TYEL-VAKUUTUS TYÖNANTAJAN OPAS 2017

Samankaltaiset tiedostot
TYEL-VAKUUTUS TYÖNANTAJAN OPAS 2018

TYEL-VAKUUTUS TYÖNANTAJAN OPAS 2019

TYEL-VAKUUTUS TYÖNANTAJAN OPAS 2015

YEL-VAKUUTUS YRITTÄJÄN OPAS 2017

YEL-VAKUUTUS YRITTÄJÄN OPAS 2018

YEL-VAKUUTUS YRITTÄJÄN OPAS 2016

YEL-VAKUUTUS YRITTÄJÄN OPAS 2019

TyEL vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta työntekijät Eterassa

Työntekijät ja ansiot: tietopaketti työeläkevakuuttamisesta

Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014

Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy Marjukka Matikainen Eläkepalvelut

YEL-vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta Eterassa

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera

Talous- ja palkkahallintopäivä

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä?

YEL-VAKUUTUS YRITTÄJÄN OPAS 2015

Kaikista meistä tulee vanhoja, halusimme tai emme mitä turvaa työeläke antaa yrittäjälle nyt ja vanhana?

NÄIN HOIDAT TYÖELÄKEVAKUUTUSTASI TULOREKISTERIAIKANA

Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018

Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018

13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät

TyEL-vuosi-ilmoituksen täyttöopas

Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta

ELÄKETURVA NYT JA VUONNA Haaga-Helia Mika Mononen

Maaseutuyrittäjä työnantajana

Omat eläketietosi - Kevan info 2013

MILLOIN TYÖSKENTELY VAKUUTETAAN?

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?

Osuuskunnan jäsenen eläketurva. Pienosuuskuntaforum 2018

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017

Koodistot Tulolajit 2020 Tulorekisteriyksikkö

Työttömyysvakuutusmaksut

Palkkatodistuksen täyttöohjeet työnantajalle

Koodistot Tulolajit Kansallisen tulorekisterin perustamishanke

Koodistot - Tulolajit Kansallisen tulorekisterin perustamishanke

Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta

Eläkkeet ja pidemmät työurat

Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien


SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2018 SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS

Maksut ja todistukset

Eläkeuudistuksen uudet eläkelajit: Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) ja työuraeläke

TyEL-vuosi-ilmoitusopas. Vuonna 2013 tai aikaisemmin maksetut palkat

1 Hyvä lukija Mitä TyEL-maksulla saa? Sopimustyönantaja vai tilapäinen työnantaja?... 4

SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS

SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2017 SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

TyEL-vuosi-ilmoituksen täyttöopas

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Liisi Gråstén-Weckström

Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018

Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot

SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2019 SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS

VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti

TYÖELÄKEASIAT HOIDAT HELPOSTI ILMARISESSA KUN MAKSAT PALKKAA, OLET TYÖNANTAJA

Yrittäjän eläkevakuutus YEL 2017

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot Yleisiä määräyksiä 1 2 Vakuutuksen piiriin kuuluvat henkilöt 3

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen

Yhtiön MYELvakuuttaminen. Seija Karhula

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Työntekijän vakuutukset

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012

Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma

Ajankohtaista työttömyysvakuutusmaksuissa - maksujen perintä, neuvonta ja ilmoittaminen

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

Työttömyysvakuutusmaksut. ohje työnantajille

1.1 Tulolajikohtainen vakuuttamisen poikkeustilanne Tulorekisterissä (uusi)

Metsänomistajan vakuutus. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela-asiamies Osmo Kontinen

Työelämän pelisäännöt

Varmasti Oulussa

Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus

Työeläkekoulu 2017 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK

Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

Eteran PHP seminaari 2014

1 luku Viranhaltijan tai työntekijän kuoltua suoritettava taloudellinen tuki

Tässä esitteessä kerromme lyhyesti yrittäjän

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.

Työeläke ei mikään vanhojen juttu!

Transkriptio:

TYÖNANTAJAN OPAS 2017

ELÄKEUUDISTUS 2017: KOLME TÄRKNTÄ MUUTOSTA TYÖNANTAJILLE 1 TyEL-vakuuttamisen uusi alaikäraja on 17 vuotta 2016 2017 18 vuotta 17 vuotta Muutos tarkoittaa sitä, että 17-vuotias on vakuutettava 17-vuotispäivää seuraavan kuukauden alusta alkaen TyEL-vakuutuksella. Vakuuttamisvelvollisuuden alaikäraja oli 18 vuotta 31.12.2016 saakka, mutta 1.1.2017 alaikäraja laski 17 vuoteen. 2 Työntekijän maksuosaan tuli kolme ikäluokkaa 17-52-vuotiaat perusmaksu 53-62-vuotiaat perusmaksu + 1,5 prosenttiyksikköä Yli 63-vuotiaat perusmaksu Työntekijän maksuosaan tuli 1.1.2017 kolme ikäluokkaa, joiden mukaan työnantaja pidättää työntekijän eläkemaksun palkasta. 53 62-vuotiaiden korkeampi maksuosuus on voimassa vain siirtymäajan 2017 2025. 3 TyEL-vakuuttamisen yläikärajat muuttuivat 68 vuotta vuonna 1957 ja sitä aiemmin syntyneillä 69 vuotta vuosina 1958-1961 syntyneillä 70 vuotta vuonna 1962 ja sen jälkeen syntyneillä Yläikärajat muuttuivat 1.1.2017 alkaen. Muutoksen vaikutus näkyy käytännössä ensimmäisen kerran vuonna 2027, jolloin vuonna 1958 syntyneet täyttävät 69 vuotta. Vakuuttamisvelvollisuus on voimassa yläikärajan täyttämiskuukauden loppuun. Miten työeläkkeet muuttuivat 1.1.2017? pysyvät ennallaan. Eläkeikä nousee asteittain vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneillä. Kaksi uutta eläkettä tuli käyttöön: osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Uusia osa-aikaeläkkeitä ei enää myönnetä, mutta maksussa olevat osa-aikaeläkkeet Eläkkeiden karttumat muuttuivat. Tutustu muutoksiin tarkemmin osoitteessa www.elo.fi/elakeuudistus-tyonantaja. Lataa ja jaa työntekijöille esite eläkeuudistuksesta osoitteesta www.elo.fi/elakeuudistus-huoneentaulu. Katso eläkeikäsi osoitteessa www.elo.fi/elakeika. Tarvitsetko lisätietoja eläkeuudistuksesta? Vakuuttaminen: Vakuutuspalvelumme kertoo mielellään työeläkevakuuttamisen muutoksista numerossa 020 694 730 arkisin klo 8 16.30. Eläkkeet: Eläkeneuvontamme kertoo mielellään työeläkkeiden muutoksista numerossa 020 694 726 arkisin klo 8 16.30.

SISÄLLYSLUETTELO Yksityisen alan työntekijät eläke vakuutetaan TyEL-vakuutuksella... 4 Luottamustehtävän eläkevakuuttaminen... 4 Ulkomaantyön eläkevakuuttaminen... 4 Kuka on sopimustyönantaja ja kuka tilapäinen työnantaja?... 4 TyEL-maksut vuonna 2017... 5 Työntekijän työeläkemaksu... 5 Miten sopimustyönantaja hoitaa eläkevakuuttamisen?... 5 Kuukausi-ilmoittaminen... 5 Miksi kannattaa valita kuukausi-ilmoittaminen?... 5 Vuosi-ilmoittaminen... 5 Ilmoitustavan vaihtaminen... 6 Muutokset yritystoiminnassa vaikuttavat vakuuttamiseen... 7 Yhtiömuodon muutos... 7 Omistussuhteiden muutokset... 7 Sulautuminen ja jakautuminen... 7 TyEL-vakuutuksen siirtäminen Eloon... 7 Yritystoiminnan päättäminen... 7 Elon palvelut... 7 Rahoituspalvelut... 7 Työhyvinvointipalvelut... 7 Työeläkekuntoutus... 8 Työntekijän eläketurva... 8 Eläkkeen karttuminen... 8 Eläkelajit... 8 Työskentely eläkkeellä... 9 Eläkkeen hakeminen... 9 Mitkä ansiot kuuluvat TyEL-palkkaan?... 10 Sosiaalivakuutusmaksut 2017... 13 Elon yhteystiedot... 15

Yksityisen alan työntekijät eläkevakuutetaan TyEL-vakuutuksella Yksityisen alan työnantajan kuuluu järjestää kaikkien työntekijöidensä lakisääteinen eläketurva työntekijän eläkelain mukaisella TyEL-vakuutuksella. TyEL-vakuutus kerryttää työntekijän eläkettä ja antaa taloudellista turvaa työkyvyttömyyden tai perheen huoltajan kuoleman varalta. Työnantajan on vakuutettava työntekijänsä palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden aikana. Työskentely vakuutetaan TyEL-vakuutuksella, kun työntekijä on 17 68-vuotias ja ansaitsee kuukaudessa vähintään 58,19 euroa vuonna 2017. Jos kuukausiansio jää tätä pienemmäksi, on vakuuttaminen vapaaehtoista. Vakuuttamisvelvollisuus alkaa 17 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta ja jatkuu sen kuukauden loppuun, jonka aikana työntekijä täyttää 68 vuotta. Kaikki Suomessa tehtävä työ tulee vakuuttaa pääsääntöisesti Suomessa. Poikkeuksena on Suomeen lähetetty työntekijä, jolla on lähetetyn työntekijän todistus. Myös suomalaisen yrityksen palveluksessa ulkomailla lähetettynä työntekijänä työskentelevän ansiotyö kuuluu Suomen työeläkejärjestelmän piiriin. Eläkeuudistuksen myötä työntekijän vakuuttamisvelvollisuuden alaraja muuttui 1.1.2017 alkaen 17 vuoteen. Lue lisää osoitteesta www.elo.fi/elakeuudistus-tyonantaja Luottamustehtävän eläkevakuuttaminen Luottamustehtäviä ovat esimerkiksi hallintoneuvostojen, neuvottelukuntien ja johtokuntien jäsenyydet sekä työmarkkinajärjestöjen ja aatteellisten yhdistysten luottamustehtävät. Henkilö, joka on luottamustehtävässä ja samanaikaisesti työsuhteessa palkkion maksajaan, on eläkevakuutettava myös luottamustehtävän osalta. Jos luottamustehtävää hoitava henkilö ei ole työsuhteessa palkkion maksajaan, TyEL-vakuuttaminen on vapaaehtoista ja hoidetaan erillisessä TyEL-vakuutuksessa. Pelkän luottamustehtävän vakuuttamista varten on tehtävä TyEL-sopimus. TyEL-vakuuttamisen normaalit ikä- ja ansiorajat koskevat myös luottamustehtävää. Maksaja pidättää luottamustehtävän palkkiosta myös työntekijän osuuden eläkemaksusta. Ulkomaantyön eläkevakuuttaminen Kun suomalaisen yrityksen työntekijä lähtee ulkomaankomennukselle, kannattaa hyvissä ajoin kartoittaa hänen sekä mukana lähtevien perheenjäsenten suomalainen sosiaaliturva, johon kuuluu työskentelyyn perustuvat etuudet eli työeläke- ja työtapaturmavakuutus kansaneläkelaitoksen asumiseen perustuvat etuudet, kuten perhe-eläke, äitiys- ja isyysraha, lapsilisä, sairauspäiväraha sekä sairaanhoitokustannukset. Sosiaaliturvaetuuksien voimassaoloon vaikuttavat muun muassa onko Suomella sosiaaliturvasopimus kohdemaan kanssa kuinka kauan komennus kestää voidaanko työntekijää pitää lähetettynä työntekijänä. Vakuutuspalkka varmistaa eläkkeen tason Ulkomaantyössä eläkkeen perusteena olevia ansioita kutsutaan vakuutuspalkaksi. Myös työnantajan ja työntekijän työeläkemaksut peritään vakuutuspalkan perusteella. Työskentelymaasta riippumatta se koskee Suomesta ulkomaille lähetettyjen työntekijöiden työtä, joka vakuutetaan Suomen työeläke- ja tapaturmavakuutuslain mukaan. Ennen työkomennuksen alkua työnantajan ja työntekijän tulee määritellä keskenään vakuutuspalkka, joka on hyvä merkitä komennussopimukseen euromääräisenä. Työnantajan tulee ilmoittaa vakuutuspalkka työeläke- ja tapaturmavakuutusyhtiöille. Sopimukseen on hyvä kirjata myös eriteltynä vakuutuspalkan sisältö. Vakuutuspalkasta ei voida vapaasti sopia, vaan sen on oltava työeläkelain mukainen. Lähtökohtaisesti vakuutuspalkan tulee vastata sitä palkkaa, joka vastaavasta työstä maksettaisiin Suomessa. Sen tarkoituksena on taata työntekijälle Suomen tasoa vastaava eläke. Etuudet asumisen perusteella Suomessa asuva henkilö pysyy pääsääntöisesti Kelan etuuksien piirissä, jos ulkomailla työskentely tai oleskelu kestää enintään yhden vuoden. Ulkomailla työskentelystä tai oleskelusta sekä Suomeen paluusta tulee kuitenkin aina ilmoittaa Kelaan. Lisätietoja ulkomaantyön vakuuttamisesta saat asiakaspalvelustamme ja Eläketurvakeskuksesta. Kuka on sopimustyönantaja ja kuka tilapäinen työnantaja? Työnantajan on tehtävä vakuutussopimus, jos hän työllistää vakituisesti vähintään yhden työntekijän tai jos määräaikaisille työntekijöille maksetut palkat ovat yhteensä vähintään 8 334 euroa puolen vuoden ajalta. Elon kanssa vakuutussopimuksen tehneellä sopimustyönantajalla on oikeus TyEL-asiakashyvityksiin. Vakuutussopimuksen voi tehdä osoitteessa www.elo.fi. Työnantajan ei tarvitse tehdä vakuutussopimusta eli hän voi toimia tilapäistyönantajana, jos hänellä ei ole yhtään vakituista työntekijää palveluksessaan ja jos työntekijöiden puolen vuoden palkkasumma on yhteensä alle 8 334 euroa. 4 TYÖNANTAJAN OPAS 2017

Tilapäistyönantaja tekee TyEL-ilmoituksen ja maksaa vakuutusmaksut palkanmaksua seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Tilapäistyönantajana työntekijätietojen ilmoittaminen hoituu kätevästi Palkka-apuri -palvelussa osoitteessa www.elo.fi/palkka-apuri. Palvelu laskee TyEL-vakuutusmaksun ja ohjaa automaattisesti maksamaan työeläkevakuutusmaksun omassa verkkopankissa. Työnantaja ei voi olla samanaikaisesti sekä sopimus- että tilapäistyönantaja. Sopimustyönantaja ilmoittaa myös tilapäiset työsuhteet TyEL-vakuutukseensa. TyEL-maksut vuonna 2017 TyEL-maksu määräytyy kaikissa eläkevakuutusyhtiöissä sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti. Maksu peritään kokonaisuudessaan työnantajalta, joka puolestaan pidättää palkasta työntekijän maksuosuuden. Sopimustyönantajan TyEL-perusmaksu on 25,10 % palkkasummasta. Maksua alentavat mahdollinen asiakashyvitys ja hoitokustannusalennus. Lisäksi, jos työnantajan palkkasumma on ollut vuonna 2015 vähintään 2 044 500, vakuutusmaksuun vaikuttavat maksuluokan mukainen työkyvyttömyysmaksu ja maksutappio-osan alennus. Tilapäistyönantajan TyEL-maksu on 25,10 % palkkasummasta. Työntekijän työeläkemaksu Työntekijät maksavat itse osan työeläketurvastaan. Työnantaja pidättää työntekijän palkasta työntekijän osuuden eläkemaksusta. Vuonna 2017 työntekijän maksu on 17 52-vuotiailla 6,15 % palkasta 53 62-vuotiailla 7,65 % palkasta 63 vuotta täyttäneillä 6,15 % palkasta. Työnantaja pidättää työeläkemaksun kaikilta työntekijöiltä, jotka työnantaja on velvollinen vakuuttamaan palkanmaksuhetkellä. Palkanmaksuhetki on ratkaisevaa myös työntekijän korkeamman maksuprosentin pidättämisessä. Työnantaja pidättää työeläkemaksun myös eläkkeen rinnalla työskentelevien palkasta. Työnantaja voi pidättää työntekijän maksuosuuden takautuvasti kahden seuraavan palkanmaksun yhteydessä, jos maksu on jäänyt pidättämättä ilmeisen virheen vuoksi. Katso sivujen 10 12 taulukosta, mikä on TyEL-palkkaa eli mitkä työntekijän ansiot on ilmoitettava TyEL-vakuutukseen. Miten sopimustyönantaja hoitaa eläkevakuuttamisen? Sopimustyönantaja valitsee, ilmoittaako työntekijän työsuhde- ja palkkatiedot kuukausittain vai vuosi-ilmoituksella. Kuukausi-ilmoittaja ilmoittaa työntekijäkohtaiset ansiotiedot joka kuukausi. Vuosi-ilmoitustavan valinnut työnantaja ilmoittaa työntekijöiden henkilö- ja työsuhdetiedot vakuutushakemuksessa sekä mahdolliset muutokset neljännesvuosittain. Kuukausi-ilmoittaminen Kuukausi-ilmoitustapaa käyttävä työnantaja ilmoittaa työntekijöiden palkkatiedot kuukausittain ja TyEL-maksu laskutetaan todellisten maksettujen palkkojen mukaan. Ilmoitus kannattaakin tehdä heti palkanmaksun jälkeen. Miksi kannattaa valita kuukausi-ilmoittaminen? Vakuutusmaksut ovat ajan tasalla, kun ne maksetaan toteutuneiden palkkojen mukaan Ei tarvitse tehdä vuosi-ilmoitusta, eikä muodostu isoja tarkistusmaksuja. Työntekijöiden tiedot pysyvät ajan tasalla Kuukausi-ilmoitukset voi tehdä: Elon verkkopalvelussa osoitteessa www.elo.fi/verkossa TYVI-palvelun kautta. Lisätietoja saat osoitteista www.elo.fi ja www.tieke.fi/tyvi. Palkka.fi -palvelun kautta. Lisätietoja saat osoitteesta www.elo.fi ja www.palkka.fi. Vuosi-ilmoittaminen Vuosi-ilmoitustapaa käyttävä työnantaja ilmoittaa toteutuneet palkkatiedot vuosi-ilmoituksella seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä. Palkat ilmoitetaan maksuvuoden mukaisesti. Työsuhteiden alkamis- ja päättymispäivät on ilmoitettava päivämäärän tarkkuudella. Tee vuosi-ilmoitus Elon verkkopalvelussa osoitteessa www.elo.fi/verkossa. Tiedot voi ilmoittaa sähköisellä vuosi-ilmoituslomakkeella, josta löytyvät valmiiksi vakuutukseen aikaisemmin ilmoitetut työntekijät, tai tiedostosiirrolla. ELVI-palvelussa sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.elo.fi/elvi-palvelu. TYVI-palvelun kautta. Lisätietoja saat osoitteista www.elo.fi ja www.tieke.fi/tyvi. Palkka.fi -palvelun kautta. Lisätietoja saat osoitteesta www.elo.fi ja www.palkka.fi. Lisätietoja vuosi-ilmoituksesta löydät osoitteesta www.elo.fi/vuosi-ilmoitus. TYÖNANTAJAN OPAS 2017 5

Vuosi-ilmoittajan vakuutusmaksut Ensimmäisen vuoden ennakkomaksut lasketaan TyELvakuutushakemukseen täytettyjen palkkatietojen perusteella. Jos ennakkopalkkasumma muuttuu vuoden aikana huomattavasti, muutoksesta kannattaa ilmoittaa Eloon. Näin tulevat maksut voidaan laskuttaa muuttuneen palkkasumman mukaisesti. Ennakkomaksun perusteena olevan palkkasumman ja maksutavan muutokset voi tehdä Elon verkkopalvelussa osoitteessa www.elo.fi/verkossa tai soittamalla asiakaspalveluumme. Ennakkomaksun erien lukumäärä ja maksukuukaudet vaikuttavat kokonaismaksuun. Työnantaja voi valita ennakkomaksunsa erien lukumäärän sekä maksukuukaudet seuraavasti: 1. erän maksukuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu erien lukumäärä maksu 1, 2, 3, 4, 6 tai 12 erässä maksu 1, 2 tai 4 erässä maksu 1, 2 tai 4 erässä Maksuja korkoutetaan vakuutusmaksukorolla. Korko lasketaan teoreettisesta eräpäivästä 1.7. varsinaiseen eräpäivään. Ennen 1.7. erääntyviä maksuja hyvitetään vakuutusmaksukorolla ja sen jälkeen erääntyviin maksuihin lisätään koron osuus. Maksun korkoutuksen vuoksi eräkuukauden valinta vaikuttaa maksun määrään. Vakuutusmaksukorko on 1.1.2017 alkaen 2,0 %. Soittamalla asiakaspalveluumme voit arvioida maksutavan vaikutusta maksuun. Esimerkki maksutavan vaikutuksesta Työnantajan palkkasumma on 1 000 000 euroa ja maksu 246 000 euroa vuodessa. Vakuutusmaksukorko on 2,0 %. Jos työnantaja maksaa koko TyEL-maksun tammikuussa: ennakkomaksu on yhteensä 243 831 euroa. Jos työnantaja maksaa maksun 12 erässä, joista ensimmäinen tammikuussa: ennakkomaksu on yhteensä 246 470 euroa. Jos työnantaja maksaa maksun neljässä erässä, joista ensimmäinen maaliskuussa: ennakkomaksu on yhteensä 246 464 euroa. Ennakkomaksu lasketaan ensin korottomana teoreettisen eräpäivän 1.7.2017 tasossa ja tästä kukin maksuerä korkoutetaan eräpäivän tasoon. Oheinen kaavio havainnollistaa, millaiset maksuerät ovat, kun maksu maksetaan neljässä erässä, joista ensimmäinen on maaliskuussa. 62 500 61 500 60 500 59 500 58 500 57 500 56 500 Maksuerät 55 000 maksuerä 20.3.2017 20.6.2017 20.9.2017 20.12.2017 per. 1.7.2017 Harmaa pylväs kuvaa yhtä maksuerää teoreettisen eräpäivän 1.7.2017 tasolla. Keltaiset pylväät kuvaavat neljää maksuerää. Erot maksuerien välillä johtuvat maksuerien korkoutuksesta vakuutusmaksukorolla kullekin eräpäivälle. Seuraavan vuoden ennakkomaksut Elo arvioi joulukuussa, jos uutta palkkasummaa ei ole ilmoitettu. Lopullinen työeläkevakuutusmaksu lasketaan toteutuneiden, vuosiilmoituksessa ilmoitettujen palkkatietojen perusteella. Työnantaja tekee vuosi-ilmoituksen seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä, ja Elo lähettää tiedon lopullisesta vakuutusmaksusta työnantajalle vuosilaskelmana kevään aikana. Ilmoitustavan vaihtaminen Jos haluat muuttaa vakuutuksesi ilmoitustavan vuosiilmoittamisesta kuukausi-ilmoittamiseen tai päinvastoin, ilmoita siitä Eloon viimeistään muutoksen alkamista edeltävän vuoden marraskuun loppuun mennessä. Valittu ilmoitustapa on voimassa koko kalenterivuoden. Ilmoituksen muutoksesta voit tehdä Elon verkkopalvelussa, puhelimitse tai vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella. Ilmoitustavan vaihtaminen TyEL-vakuutuksen ilmoitustapaa voi vaihtaa kalenterivuoden alusta Vuosi-ilmoittaja Muutosilmoitus on tehtävä marraskuun loppuun mennessä. Ilmoitustapa on voimassa koko kalenterivuoden, ei voi muuttaa kesken vuotta Kuukausi-ilmoittaja MARRASKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 6 TYÖNANTAJAN OPAS 2017

Muutokset yritystoiminnassa vaikuttavat vakuuttamiseen Yhtiömuodon ja omistussuhteiden muutokset voivat vaikuttaa yrityksen työeläkevakuutuksiin. Muutoksista tuleekin aina ilmoittaa Eloon vapaamuotoisella ilmoituksella. Yhtiömuodon muutos Yhtiömuodon muutos on kyseessä esimerkiksi, kun yksityinen toiminimi muutetaan yhtiömuotoiseksi yritykseksi avoin yhtiö muuttuu kommandiittiyhtiöksi tai osakeyhtiöksi kommandiittiyhtiö muuttuu osakeyhtiöksi tai avoimeksi yhtiöksi. Jos yritys- ja yhteisötunnus muuttuu, vanha TyEL-vakuutus on päätettävä. Uuden, toimintaa jatkavan yrityksen on otettava uusi vakuutus, jos sitä ei ennestään ole. Jos yritys- ja yhteisötunnus ei muutu, päivitämme yrityksen TyEL-vakuutukseen uudet tiedot rekisteröintipäivästä alkaen. Kun yksityisen toiminimen toiminta jatkuu yhtiönä, on aina tehtävä uusi TyEL-vakuutus. Työntekijät siirtyvät uuden yhtiön palvelukseen. Omistussuhteiden muutokset TyEL-vakuutus päätetään aina, kun yksityinen elinkeinonharjoittaja myy yrityksensä. Avoimen ja kommandiittiyhtiön yhtiömiesten muutoksista on ilmoitettava Eloon. Muutokset eivät kuitenkaan vaikuta vakuutuksen voimassaoloon. Osakeyhtiön osakkaiden muutoksista ei tarvitse ilmoittaa, ellei muutos vaikuta konserniin tai yrittäjän eläkelain (YEL) piiriin kuulumiseen. Sulautuminen ja jakautuminen Osakeyhtiön sulautuessa toiseen yhtiöön TyEL-vakuutus päätetään. TyEL-työsuhteet siirretään seuraavaan vakuutukseen työsuhteiden katkeamatta. Jakautumisessa perustetuille yrityksille tehdään uudet TyEL-vakuutukset. Työntekijät siirtyvät uusiin vakuutuksiin työsuhteen katkeamatta. Vuosi-ilmoittajan on ilmoitettava työntekijöiden palkkasummat vuoden alusta siirtohetkeen. TyEL-vakuutuksen siirtäminen Eloon Toisessa yhtiössä olevan vakuutuksen voi siirtää Eloon tammi-, huhti-, heinä- tai lokakuun ensimmäisestä päivästä alkaen toimittamalla siirtohakemuksen Eloon kolme kuukautta ennen kyseistä päivää. Vakuutuksen voi kuitenkin siirtää vasta, kun vakuutus on ollut vähintään vuoden voimassa edellisessä yhtiössä. Siirtohakemuslomakkeen löydät osoitteesta www.elo.fi. Jos työnantajalla on TyEL-vakuutus useammassa yhtiössä, voi vakuutukset yhdistää yhdeksi TyEL-vakuutukseksi Eloon. Tällöin vakuutusten hoito helpottuu. Yritystoiminnan päättäminen Työnantaja voi päättää TyEL-vakuutuksen, jos yrityksen toiminta päättyy tai jos työnantajalla ei ole enää TyELvakuutettavia työntekijöitä. Voit ilmoittaa vakuutuksen päättymisestä Elon verkkopalvelussa osoitteessa www.elo.fi/verkossa soittamalla asiakaspalveluumme tai kirjallisella ilmoituksella. Vuosi-ilmoittajan on ilmoitettava myös työntekijöiden työsuhteiden päättymistiedot. Elon palvelut Elo tarjoaa asiakasyrityksilleen monipuolisia rahoituspalveluja sekä työhyvinvointia edistäviä työhyvinvointipalveluja. Työeläkekuntoutuksen tavoitteena on torjua työkyvyttömyyttä mahdollistamalla työntekijän työssäjatkaminen sairaudesta, vammasta tai viasta huolimatta. Rahoituspalvelut Elo tarjoaa asiakasyrityksilleen monipuolisia rahoitusvaihtoehtoja joko yksin tai yhdessä muiden rahoittajien kanssa. Tyypillisimpiä rahoitustilanteita ovat investoinnit, yrityskaupat, omistuksen ja rahoituksen uudelleenjärjestelyt sekä käyttöpääomatarpeet. Elon tarjoamat päärahoitusvaihtoehdot ovat sijoituslaina, PK-laina ja takaisinlaina. Rahoitusvalikoimaan kuuluvat lisäksi välirahoitus sekä suorat pääomasijoitukset. Kokonaisrahoitusratkaisu suunnitellaan aina yksilöllisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa. Lainat voidaan myöntää vaihtuva- tai kiinteäkorkoisina. Viitekorkoina voidaan käyttää päivittäin noteerattuja TyELviitekorkoja tai euriborkorkoja sekä takaisinlainoissa TyELlainakorkoja. TyEL-korot ovat Vakuutusosakeyhtiö Garantian julkisesti noteeraamia markkinakorkoja, ja ne voi tarkistaa mm. Garantian verkkosivuilta osoitteesta www.garantia.fi. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.elo.fi/yritysrahoitus. Työhyvinvointipalvelut Elon työhyvinvointipalveluilla tuemme asiakasyritysten työhyvinvointia edistävää ja työuria pidentävää kehitystyötä. Työhyvinvointipalveluissa ohjaamme yritystä luomaan toimintamallin, joka auttaa johtamaan työhyvinvointia kokonaisvaltaisesti ja ennaltaehkäisemään työkykyongelmia. Näin yritys pystyy paremmin hallitsemaan sairauspoissaolojen kustannuksia ja pienentämään työkyvyttömyyden riskiä. Työhyvinvointijohtamisen tavoitteena on varmistaa henkilöstön kyky toimia yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. TYÖNANTAJAN OPAS 2017 7

Työhyvinvoinnin palveluita ovat esimerkiksi: nykytilan arviointi ja kehittämissuunnitelma työkalut yrityksen käyttöön työhyvinvointikoulutukset. Elon työhyvinvointipalveluiden tavoitteena on vaikuttava yhteistyö asiakasyritystemme kanssa. Siksi meille on tärkeää, että yritysjohto sitoutuu työhyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin ja niiden kehittämiseen. Olemme yritysjohdon kumppani laadukkaassa ja suunnitelmallisessa henkilöstöjohtamisessa. Tarjoamme asiakasyrityksillemme oppaita ja työkaluja hyödynnettäväksi niin kehitystyössä kuin päivittäisessä johtamisessa ja esimiestyössä. Työkalut löydät osoitteesta www.elo.fi/tyohyvinvointi tai saat käyttöösi työhyvinvoinnin asiantuntijoiltamme. Työeläkekuntoutus TyEL-vakuutetulla työntekijällä on oikeus työeläkekuntoutukseen, jos hänellä asianmukaisesti todettu sairaus, vika tai vamma todennäköisesti aiheuttaa sellaisen uhkan, joka johtaisi lähivuosina työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiseen (työkyvyttömyyden uhka). Tämän lisäksi vakuutetulla tulisi olla työn tai koulutuksen kautta ammatti ja hakemusta edeltävänä viitenä vuotena työansioita vähintään 34 910,29 euroa sekä hänen tulisi olla vakiintuneesti työelämässä. Kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa otetaan huomioon työntekijän ikä, koulutus, ammatti, aikaisempi toiminta, vakiintuminen työelämään ja se, johtaako haettu ammatillinen kuntoutus todennäköisesti työssä jatkamiseen tai työhön palaamiseen. Kuntoutus on edullinen ratkaisu sekä työntekijälle että työnantajalle. Varhain todettu kuntoutustarve ja ajoissa aloitettu ammatillinen kuntoutus ehkäisevät tai lykkäävät siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle. Näin myös työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttamat kustannukset alenevat. Oikeus työeläkekuntoutukseen arvioidaan työntekijän kuntoutushakemuksen ja lääkärin laatiman B-lausunnon perusteella sekä viimeistään työkyvyttömyyseläkkeen tai kuntoutustuen jatkon hakemisen yhteydessä. Jos työntekijällä katsotaan olevan työeläkekuntoutukseen oikeus ja kuntoutuksen katsotaan olevan ajankohtaista, hän saa työkyvyttömyyseläkepäätöksen saamisen jälkeen suoraan ammatillisen kuntoutuksen ennakkopäätöksen ilman erillistä työeläkekuntoutuksen hakemista. kursseja sekä lisä- ja täydennyskoulutusta, jotta saadaan valmiuksia hakeutua terveydentilalle sopivaan uuteen työhön. Lisätietoa työeläkekuntoutuksesta saat osoitteesta www.elo.fi/kuntoutus sekä puhelinnumerosta 020 694 726. Työntekijän eläketurva Työntekijän eläketurvan perusta on työllä ansaittu lakisääteinen työeläketurva. Eläkeuudistus 2017 toi muutoksia työeläkkeisiin Työeläkkeisiin tuli muutoksia vuoden 2017 alusta. Keskeiset muutokset koskevat vanhuuseläkkeen ikärajoja ja eläkkeen karttumista. Myös kaksi uutta eläkelajia tuli käyttöön: työuraeläke sekä osittainen varhennettu vanhuuseläke. Lait astuivat voimaan vuoden 2017 alusta lukien. Lue lisää osoitteesta www.elo.fi/elakeuudistus. Eläkkeen karttuminen Vuodesta 2017 alkaen eläkettä alkaa karttua työntekijöille jo 17-vuotiaana. Eläkeuudistuksen myötä eläkettä karttuu kaikenikäisille 1,5 % vuosiansioista, myös eläkkeen rinnalla tehdystä työstä. Poikkeuksena ovat kuitenkin 53 62-vuotiaat, joille siirtymäaikana vuosina 2017 2025 karttuu eläkettä 1,7 % ansioista. Jos työntekijä siirtää vanhuuseläkkeelle jäämistä yli alimman vanhuuseläkeiän, vanhuuseläkkeen määrää korotetaan. Tämä korotus on 0,4 % jokaiselta siirretyltä kuukaudelta alimman vanhuuseläkeiän jälkeen. Työntekijöille karttui eläkettä 31.12.2016 saakka ikään sidotuilla karttumaprosenteilla. Vuosiansioista kertyi eläkettä 1,5 % 18 52-vuotiaille, 1,9 % 53 62-vuotiaille ja 4,5 % 63 67-vuotiaille. Eläkettä karttuu työskentelyn lisäksi myös tietyin edellytyksin palkattomalta ajalta, kuten lapsenhoito-, työttömyys-, opiskelu- tai sairausajalta. Lisätietoa palkattomien aikojen eläkekarttumista löytyy osoitteesta www.elo.fi. Mitä työeläkekuntoutus on? Kuntoutuskeinoina voi olla esimerkiksi työkokeilua, kun arvioidaan uuden työn sopivuutta, vaihdetaan työtehtävää tai tarvitaan tukea työhönpaluussa pitkän sairausloman jälkeen työhönvalmennusta uusien työtehtävien oppimiseksi Eläkelajit Alla on esitelty lyhyesti eri eläkelajit ja niiden ikärajat. Lisätietoa eläkkeistä löydät osoitteesta www.elo.fi. Vanhuuseläke Vanhuuseläkkeelle voi jäädä vapaasti valitsemanaan ajankohtana täytettyään alimman eläkeiän. Työsuhteen tulee päättyä ennen vanhuuseläkkeen alkamista. 8 TYÖNANTAJAN OPAS 2017

Alin eläkeikä eri ikäluokille: 63 v 1954 ja sitä ennen syntyneille 63 v 3 kk 1955 syntyneille 63 v 6 kk 1956 syntyneille 63 v 9 kk 1957 syntyneille 64 v 1958 syntyneille 64 v 3 kk 1959 syntyneille 64 v 6 kk 1960 syntyneille 64 v 9 kk 1961 syntyneille 65 v 1962-1964 syntyneille Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden eläkeikä täsmentyy sinä vuonna, kun henkilö täyttää 62 vuotta. Vanhuuseläkkeen rinnalla saa työskennellä vapaasti ilman ansaintarajoja, työ tulee vakuuttaa ja siitä karttuu lisää eläkettä aina vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajaan saakka. Perhe-eläke Perhe-eläke antaa kuolemantapauksessa turvaa perheelle. Perhe-eläkettä voidaan maksaa leskelle, rekisteröidyssä parisuhteessa eläneelle ja alle 18-vuotiaille lapsille. Leskeneläkkeeseen vaikuttavat lesken omat tulot tai oma eläke. Työskentely eläkkeellä Vanhuuseläkkeen rinnalla voi tehdä työtä rajoituksetta. Myös muita eläkkeitä saavat voivat tehdä ansiotyötä, kunhan tulot eivät ylitä seuraavia ansaintarajoja. Eläkelaji Ansaintarajat 2017 Vanhuuseläke Ei ansaintarajaa Osa-aikaeläke 35 70 % kokoaikatyön vakiintuneesta ansiosta Osa-aikaeläke Osittainen vanhuuseläke ei ansaintarajaa Uusia osa-aikaeläkkeitä ei myönnetä 1.2.2017 alkaen. Voimassa olevat osa-aikaeläkkeet jatkuvat entisillä edellytyksillä. Osittainen varhennettu vanhuuseläke Osittaisella vanhuuseläkkeellä työntekijä voi halutessaan ottaa maksuun joko 25 tai 50 % kertyneestä eläkkeestään jo 61-vuotiaana. Työntekijä voi itse valita, jatkaako työskentelyä eläkkeen rinnalla vai ei - ansaittua palkkaa tai tehdyn työn määrää ei seurata eikä niillä ole vaikutusta osittaisen vanhuuseläkkeen määrään. Työkyvyttömyyseläke Työkyvyttömyyseläkkeeseen on oikeus, jos sairastuu, eikä kuntoutuksen avullakaan pysty jatkamaan työn tekemistä. Työkyvyn täytyy olla alentunut sairauden, vian tai vamman vuoksi niin, ettei työntekijä kykene työhön ainakaan vuoteen. Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää määräajaksi tai toistaiseksi. Jos työntekijällä on työkykyä jäljellä, hänelle voidaan myöntää osatyökyvyttömyyseläke. Työkyvyttömyyseläkehakemuksen liitteeksi tarvitaan lääkärin B-lausunto. Työkyvyttömyyseläkehakemuksen yhteydessä selvitetään aina myös työeläkekuntoutuksen mahdollisuudet. Jos edellytykset työeläkekuntoutukseen täyttyvät, saa hakija suoraan työeläkekuntoutuksen myönteisen ennakkopäätöksen työkyvyttömyyseläke- tai kuntoutustukiratkaisun yhteydessä. Työuraeläke Työuraeläkkeen avulla raskasta työtä tekevät voivat jäädä eläkkeelle 63-vuotiaana, jos vähäisin poikkeuksin rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavaa työuraa on takana 38 vuotta ja työkyky on alentunut. Ensimmäiset työuraeläkkeet myönnetään 1.2.2018 alkaen. Työkyvyttömyyseläke Osatyökyvyttömyyseläke Eläkkeen hakeminen 40 % työkyvyttömyyttä edeltäneestä vakiintuneesta ansiosta (kuitenkin vähintään 737,45 euroa) 60 % työkyvyttömyyttä edeltäneestä vakiintuneesta ansiosta (kuitenkin vähintään 737,45 euroa) 1. Eläkettä kannattaa hakea kaksi viikkoa ennen eläkkeen haluttua alkamista. 2. Ennakkoarvion vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeen, osittaisen vanhuuseläkkeen ja sen jälkeisen vanhuuseläkkeen sekä kuntoutusrahan määrästä voi laskea osoitteessa www.elo.fi/elakepalvelu. 3. Eläkehakemuksen tekeminen: Vanhuuseläkettä ja osittaista vanhuuseläkettä voi hakea sähköisesti osoitteessa www.elo.fi/elakepalvelu. Eri eläkelajien hakemuslomakkeet voi tulostaa osoitteesta www.elo.fi/hakemus tai hakea Fennian, LähiTapiolan ja Turvan toimistoista. Lomake täytetään, tulostetaan ja lopuksi allekirjoitetaan. Hakemus lähetetään osoitteeseen Työeläkeyhtiö Elo Eläkepalvelut Tunnus 5010419 00003 VASTAUSLÄHETYS Elo maksaa postimaksun. TYÖNANTAJAN OPAS 2017 9

Mitkä ansiot kuuluvat TyEL-palkkaan? Palkka tai muu suoritus Kuuluuko TyELpalkkaan? Aloitepalkkiot liittyy työsopimuksessa sovittuun työhön irrallaan työsuorituksesta, ei liity päivittäiseen työhön tai rinnastetaan pitkälliseen kehittelytyöhön tai keksintöön Bonus, tulospalkkio Eläkkeen rinnalla ansaitut ansiot 1.1.2005 alkaen eläkkeen rinnalla tehdystä työstä henkilö on täyttänyt 68 vuotta (palkat ilmoitetaan sen kuukauden loppuun asti, jolloin henkilö täyttää 68 vuotta) Henkilökuntaetuudet esimerkiksi henkilökunta-alennukset, ilmaiset tai alennetut matkat, alennetulla korolla saadut henkilökuntalainat Henkilöstörahastot henkilöstörahastoon suoritetut voittopalkkioerät ja jäsenen rahastosta nostamat rahasto-osuudet, käteisenä nostetut voittopalkkio-osuudet Irtisanomisajan palkka, vahingonkorvaus, lakiin perustumaton korvaus työsuhteen päättyessä lakisääteiseltä ajalta (korkeintaan 6 kuukautta) erityinen irtisanomisaika (konkurssi- ja saneeraustilanne, 14 pv) kuuden kuukauden ylittävä aika vahingonkorvaus irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä korvaus laittomasta irtisanomisesta korvaus laittomasta työsopimuksen purkamisesta irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus lomautuksen aikana irtisanotulle/irtisanoutuneelle (kun henkilö ei työskentele irtisanomisaikana) vapaaehtoinen tai sopimukseen perustuva korvaus työsuhteen päättämisestä kultainen kädenpuristus tai eroraha Isännöitsijän palkkiot Palkkiot ilmoitetaan isännöitsijätoimiston vuosi-ilmoituksella, vaikka ne olisi maksettu isännöitsijälle suoraan asunto-osakeyhtiöstä (sijaismaksaja). Keksinnöt Kirjoituspalkkiot työntekijä on kirjoittanut työnantajan toimittamaan julkaisuun tai henkilökuntalehteen muihin lehtiin itsenäisesti kirjoitetut artikkelit Komissio Kotihoidon tuki Työsuhteessa olevalle hoitajalle perheen maksama palkka ja Kansaneläkelaitoksen suoraan suorittama yksityisen hoidon tuki. Jos hoitajan palkka on sovittu maksettavaksi niin, että osan siitä muodostaa yksityisen hoidon tuki ja siihen maksettava kunnallinen lisä, myös tällainen kunnallinen lisä on eläketyöansiota, vaikka kunta maksaisi sen suoraan työntekijälle. Kustannusten korvaukset esim. työmatkasta saatu päiväraha, ateria-, työvaate- ja työvälinekorvaus, matkakustannusten korvaus, kilometrikorvaus, muuttokustannusten korvaukset maksettu korvaus ylittää todelliset kustannukset ja ylite katsotaan ennakonpidätyksessä palkaksi 10 TYÖNANTAJAN OPAS 2017

Palkka tai muu suoritus Kuuluuko TyELpalkkaan? Käteinen voittopalkkio maksetaan koko henkilöstölle maksetaan tietylle rajatulle henkilöstöryhmälle tai tietyille yksittäisille työntekijöille Käännöspalkkiot jos kielenkääntäjä on työsuhteessa jos kielenkääntäjä ei ole työsuhteessa Lahja tavanomaiset esine- tai rahalahjat (merkkipäivä tai muu henkilökohtainen syy) palvelusvuosien perusteella maksettava korvaus tai lahja lahja- tai juhlarahat, joita työnantaja suorittaa työntekijöilleen sopimuksen tai tavan mukaan vakiintuneesti (esim. jouluraha ja 13. kuukauden palkka) Luento- ja esitelmäpalkkiot työsuhteessa tehdystä työstä yksittäiset palkkiot, joita ei ole saatu työsuhteessa Luontoisedut Luottamustoimipalkkiot henkilö on samaan aikaan työsuhteessa yritykseen henkilö ei ole työsuhteessa yritykseen: -- Työntekijä on vakuutettu vapaaehtoisesti. Tällöin palkkioista pidätetään työntekijän työeläkevakuutus maksu. -- Työntekijä ei ole vapaaehtoisesti vakuutettu. Luottamustoimi voidaan vapaaehtoisesti vakuuttaa taannehtivasti aikaisintaan edellisen kalenteri vuoden alusta lukien. Odotusajan palkka kun työntekijän palkanmaksu on viivästynyt, koronluonteinen suoritus Oikeuden päätöksellä vahvistettu palkkasaatava siltä osin kun se työnantajan maksamana otettaisiin huomioon Opinnäytetyö, diplomityö, pro gradu -työ työsuhteessa tehtynä ei työsuhteessa tehtynä Oppisopimus- tai koulutusajan palkka Optiot Osakeanti jos koskee henkilöstön enemmistöä jos koskee vain osaa henkilöstöstä (kyse ei ole henkilöstöedusta, vaan kyseessä on työstä maksettava vastike) Osakepalkkio osakepalkkiojärjestelmien perusteella maksettavat suoritukset, jos osakepalkkiojärjestelmä on palkkion määräytymisperusteiden osalta rinnastettavissa muihin tulospalkkiojärjestelmiin jos edun arvo riippuu osakkeiden arvon kehityksestä ja palkkion lupaamisen ja edun saamisen välillä on vähintään vuosi TYÖNANTAJAN OPAS 2017 11

Palkka tai muu suoritus Kuuluuko TyELpalkkaan? Osingot ja voitto-osuudet TyEL:n piiriin kuuluvan osakkaan saama voitto-osuus tai osinko palkkana maksetut suoritukset Palkan lisät ja korotukset esimerkiksi ikälisä, olosuhdelisä, vuorotyölisä, palvelusvuosi-, viikkolepo-, varallaolo-, arkipyhä- tai vapaavuorokorvaukset ja rahana maksetut pekkasvapaat Peruspalkka Palveluraha, juomaraha Provisiot provisio, josta on vähennetty kulujen osuus (eli ennakonpidätyksen alainen provisio) provisiopalkalla työskentelevä ei ole työsuhteessa vaan toimii yrittäjänä Rekrytointipalkkio, vinkkipalkkio työsuhteessa olevalle maksettuna ulkopuoliselle vinkin antajalle maksettu palkkio Rojalti, käyttöoikeusmaksu Sairausajan palkka ja sairauspäivärahat sairausajan palkka sairausvakuutuslain mukainen päiväraha sairauskassan maksamat täydennyspäivärahat sairauskassan maksamat lisäpäivärahat sairausraha Sijaismaksajan maksama palkka konkurssipesä, palkkaturvaviranomainen tai muu maksaja (palkka ilmoitetaan tosiasiallisen työnantajan vakuutukseen) Sovinto työsuhderiita-asiassa erittelemätön kertakorvaus palkkasaatavat on eritelty Säästöhenkivakuutuksen ennakonpidätyksen alainen osuus Tantieemi Täydennyspäiväraha (myös veroton) Ulkomaantyön vakuutuspalkka Vapaaehtoinen tai yksilöllinen eläkevakuutus (työnantajan kustantama) siltä osin kuin ne verotuksessa katsotaan palkaksi Voitto-osuudet, voitonjakoerät, voittopalkkiot jos yhtiökokous päättää jakaa osan osakeyhtiön voitosta työntekijöille Vuorotteluvapaakorvaus Vuosilomaan liittyvät vastikkeet esimerkiksi vuosilomapalkka ja -korvaus, korvaus pitämättä jääneestä säästövapaasta, erilaiset lomarahat 12 TYÖNANTAJAN OPAS 2017

Sosiaalivakuutusmaksut 2017 TYÖNTEKIJÄN ELÄKEMAKSU Maksu on % palkkasummasta. 2017 2016 Työntekijä vakuutetaan TyEL:iin, jos kuukausiansio on vähintään 58,19 /kk 57,51 /kk Sopimustyönantajan TyEL-maksu (sisältää työntekijän maksuosuuden) Sopimustyönantajalla on vakinaisia työntekijöitä tai palkkasumma vähintään 8 334 /6 kk. TyEL-perusmaksu Tilapäinen maksunalennus (vaihtelee työnantajan koosta riippuen) Maksua alentavat mahdollinen asiakashyvitys ja hoitokustannusalennus. Lisäksi, jos työnantajan palkkasumma vuonna 2015 on ollut vähintään 2 044 500 euroa, vakuutusmaksuun vaikuttavat maksuluokan mukainen työkyvyttömyysmaksu ja maksutappio-osan alennus. 25,10 % 25,10 % 0,25 0,50 % Tilapäistyönantajan TyEL-maksu (sisältää työntekijän maksuosuuden) Tilapäistyönantajalla ei ole vakinaisia työntekijöitä ja palkkasumma alle 8 334 /6 kk. 25,10 % 25,10 % Työntekijän osuus TyEL-maksusta 17 52-vuotiaan työntekijän osuus 53 62-vuotiaan työntekijän osuus 63 vuotta täyttäneen työntekijän osuus YRITTÄJÄN ELÄKEMAKSU Maksu on % työtulosta. YEL-maksu 18 52-vuotiaan yrittäjän maksu 53 62-vuotiaan yrittäjän maksu maksu 63 vuoden iän täyttämistä seuraavan vuoden alusta Ensimmäisen kerran yrittäjäksi ryhtyvälle 22 %:n alennus 48 kk:n ajalta 18 52-vuotiaan yrittäjän alennettu maksu 53 62-vuotiaan yrittäjän alennettu maksu alennettu maksu 63 vuoden iän täyttämistä seuraavan vuoden alusta Rajamääriä YEL-työtulon alaraja, /vuosi YEL-työtulon yläraja, /vuosi Yrittäjällä mahdollisuus työttömyysturvaan, jos työtulo vähintään MAATALOUSYRITTÄJÄN ELÄKEMAKSU MYEL-maksu Lisätietoa Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta MELAsta. MUITA SOSIAALITURVAMAKSUJA 6,15 % 7,65 % 6,15 % 24,10 % 25,60 % 24,10 % 18,798 % 19,968 % 18,798 % 7 645,25 /v 173 625,00 / 12 564,00 /v Työnantajan sairausvakuutusmaksu 1,08 % 2,12 % Vakuutetun sairausvakuutusmaksu Palkansaaja - sairaanhoitomaksu - päivärahamaksu, jos palkka- ja työtulo vähintään 14 000 /vuosi. Muuten 0,00 %. Yrittäjä - sairaanhoitomaksu - päivärahamaksu, jos palkka- ja työtulo vähintään 14 000 /vuosi. Muuten 0,00 % Eläkeläinen Tapaturmavakuutusmaksu Maksuun vaikuttavat muun muassa palkat sekä työn riski. Lisätietoa omasta tapaturmavakuutusyhtiöstä. Työttömyysvakuutusmaksu (Työttömyysvakuutusrahasto perii) Palkkasummasta, joka on enintään 2 059 500 /vuosi Palkkasumman osasta, joka ylittää 2 059 500 /vuosi Työnantajan maksama maksu osaomistajasta Työntekijän maksu Osaomistajien oma maksu Työntekijöiden ryhmähenkivakuutus Peritään tapaturmavakuutusmaksun yhteydessä. Lisätietoa omasta tapaturmavakuutusyhtiöstä. INDEKSIT Palkkakerroin Työeläkeindeksi KOROT Tarkastetaan puolivuosittain 1.1. ja 1.7. Vakuutusmaksukorko Viivästyskorko 0,00 % 1,58 % 0,00 % 1,64 % 1,45 % 0,80 % 3,30 % 0,80 % 1,60 % 0,70 % 1,389 2534 2,0 % (1.1. 30.6., YEL:ssa voimassa 1.1. 31.12.) 8,0 % (1.1. 30.6.) 5,70 % (18 52 v.) 7,20 % (53 v. täyttänyt) 23,60 % (18 52 v.) 25,10 % (53 v. täyttänyt) 18,408 % (18 52 v.) 19,578 % (53 v. täytt.) 7 557,18 /v 171 625,00 /v 12 420,00 /v 1,30 % 0,82 % 1,30 % 0,95 % 1,47 % 1,00 % 3,90 % 1,00 % 1,15 % 0,46 % 1,373 2519 2,0 % (1.7. 31.12., YEL:ssa voimassa 1.1. 31.12.) 8,0 % (1.7. 31.12.) Työnantajan lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja ovat työeläke-, tapaturma-, työttömyys- ja ryhmähenkivakuutusmaksut sekä sosiaaliturvamaksu. Yrittäjälle YEL-vakuutus on lakisääteinen. TYÖNANTAJAN OPAS 2017 13

Muistiinpanoja 14 TYÖNANTAJAN OPAS 2017

Elon yhteystiedot Sähköiset palvelut Vakuutus Elosta Ota TyEL- tai YEL-vakuutus osoitteessa www.elo.fi. Elon verkkopalvelussa on nyt uusi kirjautumistapa Elon tunnus Elon verkkopalvelu Kaikki työeläkevakuutusasiat hoidat helpoiten Elon verkkopalvelussa, johon kirjaudut osoitteessa www.elo.fi/verkossa. Lisätietoa palvelusta ja sen käyttöönotosta löydät osoitteesta www.elo.fi/verkkopalvelu. Eläkepalvelu Valitse sähköinen työeläkeote ja katso tietoja tulevasta eläkkeestäsi osoitteessa www.elo.fi/elakepalvelu. Työeläketietoa Katso lisätietoa TyEL- ja YEL-vakuuttamisesta sekä työntekijän eläketurvasta osoitteessa www.elo.fi. TyEL- ja YEL-vakuutusten asiakaspalvelu Puhelin: 020 694 730, arkisin kello 8 16.30 Vastauslähetysosoite (Elo maksaa postimaksun): Työeläkeyhtiö Elo Vakuutuspalvelut Tunnus 5010419 00003 Vastauslähetys TYÖNANTAJAN OPAS 2017 15

PE-0124-fi, 1216 Edita Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Ömsesidiga Arbetspensionsförsäkringsbolaget Elo Postiosoite/postadress 00041 ELO www.elo.fi Käyntiosoite/ besöksadress Revontulentie 7, 02100 Espoo Norrskensvägen 7, 02100 Esbo Puhelin/telefon 020 703 50 Faksi/fax 020 703 5100