Kultaiset ansiomerkit 1965 2014



Samankaltaiset tiedostot
2016 Palkkatilastot. Vos-teatterit, Suomen Kansallisteatteri

2015 Palkkatilastot. Vos-teatterit, Suomen Kansallisteatteri

2014 Palkkatilastot. Vos-teatterit, Suomen Kansallisteatteri

Satuhenkilön uudet vaatteet

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät hopeiset kunniamerkit

Liite 1 yleiskirjeeseen A10/2009 1/9

Juutinen (6)

Kemin kaupungin hankintahenkilöiden enimmäishankintarajat vuosina

Uudenvuodenaattona esitettiin näyttelijöiden talkootyönä valmistettu Uudenvuoden show, joka keräsi 395 katsojaa ja komean täyttöasteen 100 %.

Eräiden tehtäväryhmittäin listattujen tehtävien keskimääräinen JMP sukupuolen mukaan sekä JMP desiileittäin

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN JOHTOA ERI AIKAKAUSINA 1

- Yhdenmukaistamista on vielä käsiteltävä valmistelutoimikunnassa/alatyöryhmien välillä.

Kirkon työmarkkinalaitos /5

Kemin kaupungin hankintahenkilöiden enimmäishankintarajat vuosina

Kirkon työmarkkinalaitos /5. Seurakunnissa maksettu keskimääräinen peruspalkka ja varsinainen palkka desiileittäin

Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu Kajaanin kaupunginteatterin osavuosiraportti

Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen

SUOMEN TEATTERIT FINLANDS TEATRAR

Esityksen tekninen toteutus Kansallisteatterissa

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

cupore Suomen kulttuuri- ja taideammatit tilastollisessa tarkastelussa maakunnittain Samu Lagerström

MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI

Viisumi tuntemattomaan

Rooleissa. Florian Zeller. (Le Père) Mikkomarkus Ahtiainen. Ensi-ilta Naapuri-näyttämöllä Näyttämömies... Järjestäjä-kuiskaaja ja

Niin kuin taivaassa JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERISSA

Kelpoisuus- ja kielitaitosa a nto

VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017

biotekniikan insinööri

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE

Kokkolan Kaupunginteatteri

Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa

postityöntekijä resurssiopettaja

Ammattinimikkeet, vastavalmistuneilla Työllistymiskyselyt HUMANISTINEN. postityöntekijä resurssiopettaja

Kuntatyöntekijöiden eläkepoistumaennuste vuosille , pohjautuen vakuutettujen määrään

Sosiaaliala 1. Sosiaalipalvelualan ammattinumerot. Konttorinimikkeistö s. 5


Pirkanmaalla ammattiopiston perustutkinnon suorittaneiden työmarkkinatilanne vuoden 2009 lopussa

M/S ESTONIA ALINAN SELVIYTYMISTARINA Teatterinjohtaja, Miko Jaakkola:

ANNIKKI TÄHDEN TARINA

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Kirsi Porkka Marina Meinander PYSY HENGISSÄ VIELÄ TÄMÄ PÄIVÄ. Joko sinulla on diagnoosi?

Kaupunginvaltuuston seminaari

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2020

arkeologi arkkitehti taiteilija astronautti kirjailija yleisurheilija Info4Migrants Flashcards: Ammatteja

Kansallisteatterityöpajoihin liittyvä tieto- ja tehtäväpaketti opettajille 2016

William Shakespeare JULIA JA ROMEO

HALLINTO-OSASTO. KANNUKSEN KAUPUNKI Henkilöstöpalvelut

TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE V=virka, T=toimi, TP=tuntip. V T TP YHT. V T TP YHT. V T TP YHT. TEKNINEN LAUTAKUNTA PALVELUKESKUS

Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa 2005

HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU

TUOTANNON KUSTANNUSARVIO

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 15/ (7)

ARVAA MIKÄ AMMATTI -sanaselityspeli. AMMATTIPELI kysymysnopalla. puutarhuri. poliisi

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen)

Freelance-taiteilijoiden monimuotoistuva kenttä

aladdin ja taikalamppu

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2014

Humanistisesta tiedekunnasta vastavalmistuneiden tyypillisiä ammattinimikkeitä

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (9)

myyntiryhmän esimies palveluasiantuntija Process Specialist projektipäällikkö Projektitutkija

LUKUJÄRJESTYS, BA OPINNOT, LUKUVUOSI LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA, Näyttämölavastuksen suuntautumisvaihtoehto. Viikko

Kelpoisuus- ja kielitaitosa a nto

OPINNÄYTETYÖ. Tulkki osana teatterin yhteisöä

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016

LIITE 2 YLEISRADIO OY:N JA SUOMEN NÄYTTELIJÄLIITTO RY:N YM. VÄLISEEN PÄIVÄTTYYN SOPIMUKSEEN LIITTYVÄT TELEVISION PALKKIOT 1.4.

ARKTINEN ODYSSEIA ARCTIC ODYSSEY

William Shakespeare JULIA & ROMEO

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 20/ (7)

NAANTALIN KAUPUNKI Vakanssiluettelo (vakituiset virat ja toimet) HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2018 LIITE 5 TOIMIELIN TEHTÄVÄALUE

1. Teatteriohjaajan merkitys teatteriesityksen näkökulmasta

Väinö Linna TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA

talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Projektisuunnittelija SAP HCM Konsultti Trainee Yhteyspäällikkö

Tietojenkäsittelyopin pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta

Teknisen sopimuksen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit lokakuussa 2

Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. toppasaapas / LIME VIHREÄ. toppasaapas / KELTAINEN. toppasaapas / PINKKI

LIITE 1 PALKKARYHMITTELY

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Suomi sataa ja tuulee

FREELANCEREIDEN PALKAT 2016 ESITTÄVIEN TAITEIDEN PARISSA, elokuvan, sirkuksen, tanssin ja teatterin ammattilaisille

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Perusturvan palvelu- ja vastuualueet Perusturvalautakunta. Perusturvakeskus Terttu Nordman

Kuinka kana laihtuu näyttämöllä?

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan

Shakespeare. Rikhard III The Tragedy of King Richard III

nuorisopäällikkö nuorisonohjaaja, etsivä nuorisotyö ohjaaja opettaja ammatilliset aineet Projektitutkija projektityöntekijä

VAKANSSILUETTELO TALOUSARVIO 2014

Juha Hurme LEMMINKÄINEN

Ajojärjestelijä. Ahtaaja. Ajoneuvoasentaja. Arkkitehti. Apteekkari. Ammattiurheilija. Arkeologi. Apuvälineteknikko. Asentaja.

postityöntekijä resurssiopettaja

Vierailijasopimukset 2013 taiteilijoille ja suunnittelijoille

Laura Ruohonen Anna-Mari Kähärä TIPPUKIVI- TAPAUS

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma

muistijärjestelmä Ympäröivä aisti-informaatio Tiedon valikoiminen tarkkaavaisuuden avulla taustatietoa muistista MUISTI 7

Yllätys Rasti Palttala UUTINEN Tehtävä 16 Aika- ja taitotehtävä Maksimipisteet 3

Transkriptio:

Huom! Kunniamerkit on kirjattu käsin kirjaan vuodesta 1967 alkaen. Nimet on kopioitu kirjasta tähän tiedostoon tammikuussa 2015. Mahdolliset virheet henkilöiden nimissä tai titteleissä voivat johtua esimerkiksi senaikaisen sihteerin huolimattomuudesta, epäselvästä käsialasta tai hakeneen yhteisön antamista vääristä tiedoista. Merkkien yhteydessä kirjatut tiedot ovat myös vaihdelleet, ja kaikista merkin vastaanottajista ei ole kirjattu ylös ammattinimekettä tai merkkiä hakenutta tahoa. Teatteri'/'Organisaatio Nimi Vuodet Nimike Myöntöpäivä Väri NRO Riihimäen(Teatteri Esko(Rissanen( 35 Näyttelijä 12/12/14 Punainen 1650 Kajaanin(kaupunginteatteri Kari(Suhonen 30 Näyttelijä 31/10/14 Punainen 1649 Tero(Saarinen(Company Sini(Länsivuori 30 Tanssitaiteilija 01/11/14 Punainen 1648 Tero(Saarinen(Company Henrikki(Heikkilä 30 Tanssitaiteilija 01/11/14 Punainen 1647 Kokkolan(kaupunginteatteri Helga(SarvirantaJVuotila 30 TalousJ(ja(hallintojohtaja 09/10/14 Sininen 1646 Kansallisteatteri Riitta(Pajari 35 Ompelija 16/05/14 Vihreä 1645 Kansallisteatteri Jouko(Keskinen 35 Näyttelijä 16/05/14 Punainen 1644 Tampereen(Työväen(Teatteri Jorma(Kaaja 30 Lavastemies 28/05/14 Vihreä 1643 Tampereen(Työväen(Teatteri Jaana(Oravisto 30 Näyttelijä 28/05/14 Punainen 1642 Tampereen(Työväen(Teatteri Anssi(Halinen 30 Valaistusmestari 28/05/14 Vihreä 1641 Turun(kaupunginteatteri Mika(Randell 30 ValoJ(ääniosaston(esimies 22/05/14 Vihreä 1640 Turun(kaupunginteatteri Risto(Virtanen 30 Muusikko 22/05/14 Punainen 1639 Joensuun(kaupunginteatteri Anna(Häyrinen 30 Dramaturgi 24/05/14 Punainen 1638 Teatteri(Pori Hannu(Müller 35 Näyttelijä 23/05/14 Punainen 1637 Suomen(Kansallisooppera Ahti(Koski 30 Mainonnanhoitaja 22/04/14 Sininen 1636 Suomen(Kansallisooppera Timo(Paavola 40 OhjaajaJassistentti 22/04/14 Punainen 1635 Suomen(Kansallisooppera Petri(Toivanen 25 Tanssija 22/04/14 Punainen 1634 Suomen(Kansallisooppera Özen(Erdinc 25 Tanssija 22/04/14 Punainen 1633 Suomen(Kansallisooppera Henrik(Burman 25 Tanssija 22/04/14 Punainen 1632 Suomen(Kansallisooppera Erja(Wimeri 25 Oopperalaulaja 22/04/14 Punainen 1631 Suomen(Kansallisooppera Jorma(Vuorenmaa( 45 Soittaja 22/04/14 Punainen 1630 Suomen(Kansallisooppera Jorma(Silvasti 30 Oopperalaulaja 22/04/14 Punainen 1629 Suomen(Kansallisooppera Riikka(Rantanen 30 Oopperalaulaja 22/04/14 Punainen 1628 Suomen(Kansallisooppera Dilbèr(Yunus( 30 Oopperalaulaja 22/04/14 Punainen 1627 Kuopion(kaupunginteatteri Tapani(Korhonen 35 Näyttelijä 19/08/14 Punainen 1626 Kuopion(kaupunginteatteri Ritva(Grönberg 30 Näyttelijä 19/08/14 Punainen 1625 Kuopion(kaupunginteatteri Juha(Mömmö 30 Näyttämömies,(valmies 19/08/14 Vihreä 1624 Kuopion(kaupunginteatteri Lassi(Kröger 30 Valaistusmestari 19/08/14 Punainen 1623

Kuopion(kaupunginteatteri Timo(Suutarinen 30 Valaistusmestari 19/08/14 Punainen 1622 Kuopion(kaupunginteatteri Pirkko(Jokela 30 Ompelija,(puvustonhoitaja 19/08/14 Vihreä 1621 Kuopion(kaupunginteatteri Osmo(Savolainen 30 Erikoispuuseppä 19/08/14 Vihreä 1620 Kuopion(kaupunginteatteri Tarmo(Valkonen 40 Näyttelijä 19/08/14 Punainen 1619 Kuopion(kaupunginteatteri Pekka(Kekäläinen 35 Näyttelijä 19/08/14 Punainen 1618 Kuopion(kaupunginteatteri Seija(PitkänenJSingh 35 Näyttelijä 19/08/14 Punainen 1617 Kuopion(kaupunginteatteri Sirkka(Söderström 40 Tarpeistonhoitaja,(Jvalmistaja 19/08/14 Vihreä 1616 Kuopion(kaupunginteatteri Juha(Karhu 30 Näyttämömies,(valoJ(ja(äänimies,(... 19/08/14 Vihreä 1615 Svenska(Teatern Veronika(Mattson( 40 Skådespelare 14/04/14 Punainen 1614 Kotkan(kaupunginteatteri Jarmo(Tulonen 40 Näyttelijä 09/02/14 Punainen 1613 Cefisto Solveig(Mattson( 30 Regissör 19/11/14 Punainen 1612 Cefisto Görel(Berg 35 Produktiossekreterare 19/11/14 Punainen 1611 Hämeenlinnan(Teatteri Harri(Ekonen 30 Näyttelijä 17/10/13 Punainen 1610 Helsingin(kaupunginteatteri Kirsi(Karlenius 25 Tanssija 15/10/13 Punainen 1609 Helsingin(kaupunginteatteri Kaisa(Torkel 30 Tanssija,(näyttelijä 15/10/13 Punainen 1608 Helsingin(kaupunginteatteri Helena(Haaranen 35 Tanssija,(näyttelijä 15/10/13 Punainen 1607 Svenska(Teatern Sue(Lemström 35 Näyttelijä 15/08/13 Punainen 1606 Varkauden(Teatteri Sisko(Kervola 30 Ompelija,(pukija( 10/10/13 Vihreä 1605 Seinäjoen(kaupunginteatteri(Oy Juha(Pekka(Kingelin 30 Näyttelijä 12/10/13 Punainen 1604 Seinäjoen(kaupunginteatteri(Oy MarjaJLeena(Kallantie 35 Toimitusjohtaja 12/10/13 Sininen 1603 Seinäjoen(kaupunginteatteri(Oy Vesa(Tapio(Valo 30 Teatterinjohtaja 12/10/13 Sininen 1602 Seinäjoen(kaupunginteatteri(Oy Heikki(Olavi(Mäkynen 30 Vastaava(näyttämömestari 12/10/13 Vihreä 1601 Seinäjoen(kaupunginteatteri(Oy Matti(Tapio(Suokonautio 30 Näyttelijä 12/10/13 Punainen 1600 Seinäjoen(kaupunginteatteri(Oy Timo(Ilpo(Olavi(Ristilä 30 Kapellimestari 12/10/13 Punainen 1599 Seinäjoen(kaupunginteatteri(Oy Teija(Inkeri(Martikkala 30 Kampaaja 12/10/13 Vihreä 1598 Seinäjoen(kaupunginteatteri(Oy VeliJMatti(Jari(Järvistö 30 PuuJ(ja(metallimies 12/10/13 Vihreä 1597 Varkauden(Teatteri Mirja(Ryytty 30 Rekvisiitan(valmistaja 10/10/13 Vihreä 1596 Varkauden(Teatteri Markku(Ryytty 30 Näyttelijä 10/10/13 Punainen 1595 Varkauden(Teatteri Annikka(Kaistinen 30 Näyttelijä 10/10/13 Punainen 1594 Varkauden(Teatteri Orvo(Björninen 35 Näyttelijä 10/10/13 Punainen 1593 Varkauden(Teatteri Merja(Hojander 45 Näyttelijä 10/10/13 Punainen 1592 Varkauden(Teatteri Jukka(Tyrväien 40 Teatterijohtaja,(ohjaaja 10/10/13 Sininen 1591 Svenska(Teatern Sue(Lemström 40 Näyttelijä 15/08/13 Punainen xxx Oulun(Kaupunginteatteri Hannu(Pelkonen 35 Näyttelijä 28/09/13 Punainen 1582

Kuopion(Kaupunginteatteri OlliJMatti(Oinonen 30 Ohjaaja 24/05/13 Punainen 1579 Suomen(Näyttelijäliitto Helena(Vesajoki 30 JärjestöJ(ja(koulutussihteeri 27/05/13 Sininen 1578 Turun(Kaupunginteatteri William(Murray(K(Trorburn 35 Muusikko 23/05/13 Punainen 1577 Suomen(Kansallisteatteri Arto(af(Hällström 35 Ohjaaja 17/05/13 Punainen 1576 Teatteri(Imatra Svante(Korkiakoski 50 Näyttelijä 14/07/13 Punainen 1590 Teatteri(Imatra Kari(kinnari 30 Näyttelijä 28/09/13 Punainen 1589 Suomen(Kansallisooppera Liisa(Palin 50 Balettitanssija(/opettaja 13/05/13 Punainen 1588 Suomen(Kansallisooppera MarjaJLeena(Emaus 35 Naulakonhoitaja 13/05/13 Vihreä 1587 Suomen(Kansallisooppera Markku(Salo 40 Lavastamon(apulaisosastopäälikkö 13/05/13 Vihreä 1586 Suomen(Kansallisooppera Raili(Luoto 35 Näyttämötyöntekijä 13/05/13 Vihreä 1585 Suomen(Kansallisooppera Keijo(Kupiainen 40 Tuotantopäälikkö 13/05/13 Sininen 1584 Suomen(Kansallisooppera Pekka(Aulis(Jyrkkä 40 Orkesterin(järjestäjä 13/05/13 Vihreä 1583 Suomen(Kansallisooppera Kai(Valtonen 25 Oopperalaulaja 13/05/13 Punainen 1582 Suomen(Kansallisooppera Tapani(Salonen 45 Soittaja 13/05/13 Punainen 1581 Suomen(Kansallisooppera Teresita(Ruutu 45 Belettioppilaitoksen(pianisti 13/05/13 Punainen 1580 Suomen(Kansallisooppera Raimo(Nikulainen 50 Varaäänenjohtaja 13/15/13 Punainen 1579 Suomen(Kansallisooppera Matti(Kuronen 35 Oopperalaulaja 13/15/13 Punainen 1578 Suomen(Kansallisooppera Jussi(Asikainen 30 Pianisti 13/15/13 Punainen 1577 Teatteri(Pori Sirpa(LumikkoJRinne 40 Näyttelijä 24/05/13 Punainen 1576 Vaasan(Kaupunginteatteri Risto(Saarela 35 Näyttelijä 20/05/13 Punainen 1575 Vaasan(Kaupunginteatteri Ilkka(Aro 35 Näyttelijä 20/05/13 Punainen 1574 Vaasan(Kaupunginteatteri Olavi(Saaristo 35 JärjestäjäJnäyttelijä 20/05/13 Punainen 1573 Vaasan(Kaupunginteatteri Ulla(Myllykoski 35 Ompelija 20/05/13 Vihreä 1572 Vaasan(Kaupunginteatteri Allan(Tuppurainen 40 Näyttelijä 20/05/13 Punainen 1571 Vaasan(Kaupunginteatteri Ritva(Koski 40 Lippukassanhoitaja 20/05/13 Vihreä 1570 Vaasan(Kaupunginteatteri Hannu(Hakala 40 Hallintojohtaja 20/05/13 Sininen 1569 Tampereen(Työväen(Teatteri Seija(Holma 30 Dramaturgi 26/05/13 Punainen 1568 Tampereen(Työväen(Teatteri Tuire(Salenius 40 Näyttelijä 26/05/13 Punainen 1567 Kajaanin(Kaupunginteatteri Teuvo(Viljakainen 30 Näyttelijä 19/12/12 Punainen 1566 Kajaanin(Kaupunginteatteri Juha(Häkkinen 45 Näyttelijä 14/12/12 Punainen 1565 Vaasan(Kaupunginteatteri Timo(Koski 35 Näyttämömestari 14/12/12 Vihreä 1564 Vaasan(Kaupunginteatteri AnnaJMaija(Pöllänen 40 Toimistohoitaja 14/12/12 Sininen 1563 Cefisto Peter(Snickars 35 Ohjaaja,(Dram.,(Näyttelijä 18/11/12 Punainen 1562 Wasa(Teatern Göran(Sjöholm 35 Näyttelijä(/(Skådespelare 24/11/12 Punainen 1561

Teatteriyhdistys(Sokkelo Erkki(Aura 45 Teatterijohtaja,(ohjaaja 18/11/12 Punainen 1560 TeaK Vesa(Vierikko 30 Näyttelijä 23/11/12 Punainen 1559 TeaK Seppo(Lampio 30 Valosuunnittelija 23/11/12 Punainen 1558 Cefisto Ritva(Polster 40 Näyttelijä(/(Skådespelare 16/08/12 Punainen 1557 Cefisto Kent(Sjöman 40 Näyttelijä(/(Skådespelare 16/08/12 Punainen 1556 Suomen(Kansallisooppera Seppo(Someroja 45 Käyttöpäälikkö 04/06/12 Vihreä 1555 Produmo Erkki(Saarela 40 Näyttelijä 04/11/12 Punainen 1554 Turun(Kaupunginteatteri Mika(Tapio(Hiltunen 30 Tehostehoitaja 25/05/12 Vihreä 1553 Suomen(Kansallisteatteri Mikko(Ketola 35 Lavastemestari 18/05/12 Vihreä 1552 Suomen(Kansallisteatteri JukkaJPekka(Palo 35 Näyttelijä 18/05/12 Punainen 1551 Suomen(Kansallisooppera Elli(Jantunen 30 PalkkaJasiainhoitaja 14/05/12 Sininen 1550 Suomen(Kansallisooppera Lennart(Sandgren 35 Näyttämötyöntekijä 14/05/12 Vihreä 1549 1548 Suomen(Kansallisooppera Kari(Tikka 30 Kapellimestari 14/05/12 Punainen 1547 Suomen(Kansallisooppera Virve(Olsson 25 Balettitanssija 14/05/12 Punainen 1546 Suomen(Kansallisooppera Minna(Tervamäki 25 Balettitanssija 14/05/12 Punainen 1545 Suomen(Kansallisooppera Jarkko(Niininen 25 Balettitanssija 14/05/12 Punainen 1544 Suomen(Kansallisooppera Jussi(Tapola 35 Ohjaaja 14/05/12 Punainen 1543 Suomen(Kansallisooppera Arto(Pekkanen 30 Orkesterimuusikko 14/05/12 Punainen 1542 Hämeenlinnan(Teatteri Raimo(Viitanen 35 Näyttelijä 10/05/12 Punainen 1541 Hämeenlinnan(Teatteri Leena(Viitanen 35 Näyttelijä 10/05/12 Punainen 1540 Hämeenlinnan(Teatteri Matti(Kuikkaniemi 35 Ohjaaja 10/05/12 Punainen 1539 Hämeenlinnan(Teatteri Ritva(Oksanen 50 Näyttelijä 10/05/12 Punainen 1538 Porin(Teatteri Tauno(Airaksinen 30 Käyttöpäälikkö 25/05/12 Sininen 1537 Porin(Teatteri Hannele(Lanu 30 Näyttelijä 25/05/12 Punainen 1536 Porin(Teatteri AnnaJMaija(Kokkinen 35 Näyttelijä 25/05/12 Punainen 1535 Porin(Teatteri Jouko(Suominen 40 Näyttämömies,(Järjestäjä 25/05/12 Vihreä 1534 Tampereen(Työväen(Teatteri Matti(PussinenJEloranta 30 Näyttelijä 25/05/12 Punainen 1533 Tampereen(Työväen(Teatteri Jouko(Heikkilä 30 Näyttämömies 25/05/12 Vihreä 1532 Kuopion(Kaupunginteatteri Marita(Jama 35 Dramaturgi 25/05/12 Punainen 1531 Lappeenrannan(Kaupunginteatteri Reijo(Kanerva 40 Näyttelijä 12/05/12 Punainen 1530 Mikkelin(Teatteri Markku(Turkia 30 Hallituksen(pj 03/05/12 Sininen 1529 Tinfo Titta(Ylinen 35 Tilastosihteeri 12/03/12 Sininen 1528 Kokkolan(Kaupunginteatteri Mirjami(Saarni 35 Pukusuunnittelija 16/12/11 Punainen 1527

Kokkolan(Kaupunginteatteri EevaJLeena(Järvi 30 Tarpeistonhoitja 16/12/11 Vihreä 1526 Kokkolan(Kaupunginteatteri Osmo(Martikainen 30 Näyttelijä 16/12/11 Punainen 1525 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Maritta(Viitamäki 35 Näyttelijä 17/12/11 Punainen 1524 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Pia(Toivonen 30 Lipunmyyjä 17/12/11 Vihreä 1523 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Pekka(Sankilampi 30 Tuotantojärjestäjä 17/12/11 Vihreä 1522 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Elisa(Saarnikoivu 45 HallintoJ(ja(Talouspäälikkö 17/12/11 Sininen 1521 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Tuovi(Räisänen 30 Pukusuunnittelija(ja(puvustonhoitaja 17/12/11 Vihreä 1520 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Hannele(Ruotsalo 40 Dramaturgi 17/12/11 Punainen 1519 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Risto(Nykänen 45 Lavastaja 17/12/11 Punainen 1518 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Reijo(Luomaa 30 Metallimies 17/12/11 Vihreä 1517 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Jari(Lounes 35 Näyttämömies 17/12/11 Vihreä 1516 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Jouni(Innilä 30 Näyttelijä 17/12/11 Punainen 1515 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Terttu(Honkonen 35 Ompelija 17/12/11 Vihreä 1514 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Hannu(Hiltunen 35 Näyttelijä 17/12/11 Punainen 1513 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Jyrki(Heikkilä 40 Kapellimestari 17/12/11 Punainen 1512 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Jorma(Böök 30 Näyttelijä 17/12/11 Punainen 1511 Teatteri(Vantaa Anne(Nielsen 30 Näyttelijä 27/10/11 Punainen 1510 Porin(Teatteri Irma(Koskinen 30 Lippukassanhoitaja 04/11/11 Sininen 1509 Lappeenrannan(Kaupunginteatteri Marjatta(Linna 40 Näyttelijä 04/11/11 Punainen 1508 Tampereen(Työväen(Teatteri Lasse(Westerholm 30 Lavastemies 03/09/11 Vihreä 1507 Tampereen(Työväen(Teatteri Raimo(Saastamoine 30 Lavastemies 03/09/11 Vihreä 1506 Tampereen(Työväen(Teatteri Jyrki(Riikonen 30 Lavastemies 03/09/11 Vihreä 1505 Tampereen(Työväen(Teatteri Pirjo(Puhka 30 Taloussihteeri 03/09/11 Sininen 1504 Tampereen(Työväen(Teatteri Teija(Auvine 30 Näyttelijä 03/09/11 Punainen 1503 Tampereen(Työväen(Teatteri Varpu(Savolainen 40 Apulaispuvustohoitaja 03/09/11 Vihreä 1502 Tampereen(Työväen(Teatteri Harri(Rantanen 40 Näyttelijä 03/09/11 Punainen 1501 Tampereen(Työväen(Teatteri Soili(Markkanen 40 Näyttelijä 03/09/11 Punainen 1500 Tampereen(Työväen(Teatteri Hannu(Lindholm 40 Lavastaja 03/09/11 Punainen 1499 Tampereen(Työväen(Teatteri Tarja(Kaukainen 40 Johdon(sihteeri 03/09/11 Sininen 1498 Tampereen(Työväen(Teatteri Jukka(Leisti 30 Näyttelijä 12/08/11 Punainen 1487 Tampereen(Työväen(Teatteri Kaisa(Ursinus 35 Näyttelijä 14/05/11 Punainen 1496 Suomen(Kansallisteatteri Hannu(Lahtela 35 Valaistusmestari 27/05/11 Vihreä 1495 Porin(Teatteri Reijo(Nieminen 30 Valaistusmestari 27/05/11 Vihreä 1494 Porin(Teatteri Taru(Lindholm 30 Pukusuunnittelija 27/05/11 Punainen 1493

Porin(Teatteri Sinikka(Lahdenperä 35 Ompelija 27/05/11 Vihreä 1492 Porin(Teatteri Esa(Bragge 35 Metallimies 27/05/11 Vihreä 1491 Porin(Teatteri Jukka(Juolahti 30 Näyttelijä 27/05/11 Punainen 1490 Porin(Teatteri Christer(Lågland 35 Lavastaja 27/05/11 Punainen 1489 Porin(Teatteri Kari(Suomela 35 TalousJ(ja(Hallintojohtaja 27/05/11 Sininen 1488 Porin(Teatteri AnnaJMaija(Nissi 35 Näyttelijä 27/05/11 Punainen 1487 Porin(Teatteri Maritta(Lindberg 35 Eteisvahtimestari 27/05/11 Vihreä 1486 Porin(Teatteri Titta(AuttiJPoika 35 Näyttelijä( 27/05/11 Punainen 1485 Suomen(Kansallisooppera Marja(Vuorikari 40 Pukuhuoltaja 18/05/11 Punainen 1484 Suomen(Kansallisooppera Hannu(Turpeinen 30 Näytäntötyöntekijä 18/05/11 Punainen 1483 Suomen(Kansallisooppera Kari(Toivanen 35 Näytäntötyöntekijä 18/05/11 Vihreä 1482 Suomen(Kansallisooppera Juha(Kirjonen 25 Tanssija 18/05/11 Vihreä 1481 Suomen(Kansallisooppera Matti(Kuoppamäki 35 Soittaja 18/05/11 Punainen 1480 Suomen(Kansallisooppera Aino(Porra 40 Soittaja 18/05/11 Punainen 1479 Suomen(Kansallisooppera VeliJPekka(Bister 35 Soolosellisti 18/05/11 Punainen 1478 Suomen(Kansallisooppera Heli(Närhi 25 Oopperalaulaja 18/05/11 Punainen 1477 Oulun(Kaupunginteatteri Sakari(Murtola 35 Lavastemestari 25/05/11 Vihreä 1476 Oulun(Kaupunginteatteri Ari(Laurinaho 35 Järjestäjä 25/05/11 Vihreä 1475 Oulun(Kaupunginteatteri Kari(Koret 35 Äänimestari 25/05/11 Vihreä 1474 Oulun(Kaupunginteatteri Seidi(Häikiö 35 Pukuhuoltaja(J(ompelija 25/05/11 Vihreä 1473 Oulun(Kaupunginteatteri Pekka(Holm 35 Huoltomestari 25/05/11 Vihreä 1472 Oulun(Kaupunginteatteri Jussi(Ahtinen 35 Tarpeistonhoitaja 25/05/11 Vihreä 1471 Oulun(Kaupunginteatteri Veijo(Ahlberg 35 Järjestyksenvalvoja 25/05/11 Vihreä 1470 Turun(Kaupunginteatteri Liisa(Seppänen 30 Teatteriompelija 30/05/11 Vihreä 1469 Turun(Kaupunginteatteri Esa(Lindfors 30 Näyttämömies 30/05/11 Vihreä 1468 Turun(Kaupunginteatteri Bert(Karlsson 30 Muusikko 30/05/11 Punainen 1467 Turun(Kaupunginteatteri Sirkka(Kemppi 35 Puvustonhoitaja 30/05/11 Vihreä 1466 Turun(Kaupunginteatteri Heikki(Karkke 35 Apulaisnäyttämömestari 30/05/11 Vihreä 1465 Turun(Kaupunginteatteri Lis(Lavioja 40 Näyttelijä 30/05/11 Punainen 1464 Svenska(Teatern Tom(Holmström 30 Disponent 11/05/11 Sininen 1463 Savonlinnan(Teatteri( Ritva(Söderström 30 Näyttelijä 31/07/11 Punainen 1462 Teatteri(Imatra Pekka(Räty 35 Näyttelijä 26/02/11 Punainen 1461 Kajaanin(Kaupunginteatteri Vesa(Kaikkonen 30 Näyttelijä 28/01/11 Punainen 1460 Kotkan(Kaupunginteatteri Pirjo(Syvänen 30 Ompelija 14/01/11 Vihreä 1459

Kotkan(Kaupunginteatteri JuhaJPekka(Eskola 30 Näyttämömestari 14/01/11 Vihreä 1458 Kotkan(Kaupunginteatteri Juha(Lahtinen 30 Käyttöpäälikkö( 14/01/11 Vihreä 1457 Tampereen(Komediateatteri UllaJRiitta(Lehtonen 30 Pukusuunnittelija 14/01/11 Punainen 1456 Tampereen(Komediateatteri Heikki(Railevirta 30 Näyttelijä 14/01/11 Punainen 1455 Seinäjoen(kaupunginteatteri( Laura(Jurkka 30 Näyttelijä 31/12/10 Punainen 1454 Kouvolan(Teatteri AinoJMaija(Louhio 30 Skenografi 22/10/10 Punainen 1453 Kouvolan(Teatteri Kaarle(Timonen 30 Teatterinjohtaja 22/10/10 Punainen 1452 Kouvolan(Teatteri Tarmo(Salminen 35 Käyttöpäälikkö 22/10/10 Vihreä 1451 Kouvolan(Teatteri Leila(Kosonen 35 Puvustomestari 22/10/10 Vihreä 1450 Kouvolan(Teatteri AnneJMarita(Henttonen 30 Taloussihteeri 22/10/10 Sininen 1449 Teatteri(2000 Kari(Kekkonen 35 Näyttämömestari(ja(lavastaja 02/11/12 Punainen 1448 Teatteri(2000 EevaJRiitta(Salo 35 Näyttelijä 02/11/10 Punainen 1447 Turun(Kaupunginteatteri Esko(AarreJAhtio 30 Näyttelijä 27/05/10 Punainen 1446 Turun(Kaupunginteatteri Petri(Rajala 35 Näyttelijä 27/05/10 Punainen 1445 Turun(Kaupunginteatteri Eila(Halonen 35 Näyttelijä 27/05/10 Punainen 1444 Suomen(Kansallisteatteri Juhani(Vuorsalo 35 Näyttämömestari 27/05/10 Vihreä 1443 Oulun(Kaupunginteatteri Raimo(Grönberg 40 Näyttelijä( 28/05/10 Punainen 1442 Kemin(kaupunginteatteri Eero(Siren 35 Dramaturgi 28/05/10 Punainen 1441 Suomen(Kansallisooppera Jorma(Rankila 35 Metallimies 21/05/10 Vihreä 1440 Suomen(Kansallisooppera Anneke(Lönnroth 25 Balettitanssija 21/05/10 Punainen 1439 Oulun(Kaupunginteatteri Risto(Tuorila 40 Näyttelijä 28/05/10 Punainen 1438 Oulun(Kaupunginteatteri Olli(Mäntylä 40 Lavastaja 28/05/10 Punainen 1437 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Marjukka(Ihalainen 40 Näyttelijä 28/05/10 Punainen 1436 Eräjärven(Työväen(Näyttämö Erkki(Aura J OhjaajaJteatterinjohtaja 27/03/10 Punainen 1435 Kouvolan(Teatteri Arimo(Haltsonen 30 Näyttelijä 07/04/12 Punainen 1434 Riihimäen(Teatteri Rauli(Jokelin 35 Ohjaaja 28/03/10 Punainen 1433 Rovaniemen(Teatteri Tapani(Niska 30 Lavastepajan(esimies 19/03/10 Vihreä 1432 Rovaniemen(Teatteri Kari(Mehtälä 30 Tehostemestari 19/03/10 Vihreä 1431 Rovaniemen(Teatteri Paula(Lindroth 35 Puvustomestari 19/03/10 Vihreä 1430 Rovaniemen(Teatteri Pentti(Keskitalo 30 Kongressituottaja 19/03/10 Vihreä 1429 Rovaniemen(Teatteri Markku(Komulainen 30 Järjestäjä 19/03/10 Vihreä 1428 Porin(Teatteri Kirsti(Ikonen 30 Siistijä 18/12/09 Vihreä 1427 Kuopion(Kaupunginteatteri Katriina(Hyvärinen 35 Näyttelijä( 19/12/09 Punainen 1426 Joensuun(kaupunginteatteri Anneli(Veikka 35 Ompelija 20/11/09 Vihreä 1425

Savonlinnan(Teatteri( Jarmo(Hirvonen 30 Käyttöpäälikkö 21/11/09 Vihreä 1424 Tyhjä 1423 Tyhjä 1422 Teatterikorkeakoulu Pekka(Korhonen 30 Erikoissuunnittelija 02/10/09 Sininen 1421 Teatterikorkeakoulu Sirpa(Silvennoinen 30 OpetusJ(ja(tutkimuspalveluiden(johtaja02/10/09 Sininen 1420 Teatterikorkeakoulu Jaana(Seppä 35 Osastosihteeri 02/10/09 Sininen 1419 Teatterikorkeakoulu Aila(Kettunen 30 Kirjastonhoitaja 02/10/09 Sininen 1418 Teatterikorkeakoulu Pekka(Anttonen 30 Näyttämöpäällikkö 02/10/09 Sininen 1417 Teatterikorkeakoulu Tarja(Rinne 30 Tanssitaiteilija 02/10/09 Punainen 1416 Teatterikorkeakoulu Eeva(Kaario 35 Tanssipedagogi 02/10/09 Punainen 1415 Teatterikorkeakoulu Timo(Kallinen 35 Tutkija 02/10/09 Punainen 1414 Teatterikorkeakoulu Tiina(Suhonen 35 Tanssintutkija 02/10/09 Punainen 1413 Teatterikorkeakoulu Juhani(Liimatainen 35 Professori 02/10/09 Punainen 1412 Teatterikorkeakoulu Anette(Arlander 30 Professori 02/10/09 Punainen 1411 Teatterikorkeakoulu Kaija(Kangas( 30 Lehtori 02/10/09 Punainen 1410 Teatterikorkeakoulu Eija(OrpanaJMartin 30 Lehtori 02/10/09 Punainen 1409 Teatterikorkeakoulu Ritva(Koivunen 30 Lehtori 02/10/09 Punainen 1408 Teatterikorkeakoulu Soili(Hämäläinen 30 Lehtori 02/10/09 Punainen 1407 Teatterikorkeakoulu Harriet(Sevelius 30 Lektor 02/10/09 Punainen 1406 Teatterikorkeakoulu MarjaJLiisa(KuuranneJAutero 30 Lehtori 02/10/09 Punainen 1405 Teatteri(Mukamas Mansi(Stycz 30 Teatterinjohtaja 20/09/09 Punainen 1404 Tyhjä 1403 Kemin(kaupunginteatteri Timo(Pylkkänen 30 Näyttelijä 29/05/09 Punainen 1402 Helsingin(kaupunginteatteri Tuula(Öhman( J Hallituksen(jäsen 16/06/09 Sininen 1401 Tampereen(Työväen(Teatteri Kristiina(Hakovirta 30 Näyttelijä( 03/06/09 Punainen 1400 Tampereen(Työväen(Teatteri Esa(Heikkinen 30 Erikoistehostemestari 03/06/09 Vihreä 1399 Tampereen(Työväen(Teatteri Mervi(Ahonen 30 Kuiskaaja 03/06/09? 1398 Suomen(Kansallisteatteri Heino(RautaJaho 35 Näyttämömies 29/05/09 Vihreä 1397 Suomen(Kansallisteatteri Olli(Ikonen 35 Näyttelijä( 29/05/09 Punainen 1396 Porin(Teatteri Elsi(Virtanen 40 Siistijä 20/05/09 Vihreä 1395 Kuopion(Kaupunginteatteri Tapio(Matilainen 40 Näyttämömestari 30/05/09 Vihreä 1394 Suomen(Kansallisooppera Kari(Tiitinen 35 Ääniosaston(päällikkö 11/05/09 Vihreä 1393 Suomen(Kansallisooppera Raimo(Tamminen 40 Tarpeistonsuunnittelija 11/05/09 Punainen 1392 Suomen(Kansallisooppera Pekka(YliJMarttila 25 Balettitanssija 11/05/09 Punainen 1391

Suomen(Kansallisooppera Klaus(Vesala 25 Balettitanssija 11/05/09 Punainen 1390 Suomen(Kansallisooppera Anu(Lindell 25 Balettitanssija 11/05/09 Punainen 1389 Suomen(Kansallisooppera Risto(Fredriksson( 25 Soolosellisti 11/05/09 Punainen 1388 Suomen(Kansallisooppera Matti(Pasanen 25 Kuoron(tenorilaulaja 11/05/09 Punainen 1387 Suomen(Kansallisooppera Merja(WirkkalaJVapaavuori 30 Sopraano 11/05/09 Punainen 1386 Suomen(Kansallisooppera Satu(Vihavainen 25 Sopraano 11/05/09 Punainen 1385 Turun(Kaupunginteatteri Juhani(Koski 35 Päänäyttämömestari 29/05/09 Vihreä 1384 Kotkan(Kaupunginteatteri Mirja(Lecklin 30 Teatterisihteeri 23/05/09 Sininen 1383 Oulun(kaupunginteatteri Pirkko(OjanperäJKarjarinta 30 Lipunmyyjä 25/05/09 Vihreä 1382 Oulun(kaupunginteatteri Hannele(Nieminen 30 Näyttelijä 25/05/09 Punainen 1381 Oulun(kaupunginteatteri Tuula(Meisaari 40 Näyttelijä( 25/05/09 Punainen 1380 Vaasan(kaupunginteatteri Marja(Myllylä 40 Näyttelijä( 07/03/09 Punainen 1379 Cefisto/(Unga(Teatern Ingrid(Söderblom J Skådespelare 16/11/08 Punainen Riihimäen(Teatteri Esko(Rissanen 30 Näyttelijä( 22/11/08 Punainen 1378 Kokkolan(kaupunginteatteri Ari(Auvinen 30 ValaistusJ(ja(tehostemestari 18/12/08 Punainen 1377 Kotkan(Kaupunginteatteri Seppo(Salonen J Hallitukesen(varapuheenjohtaja 01/11/08 Sininen 1376 Kotkan(Kaupunginteatteri Leena(Keukkula J Hallituksen(puheenjohtaja 01/11/08 Sininen 1375 Joensuun(kaupunginteatteri Seppo(Timonen 30 Näyttelijä 10/10/08 Punainen 1374 Varkauden(Teatteri Merja(Hojander 40 Näyttelijä 29/08/08 Punainen 1373 Kouvolan(Teatteri Leena(Pankka 30 Eteisvahtimestari 30/05/08 Vihreä 1372 Suomen(Kansallisteatteri Katja(Salminen 35 Näyttelijä 27/05/08 Punainen 1371 Suomen(Kansallisteatteri SeppoLainen 35 Näyttelijä( 27/05/08 Punainen 1370 Suomen(Kansallisteatteri Juhani(Laitala 35 Näyttelijä 27/05/08 Punainen 1369 Turun(Kaupunginteatteri Tina(Koivula 30 Puhelunvälittäjä 23/05/08 Sininen 1368 Turun(Kaupunginteatteri Pirkko(Österholm 35 Kanslisti 23/05/08 Sininen 1367 Turun(Kaupunginteatteri Marja(Pesonen 35 Näyttelijä 23/05/08 Punainen 1366 Suomen(Kansallisooppera Kristiina(Haartti 25 Kuoron(alttolaulaja 12/05/08 Punainen 1365 Suomen(Kansallisooppera Erkki(Tammela 35 Päämusiikkijärjestäjä 12/05/08 Vihreä 1364 Suomen(Kansallisooppera Leena(Nivanka 30 Projektipäällikkö 12/05/08 Sininen 1363 Suomen(Kansallisooppera Valeri(Kononen 25 Balettitanssija 12/05/08 Punainen 1362 Suomen(Kansallisooppera Anna(Tiikkainen 35 Alttoviulisti 12/05/08 Punainen 1361 Suomen(Kansallisooppera Risto(Hirvonen 30 Bassolaulaja 12/05/08 Punainen 1360 Svenska(Teatern Christine(IndreniusJZalewski 40 Skådespelare 29/03/08 Punainen 1359 Vaasan(kaupunginteatteri Lasse(Hjelt 40 Näyttelijä 15/03/08 Punainen 1358

Seinäjoen(kaupunginteatteri( Pekka(Räty 30 Näyttelijä( 20/03/08 Punainen 1357 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Mikko(Kauranen 40 Näyttelijä( 09/03/08 Punainen 1356 Mikkelin(Teatteri Esa(Vauhkonen 30 Valaistusmestari 31/10/07 Vihreä 1355 Porin(Teatteri Timo(Nissi 40 Näyttelijä 31/12/07 Punainen 1354 Teatteri(Jurkka Vappu(Jurkka 50 Näyttelijä( 08/02/07 Punainen 1353 Helsingin(kaupunginteatteri Asko(Sarkola 40 Näyttelijä,(Teatterinjohtaja 07/09/07 Punainen 1352 Helsingin(kaupunginteatteri Kauko(Hautamäki 35 Näyttämömies 07/09/07 Vihreä 1351 Imatran(kaupunginteatteri Kalevi(Haapoja J Näyttelijä 15/07/07 Punainen 1350 Turun(Kaupunginteatteri Ari(Piispa 30 Näyttelijä( 29/05/07 Punainen 1349 Tampereen(Työväen(Teatteri Esko(Mäki Näyttämömestari J J 1348 J MarjaJLiisa(Sirkiä 30 J J J 1347 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Merja(Lero 30 Pukusuunnittelija 31/05/07 Vihreä 1346 Helsingin(kaupunginteatteri Pentti(Tomminen 30 Erikoispuuseppä 07/09/07 Vihreä 1345 Helsingin(kaupunginteatteri Kaija(Tokkai 30 Ompelija 07/09/07 Vihreä 1344 Helsingin(kaupunginteatteri Pertti(Tarvainen 35 Tekninen(isännöitsijä 07/09/07 Vihreä 1343 Helsingin(kaupunginteatteri Jarmo(Talja 30 Näyttämömies 07/09/07 Vihreä 1342 Helsingin(kaupunginteatteri Jorma(Sorja 30 Vahtimestari 07/09/07 Vihreä 1341 Helsingin(kaupunginteatteri Juhani(Rytkölä 45 Tarpeiston(suunnittelija 07/09/07 Vihreä 1340 Helsingin(kaupunginteatteri JanJErik(Pihlström 30 Valomestari 07/09/07 Vihreä 1339 Helsingin(kaupunginteatteri Markku(Penttilä 35 Valomestari 07/09/07 Vihreä 1338 Helsingin(kaupunginteatteri Tapio(Muurinen 30 Köysistömies 07/09/07 Vihreä 1337 Helsingin(kaupunginteatteri Matti(Mehtonen 35 Metallimies 07/09/07 Vihreä 1336 Helsingin(kaupunginteatteri Kauko(Martikainen 30 Konemies 07/09/07 Vihreä 1335 Helsingin(kaupunginteatteri Veijo(Lindell 30 Apulaisvalomestari 07/09/07 Vihreä 1334 Helsingin(kaupunginteatteri Erkki(Leppänen 40 Valomestari 07/09/07 Vihreä 1333 Helsingin(kaupunginteatteri Leila(Laitinen 30 Tuotantosuunnittelija 07/09/07 Sininen 1332 Helsingin(kaupunginteatteri Arja(Koskinen 30 Tarpeistonhoitaja 07/09/07 Vihreä 1331 Helsingin(kaupunginteatteri Kale(Jeskanen 35 Näyttämömestari 07/09/07 Vihreä 1330 Helsingin(kaupunginteatteri Petri(Jeminen 30 Näyttämömestari 07/09/07 Vihreä 1329 Helsingin(kaupunginteatteri Risto(Heikkerö 35 Päävalaistusmestari 07/09/07 Vihreä 1328 Helsingin(kaupunginteatteri Lenna(EhrenbuschJSääski 30 Tarpeistonvalmistaja 07/09/07 Vih 1327 Helsingin(kaupunginteatteri Eero(Christiansson 30 Apulaisnäyttämömestari 07/09/07 Vihreä 1326 Helsingin(kaupunginteatteri Krister(Bäckström 30 Näyttämömestari 07/09/07 Vihreä 1325 Helsingin(kaupunginteatteri Riitta(Bergman 30 Toimistosihteeri 07/09/07 Sininen 1324

Helsingin(kaupunginteatteri Sari(Salmela 30 Skenografi 07/09/07 Punainen 1323 Helsingin(kaupunginteatteri Marketta(Eräsaari 30 Projektipäällikkö 07/09/07 Sininen 1322 Helsingin(kaupunginteatteri Annikki(Ellonen 40 Dramaturgi 07/09/07 Punainen 1321 Helsingin(kaupunginteatteri Leena(Uotila 35 Näyttelijä 07/09/07 Punainen 1320 Helsingin(kaupunginteatteri Anitta(Niemi 30 Näyttelijä 07/09/07 Punainen 1319 Helsingin(kaupunginteatteri Tiia(Louste J Näyttelijä 07/09/07 Punainen 1318 Helsingin(kaupunginteatteri Lilga(LosinkijJKovanko 35 Näyttelijä 07/09/07 Punainen 1317 Helsingin(kaupunginteatteri Margit(ListemanJSjöholm 35 Näyttelijä 07/09/07 Punainen 1316 Helsingin(kaupunginteatteri Hannele(Lauri 30 Näyttelijä 07/09/07 Punainen 1315 Helsingin(kaupunginteatteri Hannu(Lauri 35 Näyttelijä 07/09/07 Punainen 1314 Helsingin(kaupunginteatteri Pekka(Laiho 40 Näyttelijä 07/09/07 Punainen 1313 Helsingin(kaupunginteatteri Jyrki(Kovaleff 30 Näyttelijä( 07/09/07 Punainen 1312 Helsingin(kaupunginteatteri Markku(Huhtamo 35 Näyttelijä( 07/09/07 Punainen 1311 Helsingin(kaupunginteatteri Kristiina(Elstelä 45 Näyttelijä( 07/09/07 Punainen 1310 Suomen(Kansallisooppera Irmeli(Haavisto J J 11/04/07 J 1309 Suomen(Kansallisooppera Ritva(HolländerJHyyryläinen J J 11/04/07 J 1308 Suomen(Kansallisooppera Sinikka(Hämäläinen J J 11/04/07 J 1307 Suomen(Kansallisooppera Sampo(Kivelä J J 11/04/07 J 1306 Tyhjä J J J J 1305 Tyhjä J J J J 1304 Suomen(Kansallisooppera Timo(Kokkonen J J 11/04/07 J 1303 Suomen(Kansallisooppera Armi(Tintonen J J 11/04/07 J 1302 Suomen(Kansallisooppera Maritta(Saxholm J J 11/04/07 J 1301 Suomen(Kansallisooppera Jouko(Vuorinen J J 11/04/07 J 1300 Seinäjoen(kaupunginteatteri EijaJIrmeli(Lahti 30 Näyttelijä 24/02/07 Punainen 1299 Vaasan(kaupunginteatteri Hannu("Hannes"(Lukinmaa 35 Näyttelijä 24/02/07 Punainen 1298 Riihimäen(Teatteri Kirsti(Tolvanen Teatterisäätiön(hall.(Jäsen 12/11/06 Sininen 1297 Jyväskylän(Kaupunginteatteri Rainer(Kaunisto 35 Näyttelijä( 04/11/06 Punainen 1290 Kajaanin(Kaupunginteatteri Olli(Seppänen 30 Valaistusmestari 09/12/06 Vihreä 1296 Kajaanin(Kaupunginteatteri Pirkko(Paananen 30 Puvustonhoitaja 09/12/06 Vihreä 1295 Kajaanin(Kaupunginteatteri Tapani(Hyvönen 30 Kapellimestari 09/12/06 Punainen 1294 Kajaanin(Kaupunginteatteri Leena(Suomu 40 Näyttelijä 09/12/06 Punainen 1293 Kajaanin(Kaupunginteatteri Katriina(Hänninen 30 Näyttelijä 09/12/06 Punainen 1292 Kajaanin(Kaupunginteatteri Juha(Häkkänen 35 Näyttelijä 09/12/06 Punainen 1291

Tampereen(Komediateatteri Harri(Laurikka 35 Näyttelijä 27/09/06 Punainen 1289 Tampereen(Komediateatteri Tapio(Parkkinen 40 Näyttelijä 27/09/06 Punainen 1288 Tampereen(Komediateatteri Esko(Raipia 40 Ohjaaja,(näyttelijä 27/09/06 Punainen 1287 Tampereen(Komediateatteri Pauli(Mäkinen 40 Näyttelijä,(toimitusjohtaja 27/09/06 Punainen 1286 Varkauden(Teatteri Kaarina(Tuunanen 30 Näyttelijä 09/09/06 Punainen 1285 Suomen(Kansallisteatteri Juha(Muje 35 Näyttelijä( 26/05/06 Punainen 1284 Jyväskylän(kaupunginteatteri Kimmo(Virtanen 30 Valomestari 31/05/06 Vihreä 1283 Suomen(Kansallisooppera Marjaana(Roininen 30 Pukuhuoltaja 29/05/06 Vihreä 1282 Suomen(Kansallisooppera Tuuli(Tuominen 25 Balettitanssija 29/05/06 Punainen 1281 Suomen(Kansallisooppera Reijo(Karén 40 Muusikko 29/05/06 Punainen 1280 Suomen(Kansallisooppera Ilkka(Ylönen 25 Oopperalaulaja,(kuoro 29/05/06 Punainen 1279 Suomen(Kansallisooppera Hannu(Soukko 25 Oopperalaulaja,(kuoro 29/05/06 Punainen 1278 Tampereen(Työväen(Teatteri Eino(Harju 30 Aulavahtimestari 24/05/06 Vihreä 1277 Tampereen(Työväen(Teatteri Leena(Kärmeniemi 30 Pukija 24/05/06 Vihreä 1276 Lappeenrannan(kaupunginteatteri Saara(Jukka 30 Kampaaja 29/05/06 Vihreä 1275 Vaasan(kaupunginteatteri Matti(Tiainen 30 Kapellimestari 26/11/05 Punainen 1274 Helsingin(kaupunginteatteri Väinö(Avomäki 30 Lavastemestari 13/10/05 Vihreä 1273 Helsingin(kaupunginteatteri Maila(Kuosmanen 40 Ompelija 28/11/05 Vihreä 1272 Kouvolan(Teatteri Kaija(ViinikainenJHyvönen 30 Ohjaaja 08/10/05 Punainen 1271 Kouvolan(Teatteri Irma(Vanne 30 Näyttelijä 08/10/05 Punainen 1270 Kouvolan(Teatteri Anne(Malen 30 Myyntiassistentti 08/10/05 Vihreä 1269 Kouvolan(Teatteri Tapani(Rämä 30 Puuseppä 08/10/05 Vihreä 1268 Kokkolan(kaupunginteatteri Silja(Saarimaa 30 Näyttelijä 15/10/05 Punainen 1267 Kotkan(Kaupunginteatteri Olavi(Helenius 30 Puuseppä 02/10/05 Vihreä 1266 Joensuun(kaupunginteatteri Ulla(Hirvonen 30 Puvustonhoitaja 22/09/05 Vihreä 1265 Joensuun(vapaaopiston(Teatteri(Fiasko Tuire(Hindikka 35 Ohjaaja 03/09/05 Punainen 1264 Rauman(kaupunginteatteri Juhani(Mikkola 30 Valaistusmestari 02/09/05 Vihreä 1263 Rauman(kaupunginteatteri Lasse(Karhu J Hallituksen(jäsen 02/09/05 Sininen 1262 Rauman(kaupunginteatteri Heikki(Horila J Hallituksen(jäsen 02/09/05 Sininen 1261 Rauman(kaupunginteatteri Anneli(Mäkinen J Hallituksen(varapuheenjoht. 02/09/05 Sininen 1260 Rauman(kaupunginteatteri Mikko(Leino J Hallituksen(puheenjohtaja 02/09/05 Sininen 1259 Suomen(Kansallisteatteri Mauno(YliJSuutala 35 Valaistusmestari 27/05/05 Vihreä 1258 Suomen(Kansallisteatteri Heikki(Peltonen 35 Näyttämömestari 27/05/05 Vihreä 1257 Suomen(Kansallisooppera UllaJMäki(Mäkelä 25 Balettitanssija 12/05/05 Punainen 1256

Suomen(Kansallisooppera Jukka(Aromaa 25 Balettitanssija 12/05/05 Punainen 1255 Suomen(Kansallisooppera Jaana(Puuponen 25 Balettitanssija 12/05/05 Punainen 1254 Suomen(Kansallisooppera Hannu(Tuomi 25 Oopperalaulaja 12/05/05 Punainen 1253 Suomen(Kansallisooppera EevaJLiisa(Saarinen 25 Oopperalaulaja 12/05/05 Punainen 1252 Suomen(Kansallisooppera Jaakko(Hietikko 30 Oopperalaulaja 12/05/05 Punainen 1251 Suomen(Kansallisooppera Paavo(Kanervo 35 Orkesterimuusikko 12/05/05 Punainen 1250 Teatteri(Hevosenselkä Kirsi(Aropaltio 35 Teatterinjohtaja,(ohjaaja 26/05/05 Punainen 1249 Teatteri(Hevosenselkä Anita(Sohlberg 45 Näyttelijä 26/05/05 Punainen 1248 Lappeenrannan(kaupunginteatteri Aino(Kerola 35 Näyttelijä( 26/05/05 Punainen 1247 Oulun(kaupunginteatteri Veijo(Ahlberg 30 Järjestyksenvalvoja 29/08/04 Sininen 1246 Oulun(kaupunginteatteri Kari(Veisterä 30 Kapellimestari 29/08/04 Punainen 1245 Oulun(kaupunginteatteri Pirjo(Valinen 30 Pukusuunnittelija 29/08/04 Punainen 1244 Oulun(kaupunginteatteri Leena(Salonen 30 Ohjaaja 29/08/04 Punainen 1243 Oulun(kaupunginteatteri Jouni(Tiensuu 30 Näyttämömestari 29/08/04 Vihreä 1242 Oulun(kaupunginteatteri Aino(Kasvi 30 Pukija 29/08/04 Vihreä 1241 Oulun(kaupunginteatteri Erkki(Häikiö 30 Valaistusmestari 29/08/04 Vihreä 1240 Oulun(kaupunginteatteri Heino(Anjas 30 Erikoisammattimies 29/08/04 Vihreä 1239 Oulun(kaupunginteatteri Jussi(Ahtinen 30 Tarpeistonhoitaja 29/08/04 Vihreä 1238 Oulun(kaupunginteatteri Risto(Tuorila 35 Näyttelijä 29/08/04 Punainen 1237 Oulun(kaupunginteatteri Olli(Mäntylä 35 Lavastaja 29/08/04 Punainen 1236 Oulun(kaupunginteatteri Anneli(Juustinen 35 Näyttelijä 29/08/04 Punainen 1235 Oulun(kaupunginteatteri Risto(Salminen 35 Näyttelijä 29/08/04 Punainen 1234 Oulun(kaupunginteatteri Tuula(MeisaariJToiviainen 35 Näyttelijä 29/08/04 Punainen 1233 Oulun(kaupunginteatteri Heikki(Korpela 45 Näyttämömestari 29/08/04 Vihreä 1232 Mikkelin(Teatteri Markku(Savolainen 30 Teatterinjohtaja 29/08/04 Punainen 1231 KeskiJUudenmaan(Teatteri UllaJSisko(Tamminen 35 Näyttelijä 15/12/04 Punainen 1230 Tampereen(Teatteri Tarja(Virtanen 30 Taloudenhoitaja 08/09/04 Sininen 1229 Tampereen(Teatteri Sirpa(Hölttä 30 Tuotantosuunnittelija 08/09/04 Sininen 1228 Tampereen(Teatteri Hannu(Niittymäki 30 Lavastemestari 08/09/04 Vihreä 1227 Tampereen(Teatteri Elisa(Lahti 30 Puvustonhoitaja 08/09/04 Vihreä 1226 Tampereen(Teatteri Mikko(Viherjuuri 30 Pääjohtaja 08/09/04 Punainen 1225 Tampereen(Teatteri Tuija(Ernamo 30 Näyttelijä 08/09/04 Punainen 1224 Tampereen(Teatteri MaijaJLiisa(Laurila 35 Palkkasihteeri 08/09/04 sin 1223 Tampereen(Teatteri MarjaJLeena(Niittymäki 35 Tarpeistonhoitaja 08/09/04 Vihreä 1222

Tampereen(Teatteri Vesa(Veijalainen 35 Näyttelijä 08/09/04 Punainen 1221 Tampereen(Teatteri Maiju(Veijalainen 35 Pukusuunnittelija 08/09/04 Vihreä 1220 Tampereen(Teatteri Marjut(Sariola 35 Näyttelijä 08/09/04 Punainen 1219 Tampereen(Teatteri Martti(Palo 35 Näyttelijä 08/09/04 Punainen 1218 Tampereen(Teatteri Markku(Niemelä 35 Näyttelijä 08/09/04 Punainen 1217 Tampereen(Teatteri Heikki(Kinnunen 35 Näyttelijä 08/09/04 Punainen 1216 Suomen(Kansallisteatteri Heikki(Nousiainen 35 Näyttelijä 28/05/04 Punainen 1215 Suomen(Kansallisooppera Inkeri(Terävä 30 Naamioitsija 26/05/04 Vihreä 1214 Suomen(Kansallisooppera Tuija(Leikkonen 25 Balettitanssija 26/05/04 Punainen 1213 Turun(kaupunginteatteri Marita(Ahonen 35 Kuiskaaja 28/05/04 Vihreä 1212 Turun(kaupunginteatteri Riitta(Selin 35 Näyttelijä 28/05/04 Punainen 1211 Turun(kaupunginteatteri Tapio(Kouki 35 Näyttelijä 28/05/04 Punainen 1210 Tampereen(Työväen(Teatteri Esko(Hietamäki 30 Aulavahtimestari 28/05/04 Vihreä 1209 Tampereen(Työväen(Teatteri Matti(Mäkinen 30 Näyttämömestari 28/05/04 Vihreä 1208 Tampereen(Komediateatteri Matti(Viironen 30 Näyttelijä( 23/04/04 Punainen 1207 Helsingin(kaupunginteatteri Seppo(Maijala 35 Näyttelijä( 17/04/04 Punainen 1206 Rovaniemen(Teatteri Pirjo(Leppänen 30 Näyttelijä 20/03/04 Punainen 1205 Espoon(kaupunginteatteri Ritva(Oksanen 40 Näyttelijä 29/03/04 Punainen 1204 Espoon(kaupunginteatteri Aili(MontonenJRinne Näyttelijä,(ohjaaja 12/02/04 Punainen 1203 Oulun(kaupunginteatteri Eila(Rovio 30 Apulaispuvustonhoitaja 16/12/03 Vihreä 1202 Espoon(kaupunginteatteri Seppo(Laaksonen 30 Näyttämömestari 05/12/03 Vihreä 1201 Kokkolan(kaupunginteatteri JukkaJPekka(Rotko 30 Teatterinjohtaja 02/12/03 Punainen 1200 Kotkan(kaupunginteatteri Riitta(Tammela 30 Siivooja 05/11/03 Vihreä 1199 Kotkan(kaupunginteatteri Riitta(Malmstedt 30 Vaatturi 05/11/03 Vihreä 1198 Kotkan(kaupunginteatteri Erkki(Helenius 30 Lavastemestari 05/11/03 Vihreä 1197 Kotkan(kaupunginteatteri Esa(Suvilehto 30 Näyttelijä 05/11/03 Punainen 1196 Kotkan(kaupunginteatteri Tuulikki(Kuorikaski 30 Näyttelijä 05/11/03 Punainen 1195 Varkauden(Teatteri Irma(Westersund? Iltanäyttelijä 01/11/03 Punainen 1194 Varkauden(Teatteri Katariina(Behm? Iltanäyttelijä 01/11/03 Punainen 1193 Varkauden(Teatteri Merja(Horjander 35 Näyttelijä 01/11/03 Punainen 1192 Varkauden(Teatteri Pentti(Järvinen 40 Valaistusmestari 01/11/03 Vihreä 1191 Seinäjoen(kaupunginteatteri Risto(Virtaniemi 30 Apulaisnäyttämömestari 21/11/03 Vihreä 1190 Lahden(kaupunginteatteri Ritva(Filppu 40 Näyttelijä 25/10/03 Punainen 1189 Lahden(kaupunginteatteri Kaarina(Turunen 40 Näyttelijä 09/10/03 Punainen 1188

Teatteri(Imatra Leo(Lastumäki 50 Näyttelijä 10/09/03 Punainen 1187 Svenska(Teatern Torolf(Söderqvist 40 Ljusmästare 22/08/03 Vihreä 1186 Svenska(Teatern Kristian(Strömberg 30 Pyrotekniker 22/08/03 Vihreä 1185 Svenska(Teatern Göran(Schauman 40 Skådespelare 22/08/03 Punainen 1184 Svenska(Teatern Kurt(Falk 40 Möbelmästare 22/08/03 Vihreä 1183 HKT,(Oulun(kt,(Turun(kt,(yms. Paavo(Liski 40 Professori,(teatteriohjaaja 28/06/03 Punainen 1182 Suomen(Kansallisteatteri Simo(Tamminen 35 Näyttelijä 30/05/03 Punainen 1181 Suomen(Kansallisteatteri AnttiJEinari(Halonen 35 Ohjaaja 30/05/03 Punainen 1180 Marjatta(Raita Aarno(Sulkanen 40 Näyttelijä 23/05/03 Punainen 1179 Suomen(Kansallisooppera Erkki(Aalto 25 Kuorolaulaja 21/05/03 Punainen 1178 Suomen(Kansallisteatteri Juha(Mäkelä 35 Näyttelijä 30/05/03 Punainen 1177 Suomen(Kansallisteatteri Jaakko(Kytömaa 35 Näyttelijä 30/05/03 Punainen 1176 Turun(kaupunginteatteri Eila(Ruohonen 35 Teatteriompelija 23/05/03 Vihreä 1175 Helsingin(kaupunginteatteri Kirsi(Mäkinen 35 Ompelija 23/05/03 Vihreä 1174 Helsingin(kaupunginteatteri Ulla(Aaltonen 35 Puvustonhoitaja 23/05/03 Vihreä 1173 Helsingin(kaupunginteatteri AnnaJMaria(Niemelä 35 Tarpeistonhoitaja 23/05/03 Vihreä 1172 Helsingin(kaupunginteatteri Juhani(Leppänen 35 Valomestari 23/05/03 Vihreä 1171 Helsingin(kaupunginteatteri Kalevi(Hautamäki 35 Näyttämömestari 23/05/03 Vihreä 1170 Helsingin(kaupunginteatteri Markku(Kalenius 35 Musiikkijärjestäjä 23/05/03 Punainen 1169 Helsingin(kaupunginteatteri Marjatta(Raita 35 Näyttelijä 23/05/03 Punainen 1168 Helsingin(kaupunginteatteri Jyrki(Nousiainen 35 Näyttelijä 23/05/03 Punainen 1167 Helsingin(kaupunginteatteri EevaJLiisa(Haimelin 35 Näyttelijä 23/05/03 Punainen 1166 Helsingin(kaupunginteatteri Jouko(AlaJPantti 35 Tuotantopäällikkö 23/05/03 Sininen 1165 Tampereen(Työväen(Teatteri Leena(Saarelainen 30 Kampaaja 23/05/03 Vihreä 1164 Tampereen(Työväen(Teatteri Tuire(Salenius 30 Näyttelijä 23/05/03 Punainen 1163 Hämeenlinnan(kaupunginteatteri Maija(Mustonen 30 Ompelija 26/05/03 Vihreä 1162 Hämeenlinnan(kaupunginteatteri Pertti(Lahti 30 Vahtimestari 26/05/03 Vihreä 1161 Hämeenlinnan(kaupunginteatteri Kari(Lainamo 30 Näyttämömestari 26/05/03 Vihreä 1160 Hämeenlinnan(kaupunginteatteri Irmeli(Virtanen 30 Tiedottaja 26/05/03 Sininen 1159 Hämeenlinnan(kaupunginteatteri Matti(Nurminen 40 Näyttelijä 26/05/03 Punainen 1158 Hämeenlinnan(kaupunginteatteri Arja(Nurminen 35 Näyttelijä 26/05/03 Punainen 1157 Hämeenlinnan(kaupunginteatteri Airi(Virtanen 35 Lippukassanhoitaja 26/05/03 Vihreä 1156 Hämeenlinnan(kaupunginteatteri Ilpo(Virtanen 40 Tehostemestari 26/05/03 Vihreä 1155 Kotkan(kaupunginteatteri Hannele(Kainulainen 30 Näyttelijä 01/02/03 Punainen 1154

Nukketeatteri(Vihreä(Omena Anneli(PetrisJForsell 30 Nukkenäyttelijä 15/10/02 Punainen 1153 Vaasan(kaupunginteatteri Marja(Myllylä 30 Näyttelijä 19/11/02 Punainen 1152 Vaasan(kaupunginteatteri AnnaJMaija(Pöllänen 30 Toimistonhoitaja 19/11/02 Vihreä 1151 Vaasan(kaupunginteatteri Jaana(Ravander 30 Näyttelijä 19/11/02 Punainen 1150 Kuopion(kaupunginteatteri Hilkka(PekkanenJRonimus 35 Tuotantosuunnittelija 05/10/02 Sininen 1149 Kuopion(kaupunginteatteri Paavo(Tuppurainen 35 Työnjohtaja 05/10/02 Vihreä 1148 Kuopion(kaupunginteatteri Markku(Asikainen 35 Äänimestari 05/10/02 Vihreä 1147 Kuopion(kaupunginteatteri Tapio(Matilainen 30 Näyttämömestari 05/10/02 Vihreä 1146 Kuopion(kaupunginteatteri Pentti(Pesä 35 Ohjaaja 05/10/02 Punainen 1145 Kuopion(kaupunginteatteri TuureJErkki(Himanka 35 Näyttelijä 05/10/02 Punainen 1144 Kuopion(kaupunginteatteri Mauri(Saikkonen 30 Näyttelijä 05/10/02 Punainen 1143 Kuopion(kaupunginteatteri Markku(Söderström 30 Näyttelijä 05/10/02 Punainen 1142 Kuopion(kaupunginteatteri Katriina(Hyvärinen 30 Näyttelijä 05/10/02 Punainen 1141 Kuopion(kaupunginteatteri Erkki(Björkbacka 30 Näyttelijä 05/10/02 Punainen 1140 Seinäjoen(kaupunginteatteri Onerva(Kraśko 35 Pukusuunnittelija 28/09/02 Vihreä 1139 Helsingin(kaupunginteatteri Mirja(Peltonen 40 Kassanhoitaja 30/09/02 Vihreä 1138 Suomen(Kansallisteatteri Sirkka(Leväjärvi 35 Talouspäällikkö 30/05/02 Sininen 1137 Turun(kaupunginteatteri Mervi(Raaska 35 Pukija,(pukuhuoltaja 31/05/02 Vihreä 1136 Suomen(Kansallisteatteri Pirjo(Tarkiainen 35 Keittiöapulainen 30/05/02 Vihreä 1135 Suomen(Kansallisteatteri Pekka(Autiovuori 30 Näyttelijä 30/05/02 Punainen 1134 Tampereen(Työväen(Teatteri Soini(Lehtinen 30 Tuotantopäällikkö 31/05/02 Sininen 1133 Suomen(Kansallisooppera John(Eric(Westö Hallintojohtaja 22/05/02 Sininen 1132 Suomen(Kansallisooppera Hannu(Sinnemäki 25 Kuorolaulaja 22/05/02 Punainen 1131 Suomen(Kansallisooppera Leo(Mikkonen 30 Näyttämötyöntekijä 22/05/02 Punainen 1130 Suomen(Kansallisooppera Yrjö(Neuvonen 30 Näyttämömestari 22/05/02 Vihreä 1129 Suomen(Kansallisooppera EevaJMarja(Koivu 35 Hatuntekijä 22/05/02 Vihreä 1128 Suomen(Kansallisooppera Aarni(Rauhansalo 35 Puusessä 22/05/02 Vihreä 1127 Suomen(Kansallisooppera Ville(Korhonen 40 Muusikko 22/05/02 Vihreä 1126 Oulun(kaupunginteatteri Juhani(Juustinen 35 Näyttelijä 22/05/02 Punainen 1125 Jyväskylän(kaupunginteatteri Hannele(Ruotsalo 30 Dramaturgi 08/05/02 Punainen 1124 Jyväskylän(kaupunginteatteri Marjukka(Ihalainen 30 Näyttelijä 08/12/02 Punainen 1123 Jyväskylän(kaupunginteatteri Harri(Laurikka 30 Näyttelijä 08/12/02 Punainen 1122 Jyväskylän(kaupunginteatteri Mikko(Kauranen 30 Näyttelijä 08/12/02 Punainen 1121 Jyväskylän(kaupunginteatteri Tuula(Saarinen 35 Näyttelijä 08/12/02 Punainen 1120

Jyväskylän(kaupunginteatteri Minna(Aro 35 Näyttelijä 08/12/02 Punainen 1119 Jyväskylän(kaupunginteatteri Elisa(Saarikoivu 35 Toimistonhoitaja 08/12/02 Vihreä 1118 Jyväskylän(kaupunginteatteri Oiva(Nieminen 40 Käyttöpäällikkö 08/12/02 Vihreä 1117 Joensuun(kaupunginteatteri Arto(Heikkilä 30 Näyttelijä 05/12/01 Punainen 1116 Espoon(kaupunginteatteri Olli(Männikkö J Hallituksen(puheenjohtaja 09/10/01 Sininen 1115 Porin(Teatteri Sirpa(Lumikko 30 Näyttelijä 20/10/01 Punainen 1114 Porin(Teatteri Pekka(Saaristo 30 Ohjaaja 20/10/01 Punainen 1113 Porin(Teatteri Seppo(Maanittu 30 Ohjaaja,(tiedottaja 20/10/01 Punainen 1112 Porin(Teatteri Elsi(Virtanen 30 Siistijä 20/10/01 Vihreä 1111 Porin(Teatteri Aili(Ylinen 30 Puvustonhoitaja 20/10/01 Vihreä 1110 Porin(Teatteri Harri(Sirviö 30 Työnjohtaja 20/10/01 Vihreä 1109 Porin(Teatteri Eila(Santanen 30 Puvustonhoitaja 20/10/01 Vihreä 1108 Porin(Teatteri Matti(Mäntylä 30 Näyttelijä 20/10/01 Punainen 1107 Tampereen(Työväen(Teatteri Pekka(Sietaloppi 30 Tehostemestari 29/09/01 Vihreä 1106 Tampereen(Työväen(Teatteri Hannu(Lindholm 30 Lavastaja 29/09/01 Punainen 1105 Tampereen(Työväen(Teatteri Varpu(Savolainen 30 Näyttelijä 29/09/01 Punainen 1104 Tampereen(Työväen(Teatteri Harri(Rantanen 30 Näyttelijä 29/09/01 Punainen 1103 Tampereen(Työväen(Teatteri Antti(Seppä 30 Näyttelijä 29/09/01 Punainen 1102 Tampereen(Työväen(Teatteri Mauri(Kuotma 30 Näyttelijä 29/09/01 Punainen 1101 Tampereen(Työväen(Teatteri Esko(Roine 35 Teatterinjohtaja 29/09/01 Punainen 1100 Tampereen(Työväen(Teatteri Ritva(Sarlund 40 Puvustonpäällikkö 29/09/01 Punainen 1099 Vaasan(kaupunginteatteri Marjatta(Järveläinen 40 Kampaaja 31/08/01 Vihreä 1098 Yleisradio(Oy Reijo(Puttonene 40 Lavastaja 31/07/01 Punainen 1097 Suomen(Kansallisteatteri Tamara(Perttu 35 Tarpeistonhoitaja 31/05/01 Vihreä 1096 Suomen(Kansallisteatteri Aune(Maria(Ollila 35 Kampaaja 31/05/01 Vihreä 1095 Suomen(Kansallisteatteri Seija(Nortimo 35 Kassanhoitaja 31/05/01 Sininen 1094 Suomen(Kansallisteatteri Irja(Kokkonen 35 Keittiöapulainen 31/05/01 Vihreä 1093 Kuopion(kaupunginteatteri Erkki(Ruokokoski J Näyttelijä 30/05/01 Punainen 1092 Suomen(Kansallisteatteri Marjukka(Larsson 35 Pukusuunnittelija 31/05/01 Punainen 1091 Suomen(Kansallisteatteri Marjukka(Halttunen 35 Näyttelijä( 31/05/01 Punainen 1090 Suomen(Kansallisteatteri Elli(Castrén 35 Näyttelijä 31/05/01 Punainen 1089 Suomen(Kansallisooppera Kirsi(Aromaa 25 Tanssija 23/05/01 Punainen 1088 Suomen(Kansallisooppera Pirkko(Karima 40 Lipunmyyjä 23/05/01 Vihreä 1087 Suomen(Kansallisooppera Liisa(Nissinen 40 Ompelija 23/05/01 Punainen 1086

Suomen(Kansallisooppera SirkkaJLiisa(Pitkänen 35 Ompelija 23/05/01 Vihreä 1085 Suomen(Kansallisooppera Matti(Pekonniemi 30 Lavastemaalari 23/05/01 Vihreä 1084 Suomen(Kansallisooppera Jaakko(Ryhänen 25 Laulusolisti 23/05/01 Punainen 1083 Suomen(Kansallisooppera Kimmo(Sandell 25 Tanssija 23/05/01 Punainen 1082 Suomen(Kansallisooppera Peter(Lindroos 30 Laulusolisti 23/05/01 Punainen 1081 Suomen(Kansallisooppera Heljä(AngervoJKarttunen 35 Taiteellinen(suunnittelupäällikkö 23/05/01 Punainen 1080 Seinäjoen(kaupunginteatteri Sari(Jokelin 30 Näyttelijä 23/05/01 Punainen 1079 Helsingin(kaupunginteatteri Maija(Pekkanen 30 Pukusuunnittelija 16/03/01 Punainen 1078 Jyväskylän(kaupunginteatteri Timo(Martinkauppi 35 Lavastaja 03/03/01 Punainen 1077 Teatteri(Pieni(Suomi Pirkko(Mannola 35 Näyttelijä 10/02/01 Punainen 1076 Jyväskylän(kaupunginteatteri Vesa(Raiskio 35 Teatterinjohtaja 31/12/00 Punainen 1075 Teatterin(tiedotuskeskus Anneli(Kurki 30 Tiedottaja 30/11/00 Sininen 1074 Turun(kaupunginteatteri Teuvo(Kangassalo 30 Lavastajan(apulainen 31/07/00 Vihreä 1073 Kotkan(kaupunginteatteri Pasi(Luukkonen 30 Näyttelijä 28/10/00 Punainen 1072 Kouvolan(Teatteri Kari(Soininen J Johtokunnan(varapuheenjohtaja 21/10/00 Sininen 1071 Kouvolan(Teatteri Maritta(Nurmiranta J Johtokunnnan(puheenjohtaja 21/10/00 Sininen 1070 Kouvolan(Teatteri Leena(Eteläpää J Johtokunnan(jäsen 21/10/00 Sininen 1069 Kouvolan(Teatteri Kari(Suvalo 30 Teatterinjohtaja 21/10/00 Punainen 1068 Kouvolan(Teatteri Pauli(Sinisalo 30 Näyttämömestari 21/10/00 Vihreä 1067 Kouvolan(Teatteri Rauni(Jakobsson 30 Näyttelijä 21/10/00 Punainen 1066 Kouvolan(Teatteri Maritta(Serma 30 Puhelunvälittäjä 30/09/00 Vihreä 1065 Suomen(Kansallisteatteri Soila(Komi 35 Näyttelijä 26/05/00 Punainen 1064 Suomen(Kansallisteatteri Martti(Järvinen 35 Näyttelijä 26/05/00 Punainen 1063 Suomen(Kansallisteatteri Veikko(Honkanen 35 Näyttelijä 26/05/00 Punainen 1062 Turun(kaupunginteatteri Jarmo(Alonen 35 Näyttelijä 30/05/00 Punainen 1061 Suomen(Kansallisooppera Antti(Salmén 25 Kuorolaulaja 13/06/00 Punainen 1060 Suomen(Kansallisooppera Ritva(RäsänenJLaakso 25 Tanssija 13/06/00 Punainen 1059 Suomen(Kansallisooppera Riitta(Paavola 35 Harpun(äänenj. 13/06/00 Punainen 1058 Suomen(Kansallisooppera Kari(Nordgren 25 Kuorolaulaja 13/06/00 Punainen 1057 Suomen(Kansallisooppera Aulis(Mäkelä 35 Muusikko 13/06/00 Punainen 1056 Suomen(Kansallisooppera Simo(Järvinen 35 Päävahtimestari 13/06/00 Punainen 1055 Suomen(Kansallisooppera Tuomo(Häkkilä 30 Kuorolaulaja 13/06/00 Punainen 1054 Joensuun(kaupunginteatteri Riitta(Piironen J Näyttelijä 04/03/00 Punainen 1053 Rovaniemen(Teatteri Kauko(Vuorjoki 30 Erikoisammattimies 19/02/00 Vihreä 1052

Rovaniemen(Teatteri Marjatta(Vitikka 40 Myyntisihteeri 19/02/00 Vihreä 1051 Nukketeatteri(Sampo Pirkko(Slpakivi J Hallituksen(jäsen 10/02/00 Sininen 1050 Nukketeatteri(Sampo Inkeri(Lampi J Hallituksen(puheenjohtaja 10/02/00 Sininen 1049 Yleisradio( Kalevi(Liski 35 Lavastaja 01/01/00 Punainen 1048 Yleisradio( Heikki(Liikanen 35 Lavastaja 01/01/00 Punainen 1047 Tampereen(Komediateatteri Esko(Raipia 35 Näyttelijä( 30/11/99 Punainen 1046 Mikkelin(Teatteri Timo(Närhinsalo 30 Näyttelijä( 11/12/99 Punainen 1045 Mikkelin(Teatteri Leena(Torniainen 30 Näyttelijä( 11/12/99 Punainen 1044 Lahden(kaupunginteatteri Helena(Rämö 40 Toimistosihteeri 04/12/99 Sininen 1043 Lahden(kaupunginteatteri Esko(Tiainen 30 Näyttämömestari 04/12/99 Vihreä 1042 Lahden(kaupunginteatteri Oiva(Roponen 30 Työhuoneen(esimies 04/12/99 Vihreä 1041 Lahden(kaupunginteatteri Aimo(Laukkanen 30 Järjestäjä,(näyttelijä 04/12/99 Vihreä 1040 Lahden(kaupunginteatteri Kari(Kettunen 30 Näyttämömestari 04/12/99 Vihreä 1039 Lahden(kaupunginteatteri Eero(Aaltonen 30 Puuseppä 04/12/99 Vihreä 1038 Lahden(kaupunginteatteri Jotaarkka(Pennanen 35 Teatterinjohtaja 04/12/99 Punainen 1037 Lahden(kaupunginteatteri Kari(Kihlström 30 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1036 Lahden(kaupunginteatteri MarjaJLeena(KokkoJSaukkonen 30 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1035 Lahden(kaupunginteatteri Kirsti(Wallasvaara 30 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1034 Lahden(kaupunginteatteri Raimo(Wahlström 35 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1033 Lahden(kaupunginteatteri Harri(Saukkonen 35 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1032 Lahden(kaupunginteatteri MarjaJLiisa(Nisula 35 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1031 Lahden(kaupunginteatteri Marjatta(Kangas 35 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1030 Lahden(kaupunginteatteri Ritva(Filppi 35 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1029 Lahden(kaupunginteatteri Risto(Saarila 40 Näyttelijä 04/12/99 Punainen 1028 Tampereen(Työväen(Teatteri Salme(Laaksonen 40 Näyttelijä 21/11/99 Punainen 1027 Rovaniemen(Teatteri Helena(Okkola 30 Näyttelijä 27/11/99 Punainen 1026 Teatteri(Pieni(Suomi MaijaJLiisa(Ström 30 Näyttelijä 01/11/99 Punainen 1025 Lahden(kaupunginteatteri Inkeri(LuomaJaho 40 Näyttelijä 09/10/99 Punainen 1024 Yleisradio( Georg(Sikov 35 Lavastaja 01/10/99 Punainen 1023 Kokkolan(kaupunginteatteri Erkki(Glad 30 Näyttelijä 11/09/99 Punainen 1022 Kokkolan(kaupunginteatteri Mirja(TurkkilaJGlad 30 Näyttelijä 11/09/99 Punainen 1021 Kokkolan(kaupunginteatteri Markku(Siren 30 Lavastaja 11/09/99 Punainen 1020 Suomen(Kansallisooppera Keijo(Aulanne 35 Muusikko 09/06/99 Punainen 1019 Jyväskylän(Teatteri(OY Jyrki(Heikkilä 30 Kapellimestari 11/07/99 Punainen 1018

Tyhjä 1017 Jyväskylän(kaupunginteatteri Risto(Nykänen 30 Lavastaja 22/03/99 Punainen 1016 Lappeenrannan(kaupunginteatteri MarjaJLeena(Nykänen 30 Näyttelijä 07/03/99 Punainen 1015 Lappeenrannan(kaupunginteatteri Reijo(Kanera 30 Näyttelijä 07/03/99 Punainen 1014 Lappeenrannan(kaupunginteatteri Heikki(Juvonen 30 Näyttämömestari 07/03/99 Vihreä 1013 Lappeenrannan(kaupunginteatteri Aarre(Heinonen 35 Näyttelijä 07/03/99 Punainen 1012 Åbo(Svenska(Teater Margareta(Palmgren 30 Tarpeistonhoitaja 21/01/99 Vihreä J Åbo(Svenska(Teater Kalevi(Rothberg 30 Kapellimestari 21/01/99 Punainen J Åbo(Svenska(Teater Janina(Berman 30 Näyttelijä 21/01/99 Punainen J Kouvolan(Teatteri Ilmo(Ranne 30 Näyttelijä 26/02/99 Punainen 1011 Svenska(Teatern Thomas(Gripenberg 30 Lavastaja 12/09/99 Punainen 1010 Radioteatteri Johanna(Rajamaa 30 Toimituspäällikkö 17/12/98 Punainen 1009 Radioteatteri Eila(Arjoma 30 OhjaajaJdramaturgi 17/12/98 Punainen 1008 Radioteatteri Väinö(Vainio 30 Ohjaaja 17/12/98 Punainen 1007 Mikkelin(Teatteri Anita(Hurri J Johtokunnan(varapuheenjohtaja 09/12/98 Sininen 1006 Åbo(Svenska(Teater Hans(Berglund J Hallituksen(jäsen 21/01/99 Sininen J Åbo(Svenska(Teater John(Lagström J Hallituksen(jäsen 10/11/98 Sininen J Kotkan(kaupunginteatteri Kari(Wilenius 30 Laulaja 20/11/98 Punainen 1005 Suomen(Kansallisteatteri Tapani(Perttu 35 Näyttelijä 26/11/98 Punainen 1004 Varkauden(Teatteri Eino(Puumalainen 30 Näyttelijä 26/11/98 Punainen 1003 Varkauden(Teatteri Antti(Alasaari 30 Lavastaja 26/11/98 Punainen 1002 Kotkan(kaupunginteatteri Marja(Pukero 30 Talouspäällikkö 20/11/98 Sininen 1001 Kotkan(kaupunginteatteri Reijo(Paukku 30 Teatterinjohtaja 20/11/98 Punainen 1000 Kotkan(kaupunginteatteri Jouni(Jalarvo 30 Näyttelijä 20/11/98 Punainen 999 Kotkan(kaupunginteatteri Irma(Andersson 30 Tarpeistonhoitaja 20/11/98 Vihreä 998 Porin(Teatteri Timo(Nissi 30 Näyttelijä 08/11/98 Punainen 997 Radioteatteri Ari(Kallio 30 Toimituspäällikkö,(ohjaaja 20/11/98 Punainen 996 Radioteatteri Eira(Sariola 40 Näyttelijä 20/11/98 Punainen 995 Turun(kaupunginteatteri Ritva(Simola 30 Siivooja 01/01/99 Vihreä 994 Seinäjoen(kaupunginteatteri Anja(Koskela J Toimitusjohtaja 10/10/98 Sininen 993 Seinäjoen(kaupunginteatteri Kaarina(Perola 30 Ohjaaja 10/10/98 Punainen 992 Seinäjoen(kaupunginteatteri PirjoJLiisa(Hemiä J Hallituksen(jäsen 10/10/98 Sininen 991 Seinäjoen(kaupunginteatteri Timo(Kankainen 30 Näyttelijä 10/10/98 Punainen 990 Seinäjoen(kaupunginteatteri Väinö(Kangas 30 Näyttelijä 10/10/98 Punainen 989