahtui valmennuksessa, kun manageri Matti Laitinen päätti valmentajavaihdoksesta 30.8. Antti Ylimäki astui sivuun ja tilalle tuli vanha tuttu Jarmo Korhonen, joka otti nopeasti ryhmän haltuunsa. Viimeisten seitsemän pelin aikana KPV voitti sarjan kärkijoukkueet JJK:n ja TPS:n, mutta hävisi niin ikään valmentajaa vaihtaneelle Jarolle, mikä tiesi Jaron kapuamista sarjassa KPV:n yläpuolelle. Sarjassa KPV:n edustusjoukkue keräsi 27 pelissä 39 pistettä. Kauteen lähdettiin luottavaisena, vaikka oltiinkin nousijoita. Joukkue oli kokenut ja ajoissa kasattuna, mikä antoikin hyvän edun sarjan alkukierroksilla. Antti Ylimäki ja Niko Kalliokoski jatkoivat valmennusvastuussa. Edellisvuoden runko pysyi hyvin kasassa, vaikka keskikentän pelintekijä Patrick Byskata menetettiinkin Norjaan. Vahvistuksena tuli kova paluumuuttaja georgialainen Irakli 5

Sirbiladze liigajoukkue KuPS:sta. Edelliskaudella nousujoukkue PS Kemissä Ykköstä pelannut Felix Gustafsson osoittautui myös kelpo pelaajaksi. Pikkupojasta lähtien KPV:a edustanut Harri Heiermann vietti tiiviin pelikesän. Edustusjoukkueessa pelatun 26 ottelun lisäksi 20-vuotias Harri pelasi seitsemän peliä akatemian riveissä. Sarjan ensimmäiseltä kolmannekselta KPV keräsi yhdeksässä ottelussa huimat 22 pistettä ja joukkue oli juhannuksena sarjan kärjessä. Jakson ainoa tappio tuli Harjulla JJK:lle. Toinen kolmannes alkoi vielä voitolla Ekenäs IF:sta, mutta sen jälkeen oli kyyti kylmää. Jakson yhdeksän peliä tuotti vielä heinäkuussa kotivoiton JJK:sta, mutta keskimmäiseltä jaksolta saatiin vain seitsemän pistettä ja KPV ulos kärkikuvioista haastajan asemaan. Alamäki alkoi Haka-ottelusta, jossa KPV puolusti pitkään 1-0 johtoaan. Viimeisellä vartilla kaksi KPV:n pelaajaa sai katsella peräjälkeen punaista korttia ja Valkeakosken Haka onnistui tasoittamaan 83.minuutilla ja lopulta lisäaikamaaleilla karkasi 4-1 voittoon. Viimeiselle kolmannekselle lähdettäessä KPV:lla oli vielä pieni sauma nousta kilvoittelemaan kärkisijoista. Kärki kuitenkin karkasi, kun kaivattua voittoputkea ei rakentunut. Jakson yhdeksästä pelistä KPV:lle 12 pistettä. Syyskuun alkuun heräteltiin vielä joukkuetta valmentajaa vaihtamalla. Viimeiset kuusi peliä joukkoja luotsasi Jarmo Korhonen (8 pistettä). Suomen cupissa KPV pelasi kolme ottelua. TP-47 kaatui vieraskentällä 3-0 ja MuSa Porissa 5-0. Cupin ensimmäinen kotiottelu oli edellisvuoden nousukarsijoiden välinen kamppailu. KPV johti ottelua pitkään Dawda Bahin osumalla. Honka sai pelin kuitenkin tasoihin, kun pelikellossa oli 90+6 minuuttia. Jatkoajalla sitten Rony Huhtala teki ottelun toisen maalinsa ja vei keltamustat jatkoon. Edustusjoukkueen maalintekijöinä kunnostautuivat Irakli Sirbiladze 15, Washilly Tshibasu 8, Matthew Mendy 5, Henri Myntti 4, Yankuba Ceesay 3, Teemu Mäki 2, Dawda Bah 1, Kim Palosaari 1, Felix Gustafsson 1 6

Ykkösen sarjataulukko 1. JJK 27 16 4 7 49-38 52 nousu Veikkausliigaan 2. TPS 27 16 3 8 60-38 51 karsi Turun Interiä vastaan, mutta hävisi 3. Jaro 27 12 8 7 47-33 44 4. AC Oulu 27 12 7 8 50-31 43 5. KPV 27 11 6 10 40-42 39 6. GrIFK 27 11 3 13 33-43 36 7. FC Haka 27 8 8 11 42-46 32 8. EIF 27 10 1 16 38-44 31 9. FC KTP 27 6 10 11 47-50 28 putosi kakkoseen 10. FC Jazz 27 4 8 15 35-64 20 putosi kakkoseen Luottomies Sirbiladze kantoi joukkuetta Paluumuuttaja Irakli Sirbiladze osoittautui edelleen erinomaiseksi urheilijaksi, joka näytti esimerkkiä paitsi kentällä myös harjoituksissa. Kolme muuta vahvistusta Yankuba Ceesay, Dawda Bah ja Washilly Tshibasu olivat lopulta pettymyksiä. Tshibasu teki kahdeksan maalia, mutta pelihalut katosivat kesken kauden ja lopulta mies häipyi omiin nimiin Kokkolastakin. Kauden isoimmat peliminuutit kirjautti nimilleen Sirbiladze 2401 minuuttia. KPV:n omat kasvatit mv Joonas Myllymäki (2026 minuuttia), toppari Henri Myntti (2092) ja vasen puolustaja Teemu Mäki (2133) sekä Seinäjoen vahvistus Timo Rauhala (2250) pääsivät myös yli 2000:n ykkösen peliminuutin. Ykkösen ottelutilastoihin saivat ottelumerkintöjä: Irakli Sirbiladze 27, Felix Gustafsson 26, Kim Palosaari 25, Timo Rauhala 25, Henri Myntti 24, Joonas Myllymäki 24, Teemu Mäki 24, Harri Heiermann 23, Mike Banner 23, Matthew Mendy 22, Aki Sipilä 22, Ville Huuhka 21, Dawda Bah 21, Ville Luokkala 16, Washilly Tshibasu 15, Chevone Marsh 11, Yankuba Ceesay 9, Janne Henriksson 4, Antti Palohuhta 4, Lasse Känsälä 1, Samu Laitinen 1, Oskari Saviranta 1 ja Jouni Ahvenkoski 1. Päävalmentajana toimi Antti Ylimäki ja toisena valmentajana Niko Kalliokoski. Jarmo Korhonen oli päävalmentaja syyskuun alusta lähtien. Maalivahteja treenasi Hannu Ritola. Rasmus Broberg oli fysiikkavalmentaja. Testauksista ja joukkueenjohdosta vastasi Tuomas Moilanen. Huoltajina toimi Keijo Hautamäki ja Markku Palosaari. Edustusjoukkueen managerina toimi Matti Laitinen. Irakli Sirbiladze palasi KPV:in 4,5 liigavuoden jälkeen ja osoittautui erinomaiseksi vahvistukseksi. 7

Yleisömäärään reilu nousu Kauden 13:ssa runkosarjan ottelussa oli 10 902 katsojaa, jossa oli edellisvuodesta kasvua 3 538 katsojan verran. Ottelut perinteisiä jalkapalloseuroja Kotkaa, TPS:a, Hakaa ja Jaroa vastaan keräsivät yli 1000 katsojaa. AC Oulun kannattajat aiheuttivat kummallakin kerralla Kokkolassa vieraillessaan häiriöitä ja Palloliitolta sakkoja. Alla taulukossa sarjaotteluiden keskimääräiset yleisömäärät eri vuosina. vuosi 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 yleisömäärä 724 651 512 340 408 235 677 838 Ykkösessä kaudet 2009 2011 sekä 2016, Kakkosessa 2012-2015 6.2 Naisjaosto KPV:ssa ei ollut naistoimintaa kaudella 2016. KPV:n junioreiden yhteistyöseurana toimi edelleen KF10. KPV vuokrasi naisten liigapaikan KF10:lle kolmeksi vuodeksi vastikkeetta sillä edellytyksin, että KF10 hoitaa naisten liigassa pelaamisen kulut. Sopimusta jatkettiin kattamaan myös kausi 2016. 6.3 Juniorijaosto KPV:n juniorijaoston tavoitteena on tarjota Kokkolan ja lähialueiden nuorisolle mahdollisuus harjoitella ja pelata jalkapalloa hyvässä seurassa ja Nuori Suomi-sinettiseuran kriteerien hengessä. KPV:n pelipassin hankkineiden junioripelaajien määrä nousi edelleen. KPV vahvisti asemiaan koko Keski-Pohjanmaan suurimpana seurana. Kipparihallin vuorojakoperusteinen lisenssipelaajien määrä B-juniorit ja nuoremmat. 2015 lähtien mukaan laskettu myös B-juniorit. Sitä ennen raja oli C15. 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 GBK 432* 363 349 371 344 317 337 392 347 309 303 375 KPV 239 257 294 312 356 323 351 414 377 380 418 444 KPS 206 183 164 109 78 38 28 40 34 27 8 0 yhteensä 877 803 807 792 778 678 716 846 758 716 729 819 *Mukaan laskettu ns. nappulapassi, joka ei oikeuta pelaamaan piirisarjaa. 6.3.1 Hallinta ja talous KPV:n syyskokouksessa 26.11.2015 yhdistettiin aikaisemmin erillisinä olleet tyttö- ja poikajaos yhtenäisen juniorijaoston alle. Tyttöjen ja poikien vanhimmat ikäluokat (tytöissä B-juniorit) ja pojissa (A-juniorit) otettiin suoraan hallituksen päätösvallan alle akatemian nimikkeellä. Juniorijaoston puheenjohtajana toimi Pauli Tynjälä, joka hoiti myös hallituksessa junioreiden asioita. Juniorijaostossa boot room työryhmä jatkoi ansiokasta pelin ja harjoittelun kehittämistä. Boot room toimii seuran valmentajakerhona, joka tukee nuorten valmennustoimintaa ja helpottaa uusien valmentajien sisäänajoa valmennustehtäviin. Boot roomin oppeja jaettiin kaikille halukkaille juniorivalmentajille. Joukkueiden ja seuran juniorisektorin tiedottaminen hoidettiin JoPoxin kautta. Juniorijaostojen talous on jaettu niin, että kukin ikäluokkajoukkue hallitsee oman joukkueensa rahankeruuta ja rahankäyttöä. Juniorijaoston taloudenhoitajana toimi Petri Gustafsson. 8

6.3.2 Kilpailutoiminta Akatemiat toimivat hallituksen alaisuudessa ja saivat tukea hallitukselta, mutta hoitivat pääosin rahoituksensa itse. Poikien valmentajina toimivat Mika Lindholm ja Jesse Kalliokoski. Akatemia pelasi juniorivoittoisella ryhmällä Keski-Pohjanmaan ja Vaasan piirin yhteistä kolmosta. Vuonna 2016 Kolmonen oli kivikova 14 joukkueen sarja, johon oli pudonnut edellisenä syksynä peräti kolme kakkosen joukkuetta. Sarjasta putosi neljä joukkuetta. KPV Akatemia taisteli sarjapaikasta läpi vuoden ja onnistui pysyttelemään putoamisviivan yläpuolella viimeiselle kierrokselle asti. Läpi vuoden putoamisviivan alapuolella ollut Sporting Kristina kuitenkin teki sarjatauolla vahvat satsaukset joukkueeseensa ja nousi lopulta 14 ottelun tappiottomalla putkellaan putoamisviivan yläpuolelle. KPV akatemia hävisi viimeisen ottelunsa SJK-akatemialle ja putosi sen myötä niukasti viivan alapuolelle. B-tytöt pitivät lopulta helposti paikkansa SM-sarjassa, eroa putoaja SeMiin tuli 19 pistettä.. Seuran B-tytöt pelasivat SM-sarjassa ja pitivät helposti paikkansa ylimmällä tasolla, vaikka syksyn viimeiset pelit pelattiinkin alempaa jatkosarjaa. B-tyttöjen pohjoislohkossa ero putoamisrajaan (SeMi) tuli 19 pistettä. Joukkuetta valmensi Petri Rintala ja Marko Takala. Tukena oli joukkueenjohtajana Pertti Salonen. B-pojat osallistuivat SPL:n 1.divisioonaan. Syksyn sarjassa B-pojat putosivat kahden pisteen marginaalilla piirisarjaan. Putoaminen oli dramaattinen, sillä kauden viimeisessä pelissä JJK:a vastaan KPV oli sarjapaikassa kiinni tilanteen ollessa 1-1. JJK kuitenkin teki voittomaalin 90+4 minuutilla ja nousi sillä voitolla KPV:n ohi ja joukkueet vaihtoivat paikkaa sarjataulukossa. Osittain B-poikien putoaminen johtui myös satsauksesta Akatemian peleihin kolmosessa, sillä kolme parasta B-poikaa siirtyi pelaamaan syksyllä kolmosta ja B:n pelit jäivät taka-alalle. B-poikien toiminnasta vastasivat vastuuvalmentajana Seppo Peuraharju ja valmentajina Tony Mäki. Joukkueenjohdossa oli Mika Saari ja Kaj Äyhynmäki. 9

Nuoremmista junioreista saatiin seuraan paljon ilonaiheita. C15 (01)-tytöt selvisivät Sasu Iivosen johdolla ikäluokkansa SM-turnaukseen, missä sijoitus oli 15. 02-tytöt puolestaan olivat oman ikäluokkansa SM-turnauksessa seitsemäs. D13 (03)-pojat kiersivät ahkerasti turnauksissa eri puolella Suomea. Hienoin meriitti tuli ikäluokan epävirallisesta SM-turnauksesta Puolen Suomen Liigan lopputurnauksesta Joensuusta. Pojat ylsivät loppuotteluun, missä vain Helsinki Cupin voittaja OrPa oli finaalissa KPV:a parempi. Piirin järjestämät sarjat ovat menettäneet merkitystään, kun tilalle on tullut läpi vuoden pelattavat Puolen Suomen Liigat. C15-tytöt ottivat PSL- sarjassa viidennen sijan ja C14-tytöt neljännen sijan. C14-pojat putosivat syksyn PSL-sarjasta. D13-pojat puolestaan olivat syksyn sarjassa sijalla viisi, mutta kirkastivat lopputurnauksessa sijoituksensa toiseksi. Lisäksi tyttö- ja poikajuniorijoukkueet ovat osallistuneet useisiin eri turnaukseen niin kotimaassa, kun Ruotsissa. KPV kannustaa pelaajiaan taitoharjoitteluun. Piirin taitokilpailuista KPV:lle tuli yksitoista mitalisijoitusta. Piirin taitomestareiksi kilpailivat Noa Lehtonen (C14-pojat), Amanda Ormiskangas (C15-tytöt), Piita Kytölaakso (E11-tytöt) ja Matleena Ketola (F8-tytöt). Joni Sorvojan luotsaamat 03-pojat selvisivät ikäluokan epävirallisessa SM-turnauksessa finaaliin asti häviten kuitenkin OrPalle. 6.3.3 Valmennus Kevään suuri satsaus oli juniorivalmennuspäällikön pestaaminen. Avoimeen hakuun tuli 11 hakemusta, joille seuran hallitus teki aluksi sähköpostikyselyn heidän suunnitelmistaan seuran kehittämiseksi. Seuraavassa vaiheessa tehtiin kolmen parhaan henkilöhaastattelu ja lopuksi tehtiin valinta. Juniorivalmennuspäälliköksi valittiin entinen kokkolalainen ja KPV:n juniori, mutta jo 20 vuotta Etelä-Suomessa asunut Tomi Virta. Rauno Lesonen tuki valmennuspäällikkönä Tomi Virran tehtävänsä haltuunottoa. Seppo Peuraharju oli Fortum Tutor-nimikkeellä erityisesti pienten kenttien valmennuksen ohjaaja. Jokaisessa ikäluokassa oli vähintään kaksi valmentajaa. Valmentajat kurssittivat itseään ahkerasti SPL:n kursseilla. Lesosella oli myös Palloliiton lisensoima koulutusoikeus ja hän järjesti E- ja D-tason kursseja, joihin osallistui myös muiden seurojen valmentajia. 10

6.3.4 Jalkapallokoulu KPV on järjestänyt perinteisesti juniorijalkapallokoulun aloitteleville pelaajille. Jalkapallokoulun rehtorina on toiminut ansiokkaasti Pauli Tynjälä. Talvijaksolla (1.11-30.5) tämä koulu pidettiin sunnuntaisin Kipparihallissa ja kesällä Santahaan tekonurmella. Koulu on lapsille maksuton. Jalkapallokoulu on seuran tärkein pelaajien rekrytointipaikka. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla pidettiin Santahaassa viikon kestävä nappulakoulun starttijakso. Starttijaksolle osallistui jälleen yli 200 nappulapelaajaa. Jo ennen jalkapallokoulua pidettiin huhti- ja toukokuun aikana Kokkolan lastentarhoihin suunnattu eskarifutis, jossa KPV:n vetämiin tutustumisharjoituksiin osallistui lähes 600 eskarilaista. Jalkapallokoulusta lähti myös Olivia Ohtamaan pelaaminen käyntiin. 6.3.5 Muu toiminta Juniorijoukkueet hoitivat miesten edustusjoukkueen kotiotteluissa pallopoikatehtävät. Tyttö juniorit puolestaan olivat pallotyttöinä yhteistyöseura KF10:n naisten liigaotteluissa. Poikajaos huolehti valmentajistaan erilaisilla yhteisillä teemailloilla. Tyttöjaos järjesti tammi- helmikuun vaihteessa tyttöjen Helmi-Emotion turnauksen Kipparihallissa. Perinteinen poikien kevään junioriturnaus pidettiin 8. 10.4. Jalkapallokoulun jälkeen pidettiin Halpa-Hallin sponsoroimana KPV:n ensimmäinen Summer Cup 11.- 12.6. Pikkukenttien turnaus sai suuren suosion, Santahaassa kirmasi pikkukenttien 96 joukkuetta. Sami Hyypiä-Akatemian ja espanjalaisvalmentajien toteuttama EKKONOvalmentaja/pelaajakoulutusleiri järjestettiin Kokkolassa heinäkuun alussa. Lisäksi jaosto on huolehtinut osaltaan yhteyksistä erilaisiin jalkapalloilun piirissä toimiviin sidosryhmiin kuten Suomen Palloliittoon (SPL), SPL:n Keski-Pohjanmaan Piiriin ja Nuori Suomiorganisaatioon. 11

Rolf Mannströmin ideasta lähtenyt syksyn harrastejalkapalloilun sarja Kokko la liiga pelattiin neljättä kertaa, nyt marraskuussa ja Kipparihallissa. Liigan joukkuemäärä oli syksyllä 2016 kahdeksan joukkuetta. Lisäksi pelattiin liigacup. Osallistujajoukkueilta liiga sai kiitettävän arvosanan. Erityisen hyvillä mielin otettiin vastaan pelien siirto Kipparihalliin, josta syksyn sateet, tuulet ja kylmä ilma pysyivät poissa. FC Trio Trading oli ensimmäinen puhtaasti työpaikkajoukkue, joka voitti nyt neljättä kertaa järjestetyn Kokko la Liigan. Olihan joukkueessa pelimiehiä kuten KPV:n edustuksessa pelannut Matt Mendy, kakkosta pelannut Tom åstrand, sekä kolmosessa pelanneet Mikko Laitala ja Joona Lindberg. 6.4 Pallo-Siskot Pallo-Siskojen tavoite on kerätä varoja, jolla tuetaan KPV:n toimintaa, avustetaan rahallisesti sekä joukkueita että yksittäisiä junioreita. Tehtävänä on palvella yleisöä edustusjoukkueen otteluissa myymällä virvokkeita ja makkaraa sekä hoitaa VIP -tilaisuuksien tarjoilu KPV -klubilla. Kaudella 2016 Pallo-Siskot hoitivat myynnin 13 sarjaottelussa sekä harjoitusotteluissa ja cupin otteluissa. Pallo-Siskot ovat myös huolehtineet klubihuoneistosta mm. pitämällä klubin siistinä sekä maksamalla pääosan klubin vuokrasta. Pallo-Siskot ovat mukana junioripäättäjäisten järjestelyssä ja osallistuvat palkintojen hankintaan. 12

6.5 Papat uudelle vuosikymmenelle Eero Vantusen ja Veikko Salon aloitteesta syntyneen Pappakerhon 20. toimintavuosi oli tapahtumarikas kuten edeltäjänsä. Vuosi aloitettiin jäsenkartoituksella, joka tuotti seuralle 122 maksavaa jäsentä. Muita yhteisiä kokoontumisia vuoden aikana olivat vierailut Port Towerilla ja Osuuspankilla, lääkäri Matti Kuuselan terveysluento seuran klubilla sekä mainosaitojen pystytys edustusjoukkueen otteluissa ja talkoot kirjapainolla. Muita Pappakerhon ideoimia tapahtumia olivat sotaveteraaneille ja leskille järjestetty päiväkahviajelu Seljesiin, illallinen edustusjoukkueen ulkomaalaisille pelaajille ja C13-poikien palkitseminen hampurilaisilla SM-hopeasta. Vuoden huipentuma oli suosittu joulujuhla aveceineen. Juhlassa palkittiin Kari Raatikainen Herun muistopalkinnolla, Hannu Helasterä Lellan kiertopalkinnolla, Hannu Lamberg Jukka Niemen jalkapalloilijan patsaalla ja Voitto Kentala 90. Pallo-Veikosta. Jaoston oma kirjanpito kertoo Pappakerhon jäsenmääräksi 50 vuoden 2017 alkaessa. Toimintavuonna 2016 uusiksi jäseniksi kutsuttiin Vesa Kallio, Ilkka Kangas ja Raimo Sorvisto, jotka pelasivat 1969 ensimmäiset viralliset ottelunsa edustusjoukkueessa. Pappakerhon toimintaa ideoi puheenjohtajansa Eero Vantusen johtama ryhmä, jossa ovat Hannu Helasterä, Matti Järvi, Voitto Kentala ja Jukka Peltoniemi. 6.6 Järjestysmiesjaosto Järjestysmiesjaostolla riitti kiireitä läpi vuoden, osallistuivathan KPV:n järjestysmiehet myös Hermeksen ja Tiikereiden ottelutapahtumiin. Kesän aikana kovimmat ponnistelut olivat Ykkösen otteluissa AC Oulua vastaan. ACO:n kannattajat olivat tulleet rettelömielellä Kokkolaan ja aiheuttivat molemmissa otteluissa turhaa säätämistä ja lopulta Palloliitolta sakkoja molemmille seuroille. Pelimiesten kovinta kastia kauden päättäjäisissä. T.Mäki, H.Myntti, J.Myllymäki ja M.Mendy. 13

7. TAPAHTUMAT Sarjakauden päätösjuhla vietettiin junioreiden ja myös senioreiden osalta 12.11.2016. Juniorit olivat perinteiseen tyyliin Kiviniityssä ja seniorit samana iltana Tullipakkahuoneella. Seniorijuhlaan paikalle oli kutsuttuna edustusjoukkue, järjestysmiehet ja Pallo-Siskot sekä junioritoimihenkilöt vaimoineen ja tyttöystävineen. Illan järjestelyistä vastasi pojat Petri Gustafssonin johdolla. Julia Salo ja Valtteri Palosaari palkittiin KPV:n vuoden 2016 junioreina. Junioreiden palkitut Junioreiden päättäjäistilaisuudessa pöydät notkuivat palkintoja. Arvokkaimmat palkinnot pokkasivat Vuoden poikajunioriksi valittu Valtteri Palosaari ja tyttöjunioriksi valittu Julia Salo. Edustusjoukkueen palkitut Vuoden tulokas: Maalintekijä: Taistelijan malja (Amigon pytty): Tehopelaaja: Valmentajan pytty: Joukkuepelaaja: Felix Gustafsson Irakli Sirbiladze (15 maalia) Timo Rauhala Teemu Mäki Henri Myntti Matthew Mendy Eeva-Kaarina Lampisen lahjoittamat palkinnot: Avainpelaaja: Vuoden pelaaja: Edustuksen erikoispalkinto: Järjestysmiesten erikoispalkinnot Parhaan pelaajan palkinto Tsempparipelaaja Joonas Myllymäki Irakli Sirbiladze Mari Sipilä (edustuksen some-tiedottamisesta) Irakli Sirbiladze Joonas Myllymäki 14

KPV.n kannattajakerhon vetäjä Mari Sipilä huomioitiin pokaalilla erinomaisesta työstä fanitoiminnan kehittäjänä ja Green Family päivitysten tekijänä Facebookiin. 8 TALOUS Varainhankinta Edustusjoukkueen pyörittämisestä vastannut KPV-yhtiöt OY hoiti myös varainhankinnan edustusjoukkueen osalta. KPV:n juniorit ry tuki ottelutapahtumien järjestämisessä. Lisäksi varoja kertyi jäsenmaksuista, Kokko la liigan järjestämisestä ja useista muista yksittäisistä pienemmistä lähteistä. Seura teki kuluneelta tilikaudelta ylijäämäisen 118 156 euron tuloksen. Se oli seitsemäs perättäinen plusmerkkinen tulos KPV:n juniorit ry:lle. Suurin osa tuloksen kohentumisesta johtui juniorijoukkueiden varojen nousuista. Taseen osalta on huomattavaa vieraan pääoman merkittävä vähennys. Seura on jo tällä hetkellä nettovelaton, mutta viimeisetkin taseessa olevat pankkilainat saadaan hoidettua kauden 2017 aikana. 9 LAATUJÄRJESTELMÄ Palloliitossa on käynnistynyt projekti jalkapalloseurojen laatujärjestelmän implementoimisesta seuratoiminnan arkipäivään. Projekti on lähtenyt käyntiin huippuseuroista ja menee vähitellen pienempiin seuroihin. KPV teki laatujärjestelmään liittyen ensimmäisen itsearvioinnin ja on tasolla 2 neliportaisella asteikolla. Laatujärjestelmän mukaista seuratoiminnan toiminnanohjausta kehitettiin jo loppukaudella 2016 ja kehitystyötä tullaan jatkamaan tulevina vuosina. 15

10 ARVIO TULEVASTA Suomessa jalkapallo on muiden urheilu ja liikuntamuotojen joukossa suurten haasteiden edessä niin talouden osalta kuin myös kuinka saadaan riittävästi vapaaehtoisia seuratoimijoita mukaan toimintaan. Turvataksemme seuramme tulevaisuuden juniori- ja nuorisokasvatuksessa jalkapallon parissa, vaatii erityisesti taloudenpito seuralta ja siinä toimijoilta tiukkaa ja pitkäjänteistä sitoutumista kulujen hallintaa, sovittujen velvoitteiden hoitamiseen sekä realistiset arviot yhteistyökumppanuuksien rahallisesta arvosta ja muista tulolähteistä, joita vastaan kulut asetetaan. Kaudelle 2017 valittu hallitus tulee jatkamaan määrätietoisesti jo aloitettua seuran tervehdyttämisohjelmaa. Velkojen osalta vuonna 2017 uskotaan päästävän eroon viimeisistäkin seuraan kohdistuvista veloista. Palloliiton lanseeraamaa laatujärjestelmää tullaan implementoimaan KPV:n juniorit ry:n toiminnan tueksi. Organisaatiota on edelleen tarkoitus virtaviivaistaan vastaamaan tulevien vuosien haasteita tavoitteella yksi yhtenäinen ja toimiva seura GREEN FAMILY. Seuramme 87. toimintavuosi antaa haasteen huolehtia siitä, että KPV on nyt ja jatkossakin jalkapallossa Kokkolan seutukunnan ykkösseura. Kokkolassa 1.2.2017 KPV:n Juniorit ry Hallitus Harri Natunen, puheenjohtaja 16