Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 62/2014/2 Dnro ISAVI/3/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2014 ASIA HAKIJA Matoniemen vedenottamon vesitalousluvan jatkohakemus, Pieksämäki Pieksämäen kaupunki / Pieksämäen Vesi HAKEMUS Pohjavesialue Pieksämäen kaupunki on aluehallintovirastoon 24.1.2014 toimittamassaan ja 23.5.2014 täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa ottaa pohjavettä Jäppilässä sijaitsevasta Matoniemen vedenottamosta 2 500 m 3 vuorokaudessa. Matoniemen vedenottamo on otettu käyttöön vuonna 2009. Itä-Suomen ympäristölupavirasto on myöntänyt Pieksämäen kaupungille luvan pohjavedenottamon rakentamiseen ja pohjaveden ottamiseen 16.2.2007 antamallaan päätöksellä nro 18/07/2. Luvan mukaan otettava vesimäärä saa olla enintään 2 500 m 3 vuorokaudessa. Lupa oli voimassa viisi vuotta vedenoton aloittamisesta. Luvan saajan oli ennen luvan voimassaoloajan päättymistä tehtävä uusi hakemus, jos vedenottoa haluttiin jatkaa. Lupa on voimassa, kunnes uusi hakemus on lainvoimaisesti ratkaistu. Hakemuksessa on pyydetty uutta lupaa entisin ehdoin. Hakemuksen mukaan Pieksämäen kaupungin vesihuoltolaitoksen toimintaa ei ole mahdollista järjestää muulla tavoin kohtuullisin kustannuksin. Matoniemen vedenottamo on tarpeen, jotta voidaan turvata yhdyskunnan talousvesihuollon toteuttaminen vesilaitoksen toimialueella ja poikkeustilanteiden vedentoimituksen varmistamista varten. Normaalitilanteessa puolet kaupungin vedestä otetaan Matoniemen vedenottamosta ja puolet Kukkarojärven vedenottamosta, mutta häiriötilanteessa laitokset korvaavat toisensa. Kaupungilla on lisäksi kolme pienempää vedenottamoa, jotka toimivat varalaitoksina. Matoniemen vedenottamo sijaitsee Hiidenlammen pohjavesialueella. Pohjavesialue on kallio- ja moreeniharjanteen lounaisreunalle kerrostunut pitkittäisharjumuodostuma, joka rajautuu kaakossa Syvänsin vesistöalueeseen. ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE puh. 029 501 6800 fax 015 760 0150 www.avi.fi/ita kirjaamo.ita@avi.fi Mikkelin päätoimipaikka Maaherrankatu 16 Mikkeli Joensuun toimipaikka Torikatu 36 Joensuu Postiosoite: PL 50, 50101 Mikkeli Kuopion toimipaikka Hallituskatu 12 14 Kuopio
Nykyisen rajauksen mukainen pohjavesialueen kokonaispinta-ala on noin 5,05 km 2 ja pohjavedenmuodostumisalueen pinta-ala on noin 3,36 km 2. Luonnollinen pohjaveden virtaus suuntautuu luoteesta kaakkoon. Pohjavesi purkautuu pohjavesiesiintymään rajautuviin Syvänsin Hiidenlahteen ja Hietalahteen. Pohjavesialueella sijaitsevat Hiidenlampi ja Ahvenlampi ovat pohjavesilampia, joiden taso on nykyisin noin 0,15-0,20 m Syvänsin pintaa korkeammalla. Hiidenlammen ja Syvänsin välisellä harjualueella suoritetun koepumppauksen perusteella tutkitulta vedenottoalueelta on saatavissa hyvälaatuista pohjavettä 2 500 m 3 vuorokaudessa. Hiidenlammen ja Tuopunkankaan pohjavesialueille on vuonna 2008 laadittu suojelusuunnitelma, jossa alueen riskejä on kartoitettu ja esitetty toimenpiteitä. 2 Kaavoitus Alueella on voimassa Etelä-Savon maakuntakaava, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut 4.10.2010. Matoniemen vedenottamon alue on maakuntakaavassa merkitty pohjavesialueeksi (PV). Pohjavesialueen eteläosa kuuluu Sorsaveden, Syvänsin ja Suonteen alueen rantaosayleiskaavaan, jonka Pieksänmaan kunnanvaltuusto on hyväksynyt 15.3.2005. Alueelle on merkitty maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M-1) sekä asuntoalueet A/2 ja A/3. Jäppilan taajaman kirkonkylän asemakaavan, joka on vuodelta 1962 ja jota on muutettu viimeksi 2001, kaavakarttaan Hiidenlammen pohjavesialuetta ei ole merkitty. Hanketta koskevat sopimukset Vedenoton järjestelyt Pieksämäen kaupunki on tehnyt sopimuksen kolme erillistä siiviläputkikaivoa käsittävän vedenottamoalueen vuokraamisesta Hiidenkankaan tilan (593-440-4-62) omistajan kanssa. Pohjavesi otetaan kolmesta siiviläputkikaivosta, joista vesi johdetaan jakoputkessa käsiteltäväksi erillisessä vedenkäsittelyrakennuksessa. Käsittelynä on kalkkikivialkalointi, jonka jälkeen vesi desinfioidaan UV-valolla ennen verkostoon johtamista. Pohjavedenoton vaikutukset Tarkkailun perusteella pohjaveden ottamisesta Matoniemen vedenottamosta ei aiheudu merkittävää vaikutusta Hiidenlammen tai Ahvenlammen vedenkorkeuksiin. Pohja- ja pintaveden korkeuden vaihtelut johtuvat pääosin sadannan vaihtelusta ja lumien sulamisesta.
Vedenotolla on vaikutusta paikallisesti vedenottokaivojen läheisyydessä alentuneena happipitoisuutena ja kohonneena pohjaveden lämpötilana. Selkeää ph-muutosta taikka rauta-, mangaani- tai kloridipitoisuuden nousua ei ole havaittavissa. Suurin muutos pohjaveden laadussa on happipitoisuuksien merkittävä laskeminen vuosien 2004-2005 noin 10 mg/l tasolta nykyiselle noin 3 mg/l tasolle. Hapen kyllästysasteena muutos on tasolta noin 80 % tasolle noin 25 %. Happipitoisuuden lasku voi näkyä myöhemmin mm. rauta- ja mangaanipitoisuuden nousuna. 3 Tarkkailu Pohjaveden laatua, vedenottomääriä ja vedenpintoja tarkkaillaan Etelä-Savon ympäristökeskuksen hyväksymän Matoniemen pohjavedenottamon tarkkailuohjelman mukaisesti. Tarkkailuun kuuluu pohjavedenpinnan ja pohjaveden laadun tarkkailu pohjavesiesiintymässä. Lisäksi tarkkaillaan Syvänsin, Ahvenlammen ja Hiidenlammen vesipintoja ja veden laatua. HAKEMUKSEN TIEDOKSIANTO LAUSUNNOT Hakemus on annettu vesilain 11 luvun 6, 7, 10 ja 11 :n mukaisesti tiedoksi kuuluttamalla ja erityistiedoksiantona asianosaisille. Lausunnot ja muistutukset tuli toimittaa aluehallintovirastoon viimeistään 14.7.2014. 1. Etelä-Savon ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue on ilmoittanut, että sillä ei ole lausuttavaa. 2. Pieksämäen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen on ilmoittanut, että sillä ei ole hakemuksesta huomauttamista. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU LUPAMÄÄRÄYKSET Rakenteet Aluehallintovirasto myöntää Pieksämäen kaupungille luvan Matoniemen pohjavedenottamon pitämiseen Hiidenlammen pohjavesialueella Hiidenkankaan tilasta (593-440-4-62) vuokraamallaan alueella ja pohjaveden ottamiseen. Lupa on voimassa toistaiseksi. 1. Pohjavedenottamo koostuu kolmesta vedenottokaivosta. Pohjavesikaivojen ja vedenkäsittelylaitoksen sijainti näkyy hakemuksen liitteenä 7 olevasta 11.4.2006 päivätystä asemapiirustuksesta 1:3000.
4 Veden ottaminen Tarkkailu 2. Otettava vesimäärä saa olla enintään 2 500 m 3 vuorokaudessa kuukausikeskiarvona laskettuna. 3. Luvan saajan on varustettava pohjavedenottamo luotettavalla vesimäärän mittauslaitteella, mitattava otettavat pohjavesimäärät ja pidettävä niistä kirjaa. 4. Luvan saajan on kustannuksellaan seurattava pohjaveden korkeutta ottamolla ja sen ympäristössä sekä ottamon käytön vaikutuksia pohjavesioloihin, käytössä oleviin kaivoihin sekä Ahvenlammen ja Hiidenlammen vedenkorkeuksiin hakemuksen liitteenä 2 olevan tarkkailuohjelman mukaisesti. Etelä-Savon ELY-keskuksella on oikeus tehdä ohjelmaan tarpeellisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan lisäyksiä tai muutoksia. 5. Tiedot otetuista vesimääristä ja tarkkailuhavainnoista tulee toimittaa ELYkeskukselle ja Pieksämäen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle niiden kanssa sovitulla tavalla. Lisäksi tiedot on esitettävä pyydettäessä niille, joiden oikeus tai etu saattaa olla tiedoista riippuvainen. Edunmenetykset, joita ei ole ennakoitu lupaa myönnettäessä PERUSTELUT 6. Jos hankkeesta aiheutuu edunmenetys, jota lupaa myönnettäessä ei ole ennakoitu ja josta luvan saaja on vesilain säännösten mukaisesti vastuussa, eikä asiasta sovita, voidaan edunmenetyksestä vaatia korvausta erillisellä hakemuksella aluehallintovirastossa siten kuin vesilain 13 luvun 8 :ssä säädetään. 7. Mikäli pohjaveden ottamisesta on seurauksena vedenoton estyminen tai vaikeutuminen, luvan saaja on velvollinen, jos korvaukseen oikeutettu sitä vaatii, korvauksen sijasta tekemään tarpeelliset toimenpiteet vedensaannin turvaamiseksi. Jos edunmenetys aiheutuu vedenottamon tekemisestä tai käyttämisestä, voidaan korvauksen saaja oikeuttaa saamaan ottamosta vettä siten kuin vesilain 13 luvun 15 :ssä säädetään. Jos asianosaiset eivät pääse sovintoon rahakorvauksen suorittamisesta ja vedensaannin turvaamisesta tai muista asian järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä, vedensaantiin oikeutettu voi saattaa asian hakemuksella aluehallintoviraston ratkaistavaksi. Pohjaveden ottaminen Matoniemen vedenottamosta on tarpeen Pieksämäen kaupungin alueen vesihuollon kehittämiseksi ja riittävän vesimäärän saannin turvaamiseksi myös poikkeusoloissa. Vedenotto Matoniemen vedenottamosta on aloitettu kesällä 2009. Luvan mukaan vettä saadaan ottaa enintään 2 500 m 3 /vuorokaudessa. Vettä on otettu melko tasai-
LAINKOHDAT sesti keskimäärin 1 964 m 3 vuorokaudessa ja vedenotto on kasvanut noin prosentin vuosittain vuodesta 2010 lähtien. Hakija on ilmoittanut, että vaikka Pieksämäen vedentarpeen ei oleteta kasvavan lähitulevaisuudessa, vedenoton tarve Matoniemen vedenottamosta voi kasvaa tulevaisuudessa, jos kaupungin muilla vedenottamoilla esiintyy ongelmia. Vuonna 2009 aloitetun vedenoton tarkkailutietojen perusteella vedenotolla Matoniemen vedenottamosta ei ole aiheutunut sellaisia haitallisia vaikutuksia Ahvenlammen ja Hiidenlammen vedenkorkeuksiin, joita lupaa myönnettäessä epäiltiin saattavan aiheutua ja joiden vuoksi lupa myönnettiin viiden vuoden määräajaksi. Tarkkailun perusteella luvan mukaisen vedenoton ei arvioida vaikuttavan merkittävästi Hiidenlammen tai Ahvenlammen pinnantasoon. Syvänsin pinnanvaihtelu ei vaikuta pohjavedenpinnan tasoon. Pohjavesien ja vesistöjen korkeudet vaihtelevat lähinnä sadannan vaihtelun ja lumen sulamisen mukaan. Tarkkailun mukaan vedenotto on vaikuttanut pohjavesiin paikallisesti vedenottokaivojen läheisyydessä niin, että pohjaveden happipitoisuus on alentunut vuosien 2005-2005 tasolta noin 10 mg/l nykyiselle tasolle noin 3 mg/l ja sen lämpötila on noussut. Lisäksi on havaittavissa pieniä viitteitä pohjaveden sameuden lisääntymistä. Selkeää ph-muutosta taikka rauta-, mangaani- tai kloridipitoisuuden nousua ei ole havaittu. Hankkeesta saatava hyöty on huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityisille eduille mahdollisesti koituviin menetyksiin, joten luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Vesilain 3 luvun 4 :n 1 momentin 2 kohta, 8 :n 1 momentti, 11 ja 18, 4 luvun 6 sekä 13 luvun 8 ja 15 5 KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 3 919,50 euroa. Lasku lähetetään myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy aluehallintovirastojen maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (1092/2013) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan pohjaveden ottamista koskevan asian käsittelystä peritään 6 030 euroa, kun otettava vesimäärä ylittää 2 000 m 3 /d. Maksu peritään 35 prosenttia taulukon mukaista maksua alempana, koska asian käsittelyn vaatima työmäärä on ollut taulukossa mainittua työmäärää pienempi.
6 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakija Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Pieksämäen kaupunginhallitus Pieksämäen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Päätöksen antamisesta ilmoitetaan niille, joille hakemuksesta on annettu erikseen tieto, sekä niille, jotka ovat tehneet muistutuksen asiassa. Ilmoittaminen ilmoitustaululla Tieto päätöksestä julkaistaan Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen ilmoitustaululla Mikkelissä ja päätöksestä kuulutetaan Pieksämäen kaupungin virallisella ilmoitustaululla.
7 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Liite Valitusosoitus Esko Vaskinen Sinikka Kangasmaa Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Esko Vaskinen. Asian on esitellyt ympäristölakimies Sinikka Kangasmaa.
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 1.10.2014. Päätöksestä voivat valittaa asianosaiset, rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka sääntöjen mukaisella toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, hankkeen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella hankkeen ympäristövaikutukset ilmenevät, valtion valvontaviranomainen sekä hankkeen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Itä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Itä-Suomen aluehallintoviraston Mikkelin päätoimipaikan kirjaamon yhteystiedot käyntiosoite: Maaherrankatu 16, 50100 Mikkeli postiosoite: PL 50, 50101 Mikkeli puhelin: (vaihde) 029 501 6800 fax: 015 760 0150 sähköposti: kirjaamo.ita@avi.fi aukioloaika: klo 8 16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 97 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.