RAJASEUTUTYÖN ÄÄNENKANNATTAJA VUODESTA 1924 4/2013 RAJASEUTU 89 VUOTTA

RAJASEUTUTYÖN ÄÄNENKANNATTAJA VUODESTA 1924 4/2013 RAJASEUTU 89 VUOTTA Rajaseutujuhlia 1

Parikkalan kunta Hyvää Joulua ja menestyksekästä Tervolan kunta www.visittervola.fi SIVUNVALMISTUS- JA PAINOPALVELUA puh. 0400 853 761 ladontapalvelu.jurvanen@saunalahti.fi 2

RAJASEUTU 89.vuosikerta Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Kustantaja ja julkaisija Rajaseutuliitto ry. ISSN 0355-452-X Päätoimittaja Timo A. Säkkinen Vt. toimittaja Paula Penttilä 0400 846 419 Toimituskunta Timo A Säkkinen Pentti Kurunmäki Olli Lihavainen Risto Nihtilä Paula Penttilä Ilmoitushankinta ja laskutus Rajaseutuliitto r.y. Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki puh. 010 271 6400 telekopio 010 296 2642 sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Ilmoitushinnat Takakansi 900 Taka- ja III-kansissa 1/2 s 590 1/4 s 490 Kannet II ja III 690 Koko sivu tekstissä 590 1/2 sivu 490 1/3 sivu 440 1/4 sivu 400 1/5 sivu 280 1/6 sivu 200 1/8 sivu 190 Alv. 0 % Maksuehdot: Per 8 päivää, yliaikakorko 10 %. Huomautuslasku 7 Ilmoituksella tässä lehdessä tuet mm. rajaseutujen nuorison opiskelua ja paikallista yritystoimintaa. Lehteen 1/2014 aineisto vk 2 mennessä: E-mail: paula.penttila@pp.inet.fi Postitse: Rajaseutuliitto, Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki Teema 1/2014: Rajakuntajuhla Parikkalassa Seuraavan lehden ilmestymisaika: vko 7/2014 Tilaukset ja osoitteenmuutokset Puh. 010 271 6400 tai e-mail rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia ilmestymättä jääneistä numeroista ei suoriteta korvausta. Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää lähetettyjä aineistoja. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin sattuneista virheistä lehti ei vastaa. Rajaseutu on valtakunnallinen julkaisu Painosmäärä 3 100 kpl Vuosikerta 20, irtonumero 5 Pankkiyhteys OP-Pohjola F140 5780 07100348 49 Taitto: Osmo Jurvanen, Lappeenranta Painopaikka: KS Paino Oy, Kajaani 5 Pääkirjoitus 6 7 Joulutervehdys 8 10 Rajaseututyötä 90 vuotta 11 Rajaseutuyhdistyksen naistoimikunta 12 Oronmylly 13 Kuka minä olen 14 15 Tsasounan vihkiäisjuhla 16 17 Kenttärata 18 Tohtorinväitös 19 20 Mietteitä joulun alla 21 Joulukukat 21 Joulumänty ja muita muistoja 22 Mänty Rajan puu 23 Laatokan Puolustuksen Perinneyhdistys 24 25 Sallan historiaa 26 27 Tervolassa tapahtuu 28 Uusi ravintolisä 29 Näkökulma 30 Kirjauutuus 30 Ristikon 3/2013 ratkaisu 31 Ristikko 4/2013 Kansikuva: Sivu kaksi: Takakansi: Sisältö 4/2013 Mankilansaari Saimaalla. Kuva Markus Juvonen. Kuvapohja Irmeli Hakovirta Anon. Sallan kunnan kuva-arkisto. 3

Toimisto: Tunturikatu 6 A 19, IV krs, 00100 Helsinki Puh. 010 271 6400, telefax 010 296 2642 Sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi www.rajaseutuliitto.fi Pankkiyhteys: Helsingin OP Pankki: F140 5780 07100348 49 Hallitus: Varajäsenet: Toimisto & talous: maakuntaneuvos Timo Säkkinen Suomussalmi, puheenjohtaja kauppat.maist. Arno Latvus, Helsinki varapuheenjohtaja fil.maist. Markku Hakkila, Helsinki toimitusjohtaja Eero Juntunen, Lappeenranta talous- ja elinkeinojohtaja Kirsi Kangas, Salla järjestösihteeri Eeva Karttunen, Helsinki valt.maist. Olli Lihavainen, Joensuu aluekehitysneuvos Matti Sippola, Vantaa fil.toht. Eino Siuruainen, Oulu rovasti Uolevi Alakurtti, Turku opetusneuvos Hanna Ketonen, Helsinki toimittaja Marja Suojoki-Gauriloff, Inari kaupunginjohtaja Eila Valtanen, Kuhmo HSO-sihteeri Anu Korpinen Liiton tarkoituksena on edistää taloudellista, sosiaalista ja sivistyksellistä kehitystä toimialueellaan rajaseudulla ja kehitysalueilla. Liitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Liiton virallinen äänenkannattaja on Rajaseutu-lehti. Rajan Joutsen tunnustuspalkinto/ muistoesine... 150 Rajan joutsen -rintamerkki... 10 Lennart Segerstrålen Tunturijoutsen-aiheinen Adressi... 15 kortti... 2 Sirkka Linnamiehen kukka-aiheiset kortit 2-osainen... 2 1-osainen... 1 Adressien ja taitettujen korttien hintaan sisältyy kirjekuori. Kaikkien tuotteiden hintoihin lisätään lähetyskulut. Rajaseutulehti 20 /vsk. Tilaukset ja tiedustelut: Puh. 010 271 6400 email: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Rajaseutuliiton jäsenjärjestöt ja niiden luottamushenkilöt vuonna 2013 RAJASEUTUYHDISTYS R.Y. Toimisto: Tunturikatu 6 A IV krs, 00100 Helsinki puh. 010 271 6400 sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi puh.joht., fi l. maist. Markku Hakkila, puh. 040-733 1750 toinen pj: kauppat.maist. Arno Latvus RAJASEUDUN YSTÄVÄT KESKI-SUOMI RY. Yhteyshenkilö: sihteeri, fi l.maist. Mikko Lemmetti, Leikkiharjuntie 50, 44300 Konnevesi RAJASEUDUN YSTÄVÄT TURKU RY. puh.joht., rovasti Uolevi Alakurtti, Suotorpankuja 4 B 10, 20460 Turku puh. (02) 244 0446, 040-704 7174 sihteeri, toim.sihteeri Marja Mäkinen, Leipäläntie 35, 20300 Turku, puh. (02) 261 7227 (t.), (02) 238 1042 (k.) 4

Pääkirjoitus Suomea ravistelee ja varsinkin maaseutua ja rajaseutuja runtelee raskas muutos tai pikemminkin murros. Aiemmat leivän lähteet ovat vähentyneet viimeisten kahden vuosikymmenen aikana nopeasti. Sen myötä väestö syrjäseuduilla vähenee, ikääntyy ja valmista infrastruktuuria asumiseen, elämiseen ja palveluihin jää vaille käyttäjiä. Monilla seuduilla apatia pyrkii valtaamaan ihmisten mielet. Murros olisi myös tarpeen nähdä mahdollisuutena uuteen. Aiemmin suomalaisilla työ on ollut keskeisenä pontimena valittaessa asumisen ja elämisen ympäristöä. Me olemme ajatelleet asioista samalla tavalla ja tavoitteemme ovat olleet yhteneväisiä. Jo liki kolme vuosikymmentä sitten alkoi ilmetä tässä suhteessa erilaisia näkemyksiä, asenteita ja tapoja toimia. Yksilöllisyyttä korostavat elämäntavat ja asenteet valtasivat alaa. Niitä on jopa pidetty yhtenä 1990-luvun laman syinä. Mikäli kehitys jatkuu tulevaisuudentutkijoiden esittämään suuntaan, työn rooli tulee merkittävästi vähenemään tai ainakin se muuttuu. Siirrytään elämäntapojen ohjamaan toimintamalliin. Ensin valitaankin omaan henkilökohtaiseen elämäntapaan ja ajatusmaailmaan sovelias asuinpaikka ja perustetaan sinne koti. Sitten katsotaan sitä, mistä työ voisi löytyä. Työn paikkasidonnaisuuden vähetessä mahdollisuudet siihen lisääntyvät, mutta myös se, että työssä voidaan käydä kaukanakin, tulee entistä tavanomaisemmaksi. Näinhän monet keikkatyöläiset ovat jo nyt tehneet, mutta sille ennustetaan merkittävää kasvua. Tässä kehityskulussa rajaseutujen kilpailuvalttina on elämisen tason, palvelujen läheisyyden, kohtuullisten asumisen kulujen ja luonnon suomien harrastusmahdollisuuksien muodostama kokonaisuus. Näillä kilpailuvalteilla harvaan asuttu maaseutu, rajaseutu sen mukana, voi olla jatkossa jopa väestöään kasvattava. Sellaisen tulevaisuuden toteutuessa lähimmäisen huomioiva toiminta lisääntyy. Muodostuu yhteisöjä, joissa jokaista ihmistä arvostetaan hänen itsensä kautta eikä työn ja toimeentulon mitoilla. Rajaseutuliiton tulevaan toimintaan tällainen kehitys antaa uutta voimaa. Jo rajaseututoiminnan alusta saakka tavoitteena on ollut paitsi aineellisen, myös ja erittäin huomattavassa määrin henkisen hyvinvoinnin parantaminen. Lähimmäisen tukeminen ja kunnioittaminen itsenään on toimintamme kulmakiviä. Joulun lähestyessä ja sen hengessä nämä arvot tulevat toivottavasti meille kaikille entistä läheisemmiksi. Kansanvallan päätöksissäkin sen toivoisi näkyvän. Hyvää joulua toivottaen Timo A Säkkinen maakuntaneuvos, Rajaseutuliiton puheenjohtaja 5

Joulutervehdys Teille on syntynyt Vapahtaja Jälleen on yksi vuosi lähestymässä loppuaan. Ajan lyhyys tulee käsinkosketeltavalla tavalla meitä lähelle. Vuoden näin kohta päättyessä saamme kuitenkin viettää suurta valon ja ilon juhlaa. Talven pimeimpään aikaan meille tarjotaan joulunsanomaa, teille on syntynyt Vapahtaja. Tuo sanoma ei ole ihmisten keksimä vaan itse Jumala on sen lähettänyt kaikille. Hän kutsuu meitä vastaanottamaan jotain suurta, jota käsityskykymme ei aavista. Paimenille ilmoitettu sanoma läheisessä kylässä syntyneestä lapsesta, maailman Vapahtajasta tuo meille toivon ja pelastuksen. Lapsen syntyminen tallin seimeen oli vähäinen, miltei huomaamaton tapahtuma. Ei siinä ollut loistoa tai suuruutta niin kuin kuninkaiden tai merkkihenkilöiden syntymässä. Mutta muutamalle paimenelle ja tietäjälle perheen lisäksi se oli kuitenkin valtavan iso ja käänteentekevä tapahtuma. Keskuuteemme oli syntynyt koko maailman Messias. Elämä sai aivan uuden suunnan. Myöhemmät vaiheet osoittivat, että kaikkialla maailmassa usko Kristukseen toi ihmisille anteeksiantavan rakkauden ja toivon. Toivon, joka kantaa ihmistä elämän keskellä, kaikissa tilanteissa. Kansamme on ollut aina vaikeuksien keskellä yhtenäinen. Tämän päivän poliittiset ja taloudelliset ongelmat ovat pientä sen rinnalla mitä kansamme sai kokea seitsemän vuosikymmentä sitten. Silloin lausutut rukoukset ja siunaukset, rintamajoulut ja hartaudet kantoivat ihmisiä, muistuttivat suurimmasta kärsijästä, Kristuksesta. Rintamalla, vaikeissa olosuhteissa tehdyt lupaukset täyttyivät myöhemmin monen sotilaan elämässä. Joulua vietetään monesti perinteiden mukaan, se sisältää vaikkapa kuusenhakumatkan, koristelun, joulusaunan ja aterian. Jokaisella on tapansa viettää joulua. Aina ei kuitenkaan perinteitä voi vaalia, elämän varrella syntyy uusia tapoja. Ne voivat johtua uusista ystävistä, perheen lisäyksestä, läheisen menetyksestä, sairaudesta tai yksinäisyydestä. Eliniän pidentyessä monet vanhukset kokevat todellista yksinäisyyttä. Ei ole lainkaan epätavallista, että he epäilevät Jumalan jopa unohtaneen heidät tänne. Joulun ja juhlapyhien aikaan nämä tuntemukset vain korostuvat. Me haluamme muistaa vanhuksiamme ja etenkin näin joulun aikaan. Tutussa virressä lauletaan; On ruusu Iisain juureen nyt kukkaan puhjennut. Ensimmäisen joulun ajatukset tulevat myös meille tänne Pohjolaan. Kuitenkin tuo sama kukka saa täällä roudan keskellä kasvun sijan. Kun lumi sulaa ovat ensimmäiset kukat jo kasvussa, vaikka maa vielä on jäässä. Ihmissydän on monesti tällaisen kylmän maan kaltainen. Se on usein jäätävä ja valoa vailla. Mutta kun joulun valo ja lämpö saavat hetken vaikuttaa, mieli herkistyy ja korostuu sanoma Vapahtajasta. Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen Jeesus-lapsi syntyy uudelleen. Näin ensimmäisen joulun sanoma valaiskoon teitä kaikkia. Toivotan rikasta joulurauhaa itse kullekin. Khra Reijo Tuokkola Nurmeksen srk 6

Joulutervehdys Tänään yhdistyvät taivas ja maa Tänään yhdistyvät taivas ja maa, sillä Kristus syntyy. Nyt Jumala tulee maan päälle, ja ihminen kohoaa taivaaseen. Nyt näkymätön Jumala tulee meidän tähtemme ihmiseksi.(joulun ehtoopalveluksen litaniastikiiroista) Kristinuskon ainutlaatuisuus ei ole uskossa Jumalaan, sillä muissakin uskonnoissa uskotaan Jumalaan. Kristinuskon ainutlaatuisuus sisältyy vakaumukseen, että Jumala on rakkaus. Selvin osoitus Hänen rakkaudestaan on nähtävissä Jeesuksen Kristuksen persoonassa. Jeesus syntyi keskelle ahdistettua ja alistettua kansaa, joka eli toivottomana ja odotti Jumalan puuttuvan asioiden kulkuun. He tarvitsivat varmuuden siitä, ettei heidän isiensä Jumala ollut hylännyt heitä, että Jumala edelleenkin oli heidän kanssaan. Tuon vakuuden jatkuvasta ja toimivasta rakkaudesta he saivat Kristuksen persoonassa. Tänäkin jouluna etsitään tuota samaa vakuutusta. Elämme vaikeuksia täynnä olevassa ja monella tavalla pimeässä maailmassa. Tarvitsemme toivoa ja tunnustusta vaeltaessamme tietämme näiden vaikeuksien läpi. Tarvitsemme tietoa siitä, että vajavuuksistamme huolimatta olemme edelleenkin rakkauden arvoisia. Tulemalla maailmaan Kristus antoi meille tuon vakuuden. Tärkeää ei ole vain se, että Kristus tuli maailmaan. Myös tavalla, jolla Hän tuli maailmaan, on meille tärkeä opetus. Hän tuli maailmaan syntymällä eläinten luolaan. Tämän nöyrän alun tarkoitus on opettaa meille jokaiselle, ettei yksikään koti ole liian yksinkertainen tai köyhä tarjoamaan vieraanvaraisuutta Kunnian Kuninkaalle. Kaikkein yksinkertaisin majakin on suurenmoisempi kuin talli, jossa Kristuksen maallinen matka alkoi. Juuri siksi joulu on ilontäyteinen juhla. Joulun sanoma julistaa tässä ajassa elävillekin, että Kristuksen maailmaan tulo on jumalallisen rakkauden syvin mahdollinen ilmaus. Kirkon isät sanovat, että Jumalan Pojan syntymässä tapahtuu kaksi asiaa: Jumala tulee ihmiseksi, ja samalla Hän ilmoittaa meille, millainen on todellinen ihmisyys. Ihmisen ja Jumalan välillä uudelleen solmittu yhteys on Jumalan ihmiselle uudistama kutsu osallistua jatkuvasti jumalallisesta elämästä. Juuri se on kristityn kutsumus. Tätä syvällistä totuutta kirkko korostaa ja julistaa myös nyt tulevana jouluna. Joulun sanoma on ennen kaikkea tarkoitettu elämän voimaksi ja toteutettavaksi elämässä ja se avaa silmämme näkemään arvojen oikean järjestyksen. Tärkeintä ei ole omistaminen, kunnia ja valta, vaan nöyryys, omastaan jakaminen ja rakastaminen. Vapahtajan syntymäjuhlaan valmistautuessamme meitä kehotetaan etsimään näitä kestäviä arvoja. Rakkaus, joka on joulun syvin sanoma, toteutuu parhaiten antamisessa ja jakamisessa. Meille iäkkäämmille jouluun valmistautuminen tuo mieleen muistikuvia kauan sitten menneiden vuosien jouluista, ja noiden muistojen mukana elämme uudelleen hyvän mielen ja turvallisen lämmön hetkiä. Niihin sisältyy muistoja myös siitä omaisten ja ystävien hyvästä tahdosta, jota olemme saaneet kokea erityisesti joulun vieton yhteydessä. Viettäessämme juhlaa sen oikeassa hengessä se muuttaa elämäämme myös juhlan jälkeisinäkin päivinä, viikkoina ja kuukausina. Jumalan Pojan lihaksituleminen jouluna avaa meille mahdollisuuden pelastukseen, jonka me ortodoksit ymmärrämme koko elämän kestäväksi loppumattomaksi matkaksi kohti Jumalan kaltaisuutta. Toivotan kaikille lukijoille lämmintä joulumieltä, Kristuksen syntymäjuhlan iloa ja valoa! Raimo Sissonen, rovasti, ortodoksinen kirkko 7

Rajaseutujuhlia Rajaseututyön alkamista muisteltiin Rajaseututyön alkamisesta on tänä vuonna kulunut 90 vuotta. Rajaseututoimistolla pidetyssä juhlatilaisuuden tervehdyssanoissa Rajaseutuyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja, fil.maist. Markku Hakkila loi läpileikkauksen kuluneeseen toiminta-aikaan. Arkinen toimistotila oli saatu muutettua pienin järjestelyin viehättäväksi pienimuotoiseksi juhlatilaksi. Rajaseutuyhdistyksen naistoimikunta oli koonnut voimansa paikkojen järjestämiseksi ja tarjoilun hoitamiseksi. Torstaina 19.9. klo 15 alkaneeseen tilaisuuteen oli saapunut joukko rajaseutuyhdistyksen jäseniä ja rajaseudun ystäviä. Mukana oli myös Rajaseutuliiton hallituksen jäseniä, sillä heillä oli edellä hallituksen kokous. Juhlavieraiden joukossa oli mm. Suomalaisuuden Liiton entinen puheenjohtaja Heikki Tala, Rajaseutuliiton entisen puheenjohtaja Jussi Carpén tytär Meri-Tuuli Halkola puolisonsa Hannu Halkolan kanssa, Riitta Saksala, Matti Myllyniemi ja entiset Rajaseututoimistonhoitajat Sylvi Huotilainen ja Heli Lehti. Tilaisuudessa kuultiin useita puheenvuoroja. Suomalaisuuden Liiton entinen puheenjohtaja Heikki Tala kertasi vuosien yhteistä aikaa. Rajaseutuliiton puheenjohtaja Timo A. Säkkinen toi Rajaseutuliiton terveiset juhlivalle yhdistykselle. juhlan juonti yhdistyksen II varapuheenjohtaja Arno Latvus. Itse kutsuun oli merkitty, että kyseessä on kahvitilaisuus, jossa on musiikkiohjelmaa, tenori Jyrki Niskanen. Vieraat saivat nauttia upeasta musiikista sanoin ja sävelin. Tenori ja muusikko Jyrki Niskanen tulkitsi monia tunnettuja kappaleita. Osin hän säesti tulkintojaan haitarilla. Lukuisa vierasjoukko juhlisti rajaseututyön pitkää taivalta Rajaseututoimistossa pidetyssä juhlassa. (Kuva: Paula Penttilä.) Rajaseutuyhdistyksen puheenjohtajat: Veikko J Palosuo, metsäneuvos 1978 1989 Alaranta Päiviö, maisteri 1990 1994 Kuittinen Jaakko, everstiluunt. evp 1994 2006 Karttunen Eeva, järj.sihteeri 2006 2011 Hakkila Markku, fil.maist. 2011 Yleiskuva yhdestä myyntitapahtumasta Taivallahden seurakunnan seurakuntasalissa. (Kuva: Heli Lehden kuva-arkisto.) 8

Rajaseutujuhlia Rajaseututyötä 90-vuotta Olemme tänään juhlistamassa rajaseudun hyväksi tehtyä 90-vuotista työtä. Suomen itsenäistyttyä rajaseutujen väestön mahdollisuus kehittää elinolojaan huoletti valtion niitä virkamiehiä, jotka tarkkasilmäisesti näkivät elinmahdollisuuksienniukkuuden rajan piirissä asuvien keskuudessa. Rajaseututyön alkamiseksi voidaan asettaa vuosi 1923, jolloin maataloushallituksen ylijohtaja Uuno Brander sai aloitteestaan Valtioneuvostolta määrärahan Kaakkois- Suomen raja-alueiden maatalouden kehittämistä varten. Kohdealueeksi muodostui pian koko rajaseutu. Saman vuoden tammikuussa Suomalaisuuden Rajaseutuyhdistyksen puheenjohtaja Markku Hakkila toivottaa juhlavieraat tervetulleiksi. Edessä vasemmalla on yhdistyksen takavuosien toimistonhoitaja Sylvi Huotilainen ja takana yhdistyksen nykyinen II varapuheenjohtaja Arno Latvus. Liittoon perustettiin rajaseutuosasto, jonka puheenjohtajaksi Brander niin ikään valittiin. Rajaseututyön alkuaikoina maatalouden kehittäminen ja neuvontatyö olivat keskeisin toimenpidealue. Apu sisälsi pääasiassa maataloudellista neuvontatyötä ja se toteutettiin olemassa olevien järjestöjen kuten maanviljelysseurojen ja Marttojen välityksellä. Maataloudellisen neuvontatyön lisäksi rajaseututyössä huomioitiin alkuajoista alkaen rajaseudulle suuntautuva matkailu ja sen edistäminen. Rajaseutuyhdistyksen toimesta tehtiin matkaoppaita, suunniteltiin retkeilyreittejä ja kartoitettiin majoitusmahdollisuuksia. Majoitus järjestettiin 20- ja 30-luvuilla pääosin yksittäisten perheitten kodeissa ja erämaamajoissa, joiden vieraskirjat ovat yhdistyksellä tallessa. Matkailunedistäminen voisi olla osa myös nykyistä rajaseututyötä. Markku Hakkila Rajaseutuosaston itsenäistyminen Neljä vuotta perustamisensa jälkeen Suomalaisuuden Liiton rajaseutuosasto itsenäistyi Suomen Rajaseutuyhdistykseksi puheenjohtajanaan Uuno Brander ja sihteerinä Pekka Puhakka, joka toimi tehtävässä 25 vuotta. Itsenäistymisellä pyrittiin ennen kaikkea selkeyttämään rajaseututyön taloudellinen pohja. Myöhemmin Rajaseutuyhdistys kiinnitti huomionsa rajaseudun lasten ja nuorten koulunkäynnin tukemiseen. Yhdistyksen aloitteesta rakennettiin oppilasasuntoloita, jotta kaukana kouluista asuvat lapset saivat mahdollisuuden koulun käyntiin ja opetuslakiin saatiin opettajien palkkoihin rajaseutulisä, mikä edesauttoi pätevien opettajien saamisen rajaseudun kouluihin. 1940-luvun lopulla koulunkäynti mahdollisuuksien edistämiseksi perustettiin opintoapurahajärjestelmä vähävaraisille, lahjakkaille nuorille. Aluksi toiminnan piiriin kuuluivat kansalaisopistoissa ja ammattikouluissa opiskelevat, mutta mukaan otettiin pian oppikoululaiset, ja toiveena oli, että he aikanaan jatkoopintojen jälkeen palaisivat kotiseutuaan kehittämään. Vuonna 1953 Uusi Suomi lehti lahjoitti ylioppilastyttökilpailun tuoton Rajaseutuyhdistyksen opintoapurahoiksi ja jatkoi tukea vuoteen 1982 asti. Opintoapurahojen jakaminen jatkuu edelleen ja on näkyvä ja keskeinen osa nykypäivän rajaseututyötä. Rajaseututyötä tekevät järjestöt Helsingissä toimiva Rajaseutuyhdistys ei jäänyt ainoaksi rajaseututyötä tekeväksi järjestöksi. 1930-luvulla rajaseudun auttamiseksi perustettiin Lapin Rajaseudun Ystävät, joka sittemmin muutti nimensä Rajaseudun Ystävät Tampereeksi. Näiden molempien taustalla oli rajaseututyölle omistautunut Vivi Liuksiala. Rajaseudun Ystävät -yhdistyksiä perustettiin 30-luvun aikana useita ja Talvisodan puhjetessa niitä oli 20 kpl ja jäseniä 3 000. Maataloudellisesta neuvontatyöstä rajaseututoiminta laajeni useille sektoreille. Matkailun ja koulutuksen tukemisen lisäksi tuettiin kirjastotoiminnan kehittämistä, oli tavaralahjoituksia, sairaanhoitajien palkkaamista, terveysasemien perustamista ja talvisodan jälkeen jälleenrakennukseen liittyvää toimintaa. Silloin Rajaseudun Ystävien Liitto hankki kuusi ruotsalaistaloa lastenkodeiksi. Olojen alkaessasodan jälkeen parantua rajaseututyön merkityksen katsottiin vähentyneen ja yhdistysten jäsenmäärä alkoi laskea ja osa yhdistyksistä lopetti toimintansa. 9

Rajaseutujuhlia Rajaseutuyhdistys itsenäistyy Rajaseutuyhdistyksen puheenjohtaja, kenttäpiispa Toivo Laitinen halusi koota rajaseututyötä tekevät järjestöt yhteen työn tehostamiseksi ja päällekkäisyyksien karsimiseksi ja vuonna 1963 hänen aloitteesta perustettiin Rajaseutuliitto. Liittoon yhdistyivät Rajaseutuyhdistys ja Rajaseudun ystäväin Liiton jäsenyhdistykset. Kun Rajaseutuyhdistys itsenäistyi vuonna 1927, se hankki toimistokseen tämän huoneiston juuri valmistuneesta talosta, silloisen johtokunnan henkilökohtaisesti takaamalla lainalla. Toimistosta muodostui rajaseututyön keskus ja tänne majoittui myös Rajaseutuliitto. Valtio lopetti maataloudellisen neuvontatyön tukemisen vuonna 1967, minkä jälkeen rajaseututyö sai valtiolta muuta tukea vielä 1980-luvun lopulle saakka. Kaikki rajaseututyön yhteiskunnalta saama taloudellinen tuki loppui vuonna 1995 ja siksi on ollut tärkeää, että rajaseututyö on saanut säännöllistä tukea muilta yhteystyökumppaneiltaan. Yhteistyötä Wihurin rahaston avulla Rajaseutuliitto pystyi jatkamaan maataloudellista neuvontatyötä vuoteen 2006 asti, valtion rahoituksen lakattua. Jenny ja Antti Wihurin rahasto ryhtyi tukemaan rajaseudun pientilatoimintaa vuonna 1943. Toiminta jatkui vuoteen 2006 saakka ja Rajaseutuliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Tarmo Salo on kirjoittanut tästä teoksen Esimerkin voima Wihurin virstanpylväät 1943 2006. Lisäksi Thordenin säätiö ja American Women s Clubovat pitkään tukeneet rajaseututyötä merkittävällä tavalla. Rajaseututyön ohella voimme juhlia Rajaseutu-lehden 90-vuotista taivalta. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi vuoden 1924 alussa. Lehden tavoitteiksi asetettiin rajaseudun elämän ja olosuhteitten seuraaminen ja sen asukkaitten hyväksi tehdyn työn aktivoiminen. Nämä samat periaatteet ovat edelleen Rajaseutu-lehden perustana, joita nykyinen päätoimittaja Paula Penttilä on merkittävästi edesauttanut. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Siinä missä Rajaseutuyhdistys on toiminnallaan keskittynyt avustamaan rajaseudun ihmisiä, Rajaseutuliiton toiminnan keskeisenä osana on ollut yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Liiton puheenjohtaja Jussi Carpén ideoi vuonna 2001Vuoden Rajakunta hankkeen. Valinnalla Rajaseutuliitto haluaa antaa vuosittain tunnustuksen rajaseutukunnalle, joka on kehittynyt elinvoimaiseksi ja tulevaisuuteen uskovaksi asuin-, työ- ja kasvuympäristöksi asukkailleen. Vuoden rajakunta on valittu vuodesta 2002 alkaen ja on tänä vuonna Parikkala. Valinnan tekee kolmihenkinen raati johon kuuluvat Rajaseutuliiton puheenjohtaja, maakuntaneuvos Timo Säkkinen, valtioneuvos Riitta Uosukainen ja maakuntaneuvos Pekka Nousiainen. Vuosina 2007 2011 Wihurin rahasto tuki Rajaseutuliiton koordinoimaa Rajapartnerit-hanketta, jossa luotiin rajat ylittäviä yhteistyöverkostoja Suomen rajan tuntumassa sijaitsevien kylien ja maakuntien toimijoiden kesken Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Sinä aikana kun olen ollut rajaseututyössä mukana, olentutustunut neljään Rajaseututoimistossa työskennelleeseen henkilöön. Kari Sakselaan, Tarmo Saloon, Heli Lehteen ja nykyiseen toiminnanjohtajaan Anu Korpiseen, jotka kaikki ovat osaltaan antaneet tärkeän panoksensa tähän muuttuvaan ja arvokkaaseen työhön. Tulevaisuus Rajaseututyö on muutoksessa ja pohdimme aktiivisesti, miten kehitämme toimintaamme tulevaisuudessa. Mitä ovat ne asiat, jotka nykyisellä rajaseuduilla tarvitsevat tukeamme? Mitä me voimme antaa ja aikaansaada? Nykyisen rajaseututyön perustuu lahjoituksina saadun pääoman tuottoon ja yhteistyökumppaneilta saatuun tukeen. Tämä antaa toiminnan kehittämiselle vain vähän liikkumavaraa. Jos toimintaa halutaan laajentaa, on rahoituspohjaa laajennettava jaon saatava lisää jäseniä sekä yksityishenkilöistä että yhteisöistä. Yhteiskunnan taloudellisen tuen saaminen ei vaikuta kovin realistiselta taloudellisen tilanteen ja painopistealueiden muutosten takia. Haasteista huolimatta me löydämme ratkaisut ja jatkamme pitkää, merkityksellistä perinnettämme. Meidän on muututtava ajan mukana, menettämättä alkuperäistä tarkoitusta rajaseudun ihmisten auttamisesta. YSTÄVÄT HYVÄT, KIITOKSET SYVÄT, MEITÄ KUN MUISTITTE JA KANSSAMME KAHVILLE TULITTE! 10

Rajaseutujuhlia Rajaseutuyhdistyksen Naistoimikunta Rajaseutuyhdistyksen naistoimikunta toimii ja on toiminut jo yli 60 vuotta. Rajaseutuyhdistyksessä neljännesvuosisadan ajan sihteerinä toimineen Pekka Puhakan siirryttyä terveydellisistä syistä eläkkeelle, yhdistyksen sihteerinä aloitti vuoden 1949 alussa opettaja O A Kärnä. Hänelle annettiin tehtäväksi muodostaa yhdistykselle naistoimikunta, jonka tulisi osallistua varojen keräämiseen. Johtokunnan kokouksessa 15.3.1949 ilmoitettiin Naistoimikunnan perustamisesta. Puheenjohtajaksi kutsuttiin rouva Elli Leikola, sihteerinä toimi huoltotarkastaja Kaarina Heinonen ja jäseninä rouvat Elsa Paavolainen ja Hilkka Mäkinen sekä opettaja Anni Lankinen. Varojen keruutoiminta lähti viivytyksittä käyntiin, sillä jo samana keväänä naistoimikunta osallistui Töölön seurakunnan järjestämiin vappumyyjäisiin myymällä erään testamenttilahjoituksen jäämistöä. Tämä lienee ollut naistoimikunnan ensimmäinen myyjäistapahtuma, jonka tuottoa ei tosin ole raportoitu. Saman vuoden toukokuussa Naistoimikunta järjesti myös Rajaseutu-illan yhdessä Karjalaisen Osakunnan kanssa keräten varoja rajaseututyölle. Toimintatavat muotoutuvat ja naiset toimivat Varoja naistoimikunta näyttää keränneen lähinnä myyjäisiä järjestämällä, joka käsistään käteviltä naisilta luonnistui hyvin. Yleensäkin naisten toiminta on ollut talkoohenkistä ja vapaamuotoista jokainen on voinut osallistua toimintaan itselleen sopivimmalla tavalla. Naistoimikunnan jäsenet olivat alusta alkaen aktiiveja myös Rajaseutu-lehden suuntaan, mm. Anni Lankinen pakinoillaan Terveyspakinaa (4/1950) ja Auttavatko lapsesi (3/1951). Myyjäisiä ja muotinäytöksiä Myyjäisten tuotoksi alkuvuosina mainitaan useimmiten hyvä, mutta 1950-luvun puolivälistä alkaen on jo markkamääräisiä mainintoja myyjäisten onnistumisesta. Myyjäispaikaksi vakiintui 1970-luvun alusta Taivallahden seurakunnan tilat. Rajaseututoimistoa lähellä oleva myyjäispaikan sijainti helpottaa myyjäisten järjestelyjä. Naistoimikunnan toimintatapa varainhankkijana on siis ollut lähinnä myyjäisten järjestämistä. Myös muuhun varainhankinnan suunnitteluun ja toteutukseen naistoimikunta on osallistunut osana Toimivaa toimikuntaa. Varojen keruumielessä on järjestetty niin kirkkokonsertteja kuin muotinäytöksiäkin, joiden tuotto on käytetty rajaseudun asukkaille suunnattuun avustustoimintaan. Naistoimikunta itsenäistyi 1970-luvulla niin, että se saattoi itse päättää keräämiensä varojen käyttökohteista. Yleensä varoja kerättiin lähinnä rajaseudun nuorten opiskelijoiden sekä monilapsisten perheiden tukemiseen. Yleensä yksienkin myyjäisten järjestäminen on pienelle naisryhmälle iso voimainponnistus. Ruokatuotteiden, leivonnaisten, käsitöiden, kirjojen ja koristeiden lisäksi myyjäisissä on järjestetty myös arpajaiset. Puffetissa on tarjottu syötävää ja juotavaa. Yhteistyötä Naistoimikunta on saanut tervetullutta apua ja tukea miespuolisilta yhdistyksen jäseniltä ja toimihenkilöiltä, vaikka virallisesti miehiä ei ole ollut naistoimikunnan jäseninä. Ilman miehistä apua myyjäisten rakentamisessa ja purkamisessa naiset olisivat olleet pulassa. Yhteistyö tuottaa aina parhaan hedelmän, ja siitä naistoimikunta on hyvin kiitollinen. Naiset ahkeroivat. Tällä kertaa voileipätehtaassa. (Kuva: Heli Lehden kuva-arkisto.). Rajaseutuyhdistyksen yleensä yhden päivän retkien ohjelman suunnittelussa naistoimikunnalla on ollut huomattava rooli. Näillä retkillä on silloin tällöin myyty arpoja avustuskassan kartuttamiseksi. Pienistä puroista syntyy suuri virta on naisten toiminnan johtoajatus. Vuosien varrella naistoimikunta on omaksi virkistykseksi ja voimien keräämiseksi järjestänyt monenlaisia tutustumiskäyntejä ja retkiä sekä nauttinut kulttuurin antimista. Niin nykyisinkin. Naistoimikunta tänään Naistoimikunnan järjestöllinen rakenne on vuosikymmenten kuluessa keventynyt vapaamuotoiseen suuntaan niin, että toimikunnalla ei ole nimettyä puheenjohtajaa eikä sihteeriä, vaan toimisto toimii kokouksiin kutsujana. Naistoimikunnan painoarvoa tämän vuosituhannen rajaseututyössä korostaa se, että Rajaseutuyhdistyksen johtokunnan naisjäsenet ovat kaikki myös naistoimikunnan aktiiveja toimijoita. Naisten aktiivisuutta työssä rajaseutujen hyväksi kuvastaa sekin, että Rajaseutuyhdistyksen ensimmäinen valittu naispuolinen puheenjohtaja Eeva Karttunen on naistoimikunnan kantava voima. Heli Lehti Kuva ja kuvateksti: 11

Riemuvuosi on tullut Näin kirjoitetaan Parikkalassa sijaitsevasta Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksen, Oronmyllyn, 50-vuotisesitteessä ja kehotetaan pyhittämään viideskymmenes vuosi. Oronmylly sijaitsee Vuoden Rajakunnassa, Parikkalassa. Sinne on matkaa Helsingistä 350 km, Lahdesta 250 km, Savonlinnasta 60 km ja Parikkalan rautatieasemalta 12 km. Se sijaitsee lähellä kaunista Heralampea. Kirjoittamassaan Oronmyllyn historiassa Heikki Tervonen kuvaa paikkaa: Oronmylly on unohtumaton paikka, joka henkii luonnon hiljaista, häikäisevää kauneutta. Oronmyllyn mäntyinen harjumaisema pulppuavine lähteineen, erämaalampineen, puroineen, harjuineen, luolineen ja rotkoineen on syntynyt noin kymmenentuhatta vuotta sitten viimeisen jääkauden myllerryksessä. Mylly puolestaan on aikoinaan antanut Karjalan ja Savon kylille jauhoa, josta on voitu leipoa leipää. Oronmyllyn lähellä sijaitsevasta Heralammesta suuri osa Parikkalan kunnan koteja saa raikkaan vetensä. Vielä suurempi määrä ihmisiä on saanut olla Orolla Elävän veden lähteillä ja nauttia Elämän leipää. Evästä on saatu myös kotimatkalle. Oronmylly on tunnettu lähinnä Kansan Raamattuseuran leiri- ja toimintakeskuksena, joka vihittiin käyttöön toukokuussa 50 vuotta sitten. Oronmyllyn historia on kuitenkin paljon vanhempi. Oronmylly oli tunnettu vanhimpana ja ehkä suurimpana myllynä Parikkalan pitäjässä, johon tuolloin kuuluivat Simpele ja Saari. Ensimmäinen mylly perustettiin vuonna 1833 isojaon jälkeen. Oronmyllyn pihapiiriä. (Kuva: Anon.) Oronmyllyn kuvamateriaali. Historiaa Viipurin läänin kuvernöörin päätöksellä maaliskuussa 1859 sai talollinen Johan (Juhana) Pitkänen luvan perustaa myllyn Syvänoron kruununtilalle 6 Järvenpään kylässä Parikkalan pitäjässä isojaossa joutuneelle myllypaikalle tullimylly. Se rakennettaisiin Syvänoron puroon, joka tarkoittaa Oron puroa, joka on syvällä harjujen välissä. Mylläri Pitkänen kuoli nuorena. Ainoa lapsi Hilma avioitui sittemmin Pekko Anttosen kanssa, josta tuli Oronmyllylle kotivävy. Hän viljeli peltojaan, kasvatti karjaansa ja hallitsi myllyvaltakuntaansa. Suurimmillaan Oronmyllyllä asuin toistakymmentä henkeä. Pekko Anttonen, Oron Pekko, koki hengellisen heräämisen lähes 70-vuotiaana. Hän oli ollut Kansan Raamattuseuran miestenpäivillä Tainionkoskella 1948 ja siellä vallitsi herätyksen henki. 1960-luvun alussa myllyssä jauhettiin enää vain omiksi tarpeiksi. Oron Pekko oli tyytyväinen, kun Oronmylly oli siirtynyt toimimaan Jumalan myllynä. Oron Pekon kokema herätys muutti hänen ja koko Oron väen elämää. Myös hänen poikansa Aake- Pekan uskonratkaisun syveneminen vaikutti Oronmyllyn leiri- ja toimintakeskuksen syntymiseen. 9.12.1962 allekirjoitettiin asianmukaiset paperit ja yhdeksän hehtaarin suuruinen alue siirtyi lahjoituksena Kansan Raamattuseuran hallintaan. Kevättalvella 23. 27.2.1963 pidettiin Orolla jo ensimmäinen leiri, nuorten hiihtoleiri. Leirikeskus vihittiin toukokuun 26. päivänä 1963. Paikalla oli yli 2000 henkeä. Parikkalan kirkkoherra Jorma Teräs vihki Oronmyllyn avustajanaan yksitoista pappia. Oronmyllyllä kävijät kokevat sen hengähdyspaikaksi, hengelliseksi kodiksi, Jumalan ihmeeksi, pelastusrenkaaksi ja ihmeiden tyyssijaksi, kohtaamispaikaksi, suvun juhlapaikaksi, sielun levähdyspaikaksi, lapsuuden ja nuoruuden hengelliseksi kodiksi, kiintopisteeksi kotimaassa, autuaaksi keitaaksi uskoville, rippikoulupaikaksi, pyhiinvaelluskohde numero yhdeksi ja ainutkertaisia kokemuksia ja rakkaudellista yhteyttä antavaksi. Tänä päivänä Orolla eletään kuitenkin vahvasti tätä päivää ja katsotaan Vapahtajan kanssa rohkeasti eteenpäin. Keittiötilat on uudistettu, samoin ruokala on kokonaan uudistettu. Näin tilat palvelevat entistä paremmin myös perhejuhlien ja monenlaisten palaverien pitopaikkana. Oronmyllyllä on samassa paikassa juhlatilat, kirkko, kokoontumistilat, pitopalvelu ja majoitustilat kauniin luonnon keskellä. Nuorten tapahtumat, rippikoulut, lasten leirit ja erilaiset taide- ja harrastekurssit pitävät Oron ajan tasalla. Oron vanha myllyrakennus on jälleen vieraitten käytössä. Kesällä voi nauttia kahvit ainutlaatuisessa myllymaisemassa solisevan putouksen vierellä. Oronmyllyä ympäröi kaunis ja rauhallinen erämaaluonto, jossa voi hengähtää ja nauttia Luojan kauniista käsialasta. Ref. Tervonen. H.: Elämän lähteellä Oronmylly 2013 esite 12

Kuka minä olen? Antti Vanhanen Aasiasta Suomeen adoptoitu nuori nainen lähti lapsuutensa kotimaahan etsimään juuriaan. Viime aikoina media on kertonut jopa keski-ikäisistä suomalaissyntyisistä aikuisista, jotka lapsena adoptoitiin Pohjoismaihin. He etsivät sisaruksiaan ja vanhempiaan. Useimpien meistä tilanne on parempi. Me tiedämme perheemme ja jotain suvustamme. Viimeistään keskiiässä halu omien juurien tuntemisesta lisääntyy. Luovutetun Karjalan evakkosukupolvi harvenee, mutta toisen ja jopa kolmannen jälkeläispolven kiinnostus suvun menetettyjen kotisijojen tuntemukseen ei ole kadonnut. Sodan jälkeen muuttoliike maaseudulta taajamiin, muuttovirta maatalousyhteiskunnasta ensin teollisuuden sitten palvelujen pariin, oli huomattava. Kuinka paljon Sallassa tai Ilomantsissa oli asukkaita 1950-luvulla? Entä nyt? On sanottu, että Göteborg on Sallan suurin kylä. Suomi ei ole ollut sellainen tiukka luokkayhteiskunta kuten vaikkapa Iso-Britannia. Meillä ei myöskään vallinnut maaorjuutta kuten Venäjällä tai Suomenlahden eteläpuolella. Talonpojat saivat jopa osallistua Ruotsin valtakunnassa kuninkaan vaaliin. Kuitenkin ennen ihminen tiesi paikkansa. Vaikka perinteinen talonpoikaisyhteisö ei toki ollut kaikin puolin ihanteellinen, maanviljelijä tiesi: kuka hän on. Sama koski teollisuustyöläistä. Tämä yhteisöllisyys on murtunut. Suuren tehtaan eläkkeelle jäänyt luottamusmies muisteli, että viime vuodet olivat olleet raskaita hänen tehtävässään. Syynä oli se, että työntekijöiden keskinäinen yhteenkuuluvuus, solidaarisuus oli murentunut. Samaa valitti maanviljelijöiden kohdalla henkilö, joka työnsä puolesta liikkui ja teki työtä maatalousväestön parissa. Ei liene tyhjää nuoren viljelijän sana: Tänne jäävätkin vain kovat jätkät. Myös sukuyhteys on heikentynyt, mihin suurelta osin on luonnollisesti vaikuttanut muuttoliike. Tansaniassa swahilinkielinen sananlasku ilmaisee sikäläistä yhteenkuuluvuutta: Mtu ni watu. Ihminen on ihmiset. Yksilö ei ole irrallaan yhteisöstä, vaan hän kuuluu osana yhteisöä. Siksi olisi tärkeä löytää paikka, johon kuuluu. Järjestöelämä tarjoaa pullollaan mahdollisuuksia. Kuitenkin monen varsinkin keski-ikäisen ja vanhemman ihmisen on vaikea ottaa ensi askelta toivomansa harrasteen tai yhteisön tilaisuuteen. Siksi tarvitaan myös kutsujia ja kehottajia: Lähde mukaani. Erään syvällisen näkökulman johonkin kuulumiseen antaa afrikkalainen tarina. Pappi oli muuttanut uuteen kylään ja vieraili ihmisten kodeissa. Hän saapui vanhan naisen vaatimattomaan majaan. Vanhus asui yksin ja kertoi jääneensä leskeksi sekä lasten muuttaneen työn perässä kaupunkeihin. Pappi kysyi: Tunnette varmaan yksinäisyyttä, kun asutte yksin? Vastaus kuului: Ei, en minä ole yksin. Pappi katseli ympärilleen ja tuumi naisen ajatusten sotkeutuneen. Nainen jatkoi: Jumala on minuna lähellä. Siksi en ole yksin. Vanhan afrikkalaisnaisen puheessa on opetus meillekin. Karjalaisia muusikoita samassa kuvassa Impilahtelaislähtöinen Arvo Kuikka, Taipalsaarella syntynyt Raita Karpo ja Sortavalan poika Reijo Pajamo viihdyttivät salintäyteistä yleisöä Kytäjän Maapirtillä 4.11.2013. Professori Reijo Pajamon suunnittelemassa ja juontamassa Isänmaallisten laulujen illassa Arvo Kuikka johti sotaveteraanien kuoroa. Yhtenä solistina lauloi Raita Karpo. Ohjelmassa oli virsien ja perinteisten veteraanilaulujen ohella sikermiä Sam Sihvon Jääkärin morsiamesta. Kuva ja teksti: Risto Nihtilä 13

Tsasounan vihkimisjuhla Lohkolla Vanhalta Lappeenranta Ylämaa -tieltä, nykyiseltä Ylämaantieltä, kohdalla 2956 erkaantuu kylätie kohti Heikki Timperin maatilaa. Ajo-ohjeiden mukaan olisi hiekkatietä ajettava 600 metriä. Ja siellä, pellon takana pienellä mäellä näkyykin odotettu rakennus, nyt vihittävä tsasouna. Tämän nähdessään autoilijalle tulee mieleen Vanhan Karjalan tarinoita -kirjan kansi ja toisaalta myös mielen maisema myöhäisenä syyskesän iltana kaukana Aunuksessa usvan verhotessa paikallista tsasounaa ja läheistä kylää. Nyt on aurinkoinen syyssunnuntai ja juhlapäivä Ylämaan Lohkon kylässä. Vihitäänhän täällä kylätsasouna. Kylätsasounan ovat aina kaikille avoinna. Heikki Timperillä ja apuvoimilla on suururakka takanapäin. Edessä on vielä katon tervaus. Kupoli oli saatu juuri tervattua. Sen tuoksu leijui ulkona ilmassa ja sisällä tsasounassa aisti palavien mehiläisvahakynttilöiden tuoksun. Tsasounan rakennuspaikan siunaaminen tapahtui liki neljä vuotta sitten, 15.11.2009. Vuosi sitten uutisoitiin tsasounan ristin siunaamisesta. Nyt tänään, 8.9. oli kylätsasounan vihkiäiset, mitä todisti 120 juhlavierasta. Klo 14 alkaneen juhlan tervehdyssanat lausui tsasounahankkeen isä ja puuhamies Heikki Timperi. Hän kertoi, että nyt käyttöön vihittävä tsasouna edustaa tyyliltään 1500 luvun rakentamisperinnettä Karjalassa ja Pohjois-Venäjällä ja jatkoi: Tällainen vaatimaton hiljentymispaikka oli yleensä jokaisessa kylässä, suuremmissa useampiakin. Koska ihmiset olivat vähävaraisia ja ikonien hankkiminen vaikeaa, saatiin hankittua vain melko vaatimattomat ikonit. Mehiläisvahakynttilät valaisivat huonetilan. Edelleen Heikki Timperi kertoi, että viime syksynä ristin siunaamistilaisuudessa pyydettiin ikonimaalari Liisa Tynkkystä valitsemaan ja maalaamaan tähän tsasounaan sopivat ikonit. Vuoden aikana hän maalasi tänne kolme ikonia; Smolenskin Jumalanäiti, Kristus valtaistuimella ja kolmantena Pyhät Sergei ja Herman Valamolaiset, joiden muistoksi tämä tsasouna pyhitetään. Nämä ikonit edustavat Aunuksen Karjalassa käytettyä tyylisuuntaa samalta ajalta kuin kylätsasounan malli on. Juuri 8. syyskuuta ortodoksinen kirkko viettää Jumalansynnyttäjän, Neitseen Marian syntymäjuhlaa. Suomen ortodoksisessa kirkossa vietetään syyskuun 11. päivää pyhäinjäännösten palauttamisen muistopäivänä. Perimätiedon mukaan pyhittäjäisien reliikit siirrettiin Novgorodista takaisin Valamoon. Tervetuliaissanojen jälkeen alkoi tsasounan vihkimistoimitus, jonka suoritti Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, isä Timo. Häntä avusti toimituksessa suntio Kauko Pussinen. Mukana oli myös lauluryhmä; Liisa Tynkkynen, Annikki ja Mauno Lyijynen kanttori Jarmo Hutun johdolla. 14

Lohkolla nyt vihitty tsasouna edustaa tyyliltään 1500-luvun rakentamisperinnettä Karjalassa ja Pohjois-Venäjällä. Isä Timon puheessa tuli esille Etelä- Karjalan alueen uskonnollinen historia; alue on ollut aluksi ortodoksien, sitten katolinen ja vasta myöhemmin luterilainen. Isä Timon vihkimispuheessa kertaantui moneen kertaan kiitos, kunnia ja pyhyys kuten myös lauluryhmän veisuussa. Puheensa päätteeksi isä Timo toivotti Heikki ja Briitta Timperille sekä kaikille läsnä oleville monia arvokkaita vuosia. Puheissa korostui myös se, että tsasounan ovet aina kaikille avoinna. Ennen varsinaista vihkimisseremoniaa ja sen jälkeen paikalla olijat voivat tutustua kylätsasounan sisätiloihin. Vieraskirjaan saattoi laittaa nimensä sekä tukea vapaaehtoisesti kylätsasounaa laittamalla lahjoituksensa uuteen haavasta tehtyyn lippaaseen. Saaduilla lahjoituksilla on tarkoitus hankkia tervaa tsasounan katon tervaamiseen sekä tukea tsasounan ylläpitokustannuksia. Heikki ja Briitta Timperin lapsenlapset myivät tsasounassa itse valmistamiaan mehiläisvahakynttilöitä. Vieraat saattoivat sytyttää sellaisia tsasounassa tai kotona. Virallisen osuuden jälkeen siirryttiin nauttimaan hapanlohkoista ja juhlakahveista. Täällä ihminen koki ajan pysähtymisen. Oli rauha. P.P. Tsasounan vihkimisseremonia on päättymässä. Kuvassa Heikki Timperi ja isä Timo Tynkkynen. 15

70 vuotta muistoja Kenttäradalta Mirjami Jurmu Raskaan raadannan alla nuori puolalainen reuhtoo pikkulintu istahtaa ja laulaa lauluansa meidän sielumme kuin suruissaan harhailevat ympäri Suomen maata. Näin kuuluu puolalaisen sotavangin Josef Molkan muistelmateoksessa Sota minun muistoissani. Molka oli yksi kahdesta tuhannesta vangista, jotka joutuivat pakkotyöhön Hyrynsalmen-Kuusamon kenttäradalle vuosina 1942 44. Kenttärata tarkoittaa kapearaiteista junarataa. Saksalaiset aloittivat radan työstämisen sotajoukkojen huoltotarkoituksiin kesällä 1942. Salamasota ei onnistunut Suomen korpisissa oloissa, joten radan valmistuminen oli sotajohdolle elintärkeää. Kenttärata olikin suurin saksalaisten Suomeen kohdistama rakennusprojekti sota-ajalla. Radan rakennuksesta vastasi aluksi sotilaallinen rakentajajärjestö Organizatio Todt. Työvoimaksi Suomeen tuotiin venäläisiä, puolalaisia ja ukrainalaisia sotavankeja, sekä saksalaisia rangaistusvankeja. Myöhemmin työhön osallistui suomalaisia rakennusyhtiö Polarin kautta, mutta pääasiallisena työvoimana olivat loppuun asti venäläiset vangit. Sotavankien kovan kohtelun takia Kenttärata sai paikallisten keskuudessa synkän nimityksensä Kuolemanrata. Suurin osa vangeista menehtyi nälkään ja kylmään, osa joutui saksalaisten teloittamaksi. Ratapenkasta tuli monelle vangille hauta. Vankien ankaraan kurinpitoon liittyi poliittisen vihollisuuden ohella myös ideologisia syitä. Hitler oli julistanut bolshevismin kansallissosialismin pahimmaksi viholliseksi. Lisäksi itäeurooppalaiset nähtiin rotuoppien mukaan slaavilaisena roskaväkenä. Sikoja ihmishahmossa, kuvaili saksalainen tiedottaja sotavankeja oikeistolehti Hakkapeliitassa vuonna 1942. Rata on merkittävä pala paikallishistoriaa. Se on paitsi joukkohauta sadoille pakkotyöläisille, myös muisto saksalaisten ja suomalaisten kulttuurien kohtaamisesta. Saksalaissyntyinen Anke Müller on elänyt Taivalkoskella jo 13 vuotta. Müller painottaa kenttäradan kiehtovuutta matkailijoille ja siitä tiedottamisen tärkeyttä. hänen mukaansa saksalaiset ovat olleet tervetulleita Taivalkoskelle, kiitos paikallishistorian. Vanhempi sukupolvi muistelee hyvällä niitä saksalaisia, jotka olivat täällä kenttäradan aikaa. Saksalaisilla ja suomalaisilla oli yhteinen vihollinen. Heidän kanssaan käytiin kauppaa ja seurusteltiin normaalisti. Häpeän takia tästä tietenkin vaiettiin vuosien ajan. Tuomo Horsma kertoo Isokummun muistomerkillä kenttäradan historiasta. Kuva Minna Lehtola 16

Tämän vahvistavat vanhemmat taivalkoskelaiset, jotka elivät kenttäradan rakentamisen aikaan. En asunut niin lähellä rataa, että olisin niitä vankeja pahemmin tavannut. Mutta ne saksalaiset olivat ihan hyväkäytöksisiä. Kävivät välillä ostamassa kalaa, perunoita ja sen sellaista. Niillä oli Kuusamossa tanssipaikka, jossa käytiin välillä vierailemassa. Kertoo Sohvi Nissiaho sota-ajan kokemuksistaan. Rataa lähempänä asuneella on läheisempää kokemusta radan synkästä puolesta. Nimettömäksi jättäytyvä henkilö muistelee kohtaamisiaan puolalaisten sotavankien kanssa: Puolalaisia vankikarkureita tuli taloon nälkäisinä ja kurjina. Eihän me niiden kieltä ymmärretty, mutta ruokaa ne tietenkin anoivat. Saksalaiset ampuivat karkulaiset, kun kiinni saivat. Ei meidän saksalaisia pelätä tarvinnut, mutta säälitti kauheasti ne vangit. Saksalaisten ja suomalaisten suhteissa oli myös ryppyjä. Kehnosti suunniteltu rata oli altis vahingoille etenkin soisilla alueilla ja usein saksalaiset leimasivat vastoinkäymiset sabotaasiksi. Saksalaissotilaiden suosio naisten keskuudessa herätti ajoittain katkeruutta paikallisissa miehissä, mikä johti tappeluihin. Hoitokodin asukit muistelevat hieman huvittuneina myös kaupankäynnissä tapahtunutta huiputusta: Joku keksi tappaa korppeja ja myydä ne sotilaille metsoina. Taivalkoskelainen Tuomo Horsma on tutkinut kenttäradan historiaa. Horsmalla on hyvin henkilökohtainen side rataan, sillä hänen isänsä Janne Horsma oli saksalaisen valokuvaajan Ernst Heinzelmannin ystävä. Heinzelmann tapasi vain 13-vuotiaana Jannen kuvatessaan radan valmistumista Metsäkylässä. Leskiäidin poika herätti Heizelmannin isälliset tunteet ja kaksikon välille muodostui ystävyys Heinzelmannin lähtöön asti. Vuosia myöhemmin yhteydenpito miesten välillä elpyi helsinkiläisen Matti Haron avulla. Tuo yhteys osoittautui historiallisesti korvaamattomaksi. Sodan hävinneinä osapuolina Saksa ja Suomi tuhosivat paljon tietoa liittyen kenttäradan rakennuksiin. Loput hukkuivat myöhempien vuosien neuvostosensuurin ja häpeän ilmapiiriin. Heinzelmann oli kuitenkin koonnut kirjoituksia, tilastoja ja valokuvia noilta ajoilta. Nämä Evl. Kimmo Rajala pitämässä puhetta Taivalkosken kenttäradan 70v. muistojuhlassa 29.9.2013, Isokummun muistomerkillä. Kuva Minna Lehtola tiedot kulkeutuivat Jannen omistukseen, jolta ne päätyivät lopulta tämän pojalle, Tuomolle. Kenttäradasta kertoviin asiakirjoihin on muutenkin hankala päästä käsiksi. Ilman isäni perimiä tietoja, monet rataa koskevat faktat olisi kadotettu ainiaaksi. Se antaa minullekin hyvän syyn vaalia kenttäradan muistoa ja levittää tietoisuutta siitä. Horsma kertoo. Kenttäradan merkitystä paikallisille selviteltiin kyselyllä taivalkosken keskustassa. Kaikkien haastateltavien mielipiteistä tuli selväksi yksi asia: kenttäradalla ei ole tarpeeksi näkyvyyttä. Ei kunnollisia opasteita. Muistomerkki piilossa ja koulussakaan aiheesta ei puhuta. Onko yhden alueen merkittävimmästä historiallisista kohteista annettu painua unholaan? Isokumpuun ja Metsäkylään on suunniteltu uusia polkuja ja opasteita. Ikävä kyllä monet maanomistajat ovat haluttomia hyödyntämään kenttärataa, Horsma toteaa. Paikallishistorian opetusta puolestaan hankaloittaa tiukka tuntiaikataulu. Horsma sanoo esitelmöineensä kenttäradasta yläkouluikäisille, mutta aiheen ujuttaminen oppitunneille on vaikeaa. Yleensä kiinnostus paikallishistoriaan herää vasta vanhemmalla iällä. Harva nuori lähtee omapäisesti etsimään tietoa. Olisiko synkkä kutsumanimi Kuolemanrata vetävämpi nimitys radalle? Ainakin Taivalkosken keskustassa tavattavan nuorison mukaan se herättää mielenkiinnon herkemmin. Vanhempien ihmisten mielestä historiallinen nimitys on kuitenkin soveliaampi. Kenttärataa on yritetty hyödyntää liikennöintitarkoituksessa, mutta VR on katsonut sen kannattamattomaksi. Kenttärata on lisämahdollisuus matkailuun, mutta enemmän siitä tulevat kyselemään yksityishenkilöt, mitä turistimassat. Tärkeintä on tulevaisuudessakin taata radan säilyminen jälkipolville. Sunnuntaina 29.9.2013 Taivalkosken kenttäradan Isokummun muistomerkillä vietettiin kenttäradan 70v. muistojuhlaa. 30.9.2013 tuli täyteen 70 vuotta siitä, kun rata otettiin käyttöön. Taivalkosken kunta laski muistomerkille seppeleen ja evl. Kimmo Rajala Pohjois-Pohjanmaan, puolustusvoimien aluetoimiston päällikkö, piti puheen sekä Tuomo Horsma opasti kenttäradan historiaan. Tilaisuus jatkui Jokijärven kylätalolla katsauksella kenttäradan historiaan ja musiikkiesityksillä. 17

Milla Laisin väitös KTM Milla Laisin väitöskirja Deregulation s impact on the railway freight transport sector`s future in the Baltic Sea Region (Markkinan vapautumisen vaikutus rautatierahtisektorin tulevaisuuteen Itämeren alueella) tarkastettiin 25.10.2013 klo 12 Kouvola-talon Honkasalissa, Kouvolassa. Vastaväittelijänä toimivat tutkimusprofessori Pekka Leviäkangas, Oulun yliopisto ja professori, vararehtori Yuij Fedotov, Graduate School of Management, GSOM, Pietari, Venäjä. Kustoksena toimi professori Olli-Pekka Hilmola Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Tekniikan tohtori Milla Laisi kertoo väitöskirjastaan Olen alun perin valmistunut tradenomiksi (BBA) Lahden ammattikorkeakoulusta vuonna 2001, jolloin opiskelin kansainvälistä kauppaa ja logistiikkaa. Koulun jälkeen hakeutuminen logistiikka-alalle oli itsestään selvää, ja työskentelin vuosia Venäjän transito-liikenteen sekä meriliikenteen parissa. Vuosien kuluessa huomasin, että halutessani edetä urallani, maisteriopinnot olivat lähes pakollinen kokonaisuus. Hain ja pääsinkin Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja Pietarin valtiollisen yliopiston kauppatieteiden tiedekunnan kaksoismaisteriohjelmaan, jossa kahdessa vuodessa suoritettiin kaksi korkeakoulututkintoa kahdessa eri maassa. Vaikka logistiikka astuikin elämääni jo vuosia aiemmin, rautatiet tulivat kuvioihin vasta loppuvuodesta 2008. Tuolloin aloin tekemään graduani Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan yksikössä Ratahallintokeskuksen (nykyinen Liikennevirasto) tilaamassa projektissa. Työssä tutustuin Ruotsin ja Puolan rautatierahtimarkkinoihin, ja samalla se toimi lähtölaukauksena junien parissa työskentelemiselle. Kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä projektin läpivientiin, jonka lopputuloksena aloitimme professorin kanssa keskustelut mahdollisesta väitöskirjasta. Päätös jatko-opintojen aloittamisesta syntyi syksyllä 2009, ja viimeiset neljä vuotta olen viettänyt mielenkiintoisen aiheen parissa rautatierahtimarkkinan vapautumista tutkien. Tekniikan tohtori Milla Laisi. Väitöskirjassa tutkin miten rautatierahtimarkkinan vapautuminen on edennyt Itämeren alueen maissa. Euroopan Unioni vapautti markkinan vuoden 2007 alusta, mutta jo tätä ennen useat maat, esim. Ruotsi, Iso-Britannia ja Saksa, olivat avanneet markkinat kilpailulle. Alueelta löytyy myös päinvastaisia esimerkkejä, kun Suomessa ja Liettuassa on vain yksi aktiivinen toimija. Tutkimuksen yksi uutuusarvoista on sen aineistossa; tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla rautatierahtialan toimijoita kuudessa Itämeren alueen maassa. Tämän lisäksi aineistoa kerättiin Suomesta ja Ruotsista erilaisia metodeita käyttäen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös maakohtaisia erityispiirteitä, joiden huomattiin vaikuttavan markkinan kehittymiseen. Suomessa raideleveys poikkeaa yleisesti Euroopassa käytössä olevasta raideleveydestä, minkä vuoksi käytetyn kaluston markkinat ovat rajalliset. Ruotsissa uusien yritysten markkinoille tuloa on helpottanut vahva yhteistyö ja tukiverkosto, jota tukee myös vanhan valtiollisen toimijan positiivinen asenne yksityisiä rautatierahtiyrityksiä kohtaan. Puolassa vanha valtiollinen yritys lähetti mieluummin kalustoa romuttamolle kuin myi sitä yksityisille yrityksille. Venäjällä taas korostui henkilökohtaisten suhteiden merkitys. Maiden erityispiirteistä huolimatta markkinoille tulon esteet koettiin samoiksi. Markkinoille tuloa estävät eniten kaluston hankinta, byrokratia sekä tarvittavat investoinnit. Ongelmista huolimatta haastateltavat uskoivat, että rahtikuljetuksia siirtyy enenevässä määrin rekkaliikenteestä rautateille. Osasyynä tähän on rikkidirektiivi, markkinan riippuvuus öljystä sekä Euroopan Unionin säädökset, jotka tulevat vaikuttamaan uusien kuljetusreittien harkintaan. Vaihtoehdoksi on tarjottu rautatiekuljetuksia, jotka ovat ympäristöystävällisempi kuljetusmuoto. Tulosten mukaan markkinan vapautumisen jälkeen aluksi markkinalla toimivien yritysten määrä kasvaa huomattavan nopeasti, mutta ajan kuluessa suuremmilla toimijoilla on tapana ostaa pienempiä yrityksiä. Näin on käynyt pioneerimaissa ja näin uskotaan tapahtuvan muuallakin. Rautatierahtimarkkina myös kansainvälistyy, mikä näkyy yhteistyösopimuksina sekä kasvavana määränä yritysostoja ja fuusioita. Maakohtaiset erityispiirteet vaikuttavat myös kansainvälistymiseen. Myös Venäjän rautatiemarkkinan uskotaan vapautuvan täysin kilpailulle, ja yhteistyön venäläisten ja eurooppalaisen rautatierahtiyritysten välillä odotetaan kasvavan. Itämeren alueen rautatierahtimarkkinan oletetaan kehittyvän, ja houkuttelevan lisää rahtia rekkakuljetuksista rautateille. 18

Mietteitä joulun alla Rakas kotimaamme, Suomi, on itsenäisenä vapaana valtiona ollut pian 100 vuotta., siis vain yhden pitkän ihmisiän verran. Koska oma lapsuuteni ajoittuu itsenäisyytemme alkuvuosille, voinen kertoa joitakin muistamiani ja kokemiani noilta ajoilta. On Suomi köyhä, laulettiin. Ei se köyhyys kuitenkaan niin oleellisesti vaikuttava asia liene ollut, ainakaan Etelä-Suomen rintamailla ja paremmin toimeentulevan kansan keskuudessa. Suomen kansasta suurin osa lienee ollut maaseudulla olevaa, omavaraistaloudessa elävää pienviljelijäväestöä. Olot olivat yksinkertaiset ja niukat, mutta suoranaista nälkää ei nähty. Viimeiset suuret nälkävuodet ajoittuvat edellisen sukupolven, mm. isoäitini lapsuuteen, 1860-luvulle. Sitä ei kuitenkaan sovi unohtaa, että todellista suurta köyhyyttä myös oli, ja yhteiskunnan apu oli olematonta. Köyhä kansanosa nousi vaatimaan elämisen oikeuksiaan. Syttyi surkea, Joulukirkkomatka silloin ennen. (Kuva: E-L. Jääsmaan kuva-arkisto.). verinen kansalaissota, jonka jättämiä haavoja nuori valtio joutui pitkään parantelemaan. Itsenäistynyt maa alkoi ripeästi kehittää elinkeinojaan. Maataloudessa koneistusta lisättiin ja viljelyaloja laajennettiin. - Koskelan Jussi löi kuokkansa suohon ja kaivoi ojat. Saarijärven Paavon tilaltakin taisi halla karkota. Myös teollisuutta syntyi. Suomen suuria metsävaroja alettiin hyödyntää. Kaikki tämä tietysti paransi kansakunnan elämää, mutta uutteruutta tarvittiin edelleen. Lakisääteisiä loma- ja vapaa-aikoja ei ollut. Juhlimiseen ei ollut tilaisuutta eikä juuri varojakaan. Yhteiskuntaelämää ja sosiaalisia oloja alettiin myös parantaa. Köyhien vanhusten ei enää tarvinnut elää ruotiukkoina ja mummoina, eikä lapsia enää myyty huutolaisiksi. Suurin ja tärkein uudistus lienee kuitenkin ollut kansanopetus. Säädettiinhän näihin aikoihin laki yleisestä oppivelvollisuudesta ja kansakouluja alettiin rakentaa kautta maan. Kaikki ylläkerrottu ei tietysti ole omakohtaista, vaan mieleen painumaa aikuisten puheista ja heidän kokemastaan, opettamalla opittua ja luettua. Kun pian taas saamme juhlia maamme itsenäisyyden vuosipäivää, on meidän hyvä kiitollisuudella muistaa menneiden sukupolvien työtä ja heidän ponnistuksiaan. Saanen vielä kertoa joitakin omakohtaisia muistoja lapsuudestani 20- luvun Suomesta. Vaikka elämä oli yhtämittaista työntekoa, joulua ja juhla-aikaa odotettiin, ja aina se tuli, tekemättä. Ei niin kuin naistenlehdet nykyään saattavat kehottaa. Kaikki työt korjattiin pois ja koti siivottiin. Joka päivä lämmitettävässä tuvan uunissa paistettiin piirakoita ja esim. lanttulaatikkoa. Samoin kinkku, joka syysteurastuksen jälkeen oli suolavedessä odottanut pääsyään jouluateriaksi. Jouluksi leivottiin myös pullaa, jota ei silloin monestikaan kahvipöydässä nähty. Pullajauhot oli haettava kaupasta. Suomessa ei vielä silloin vehnää viljelty, eikä ollut vehnämyllyjäkään. Kerran pääsimme sisareni kanssa isän mukana jouluostoksille kylän osuuskauppaan. Hevosella sinne köröteltiin. Vehnäjauhojen lisäksi ostettiin pussi riisiä ja toinen pussi sekahedelmiä joulukiisseliin. Vielä paketti kuusen kynttilöitä, joulunamusia kuuseen sekä muutamia omenoita, jos niitä sattui kaupassa olemaan. Joulukuusi tuotiin aattona tupaan ja pystytettiin keskilattialle. Meidän kuusessa oli nauha, joka kiersi latvasta alaspäin. Siinä luki hopeakirjaimin: Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken. Alemmilla oksilla oli pitkä rivi eri valtioiden lippuja. Sen sanottiin kertovan siitä, että joulun sanoma kuului kaikille kansoille. Joululahjoja ei paljon ollut. Eräänä jouluna saimme äidin tekemät Molla- Maija -nuket, toisen kerran punaiset silkkinauhat letteihimme. Makeisina saattoi olla pieni rasia rusinoita. Muistan myös elämäni ensimmäisen joulukirkkomatkan. Se oli v. 1927 tai 1928. Aikaisin oli Laihajärveltä lähdettävä kohti Säkkijärven kirkkoa, sillä jumalanpalvelus alkoi jo kuudelta. Siinä, missä kirkkotie ylämäes- 19

sä erkani vanhalta Viipurintieltä ja kaartoi kohti kirkkoa, oli silmäin edessä kaunis valkea kirkko. Torni kohosi ylväästi kohti taivasta. Kirkko näytti sisältä olevan valoa tulvillaan ja joka akkunalla kaksi kynttilää. Kellot kumahtelivat. Isä sitoi hevosen puomiin ja laittoi loimen selkään, taisipa vällynkin nostaa. Sisälle tultaessa oli kirkko aivan täynnä ihmisiä. Vanhemmille kuitenkin löytyivät istumapaikat seinänvieripenkiltä oven vierestä, mutta me pikkutytöt jouduimme seisomaan heidän selkiensä takana. Väsymyshän siinä tuli kesken aamu-unien herätettynä, kylmästä talviaamuna sisään tulleena ja paksuissa talvitamineissa. Mieleeni on kuitenkin jäänyt elävä muisto kirkon kruunuissa palavista elävistä kynttilöistä ja urkujen soitosta virrenveisuineen. Sellaista en ollut ennen kokenut. Kun sitten jatkosodan aikana jouduin muutamia kertoja kulkemaan Säkkijärven entisen kirkonkylän ohi ja näin raunioksi tuhotun kirkon; sen valkeat seinät noesta mustuneina, oli se todella sisintä raastava näky. Myöhemmin rauniot hävitettiin, mutta muistoja ei voi hävittää - Rauha Kaitainen, Virolahti Siunaa ja varjele meitä Korkein kädelläs. Kaitse ain kansamme teitä vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs. Heramme kirkasta meille kasvosi laupiaat, niin että armosi alla toivoa rohkaisemalla kukkivat roudan maat. Vaivoissa näytä meille kasvosi laupiaat. Uuno Kailas Joulukuusi, vaatimatonkin luo jouluista tunnelmaa. (Kuva: E-L.Jääsmaan kuva-arkisto.) Joululahja Tänä päivänä lapset kilpailevat lahjojen kappalemääristä. Joku jopa paketoi kaikki pienetkin tavarat eri paketteihin, että lahjakääröjä olisi runsaasti. Pian joulupukit kiertävät katuja ja marketteja tapaamassa asiakkaitaan. Sodanjälkeisessä lapsuudessa ei joulupukkia taidettu nähdä kuin jouluna? Silloinkin saattoi ilmaantua vain lahjapussi. Kummallisesti kuitenkin rapulle jätetyt kirjeet katosivat ja joku hahmo kävi ikkunan takana koputtelemassa. Tällaisessa yhteydessä muistan huolenaiheeni pukille, että kävisi katsomassa myös läheisen tiilitehtaan uusia asukkaita. Joulu tuli vähäisine lahjoineen. Nukkekin oli, mutta mikä pettymys! Pää oli jotenkin kutistunut. Ei ollut suhteessa vartaloon. Äiti lohdutti, että lähetetään ensi vuonna Korvatunturille korjattavaksi. Sinne oli pitkä aika, mutta ei auttanut kuin sopeutua, kun paremmastakaan ei ollut tietoa. Niin sitten koitti aika, kun sisareni kanssa veimme nukkemme rappusille Korvatunturin matkaa varten. Sitten vain jäätiin odottamaan niiden paluuta! Koitti jouluaatto. En muista, että oliko meillä pukki, vai vain muutoin toimitettu lahjaerä. Sisareni kanssa avasimme paketit ja kuinka ollakaan! Entiset nukkemme olivat korjattuina oikeankokoisilla päillä ja toisissa paketeissa olivat oikeat vauvanuket, joilla oli viimevuotisten nukkejen päät. Nyt kaikki olivat sopusuhtaisia! E.H. Jouluilta Syvä rauha laskee ylle kylän kattojen, ikkunasta hohtaa joulunvalo lämpöinen. On jouluilta, juhla seimenlapsen pienoisen. Tuttuun tupaan saapuu yksinäinen matkamies, suojan, lämmön antaa lapsuuskoti ja sen lies. Kodin täyttää rakkaan jouluvirren sävelet, lasten laulut, leikit, tonttuset. On jouluilta, juhla kodin, lasten, nuorten, aikuisten. Kumu, häly, kiire mainen on ympärillä vaiennut. Rauhaa, suurta juhlaa soivat kirkonkellot nyt. Kuusi tuoksuu, loistaa lasten silmät kilpaa tähtivyön. On jouluilta, juhla Vapahtajan synnyinyön. Leino U. Karjalainen 20