OIKEUSMINISTERIÖ 28.9.2007 Lainvalmisteluosasto Lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen Arviomuistio mahdollisista lainsäädäntötarpeista ns. pikaluottoihin liittyvien ongelmien ehkäisemiseksi 1. Johdanto Pikaluotoilla tarkoitetaan tyypillisesti summaltaan pieniä, alle kolmen kuukauden pituisia kulutusluottoja, joita tarjotaan matkapuhelimen välityksellä tai Internetissä ja joiden saamiseksi ei edellytetä vakuuksia. Usein niiden määrä on 100 200 ja lainaaika 14 päivää. Pikaluotoissa luoton hinta ilmoitetaan usein koron sijasta käsittely- ja toimituskuluina, joiden määrä muunnettuna todelliseksi vuosikoroksi voi kohota hyvin korkeaksi. Tässä muistiossa käsitellään tilastotietojen ja lainsäädännön yleisesittelyn jälkeen pikaluottoihin liittyneitä ongelmia, vaihtoehtoja niiden ratkaisemiseksi ja mahdollisia lainsäädäntötoimenpiteitä. Kauppa- ja teollisuusministeriö on valmistelemassa yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa erillistä muistiota tarpeesta edellyttää pikaluottojen tarjoajilta rekisteröintiä tai toimilupaa ennen toiminnan aloittamista. 2. Tilastotietoa Suomen Pankin tilastojen mukaan Suomen rahalaitosten euromääräiset lainat kotitalouksille olivat vuoden 2006 lopussa määrältään 77,9 miljardia euroa. Kotitalouksille myönnettyjen lainojen kanta on kasvanut tällä vuosituhannella vuosittain. Asuntolainojen kanta on kasvanut jyrkimmin, mutta myös kulutusluottojen määrä on kasvanut voimakkaasti. Vuoden 2006 lopussa kulutusluottojen määrä oli 10,1 miljardia euroa, kun se vuoden 2002 lopussa oli 6,7 miljardia euroa. Luottokannan nopeasta kasvusta huolimatta suomalaiset ovat edelleen vähävelkaisempia kuin useimpien muiden Euroopan maiden kuluttajat. Tarkempia tietoja luottomääristä on liitteen 1 taulukossa. Pikaluottoja tarjoavat yritykset eivät ole Suomen Pankin tilastoissa tarkoitettuja rahalaitoksia, koska ne eivät rahoita toimintaansa talletuksilla, eikä niiden toiminnan laajuudesta ole muutoinkaan saatavissa tarkkoja tilastotietoja. Tiedossa on, että pikaluottoyritysten määrä on kasvanut viime aikoina voimakkaasti: syksyllä 2006 näitä yrityksiä oli Kuluttajaviraston tietojen mukaan noin 20, kun niitä nyt on tiettävästi liki 50. Rahoitustarkastuksen kesällä 2006 tekemän kyselyn mukaan suomalaisten pikaluottoyritysten asiakaskunta on pääosin 20 30-vuotiaita. Kauppa- ja teollisuusministeriön
2 syksyllä 2006 teettämä tutkimus koski 18 29-vuotiaita ja sen mukaan pikaluottoa otetaan mm. ruokaan, velkojen maksuun sekä juhlimiseen. Pikaluottoja käyttävät erityisesti pienituloiset, joiden oman talouden hallinta on vaikeutunut. Yli puolet pikaluottoon turvautuneista oli ottanut lyhytaikaista kertaluottoa useammin kuin kolmasti. Suomen Asiakastieto kerää tietoja velkomustuomioiden määrästä sekä jaottelee tuomiot yhdeksään luokkaan sen mukaan, minkä tyyppiseen saatavaan tuomio liittyy. Pikaluotot näyttäisivät kuuluvan luokkaan tili- ja kertaluotot, joiden osuus on kasvanut vuodesta 2005 alkaen tuntuvasti. Tämän luokan osuus velkomustuomioista oli vuonna 2005 18,2 %, kun se tammi-kesäkuussa 2007 oli 34,7 %. Tämän luokan sisällä näyttäisivät lisääntyneen myös pienet, alle 200 :n suuruiset luotot. Vuonna 2005 tällaisia pieniä luottoja koskevia tuomioita oli Suomen Asiakastiedon keräämien tietojen mukaan 2100 kpl, kun niitä tammi-syyskuussa 2006 oli 6800 kpl. Velkomustuomioiden kokonaismäärässä on tapahtunut alkuvuonna selvää nousua. Kesä-tammikuussa 2007 annettiin henkilöön kohdistuvia velkomustuomioita noin 66 000 kappaletta, kun niiden määrä vastaavana ajanjaksona vuosina 2001 2006 vaihteli 51 000:stä 57 000:ään. Eräissä käräjäoikeuksissa kasvu on ollut vielä jyrkempää. Esimerkiksi Turun käräjäoikeudessa summaarisia velkomustuomioita, jotka kuuluivat luokkaan velkasuhteeseen perustuvat saatavat, oli vuosina 2001 2005 reilut 3000 kappaletta vuodessa, vuonna 2006 noin 5700 kappaletta ja syyskuun 15. päivään mennessä kuluvana vuonna noin 5100 kappaletta. 3. Pikaluottoja koskeva lainsäädäntö pääpiirteittäin 3.1. Nykytilanne Keskeisimmät säännökset kulutusluottojen markkinoinnista ja kulutusluottosuhteesta sisältyvät kuluttajansuojalain (38/1978) 7 lukuun. Näitä säännöksiä sovelletaan pääsääntöisesti myös pikaluottoihin. Pikaluottoihin ei kuitenkaan sovelleta säännöksiä luoton todellisen vuosikoron ilmoittamisesta markkinoinnissa, ennen luottosopimuksen tekemistä annettavista tiedoista ja luottosopimuksen sisällöstä ja muodosta. Kuluttajansuojalain 7 luvun lisäksi pikaluottoja koskevat kuluttajansuojalain 6 a luvun säännökset rahoituspalvelujen etämyynnistä. Olennaisia ovat myös muun muassa korkolain (633/1982) ja saatavien perinnästä annetun lain (513/1999) säännökset. Suomessa ei ole elinkeino-oikeudellisia säännöksiä kulutusluottojen tarjoamisesta. Pikaluottojen tai muiden kulutusluottojen tarjoaminen ei edellytä toiminnan harjoittajalta ennakolta saatua toimilupaa tai rekisteröintiä. 3.2. Valmisteilla oleva uusi kulutusluottodirektiivi Neuvosto on hyväksynyt uutta kulutusluottodirektiiviä koskevan yhteisen kannan 20 päivänä syyskuuta 2007, ja alkamassa on nyt direktiiviehdotuksen toinen käsittely Euroopan parlamentissa. Käsittelystä odotetaan vaikeaa ja on mahdollista, että direktiivi hyväksytään lopullisesti vasta keväällä 2008.
3 Yhteisen kannan mukaan direktiivi ei koske pieniä, alle 200 :n suuruisia luottoja. Siten kunkin jäsenvaltion harkintaan jäisi, soveltaako se direktiivin säännöksiä myös pieniin luottoihin vai säätääkö se erityissäännöksiä näistä luotoista. 4. Esitettyjä ongelmia ja vaihtoehtoja niiden ratkaisemiksi Nykyiset säännökset Ongelma 1: Luottoja on otettu toisten henkilöiden nimissä. Erityisesti ongelmana on, että alaikäiset ottavat luottoja vanhempiensa matkapuhelimella. Luotonantajille ei ole lainsäädännössä asetettu nimenomaista velvollisuutta tunnistaa lainanhakija. Luotto- ja rahoituslaitoksilla sekä muilla rahanpesun estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa (68/1998) tarkoitetuilla ilmoitusvelvollisilla on kuitenkin rahapesun ja terrorismin rahoituksen estämiseksi, tutkimiseksi ja selvittämiseksi asetettu velvollisuus tunnistaa vakituiset asiakkaansa ja suuremmissa liiketoimissa myös muut asiakkaansa. Kuluttaja-asiamies on valvontatoiminnassaan edellyttänyt, että kaikki luotonantajat järjestävät luotonannon asianmukaisesti ja luotettavasti. Luotonantajan on erityisesti huolehdittava siitä, että järjestelmä on riittävän turvallinen yleisten väärinkäyttötilanteiden estämiseksi eikä vaaranna yleisesti kuluttajien oikeusturvaa esimerkiksi siten, että lainaa saa käyttämällä toisen henkilön matkapuhelinta ja tämän henkilötunnusta. Jos järjestelmä ei ole riittävän turvallinen väärinkäyttötilanteiden estämiseksi, luotonantaja kantaa kuluttaja-asiamiehen mukaan riskin väärinkäytöstä. Myös tietosuojavaltuutettu on edellyttänyt, että luotonantajien on tunnistettava asiakkaansa, jotta käsiteltävien henkilötietojen virheettömyys voitaisiin varmistaa henkilötietolain (523/1999) 8 :ssä edellytetyllä tavalla. Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) mukaan pääsääntönä on, että alaikäisellä tai muulla vajaavaltaisella ei ole oikeutta tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia. Poikkeuksen muodostavat sellaiset oikeustoimet, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä. Oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei edes summaltaan vähäisen luoton ottamista ole pidettävä laissa tarkoitettuna vähäisenä oikeustoimena, joka vajaavaltaisella olisi oikeus tehdä. Jos vajaavaltaisen edunvalvoja tai vajaavaltainen itse täysivaltaiseksi tultuaan ei hyväksy oikeustointa eli tässä tapauksessa luottosopimusta, luottosopimus ei sido vajaavaltaista. Suoritukset on tällöin molemminpuolisesti palautettava tai, ellei tämä ole mahdollista esimerkiksi sen vuoksi, että suoritus ei enää ole tallella, osapuolten tulee korvata suorituksen arvo. Vajaavaltaisen korvausvelvollisuutta on kuitenkin helpotettu siten, että vajaavaltainen on velvollinen suorittamaan korvausta enintään sen määrän, mikä on käytetty hänen kohtuulliseen elatukseensa tai mikä on muutoin tullut hänen hyödykseen. Säännöstä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 146/1998 vp) ei selvitetä tarkemmin sitä, mitä muutoin on tullut hänen hyödykseen tarkoittaa, eikä tiettävästi myöskään tuomioistuinkäytäntöä säännöksestä ole. Kuluttajavalituslautakunnan rat-
4 kaisusuosituksessa on katsottu opintolainan tulleen alaikäisen hyödyksi. Vanhempien mahdollisuutta vedota tähän säännökseen on käytännössä vaikeuttanut myös se, että alaikäinen on luoton saadakseen yleensä käyttänyt vanhempiensa henkilötietoja. Johtopäätöksiä Lainanhakijan luotettava tunnistaminen ja sen varmistaminen, että sopimusosapuolena ei ole alaikäinen, on tärkeää. Tämän velvoitteen korostamiseksi on syytä säätää luotonantajalle nimenomainen velvollisuus tunnistaa luotettavasti lainanhakija. Riittävää ei ole pelkästään matkapuhelimen liittymätietojen ja henkilötunnuksen avulla tapahtuva lainanhakijan henkilöllisyyden varmistaminen. Edellyttämällä riittävien luotettavien tunnistamismenetelmien käyttämistä voidaan myös estää se, että alaikäiset pystyvät käyttämään vanhempiensa henkilötietoja luoton saamiseksi. Lainsäädäntötoimien ohella on tarpeen selvittää käytännön mahdollisuuksia edistää luotettavien sähköisten tunnistamismenetelmien, kuten Tupas-tunnistamispalvelun, käyttöönottoa pikaluottoja tarjottaessa. Tupas-tunnistamispalvelun käyttöä on vaikeuttanut sen saatavuudessa esiintyneet ongelmat. Suoritusten palauttamiseen käytännössä liittyneiden ongelmien vuoksi on syytä selvittää tarkemmin, ovatko holhoustoimilain asiaa koskevat säännökset riittävän selkeät ja voidaanko niiden toimivuutta parantaa. Nykyiset säännökset Ongelma 2: Lainanhakija ei voi vaivatta vertailla pikaluoton hintaa muiden luottojen hintaan Kuluttajansuojalain 7 luvun mukainen velvollisuus ilmoittaa luoton todellinen vuosikorko markkinoinnissa ei koske pieniä luottoja eikä lyhytaikaisia, alle kolmen kuukauden pituisia luottosopimuksia. Taloudenhallinnan neuvottelukunta on antanut marraskuussa 2006 suosituksen todellisen vuosikoron ilmoittamisesta luoton markkinoinnissa myös silloin, kun laki ei siihen velvoita. Kuluttajavirastosta saatujen tietojen mukaan osa yrityksistä on alkanut ilmoittaa luoton todellisen vuosikoron myös pikaluotoissa, mutta kattavasti suositusta ei noudateta. Johtopäätöksiä Todellisen vuosikoron tarkoituksena on kertoa yhdellä luvulla luotosta aiheutuvista kokonaiskustannuksista ja helpottaa siten eri luottotuotteiden vertailua. On syytä laajentaa velvollisuus kertoa markkinoinnissa luoton todellinen vuosikorko koskemaan myös pieniä ja lyhytaikaisia luottosopimuksia, koska näissä luottosopimuksissa luoton hinta muodostuu usein käsittely- ja toimituskustannuksista koron sijasta, mikä on omiaan vaikeuttamaan vertailua muihin luottotuotteisiin. Näin voidaan edesauttaa sitä, että kuluttajien päätökset luoton ottamisesta perustuvat asiallisiin tietoihin.
5 Jos laajennus tehdään, on harkittava, onko tarkoituksenmukaista käyttää todellisen vuosikoron laskemisessa kulutusluottodirektiiviin sisältyvää kaavaa vai onko sitä syytä jotenkin mukauttaa. Nykyiset säännökset Ongelma 3: Luotoista perittävät korot ja muut kulut ovat korkeita sekä luottoaikana että luoton maksun viivästyessä Luoton hintaa (ns. juoksukorkoa ja muita kuluja) ei Suomessa säännellä. Toimintaan voidaan kuitenkin periaatteessa puuttua rikoslain kiskontaa ja kuluttajansuojalain kohtuuttomia sopimusehtoja koskevien säännösten nojalla. Kiskonnasta on rikoslain 36 luvun 6 :n mukaan tuomittava se, joka luotonannossa ottaa tai edustaa itselleen tai toiselle korkoa tai muuta taloudellista etua, joka huomattavasti ylittää julkisen valvonnan alaisten rahalaitosten vastaavassa luotonannossa ottaman tavanomaisen koron. Pikaluottojen korkoa ja kuluja pitäisi siis verrata pankkien tarjoamiin vastaavankestoisiin ja suuruisiin luottoihin. Koska pankit tai muut säännöksessä tarkoitetut rahoituslaitokset eivät tiettävästi tarjoa pikaluottojen kaltaisia luottoja, on säännöksen soveltaminen ongelmallista. Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 :n mukaan sopimusehtoa voidaan sovitella, jos se on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Oikeuskäytäntöä säännöksestä ei ole. Kulutusluottoihin liittyville viivästyskoroille on asetettu korkolain 4 :ssä yläraja, jota korkeampaa viivästyskorkoa ei kuluttajalta voida periä. Poikkeuksen muodostavat ainoastaan tapaukset, joissa velan juoksukorko on korkeampi kuin lakisääteinen viivästyskorko. Tällöinkään luotonjärjestelypalkkiota tai muita kertaluonteisia palkkioita, esimerkiksi pikaluotoissa tyypillisesti perittäviä käsittely- ja toimituskuluja, ei voida velan maksun viivästyessä muuntaa juoksukoroksi ja niiden perimistä jatkaa viivästysaikana. Viivästyskorkoa voidaan yksittäistapauksessa sovitella. Sovittelumahdollisuus koskee myös sellaisia tapauksia, joissa korkea viivästyskorko johtuu korkeasta juoksukorosta. Lainsäädäntö eräissä muissa maissa Jäljempänä selvitetään taustaksi korkosääntelyä Ranskassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Ranskassa ja Saksassa on voimassa korkokatto ja korkokaton asettamista harkittiin myös Isossa-Britanniassa, mutta tehdyn selvityksen perusteella siitä säätämisestä päätettiin luopua. Näissä maissa ei ole markkinoilla Suomessa tarjotun kaltaisia pikaluottoja. Iso-Britanniassa tosin tarjotaan pieniä luottoja kotimyyntinä. Ranskassa luoton todellinen vuosikorko saa olla enintään 33 % suurempi kuin se luoton keskimääräinen korko, jonka Ranskan keskuspankki neljännesvuosittain määrittää. Luottomäärästä ja -tyypistä riippuen enimmäiskoron määrä vaihteli vuoden 2006 ensimmäisenä vuosineljänneksenä 8,40 %:sta 20,21 %:iin. Ranskassa on käytössä laaja todellisen vuosikoron määritelmä: lähtökohtaisesti kaikki pakolliset maksut on otetta-
6 va huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa. Myös viivästysseuraamukset on määritelty laissa. Sääntely ei ole kuitenkaan kattavaa, vaan kuluttajalta voidaan lain enimmäismääristä huolimatta periä esimerkiksi eräitä hallinnollisia kuluja. Saksassa enimmäiskorkoa ei ole asetettu laissa, mutta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan korko saa olla enintään kaksinkertainen verrattuna kyseisen luottotyypin keskimääräiseen korkoon. Saksan keskuspankki julkaisee kuukausittain kunkin luottotyypin keskimääräisen koron. Kotitalouksille tarjottavissa luotoissa erotellaan kaksi luottotyyppiä, kulutusluotot ja luotolliset käyttelytilit. Esimerkiksi vuonna 2006 korkokatto oli korkeimmillaan 21,6 %. Lähtökohtaisesti kaikki pakolliset maksut on otettava huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa. Käytännössä kuitenkin eräitä tyypillisiä kuluja ei oteta laskennassa huomioon eivätkä nämä kulut siten ole korkosääntelyn piirissä. Myös viivästyskorolle on asetettu lakisääteinen yläraja. Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan korkokatto on johtanut Ranskassa ja Saksassa luottojen hinnoittelurakenteen muuttumiseen. Koska korkoa ei voida periä yli enimmäismäärän, hintapaine on kohdistunut sääntelyn yksityiskohdista riippuen joko liitännäisistä palveluista perittäviin maksuihin taikka viivästystapauksissa perittäviin maksuihin. Samoin korkosääntely on tutkimuksen mukaan johtanut siihen, että osa kuluttajista syrjäytyy luottomarkkinoilta. Lisäksi korkokattosääntely vähentää markkinoilla olevien luottotuotteiden määrää. Esimerkiksi Saksassa summaltaan pienten luottojen tarjonta on vähäistä. Tutkimuksessa todettiin myös, että Saksassa ja Ranskassa on laajemmat pimeät luottomarkkinat kuin Isossa-Britanniassa, jossa korkosääntelyä ei ole. Eräitä perustuslakiin liittyviä näkökohtia Korkosääntelyä on valtiosääntöoikeudellisesti arvioitava ennen muuta omaisuudensuojaa koskevan perustuslain 15 :n kannalta. Perusoikeutta rajoittavan tai siihen puuttuvan sääntelyn tulee olla perusteiltaan hyväksyttävää ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa sekä välttämätöntä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Lisäksi sääntelyn on oltava oikeasuhtaista niin, että perusoikeuteen puuttuminen ei saa johtaa yksilön kannalta kohtuuttomiin lopputuloksiin. Perustuslakivaliokunta on käsitellyt omaisuudensuojaa hintojen vahvistamisen yhteydessä muun muassa lausunnoissaan PeVL 32/2004 vp (teleyritykset), PeVL 36/2004 vp (sähköyritykset) ja 31/2006 vp (taksiliikenteen harjoittaminen). Sähkö- ja teleyritysten omistajille ehdotetuilla rajoituksilla ja velvoitteilla on pyritty turvaamaan tai luomaan kilpailuedellytyksiä, ja ne katsottiin perustuslainmukaiseksi ottaen huomioon kysymyksessä olevan omaisuuden ja markkinoiden erityisluonne. Taksiliikenteen osalta merkityksellisenä pidettiin sitä, että kysymys on erityislaatuisesta liiketoiminnasta, jossa asiakkaalla ei yleensä ole etukäteen mahdollista valita vapaasti palvelun tarjoajaa ja tehdä palveluja koskevia hintavertailuja. Perustuslakivaliokunta on käsitellyt velkojien omaisuudensuojaa muun muassa viivästyskorkolain (PeVL 5/2002 vp), velkajärjestelylain (PeVL 33/2002 vp) ja perintälain (PeVL 27/2004 vp) muuttamisen yhteydessä. Näissä kaikissa lausunnoissa katsottiin, että velallisten selviytymismahdollisuuksien edistäminen on perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste puuttua velkojan varallisuusarvoisiin oikeuksiin. Viivästyskorkosääntelyn oikeasuhtaisuutta harkitessaan perustuslakivaliokunta piti mer-
7 kityksellisenä sitä, että sääntely kohdistui nimenomaan viivästyskorkoon eikä kysymys ollut sopimuksen varsinaiseen ydinsisältöön kuuluvasta sellaisesta ehdosta, jonka perusteella velkojan tuotto-odotukset tyypillisesti määräytyvät. Johtopäätöksiä Korkosääntelyn vaikutusten arviointi on vaikea ja monitahoinen kysymys. Etuna sääntelyssä olisi selkeys ja se, että joissakin tapauksissa yksittäisten kuluttajien maksama korko alentuisi. Toisaalta korkokaton asettamisella olisi todennäköisesti joukko epätoivottavia vaikutuksia. Hintarakenteet voisivat muuttua vähemmän läpinäkyviksi, osa heikommassa asemassa olevia kuluttajia saattaisi syrjäytyä luottomarkkinoilta ja markkinoilla olevien luottotuotteiden määrä voisi vähentyä. Onkin tarkoituksenmukaista, että pikaluottojen korkeisiin hintoihin pyritään ainakin ensi vaiheessa puuttumaan muilla keinoilla kuin hintasääntelyllä, kuten parantamalla kuluttajan mahdollisuuksia vertailla erilaisten luottotuotteiden hintoja. Lisäksi rikoslain koronkiskontaa koskevien säännösten osalta on syytä selvittää, voitaisiinko perityn koron tai muun korvauksen asianmukaisuuden arvioimiseksi käyttää muuta vertailukohtaa kuin pankkien tai muiden julkisessa valvonnassa olevien rahalaitosten vastaavassa luotonannossa perimiä korkoja ja kuluja. Kuten edellä todettiin, tämä arviointikriteeri on ongelmallinen, koska julkisen valvonnan alaiset rahalaitokset eivät tiettävästi tarjoa pikaluottojen tyyppisiä luottoja. Viivästyskorkosääntelyyn ei tällä hetkellä liity pikaluottojen näkökulmasta välttämättömiä muutostarpeita. Näiden luottojen osalta on tärkeää, että luotonjärjestelypalkkiota tai muuta kertaluonteista palkkiota ei voida velan maksun viivästyessä muuntaa juoksukoroksi ja sen perimistä jatkaa viivästysaikana ja että viivästyskorkoa voidaan yksittäistapauksessa sovitella. Viivästyskoron enimmäismäärää koskevaa sääntelyä on kuitenkin syytä tutkia erikseen kaikkien kulutusluottojen osalta. Harkittavaksi tulee erityisesti se, onko perusteltua saada periä alun perin lyhytaikaiseksi tarkoitettua korkeaa juoksukorkoa maksun viivästyessä mahdollisesti pitkänkin aikaa. Ongelma 4: Luottosopimusta ei ole tehtävä kirjallisesti. Nykyiset säännökset ja valmisteilla oleva kulutusluottodirektiiviehdotus Kuluttajansuojalain 7 luvun mukainen velvollisuus tehdä luottosopimus kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla ja antaa kappale luottosopimuksesta kuluttajalle ei koske lyhytaikaisia luottoja. Poikkeuksen muodostavat sellaiset lyhytaikaiset luotot, joita voidaan käyttää luottokortin tai muun vastaavan tunnisteen avulla. Luottojen etämyyntiin sovellettaviksi tulevat kuluttajansuojalain 6 a luvun säännökset luotonantajan tiedonantovelvollisuudesta ennen sopimuksen tekemistä. Näitä säännöksiä sovelletaan myös lyhytaikaisiin luottosopimuksiin. Niiden mukaan kuluttajalle on annettava yksityiskohtaiset ennakkotiedot luotonantajasta, tarjottavasta rahoituspalvelusta, etäsopimuksesta ja oikeussuojakeinoista. Nämä ennakkotiedot ja sopimusehdot on annettava kuluttajalle kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa ne myös myöhemmin.
8 Kulutusluottodirektiiviehdotuksen mukainen tiedonantovelvollisuus ennen sopimuksen tekemistä sekä säännökset luottosopimuksessa edellytettävistä tiedoista koskevat pääsääntöisesti myös lyhytaikaisia, alle kolmen kuukauden pituisia luottosopimuksia. Ennakkotiedot on ehdotuksen mukaan annettava kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla ja myös luottosopimus on tehtävä tällä tavalla. Johtopäätöksiä Jos kulutusluottodirektiivi hyväksytään poliittisen yhteisymmärryksen mukaisesti, vaatimus sopimuksen tekemisestä kirjallisesti laajenee koskemaan myös lyhytaikaisia luottosopimuksia. Kansalliseen harkintaan jäisivät vain sellaiset lyhytaikaiset luottosopimukset, joissa luoton määrä on alle 200. Luottojen etämyynnissä kirjallisuusvaatimuksen laajentaminen koskemaan myös pienten luottosopimusten tekemistä aiheuttaisi luotonantajille kustannuksia tuomatta merkittävää lisähyötyä kuluttajansuojan kannalta, koska ennakkotiedot ja sopimusehdot on joka tapauksessa annettava kuluttajalle kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Mahdollinen lisähyöty rajoittuisi siihen, että kirjallisuusvaatimus yhdistettynä allekirjoitusvaatimukseen saattaisi estää jossain määrin harkitsematonta luotonottoa. Nykyiset säännökset Ongelma 5: Luottoja tarjotaan vuorokauden ympäri. Lainsäädäntö ei sisällä luotonannon aukioloaikoja koskevia nimenomaisia rajoituksia. Kuluttaja-asiamies on ohjeistuksessaan alalle todennut, että hyvä luotonantotapa edellyttää palveluajan rajoittamista sellaisiin kellonaikoihin, jotka eivät lisää harkitsematonta luotonottoa. Johtopäätöksiä Kuluttaja-asiamies on jo ohjeistuksellaan pystynyt muuttamaan luottojen myöntöaikoja asiallisemmiksi, mutta yöaikaan tapahtuvaa luoton myöntämistä ei ole kokonaan onnistuttu poistamaan: kauppa- ja teollisuusministeriön teettämän kyselytutkimuksen mukaan 7 % pikaluotoista myönnetään yöaikaan. Harkitsemattoman luotonoton vähentämiseksi vaikuttaisikin olevan perusteltua rajoittaa luoton myöntämistä myöhään illalla ja yöllä, esimerkiksi klo 21-6. Lisäksi on syytä harkita vastuullisia menettelyjä luottosuhteessa koskevan periaatteen lisäämistä kuluttajansuojalakiin. Tällaisen periaatteen nojalla kuluttajaviranomaiset voisivat puuttua vastaisuudessa mahdollisesti kehittyviin uusiin epäasiallisiin menettelyihin sekä luoton myöntämisessä että luottosuhteen kuluessa. Nykyisin vastuullista luotonantoa koskeva periaate sisältyy luottolaitoksia koskevaan hyvään pankkitapaan. Eräitä muita ongelmia Pikaluottotoimintaa on epäilty käytettävän rahanpesuun. Ongelmallisena on pidetty myös sitä, että toimijat alalla vaihtuvat nopeasti, minkä vuoksi valvontaviranomaisten
9 on vaikea tavoittaa luotonantajia. Keinoksi näiden ongelmien ratkaisemiseksi on esitetty rekisteröinnin tai toimiluvan edellyttämistä luotonantajilta. Näitä sääntelyvaihtoehtoja selvitetään edellä 1 jaksossa mainitun mukaisesti muistiossa, jota kauppa- ja teollisuusministeriö valmistelee yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa. 6. Yhteenveto Pikaluotot ovat uudehko tuote ja niiden markkinat ovat kasvaneet voimakkaasti lyhyessä ajassa. Pikaluottojen tarjonta on mahdollisesti vastannut piilevänä esiintyneeseen tarpeeseen saada lyhytaikaisia, pieniä kertaluottoja nopeasti ja vaivatta. Toisaalta niiden tarjonta on saattanut johtaa osan kuluttajista velkakierteeseen tai pahentaa heidän velkakierrettään. Lainsäädäntö- ja muiden toimenpiteiden tarpeen ja vaikuttavuuden arvioimiseksi on tarpeen saada tarkempaa tutkimustietoa pikaluottojen ottajista ja erityisesti niistä, jotka ovat joutuneet maksuvaikeuksiin näiden luottojen vuoksi. Oikeusministeriö on aloittanut neuvottelut Oikeuspoliittisen tutkimuskeskuksen kanssa tällaisen tutkimuksen käynnistämiseksi vuodenvaihteessa 2007-2008. Lainsäädäntö- ja muilla toimenpiteillä on huolehdittava siitä, että luotonantoon liittyvät menettelytavat ovat asianmukaiset ja että kuluttajat voivat perustaa päätöksensä asiallisiin ja vertailukelpoisiin tietoihin. Lisäksi on tärkeää, että epäasiallisesta menettelystä johtuvat sanktiot ovat tehokkaat. Tämän johdosta muutos- ja selvittämistarpeita liittyy ainakin seuraaviin säännöksiin: - kuluttajansuojalain 7 luvun säännökset kulutusluotoista, erityisesti liittyen lainanhakijan luotettavaan tunnistamiseen, velvollisuuteen ilmoittaa luoton todellinen vuosikorko pienissä luotoissa ja sen estämiseen, että luottoja myönnetään myöhään illalla tai yöllä; - rikoslain 36 luvun 6 kiskonnasta; - holhoustoimesta annetun lain 28, joka koskee suoritusten palautusvelvollisuutta ja - korkolain 4 :n 2 momentti viivästyskoron määrästä niissä tapauksissa, joissa velan juoksukorko on korkeampi kuin lakisääteinen viivästyskorko. Lakimuutosten valmistelemiseksi asetetaan laajapohjainen työryhmä. Lainsäädäntötoimenpiteillä ei voida ratkaista kaikkia pikaluottoihin liittyviä ongelmia. Pelkkä tieto esim. luoton kalleudesta ei vaikuta sellaisten kuluttajien käyttäytymiseen, joilla ei ole muita vaihtoehtoja rahan saamiseen välttämättömien hankintojen tekemiseen. Tällaisten kuluttajien aseman parantamiseksi on harkittava muita toimenpiteitä, esimerkiksi sosiaalisen luototuksen lisäämistä. Talous- ja velkaneuvonnan osalta olisi harkittava toimenpiteitä työn painopisteen suuntaamiseksi nykyistä enemmän velkaongelmien ennaltaehkäisyyn. Lisäksi on jatkettava valvontaviranomaisten tehostettuja toimia sen varmistamiseksi, että voimassa olevia säännöksiä noudatetaan täysimääräisesti.
10 LIITE Taulukko 1 Suomen Pankin tilastoja suomalaisten rahalaitosten kotitalouksille myöntämistä lainoista 31.12.200 6 Asuntolaina Kulutusluotot Muut lainat 55 307 10 423 12 225 30.6.2006 51 726 9 936 11 536 31.12.200 5 48 489 9 401 11 154 30.6.2005 44 997 8 839 10 363 31.12.200 4 41 543 8 053 10 425 30.6.2004 38 792 7 694 9 983 31.12.200 3 36 047 7 328 9 663 30.6.2003 33 513 6 890 9 285 31.12.200 2 31 246 6 706 8 808
11 Taulukko 2 Suomen Asiakastiedon tilastoja velkomustuomioista Taulukko 3 Suomen Asiakastiedon tilastoja velkomustuomioista luokiteltuna sen mukaan, minkä tyyppiseen saatavaan tuomio liittyy