LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2006 ASIA Vesijohdon rakentaminen Isojärveen ja Salmusojan alitse sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Pomarkku. LUVAN HAKIJA Yhtymä Uudenkylän vesi vaihe 3 HAKEMUS SUUNNITELMA Yhtymä Uudenkylän vesi vaihe 3 on 7.12.2005 ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa vesijohdon rakentamiseen Isojärveen ja Salmusojan alitse Pomarkun kunnassa sekä lupaa aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Hakijana toimiva yhtymä on perustettu 9.9.2005 ja siihen on liittynyt 36 kiinteistöä. Yhtymän tarkoituksena on rakentaa vesijohto hankkeessa mukana oleville kiinteistöille. Suunniteltu vesijohto kulkee Isojärven pohjassa noin 700 m. Lisäksi johto alittaa Isojärvestä laskevan Salmusojan kahdessa paikassa. Johto sijoitetaan rantaan ja rantaveteen riittävän syvälle. Järven pohjassa kulkeva johto painotetaan 100 %:n painotuksella. Rantautumiskohdat merkitään virallisilla merkeillä. Yhteisen vesialueen osakkaat eivät ole järjestäytyneet. Vesijohdon rantautumiskohdat sijaitsevat Oy Scandic Niinivirta Ab:n omistamalla tilalla Suviniemi RN:o 1:93, AA:n omistamalla tilalla Heinästönsalmus RN:o 1:293, BB ja CC:n omistamalla tilalla Kanervakumpu RN:o 1:295, DD ja EE:n omistamalla tilalla Salmusluoto RN:o 1:290, FF:n omistamalla tilalla Anjala RN:o 1:302, GG, HH, II, JJ ja KK:n omistamalla tilalla Kiinteistöyhtymä Isojärvenranta RN:o 1:308, LL ja MM:n omistamalla tilalla Pekkala RN:o 1:300, OO ja PP:n omistamalla tilalla Salmustorppa RN:o 1:33 ja QQ:n jakamattoman kuolinpesän osakkaiden omistamalla tilalla Heinilä RN:o 1:94 Pomarkun kunnan Kiilholman kylässä sekä RR:n omistamalla tilalla Jussala II RN:o 13:57 ja SS ja TT:n omistamalla tilalla Taipale RN:o 1:2 Pomarkun kunnan Pomarkun kylässä.
2 LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Muistutukset ja vaatimukset YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Pomarkun kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta 10.2. 13.3.2006 välisenä aikana. Lounais Suomen ympäristökeskus on katsonut, että lupa ja töidenaloittamislupa voidaan myöntää. Isojärven ranta alueilla ja muuallakin, missä vesisyvyys on alle MW 1,5 m, johto on upotettava ja painotettava pohjan alapuolelle. Johdon rantautumispaikat on merkittävä asianmukaisesti. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti ympäristökeskukselle. Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Yhtymä Uudenkylän vesi vaihe 3:lle luvan vesijohdon rakentamiseen Isojärveen ja Salmusojan alitse Pomarkun kunnan Kiilholman ja Pomarkun kylissä hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti. Ympäristölupavirasto myöntää Yhtymä Uudenkylän vesi vaihe 3:lle pysyvän käyttöoikeuden vesijohtoa varten tarvittavaan yhteiseen vesialueeseen. Hankkeesta ja vähäisen käyttöoikeuden myöntämisestä ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Vesijohto on upotettava vesistön pohjaan suunnitelman mukaisesti. Siellä, missä vesisyvyys keskimääräisen vedenkorkeuden aikaan on vähemmän kuin 1,5 m, johto painoineen on upotettava pohjan alapuolelle. Johto on painotettava siten, että se pysyy paikoillaan. 2) Rakennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesistölle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Jos työ tehdään vesistön ollessa jäässä, on kohdat, joissa työn vuoksi jäätä on rikottu tai jään kantavuus on huonontunut, merkittävä asianmukaisesti. 3) Johto rakenteineen on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa.
3 4) Johdon sijainti vesialueella on merkittävä merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaisesti. Merkintään käytettävät laitteet on pidettävä kunnossa. 5) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 6) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 7) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun kahden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa ja myönnetty käyttöoikeus raukeavat. 8) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Lounais Suomen ympäristökeskukselle ja Pomarkun kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Lounais Suomen ympäristökeskukselle ja Pomarkun kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä vesijohdon lopullista sijaintia vesialueella osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustus sekä selvitys johdon merkintätavasta. Perustelut Lainkohdat Vesijohdon rakentaminen on tarpeen hakijana toimivan yhtymän osakkaiden omistamien kiinteistöjen vedensaannin turvaamiseksi eikä se sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 7 :n 2 momentti Töidenaloittamislupa Ympäristölupavirasto myöntää hakijalle luvan aloittaa työt ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen töihin ryhtymistä talletettava Länsi Suomen lääninhallitukseen 1 000 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26
4 Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista Ympäristölupavirasto ottaa Lounais Suomen ympäristökeskuksen muistutuksen huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU 280 euroa Sovellettu oikeusohje Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista 17.12.2003/1238
5 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Kalevi Tikka Johanna Juvonen Päätöksen on tehnyt ympäristöneuvos Kalevi Tikka. Asian on esitellyt esittelijä Johanna Juvonen. JJ/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 26.6.2006. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@om.fi) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, 00580 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: vaihde (09) 173 461 telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo 8 16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.