Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Koulutusdekaani Pauliina Ulkuniemi 12.8.2014 Koulutusohjelmauudistus Uuden opetussuunnitelman (2014 2015) vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin *Muutokset ja tarkennukset mahdollisia.* Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun koulutusohjelmat ja tutkintorakenteet uudistuvat 1.8.2014 alkaen. Uudet opiskelijat suorittavat opintonsa aina voimassaolevan opetussuunnitelman mukaisesti. Uudet tutkintorakenteet koostuvat yhdestä kauppatieteiden kandidaattiohjelmasta (pääaine: Kauppatieteet) ja viidestä maisteriohjelmasta (Kansainvälisen liiketoiminnan johtaminen, Laskentatoimi, Markkinointi, Rahoitus ja Taloustiede). Tämä dokumentti on tarkoitettu ennen syksyä 2014 opintonsa aloittaneille opiskelijoille, jotka haluavat suorittaa tutkintonsa loppuun vanhan tutkintorakenteen mukaisesti. Vanhan rakenteen mukaisesti voi valmistua kandidaatin ja maisterin tutkinnoista aina 31.7.2020 saakka valmistumisaikataulun mukaisesti. Opintonsa lukuvuonna 2013 2014 ja sitä aiemmin aloittaneet voivat suorittaa tutkintonsa seuraavasti: a) Opiskelija voi suorittaa tutkintonsa loppuun opintojensa aloitusvuoden* tutkintovaatimusten mukaan (ks. kyseisen lukuvuoden opinto opas) 31.7.2020 mennessä valmistumisaikataulun mukaisesti, tai b) Opiskelija voi siirtyä suorittamaan tutkintojaan lukuvuoden 2014 2015 tutkintovaatimusten mukaisesti. Opiskelijan tulee valita jompikumpi näistä kahdesta vaihtoehdosta, uusia ja vanhoja tutkintovaatimuksia ei siis voi yhdistellä. Uusimman opetussuunnitelman piiriin siirtyvä opiskelija täyttää hakulomakkeen ja liittää siihen päivitetyn opintosuunnitelmansa. Jo suoritetut opintojaksot eivät vanhene tai muutu, vaan niiden alkuperäinen taso ja laajuus säilyvät. Puuttuvat opintojaksot opiskelija valitsee lukuvuoden 2014 2015 (tai uudemmasta) opetustarjonnasta. Oppiainekohtaiset korvaavuustaulukot on esitetty tämän dokumentin kohdassa 5. Yleistä: Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) on jokaisen opiskelijan tarkistettava tämän ohjeistuksen mukaisesti. Epäselvissä tapauksissa HOPS kehotetaan tarkistuttamaan kauppakorkeakoulun opintoneuvojilla. Opintoneuvontaan on varattu resursseja erityisesti huhtitoukokuulle 2014, joten HOPS suositellaan päivittämään tuona aikana. Ks. pääainekohtaiset infot kauppakorkeakoulun nettisivuilta. Yksi kurssi voi sisältyä ainoastaan yhteen kokonaisuuteen. Jos esimerkiksi Sopimus ja yhteisöoikeus kurssin sisällyttää tutkinnon yhteisiin opintoihin, tulee Yritysjuridiikan sivuaineeseen suorittaa tilalle muu yritysjuridiikan opintojakso, jotta sivuaineen opintopistemäärä tulee täyteen. * Opintonsa vuonna 2004 tai sitä aikaisemmin aloittaneet opiskelijat (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) siirtyivät 1.8.2008 uuden tutkintoasetuksen piiriin. Tutkintoa ei voi enää suorittaa loppuun vanhojen asetusten eikä lukuvuotta 2005 2006 vanhempien tutkintovaatimusten mukaisesti. Uuteen asetukseen siirrettyjä opiskelijoita kehotetaan ottamaan yhteyttä tiedekunnan opintotoimistoon henkilökohtaisen opintosuunnitelman päivitystä varten.
Lähtökohtaisesti ylemmän tasoisella opintosuorituksella voi korvata alemman tasoisen suorituksen, mutta ei toisinpäin. Ainekohtaisia lisäsuorituksia (eli korvaavuusdokumentissa mainittuja esseitä) varten tullaan nimeämään ainekohtaiset yhteyshenkilöt toukokuussa. Huom. esseen voi suorittaa vain siinä tapauksessa, että se on hyväksytty päivitettyyn HOPSiin. Ennen 1.8.2014 opintonsa aloittaneiden opiskelijoiden opinto oikeudet eivät muutu siirtymäaikana. Siirtymäaika päättyy 31.7.2020, mihin saakka tutkintoja voi suorittaa vanhan tutkintorakenteen mukaisesti. Siirtyminen uuteen tutkintorakenteeseen o Opiskelija voi valita, suorittaako tutkintonsa vanhan tutkintorakenteensa mukaisesti, vai siirtyykö suorittamaan uuden tutkintorakenteen mukaisia KTK ja KTM tutkintoja o Huomio. Hakiessaan siirtoa uuden tutkintorakenteen piiriin kesken kandidaatin opintojen, opiskelija luopuu aiemmasta, pääainekohtaisesta opinto oikeudestaan. o Siirtymisen periaatteet ja hakulomake: http://www.taloustieteet.oulu.fi/opiskelu/koulutusohjelmauudistus_2014 Ohjeistuksen rakenne: 1. Kandidaatin ja maisterin tutkintoja suorittavat 2. +2 maisteritutkintoa suorittavat 3. Sivuaineopintoja kauppakorkeakoulussa suorittavat muiden tiedekuntien opiskelijat 4. Opintoneuvonta 5. Oppiainekohtaiset korvaavuustaulukot a. Kansainvälinen liiketoiminta ja johtaminen b. Laskentatoimi c. Markkinointi d. Rahoitus e. Taloustiede f. Yritysjuridiikka g. Menetelmäopinnot
1. Kandidaatin ja maisterin tutkintoja suorittavat (3+2) Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) tutkinto, tutkintorakenne a) Yhteiset opinnot, 57 62 op (vaihtelee pääaineesta ja aloitusvuodesta riippuen) b) Pääaineen opinnot, 60 op c) Sivuaineopinnot, 50 60 op kaksi perusopintokokonaisuutta, tai yksi aineopintokokonaisuus Pääaineesta riippuen, sivuaineiden tulee olla taloustieteiden tiedekunnassa opetettavia (tai muita kauppatieteellisen alan oppiaineita) tai niihin voi liittyä suosituksia. d) Muita yliopistotasoisia opintoja tarvittaessa KTK tutkinnon laajuus yhteensä 180 opintopistettä. Kieliopinnot: Kieliopintoja suoritetaan vanhan tutkintorakenteen mukaisesti (ks. rakennekuvio). Opintojaksot valitaan Kieli ja viestintäpalveluiden kulloinkin voimassa olevasta opintojaksotarjonnasta. Lukuvuoden 2014 2015 aikana järjestetään kieliopintoja vielä vanhan tarjonnan mukaisesti. Tarvittaessa lisätietoja antaa: englanti Jaana Sorvari ja Hanne Lahti, saksa Marja Pohjola Effe, suomi Outi Mikkola, ruotsi Marja Harlin, ranska Cécile Rousselet Karinen, japani Junko Sopo, kiina Meng Zhang, venäjä Ari Hepo aho. Sopimus ja yhteisöoikeus: Yhteisiin opintoihin kuuluva 721610A/724610P Sopimus ja yhteisöoikeus kurssi voidaan lukea joko yhteisiin opintoihin, jolloin Yritysjuridiikan sivuainetta suorittava opiskelija valitsee ylimääräisen yritysjuridiikan kurssin sivuainekokonaisuuteensa. Sopimus ja yhteisöoikeus kurssin voi myös sijoittaa Yritysjuridiikan sivuaineeseen, jolloin opiskelija valitsee muita opintoja siten, että kandidaatin tutkinnon kokonaislaajuudeksi tulee 180 op. Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto, tutkintorakenne (pohjakoulutus KTK tutkinto) a) Pääaineen opinnot, 60 120 op b) Sivuaineopinnot 50 60 op kaksi perusopintokokonaisuutta, tai yksi aineopintokokonaisuus Sivuaineet ovat vapaasti valittavissa. c) Muita yliopistotasoisia opintoja tarvittaessa KTM tutkinnon laajuus yhteensä 120 opintopistettä.
2. +2 maisteritutkintoa suorittavat Kauppatieteiden maisterin tutkinto (maisteritason erillisvalinta) a) Pääaineen opinnot, 120 op Voi sisältyä myös muita kauppatieteellisiä opintoja, mikäli pääaineen opintoja sisällytetty aiempaan tutkintoon. b) Aiemmista opinnoista riippuen täydentäviä opintoja 0 32 op KTM tutkinnon laajuus yhteensä 120 opintopistettä ja lisäksi täydentäviä opintoja enintään 32 opintopistettä. Pääaineen opintojen korvaavuudet löytyvät oppiainekohtaisista korvaavuustaulukoista. Täydentävien opintojen korvaavuudet löytyvät mm. tämän dokumentin kohdasta 5g, menetelmäopinnot. 3. Sivuaineopintoja kauppakorkeakoulussa suorittavat muiden tiedekuntien opiskelijat Sivuaineopinto oikeuden Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun saaneet muiden tiedekuntien opiskelijat voivat suorittaa opintokokonaisuutensa loppuun opinto oikeuden voimassaolon puitteissa. Jo suoritetut opintojaksot eivät vanhene tai muutu, vaan niiden alkuperäinen taso ja laajuus säilyvät. Puuttuvat opintojaksot opiskelija valitsee lukuvuoden 2014 2015 opetustarjonnasta oppiainekohtaisten korvaavuustaulukoiden mukaisesti. 4. Opintoneuvonta Keväällä 2014 järjestetään kaksi samansisältöistä infoa tutkintorakenteen muutoksista, keskiviikkona 12.3. klo 12.15 salissa L4 ja tiistaina 18.3. klo 10.15 salissa L3. Tämän lisäksi oppiaineet järjestävät yleisinfojen jälkeen ainekohtaisia infoja HOPSien päivittämiseksi. Ainekohtaisten infojen ajankohdat vahvistetaan yleisissä infoissa ja nettisivuilla.
5. Oppiainekohtaiset korvaavuustaulukot 5.a Kansainvälinen liiketoiminta ja johtaminen Pää tai sivuaineopiskelija, jolla on kesken kansainvälisen liiketoiminnan TAI johtamisen perusopintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että vähintään 25 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724102P 5op Organisaatiot ja johtaminen (edellyttäen, että opintojaksoa 721511P Foundations of Management ei ole 724103P 5op Strateginen johtaminen (edellyttäen, että opintojaksoa 721519P Strategic Management ei ole 724201A 5op Internationalization (edellyttäen, että opintojaksoja 723010P Introduction to IB ja 723022P IBO ei ole suoritettu aiemmin, tai korkeintaan toinen on suoritettu) 724202A 5op Managing multinationals (edellyttäen, että opintojaksoja 723011P Cross Cultural BC ja 723029A IOD ei ole suoritettu aiemmin, tai korkeintaan toinen on suoritettu) 721536S 6op Leadership and Change (edellyttäen, että opintojaksoa 721518P Leadership and Change ei ole suoritettu 724101P 5 op Yritysprojekti (edellyttäen, että opintojaksoa 721430A Markkinoinnin yritysprojekti ei ole suoritettu tai suorittaa yhden perus tai aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun perusopintoja on suoritettu 21 24 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken kansainvälisen liiketoiminnan TAI johtamisen aineopintojen suorittaminen, suorittaa pääaineen kandidaatin tutkielman (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että tutkielma mukaan luettuna vähintään 35 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724201A 5op Internationalization (edellyttäen, että opintojaksoja 723010P Introduction to IB ja 723022P IBO ei ole suoritettu aiemmin, tai korkeintaan toinen on suoritettu) 724202A 5op Managing multinationals (edellyttäen, että opintojaksoja 723011P Cross Cultural BC ja 723029A IOD ei ole suoritettu aiemmin, tai korkeintaan toinen on suoritettu) 721537S 6op Strategizing Practices (edellyttäen, että opintojaksoa 721554A Strategizing Practices ei ole 721536S 6op Leadership and Change (edellyttäen, että opintojaksoa 721518P Leadership and Change ei ole suoritettu 721542S 6op Business Opportunity Creation (edellyttäen että opintojaksoa 721520A Business Opportunity Creation ei ole suoritettu 721539S 6op Cross cultural negotiations (edellyttäen että opintojaksoa 723021A Cross cultural Negotiations ei ole suoritettu 721541S 6op Legal Issues in International Business and Innovation (edellyttäen, että opintojaksoa 723013A Legal issues in int. Business ei ole suoritettu 724100P 5op. Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pitkää sivuainetta suorittava opiskelija, jolla on kesken kansainvälisen liiketoiminnan TAI johtamisen
aineopintojen suorittaminen, suorittaa ko. oppiaineen *seminaarin (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja vähintään 25 op:n verran (*35 op., jos opiskelija haluaa korvata seminaarin suorittamalla 10 op. muita ko. oppiaineen opintoja). 724201A 5op Internationalization (edellyttäen, että opintojaksoja 723010P Intro. to IB ja 723022P IBO ei ole suoritettu aiemmin, tai korkeintaan toinen on suoritettu) 724202A 5op Managing multinationals (edellyttäen, että opintojaksoja 723011P Cross Cultural BC ja 723029A IOD ei ole suoritettu aiemmin, tai korkeintaan toinen on suoritettu) 721537S 6op Strategizing Practices (edellyttäen, että opintojaksoa 721554A Strategizing Practices ei ole 721536S 6op Leadership and Change (edellyttäen, että opintojaksoa 721518P Leadership and Change ei ole suoritettu 721542S 6op Business Opportunity Creation (edellyttäen että opintojaksoa 721520A ei ole suoritettu 721539S 6op Cross cultural negotiations (edellyttäen että opintojaksoa 723021A Cross cultural Negotiations ei ole suoritettu 721541S 6op Legal Issues in International Business and Innovation (edellyttäen, että opintojaksoa 723013A Legal issues in int. Business ei ole suoritettu 724100P 5op. Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken kansainvälisen liiketoiminnan TAI johtamisen syventävien opintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että syventäviä opintoja on suoritettuna vähintään 30 op:n verran. 721538S 6op Internationalization behaviors (edellyttäen, että opintojaksoa 721461S International Business Theory ei ole 723038S 6op MNE s, JV s and M&A s (edellyttäen, että opintojaksoa 723038S MNE s, JV s and M&A s ei ole 721559S 6op Venture Growth Strategies (edellyttäen, että opintojaksoa 721559S Venture Growth Strategies ei ole 721556S 6op Globalization and International Management (edellyttäen, että opintojaksoa 721556S Globalization and International Management ei ole 723036S 6op Current Issues in International Entrepreneuring (edellyttäen, että opintojaksoa Current Issues in IB ei ole 721070S 6op Globally Responsible Business 721540S 6op Global Business Designing (edellyttäen, että opintojaksoja 721554S Business Model Development ja 723034S International Business Development ei ole suoritettu aiemmin, tai korkeintaan toinen suoritettu)
5.b Laskentatoimi Pää tai sivuaineopiskelija, jolla on kesken laskentatoimen perusopintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että vähintään 25 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724104P 5op Kirjanpito ja tuloslaskenta (edellyttäen, että opintojaksoa 721171P Kirjanpito ja tuloslaskenta ei ole 724105P 5op Johdon laskentatoimi (edellyttäen, että opintojaksoa 721172P Johdon laskentatoimi ei ole 724203A 5op Tilinpäätösanalyysi (edellyttäen, että opintojaksoa 721180P/A Tilinpäätösanalyysi ei ole 724204A 5op Management Control (edellyttäen, että opintojaksoa 721176A Management Control ei ole 724109P 5op Investointipäätökset (edellyttäen, että opintojaksoa 721178P Investointi ja rahoitussuunnittelu ei ole 721131S 6op Tilinpäätös ja verosuunnittelu (edellyttäen, että opintojaksoa 721164P Tilinpäätös ja verosuunnittelu ei ole tai suorittaa yhden perus tai aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun perusopintoja on suoritettu 21 24 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken laskentatoimen aineopintojen suorittaminen ulkoisen laskentatoimen erikoistumisalueessa, suorittaa pääaineen kandidaatin tutkielman (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että tutkielma mukaan luettuna vähintään 35 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724203A 5op Tilinpäätösanalyysi (edellyttäen, että opintojaksoa 721180P/A Tilinpäätösanalyysi ei ole 724204A 5op Management Control (edellyttäen, että opintojaksoa 721176A Management Control ei ole 721132S 6op Tilintarkastus (edellyttäen, että opintojaksoa 721186A Tilintarkastus ei ole suoritettu aiemmin) 721137S 6op International Financial Reporting (edellyttäen, että opintojaksoa 721170A Financial Analysis and Firm Valuation ei ole 721128S 6op Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S Corporate Governance ei ole 721136S 6op Konsernilaskenta ja yritysjärjestelyt (edellyttäen, että opintojaksoa 721196A Konsernilaskenta ja yritysjärjestelyt ei ole 721241A 5op Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken laskentatoimen aineopintojen suorittaminen johdon laskentatoimen erikoistumisalueessa, suorittaa pääaineen kandidaatin tutkielman (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että tutkielma mukaan luettuna vähintään 35 op:n verran opintoja tulee täyteen.
724203A 5op Tilinpäätösanalyysi (edellyttäen, että opintojaksoa 721180P/A Tilinpäätösanalyysi ei ole 724204A 5op Management Control (edellyttäen, että opintojaksoa 721176A Management Control ei ole 721134S 6op Cost Management Systems 721135S 6op Accounting Information Technology (edellyttäen, että opintojaksoa 721184A Accounting Information Technology ei ole 721128S 6op Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S Corporate Governance ei ole 721195S 6op Advanced Management Control (edellyttäen, että opintojaksoa 721195S Advanced Management Control ei ole 721241A 5op Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pitkää sivuainetta suorittava opiskelija, jolla on kesken laskentatoimen aineopintojen suorittaminen ulkoisen laskentatoimen erikoistumisalueessa, suorittaa ko. oppiaineen *seminaarin (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja vähintään 25 op:n verran (*35 op., jos opiskelija haluaa korvata seminaarin suorittamalla 10 op. muita ko. oppiaineen opintoja). 724203A 5op Tilinpäätösanalyysi (edellyttäen, että opintojaksoa 721180P/A Tilinpäätösanalyysi ei ole 724204A 5op Management Control (edellyttäen, että opintojaksoa 721176A Management Control ei ole 721132S 6op Tilintarkastus (edellyttäen, että opintojaksoa 721186A Tilintarkastus ei ole suoritettu aiemmin) 721137S 6op International Financial Reporting (edellyttäen, että opintojaksoa 721170A Financial Analysis and Firm Valuation ei ole 721128S 6op Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S Corporate Governance ei ole 721136S 6op Konsernilaskenta ja yritysjärjestelyt (edellyttäen, että opintojaksoa 721196A Konsernilaskenta ja yritysjärjestelyt ei ole 721190S 6op Advanced Firm Valuation (edellyttäen, että opintojaksoa 721190S Advanced Firm Valuation ei ole 721241A 5op Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pitkää sivuainetta suorittava opiskelija, jolla on kesken laskentatoimen aineopintojen suorittaminen johdon laskentatoimen erikoistumisalueessa, suorittaa ko. oppiaineen *seminaarin (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja vähintään 25 op:n verran (*35 op., jos opiskelija haluaa korvata seminaarin suorittamalla 10 op. muita ko. oppiaineen opintoja). 724203A 5op Tilinpäätösanalyysi (edellyttäen, että opintojaksoa 721180P/A Tilinpäätösanalyysi ei ole 724204A 5op Management Control (edellyttäen, että opintojaksoa 721176A Management Control ei ole
721134S 6op Cost Management Systems 721135S 6op Accounting Information Technology (edellyttäen, että opintojaksoa 721184A Accounting Information Technology ei ole 721128S 6op Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S Corporate Governance ei ole 721195S 6op Advanced Management Control (edellyttäen, että opintojaksoa 721195S Advanced Management Control ei ole 721136S 6op Konsernilaskenta ja yritysjärjestelyt (edellyttäen, että opintojaksoa 721196A Konsernilaskenta ja yritysjärjestelyt ei ole 721241A 5op Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken laskentatoimen syventävien opintojen suorittaminen ulkoisen laskentatoimen erikoistumisalueessa, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että syventäviä opintoja on suoritettuna vähintään 30 op:n verran. 721191S 6op Financial Accounting Theory (edellyttäen, että opintojaksoa 721191S Financial Accounting Theory ei ole 721197S 6op Advanced International Accounting (edellyttäen, että opintojaksoa 721197S Advanced International Accounting ei ole 721193S 6op Advanced Auditing (edellyttäen, että opintojaksoa 721193S Advanced Auditing ei ole 721190S 6op Advanced Firm Valuation (edellyttäen, että opintojaksoa 721190S Advanced Firm Valuation ei ole 721189S 6op Advanced Financial Analysis (edellyttäen, että opintojaksoa 721189S Advanced Financial Analysis ei ole 721070S 6op Globally Responsible Business 721128S 6op Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S Corporate Governance ei ole Pääaineopiskelija, jolla on kesken laskentatoimen syventävien opintojen suorittaminen johdon laskentatoimen erikoistumisalueessa, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että syventäviä opintoja on suoritettuna vähintään 30 op:n verran. 721194S 6op Advanced Cost Accounting (edellyttäen, että opintojaksoa 721194S Advanced Cost Accounting ei ole 721192S 6op Approaches in Management Accounting Research (edellyttäen, että opintojaksoa 721192S Approaches in Management Accounting Research ei ole 721195S 6op Advanced Management Control (edellyttäen, että opintojaksoa 721195S Advanced Management Control ei ole 721134S 6op Cost Management Systems 721128S 6op Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S Corporate Governance ei ole 721070S 6op Globally Responsible Business
5.c Markkinointi Pää tai sivuaineopiskelija, jolla on kesken markkinoinnin perusopintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että vähintään 25 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724106P 5op Markkinoinnin perusteet (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721409P Markkinoinnin perusteet/johdatus markkinointiin ole 724107P 5op Markkinoinnin käytännöt 724101P 5 op Yritysprojekti (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721430A Markkinoinnin yritysprojekti ei ole suoritettu 724205A 5op Jakelukanavat ja kaupan ketjuliiketoiminta (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721704P Business Logistics tai 721428A Kaupan ketjuliiketoiminta ole 724206A 5op Strategic Marketing Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721412P Tuote ja markkinastrategiat ole 721433S 6op Consumer Behavior (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721419P Kuluttajakäyttäytyminen ole suoritettu 721432S 6op Managing Customer Relationships (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721413A Yrityksen liikesuhteiden hallinta ole suoritettu tai suorittaa yhden perus tai aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, esim. Johdon laskentatoimi ja/tai vaihtoehtoisesti suorittaa 1 4 op 'Muut markkinoinnin opinnot', kun perusopintoja on suoritettu 21 24 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken markkinoinnin aineopintojen suorittaminen, suorittaa pääaineen kandidaatin tutkielman (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että tutkielma mukaan luettuna vähintään 35 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724205A 5op Jakelukanavat ja kaupan ketjuliiketoiminta (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721704P Business Logistics tai 721428A Kaupan ketjuliiketoiminta ole 724206A 5op Strategic Marketing Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721412P Tuote ja markkinastrategiat ole 721434S 6op Selling and Sales Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721415A Industrial Sales Management ole suoritettu 721435S 6op Market Analysis and Business Intelligence (edellyttäen, ettei opintojaksoja 721417A Markkinointitutkimus tai 721063A Tutkimusmenetelmät ole suoritettu 721436S 6op Brand Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721427A Brändijohtaminen ole suoritettu 721433S 6op Consumer Behavior (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721419P Kuluttajakäyttäytyminen ole suoritettu 721432S 6op Managing Customer Relationships (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721413A Yrityksen liikesuhteiden hallinta ole suoritettu 721241A 5op Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, esim. Management Control ja/tai vaihtoehtoisesti suorittaa 1 4 op 'Muut markkinoinnin opinnot', kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pitkää sivuainetta suorittava opiskelija, jolla on kesken markkinoinnin aineopintojen suorittaminen, suorittaa ko. oppiaineen *seminaarin (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja vähintään 25 op:n verran (*35 op., jos opiskelija haluaa korvata seminaarin suorittamalla 10 op. muita ko. oppiaineen opintoja).
724205A 5op Jakelukanavat ja kaupan ketjuliiketoiminta (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721704P Business Logistics tai 721428A Kaupan ketjuliiketoiminta ole 724206A 5op Strategic Marketing Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721412P Tuote ja markkinastrategiat ole 721434S 6op Selling and Sales Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721415A Industrial Sales Management ole suoritettu 721435S 6op Market Analysis and Business Intelligence (edellyttäen, ettei opintojaksoja 721417A Markkinointitutkimus tai 721063A Tutkimusmenetelmät ole suoritettu 721436S 6op Brand Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721427A Brändijohtaminen ole suoritettu 721433S 6op Consumer Behavior (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721419P Kuluttajakäyttäytyminen ole suoritettu 721432S 6op Managing Customer Relationships (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721413A Yrityksen liikesuhteiden hallinta ole suoritettu 721472S 6 op Digital Marketing (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721472S Digitaalinen markkinointi ole suoritettu 721241A 5 op Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti suorittaa 1 4 op 'Muut markkinoinnin opinnot', kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken markkinoinnin syventävien opintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että syventäviä opintoja on suoritettuna vähintään 30 op:n verran. 721460S 6 op 721462S 6 op Marketing Theory (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721460S Markkinoinnin teoriat ole suoritettu Business Networks (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721462S Verkostojen teoria ole suoritettu sekä lisäksi 18 op. seuraavista: 721472S 6 op Digital Marketing (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721472S Digitaalinen markkinointi ole suoritettu 721471S 6 op Service Marketing and Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721471S Current Issues in Service Marketing ole suoritettu 721414S 6 op Purchasing and Supplier Relationships (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721414S Purchasing and Supplier Relationships ole suoritettu 721675S 6 op Supply Chain Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721675S Supply Chain Management ole suoritettu 721434S 6 op Selling and Sales Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721415A Industrial Sales Management ole suoritettu 721435S 6 op Market Analysis and Business Intelligence (edellyttäen, ettei opintojaksoja 721417A Markkinointitutkimus tai 721063A Tutkimusmenetelmät ole suoritettu 721436S 6 op Brand Management (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721427A Brändijohtaminen ole suoritettu 721433S 6 op Consumer Behavior (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721419P Kuluttajakäyttäytyminen ole suoritettu 721432S 6 op Managing Customer Relationships (edellyttäen, ettei opintojaksoa 721413A Yrityksen liikesuhteiden hallinta ole suoritettu 721070S 6 op Globally Responsible Business
TAI yksi näistä kursseista 721540S 6 op Global Business Designing 721559S 6 op Venture Growth Strategies 723038S 6 op MNE s, JV s and M&A s 721541S 6 op Legal issues in International Business and Innovation
5.d Rahoitus Pää tai sivuaineopiskelija, jolla on kesken rahoituksen perusopintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että vähintään 25 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724108P 5op 724109P 5op 724207A 5op 724208A 5op 721957S 6op 721963S 6op 721960S 6op Rahoitusmarkkinat Investointipäätökset (edellyttäen, että opintojaksoa 721178P Investointi ja rahoitussuunnittelu ei ole Rahoituspäätökset (edellyttäen, että opintojaksoa 721178P Investointi ja rahoitussuunnittelu ei ole suoritettu aiemmin, luennoidaan lv. 2015 2016) Portfolio Theory (edellyttäen, että opintojaksoa 721361P Sijoittajan investointiteoria ei ole Fundamentals of Finance Corporate Finance (edellyttäen, että opintojaksoa 721922A Theory of Corporate Finance ei ole suoritettu Financial Risk Management (edellyttäen, että opintojaksoa 721198A Derivative Securities ei ole tai suorittaa yhden perus tai aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun perusopintoja on suoritettu 21 24 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken rahoituksen aineopintojen suorittaminen, suorittaa pääaineen kandidaatin tutkielman (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että tutkielma mukaan luettuna vähintään 35 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724208A 5op 721958S 6op 721961S 6op 721137S 6op 721190S 6op 721383S 6op 721956S 6op 721241A 5op 721957S 6op 721963S 6op 721960S 6op Portfolio Theory (edellyttäen, että opintojaksoa 721361P Sijoittajan investointiteoria ei ole Empirical Research in Finance I Entrepreneurial Finance (edellyttäen, että opintojaksoa 721371A Entrepreneurial Finance ei ole International Financial Reporting (edellyttäen, että opintojaksoa 721170A Financial Analysis and Firm Valuation ei ole Advanced Firm Valuation (edellyttäen, että opintojaksoa 721190S Advanced Firm Valuation ei ole Asset Pricing (edellyttäen, että opintojaksoa 721383S Asset Pricing ei ole Alternative Investments (edellyttäen, että opintojaksoa 721956S Alternative Investments ei ole Harjoittelu Fundamentals of Finance Corporate Finance (edellyttäen, että opintojaksoa 721922A Theory of Corporate Finance ei ole suoritettu Financial Risk Management (edellyttäen, että opintojaksoa 721198A Derivative Securities ei ole tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pitkää sivuainetta suorittava opiskelija, jolla on kesken rahoituksen aineopintojen suorittaminen, suorittaa ko.
oppiaineen *seminaarin (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja vähintään 25 op:n verran (*35 op., jos opiskelija haluaa korvata seminaarin suorittamalla 10 op. muita ko. oppiaineen opintoja). 724208A 5op 721961S 6op 721128S 6op 721137S 6op 721190S 6op 721383S 6op 721956S 6op 721962S 6op 721954S 6op 721241A 5op Portfolio Theory (edellyttäen, että opintojaksoa 721361P Sijoittajan investointiteoria ei ole Entrepreneurial Finance (edellyttäen, että opintojaksoa 721371A Entrepreneurial Finance ei ole Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S ei ole International Financial Reporting (edellyttäen, että opintojaksoa 721170A Financial Analysis and Firm Valuation ei ole Advanced Firm Valuation (edellyttäen, että opintojaksoa 721190S Advanced Firm Valuation ei ole Asset Pricing (edellyttäen, että opintojaksoa 721383S Asset Pricing ei ole Alternative Investments (edellyttäen, että opintojaksoa 721956S Alternative Investments ei ole International Finance Financial Econometrics (edellyttäen, että opintojaksoa 721954S Financial Econometrics ei ole Harjoittelu tai suorittaa yhden aineopintojakson muusta pääaineesta uudesta kandidaattiohjelmasta, ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken rahoituksen syventävien opintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että syventäviä opintoja on suoritettuna vähintään 30 op:n verran. 721128S 6op 721962S 6op 721954S 6op 721952S 6op 721959S 6op 721070S 6op 721958S 6op 721961S 6op 721383S 6op 721956S 6op Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S Corporate Governance ei ole International Finance Financial Econometrics (edellyttäen, että opintojaksoa 721954S Financial Econometrics ei ole Portfolio Management (edellyttäen, että opintojaksoa 72152S Portfolio Management ei ole Empirical Research in Finance II Globally Responsible Business Empirical Research in Finance I Entrepreneurial Finance (edellyttäen, että opintojaksoa 721371A Entrepreneurial Finance ei ole Asset Pricing (edellyttäen, että opintojaksoa 721383S Asset Pricing ei ole Alternative Investments (edellyttäen, että opintojaksoa 721956S Alternative Investments ei ole
5.e Taloustiede Pää tai sivuaineopiskelija, jolla on kesken taloustieteen perusopintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että vähintään 25 op:n verran opintoja tulee täyteen. 724110P 5op Taloustieteen perusteet (edellyttäen, että opintojaksoa 721211P Taloustieteen perusteet TAI 721210P Liike elämän taloustiede ei ole sekä 4 seuraavista: 724111P 5op Suomen talous ja talouspolitiikka 724209A 5op Rahatalous (edellyttäen, että opintojaksoa 721115P Raha ja pankkiteoria ei ole suoritettu aiemmin, luennoidaan lv. 2015 2016) 724210A 5op Global Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721218A Kansainvälisen talouden perusteet ei ole 724108P 5op Rahoitusmarkkinat 724109P 5op Investointipäätökset (edellyttäen, että opintojaksoa 721178P Investointi ja rahoitussuunnittelu ei ole 721002A 5op Muita taloustieteen opintoja (2014 2015: Taloustieteen oppihistoria, edellyttäen, että opintojaksoa 721313P Taloustieteet oppihistoria ei ole Pääaineopiskelija, jolla on kesken taloustieteen aineopintojen suorittaminen, suorittaa pääaineen kandidaatin tutkielman (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että tutkielma mukaan luettuna vähintään 35 op:n verran opintoja tulee täyteen. 721345S 6op Intermediate Microeconomics (edellyttäen, että opintojaksoa 721216A Mikrotaloustieteen perusteet ei ole 721346S 6op Intermediate Macroeconomics (edellyttäen, että opintojaksoa 721215A Makrotaloustieteen perusteet ei ole 721338S 6op Mathematical Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721220A Matemaattinen taloustiede ei ole sekä 2 seuraavista: 724209A 5op Rahatalous (edellyttäen, että opintojaksoa 721115P Raha ja pankkiteoria ei ole suoritettu aiemmin, luennoidaan lv. 2015 2016) 724210A 5op Global Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721218A Kansainvälisen talouden perusteet ei ole 721334S 6op Environmental Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721248A/721334S Ympäristö ja luonnonvaratalous ei ole 721333S 6op Industrial Organization (edellyttäen, että opintojaksoa 721247A Kilpailuanalyysi tai 721333S Kilpailuanalyysin jatkokurssi ei ole 721344S 6op Urban and Regional Economics (luennoidaan lv. 2015 2016) 721241A 5op Harjoittelu 724207A 5op Rahoituspäätökset (edellyttäen, että opintojaksoa 721178P Investointi ja rahoitussuunnittelu ei ole suoritettu aiemmin, luennoidaan lv. 2015 2016) 724208A 5op Portfolio Theory (edellyttäen, että opintojaksoa 721361P Sijoittajan investointiteoria ei ole suoritettu aiemmin) 721002A 5op Muita taloustieteen opintoja (2014 2015: Taloustieteen oppihistoria, edellyttäen, että opintojaksoa 721313P Taloustieteet oppihistoria ei ole
ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pitkää sivuainetta suorittava opiskelija, jolla on kesken taloustieteen aineopintojen suorittaminen, suorittaa ko. oppiaineen *seminaarin (10 op.). Lisäksi hän valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja vähintään 25 op:n verran (*35 op., jos opiskelija haluaa korvata seminaarin suorittamalla 10 op. muita ko. oppiaineen opintoja). 721345S 6op Intermediate Microeconomics (edellyttäen, että opintojaksoa 721216A Mikrotaloustieteen perusteet ei ole 721346S 6op Intermediate Macroeconomics (edellyttäen, että opintojaksoa 721215A Makrotaloustieteen perusteet ei ole 721338S 6op Mathematical Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721220A Matemaattinen taloustiede ei ole sekä 2 seuraavista: 724209A 5op Rahatalous (edellyttäen, että opintojaksoa 721115P Raha ja pankkiteoria ei ole suoritettu aiemmin, luennoidaan lv. 2015 2016) 724210A 5op Global Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721218A Kansainvälisen talouden perusteet ei ole 721334S 6op Environmental Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721248A/721334S Ympäristö ja luonnonvaratalous ei ole 721333S 6op Industrial Organization (edellyttäen, että opintojaksoa 721247A Kilpailuanalyysi tai 721333S Kilpailuanalyysin ei ole 721344S 6op Urban and Regional Economics (luennoidaan lv. 2015 2016) 721241A 5op Harjoittelu 724207A 5op Rahoituspäätökset (edellyttäen, että opintojaksoa 721178P Investointi ja rahoitussuunnittelu ei ole suoritettu aiemmin, luennoidaan lv. 2015 2016) 724208A 5op Portfolio Theory (edellyttäen, että opintojaksoa 721361P Sijoittajan investointiteoria ei ole suoritettu aiemmin) 721002A 5op Muita taloustieteen opintoja (2014 2015: Taloustieteen oppihistoria, edellyttäen, että opintojaksoa 721313P Taloustieteet oppihistoria ei ole ja/tai vaihtoehtoisesti pyytää 1 4 op itsenäisen esseen, kun aineopintoja on suoritettu 31 34 op. Pääaineopiskelija, jolla on kesken taloustieteen syventävien opintojen suorittaminen, valitsee seuraavista opintojaksoista opintoja siten, että syventäviä opintoja on suoritettuna vähintään 30 op:n verran. 721320S 6op Economic Theory I (edellyttäen, että opintojaksoa 721320S Mikrotaloudellinen analyysi ei ole suoritettu aiemmin) 721310S 6op Economic Theory II (edellyttäen, että opintojaksoa 721310S Makrotaloudellinen analyysi ei ole sekä 3 seuraavista: 721342S 6op Game Theory (edellyttäen, että opintojaksoa 721342S Peliteorian perusteet ei ole 721070S 6op Globally Responsible Business 721333S 6op Industrial Organization (edellyttäen, että opintojaksoa 721247A Kilpailuanalyysi tai 721333S Kilpailuanalyysin jatkokurssi ei ole suoritettu aiemmin ) 721334S 6op Environmental Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721248A/721334S Ympäristö ja luonnonvaratalous ei ole
721344S 6op Urban and Regional Economics (luennoidaan lv. 2015 2016) 721317S 6op International Economics (edellyttäen, että opintojaksoa 721317S Kansainvälinen talous ei ole suoritettu aiemmin) 721962S 6op International Finance 721128S 6op Corporate Governance (edellyttäen, että opintojaksoa 721128S Corporate Governance ei ole suoritettu aiemmin) 721954S 6op Financial Econometrics (edellyttäen, että opintojaksoa 721954S Financial Econometrics ei ole suoritettu aiemmin) 721961S 6op Entrepreneurial Finance (edellyttäen, että opintojaksoa 721371A Entrepreneurial Finance ei ole 5.f Yritysjuridiikka Yritysjuridiikan sivuaine 25 op. koostuu lukuvuodesta 2014 2015 alkaen seuraavista opintojaksoista 724610P Sopimus ja yhteisöoikeus, 5 op. 724611P Markkinointioikeus, 5 op. 724612P Työoikeus, 5 op. 724613P Vero oikeus I, 5 op. 724614P Vero oikeus II, 5 op. ent. 721610A 7 op. ent. 721420A 7 op. ent. 721614A 7 op. ent. 721611A Vero oikeus 7 op. (voi suorittaa edeltävistä opinnoista riippumatta) Huom. Lapin yliopistosta luennoidaan normaaliin tapaan yritysjuridiikan aineopintokokonaisuus (kursseja ei järjestetä joka vuosi, seuraa aikatauluja Oodissa). 5.g Menetelmäopinnot Vanhan rakenteen mukainen kurssi: Korvaava kurssi: 721063A Tutkimusmenetelmät 8 op. 721064S Methods in Business Research 6 op. Huom. Lisäksi kurssia 721435S Market Analysis and Business Intelligence 6 op. suositellaan erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneet kvantitatiivisista menetelmistä (edellyttäen, ettei opintojaksoja 721417A Markkinointitutkimus tai 721063A Tutkimusmenetelmät ole suoritettu. 721060A Ekonometrian perusteet 5 op. 721066S Principles of Econometrics 6 op. Matematiikka ja tilastotiede 802107P Talousmatematiikka, 4 op. ja 802152P Matematiikan perusteet taloustieteilijöille Ia, 4 op. 802158P Matematiikkaa kauppatieteilijöille, 7 op.: Uusi kurssi suoritetaan, jos molemmat vanhoista kursseista on suorittamatta. Jos vain toinen vanhoista kursseista on suorittamatta, sen voi suorittaa toistaiseksi vanhan muotoisena esimerkiksi o kesäopintona kesällä 2014* o avoimen yliopiston kurssina lukuvuoden 2014 2015 aikana* o tenttimällä lukuvuoden 2014 2015 aikana o ongelmatapauksissa ole yhteydessä yhteyshenkilöön (alla)
* Järjestetään, kun osallistujia ilmoittautuu riittävästi. 802153P Matematiikan perusteet taloustieteilijöille Ib, 4 op. 802159P Analyysin perusteet kauppatieteilijöille, 5 op. 800118P Matematiikan perusteet taloustieteilijöille II, 7 op. 802160P Matriisit ja optimointi kauppatieteilijöille, 5 op (Huomio. Ennen tätä kurssia on joko 802153P MPTT1b tai 802159P Analyysin perusteet kauppatieteilijöille oltava suoritettuna) 806109P Tilastotieteen perusmenetelmät I, 9 op. 806116P Tilastotiedettä kauppatieteilijöille, 5 op. Lisäksi kurssia 806117P Jatkuvan vastemuuttujan analyysi (5op) suositellaan niille, jotka ovat kiinnostuneita kvantitatiivisesta tutkimuksesta. Tarjolla vanhan mallisena kurssina myös kesäopintona 2014 (jos riittävästi ilmoittautuneita). Lisätiedot matematiikan ja tilastotieteen opinnoista: Tero Vedenjuoksu, matemaattisten tieteiden laitos.