LIPERIN TAIMI SUUNNISTUS RY. 1 Timintasäännöt 1.1.2014 1 Nimi, ktipaikka, perustamisaika ja kieli. Yhdistyksen nimi n Liperin Taimi Suunnistus ry Yhdistyksen ktipaikka n Liperin kunta. Yhdistys n perustettu marraskuun 25. päivänä vunna 2013 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seuran kieli n sumi. Seuran timinta-alueena n Liperi ympäristöineen. 2 Seuran tarkitus Seuran tarkituksena n edistää liikuntaa ja muuta siihen liittyvää kansalaistimintaa seuran timinta-alueella siten, että erilaisista lähtökhdista levilla henkilöillä n mahdllisuus harrastaa kunt- ja terveysliikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua liikuntaan liittyvää yhdistystimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti. 3 Tarkituksen tteuttaminen Tarkitustaan seura tteuttaa: 1. Tarjamalla: kunt- ja terveysliikuntaa kilpailutimintaa harjitus- ja valmennustimintaa hjaustimintaa liikuntatimintaa eri ikäryhmille, mlemmille sukupulille ja timintakyvyltään erilaisille ihmisille muuta vastaavaa timintaa, jnka tavitteena n edistää kansalaisten fyysistä ja henkistä timintakykyisyyttä ja hyvinvintia tiedtus- ja suhdetimintaa kulutustimintaa 2. Kiinnittämällä ehdtuksilla, anmuksilla ja alitteilla viranmaisten ja muiden yhteisöjen humita liikuntakysymyksiin sekä vaikuttamalla matimisesti liikunnan kehittämiseen ja tarpeellisten harjituspaikkjen ja -välineiden hankkimiseen ja hitamiseen. 3. Harjittamalla julkaisutimintaa 4. Edistämällä liikunnan avulla tasa-arva ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien mninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä. Timintansa tukemiseksi seura vi ttaa vastaan lahjituksia ja testamentteja, mistaa timintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä
LIPERIN TAIMI SUUNNISTUS RY. 2 hankkia varja järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, mistaen ja ylläpitäen urheilulaitksia, harjittaen kustannus- ja mnistustimintaa, majitus- ja ravitsemusliikettä ja bingtimintaa sekä välittäen jäsenilleen vitta tavittelematta urheiluvälineitä ja -asusteita. 4 Seuran jäsenyys Seura nudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, jiden jäsenenä se n. 5 Seuran jäsenet Seuran varsinaiseksi jäseneksi vi jhtkunta hyväksyä henkilön, jka situtuu nudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä. Kunniajäseneksi vi seuran kkus kutsua jhtkunnan esityksestä henkilön, jka n erittäin merkittävästi edistänyt seuran timintaa. Kunniajäsenen arv n elinikäinen. Kunniapuheenjhtajaksi vi seuran kkus kutsua seuran puheenjhtajana ansikkaasti timineen henkilön. Kunniapuheenjhtajan arv n elinikäinen. Kannattajajäseneksi vi seuran jhtkunta hyväksyä yksityisen henkilön ikeuskelpisen yhteisön, jka tukee seuran timintaa surittamalla vutuisen kertakaikkisen kannattaja-jäsenmaksun. Kannattajajäsenellä n puhe-, mutta ei ääniikeutta seuran kkuksissa. 6 Seurasta eraminen Jäsenellä n ikeus erta seurasta ilmittamalla siitä kirjallisesti jhtkunnalle sen puheenjhtajalle kka ilmittamalla ersta seuran kkuksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Er katstaan tapahtuneeksi heti, kun ilmitus n tehty, mutta erava jäsen n velvllinen surittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvitteet kuluvan kalenterivuden lppuun asti. 7 Jäsenen ernneeksi katsminen Jhtkunta vi katsa jäsenen ernneeksi seurasta, js jäsen n jättänyt kuusi kuukautta sitten erääntyneen jäsenmaksun maksamatta. 8 Jäsenen erttaminen ja muut kurinpittimet Jhtkunta vi erttaa jäsenen, js tämä n jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta, muuten ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvllisuuksiaan, timii vastin seuran tarkitusta timii törkeästi vastin urheilun eettisiä periaatteita. Seuran jäsen situtuu nudattamaan kullinkin vimassa levaa WADA:n ja Sumen Antidpingtimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidpingsäännöstöä ja Kansainvälisen lajiliitn antidpingsäännöstöjä sekä Kansainvälisen Olympiakmitean antidpingsäännöstöjä. Dpingrikkmukset ja seuran jäsenelle niistä määrättävät seuraamukset n määrätty edellä mainituissa antidpingsäännöstöissä. Dpingrikkmuksia vat: Kielletty aine näyttö kielletyn menetelmän käytöstä urheilijan elimistöstä tetussa näytteessä Kielletyn aineen menetelmän käyttö käytön yritys Kieltäytyminen dpingtestistä
LIPERIN TAIMI SUUNNISTUS RY. 3 Dpingvalvnnan välttely ja ilmitusvelvllisuuden laiminlyönti Dpingtestin manipulinti Dpingaineiden hallussapit Dpingaineiden ja menetelmien levittäminen Dpingin edistäminen Dpingrikkmuksesta vidaan määrätä seuraamuksena: Kilpailutulksen mitätöinti Urheilutapahtuman tulsten hylkääminen Urheilun timintakielt Kirjallinen varitus Seuran jäsen vi jutua krvaamaan dpingrikkmuksella aiheuttamansa vahingn seuralle ja kansalliselle lajiliitlle sekä kansainväliselle lajiliitlle. Urheilun eettisten periaatteiden vassta timintaa n: Urheilulle vieraiden aineiden käyttö Huumeiden ja dpingaineiden käyttö käytön edistäminen Julkinen häiritsevä esiintyminen alkhlin vaikutuksen alaisena Tupakan ja tupakkatutteiden käytön yhdistäminen urheilutilanteisiin Epäasiallinen käyttäytyminen kilpailu- ja harjitustilanteessa Väkivalta, törkeä kielenkäyttö ja epäasiallinen arvstelu, tumarin harhautus ja muu sääntökikkailu Urheiluhuijaus Kilpailutilan -välineiden manipulinti Tulksista etukäteen spiminen Vednlyönti Vednlyönti masta kilpailusta Lahjnta Tumareiden, kilpakumppaneiden, valmentajien timitsijiden lahjminen sen yritys tulksen manipulimiseksi Sukupulinen häirintä Urheilun eettisten periaatteiden vassesta timinnasta n seuraamuksena lajiliitn määräämä rangaistus sen mukaan kuin liitn säännöissä kilpailusäännöissä määrätään, kuitenkin enintään kahden vuden timintakielt.
LIPERIN TAIMI SUUNNISTUS RY. 4 Jhtkunta päättää myös muista kurinpittimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista, jllin nudatetaan asianmaisen lajin kansallisen liitn sääntöjä ja määräyksiä. Kansallinen lajiliitt, sen asemesta, sen lisäksi Kansainvälinen lajiliitt vi päättää seuran jäsenelle dpingrikkmuksesta määrättävästä seuraamuksesta ja muista kurinpittimista edellä mainituissa antidpingsäännöstöissä, säännöissä ja sääntöjä alemmanasteisissa määräyksissä vahvistetulla tavalla. Päätös tulee vimaan heti ja sen katstaan tulleen asianmaisen tietn viisi päivää sen jälkeen, kun päätös n lähetetty sille kirjatussa kirjeessä. Ertetulla ei le ikeutta vaatia takaisin seuralle surittamiaan maksuja. 9 Liittymis- ja jäsenmaksut Varsinaisilta jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vusitn seuran kkus. Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjhtajalta ei peritä maksuja. Jhtkunnalla n ikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen surittamisesta sekä nimetä jäsen ainaisjäseneksi, js hän n surittanut liittymis- ja jäsenmaksut ja llut seuran jäsenenä vähintään 60 vutta n surittanut kertakaikkisena surituksena 40 vuden jäsenmaksut n tehnyt seuralle humattavia urheilullisia, taludellisia muita palveluksia. Ainaisjäsen n vapaa jäsenmaksuvelvllisuuksista. 10 Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kkukset Seura pitää vusitn yhden varsinaisen kkuksen helmi-huhtikuussa. Kkuksen paikan ja tarkemman ajan määrää jhtkunta. Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen seuran kkukseen n julkaistava vähintään 14 päivää ennen kkusta sanmalehti-ilmituksella seuran varsinaisen kkuksen määräämässä lehdessä kirjallisena ilmituksena jäsenille seuran internetsivuilla lähettämällä kkuskutsu jäsenen ilmittamaan sähköpstiin 11 Seuran kkus Seuran kkuksen asiat 1. Avataan kkus
LIPERIN TAIMI SUUNNISTUS RY. 5 2. Valitaan kkukselle a. puheenjhtaja b. sihteeri c. kaksi pöytäkirjan tarkastajaa d. ääntenlaskijat 3. Tdetaan läsnä levat ääniikeutetut jäsenet 4. Tdetaan kkuksen laillisuus ja päätösvalsuus 5. Esitetään jhtkunnan laatima vusikertmus ja tilinpäätös sekä timinnantarkastajan antama timinnantarkastuskertmus 6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä jhtkunnalle ja muille vastuuvelvllisille 7. Päätetään mitkä liikunta- ja urheilulajit vat seuran hjelmassa tulevana timikautena 8. Päätetään jäsenyydestä muissa järjestöissä ja yhteisöissä 9. Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus 10. Vahvistetaan timintasuunnitelma ja talusarvi 11. Valitaan jäsenten keskuudesta jhtkunnan puheenjhtaja seuraavaksi kahdeksi vudeksi 12. Valitaan jhtkunnan muut jäsenet ervuristen tilalle 13. Valitaan yksi timinnantarkastaja ja varatiminnantarkastaja 14. Päätetään seuran edustajista niihin järjestöihin ja yhteisöihin, jissa seura n jäsenenä 15. Käsitellään muut kkuskutsussa mainitut asiat 16. Päätetään kkus Asiista, jita seuran jäsenet haluavat seuran kkuksen käsiteltäväksi, n tehtävä jhtkunnalle kirjallinen esitys viimeistään 30 päivää ennen kkusta. 12 Seuran ylimääräinen kkus Seuran ylimääräinen kkus pidetään sillin, kun jhtkunta kats sen tarpeelliseksi, seuran kkus niin päättää kun vähintään yksi kymmenessa seuran ääniikeutetuista jäsenistä n jnkin määrätyn asian takia tehnyt siitä jhtkunnalle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kkuksen kutsussa n mainittava asia, jnka vuksi kkus n klle kutsuttu. Ylimääräinen kkus n pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenet vat tehneet siitä edellä mainitulla tavalla esityksen. 13 Pöytäkirja Seuran, sen jhtkunnan, jastjen ja valikuntien kkuksissa n pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kkusten pöytäkirjat vat kkusten puheenjhtajan ja sihteerin allekirjitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava. Jhtkunnan, jastjen ja valikuntien pöytäkirjat tarkistetaan heti seuraavassa kkuksessa.
LIPERIN TAIMI SUUNNISTUS RY. 6 14 Äänestys Kkuksen päätökseksi tulee se mielipide, jta n kannattanut yli pulet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asiissa se mielipide vittaa, jhn kkuksen puheenjhtaja n yhtynyt. Kaikissa kkuksissa suritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä. Jkaisella liittymismaksunsa ja kkukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella viisitista vutta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjhtajalla sekä ainaisjäsenellä, kannattajajäseniä lukuun ttamatta, n yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää. 15 Seuran hallint Seuran timintaa ja talutta hitaa jhtkunta, jhn kuuluu kahdeksi timintavudeksi valittu puheenjhtaja ja kahdeksi timintavudeksi valitut 6-8 jäsentä. Jhtkunnan jäsenistä pulet n ervurssa vusitn. Ensimmäisellä kerralla eraa pulet arvan perusteella. Jhtkuntaan valitaan sekä miehiä että naisia, ellei erityisiä syitä le. Jhtkunta valitsee keskuudestaan varapuheenjhtajan. Jhtkunta valitsee lisäksi sihteerin, taludenhitajan ja muut tarvittavat timihenkilöt, jtka vidaan valita myös jhtkunnan ulkpulelta. Jhtkunta kkntuu puheenjhtajan hänen llessaan estynyt varapuheenjhtajan kutsusta, kun he katsvat sen tarpeelliseksi kun pulet jhtkunnan jäsenistä kirjallisesti sitä vaatii. Jhtkunta n päätösvalnen, kun puheenjhtaja hänen estyneenä llessaan varapuheenjhtaja ja hänen lisäkseen vähintään pulet sen jäsenistä n saapuvilla. Jhtkunnan tehtävänä n erityisesti 1. Tteuttaa seuran kkuksen päätökset 2. Jhtaa ja kehittää seuran timintaa 3. Valita tarvittavat jastt, valikunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjhtajat 4. Vastata seuran taludesta 5. Pitää jäsenluettela 6. Tehdä seuran timintakertmus ja tilinpäätös 7. Tehdä timinta- ja talussuunnitelma seuraavaa timintavutta varten 8. Hitaa seuran tiedtustimintaa 9. Hyväksyä ja erttaa jäsenet sekä päättää jäseniä kskevista kurinpittimista 10. Valita ja erttaa seuran palkatut timihenkilöt sekä spia heidän eduistaan 11. Päättää seuran ansimerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansimerkkien esittämisestä 12. Ryhtyä muihin timenpiteisiin, jita seuran etu vaatii 13. Luvuttaa tilit timinnantarkastajalle tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen kevätkkusta.
LIPERIN TAIMI SUUNNISTUS RY. 7 16 Tilivusi Seuran timinta- ja tilivusi n kalenterivusi. 17 Nimenkirjittajat Seuran nimen kirjittavat puheenjhtaja varapuheenjhtaja jmpikumpi yhdessä sihteerin jnkun muun jhtkunnan jäsenen timihenkilön kanssa. Nimenkirjittajien n ltava täysi-ikäisiä. 18 Jastt Jastt vivat päättää sisäisestä timinnastaan kuitenkin siten, että seuran jhtkunta vahvistaa jastn tekemät ikeustimet. 19 Sääntöjen muuttaminen Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kkus vähintään klmen neljässan enemmistöllä annetuista äänistä. Kkuskutsussa n mainittava sääntöjen muuttamisesta. 20 Seuran purkaminen Seuran purkamisesta päättää seuran kkus vähintään klmen neljässan enemmistöllä annetuista äänistä. Kkuskutsussa n mainittava erikseen seuran purkamisesta. 21 Seuran varjen luvuttaminen Js seura n päätetty purkaa, sen varat n luvutettava Liperin Taimi ry:lle jhnkin seuran timinta-alueen liikuntakasvatusta edistävään tarkitukseen purkamisesta päättäneen kkuksen päätöksen mukaisesti. Pesänselvitysmiehinä timivat kkuksen valitsemat henkilöt. Seuran purkamisesta n ilmitettava yhdistysrekisteriin. 22 Saavutetut jäsenikeudet Saavutetut jäsenikeudet säilyvät. Seuran säännöt n hyväksytty perustavassa kkuksessa 25.11.2013.