Ohje luottolaitosten merkittävien sijoitusten ilmoittamisesta Rahoitustarkastukselle

Samankaltaiset tiedostot
Ohje Rahoitustarkastuksen harjoittamasta luottolaitosten omistajamuutosten valvonnasta

OHJE OSUUSPANKKIEN YHTEENLIITTYMÄÄN KUULUVIEN LUOTTOLAITOSTEN OMISTAMIEN LUOTTO- JA RAHOITUSLAITOSTEN OSAKKEIDEN JA OSUUKSIEN ILMOITTAMISESTA

Laki. muutetaan luottolaitostoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain (1607/93)

MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA

Määräys luottolaitosten ulkomailla olevista sivukonttoreista ja palvelujen tarjoamisesta ulkomailla

YLEISOHJE KONSOLIDOIDUSTA VALVONNASTA

Ohje luottolaitoksen toimiluvasta

Standardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet

Standardi RA1.2. Määräysvallan hankkiminen Euroopan talousalueen ulkopuolisessa maassa sijaitsevasta. Määräykset ja ohjeet

Kuntayhtymän sekä kunnan ja kuntayhtymän omistaman osakeyhtiön kuuluminen

HE 91/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luottolaitostoiminnasta

Määräys arvopaperikauppojen ilmoittamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 15/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta /2014 Laki. sijoituspalvelulain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 7 päivänä maaliskuuta 2014

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä

Määräykset ja ohjeet X/2013

Määräys sisäpiiri-ilmoituksista

Määräys velka-arvopaperikauppojen ilmoittamisesta

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

Standardi RA1.6. Ilmoitus toiminnan ulkoistamisesta. Määräykset ja ohjeet

RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS Nro Dnro 7/790/2002 Antopäivä: Voimassaoloaika: lukien toistaiseksi 1 (5)

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä helmikuuta 2007 N:o

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori

MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN RISKIENHAL- LINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVON- NASTA

Standardi RA1.4. Luotettavuutta, sopivuutta ja ammattitaitoa koskevien tietojen ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet

Määräys osuuspankkien yhteenliittymän omien varojen ilmoittamisesta

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

1 Soveltamisala ja sovellettavat säännökset

Standardi RA4.4. Maariskin ilmoittaminen. Nimi ja nro 2

Laki. osuuskuntalain 5 luvun 5 :n muuttamisesta

EV 156/2006 vp HE 76/2006 vp

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) Taltionumero 778 Diaarinumero 4044/2/02

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA

Standardi 1.5. Nimi ja nro 2

Määräys sisäpiirirekistereistä

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 252/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi luottolaitostoiminnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Määräykset ja ohjeet 14/2013

MÄÄRÄYS OSUUSPANKKIEN YHTEENLIITTYMÄN SUURTEN ASIAKASRISKIEN ILMOITTAMISESTA

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET

Laki. arvopaperimarkkinalain muuttamisesta

Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta

Konsolidointiryhmään tai konserniin kuuluvien sekä muiden erikseen mainittujen yritysten ilmoittamiseen liittyvät konekielisen tietojenvälityksen

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä Toiminimi: Bridge Areena Oy

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Konsolidointiryhmään tai konserniin kuuluvien sekä muiden erikseen mainittujen yritystenilmoittamiseen liittyvät konekielisen tietojenvälityksen

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee.

Helsingin yliopistokonsernin konserniohje

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta /2011 Laki. luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta

Ilmoitus huomattavasta omistus- ja ääniosuudesta

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

Osoite ja postinumero, kotipaikka

Määräys sisäpiirirekistereistä

TAMFELT OYJ ABP OSAKELAJIEN YHDISTÄMINEN

RAHOITUSTARKASTUS TOIMENPIDEHINNASTO (5) Liite Dnro 9/040/2003 6, 21 (LLL 39, 5 )

Laki. muutetaan luottolaitostoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain (1607/1993) Sidottu ja vapaa oma pääoma

FIT & PROPER lomake R3. Luotettavuutta, sopivuutta ja ammattitaitoa koskeva selvitys

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä heinäkuuta /2011 Laki. maksulaitoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 22 päivänä heinäkuuta 2011

Standardi RA3.1. Nimi ja nro 2

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

Ilmoitus huomattavasta omistus- tai ääniosuudesta

SISÄLLYS. N:o 570. Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 26 päivänä heinäkuuta 1996

MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA

MÄÄRÄYS SUURTEN ASIAKASRISKIEN JA KONSOLIDOITUJEN SUURTEN ASIAKAS- RISKIEN ILMOITTAMISESTA

lisätään 47 :ään, sellaisena kuin se on laeissa 685/1999 ja 1098/2014, uusi 3 momentti seuraavasti: 47

arvopaperit ovat julkisen 6.02 Dnro 1243/8.9/89, kaupankäynnin kohteena

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo.

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Tilintarkastusyhteisön valvontatietoilmoituksen täyttöohje

Liikkeeseenlaskijan johtohenkilön lähipiiriyhteisöt ja ESMAn Q&A-tulkinta

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

SISÄLLYS. N:o 207. Laki. Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2009

Määräykset ja ohjeet 3/2014


Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

S t a n d a r d i R a h o i t u s - j a v a k u u t u s r y h m i t t y m i e n v a l- v o n t a. Määräykset ja ohjeet

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Lomake A1. Suuret asiakasriskit / Rahoitustoiminnan asiakasriski. RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS Nro B tai LIITE 3 Päiväys 16.6.

Valtiovarainministeriön asetus rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Standardi RA4.20. Omien varojen sekä luotto- ja markkinariskin kattamiseksi vaadittavien omien varojen ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2002 N:o Laki. N:o 44. rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta /2014 Laki. talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain muuttamisesta

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : -

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

MÄÄRÄYS OSUUSPANKKIEN YHTEENLIITTYMÄN YHDISTELLYSTÄ TILINPÄÄTÖKSESTÄ

Standardiluonnos 5.3. Nimi ja nro 2

TIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA LUOKITTELUKRITEERIT

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta /2014 Laki. työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Tilintarkastusyhteisön valvontatietoilmoituksen täyttöohje

AJANKOHTAISET LAKIASIAT

Transkriptio:

lukien toistaiseksi 1 (5) Luottolaitoksille Ohje luottolaitosten merkittävien sijoitusten ilmoittamisesta Rahoitustarkastukselle Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain (SK:503/1993) 4 :n 2 -kohdan nojalla seuraavan ohjeen, jonka mukaan luottolaitosten tulee tehdä Rahoitustarkastukselle luottolaitostoiminnasta annetun lain (LLL) 17 :n 1 momentin 5 -kohdassa (SK:949/1996) tarkoitettu ilmoitus LLL:n 4a :ssä tarkoitetuista luottolaitoksen merkittävistä sidonnaisuuksista muihin oikeushenkilöihin sekä 17 :n 2 momentissa (SK:1607/1993) tarkoitettu ilmoitus tällaisissa sidonnaisuuksissa tapahtuneista muutoksista. Ohjetta laadittaessa on otettu huomioon 29. päivänä kesäkuuta 1995 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/26/EY luottolaitosalan direktiivien 77/780/ETY ja 89/646/ETY, vahinkovakuutusalan direktiivien 73/239/ETY ja 92/49/ETY, henkivakuutusalan direktiivien 79/267/ETY ja 92/96/ETY, sijoituspalveluyritysten alan direktiivin 93/22/ETY sekä arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten (yhteissijoitusyritysten) alan direktiivin 85/611/ETY muuttamisesta toiminnan vakauden valvonnan tehostamiseksi, läheisten sidosten valvontaa koskevalta osalta. 1 Johdanto LLL 4a :n mukaisella merkittävällä sidonnaisuudella tarkoitetaan omistukseen tai siihen rinnastettavaan määräämisvaltaan perustuvaa mahdollisuutta vaikuttaa yhteisön hallintoon ja toimintaan. Luottolaitoksen toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on LLL:n 11 :n 1 momentin 2 -kohdan mukaan, että luottolaitoksen merkittävät sidonnaisuudet eivät estä luottolaitoksen tehokasta valvontaa. Luottolaitoksen toimilupa on mahdollista LLL:n 12 :n 1 momentin 3 -kohdan nojalla peruuttaa, jos havaitut merkittävät sidonnaisuudet estävät luottolaitoksen tehokkaan valvonnan. Merkittävän osuuden hankkimista yhtiön pääomasta ei pidetä luottolaitoksen valvontaa haittaavana merkittävänä sidonnaisuutena, jos omistus on hankittu ainoastaan väliaikaiseksi sijoitukseksi, jonka perusteella ei ole mahdollista vaikuttaa yrityksen rakenteeseen tai toimintapolitiikkaan. Jotta Rahoitustarkastus voisi tehokkaasti seurata mahdollisesti valvontaa haittaavien merkittävien sidonnaisuuksien muodostumista, on luottolaitosten ilmoitettava Rahoitustarkastukselle myös luonteeltaan väliaikaiset sijoitukset.

lukien toistaiseksi 2 (5) Sidonnaisuudesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta Rahoitustarkastukselle tämän ohjeen perusteella, kun omistuksen kohteena on Suomessa toimiluvan saanut luottolaitos ja ilmoitus tulee tehdä Rahoitustarkastuksen harjoittamasta luottolaitosten omistajamuutosten valvonnasta annetun ohjeen nro 101.6 perusteella. Luottolaitosten kansainvälisen toimintaverkoston osalta Rahoitustarkastus korostaa, että kotivaltion viranomaisena sen tulee saada konsolidoitua kirjanpitoon liittyvää ja muuta valvonnan edellyttämää tietoa luottolaitoksen kansainvälisestä toiminnasta ja että sen on voitava varmentaa tiedon paikkansapitävyys paikalla tehtävillä tarkastuksilla tai muilla keinoin ja arvioida tiedon merkitys suhteessa luottolaitoksen ja sen konsolidointiryhmän toiminnan turvallisuuteen ja vakauteen. Erityiset raportointivaatimukset on asetettu tapauksille, joissa omistuksen kohde on ulkomainen luotto- tai rahoituslaitos. 2 Merkittävät sidonnaisuudet 2.1 Määritelmä LLL:n 4a :ssä tarkoitettu merkittävä sidonnaisuus voi olla luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön tai kahden oikeushenkilön välillä seuraavilla edellytyksillä: luonnollinen tai oikeushenkilö omistaa suoraan tai välillisesti vähintään 20 % jonkin yhteisön osakkeista taikka sen jäsen- tai yhtiöosuuksista luonnollisella tai oikeushenkilöllä on suoraan tai välillisesti vähintään 20 % jonkin yhteisön osakkeiden tai jäsen- taikka yhtiöosuuksien tuottamasta äänimäärästä; äänimäärän hallinta voi perustua omistukseen, jäsenyyteen, yhtiöjärjestykseen, yhtiösopimukseen tai niihin verrattaviin sääntöihin taikka muuhun sopimukseen luonnollisella tai oikeushenkilöllä on oikeus suoraan tai välillisesti nimittää taikka erottaa vähintään yksi viidesosa jonkin oikeushenkilön hallituksen tai siihen verrattavan toimielimen jäsenistä taikka sellaisen toimielimen jäsenistä, jolla on tämä oikeus, ja nimittämis- tai erottamisoikeus perustuu samoihin seikkoihin kuin edellä tarkoitettu äänimäärä. Merkittävän sidonnaisuuden katsotaan syntyvän välillisesti, kun luonnollisen henkilön tai yhteisön määräysvallassa on yhteisö, joka on merkittävässä sidonnaisuudessa kolmannen yhteisön kanssa. Määräysvallan voidaan katsoa syntyvän, kun yhteisöllä tai luonnollisella henkilöllä on yhteisössä ääntenenemmistö tai kun ääntenenemmistöä yhteisöllä tai luonnollisella henkilöllä on sopimuksen perusteella oikeus yksin käyttää tai

lukien toistaiseksi 3 (5) jonka hallintoneuvoston, hallituksen tai vastaavan toimielimen jäsenten enemmistön yhteisö tai luonnollinen henkilö on muutoin oikeutettu nimittämään tai erottamaan. Jos osakkeenomistajalla, osakkaalla tai jäsenellä yhdessä määräysvallassaan olevien yhteisöjen kanssa tai näillä yhteisöillä keskenään on yhteisön ääntenenemmistö tai oikeus nimittää tai erottaa sen hallintoneuvoston, hallituksen tai vastaavan toimielimen jäsenten enemmistö, on myös viimeksi mainittu yhteisö tämän määräysvallassa oleva yhteisö. Määräysvaltasuhde voi syntyä myös luonnollisen henkilön ja yhteisön sekä minkä tahansa oikeushenkilön ja yhteisön välille. Määräysvaltasuhde ei edellytä, että osakkeenomistajalla, osakkaalla tai jäsenellä on huomattava osuus yhteisön toiminnan tuloksesta, vaan jo mahdollisuus käyttää määräysvaltaa on riittävä. Määritelmän piiriin tulevat esimerkiksi yhtiöt, osuuskunnat ja yhdistykset, joissa henkilö voi osakas- tai muun sopimuksen tai holhottaviensa kautta käyttää määräysvaltaa. Mitä tässä on sanottu määräysvallassa olevasta yhteisöstä, koskee soveltuvin osin määräysvallassa olevaa säätiötä. Merkittävä sidonnaisuus muodostuu myös, kun luonnollisella henkilöllä on yhdessä jonkun lähipiiriinsä kuuluvan henkilön kanssa edellä tarkoitettu omistus, äänimäärä tai nimittämis- taikka erottamisoikeus. Omistaminen yhdessä ei edellytä yhteisomistusta, vaan kukin voi omistaa osuutensa yksinään. Henkilön lähipiiriin kuuluvat hänen aviopuolisonsa, hänen kanssaan avioliiton omaisissa olosuhteissa elävä henkilö, häneen etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen taikka tällaisen henkilön aviopuoliso tai tällaisen henkilön kanssa avioliiton omaisissa suhteissa elävä henkilö. Lähipiiriin kuuluu myös sellainen henkilö, johon ensiksi mainittu on merkittävässä taloudellisessa riippuvuussuhteessa kuten esimerkiksi holhous- tai merkittävässä velkasuhteessa. Merkittävä sidonnaisuus on myös niiden oikeushenkilöiden välillä, jotka ovat määräysvaltasuhteen vuoksi pysyvästi sidoksissa yhteen ja samaan oikeushenkilöön tai luonnolliseen henkilöön. Tällaisesta tilanteesta on kysymys esimerkiksi silloin, kun luottolaitoksessa määräysvaltaa käyttävä omistusyhteisö saa määräysvallan myös jossain toisessa yhtiössä. Luottolaitoksella on merkittävä sidonnaisuus tällaiseen yhtiöön.

lukien toistaiseksi 4 (5) 2.2 Ilmoituksen sisältö LLL 17 :n 1 momentin 5 -kohdan mukaan luottolaitos ei saa aloittaa toimintaansa ennen kuin se on toimittanut Rahoitustarkastukselle selvityksen merkittävistä sidonnaisuuksistaan. LLL 17 :n 2 momentin mukaan luottolaitoksen on viipymättä ilmoitettava Rahoitustarkastukselle, jos merkittävässä sidonnaisuudessa tapahtuu muutos. 2.2.1 Sidonnaisuuden yksilöinti A) Kun omistuksen kohde on ulkomainen luotto- tai rahoituslaitos, tulee ilmoituksen sisältää tiedot seuraavista seikoista: yhteisön pääkonttorin yhteystiedot yhteisön pääasiallinen toimiala miten yhteisön mahdollinen julkinen valvonta on paikallisesti järjestetty yhteisön määräysvallassa olevat muut yhteisöt Ulkomaisesta tytärluottolaitoksesta on Rahoitustarkastukselle lisäksi toimitettava: tiedot isäntävaltion viranomaisen luottolaitokselle antamasta toimiluvasta sekä yhteisön toiminnan aloittamisajankohdasta tai ajankohdasta, josta lähtien yhteisö kuuluu luottolaitoksen konsolidointiryhmään; toimitus- ja pääjohtajaa ja heidän varamiestään, johtokunnan jäseniä ja varajäseniä sekä johtoryhmän jäseniä koskeva sopivuus- ja luotettavuusselvitys, jota tarkoitetaan 3.10.2000 annetussa ohjeessa nro 101.10 (Dnro 10/175/99) luotettavuus- ja sopivuusselvityksen sisällöstä ja ilmoitusvelvollisuudesta; luottolaitoksen organisaatiosta selvitys, josta ilmenevät toimintojen vastuusuhteet ja konsernin sisäinen raportointi sekä riskienhallinnan järjestäminen; luottolaitoksen tase- ja tulosennuste toiminnan aloittamisvuodeksi ja kolmeksi seuraavaksi vuodeksi ja luottolaitoksen virallinen vahvistettu tilinpäätös viimeiseltä tilikaudelta. B) Omistuksen kohde on muu ulkomainen yhteisö kuin luotto- tai rahoituslaitos: toiminimi; selvitys yhteisön pääasiallisesta toimialasta ja selvitys yhteisön määräysvallassa olevista yhteisöistä.

lukien toistaiseksi 5 (5) C) Omistuksen kohde on muu kotimainen yhteisö kuin luottolaitos: toiminimi ja ly-tunnus 2.2.2 Omistusosuuden ja äänivallan erittely Rahoitustarkastukselle on ilmoitettava seuraavat tiedot omistus- ja äänioikeudesta: osakkeiden tai osuuksien lukumäärä ja nimellisarvo yhtiön osake- tai osuuspääoma osuus omistettavan yhtiön kaikista osakkeista tai osuuksista osuus äänivallasta sekä tiedot äänioikeuden määräytymisestä - tiedot omistuksen jakaantumisesta omistajan määräysvaltaan kuuluvien yhteisöjen kesken.