Eduskunnan Sivistysvaliokunnalle Lausunto HE 52/2012 vp eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta Kiitämme mahdollisuudesta lausua asiasta. Manusförfattare ry (entinen Näytelmäkirjailijaliitto) on kirjailijoiden itsensä perustama yhdistys, joka on toiminut vuodesta 1921. Yhdistyksessä on yli 500 jäsentä, jotka kirjoittavat näytelmiä sekä elokuva-, tv-, kuunnelma- ja multimediakäsikirjoituksia. Yhdistykseen kuuluu sekä suomen- että ruotsinkielisiä kirjailijoita. Manusförfattare ry esittää, että hallituksen lakiesitystä muutetaan siten, että 1. laki rajataan koskemaan vain taidetta 2. taideneuvoston muodostavat taidetoimikuntien puheenjohtajat ja Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämät taiteen asiantuntijat 3. viraston ja taidetoimikuntien työn tukena on jatkossakin oma tutkimusyksikkö. Yleisiä huomioita Manusförfattare ry kannattaa esitykseen sisältyvää tavoitetta kirkastaa valtion roolia taiteen edistämisessä sekä kansalaisten kulttuuristen oikeuksien toteuttamisessa. Mielestämme on myös hyvä, että Suomi vihdoinkin saa erityisviraston, jonka tehtävänä on keskitetysti ja taiteen laajalla asiantuntemuksella edistää taiteen asiaa poliittisessa päätöksenteossa, valvoa ja edesauttaa valtiolla olevan taiteen 1 Minna Sirnö, Toiminnanjohtaja Verksamhetsledare Executive
edistämistehtävän toteutumista ja toimia Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä taideasioissa. Tavoite erottaa hallintoasiat ja vertaisarviointiin perustuvat taiteen edistämistehtävät on mielestämme kannatettava niiltä osin, kun tämän jako ei vaaranna vertaisarvioinnin säilymistä Jyrki Kataisen hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti myös hallintoasioiden asiantuntemuksen pohjana. Mielestämme tuo hallitusohjelman kirjaus (uudistuksessa säilytetään vertaisarvioinnin asema päätöksentekoprosessissa) ei esityksessä toteudu, vaan vertaisarvioinnin asemaa heikennetään esityksessä nykytilanteesta selkeästi. Katsomme myös, että lakiehdotukseen lisätty apurahoihin liittyvä valitusoikeus on sinällään hyvä asia. Käytännössä kuitenkin valitusoikeus koskee vain laillisuusasioita eikä valitusoikeus jatkossakaan koske kahta suurinta apurahaa eli kirjastoapurahaa ja näyttöapurahaa. Rajaus taiteeseen Manusförfattare ry toteaa kantanaan, että lain tarkoitukseksi rajataan taiteen edistämisen erityistehtävä. Tämä puoltaa taiteen autonomiaa ja tekee myös laista tarkkarajaisemman. Käsitteenä kulttuurihan voi tarkoittaa mitä tahansa inhimillistä toimintaa. Lain tarkoituksena kuitenkin lienee edistää sekä taiteen ammattilaisuutta että harrastajuutta ja antaa työvälineitä taidepolitiikan tekemiseen. Siksi Manusförfattare ry esittää, että lain ensimmäinen pykälä ja kolmannen pykälän ensimmäisen momentin ensimmäinen ja seitsemäs kohta muutetaan muotoon: 1 Toimiala Taiteen edistämistä varten on Taiteen edistämiskeskus. 3 Tehtävät 2 Minna Sirnö, Toiminnanjohtaja Verksamhetsledare Executive
Keskuksen tehtävänä on: 1) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti; 7) huolehtia muista taiteen edistämistehtävistä, joista erikseen säädetään tai jotka opetus- ja kulttuuriministeriö sille antaa. Päätöksenteko, vertaisarviointi, asiantuntemus ja taiteen autonomia Taiteen edistämistehtävä pitää mielestämme sisällään muutakin kuin taiteilijaapurahojen jaon. Siksi taiteen edistämistehtävä on myös ehdotettua selkeämmin määriteltävä Taideneuvoston ja vertaisarviointiryhmien tehtäväksi (HE 5 7 :t). Taideneuvoston, valtakunnallisten vertaisarviointiryhmien, alueellisten vertaisarviointiryhmien ja erillislautakuntien puheenjohtajat ja muut jäsenet on nimettävä taiteen ja kulttuurin eri alojen keskeisiä järjestöjä ja laitoksia kuullen ja näiden ehdottamista henkilöistä. Vain tällöin mielestämme toteutuu hallitusohjelman vertaisarviointia koskeva kirjaus. Muistutamme myös, että viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Siksi lakiin on myös selkeästi kirjattava vertaisarviointiryhmien kuulemisvelvollisuus niiden toimialaa koskevia päätöksiä valmisteltaessa ja tehtäessä Taiteen edistämiskeskuksessa tai Taideneuvostossa. Lisäksi erityisesti paljon vartijaksi asetetun Taideneuvoston nimeämisessä on kunnioitettava sen roolia taiteen asiantuntijana sekä perustuslakiimme sisältyviä taiteen autonomian ja arm s length -periaatteita. Mikäli Taideneuvoston jäsenet nimetään jonkin muun kuin taiteen asiantuntijuuden perusteella ja taiteilijoiden itsensä esityksistä, heikentää se merkittävistä taiteen edistämistehtävän uskottavuutta sekä taiteilijoiden että suuren yleisön silmissä. Taiteen moninaisuus ja taiteilijoiden tasavertainen osallisuus edellyttävät, että valtakunnallisten vertaisarviointiryhmien määrä ja vertaisarviointiryhmien koko säilyy vähintään nykyisellä tasolla. 3 Minna Sirnö, Toiminnanjohtaja Verksamhetsledare Executive
Mielestämme valtakunnalliset vertaisarviointi on tulevaisuudessakin järjestettävä taiteenalakohtaisesti ja lakiin on kirjattava valtakunnalliset vertaisarviointiryhmät tehtäväalueineen. Kuten jo aiemmin mainitsimme, myös kaikilla ehdotuksen sisältämillä luottamuselimillä on oltava itsenäinen, lakiin kirjattu taiteen edistämistehtävä. Vertaisarvioinnin merkitys muussakin kuin apurahojen jaosta päätettäessä on keskeinen taiteen edistämistehtävälle. Katsomme myös, että yhteisöavustukset on päätettävä jatkossakin vertaisarviointiin perustuen. Alueellisilla vertaisarviointiryhmillä on ollut ja toivottavasti on myös tulevaisuudessa oma erityistehtävänsä alueella tapahtuvan taiteen tekemisen ja kokemisen edistäjänä. Tätä tehtävää on jatkossakin voitava tehdä yhteistyössä alueen oman maakuntaliiton, elinkeinoelämän, kuntien ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa, mutta taiteen autonomiaa kunnioittaen. Manusförfattare ry esittää, että lain viidennen pykälän 1. momentin 2. kohta sekä 2. ja 4. momentti, lain 6. pykälän 4. momentti ja lain 7. pykälän 5. momentti muutetaan muotoon: 5 Taideneuvosto 2) nimeää valtion taidetoimikuntien ja alueellisten taidetoimikuntien puheenjohtajan ja muut jäsenet taiteen ja kulttuurin eri alojen keskeisiä järjestöjä ja laitoksia kuultuaan näiden ehdottamista henkilöistä; Taideneuvostossa on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämän puheenjohtajan lisäksi valtion taidetoimikuntien puheenjohtajat sekä opetus- ja kulttuuriministeriön määräämät muut vähintään kaksi ja enintään kuusi taiteen jäsentä. Taideneuvosto valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Taideneuvoston jäsenen tulee olla jonkin taiteen alan ansioitunut harjoittaja tai asiantuntija. 4 Minna Sirnö, Toiminnanjohtaja Verksamhetsledare Executive
Taideneuvoston puheenjohtajan ja muut jäsenet määrää opetus- ja kulttuuriministeriö taiteen ja kulttuurin eri alojen keskeisiä järjestöjä ja laitoksia kuultuaan näiden ehdottamista henkilöistä. Taideneuvostoa asetettaessa on huolehdittava, että neuvoston taiteellinen ja muu asiantuntemus on monipuolinen ja että kielelliset ja alueelliset näkökohdat otetaan huomioon. 6 Valtion taidetoimikunnat Valtion taidetoimikunnan toimikausi on kaksi vuotta. Sama henkilö voidaan määrätä toimikunnan puheenjohtajaksi ja jäseneksi enintään kahdeksi toimikaudeksi peräkkäin ja sen jälkeen aikaisintaan kahden vuoden kuluttua uudelleen. Valtion taidetoimikunnan puheenjohtajan ja muut jäsenet määrää taideneuvosto taiteen ja kulttuurin eri alojen keskeisiä järjestöjä ja laitoksia kuultuaan näiden ehdottamista henkilöistä. Toimikuntaa asetettaessa on huolehdittava, että toimikunnan taiteellinen ja muu asiantuntemus on monipuolinen ja että kielelliset ja alueelliset näkökohdat otetaan huomioon. 7 Alueelliset taidetoimikunnat Alueellisen taidetoimikunnan puheenjohtajan ja muut jäsenet määrää taideneuvosto taiteen ja kulttuurin eri alojen alueellisia järjestöjä ja laitoksia kuultuaan näiden ehdottamista henkilöistä. Toimikuntaa asetettaessa on huolehdittava, että toimikunnan asiantuntemus on monipuolinen ja että toimialueen kielelliset näkökohdat otetaan huomioon. Taiteen autonomia ja tutkimus sekä perusoikeudet Taiteen edistämistehtävä myös edellyttää viraston omasta ja taiteen kentästä kumpuavaa ajankohtaista tutkimustietoa, jonka työstämistä ei mielestämme pitäisi 5 Minna Sirnö, Toiminnanjohtaja Verksamhetsledare Executive
ulkoistaa. Mielestämme juuri viraston asiantuntijarooli edellyttää siltä itseltään vahvaa tutkimusosaamista sekä oikeutta määrittää mitä tutkitaan, kuka tutkii ja mihin tarkoitukseen. Vastustamme myös ajatusta, että selkeästi taiteen edistämisnäkökulmasta viranomaistehtäviksi luettava alan tutkimus toteutettaisiin veikkausvoittovaroilla. Nyt voimassa olevaan lakiin taiteen edistämisen järjestelystä (HE328/1967) verrattuna lakiehdotus jättää myös selkeästi määrittelemättä Taiteen edistämiskeskuksen tehtävän edistää jo YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistukseen kirjattuja kulttuurisia oikeuksiamme. Siksi Manusförfattare ry esittää, että lain kolmannen pykälän ensimmäisen momentiin lisätään uudet 2 kohtaa: 3 Tehtävät Keskuksen tehtävänä on: 8) edistää taiteen kannalta tärkeätä ajankohtaista tutkimusta 9) edistää kansalaisten tasa-arvoisten kulttuuristen oikeuksien toteutumista Lopuksi Manusförfattare ry muistuttaa, että yhdeksi hallituksen esityksen lähtökohdaksi on määritelty avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Tämän periaatteen vastaisesti lakiehdotuksesta ja sen perusteista kuitenkin uupuu merkittävissä määrin lain toteutumisen kannalta keskeistä tietoa. Toisaalta lakiesitykseen on kirjattu paljon sellaisia yksityiskohtia, jotka kuuluisivat uuden viraston työjärjestykseen eivätkä edellyttäisi säätämistä lain tasolla. Lailta on voitava edellyttää tarkkarajaisuutta ja sitä, että sen tosiasiallinen sisältö on myös kirjattu lakiin ja tiedossa jo lakia säädettäessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on 6 Minna Sirnö, Toiminnanjohtaja Verksamhetsledare Executive
ilmoittanut, että oleellinen osa uuden viraston, sen johtajan ja luottamuselinten tehtävistä, koonpanosta ja keskinäisistä suhteista sekä tutkimuksen asemasta säädetään erikseen asetuksella, jonka sisältö ei ole ollut tällä lausuntokierroksella tiedossamme ja jonka sisällön kuitenkin oletamme ratkaisevasti vaikuttavan siihen, miten nyt lausunnolla oleva lakiesitys vaikuttaa taiteen edistämiseen erityisesti taiteen autonomian näkökulmasta. Siksi esitämme, että asetuksella säädettäväksi esitetyt asiat kirjataan pääsääntöisesti itse lakiin tai, jos näin ei ole kaikilta osin mahdollista toimia, eduskunta edellyttäisi, että asetuksesta järjestetään erillinen lausuntokierros. Helsingissä 17.9.2012 SUOMEN NÄYTELMÄKIRJAILIJAT JA KÄSIKIRJOITTAJAT FINLANDS DRAMATIKER OCH MANUS-FÖRFATTARE RY Minna Sirnö toiminnanjohtaja 7 Minna Sirnö, Toiminnanjohtaja Verksamhetsledare Executive