LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 134/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 163 Annettu julkipanon jälkeen 13.10.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Mustijoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Pornainen Etelä Pornaisten vesiosuuskunta HAKEMUS SUUNNITELMA Etelä Pornaisten vesiosuuskunta on 16.6.2006 ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa vesijohdon ja paineviemärin rakentamiseen Mustijoen alitse Pornaisten kunnan Laukkosken kylässä sekä lupaa aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Etelä Pornaisten vesiosuuskunta rakentaa vesihuoltolinjoja Etelä Pornaisten alueella vuosina 2004 2008 kaikkiaan noin 70 km. Vesihuoltolinjat palvelevat noin 400 nykyistä haja asutusalueen kiinteistöä. Rakennettavat vesihuoltolinjat liitetään Pornaisten kunnan vesihuoltoverkkoon. Vesihuoltolinjojen rakentaminen on välttämätöntä, jotta jatkossa alueen asukkaille saadaan hyvälaatuista talousvettä ja kiinteistöiltä tulevat jätevedet voidaan käsitellä asianmukaisesti. Keskitetty viemäröinti parantaa osaltaan Mustijoen tilaa pitkällä aikavälillä, koska tällöin suurin osa alueen jätevesistä johdetaan käsiteltäväksi toisaalla. Mustijoki virtaa pääasiassa Mäntsälän, Pornaisten ja Porvoon läpi. Vesistöalueen pinta ala on noin 783 km 2, josta järvien osuus on noin 1,5 %. Joen vesi on savisameaa. Hajakuormituksen vuoksi ravinnepitoisuudet ovat suhteellisen suuria. Mustijoki on noin 70 kilometriä pitkä. Joen alkulähteet ovat Oitissa ja Järvelässä. Mäntsälän kohdalla joki tunnetaan nimellä Mäntsälänjoki. Mustijoki laskee mereen Porvoon kaupungin länsipuolella. Suunnitelman mukainen Mustijoen alituskohta sijaitsee Laukkosken kylässä noin yhdeksän kilometriä Pornaisten kirkonkylästä etelään. Vesistön pohjaan kaivetaan johtokaivanto. Putket asennetaan vesistön alituksessa vähintään 0,5 m joen pohjan alapuolelle putken laesta mitattuna. Kaivantoon asennetaan samassa yhteydessä Verkkoosuuskunta KAJO:n valokaapelin suojaputki. Rannassa putket
LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Muistutukset ja vaatimukset 2 asennetaan roudattomaan syvyyteen tai tarvittaessa lämpöeristetään. Luiskien kaltevuus valitaan sellaiseksi, että kaivanto pysyy avoimena koko johdon asentamisen ajan. Johtokaivannon pohja tasoitetaan konetyön tarkkuudella siten, että asennettavaan putkeen ei kohdistu pistekuormia kaivannon pohjasta. Kaivanto täytetään kaivannon viereisen pohjan korkeuteen. Täyttömateriaalin vaatimukset ovat KT02 mukaiset. Täyttömateriaali pudotetaan pieninä erinä putken molemmille puolille ja ohjataan putken alle siten, että se tukee putkia alta ja sivuilta estäen niiden siirtymisen sivulle. Putkikoot ovat vesijohdon osalta 110 PEH 10 ja paineviemärin osalta 90 PEH 10. Putket painotetaan 100 prosenttisesti teräsputkipainoilla. Painon ja putken väliin asennetaan painon valmistajan toimittama tai suosittelema vedenkestävä, liukumaton ja kutistumaton pehmike. Vaihtoehtoisesti vesijohto ja paineviemäri asennetaan vaakaporaamalla. Vaakaporausmenetelmässä kivettömään maaperään porataan ns. pilottireikä vetotankoineen, jolloin saadaan selvitettyä voidaanko kyseistä menetelmää käyttää uuden putken asentamiseen. Mikäli pilottireiän teko onnistuu suunnitellusti, vedetään vetotankojen avulla porattuun reikään putki ns. vetopään avulla. Vetopään tehtävänä on avartaa putkelle riittävän suuri reikä maaperään, jotta uusi putki voidaan asentaa. Vesialue alituskohdalla kuuluu yhteiseen vesialueeseen RN:o 876:2, jota hallinnoi Laukkosken kalastuskunta. Paineviemärin ja vesijohdon rantautumiskohdat sijaitsevat Raimo Uunilan omistamalla Lepola I nimisellä tilalla RN:o 24:64 ja Eino Putuksen perikunnan omistamalla Töyrylä nimisellä tilalla RN:o 15:19 Pornaisten kunnan Laukkosken kylässä. Hakemukseen on liitetty rantautumiskohtien kiinteistöjen omistajien sekä alituskohdan vesialuetta hallinnoivan osakaskunnan hankkeelle antamat suostumukset. Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Pornaisten kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta 17.8. 18.9.2006 välisenä aikana. Uudenmaan ympäristökeskus on katsonut, että lupa hankkeen toteuttamiseen voidaan myöntää ympäristökeskuksen lausunnosta tarkemmin ilmenevin edellytyksin. Ympäristökeskuksen mukaan myös töidenaloittamislupa voidaan myöntää.
3 YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Etelä Pornaisten vesiosuuskunnalle luvan paineviemärin ja vesijohdon rakentamiseen Mustijoen alitse Pornaisten kunnassa hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Vesijohto ja paineviemäri on asennettava ja painotettava tai vaihtoehtoisesti vaakaporattava joen pohjan alapuolelle suunnitelman mukaisesti siten, että ne pysyvät asennussyvyydessään. Mikäli työtä ei suoriteta vaakaporauksena on vesijohto ja paineviemäri peitettävä ja kaivanto tasoitettava luonnollisen pohjan tasoon asennuksen jälkeen. 2) Rakennustyöt on tehtävä alueen luonnonarvoja säästäen siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Jos työ tehdään vesialueen ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Luvan saajan on selvitettävä työalueella mahdollisesti olevat johdot ja kaapelit. Rakennustyöt on toteutettava niitä vaurioittamatta. 4) Vesijohto ja paineviemäri rakenteineen on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 5) Vesijohdon ja paineviemärin sijainti on merkittävä asianmukaisella tavalla. Merkintään käytettävät laitteet on pidettävä kunnossa. 6) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 7) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 8) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kolmen vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa raukeaa. 9) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan ympäristökeskukselle ja Pornaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
4 10) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Uudenmaan ympäristökeskukselle ja Pornaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä vesijohdon ja paineviemärin lopullista sijaintia vesialueella osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustukset, selvitys tai piirustus mahdollisten kaivantojen täyttämisestä sekä selvitys putkien merkintätavasta. Perustelut Lainkohdat Paineviemärin rakentaminen on tarpeen Etelä Pornaisten alueen jätevesien johtamiseksi Pornaisten kunnan jätevesiviemäriin ja vesijohdon rakentaminen alueen vesijohtoverkon liittämiseksi kunnan vesijohtoon. Hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti Töidenaloittamislupa Ympäristölupavirasto myöntää Etelä Pornaisten vesiosuuskunnalle luvan aloittaa rakentamistyöt ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen töihin ryhtymistä talletettava Etelä Suomen lääninhallitukseen 1 000 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista Ympäristölupavirasto ottaa Uudenmaan ympäristökeskuksen muistutuksen huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU 280 euroa Sovellettu oikeusohje Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista 17.12.2003/1238
5 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Kalevi Tikka Arto Hietaniemi Päätöksen on tehnyt ympäristöneuvos Kalevi Tikka. Asian on esitellyt esittelijä Arto Hietaniemi. AH/ha
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 13.11.2006. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@om.fi) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, 00580 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 490 121 telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo 8 16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.