SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston päätös. eräistä maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 1998 maksettavista siirtymäkauden tuista

Samankaltaiset tiedostot
SISÄLLYS. N:o 223. Valtioneuvoston päätös emolehmistä vuodelta 1995 maksettavasta kansallisesta lisäpalkkiosta

SISÄLLYS. N:o Opetusministeriön asetus. arkistolaitoksen suoritteiden maksuista. Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2001

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

SISÄLLYS. N:o Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 1146

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maanmittaushallituksen pitäjänkartat polyedriprojektiossa 1: :

Valtioneuvoston päätös

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston päätös. eräistä maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 1998 maksettavista siirtymäkauden tuista

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Appendix 1 Forest Resource

Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina klo

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

SISÄLLYS. N:o 240. Laki. makeis- ja virvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014

Kuntien kuuluminen tuomiokuntiin ja käräjäkuntiin sekä raastuvan- ja käräjäoikeuksiin 1900-luvulla

Pääkaupunkiseudun yhteistyö uudella valtuustokaudella Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen

SISÄLLYS. N:o 25. Valtioneuvoston päätös. maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 2000 maksettavasta Etelä-Suomen kansallisesta tuesta

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston päätös

Eläkkeelle numeroina 2013

Eläkkeelle numeroina 2012

MapTextLabellerin käyttö Carunassa. Arto Matsinen / FME Käyttäjäpäivät /

Valtioneuvoston asetus

Kuntaliitokset eduskuntavaaleissa

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

LAUSUNTOPALAUTTEESEEN POHJAUTUVA OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS KÄRÄJÄOIKEUSVERKOSTOKSI

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston päätös rakennusurakkasopimuksissa käytettävistä indeksiehdoista. Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1996

SISÄLLYS. N:o Laki. tuloverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011


Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna '006 ALASTARO X X X X X X X '004 ALAHÄRMÄ X X X X X X X

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2007 kunnittain.

Turku. Keskusverkkoselvitys 1: Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Valtioneuvoston päätös

Kaikki kunnat aakkosjärjestyksessä

Kunta Perukirjoja Tietokannassa N =

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011


VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 6/08 Pvm Dnro 252/22/2008

Verohallituksen päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2006

SISÄLLYS Valtioneuvoston päätös neljän poliisipiirin uudelleen järjestämisestä annetun valtioneuvoston päätöksen 4 :n muuttamisesta...

Psykologi oikeudessa todistajana tai asiantuntijana:

Municipal mergers in Parliamentary elections 1983 to 2019

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus

Verohallituksen päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Verohallituksen päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Verohallituksen päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Häiriötiedottaminen kaipaa kehittämistä? Jorma Helin Tiehallinto Liikenteen palvelut

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. Luotsausliikelaitoksen luotsausmaksusta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2006

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kokemuksia tuulivoimaliitynnöistä. Caruna Oy / Henrik Suomi

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2007

Mikä on kylä tulevaisuudessa?

Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 4. SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein)

Kuntanumerot.text.txt 001 Brändö 002 Eckerö 003 Finström 004 Föglö 005 Geta 006 Hammarland 007 Jomala 008 Kumlinge 009 Kökar 010 Lemland 011

Kuntajaon muutokset, joissa kunta on lakannut Kunnan nimi

MÄÄRÄYS. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 3/09 Pvm Dnro 235/22/2009

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2007

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

Valitsimme aluksi kymmenen eri tekijää, jotka saattavat vaikuttaa lapsiperheen asuinkunnan valintaan ja jotka voidaan arvioida tilastollisesti:

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

L U E T T E L O. kuntien tuloveroprosenteista ja kirkollisveroäyrien hinnoista vuonna 2000

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2007

FINLANDS FÖRFATTNINGSSAMLING

Valtioneuvoston päätös


alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

L u e t t e l o kuntien tuloveroprosenteista ja kirkollisveroäyrien hinnoista vuonna 1998

MÄÄRÄYS Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika toistaiseksi

Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 3. SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein)

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Naapurit-pelin voittokooste

SISÄLLYS. N:o Laki metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain 5 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1997 1147 SISÄLLYS N:o Sivu 1144 Valtioneuvoston päätös eräistä maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 1998 maksettavista siirtymäkauden tuista... 4055 1145 Valtioneuvoston päätös maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 1998 maksettavasta pohjoisesta tuesta... 4066 1146 Valtioneuvoston päätös kasvinviljelyn kansallisesta tuesta vuodelta 1998... 4076 1147 Valtioneuvoston päätös eräiden maaseudun kehittämishankkeiden avustamisesta Euroopan aluekehitysrahaston tuella... 4083 Valtioneuvoston päätös eräistä maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 1998 maksettavista siirtymäkauden tuista Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 1997 Valtioneuvosto on maa- ja metsätalousministeriön esittelystä päättänyt maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista 30 päivänä marraskuuta 1994 annetun lain (1059/1994) 3 :n 1 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 1343/1996: 1 luku Yleiset määräykset 1 Soveltamisala Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1059/1994) 5 :ssä tarkoitettuna siirtymäkauden tukena maksetaan maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 1998 maidon tuotantotukea, viljelyalaan perustuvaa hehtaari- ja nuorten viljelijöiden tukea, kotieläintukia, kasvihuonetuotannon tukea ja puutarhatuotteiden varastointitukea sekä satovuodelta 1998/99 kasvinviljelyn tuotantotukea siten kuin tässä päätöksessä määrätään. Tuet maksetaan näihin tarkoituksiin valtion talousarviossa osoitettujen määrärahojen rajoissa. 2 Määritelmät Tässä päätöksessä tarkoitetaan: 1) puolisoilla aviopuolisoita ja avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä, tuloverolain (1535/1992) 7 :n 3 momentissa tarkoitettuja henkilöitä; sekä 2) nuorella viljelijällä tuottajaa, joka ei ole täyttänyt 40 vuotta ennen vuoden 1998 alkua. 3 Tuen saajat Tukea voidaan maksaa: 1) yksityiselle viljelijälle; 2) usealle viljelijälle yhteisesti; sekä 3) sellaiselle luonnollisten henkilöiden 157 1997 470301

4056 muodostamalle avoimelle yhtiölle, komman- maan puutarhatuotannon tukea voidaan kuidiittiyhtiölle, osuuskunnalle tai osakeyhtiölle, tenkin maksaa, jos näiden kasvien osalta jonka pääasiallisena tarkoituksena on maa- tai viljelyssä oleva peltoala on vähintään puoli puutarhatalouden harjoittaminen. hehtaaria. Tukikelpoisen kasvulohkon vä- Edellä 1 momentin 3 kohdassa sanotusta himmäispinta-ala on yksi aari. poiketen voidaan 9 :ssä tarkoitettua tukea Tuen maksamisen edellytyksenä 3 :n 1 avomaan puutarhatuotannon osalta sekä 11 momentissa tarkoitetuille tuen saajille on, ja 15 :ssä tarkoitettuja tukia maksaa myös että viljelijä on 31 päivänä joulukuuta 1997 sellaiselle yhteisölle, jonka osakkaina tai jä- alle 65-vuotias tai, että hänen puolisonsa on seninä on muita kuin luonnollisia henkilöitä, tuolloin alle 65-vuotias. Edellä 3 :n 1 motai säätiölle. mentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa ta- Tukea voidaan maksaa myös maa- tai puu- pauksissa edellytyksenä on, ettei kukaan viltarhataloutta harjoittavalle maatalous- tai jelijöistä, osakkaista, yhtiömiehistä tai jäpuutarhaoppilaitokselle tai tutkimuslaitoksel- senistä ole täyttänyt 65 vuotta ennen vuoden le sekä keinosiemennystoimintaa harjoittaval- 1998 alkua, tai että vähintään yksi heistä le yhteisölle. Jos maa- ja metsätalousminis- asuu tilalla tai sen hoidon kannalta sopivalla teriö erityisistä syistä myöntää siihen lu- etäisyydellä siitä ja täyttää ikää koskevan van, tukea voidaan maksaa myös muulle edellytyksen. yhteisölle. Maa- ja metsätalousministeriö voi Tuen maksamisen edellytyksenä 3 :n 1 myöntää luvan tuen maksamiseen vain tuo- momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuille tuen tannolle, jota tuen hakija on harjoittanut ennen saajille on, että viljelijät, avoimen yhtiön vuotta 1995. Luvan myöntämisen edel- yhtiömiehet, kommandiittiyhtiön vaslytyksenä on, että tuotantoon liittyvät ympä- tuunalaiset yhtiömiehet tai osuuskunnan järistökysymykset on järjestetty maa- ja met- senet itse työhön osallistuen harjoittavat maasätalousministeriön hyväksymällä tavalla. tai puutarhataloutta ja että osakeyhtiön osalta yli puolet sen äänivallasta on suoraan tai omistamiensa yhtiöiden kautta sellaisten henkilöiden omistuksessa, jotka itse työhön 4 osallistuen harjoittavat maa- tai puutarhataloutta. Nuorten viljelijöiden tukea voidaan Tuen saamisen edellytykset näissä tapauksissa maksaa vain, jos kaikki viljelijät, yhtiömiehet, jäsenet tai osakkaat Tukea voidaan maksaa tuen saajalle, joka täyttävät 2 :n 2 kohdassa tarkoitetun ikää asuu vakinaisesti Suomessa. Suomessa asu- koskevan edellytyksen. vaksi katsotaan myös yhteisö ja säätiö, jonka Jos tilalla on tapahtunut hakuvuoden aikakotipaikka on Suomessa. na sukupolvenvaihdos tai muu koko tilan Peltoalaan perustuvien tukien, eläinten lu- hallintaoikeuden muutos, eläinkohtaiset tuet kumäärään ja eläinyksikköihin perustuvien sekä eläinyksikköä kohti maksettavat tuet tukien maksamisen edellytyksenä on, että maksetaan tilalle maa- ja metsätatuen saaja hallitsee maa- ja metsätalousmi- lousministeriön tarkemmin määräämin penisteriön erikseen määräämänä viimeisenä rustein. tukien hakupäivänä omistajana, vuoramiehenä taikka porotilalain (590/1969) mukaiseen hallintasopimukseen, testamenttiin tai muuhun saantokirjaan perustuvan käyttöoikeuden 5 nojalla maa- tai puutarhatalouden harjoittamiseen vuonna 1998 käytettävää peltoa. Aluejako Kasvihuonetuotannon tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuen saaja edellä mainitul- Tuki maksetaan samansuuruisena koko la tavalla hallitsee toukokuun 15 päivänä maassa, jollei asianomaisen tukimuodon 1998 maa- tai puutarhatalouden harjoittami- kohdalla mainitusta aluejaosta muuta johdu. seen vuonna 1998 käytettävää kasvihuonetta. Maa- ja metsätalousministeriö määrittelee Viljelyssä olevaa peltoa on oltava vähintään kuntien ne osat, jotka katsotaan saaristoksi. kolme hehtaaria. Viljelyssä olevaksi pelloksi Noudatettavat aluejaot ovat liitteen 1 mukatsotaan myös EU:n peltokasvien tukijärjes- kaiset. telmän mukaisesti kesannoitu pelto. Avo-

4057 2 luku Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset tuotteiden laatuvaatimuksista ja siitä, milloin tuote katsotaan os- Maidon ja kasvinviljelyn tuotantotuki tetuksi markkinointiin, sekä suoramyynnin 6 yhteydessä maksettavasta tuesta. Maidon tuotantotuen määrä 3 luku Tuotantotukea maksetaan tuottajalta markkinointiin ostetusta tai kuluttajille suoraan Viljelyalaan perustuvat tuet myydystä maidosta vuodelta 1998 seuraavasti: 8 Alue mk/kg Tuen perusteena oleva peltoala Ulkosaaristo, alueet A ja B...0,52 Ahvenanmaa, lukuun ottamatta ulkosaaristoa...0,48 Alueet A ja B, lukuun ottamatta Ahvenanmaata ja ulkosaaristoa...0,38 Ulkosaaristo, C-alue...0,27 C-alue, lukuun ottamatta ulkosaaristoa.. 0,17 Huhtikuun 1 päivän ja seuraavan vuoden maaliskuun 31 päivän välisenä aikana, mainitut päivät mukaanlukien, tuotantotukea voidaan maksaa tuottajalle koko tuotetusta maitomäärästä, ei kuitenkaan siltä osin kuin maidosta on maksettu neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 3950/92 tarkoitettua lisämaksua. Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset maidon laatuvaatimuksista ja siitä, milloin maito katsotaan ostetuksi markkinointiin, suoramyynnin yhteydessä maksettavasta tuesta sekä tuen muuttamisesta litraa kohti maksettavaksi tueksi. 7 Kasvinviljelyn tuotantotuen määrä Kasvinviljelyn tuotantotukea maksetaan tuottajalta markkinointiin satovuodelta 1998/99 ostetuista tuotteista seuraavasti: Tuote mk/kg sokerijuurikas... 0,019 tärkkelysperuna...0,01 mallasohra...0,09 vehnä...0,13 ruis...0,13 Sokerijuurikkaan ja tärkkelysperunan tukea voidaan maksaa enintään Euroopan yhteisöjen komission Suomelle myöntämien tuotantokiintiöiden määrien mukaisesti. Hehtaari- ja nuorten viljelijöiden tuen perusteena on tuottajan hallinnassa maa- ja metsätalousministeriön erikseen määräämänä viimeisenä tukien hakupäivänä oleva peltoala, jota käytetään pelto- ja puutarhakasvien viljelyyn kasvukauden 1998 aikana. Tukea ei makseta sellaisen pellon osalta, jota koskee luopumiseläkelain (16/1974) 6 :n 2 momentin 3 kohdassa tai maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta annetun lain (1330/1992) 9 :ssä taikka maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994) 12 :ssä tarkoitettu sitoumus tai josta on voimassa maataloustuotannon tasapainottamisesta annetun lain (1261/1989) tai vastaavan aikaisemman lainsäädännön mukainen sopimus peltokasvien viljelystä luopumisesta taikka jolta maksetaan omenapuiden raivauspalkkiota. Tukea voidaan maksaa vain tuotantoalasta, jota viljellään vähintään paikkakunnalla tavanomaisen viljelytavan mukaisesti. Maaja metsätalousministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä hyväksyttävästä viljelytavasta. 9 Hehtaarituki Hehtaaritukea maksetaan vuoden 1998 kasvukauden ajan jäljempänä tarkoitettuun tuotantoon käytetystä pellosta enintään seuraavasti: mk/ha ihmisravinnoksi käytettävät herneet... 310 EU:n peltokasvien tukeen oikeuttavat kasvit lukuun ottamatta ihmisravinnoksi käytettävää hernettä ja kesantoa... 80 Avomaan puutarhatuotteiden tuen enimmäismäärät ovat seuraavat:

4058 Tuote mk/ha sipuli, alue A...4 645 sipuli, alue B...4 390 sipuli, alue C...4 070 muut vihannekset, alue A...2 110 muut vihannekset, alue B...1 855 muut vihannekset, alue C...1 535 marjat, alue A...1 180 marjat, alueet B ja C... 790 omenat...1 180 Tuen maksaminen edellyttää, että edellä 1 momentissa tarkoitettujen kasvien viljelyala on yhteensä vähintään 3 hehtaaria. Edellä 2 momentissa tarkoitetun avomaan puutarhatuotteiden tuen maksaminen edellyttää, että avomaan puutarhatuotannon ala on yhteensä vähintään 0,5 hehtaaria. Niiden kasvien osalta, joiden markkinointi edellyttää kuulumista kasvinsuojelurekisteriin tai kasvisten laadunvalvontarekisteriin, tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuottaja kuuluu rekisteriin. Avomaan puutarhatuottajille tukea maksetaan siten, että tuen kokonaismäärä on juurestuotannolle enintään 6,4 miljoonaa markkaa, sipulin tuotannolle enintään 3,7 miljoonaa markkaa, muulle avomaan vihannestuotannolle enintään 8,3 miljoonaa markkaa, marjantuotannolle enintään 4,8 miljoonaa markkaa ja omenantuotannolle enintään 0,5 miljoonaa markkaa. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava tukimäärä ylittää edellä olevan enimmäismarkkamäärän, maa- ja metsätalousministeriö päättää tuen alentamisesta tuoteryhmittäin. 10 Nuorten viljelijöiden tuki Nuorille viljelijöille maksetaan alueilla A ja B viljelyssä olevalta peltoalalta 100 markkaa hehtaarilta. Tuen maksaminen edellyttää, että viljelyssä oleva peltoala on vähintään 3 hehtaaria. Viljelyssä olevaksi pelloksi katsotaan myös EU:n tukijärjestelmän mukaisesti kesannoitu pelto. 11 Kasvihuonetuotannon tuki Kasvihuonetuotannon tukea maksetaan tomaatin, kurkun, salaatin, tillin, persiljan, leikkokukkien, leikkovihreän, ryhmäkasvien ja sisätiloihin tarkoitettujen ruukuissa viljeltävien koristekasvien tuotantoalan sekä avomaankurkun, kiinankaalin ja paprikan tuotantoalan perusteella enintään seuraavasti (mk/m2): Kasvihuoneet Alueet Alue A ja B C - viljelykausi 7 kk tai yli 63 41 - viljelykausi vähintään 2, mutta alle 7 kk 32 21 Avomaankurkun, kiinankaalin, paprikan ja rapealehtisen keräsalaatin tuotantoalalta tuki maksetaan vain alle 7 kuukauden viljelykauden tukena. Alle 2 kuukauden viljelykaudelta tuki maksetaan 9 :n mukaisesti. Koristekasvien osalta tukea maksetaan maa- ja metsätalousministeriön asettaman tuottajakohtaisen kiintiön puitteissa. Kasvihuonetuotannon tukea ei makseta ulos istutettaviksi tarkoitetuille koristepuiden ja -pensaiden, hedelmä- ja marjakasvien taimille eikä perennoille tai muulle taimituotannolle. Tukea ei makseta siltä osin kuin tuottajalle maksetaan kasvihuonetuotannon lopettamistukea. Niiden kasvien osalta, joiden markkinointi edellyttää kuulumista kasvinsuojelurekisteriin tai kasvisten laadunvalvontarekisteriin, tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuottaja kuuluu rekisteriin. Tuen maksaminen edellyttää, että kasvihuoneet ovat lämmitettyjä ja että niiden ala on vähintään 300 neliömetriä. Tukea voidaan maksaa vain tuotantoalasta, jota on viljelty vähintään paikkakunnalla tavanomaisen viljelytavan mukaisesti. Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset tukeen oikeuttavien kasvihuoneiden teknisistä edellytyksistä sekä tuen määräytymisajankohdista. Tuen kokonaismäärä on vuonna 1998 enintään 182 miljoonaa markkaa. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava tuen määrä ylittää edellä olevan enimmäismarkkamäärän, maa- ja metsätalousministeriö päättää tuen alentamisesta. Jos edellä tässä pykälässä tarkoitettu viljelykausi ei täyty kasvitaudin, tulipalon tai muun vastaavan viljelijästä riippumattoman syyn takia, voi tuen myöntävä viranomainen päättää, että tuki maksetaan hakijalle täysimääräisenä.

4059 Tukea maksetaan kuitenkin enintään 4 luku 20000 kanasta tuen saajaa kohti. Kananpoikien osalta tukea maksetaan Kotieläintuet tuottajan 1.1.-30.6.1998 myymien tai omaan tuotantoon otettujen, Suomessa kasvatettujen 12 eläinten perusteella yksi markka kananpojalta. Eläinkohtaiset tuet Emakkojen määrän perusteella tukea maksetaan enintään 153 miljoonaa markkaa Eläinkohtaista tukea maksetaan tuottajan ja munivien kanojen määrän perusteella hallinnassa laskentapäivinä olleiden eläinten enintään 77 miljoonaa markkaa. Jos hyväklukumäärien perusteella. Maa- ja metsäta- syttävien hakemusten perusteella laskettavat lousministeriö päättää eläinten laskenta- tuen määrät ylittävät edellä olevat enimmäisajankohdista. Jos eläinten lukumäärä määrät, maa- ja metsätalousministeriö päätlaskenta-ajankohtana on tilapäisesti alentunut tää tuen alentamisesta. tulipalon, eläintaudin tai muun vastaavan Maa- ja metsätalousministeriö antaa tartuottajasta riippumattoman syyn takia, voi- kemmat määräykset tukeen oikeuttavien daan tukea laskettaessa käyttää maa- ja met- eläinten määrittelystä, tuen perusteena olesätalousministeriön tarkemmin määräämin van eläinmäärän laskennasta sekä eläintiheyperustein laskenta-ajankohtana vakiintunutta den ja rehualan vaikutuksesta tuen suuruueläinmäärää, edellyttäen, että tuotanto on teen. jatkuvaa. Eläintä kohti maksettavaa tukea ei mak- Munivien kanojen osalta enintään neljän seta, jos maksettava määrä tuen saajaa kohti kuukauden munintatauko ei vähennä tukea. on alle 500 markkaa. Tukea maksetaan eläintä kohti enintään seuraavasti: 13 Alueet A ja B Alue C Eläinyksikköä kohti maksettavat tuet mk mk Eläinyksikköä kohti maksettavia tukia emolehmät 486 350 maksetaan tuottajan hallinnassa laskentaemakot 1 182 634 päivinä olleiden kotieläinten lukumäärien pebroileriemot 45,80 30,60 rusteella. Laskenta-ajankohdista päättää maakalkkuna-, hanhi- ja ja metsätalousministeriö. Eläinyksiköt määriankkaemot 60,20 45,00 tellään liitteessä 2. Jos eläinten lukumäärä tarhatut fasaani- ja laskenta-ajankohtana on tilapäisesti alentunut sorsaemot 52,60 45,00 tulipalon, eläintaudin tai muun vastaavan vuohet maidontuotantoon 1 275 821 tuottajasta riippumattoman syyn takia, voidaan tukea laskettaessa käyttää maa- ja met- Emolehmille maksetaan tukea vain tuotta- sätalousministeriön tarkemmin määräämin jalle vahvistettua kiintiötä vastaavasta mää- perustein laskenta-ajankohtana vakiintunutta rästä. eläinmäärää, edellyttäen, että tuotanto on Munivaa kanaa kohti maksetaan vuodelta jatkuvaa. Tukea maksetaan enintään seuraa- 1998 tukea enintään seuraavasti: vasti (mk/eläinyksikkö): Alue mk Ulkosaaristo, alueet A ja B... 27 Ahvenanmaa, lukuun ottamatta ulkosaaristoa... 26 Alueet A ja B, lukuun ottamatta Ahvenanmaata ja ulkosaaristoa... 23 Ulkosaaristo, alue C... 18 Alue C, lukuun ottamatta ulkosaaristoa... 14 Naudat ja uuhet Alueiden A ja B saaristo... 1 377 Lypsylehmät Ikaalinen, Jämijärvi, Kankaanpää ja Pomarkku... 324 Hartola ja Mäntyharju... 243 Lihanaudat Ikaalinen, Jämijärvi, Kankaanpää ja Pomarkku... 267

4060 Hartola, Juupajoki, Jämsä, Kiikoinen, Ahvenanmaa, ulkosaaristoa Kuhmalahti, Kuhmoinen, Kullaa, lukuun ottamatta Lavia, Längelmäki, Mouhijärvi, Mäntyharju, Noormarkku, siat 168 Pori, Suodenniemi... 81 sonnit 11-14 kk 922 hiehot 12 kk ja yli 922 Uuhet sonnit väh. 15 kk 1 608 kaikki edellä luetellut kunnat... 527 sonnit, väh. 15 kk, liharodut ja risteytykset 1 966 lampaat 203 Hevoset koko maa...1 800 Muu Muu Maa- ja metsätalousministeriö antaa tar- A- ja B- C-alue kemmat määräykset tukeen oikeuttavien alue eläinten määrittelystä, tuen perusteena olevan eläinmäärän laskennasta sekä eläintihey- siat 164 104 den ja rehualan vaikutuksesta tuen suuruu- sonnit 11-14 kk 830 388 teen. hiehot 12 kk ja yli 830 388 Emolehmille ja uuhille maksetaan tukea sonnit väh. 15 kk 1 447 793 vain tuottajalle vahvistettua tilakohtaista sonnit, väh. 15 kk, kiintiötä vastaavasta määrästä. Hevosten liharodut ja risteytykset 1 768 970 osalta tukea voidaan maksaa enintään 20 lehmät 112 - eläinyksiköstä tuen saajaa kohti. Tukea ei lampaat 183 107 kuitenkaan makseta, jos hevosista kertyy vähemmän kuin yksi eläinyksikkö. 2) muut eläimet (koko maa) Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset tässä pykälässä tarkoite- Alueet A ja B Alue C tun tuen alueellisista jakoperusteista. Eläinyksikköä kohti maksettavaa tukea ei broilerit (100 eläintä) 169 125 makseta, jos maksettava määrä tuen saajaa tarhatut fasaanit kohti on alle 500 markkaa. Tällöin markka- (100 eläintä) 144 102 määrään ei lasketa mukaan hevosista mak- tarhatut sorsat settavaa tukea. (100 eläintä) 144 102 viiriäiset (100 eläintä) 16 16 14 kalkkunat (10 eläintä) 98 67 ankat (10 eläintä) 35 25 Teurastetuista eläimistä maksettavat tuet hanhet (10 eläintä) 65 46 Teurastetuista eläimistä maksetaan tukea teurastettua eläintä tai eläinmäärää kohden enintään seuraavasti: 1) siat, sonnit, hiehot, lehmät ja lampaat Ulkosaaristo Alueet A ja B Alue C siat 175 124 sonnit 11-14 kk 1 402 700 hiehot 12 kk ja yli 1 402 700 sonnit väh. 15 kk 2 319 1 063 sonnit, väh. 15 kk, liharodut ja risteytykset 2 834 1 300 lampaat 282 169 Tuen maksamisen edellytyksenä on, että eläimen teuraspaino on vähintään maa- ja metsätalousministeriön määräämä vähimmäispaino. Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset tukeen oikeuttavista eläimistä ja tuen alueellisista jakoperusteista. 5 luku Puutarhatuotteiden varastointituki 15 Varastointituen määrä Tukea maksetaan alueilla A ja B tuen saajan 1.10.-31.12.1998 hallitseman kotimaisten

4061 avomaanvihannesten ja omenoiden varas- tuen osalta varastokirjanpitoa tai kyennyt tointiin käytettävän varastointitilan perusteel- antamaan selvitystä varastossa tapahtuneista la siten, että perusteena on loka-joulukuussa muutoksista, taikka varastokirjanpidosta tai käytössä olevan varastotilavuuden keskiarvo. selvityksistä ei ole saatavissa luotettavaa Tukea maksetaan vuoden 1998 sadosta enin- kuvaa varastossa tapahtuneista muutoksista, tään seuraavasti: tai mk/m3 5) tukea koskeva hakemus on saapunut Koneellisesti jäähdytetyt varastot 95 viranomaiselle myöhässä. Muut varastot 63 Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset tuen alentamisesta. Tuen maksaminen edellyttää, että tuen saa- 17 ja on itse tuottanut varastoidut tuotteet, että tuotteet täyttävät kasvisten ja omenoiden Menettelysäännökset vähimmäislaatuvaatimukset ja että avomaan puutarhatuotannon viljelyala on yhteensä vähintään 0,5 hehtaaria. Niiden kasvien osalta, joiden markkinointi edellyttää kuulumista kasvinsuojelurekisteriin tai kasvisten laadunvalvontarekisteriin, tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuottaja kuuluu rekisteriin. Tuen kokonaismäärä on enintään 12 miljoonaa markkaa. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava tuen määrä ylittää edellä olevan enimmäismarkkamäärän, maa- ja metsätalousministeriö päättää tuen alentamisesta. Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset tukeen oikeuttavan käytössä olevan varastotilan määritysperusteista. Varastointitukea ei makseta, jos sen määrä tuen saajaa kohti olisi alle 1 000 markkaa. 6 luku Erityiset säännökset 16 Tukien alentaminen Tässä päätöksessä tarkoitettua tukea voidaan alentaa, jos: 1) hakija on ilmoittanut hakemuksessa virheellisiä tai puutteellisia tietoja; 2) tuen saamiseksi jollekin olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta; 3) hakija ei ole pitänyt 12 ja 13 :ssä tarkoitettujen tukien osalta asianmukaista kirjanpitoa eikä eläinten määrissä tapahtuneista muutoksista ole muutoinkaan saatavissa luotettavaa selvitystä, tai 4) hakija ei ole pitänyt 15 :ssä tarkoitetun Viljelyalaan perustuvia, eläinkohtaisia ja eläinyksikköä kohti maksettavia tukia haetaan kirjallisesti sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta, jonka alueella maatilan talouskeskus sijaitsee. Puutarhatuotteiden varastointitukea ja kasvihuonetuotannon tukea - haetaan asianomaiselta työvoima- ja elinkeinokeskukselta ja Ahvenanmaan maakunnassa lääninhallitukselta. Tuotantotukia ja teurastetuista eläimistä maksettavia tukia haetaan tuotteen ostajan välityksellä tai erillisen hakemuksen perusteella maa- ja metsätalousministeriöltä tai sen määräämältä maaseutuelinkeinoviranomaiselta. Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset tukien hakuajoista, hakuajan jälkeen tapahtuvasta hakemusten täydentämisestä, hakemisessa noudatettavasta menettelystä sekä maidon tuotantotuen, eläinkohtaisena tukena maksettavan emakoiden tuen sekä teurastetuista eläimistä maksettavien tukien ennakoiden hakemisesta sekä ennakoiden määristä. Ostajan välityksellä haetun tuen maksamisessa, takaisinperinnässä ja valvonnassa noudatetaan soveltuvin osin maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annettua lakia (1336/1992). 18 Yksityiskohtaiset tukiperusteet Edellä tämän päätöksen 9 :n 2 momentissa, 11 :ssä sekä 15 :ssä tarkoitettu tuki ei voi ylittää sitä tulonmenetyksen määrää, joka saadaan vertaamalla vuoden 1998 toteutuneita myyntihintoja vuosien 1992 ja 1993 myyntihintojen keskiarvoon. Maa- ja metsätalousministeriö päättää yksityiskohtaisista tukiperusteista.

4062 20 19 Tarkemmat määräykset Komission päätösten huomioon ottaminen Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarvitmikuuta Tukia maksettaessa on noudatettava komis- taessa tarkempia määräyksiä tukien valvonsion 13 päivänä helmikuuta 1995 nassa noudatettavasta menettelystä, tukipe- (95/33/EY), 26 päivänä heinäkuuta 1995 rusteiden seurannassa tarvittavasta kirjanpi- (95/330/EY), 28 päivänä marraskuuta 1995 dosta sekä muusta tämän päätöksen täytän- (95/529/EY), 20 päivänä helmikuuta 1996 töönpanosta. (96/188/EY) ja 30 päivänä heinäkuuta 1996 K(96) 2524 antamien päätösten tässä 21 päätöksessä tarkoitettuja tukia koskevia määräyksiä. Maa- ja metsätalousministeriö tar- Voimaantulo kistaa tarvittaessa tukiperusteita kyseisten päätösten edellyttämällä tavalla. Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tam- 1998. Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 1997 Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä Maatalousneuvos Heimo Hanhilahti

I ALUEJAOT Alue A Alastaro, Askola, Aura, Elimäki, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Karinainen, Karjaa, Kauniainen, Kemiö, Kerava, Kiikala, Kirkkonummi, Koski T1, Kouvola, Kuusjoki, Lapinjärvi, Lieto, Liljendal, Lohja, Loimaa, Loimaan kunta, Loviisa, Marttila, Masku, Mellilä, Mietoinen, Muurla, Myrskylä, Nurmijärvi, Oripää lukuun ottamatta alueeseen B kuuluvaa osaa, Paimio, Perniö, Pertteli, Pohja, Pornainen, Pukkila, Pöytyä, Raisio, Ruotsinpyhtää, Rusko, Salo, Sipoo, Siuntio, Somero, Tarvasjoki, Tuusula, Vantaa, Vihti ja Västanfjärd sekä saaristo-osia lukuun ottamatta Dragsfjärd, Halikko, Inkoo, Kaarina, Lemu, Naantali, Parainen, Pernaja, Piikkiö, Porvoo, Sauvo, Särkisalo ja Turku. Alue B Ahvenanmaan maakunta 4063 Liite 1 Yläne, Ylöjärvi, Ypäjä ja Äetsä sekä Oripään kunnasta luonnonhaittakorvaukseen oikeutettu osa, Dragsfjärdin, Halikon, Inkoon, Kaarinan, Lemun, Naantalin, Paraisten, Pernajan, Piikkiön, Porvoon, Sauvon, Särkisalon ja Turun saaristo-osat Muut kuin edellä luetellut kunnat. II SAARISTOALUEET Anjalankoski, Artjärvi, Asikkala, Askainen, Eura, Eurajoki, Forssa, Hamina, Hanko, Harjavalta, Hartola, Hattula, Hauho, Hausjärvi, Heinola, Hollola, Houtskari, Huittinen, Humppila, Hyvinkää, Hämeenkoski, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Iitti, Ikaalinen, Imatra, Iniö, Jaala, Janakkala, Jokioinen, Joutseno, Juupajoki, Jämijärvi, Jämsä, Kalvola, Kangasala, Kankaanpää, Karjalohja, Karkkila, Kiikoinen, Kisko, Kiukainen, Kodisjoki, Kokemäki, Korppoo, Kotka, Kuh- C-alue: malahti, Kuhmoinen, Kullaa, Kustavi, Kuusankoski, Kylmäkoski, Kärkölä, Köyliö, Lahti, Laitila, Lammi, Lappeenranta, Lappi T1, Lavia, Lemi, Lempäälä, Loppi, Luopi- Alueiden A ja B saaristo oinen, Luumäki, Luvia, Längelmäki, Merimasku, Miehikkälä, Mouhijärvi, Mynämäki, Mäntsälä, Mäntyharju, Nakkila, Nastola, Nauvo, Nokia, Noormarkku, Nousiainen, Nummi-Pusula, Orimattila, Orivesi, Padasjoki, Pirkkala, Pomarkku, Pori, Punkalaidun, Pyhtää, Pyhäranta, Pälkäne, Rauma, Renko, Riihimäki, Rymättylä, Sahalahti, Sammatti, Suodenniemi, Suomusjärvi, Sysmä, Säkylä, Taivassalo, Tammela, Tammisaari, Tampere, Toijala, Tuulos, Ulvila, Urjala, Uusikaupunki, Vahto, Valkeala, Valkeakoski, Vammala, Vampula, Vehkalahti, Vehmaa, Velkua, Vesilahti, Viiala, Viljakkala, Virolahti, Ylämaa, Alue C Ulkosaaristo Ahvenanmaan maakunta: Brändö, Föglö, Kumlinge, Kökar, Sottunga ja VDrdö sekä saaristo-osat seuraavista kunnista: Finström, Geta, Hammarland, Lemland ja Saltvik Muu A- ja B-alue: Houtskari, Iniö, Korppoo, Nauvo ja Velkua sekä saaristo-osat seuraavista kunnista: Askainen, Dragsfjärd, Halikko, Inkoo, Kaarina, Kotka, Kustavi, Lemu, Merimasku, Naantali, Parainen, Pernaja, Piikkiö, Porvoo, Pyhtää, Rymättylä, Sauvo, Särkisalo, Taivassalo, Tammisaari, Turku, Uusikaupunki, Vehkalahti ja Vehmaa. Saaristo-osat seuraavista kunnista: Maalahti, Maksamaa, Mustasaari ja Oravainen Ahvenanmaan maakunta: Brändö, Föglö, Kumlinge, Kökar, Sottunga ja VDrdö sekä saaristo-osat seuraavista kunnista; Finström, Geta, Hammarland, Lemland ja Saltvik Muu A- ja B-alue: Houtskari, Iniö, Korppoo, Nauvo ja Velkua sekä saaristo-osat seuraavista ulko- ja sisäsaaristokunnista: Anjalankoski, Askainen, Dragsfjärd, Halikko, Hartola, Hauho, Inkoo,

4064 III AHVENANMAA, ULKOSAARISTOA LUKUUN OTTAMATTA Eckerö, Jomala, Lumparland, Mariehamn ja Sund sekä muut kuin ulkosaaristo-osat seuraavista kunnista Finström, Geta, Ham- marland, Lemland ja Saltvik Joutseno, Jämijärvi, Jämsä, Kaarina, Kangasala, Kotka, Kuhmoinen, Kustavi, Kuusankoski, Lemu, Längelmäki, Merimasku, Naantali, Padasjoki, Parainen, Pernaja, Piikkiö, Porvoo, Pyhtää, Pälkäne, Rymättylä, Sauvo, Sysmä, Särkisalo, Taivassalo, Tammisaari, Turku, Uusikaupunki, Valkeala, Vehkalahti ja Vehmaa

4065 Liite 2 KOTIELÄINYKSIKÖIDEN MUUNTOKERTOIMET Lypsylehmät... 1 Emolehmät... 1 Muut naudat, 2 vuotta ja yli... 1 Muut naudat, 6 kk - alle 2 vuotta... 0,6 Uuhet, vuohet... 0,15 Hevoset, yli 6 kk - siitostamma (mukaan lukien ponitammat)... 1 - suomenhevonen... 0,85-1-3-vuotiaat muut hevoset ja ponit... 0,60