MUTALAHDEN HISTORIIKKI, KYLÄ JA RUKOUSHUONE Arvoisa isä Esipaimen, hyvät kutsuvieraat ja muu juhlaväki! Tänään meillä on suuri juhlapäivä! Olemme kokoontuneet ikivanhalle ortodoksiselle maaperälle viettämään rakkaan rukoushuoneemme 50-vuotisjuhlaa. Mutalahti, kotikyläni, on Ilomantsin kunnan eteläisimpiä kyliä ja paikannimenä se on verrattain uusi. Mutalahtea ei ole koskaan mainittu ns. maakirjakylänä. Tämä alue tunnettiin kuitenkin jo 1500-luvulla Jaakonniemenä. Paikannimitutkijoiden mukaan viittauksia Jaakko -nimiseen henkilöön ei kuitenkaan ole. Sen sijaan nimi Jaakonniemi juontanee joko koltansaamen kielen sanasta jaakkar tai venäjän kielen sanasta jakori, jotka molemmat tarkoittavat sekä ankkuria että ankkurointia. Historian mukaan Jaakonniemi -Mutalahti on ollut tunnettu uitetun puutavaran ankkurointipaikka. Mutalahden kylän ympärillä oleva Viiksin vesistö, jota pitkin puita uitettiin, on ollut kautta aikain myös erittäin kalaisaa järvialuetta. Kala onkin ollut asukkaille tärkeä ravinnonlähde. Tällä paikkakunnalla kalaa puuttuu, kun kalaa saadaan. Vesistö on ollut lisäksi tärkeä kulkureitti ihmisten kanssakäymisissä. Vettä pitkin on liikuttu niin myötä- kuin vastavirtaan. Mainittakoon, että Möhkön ruukin kukoistuksen aikaan aina 1900 -luvun alkuun saakka kuljetettiin Möhköstä, Melaselän ja Korpiselän kautta, Värtsilän rautatehtaalle valurautaharkkoja, joita kutsuttiin sukunoiksi. Kuljetus tapahtui enimmäkseen talvisin hevosilla jäätä pitkin ja ajotie nimettiin sukunatieksi. Taivalta Möhköstä Värtsilään kertyi yhteensä n. 80 km. Maantien teko Ilomantsista Mutalahteen aloitettiin vasta 1929 ja vuonna 1933 päästiin jo autotietä pitkin Korpiselkään asti.
Viiksin vesistön varrella sijaitsevien kylien nimet ovat venäläistä alkuperää, maitse kulkevat nimet ovat saamelaisperäisiä. Esimerkiksi saari on venäjäksi ostrov. Ostronsaari tarkoittaa suomennettuna siis saari saaressa ja Nehvonniemi puolestaan niemen niemeä. Viiksin vesistön keskuspaikkana oli Melaselkä (vierivätörmäinen harju), joka sijaitsee n. 7 km Mutalahden kylästä koilliseen. Melaselän Akanniemessä oli tämän alueen hautausmaa ja kylän keskellä sijaitsi 1700 -luvun puolivälin jälkeen rakennettu Neitsyt Marian syntymälle pyhitetty tsasouna. Kuuluisia Melaselän praasniekkoja vietettiin kahtena päivänä 7. ja 8. syyskuuta. Melaselän tsasouna paloi sodan aikana, mutta onneksi meille jälkipolville jäi ainakin yhtenä muistona, tsasounan vanha Tihvinän Jumalanäidin ikoni, joka nykyisin on monien vaiheiden jälkeen Pyhän Elian kirkossa Ilomantsissa. Jo vuosisatoja ovat näitä Mutalahden, Ostronsaaren, Nehvonniemen ja Veitsisyrjän alueita asuttaneet vanhat ortodoksisuvut kuten Jeskaset, Matveiset, Karhapäät, Savinaiset, Solehmaiset, Purmoset, Vilokkiset ja Palviaiset. Karjalaiseen tapaan puhekielessä sukunimeä ei tosin yleensä käytetty ja vielä näinä päivinäkin on tutumpaa puhua henkilöstä, jonka isän tai aviomiehen nimi mainitaan ensin ja vasta sen jälkeen kyseisen henkilön etunimi, sukunimi jätetään mainitsematta. Näinä aikoina puhutaan paljon ihmisten juurettomuudesta. Monen tällä seudulla asuvan juuret ovat tosi syvällä alueen maaperässä. Omalta kohdaltani voin mainita, että sukujuureni ulottuvat ainakin kuudenteen polveen alueen Karhapäitä. Isäni äiti, mummoni, oli Mutalahden Matveisia ja isomummoni, sukujaan Tripoff, oli syntyisin Melaselästä. Äitini isä, ukkini, oli taasen Ostronsaaren Jeskasia.
Ankarat sotavuodet vaikuttivat raskaasti myös tämän seudun kylien elämään. Mutalahdenkin asukkaat joutuivat lähtemään evakkoon useamman kerran, mutta onneksi sodan päätyttyä heille jäi mahdollisuus palata entisille asuinsijoilleen, toisin kuin karjalaisilla yleensä. Tärkeä syy siihen, että suomalainen asutus säilyi kylässämme, oli Neuvostoliiton puolella aivan rajan pinnassa syttynyt metsäpalo. Metsäpaloa sammuttamaan pyydettiin suomalaisia ja näiltä tiimoilta mutalahtelaiset jäivät asumaan entiselle seudulleen. Rauhan tultua Suomen ja Neuvostoliiton väliseksi rajaksi tuli kolmesta vaihtoehdosta keskimmäinen. Mutalahden kylä jäi tällöin kokonaan Suomen puolelle. Seudun järvialueesta suurin osa jäi kuitenkin rajan taakse, niin myös Melaselän kylä. Kun sota vihdoin päättyi, syntyi rajaseudun asukkaiden keskuudessa suuri huoli. Miten tästä eteenpäin? Yhteydet idän suuntaan loppuivat ja Mutalahdestakin tuli rajakylä. Aikaisemmin valtakunnan rajalle oli ollut matkaa 70 km, nyt sinne oli vain 1,5 km. Elämiseen oli otettava maantieteellisesti uusi suunta. Helluntaina 25.5.1947 järjestettiin Mutalahdessa opintokerhopäivät, joiden yhteydessä keskusteltiin myös hautausmaan perustamisesta uudelle maaperälle. Hankkeen eteenpäin viejäksi lupautui opintokerhopäivillä luennoitsijana toiminut maisteri Lauri Saloheimo. Vuonna 1958 vietettiinkin hautausmaan vihkiäisiä. Maa-alue saatiin metsäyhtiö Kaukaalta ja alue sijaitsi suunnilleen neljän kylän (Mutalahti-Veitsisyrjä- Ostronsaari-Nehvonniemi) keskipisteessä. Hautausmaahankkeen yhteydessä puhuttiin myös ortodoksisen rukoushuoneen rakentamisesta alueelle.
Ensimmäisissä suunnitelmissa rukoushuoneen sijaintipaikaksi esitettiin myös Nehvonniemeä. Lopulta pitkän odotuksen jälkeen vuonna 1961 rukoushuone valmistui Mutalahteen. Tuolloin kyläkään ei ollut enää rajavyöhykkeellä ja uusi tie Hoilolaan oli juuri valmistunut. Kylässämme sijaitseva rukoushuone rakennettiin valtion jälleenrakennusvaroilla viimeisenä hankkeena, Melaselän kirjakunnan alueelle, virtaavan veden äärelle kauniiseen koivikkoon. Pyhäkön suunnitteli yliarkkitehti Selim Salenius. Todettakoon, että hänen suunnittelema on myös Pyhän Elian kirkko Lieksassa. Ikonit maalasi taitelija Martha Neiglick-Platonoff. Pääurakoitsijana toimi Kervola & Konttinen Varkaudesta ja aliurakoitsijoina kirvesmiehet Otto Hukkanen ja Viljo Kuivalainen Ilomantsista. Valtion puolesta töitä valvoi rakennusmestari Jooseppi Ruotsalainen. Seurakunnan valtuuston määräämään rukoushuonelautakuntaan kuuluivat tuolloin kirkkoherra Kauko Salminen, Mutalahden kansakoulun opettaja Olavi Lehmuskoski, isäni kauppias Toivo Karhapää, mv. Lauri Matveinen ja kasööri Veijo Jeskanen. Sunnuntaina syyskuun 3. päivänä 1961 arkkipiispa Paavali vihki Mutalahden rukoushuoneen pyhitetyllä vedellä Jumalan huoneeksi, Neitsyt Marian syntymän muistolle, jolle myös rajan takana ollut Melaselän rukoushuone oli pyhitetty. Vihkimistilaisuudessa arkkipiispaa avusti runsaslukuinen papisto, johon kuuluivat Ilomantsin kirkkoherra Kauko Salmisen lisäksi, kirkkoherrat Aleksanteri Gavrilov Mikkelistä, Dan Seljänne Joensuusta, Taipaleen seurakunnan kirkkoherra Erkki Piiroinen sekä Ilomantsin seurakunnan entinen kirkkoherra Nikolai Hodju.
Kanssapalvelijoina toimivat myös ylidiakoni Leo Kasanko ja hypodiakonit Mikko Perola ja Veikko Laakso. Kirkkokuoro lauloi kanttori Veikko Linnun johdolla. Pitämässään rukoushuoneen vihkiäispuheessaan arkkipiispa Paavali mainitsi mm, suora lainaus Ilomantsin ortodoksisen seurakuntalehden Eliaan Sanan kirjoituksesta (Eliaan Sana 26.9.1961 n:o 4): Meidän kaikkien yhteisenä ilon aiheena on tämä uusi Herran huone, jonka olemme nyt vihkineet rukouksilla ja siunatulla vedellä paikaksi, jossa tullaan lukemattomia rukouksia ylentämään ja Jumalan armolahjoista osallistumaan. Kuten tiedätte, on nyt vuosikymmenen aikana rakennettu ja vihitty käyttöönsä 40 ortodoksista Herran huonetta. Suurin osa näistä on rakennettu seuduille, jonne ortodoksiset karjalaiset ovat asettuneet siirtoväkeen kuuluvina uudisasukkaina luterilaisen väestön keskelle. Tämä teidän tsasounanne on poikkeus, sillä onhan tämä ikivanhaa ortodoksista seutua, jossa sukupolvesta sukupolveen on eletty Kristuksen kirkon yhteydessä, aina siitä alkaen, kun uskon valo ensi kerran näille seuduille tuotiin. Se seikka, että tännekin valtion varoilla rakennettiin uusi tsasouna, on todistus siitä, että ortodoksisuuden halutaan säilyvän ja vahvistuvan näillä seuduilla, kylässä, joka on lähes kokonaan ortodoksista. Eliaan Sanassa kirjoitettiin juhlapäivänvietosta edelleen: Rukoushuoneessa toimitetun liturgian jälkeen tiistaiseura tarjosi juhla-aterian ja juhla jatkui koululla järjestetyllä päiväjuhlalla.
Tilaisuudessa eri tahojen pitämien puheiden jälkeen mm. naapurikylä Patrikan, entiset melaselkäläiset lahjoittivat rukoushuoneeseen ikonin ja juhlan lopuksi arkkipiispa siunasi juhlaväen. Näin juhlittiin siis vuonna 1961! Rukoushuoneessamme isännöitsijänä, staarostana, toimi alkuaikoina usean vuoden ajan Lauri Dimitrin poika Matveinen ja työtä on jatkanut hänen poikansa Teuvo. Teuvo on huolehtinut pyyteettömästi myös pyhäkkömme ulkoalueen ja sisäpuolen kunnosta. Tiistaiseura Mutalahden alueelle perustettiin syksyllä 1952. Jo alku ajoista lähtien tiistaiseuramme on tehnyt arjen diakoniatyötä ja huolehtinut myös kylän hautausmaan hoidosta sekä kirkollisten tilaisuuksien kahvitus- ja ruokailujärjestelyistä aina näihin päiviin saakka. Tiistaiseuran ensimmäisenä puheenjohtajana toimi vuonna 1952 kylässä opettajana ollut Serafina Kokkonen. Hän oli rovasti Solntsevin tytär. Rovasti Sergei Solntsev oli omana aikakautenaan yksi Suomen ortodoksisen kirkkokunnan kansallisista rakentajista. Hän kuului myös siihen maamme hallituksen nimeämään lähetyskuntaan, joka neuvotteli 1920- luvun alkupuolella Konstantinopolissa Suomen ortodoksiselle kirkolle autonomisen aseman. Alueemme vahvaa ortodoksista elämäntapaa kuvastaa sekin, että luostariyhteisöön on liittynyt palvelijoita tältä seudulta. Lisäksi kirkkokuntaamme ovat palvelleet kylissä kasvaneet nuorukaiset sekä pappina, kanttorina että nuoriso-ohjaajana.
Myös seurakuntamme papisto on huolehtinut ahkerasti tämän alueen asukkaiden hengellisestä elämästä. Isä Nikolai Hodjun aikana rukoushuonetta ei vielä ollut, mutta hän oli tuttu kävijä monessa talossa kastetoimituksia pitämässä. Isä Kauko Salmisen aika oli jälleenrakentamisen aikaa. Isä Hannu Loiman aikana karjalaisuus ja ortodoksisuus kulkivat rinnakkain. Onhan isä Hannu itsekin evakko, syntyisin Suistamon Palomyllyltä. Isä Rauno Pietarisen aikana Suomi kansainvälistyi, mikä näkyi myös kylässämme rajan takaisen lähialuetoiminnan heräämisenä. Isä Johannes Karhusaari toi Etelä-Suomen tuulia tänne itärajalle. Isä Ioanniksen aikana seurakunnastamme on tullut keskusteleva seurakunta. Isä Vesa, pitkäaikaisin matkapappi, on yhdistänyt luonnon ja uskonelämän järjestämällä ristisaattoja kävellen, soutaen sekä hiihtäen. Lyhyemmän aikaa seurakunnassamme toimineista matkapapeista mainitsen sen verran, että vuonna 1973 seurakunnan matkapappi opetti myös uskontoa kouluissa. Itse olin opetettavana tuolloin Ilomantsin lukion toisella luokalla. Myöhemmin tästä matkapapista ja uskonnon opettajastani tuli KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Vuosien saatossa pyhäkössämme toimitetut pyhät sakramentit ja palvelukset ovat koonneet kirkkokansaa yhteisiin rukouksiin niin ilon kuin surun hetkinä. Jo 50 vuoden ajan olemme viettäneet myös pyhäkkömme praasniekkaa, Emän pruasniekkaa, Mutalahdessa, Melaselän tsasounan praasniekan jatkeena. Juhlaan osallistujista mieleeni ovat jääneet hartaat,
hopeahapsiset vanhukset sekä pienet koululaiset, jotka yhdessä opettajiensa kanssa osallistuivat juhlapäivän liturgiaan ja veden pyhitykseen. Lapset toimivat usein myös iloisina ja reippaina ohjelmansuorittajina päiväjuhlassa. Historiallinen hetki Mutalahden praasniekkojen vietossa koettiin vuonna 1994, jolloin entiset melaselkäläiset pääsivät käymään kotikylässään ensimmäisen kerran sodan päättymisen jälkeen. Aivan viime vuosina olemme mekin nuoremmat voineet tehdä mieleenpainuvat veneristisaatot muistojen Melaselän praasniekkaan ja käydä samalla sukulaistemme viimeisillä leposijoilla, kiitos i Vesan ja i Ioanniksen sekä Suomen ja Venäjän rajaviranomaisten. Maassamme tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset ovat heijastuneet myös tämän alueen kylien elämään. Suuret sodan jälkeiset ikäluokat muuttivat töiden perässä kasvukeskuksiin ja väestö ikääntyi. Kuitenkin meidän kaikkien iloksi vuonna 1990 Kyläasiain neuvottelukunta valitsi Mutalahden valtakunnalliseksi Vuoden kyläksi. Vuoden teemana oli luonto, kylä ja ihminen. Voin vain todeta, että nämä kolme mainittua asiaa ovat meidän seuduilla ainutlaatuisia ja joista voimme yhä olla ylpeitä. Myös tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari vierailivat kylässämme Pohjois-Karjalaan suuntautuneella maakuntamatkallaan vuonna 1996. Tuolloin presidenttiparin ensimmäisenä käyntikohteena Ilomantsin kunnassa oli meidän kylätsasounamme.
Yhteenvetona voin todeta, että tällä alueella meillä on vahva perinne ja rikas historia. Mutta mikä on tilanne tänään ja tästä eteenpäin? Nykyaika on tuonut mukanaan myös omat haasteensa. Ajantrendinä on kaiken suuren ja tehokkuuden ihannointi. Paikallisia keskuksia siirretään ja ollaan siirtämässä yhä kauemmaksi suurempiin yksiköihin. Miten käy pienen rajaseutukylän asukkaan tässä myllerryksessä? Asukkaan, jonka arjessa ja juhlassa ortodoksisuus ja seurakunta ovat olleet ja ovat edelleenkin kiinteästi läsnä. Toivottavasti inhimillisyys ja aito lähimmäisenrakkaus säilyvät! Me, jotka olemme tällä seudulla kasvaneet ja eläneet, voimme nöyrästi osoittaa suurta kiitollisuutta ja kunnioitusta vanhempiamme ja esivanhempiamme kohtaan. Kallein perintö, jonka he ovat meille jättäneet, on heidän vahva uskonsa, jota me voimme vielä entisestään lujittaa osallistumalla yhteisiin rukouksiin, omassa tänään juhlaa viettävässä pyhäkössämme.