Ne jyräs meitin
Keskikentällä Eki Sargin ja Masa Jussila olivat vastustajan kovan paineen alla. A-poikien yhteisjoukkueen karsinnat alkoivat vaikeimman kautta. Seinäjoelta oli sunnuntaina tullut Hämeenlinnaan todella kovan luokan porukka, joka ei antanut paljonkaan mahdollisuuksia kotijoukkueelle. Tuloksena oli 1-6 tappio SJK Akatemialle. Vaikka Haka/Härmä saikin heti ensi minuutilla aikaiseksi yhden maalipaikan, SJK otti ohjat nopeasti käsiinsä. Vastustajan prässi oli kovaa ja kaksinkamppailut menivät selkeästi vieraille. Haka/Härmän menettäessä jatkuvasti palloja keskialueella SJK pääsi käynnistämään jatkuvasti hyvin organisoituja hyökkäyksiä. Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen paine puolustuspäässä kasvoi niin suureksi, että naapuri pääsi vapaasti tekemään kolme maalia boxin sisältä parhailta laukaisupaikoilta. Toinen puoliaika mentiin koko lailla samoilla askelmerkeillä.
FC Hakan riveissä viime syksynä esiintynyt kärkipelaaja Elias Ahde vapautettiin läpisyötöllä ja hän lisäsi yksilösuorituksellaan SJK:n johtoa. Ellu toimittaa pallon maaliin. Kotijoukkueen ainoa maali syntyi kymmenen minuuttia ennen loppuvihellystä. Timo Viljanen sai edetä vasemmalla laidalla kohtuullisen vapaasti ja heitti nappikeskityksen Jonni Thusbergille, joka puski pallon yli veskarin. Toinenkin maali oli lähellä parin minuutin päästä, mutta Juho Nordströmin kuti kiersi tolpan kautta kentälle.
Timo Viljanen raataa. Tuloksena ottelusta yksi syöttöpiste. Viimeisillä minuuteilla SJK päästettiin vielä maalaamaan kahdesti, kun miltei puhkijuostu kotijoukkue ei enää ehtinyt pallon alle. Joukkueiden tasoero oli niin selkeä, että se ei jättänyt jossittelulle sijaa. Sunnuntaisella peliesityksellä SJK pystyy haastamaan aivan mainiosti hallitsevan ikäluokan mestarin TPS:n. Kotijoukkueella oli hyviä yksittäisiä hetkiä ja väläytyksiä, mutta joukkuepelaaminen oli vielä hakusessa. Paineen alla henkilökohtaisia virheitä tehtiin rutkasti. Sinnepäin- ja toivotaan -syöttöjä nähtiin liikaa varmojen ja helppojen ratkaisujen sijasta. Ottelutaival on kuitenkin vasta alussa ja peli kehittyy kevättalven aikana. Seuraavan kerran YJ:n otteita on mahdollisuus seurata lauantaina 4.2. klo 17 Pirkkahallissa, kun vastassa on TPV.
Joukkueen suuntaan. kapteeni Akseli Tiensuu teki töitä kahteen Tähtiraati toimii tälläkin kaudella tuttuun tapaan. Tähtiä jakoi ottelussa FC Hakan toppari Mikkis Latosaari. Valinta ei ollut kovinkaan helppo, mutta maali ratkaisi kolme tähteä Jonnille. Ville Karirinne sai yhden tähden syystä, että harvoissa otteluissa veskari joutuu tekemään koko ottelun hikipäässä töitä. Kahta tähteä ei nyt ollut syytä jakaa erityisesti kenellekään. Jonni Thusberg Ville Karirinne Haka/Härmä SJK -ottelussa: Ville Karirinne, Akseli Tiensuu, Juuso Ylinen, Joona Kari, Aarre Turunen, Leevi Lundell (Juho Nordström 71 min), Sargin Ertürk, Valtteri Kaarna (Santeri Korpela 71 min), Timo Viljanen (Dani Molin 84 min), Matti Jussila, Jonni Thusberg
Kotijoukueen maalit (syötöt): 80 min. Jonni Thusberg (Timo Viljanen) Varoitukset: 19 min Timo Viljanen 43 min Matti Jussila 86 min Aare Turunen https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&761031&p20smk Kuvat: Jussi Rämä Lisää Jussi Rämän ottamia kuvia SJK-ottelusta Hakajunnujen FBsivuilla. B-junnuilla harjoituspelejä Takana oli yksi harjoitusottelu Pirkkahallissa TPV kakkosta vastaan. Tuossa ottelussa oltiin isolla rosterilla ja puoliajalla vaihdettiin lähes koko kentällinen. Tuloksena Hakan pojille suvereeni 0-6 voitto ilman että vastustaja sai laukaustakaan maalia kohti. Lauantaina 28.1. oli sitten edessä odotettu tasonmittaus Raumalla Pallo-Iiroja vastaan kahdella joukkueella. Aiempina vuosina ei Raumalta ole yleensä hyvillä mielin lähdetty joten odotettavissa oli kova vastus. Joukkueenjohtaja oli päättänyt testata valmennuksen ja pelaajien paineensietokykyä sekä reagointia odottamattomiin vastoinkäymisiin. Niinpä vasta matkalla selvisi että bussin lähtöaika oli suunniteltu järkyttävän myöhäiseksi. Niinpä ykkösjoukkueen palaveri pidettiin bussissa ja pelurit vaihtoivat siellä pelikamat päälle. Paikanpäällä oltiin vartti ennen pelin alkua joten
lämmittely oli tehtävä kiireellä loukkaantumisia ei tulisi. mutta huolella jottei Kaikesta huolimatta peli oli ainakin valkomustien lasien takaa katsottuna Hakan hallussa. Yksi lapsus ekalla puoliajalla kuitenkin sattui ja vastustaja oli tauolla 1-0 johdossa. Toinen puoliaika näytti pitkään siltä ettei Haka lievästä hallinnasta huolimatta pääse tolppaa lähemmäs maalia. Hiukan ennen loppua pallo saatiin kuin saatiinkin Iirojen maaliin ja ottelu päättyi 1-1 tasapeliin. Kakkosjoukkuieden kohtaaminen alkoi heti ensimmäisen pelin perään. Myös tämä peli tuntui olevan enimmäkseen Hakan heiniä, mutta lukuisista maalipaikoista huolimatta maalia ei tehty. Kun sitten viime minuuteilla liika hyökkäysinto kostaantui niin vastustaja pääsi tuikkaamaan vastaiskusta 1-0 voittomaalin Iirojen kakkoselle. Harmittava tappio mutta molemmilta Hakan joukkueilta hyvät esitykset kun vielä otetaan huomioon että pelituntumaa näillä kokoonpanoilla ei vielä ole. Nähtiin myös se että nyt on jalkeilla riittävästi pelaajia että ykkösjoukkueen joka pelipaikalle on tervettä kilpailua.
D-tytöt aloittanut harjoituspeleillä kauden Lauantaina 14.1 joukkue suuntasi Nokialle Pitkäniemen jalkapallohallille, vastustajana Ylöjärven Ilves. Peli oli vauhdikasta ja tasaista, katsomosta käsin pelinhallinta näytti
olevan HAKA:lla. Tytöt tekivät kentällä hyvin töitä ja maalissa urakoi aina hyvällä pelipäällä oleva Jaska. Syöttöpeli sujui mallikkaasti, mutta viimeistelyn uupuessa tuloksena 0-0 tasapeli. Maalihanat aukesivat sitten sunnuntaina joukkueen ihka ensimmäisessä futsalpelissä Iittalassa. Vastassa IPa:n D tytöt vahvistettuna muutamalla -03 pelurilla. Tytöillä aistittavissa hieman ennakkojännitystä uuden lajin äärellä, mutta hienosti sujui tämäkin. Hyvä tytöt! Lopputulos 0-4, maalintekijöinä Elsa ja Iida M. C15 Pojat AL: ÅIFK-HAKA 6-1 Historia on voittajien, häviäjille jää luu käteen. Tämä kirjoitus on kuitenkin häviäjän muistoksi ja kunniaksi. C15 oli tämän syksyn häviäjä, joka uhrattiin, muiden edun nimissä. Toivottavasti tämä uhraus ei jää unholaan samalla, kun muut jakavat kunniamerkit ja mitalit. C15 avainpelaajat siirrettiin syyskaudeksi B:hen. Järjestelyn tarkoituksena oli antaa parhaille C15-pojille mahdollisuus kehittyä ja varmistaa B:lle sarjapaikka kakkosessa ensi
kaudeksi. Tässä myös onnistuttiin. Siitä kiitos B-pojille. Mutta kiitos myös C15:lle uhrauksesta. Syksyksi C15 siirtyi pelaamaan yhdellä joukkueella Alueliigaa ja lopetti Piirisarja-joukkueen. Hyvä tarkoitus oli, että parhaat 01-pojat auttavat myös C15 AL:ssä samalla kun pelaavat B17 kakkosta. Tämä oli liikaa vaadittu 14-15 vuotiailta pojilta. Loukkaantumisia, vammoja ja vammakierrettä jatkui koko syksyn. C15 tie muuttui kiviseksi. Henkisestä puolesta puhumattakaan. C15-ryhmässä Piirisarjaan tottuneille pelaajille Alueliiga oli vain liian kova sarja. Muutamia hyviä pelaajia saatiin 02ryhmästäkin lainaan, mutta se ei riittänyt. Ja pitihän myös 02-poikien varmistaa oma Alueliigapaikkansa ensi vuodelle. Lopputulema oli vaikea kaikille C15 sidosryhmille: pelaajille, taustoille ja vanhemmille. Takkiin tuli: 2 voittoa ja 9 häviötä. Sijoitus C15 AL-sarjan viimeinen. Palloliitto U12-U15 ohje: Pelaajalähtöinen, yksilöllinen valmennus ja pelin ymmärrys nousevat ydinasioiksi valmennustyön kaikessa pelaajakehitystyössä. Mutta ei se hyvien yksilöiden ryöstö kyllä ketään lämmitä pimeässä ja kylmässä syyskelissä, kun pataan tulee 1-6 ja 1-8 ja 1-7 jne. Mutta nää on näitä Kaikesta huolimatta, C15, kiitos. Osallistumisesta, taistelusta, yrittämisestä ja uhrautumisesta. Viimeiseen peliin saakka. Tässä samalla moni meistä taustoista lopettaa. Allekirjoittanut myös. Kiitän kaikkia, jotka ovat antaneet palautetta kirjoituksistani, toiminnastani, myös niistä tuntemattomattomasta numerosta tulleista kirpeämmistä. Joku näitä jorinoita on ilmeisesti lueskellut. (Itse en kyllä
olisi.) You Tube-videokin ovat katsojia, kiitos siitäkin. saaneet aina mukavasti Hyvää Syksyä ja loppuvuotta! Sukille heti, kun nähdään. Toivotaan, että näistä C15-kavereista saadaan Tehtiksen uusia sankareita. Tai ainakin oman elämänsä. Se oli siinä. ps. Artikkelin julkaisun jälkeen uskollinen aktiivikommentoija 0100100FI-numerostaan lähestyi tekstiviestillä : Mitä lässynläätä..tavoite oli sarjapaikan varmistaminen. Vittu joo. HJS:lle!!! Omassa Beessä ei ollut kuin Joonas. Että semmoisia selityksiä. NOLOO! Vastine: Kiitos lukijalle hyvästä kysymyksestä, joka saattaa askarruttaa muitakin. Taustalla on B17 Kakkosen sääntö: pelaajia ei voi siirrellä samassa sarjassa pelaavien joukkueiden välillä. Näin ollen 99- ja 00-syntyneiden materiaali olisi ollut liian kapea kahdelle joukkueelle. Välillisesti 01-pelaajat pelatessaan B17 HJS/HAKA YJ:ssä auttoivat myös omaa Beetä, joka sai näin erittäin hyvän joukkueen. Ja varmisti sarjapaikan tuleville 00- ja 01pojille. YJ taisteli tähdet kertovat
FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija SM-sarjassa on hieno saavutus. Joka vuosi ei mitaleille ylletä. Edellisen kerran tämä tapahtui kuusi vuotta sitten. Vaikeuksien kautta voittokantaan Kauden alkutaival ei ollut aivan ruusuilla tanssimista. Harjoituspelit menivät vähän miten kuten. SM-karsintasarjan tappiot peräpään joukkueille AC Oululle sekä TPV:lle sekä tasapeli Ilvestä vastaan kirvelivät ja pudottivat Haka/HJS:n jatkokarsintaan FC Honkaa vastaan. Se selvitettiin onnekkaasti, ja tie SM-sarjaan aukesi. Pelit alkoivat kulkea heti paremmin SM-sarjan pyörähdettyä käyntiin. Määrätietoinen harjoittelu tuotti tulosta. Palaset loksahtivat kohdalleen, kun pelityyli vakiintui ja kaverit saatiin oikeille pelipaikoille ja oppivat tuntemaan toistensa liikkeen, kuviot sekä pelitaidot. Joukkueen vakuuttavat otteet jatkuivat syyskierroksella, ja tasaiset pelit käännettiin järjestään voitoiksi. Suomen mestari TPS oli kuitenkin kahdesti ylivoimainen Haka/HJS:aan nähden, ja myös HIFK pystyi rökittämään valkopaidat
kevätkierroksen lopussa. Kauden lopussa HIFK:n kanssa pelattiin tasan, ja sijoituksen kannalta merkityksettömässä viimeisessä ottelussa FC Inter vei voiton. Peli ja sen tekijät Joukkuen taustoissa tapahtui muutoksia. Edellisen kauden Apoikia luotsannut Lauri Hakanen jäi valmentamaan Hämeenlinnaan. Valmennusvastuun otti monissa liemissä keitetty Asko Jussila, jonka vastuulle tuli loppukaudesta myös FC Hakan edustusjoukkue. Apuna valmennuksessa olivat Heikki Leinonen ja Pauli Jussila. Fysiovalmentajana ja joukkueenjohtajana jatkoi Jyrki Piispanen. Huoltajina toimi Marko Jokela. Marko Jokela sekä Asko ja Pauli Jussila seuraavat vaihtopelaajien kanssa HIFK-ottelua, jonka aikana hopea ratkesi. Joukkueen runko säilyi edellisestä vuodesta koko lailla samana, kun A-junioreiden ikähaarukka laajeni yhdellä vuodella ylöspäin. Kokeneet HJS:n kasvatit Matias Cavén, Ege Auvinen ja Jami Kyöstilä olivat onnistuneen puolustuspelin takuumiehiä
tiukoissa otteluissa. Hyökkääjä Edu Tapanainen oli joukkueen tehokkain maalintekijä. FC Hakan edustuskokoonpanosta saatiin osaan otteluista mukaan vahvistusta. Oli joukkueen onni, että keskikentän johtohahmo Erkka Helminen saatiin mukaan valtaosaan pelejä. Vaikka vanhimmasta ikäluokasta siirtyy ensi vuonna miesten sarjoihin paljon osaamista, jää joukkueeseen ensi vuodeksikin kokeneita pelimiehiä. Hakajunioreiden kasvatit ja avauksessa pelipaikan vakiinnuttaneet pallovarmat pelaajat Akseli Tiensuu, Matti Jussila ja Antti Kekkonen jatkanevat vielä Ajunnuissa monien muiden pelureiden lisäksi. Muutamia uusia kavereita nousi B-ikäisistä. Peliaikaa kertyi varsinkin syyskierroksella erittäin lupaavalle nuorelle maalivahdille Ville Karirinteelle. Myös keskikentällä uurastaneet Joona Kari ja Sargin Ertürk sekä toppari Juuso Ylinen osoittivat olevansa tulevaisuuden pelimiehiä. Loukkaantumisista kärsinyt Leevi Lundell hankki talvella kokemusta myös ikäistensä maajoukkueringistä. Näin ollen tammikuun lopulla alkaviin karsintoihin on tulossa iskukykyinen joukkue, johon voidaan saada vielä täydennystä harjoitusten pyörähtäessä toden teolla käyntiin marraskuun puolivälissä. Tähtitarha Jokaisessa kotipelissä jaettiin myös tähdet kolmelle parhaalle pelaajalle. Raadeissa oli mukana pelaajia, valmentajia ja jalkapallon ystäviä pääosin Valkeakoskelta ja Hämeenlinnasta. Voittaja selvisi syyskierroksella. Suurimpaan osaan otteluista osallistunut Erkka Helminen kiri lopulta kisan kärkeen. Perinteisesti Hän saa käyttöönsä VEHOn kustantaman auton. Onnittelut Erkalle! Tähtikisan saldo näkyy alla olevasta taulukosta.
Erkka oli epäilemättä joukkueen tärkein pelaaja hyökkäyssuuntaan ja vei ansaitusti myös tähtikisan voiton. Erkka Helminen 12 Matti Jussila 9 Eetu Tapanainen 9 Joonas Immonen 6 Jami Kyöstilä 6 Ertürk Sargin 6 Eero-Matti Auvinen 4 Matias Cavén 4 Aapo Mäenpää 4 Anton Popovitch 4
Akseli Tiensuu 4 Antti Kekkonen 3 Ville Karirinne 2 Leevi Lundell 2 Joona Kari 1 Tuomas Lähdesmäki 1 Juuso Ylinen 1 Piiriliiga D12 FC j/musta PJK Musta Haka- Edessä on piiriliigan päätös kierros. Päivällä alkanut sade pitää ilman raikkaana. Hieman yllättäen tälle kaudelle ei montaa sade peliä olekaan mahtunut. Jos muistikirja pitää paikkansa niin edellinen oli 2.8. Pirkkalassa Killon kentällä. Siellä peli keskeytettiinkin hetkeksi sateen takia. Mutta makea voitto taskussa sieltäkin lähdettiin kotia kohti. Ennen päivän koitosta oli pelaajien kesken kovasti puhetta siitä miten sarjasijoituksen käy voiton tai häviön myötä. Hiukan sai muistutella, että se peli pitää myös ensin pelata. Ja mielellään niin hyvin omat vahvuudet hyödyntäen, kuin suinkin mahdollista. Peli alkoikin Hakalta varsin vahvasti ja palloa siirretiin hyvin mieheltä toiselle. Ihan liikaa ei kuitenkaan pallottomat tarjonneet syöttösuuntia. Muutaman minuutin kohdalla, kapteenin nauhan Tuukalta perinyt, Roope sai juoksupallon oikeaan laitaa. Katsomosta kattottuna ratkaisua lähdettiin hakemaan hieman kaukaa, mutta mallikas knukle lähti vihaisesti maalia kohden. Harmillisesti se vain osui tolppaan
eikä painunut maalin perukoille. Paine saatiin hyvin pidettyä hyökkäys päässä ja hyökkääjät käyttivät hyvin jalkoja myös karvaamiseen. Mikä helpotti oleellisesti puolustuksen taakkaa. 7 minuutin kohdalla Simo pääsi tykittämään ensimmäisen helpottavan osuman. Keskialoituksen jälkeen jatkettiin hyvällä karvauksella. Annettiin painetta pallolliselle ja tehtiin keskialue melko ahtaaksi. Hyökkäyksiin lähdöissä hieman hätäiltiin eikä kaikki syötöt olleen riittävän laadukkaita. Hyvän hyökkäyspelin ansiosta saatiin useita kulmia. Näitä ei kuitenkaan pystytty hyödyntämään vaikka mallikkaasti vapaata päätä maalin edestä haettiinkin. 17 minuutin kohdalla pääsi Sami kuitenkin kulman jälkitilanteesta sijoittamaan 2-0 osuman. Alkoi olo jo helpottamaan, ehkä hieman liikaakin. Sillä nyt PJK:kin pääsi muutaman kerran hyökkäämään. Puolustus kuitenkin piti niin kauan kuin yhteispeli toimi. Muutama minuutti ennen taukoa tuli pieni nukahdus ja PJK pääsi kaventamaan taukotilanteeksi 2-1. Tauolla pyöräytettiinkin kenttä ihan uuteen uskoon. Laitureita puolustukseen, kärkiä laidoille ja pakkeja kärkeen. Ja heti alkoi tulla tulosta. Toinen puoliaika oli ehtinyt vanheta 7 minuutti kun puolustuksesta nostettu nälkäinen Aleksi viimeisteli illan ensimmäisensä. Mutta minuutti tästä ja puolustuksesta sammutettiin sekunniksi kaikki valot. Oman pään melko vaarattomassa tilanteessa jäätiin rankkarialueen nurkassa pyörittelemään palloa. Heikon syötön ja huonon kommunikaation päätteeksi vastustaja otti pallon, kiitti ja sijoitti 3-2 kavennuksen. Tarkkana siis täytyy olla vaikka pelillisesti oltiinkin niskan päällä. Höntsäilyyn ei ole varaa. Ei muuta kuin uutta matoo koukkuun. 43 minuutin kohdalla pääsikin Joonas helpottamaan tilannetta 4-2 osumalla. Josta parin minuutin jälkeen seurasi Aleksin illan toinen osuma. 5-2 ja peli oli jo selkeästi kääntynyt meille.
54 minuutin kohdalla pääsi viimein myös Roope viimeistelemään illan osumansa. Neljä edellistä yritystä kun oli kilahtanut tolppaan ja yksi hyvän näköinen pusku meni vain senttejä ohi. Muutenkin Roope, kapteenin nauhan mukaisesti, pelasi pelin esimerkillisesti taistellen. Pallon riistoja ja syötön katkoja oli useita. Tämän jälkeen Aleksin hattutempun täydentävä 7-2osuma oli enää kosmetiikkaa. Kausi saatiin siis päätettyä hyvällä pelillä ja hyvällä peliilmeellä. Kauteen mahtui paljon. Keväällä pelattiin liigan ykköstä jota hallitiin suvereenisti. Syyskierroksella saatiin liigassa jo tasaisempia pelejä ja huomattiin että lepsuilut kostautuu, mutta omilla vahvuuksilla pärjätään kenelle vaan. Maaleja tehtiin kauden aikana 103 ja omissa soi vain 19 kertaa. Voittoja kertyi 14 kappaletta, tasapelejä 2 kpl ja takkiin tuli 2 kertaa. Ei siis vallan huono suoritus. Tästä voidaankin lähteä hyvin mielin kohti talven harjoittelujaksoa. Kehitetään pelillistä ja pallollista osaamista ja parannetaan fyysisiä ominaisuuksia. Kiitoksia kaudesta pojille ja taustoille, mukava oli jännittää katsomon puolella! TJo Hakan D-tyttö joukkueet kohtasivat viimeillä kierroksella FC Nokian
joukkueet D12 matkasivat Nokialle FC Nokian 03:sten vieraaksi. Taistelu oli hyvää ja peli tasaista, ikäeroa ei huomannut kentällä. Hyvin torjuneen Haka maaliahti Jasmin Santalan torjuman pallon pisti Nokian pelaaja maaliin, osan odotellessa paitsio vihellystä, mutta pallo vietiin keskelle ja näin tilanne oli 1-0 Nokialle. Haka tytöt pystyivät luomaan paikkoja, vain viimeistely ei onnistunut. Pelin loppupuolella pääsi Nokia tekemään toisen ja näin lopputulos oli 2-0, Haka tyttöjen upesta taistelusta huolimatta. D13 Haka tytöt kohtasivat Tehtaan kentällä FC Nokian 04 joukkueen. 2 min ja Aava Palman syötöstä pääsi Anniina Passila iskemään 1-0. Nokialaiset hyökkäsivät hyvin ja tulosta tuli 7 min kohdalla, keskitys ja pelaaja vapaana tilanne 1-1. Tästä Hakan pelaajat sisuuntuivat Anniina teki vielä kaksi ja Aava yhden. Puoliaika tilanne 4-2. Haka tytöille tuli hyvin paikkoja, Nokian maalivahdin hyvin torjuen oli tilanne samana pitkään. Viimeisen 10 minuutin aikana Haka onnistui kolmesti, maalareina Anniina, Jenni Hämäläinen sekä pelin lopussa volttiheiton seurauksena Aava. Peli oli Hakan pelaajilta hyvää yhteispeliä, syöttöjen onnistuessa, luoden hyviä maalintekopaikkoja. Pelin lopputulos Hakalle 7-2. Haka tyttöjen kausi jatkuu 8-9.10 pelattavalla Waltikka turnauksella, johon osallistuu 16 tyttöjoukkuetta eri puolilta Suomea. Pelit pelataan Saharan ja Apian kentillä, kaikki tyttö futista seuraavat paikalle kannustamaan Haka tyttöjä hyviin suorituksiin! Piirinsarjan tilanne:
https://www.palloliitto.fi/tampere/pelitoiminta/tulospalvelu/j alkapallo-2016-tulokset/tytot?&trejp16&t03l B-pojilla jäsentenväliset Perjantaina pelattiin tehtiksellä koko loppukesän odotettu B17 kakkosen ottelu HJS/Haka YJ Haka-j. Ottelu oli viihdyttävä ja molemmilla joukkueilla oli hetkensä. Pelin voitti YJ 3-1 Tomy Nurmesniemen kahdella ja Vikke Aholan yhdellä maalilla. Haka-j:n maalin viimeisteli Onni Huvinen. Voitto paransi YJ:n asemia sarjataulukossa, sijoitus on neljäs tasapisteissä kakkosen kanssa. Haka-j on vahvasti keskikastissa ja perjantaisilla otteilla pisteitä on luvassa vielä lisää. Seuraavat ottelut: 1.10. klo 13:00 LTU HJS/Haka YJ Kaarinassa 2.10. klo 16:00 FC Haka-j RaiFu tehtiksellä D-tyttö piiriliigassa joukkueet
Haka D13 tytöt kohtasivat Kaupissa Ilves vihreän piiriliigan ottelussa. Peli oli tasaista vääntöä, molempien joukkueiden luodessa maalipaikkoja. Tällä kertaa Ilves käytti paremmin paikkansa tehden 2 maalia. Hakan onnistuessa kerran, Senni Tolosen tehdessä maalin, näin lopputulokseksi saatiin 2-1. Haka D12 tytöt kohtasivat Tehtaan kentällä tappiottomalla pelillä pelanneen FC Ryskeen. Ensimmäisellä puoliajalla Haka tytöt pistivät Ryskeen ahtaalle hyvällä taistelulla. Maija Tappuran upea kuti takasi puoliajalle mentäessä 1-1 tilanteen. Toisella puoliajalla Ryske sai onnistumisia ja Haka tyttöjen hakiessa maaleja pääsi vierajoukkue tekemään useamman maalin, lopputulos 1-7. Molemmilla Hakan joukkueilla on 1 piirinsarjapeli jäljellä ja molemmat kohtaavat FC Nokian joukkueet, D12 vieraissa 03 joukkueen ja D13 kotonaan Ti 27.9 tehtaan kentällä 18.15 FC Nokian 04 joukkueen.
Ti 20.9. D12 Piiriliigaa TKT FC Haka j/musta, Ensilän tekonurmi Kauden toiseksi viimeinen sarjakoitos käytiin TKT:n kotikentällä Ensilän tekonurmella. Melko hyväkuntoinen joskin hieman epätasainen pieni tekonurmikenttä melko kaukana kaupungin sykkeestä herätti kentänlaidalla keskustelua. Tälle kaudellehan säännöt muuttuivat niin että vielä C ikäisiin saakka pelataan pienellä kentällä. Palloliitto perusteli muutosta sillä että tästä on hyvät kokemukset keski-europasta ja muista pohjoismaista. Väittäisin kuitenkin että hyvät kokemukset tulee sen kautta että kunnat on alkaneet rakentamaan myös näitä pieniä tekonurmikenttiä. Jolloin kenttiä on enemmän ja ne on vapaammin myös höntsy käytössä. Että vinkkiä vaan sinne päättäjien suuntaan, nostettaisko Valkeakoski eturiviin pienten kenttien rakentamisessa. Ai niin tämän piti olla selostus ottelu tapahtumista. Joukkueella oli alla kirvelevä tappia Lekiä vastaan sunnuntailta Tehtaankentältä. Mutta täytyy myöntää että Leki oli tuossa pelissä kaikilla osa-alueilla meitä parempi. Tälle päivälle jäi siis paljon parannettavaa. Panoksiakin pelissä on,koska voitto kasvattaisi etumatkan pahimpiin vastustajiin lähes tavoittamattomaksi. Peli aloitettiinkin ihan eri energialla, kuin mitä Leki peli pelailtiin. Ensimmäinen pari minuuttinen saatiin luotua vahvasti painetta. Mutta sitten TKT numero 16, jonka pujuista olisi pallon lisäksi myös Huhdanpään Sami mennyt kyyristymättä, heilautti puolesta kentästä lapikasta. Tulinen laukaus sai kaikkien päät kääntymään ja vaikka maalia ei tullutkaan. Jonkinmoinen kipsi iski koko joukkueeseen. Sen jälkeen alkoi myös katsomossa nousta ikäviä muistoja sunnuntain pelistä. Me oltiin koko ajan askeleen jäljessä ja
kun juostiin pallon perässä, niin silloin kun pallo oli meillä ei enää muistettu liikkua vapaisiin paikkoihin. Ei pelattu enää omaa peliä. 12 minuutin kohdalla tämä kostautui. Pallon menetys keskialueella ja puolustus hieman liian kaukana vastustajasta. Nopealla nousulla TKT siirtyy johtoon. Pallo keskiympyrään ja etsimään lääkkeitä pelin kääntämiseen. Ohjeet valmennukselta oli selkeät. Rauhassa nyt! Eli omalla pelillä ja omilla vahvuuksilla. Tehdään sovittuja juttuja ja luotetaan omaan tekemiseen. Ja hiljalleen alkoi myös peli tasoittumaan ja aika ajoin päästiin luomaan jo painettakin TKT:n maalille. Muutama laukauskin saatiin aikaiseksi, mutta ei yhtään niin laadukasta kutia kuin mitä Alpi esitteli lämmittelyssä. TKT otti hyvin ajan pois, joten tauolle mentiin 1-0 tilanteessa. Tauolla keitettiin käärme soppaa ja juonittiin kuvioita. Toinen puoliaika nostamalla topparit laitureiksi. Tästä saatiinkin hyvin tehoa keskikentälle ja tukea hyökkäyksille. Nyt alettiin saamaan jo syöttöjäkin omille ja pallo kontrolli alkoi siirtymään meille. Saatiin myös muutama kulma joista pienellä tarkkuudella oltaisiin saatu vaarallisia tilanteita. 35 minuutin kohdalla Tuke veivasi oikeassa laidassa sellaisen soolon että puoli TKT:tä oli solmussa. Vielä napakka syöttö maalille ja oikeasikaisesti maalille syöksynyt Roope sijoitti pallon maaliin. Peli tasan, lääkkeet löydetty ja usko omaan tekemiseen palautunut. Nyt lähdetään hakemaan voitto osumaa. Peli jatkui tasaisena vääntönä. Kummallakin oli omat paikkansa. Puolustus, Aleksin johdolla, teki TKT:n yritykset tyhjäksi. Meidän harmiksi emme päässeet oikeastaan kertaakaan todella mittaamaan TKT:n maalivahdin päivän kuntoa. TKT puolusti hyvin, mutta myös meidän viimeistely ontui. Joko laukausta viriteltiin liian pitkään tai pallo karkasi jalasta juuri ratkaisevalla hetkellä. Ja kun itse et tee niin vastustaja tekee. 10 minuuttia ennen loppua laukauksen jälkeen emme saa sivottua maalin edustaa ja TKT:n pitkämies kurottaa
pallon maaliin. tsempataan. Taas ollaan takamatkalla. Mutta nyt Viimeiselle kympille saimme luotua lähes jatkuvan paineen TKT:n päätyyn. Pelasimme järkevästi, liikutimme palloa, teimme hyvin töitä myös pallottomana. Mutta toista kertaa emme saaneet palloa maaliin. Peli 2-1 TKT:lle joka nousi tasapisteisiin sarjassa. Kummallakin on vielä peli sarjaa jäljellä, joten tiukaksi menee. Sarjapisteitä tärkeämpää on kuitenkin joukkueen kehittyminen kovien pelien ja onnistumisien kautta. Pelissä oli tänään, häviöstä huolimatta, paljon onnistumisia. Niitä pieniä yksittäisiä, joiden summasta syntyy se tasaisen pelin voitto. Tänään pyrittiin pelaamaan joukkueena, pyrittiin tekemään töitä pallottomana, puhuttiin, karvatiin ja riistettiin palloja. Pelien tempo on kasvanut huomattavasti alkukaudesta ja nyt vaaditaan kaikilta kentältä kokoajan osallistumista. Enää ei voi jäädä epäonnistumisen jälkeen levittelemään käsiään. Muistakaa pojat että jokaisen epäonnistumisen jälkeen olette lähempänä onnistumista. Seuraavaksi edessä on kauden viimeinen sarjapeli keskiviikkona 28.9. klo 18:15 tehtiksellä. Silloin voidaan käyttää kaikki kauden aikana saadut opit ja kerätä ne parhaat onnistumiset kauden päätökseen. teksti: Tjo