Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 13.9.2010 Diaarinumero VARELY/51/07.04/2010 Nro 13/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Pori Energia Sähköverkot Oy/ Eltel Networks Oy PL 50 02611 ESPOO HANKKEEN KUVAUS Hanke Pori Energia Sähköverkot Oy suunnittelee 110 kv voimajohtoyhteyden rakentamista Isosannan sähköasemalta uudelle Peittoon sähköasemalle. Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa sähkönjakelua Pohjois-Porin alueella sekä siirtää Peittoon alueelle suunnitellun tuulipuistohankkeen sähköntuotanto Isosannan sähköasemalle. Voimajohdon pituus on 18 kilometriä ja se sijoittuu Porin kaupungin alueelle. Hankkeessa Peittoon alueelle tuleva siirtoyhteys on kahdella vaihtoehdolla tarkastelussa käynnissä olevassa TuuliWatti Oy:n Peittoon tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Ympäristö Voimajohto lähtee uudessa maastokäytävässä Isosannan sähköasemalta pohjoiseen Hyvelän länsipuolelle Toukarin alueelle ja etenee siitä olemassa olevan 440 kv voimajohdon rinnalla Kellahdenjokisuistoon, josta se erkanee uuteen maastokäytävään Peittoon tuulipuistoalueelle. Alue on alavaa peltoa ja tuoretta kangasmetsää, joka on talouskäytössä. Eläimistö ja linnusto edustavat metsille ja peltoalueille tyypillistä lajistoa. Toukarin peltoalue noin 2 km etäisyydellä johtoalueesta on mm. hanhien ja kurkien muuton aikaista kerääntymisaluetta. Suunnittelualue sijoittuu merkittävänä kosteikkoalueena tunnetun Kokemäenjokisuiston pohjoispuolelle. Voimajohtoalueen läheisyydessä ei ole tiedossa uhanalaisten lajien esiintymiä tai elinympäristöjä. Suunnittelualueesta noin 2 kilometrin etäisyydelle sijoittuu Kokemäenjoen suiston Natura-alue FI 0200079 ja 1,2 kilometrin etäisyydelle valtakunnallisesti merkittävä lintuvesiensuojelualue (IBA-alue). Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖ JA LUONNONVARAT Vaihde 020 636 0060 kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi fax (02) 230 0009 www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi Lemminkäisenkatu 14-18 B, PL 523, 20101 Turku Valtakatu 6, 28100 Pori
2/5 Johto sivuaa itäpuolelta n. 450 m etäisyydellä on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, Kellahden kulttuurimaisemaa. Suunnittelualueella on vähän pintavesiä ja lähimmät luokitellut pohjavesialueet sijoittuvat noin 5 kilometrin etäisyydelle. Johtoreitit ylittävät Lappoonjoen ja Kellahdenjoen. Johtoreitin uuden maastokäytävän alueesta valtaosa on asumatonta, mutta voimajohtolinjaus ohittaa myös pieniä asuinrakennusten keskittymiä. Ennen Isosannan sähköasemaa olemassa olevalla voimajohtoalueella Porin keskustan pohjoispuolella johto sijoittuu asutuksen pariin. Satakunnan seutukaavassa ja vahvistettavana olevassa maakuntakaavassa voimajohtoalue sijoittuu tuulipuistoalueella erityistoimintojen alueelle (E) ja on muutoin pohjoisilta osiltaan maa- ja metsätalousvaltaista (M) tai maa- ja metsätalousaluetta (MT) samoin kuin voimajohtoalueen yleiskaavoissa. Maakunta- ja yleiskaavassa on voimajohtovaraus, jonka yhteyteen suunniteltu johto sijoittuu. Porin taajamaalueella johdon sijoittumisalue on asemakaavoitettu; johtokäytävä rajoittuu katu- ja asuinalueisiin varsinaisen johtokäytävän sijoittuessa valtaosin puistoalueelle. Hankkeen ympäristövaikutukset Pori Energia Sähköverkot Oy:n suunnitelma koskee 18 kilometrin mittaisen voimajohdon rakentamista. Hanke sijoittuu suurelta osin olemassa olevan 440 kv:n voimajohdon rinnalle. Isosannan sähköasemalta noin 2 km osuudella voimajohto sijoitetaan olemassa olevaan johtokujaan. Uutta voimajohtolinjaa raivataan välillä Peittoo-Furuholma/Sarkaniittu ja Perko-Hyvelä. Hankkeen ympäristövaikutukset kohdistuvat pääosin maisemaan ja luontoon. ASIAN KÄSITTELY Vireille tulo ja lisäselvitykset Kuuleminen Eltel Networks Oy on 11.6.2010 pyytänyt Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta harkitsemaan, tuleeko edellä esitettyyn hankkeeseen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskus on pyytänyt Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausunnon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta hankkeessa. 11.8.2010 annetussa lausunnossa ei ole pidetty ympäristövaikutusten arviointimenettelyä tarpeellisena, mikäli voimajohdon suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan TuuliWatti Oy:n arviointimenettelyssä saatujen tulosten mukaisesti. Hankkeesta vastaavalle on ilmoitettu lausunnon sisältö mahdollisen vastineen antamista varten. Vastinetta ei ole annettu.
3/5 RATKAISU JA PERUSTELUT Hankkeeseen ei ole tarpeen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä. Perustelut Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL) 4 :n mukaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin edellä tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, arviointimenettelyä edellyttävien hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa YVA-asetuksen 7 :n mukaisesti otetaan lisäksi huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Hankkeen ominaisuudet. Suunniteltu voimajohto on 18 km pituinen. Voimajohdon tarvitsema johtokuja on leveydeltään uuden 110 kv voimajohdon osalta 26 m ja rakennusraja huomioon ottaen 46 m. Olemassa olevan 400 kv voimajohdon rinnalle sijoitettu 110 kv voimajohto edellyttää uutta johtoaluetta 23 m leveydeltä ja samaan pylväsrakenteeseen sijoitettavat kaksi 110 kv voimajohtoa lisäävät johtokujan leveyttä 6 m. Hankkeen sijainti. Hanke sijoittuu Porin kaupungin alueelle. Johtoalue on kaavoissa osoitettu pääasiallisesti maa- ja metsätalouskäyttöön ja sijoittuu suurelta osin olemassa olevan 440 kv johtolinjan viereen. Isosannasta lähtien voimajohto sijoittuu pääosin asemakaavan mukaiselle puistoalueelle Porin taajama-alueella. Hankkeen välittömässä läheisyydessä oleva asutus on Isosannan asemakaavoitettua aluetta lukuun ottamatta harvahkoa. Hanke sijoittuu osittain yksityismaille. Vaikutusten luonne. Hankkeen vaikutus on pysyvä. Voimajohto erottuu lähimaisemassa ja aiheuttaa yksityisille maanomistajille rajoituksia johtokujan alueella. Pori Energia Sähköverkot Oy:n Porin kaupungin alueelle suunniteltu 110 kv voimajohdon rakentamishanke aiheuttaa vaikutuksia mm. maisemaan, luontoon sekä tuo jonkin verran rajoituksia maankäyttöön. Voimajohdon rakentamishanke ei kuitenkaan kokonaisuutena arvioiden sen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne huomioon ottaen aiheuta laadultaan ja laajuudeltaan sellaisia YVA-asetuksen hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, että arviointimenettelyä olisi tarpeen soveltaa. Peittoon tuulipuistohankkeen edellyttämän sähkönsiirron osalta voimajohdon sijoitusvaihtoehtoja ja niiden vaikutusta selvitetään TuuliWatti Oy:n Peittoon tuulipuistohankkeen jo käynnistyneessä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Sovelletut säännökset Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) 4, 6 ja 19
4/5 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 5, 6 ja 7 Hallintolaki (434/2003) 60 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea muutosta valittamalla. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Johtaja Risto Timonen Ylitarkastaja Seija Savo PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Pori Energia Sähköverkot Oy / Eltel Networks Oy, saantitodistuksin, suoritemaksutta Jäljennös päätöksestä Porin kaupunki Ympäristöministeriö Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus on Porin kaupungin ilmoitustaululla ja päätös on nähtävänä Porin kaupungin yhteispalvelupiste Porinassa, Yrjönkatu 6 B, Pori sekä sähköisesti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kotisivuilla www.ely-keskus.fi 20.9.2010 alkaen. Liite Valitusosoitus
5/5 Liite elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen saa hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tavallisella kirjeellä toimitetussa tiedoksiannossa vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Asian katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Todisteellisesti toimitetussa tiedoksiannossa tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Milloin kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksi saaduksi kolmantena päivänä tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava: * valittajan nimi ja kotikunta * jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, on myös tämän nimi ja kotikunta ilmoitettava * postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa * päätös, johon haetaan muutosta * miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi * perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava muutoin kuin sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: * elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä * todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta * asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle * asiamiehen valtakirja, asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää * toimitettaessa valituskirjelmä sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, lähetin välityksellä, postitse tai sähköisesti. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava käytettävissä hallinto-oikeuden vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Turun hallinto-oikeuden yhteystiedot: Postiosoite: PL 32, 20101 Turku Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4 Puhelin: 0100 86355, 010 36 42400 Telekopio: 010 36 42414 Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi Aukioloaika: 8.00-16.15 (tavallinen / todisteellinen tiedoksianto)