KONE-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-HUHTIKUULTA 1999 Liikevaihto ja tilaukset KONE-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 655 miljoonaa euroa (3.893 Mmk), vastaavana aikana vuotta aikaisemmin 625 miljoonaa euroa (3.717 Mmk). Kasvua oli noin 5 prosenttia. Tilausten saanti kehittyi ennakoitua paremmin. Saadut tilaukset ilman kunnossapitotoimintaa olivat yhteensä 596 miljoonaa euroa (3.544 Mmk), viime vuonna vastaavalta ajanjaksolta 511 miljoonaa euroa (3.038 Mmk). Katsauskauden päättyessä tilauskanta oli 1.566 miljoonaa euroa (9.310 Mmk), kun se vuoden 1998 lopussa oli 1.325 miljoonaa euroa (7.880 Mmk). Tilauskannan rahamääräinen arvo kasvoi 18 prosenttia, vertailukelpoisin valuuttakurssein kasvua oli 12 prosenttia. Tulos ja rahoitus Katsauskauden tulos ennen satunnaiseriä ja veroja parani ja oli 10,9 miljoonaa euroa (65 Mmk), vuotta aikaisemmin 6,9 miljoonaa euroa (41 Mmk). Vastaava tulos koko viime vuodelta oli 72,4 miljoonaa euroa (431 Mmk). Kauden nettovoitto oli 6,5 miljoonaa euroa (39 Mmk) ja voitto/osake 0,97 euroa (5,77 mk), kun veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulokseen suhteutettu osuus koko tilikauden veroista. Vastaavat luvut tammi-huhtikuulta 1998 olivat 4,5 miljoonaa euroa (27 Mmk) ja 0,67 euroa (3,98 mk). Myönteiseen tuloskehitykseen on vaikuttanut tilauskannan aikaisempaa parempi katetaso. Tuotevalikoiman ja toimituslinjojen uusiminen on parantanut komponenttituotannon ja asennustyön kustannustehokkuutta. Huoltotoiminnan kannattavuus on säilynyt ennallaan. Konsernin nettovelka oli vuoden 1998 lopussa 129 miljoonaa euroa (768 Mmk) ja katsauskauden päättyessä 122 miljoonaa euroa (726 Mmk). Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna nettovelka pieneni lähes 21 miljoonaa euroa (125 Mmk). Kauden aikana konsernin pitkäaikaisia lainoja järjesteltiin uudelleen. Kauden päättyessä omavaraisuusaste oli 35 prosenttia ja gearing 23 prosenttia. Markkinatilanne Markkinatilanne kehittyi suotuisasti Pohjois-Amerikassa, missä uusia tilauksia saatiin merkittävästi enemmän kuin
vastaavana aikana vuotta aikaisemmin. Myös Euroopassa hissien ja liukuportaiden tilauksia kertyi enemmän kuin tammi-huhtikuussa 1998. Kaakkois-Aasian maissa oli havaittavissa merkkejä taloustilanteen paranemisesta, mutta hissi- ja liukuporrasmarkkinoiden elpyminen kestänee vielä parisen vuotta. Kiinassa kysyntätilanne kehittyi odotusten mukaisesti. Kunshanin tehtaan odotetaan saavuttavan vuodelle 1999 asetetut tavoitteet, sen sijaan tuontihissien ja -liukuportaiden markkinoilla tilanne on vaikeutunut. Katsauskauden aikana modernisointitilaukset lisääntyivät jonkin verran ja huoltotoiminnan volyymi kehittyi myönteisesti. Hallinto ja henkilökunta Hallitus nimitti uudeksi toimitusjohtajaksi 2.2.1999 lähtien konsernin aikaisemman Euroopan aluejohtaja Jean- Pierre Chauvarien. Helmikuussa pidetyssä emoyhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa vahvistettiin tilinpäätös vuodelta 1998, hyväksyttiin hallituksen ehdotus voittovarojen käytöstä ja tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta 1998. Hallituksen puheenjohtajaksi tilikaudeksi 1999 valittiin edelleen Pekka Herlin ja muiksi varsinaisiksi jäseniksi Antti Herlin, Ilkka Herlin, Gerhard Wendt ja Iiro Viinanen. Hallituksen varajäseneksi valittiin yhtiön toimitusjohtaja Jean- Pierre Chauvarie. Maaliskuun alussa otettiin käyttöön uusi organisaatiorakenne, joka yhdistää esikunta- ja liiketoimintavastuita maantieteellisiin aluevastuisiin ja supistaa konsernin johtoryhmän vahvuuden aikaisemmasta kolmestatoista seitsemään henkilöön. Konsernin henkilökunnan määrä oli vuoden 1999 huhtikuun lopussa 22.943 ja vuoden 1998 lopussa 22.692. Katsauskauden päättyessä KONE Oyj:n hallituksella ei ollut voimassaolevaa valtuutusta osakepääoman korottamiseen eikä vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeeseenlaskuun. Tuotanto ja tuotteet Hannoverin toimituskeskuksessa Saksassa käynnistettiin katsauskaudella neuvottelut yksikön sulkemisesta kesäkuussa 1999. Noin 110 henkilön työpaikkoja koskeviin neuvotteluihin päädyttiin, kun hissitilaukset Euroopassa
kohdistuvat nyttemmin pääosin uuden teknologian mukaisiin MonoSpace-malleihin. Niiden tuotanto on keskitetty Italiaan. Hyvinkään tehtaalla kuormitus on laskenut voimakkaasti tänä vuonna johtuen edelleen jatkuvasta tehtaan tuotteiden heikosta kysynnästä eräillä päämarkkina-alueilla ja toisaalta uusien MiniSpacehissien kevyemmästä kuormituksesta tuotannossa. Tämän johdosta tehtaalla on aloitettu neuvottelut kapasiteetin sopeuttamisesta uuteen tilanteeseen. Globaaleille markkinoille tarkoitetun uuden liukuporrasmallin kehitystyötä jatkettiin katsauskauden aikana. Kun uusi porrastyyppi tulee markkinoille, sitä valmistetaan samanlaisena KONEen USA:n, Saksan ja Kiinan tehtaissa. Myös KONEen japanilainen yhteistyökumppani Toshiba on päättänyt ottaa uutuustuotteen oman liukuporrastehtaansa päätuotteeksi. Investoinnit Katsauskaudella konsernin investoinnit tuotantolaitoksiin, kenttätoimintaan ja tietotekniikkaan olivat 19,3 miljoonaa euroa (115 Mmk), edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona 9,7 miljoonaa euroa (58 Mmk). Katsauskauden merkittävimmät tuotannolliset investoinnit ovat liukuportaiden uusien valmistuslinjojen rakentaminen Molinessa USA:ssa ja Hattingenissa Saksassa. Suomessa Hämeenlinnassa on laajennuksen kohteena EcoDisckoneistojen tuotantoyksikkö, missä suurten koneistojen valmistus on lisääntymässä. Konsernin ydintoiminnot maailmanlaajuisesti kattava yhtenäinen KONE-toimintamalli ja sitä tukeva SAP R/3 - tiedonhallintajärjestelmä otettiin katsauskaudella käyttöön Ruotsissa ja Hollannissa. Käyttöönottovalmistelut etenivät pitkälle Suomessa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Saksassa O&K Rolltreppenissä. Konsernin liiketoimintatapojen yhtenäistämiseen tähtäävä kehityshanke jatkuu vielä useiden vuosien ajan. Tulevaisuuden näkymät Katsauskauden aikana maailman talouskehitykseen liittyvät epävarmuustekijät ovat vähentyneet ja myönteiset kehitysnäkymät vahvistuneet. Konsernin koko vuoden 1999 liikevaihdon arvioidaan nousevan yli 2,2 miljardin euron (13 miljardin markan). Suotuisan tuloskehityksen odotetaan edelleen jatkuvan. Helsingissä, 4. kesäkuuta 1999
Hallitus Lisätietoja: Johtaja Aimo Rajahalme, puh. 0204 75 4484 http://www.kone.com/corporate information/financial information TULOSLASKELMA (MEUR) 1-4/1999 1-4/1998 1-12/1998 LIIKEVAIHTO 654,7 625,2 2.082,3 Kulut -617,2-590,6-1.920,6 Poistot -25,1-25,7-78,3 LIIKEVOITTO +12,4 +8,9 +83,5 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista +0,3-0,2 +0,8 Nettokorot -2,4-3,5-10,4 Muut rahoitustuotot ja -kulut +0,6 +1,7-1,3 VOITTO ENNEN SATUNNAISERIÄ JA VEROJA +10,9 +6,9 +72,5 Satunnaiset tuotot ja kulut 0,0 0,0 0,0 VOITTO ENNEN VEROJA +10,9 +6,9 +72,5 Verot -6,1-3,7-41,3 Vähemmistöosuus +1,7 +1,3 +5,3 TILIKAUDEN VOITTO +6,5 +4,5 +36,5 1-4/99 1-4/98 1-12/98 Saadut tilaukset, MEUR 596,0 511,0 1.483,1 Tilauskanta, MEUR 1.565,8 1.432,3 1.325,3 Henkilökunta 22.943 22.525 22.692 TASE (MEUR) 30.4.1999 30.4.1998 31.12.1998 VASTAAVAA KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET Aineettomat hyödykkeet 364,1 398,6 358,4 Aineelliset hyödykkeet 230,8 217,1 225,6 Sijoitukset 11,4 10,6 12,2 VAIHTO-JA RAHOITUSOMAISUUS
Vaihto-omaisuus 196,9 162,3 155,8 Saamiset 594,9 576,9 600,0 Rahat, pankkisaamiset ja rahoitusarvopaperit 124,5 105,1 101,3 VASTAAVAA YHTEENSÄ 1.522,6 1.470,6 1.453,2 VASTATTAVAA Oma pääoma 522,8 498,6 512,9 Vähemmistöosuudet 4,5 10,6 6,2 Pakolliset varaukset 177,5 173,7 171,4 Pitkäaikainen vieras pääoma 101,0 83,8 97,5 Lyhytaikainen vieras pääoma 716,8 703,9 665,3 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 1.522,6 1.470,6 1.453,2 TUNNUSLUKUJA 30.4.1999 30.4.1998 31.12.1998 Nettovelka, MEUR 122,1 154,1 129,2 Omavaraisuus, % 35 35 36 Gearing, % 23 30 25 Tulos/osake, EUR 0,97 0,67 5,43 Oma pääoma/osake, EUR 78 74 76 VASTUUT (MEUR) 30.4.1999 30.4.1998 31.12.1998 Kiinnitykset 5,0 5,7 5,2 Pantit 33,6 37,2 36,6 Takaukset - osakkuusyhtiöiden puolesta 3,9 5,2 3,5 - muiden puolesta 11,8 7,7 6,7 Leasingvastuut 68,6 71,2 79,4 VASTUUT YHTEENSÄ 122,9 127,0 131,4 JOHDANNAISSOPIMUKSET Valuutta- ja korkoriskin suojaamiseksi tehtyjen taseen ulkopuolisten johdannaissopimusten pääoma-arvo oli seuraava: (MEUR) 30.4.1999 30.4.1998 31.12.1998 Valuuttatermiinit 252,3 289,0 234,0 Korkotermiinit 0,0 10,3 0,0 Valuuttaoptiot 88,1 177,6 93,9 Valuutanvaihtosopimukset 32,5 49,3 49,3 Koronvaihtosopimukset 0,0 10,3 0,0 YHTEENSÄ 372,9 536,5 377,2
LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN 1-4/99 1-4/98 1-12/98 MEUR % MEUR % MEUR % Eurooppa 357,4 55 355,4 57 1.186,6 57 Pohjois- Amerikka 205,7 31 189,2 30 614,2 30 Aasia ja Australia 72,3 11 51,5 8 193,8 9 Muut alueet 19,3 3 29,1 5 87,8 4 YHTEENSÄ 654,7 100 625,2 100 2.082,3 100