Nro5/2015 Kokousaika Maanantai 16.11.2015 kello 19.00 - Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen Laillisuus ja 43 päätösvaltaisuus Asiat 43 Pöytäkirjan 44 tarkastustapa Allekirjoitukset Heikki Pietilä Puheenjohtaja Jukka Matilainen Pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty. Tarkastusaika Perjantai 20.11.2015 Allekirjoitukset Pirjo Laine Jari Laurila Pöytäkirjan Maanantaina 23.11.2015 Kosken Tl kunnantalo kello 9.00-15.45 nähtävänäolo Todistaa Hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen
43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 8 :n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Työjärjestyksen 10 :n mukaan valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta niissä tiedotusvälineissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa. Työjärjestyksen 9 :n mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Valtuusto voi päättää kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan. Kuntalain 58 :n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Tämän kokouksen kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle sekä kunkin valtuustoryhmän kolmelle ensimmäiselle varavaltuutetulle 10.11.2015 ja kuulutus kokouksesta on samana päivänä asetettu kunnan ilmoitustaululle. Päätösehdotus: Suoritetaan nimenhuuto ja käsitellään valtuutettujen mahdollisesti ilmoittamat esteet sekä varavaltuutettujen osanotto kokoukseen.
44 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 34 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Kuntalain 63 :n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ilmoitettu yleisesti nähtävillä olevaksi maanantaina 23.11.2015 klo 9.00 15.45. Päätösehdotus: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Pirjo Laine ja Jari Laurila. Tarkastus esitetään suoritettavaksi kunnanvirastossa perjantaina 20. päivänä marraskuuta 2015.
45 TOIMIELINTEN OSAVUOSIRAPORTIT 2015/8 KUNNANHALLITUKSELLE / KUNNANVALTUUSTOLLE Kh 19.10.2015 189 Kunnanhallituksen antamien vuoden 2015 osavuosiraportin laatimisohjeiden mukaan hallintokuntien tulee seurata vuoden aikana tarkasti talousarvionsa toteutumista sekä valtuuston asettamien tavoitteiden että määrärahojen riittävyyden kannalta. Hallintokunnat raportoivat kunnanhallitukselle talousarvion tehtävätason toteutumisen 30. huhtikuuta ja 31. elokuuta toteutumien mukaan. Osavuosiraportti tehdään samalla kaavalla kuin toimintasuunnitelma ja tilinpäätös, jolloin se on jo osa vuoden 2015 tilinpäätöstä ja täydennetään taas syyskuussa ja edelleen vuoden lopun tapahtumilla. Raportti on annettu myös investointien toteutumisesta. Tuloslaskelma ja talousarvion toteutumisvertailu 1.1.-31.8.2015 toimielimittäin on kunnanhallituksen esityslistan viiteaineistona. Tuloslaskelma 1.1.-31.8.2015 toimitetaan myös kunnanvaltuustolle tiedoksi. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumista esitellään kokouksessa. Kunnanvaltuustolle on viety jo 5.10.2015 ennakkotietona toimialakohtainen toteuma 1.1.-31.8.2015. Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle toiminnan ja talouden seurantaraportin 31.8.2015. Hyväksyttiin.
46 TULOVEROPROSENTIN JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN Kh 2.11.2015 204 Kuntalain 66 :n mukaan: "Viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista." Vuoden 2016 tuloveroprosentti tulee ilmoittaa Verohallinnolle 17.11.2015 aikana neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Yleisen kiinteistöveron sekä vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron laissa säädettyjä ala- ja ylärajoja korotettiin vuodelle 2015. Yleisen kiinteistöveron osalta korotus rajoihin oli 0,2 prosenttiyksikköä. Alaraja on siis olemaan 0,8 % ja yläraja 1,55 %. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin osalta korotus oli 0,05 prosenttiyksikköä uuden alarajan ollessa siten 0,37 % ja ylärajan 0,8 %. Kiinteistöverolaki on muuttumassa verovuodelle 2016. Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen 26/2015 sisällön (hyväksytty eduskunnassa toisessa käsittelyssä 21.10.2015) liittyen kiinteistöveroprosenttien vaihteluväleihin. Laki muutos vahvistettaneen presidentin esittelyssä 30.10.2015. Hallituksen esityksen 26/2015 perusteella vuodelle 2016 muutetaan kiinteistöverolain 12 a, 12 b, 13 ja 14 pykäliä siten, että: muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enimmäismäärä voi olla enintään 1,00 prosenttiyksikköä kunnan määräämää vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enimmäismäärää korkeampi (nykyisen 0,6 prosenttiyksikön sijasta) tai jos näin laskettu veroprosentti on kunnan yleistä kiinteistöprosenttia alempi, niin enintään kunnan yleisen kiinteistöveroprosentin suuruiseksi. Voimalaitosrakennuksen ja rakennelman kiinteistöveroprosentin enimmäismäärä korotettaisiin 2,85 prosentista 3,10 prosenttiin. Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin enimmäismäärä korotettaisiin 3,00 prosentista 4,00 prosenttiin, ja rakentamattoman rakennuspaikan määritelmää tarkistettaisiin muun muassa rakennuspaikkaa koskevien rakennuskieltojen osalta. Muilta osin hallituksen esityksen mukaiset lakimuutokset tulevat voimaan vasta vuonna 2017. Kiinteistöveroprosentit voivat vaihdella seuraavasti: yleinen kiinteistövero 0,8-1,55 % vakituiset asunnot 0,37-0,8 % muut asuinrakennukset voidaan määrätä kunnassa erikseen vastaa maan kunnan yleistä kiinteistöveroprosenttia, vaikka se olisi enem-
män kuin 1,00 prosenttiyksikköä yli kunnan määräämän asuinrakennusten veroprosentin vakituisten yleishyödyllisten yhteisöjen omistamien kiinteistöjen kiinteistövero voidaan vahvistaa 0,00 prosentiksi; veroa ei mene, mikäli kiinteistö on yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä 0,00-1,35 % Kunnanvaltuusto voi määrätä kiinteistöverolain 12a :n mukaiselle kaavoitetulle, rakentamattomalle rakennuspaikalle kiinteistöveron, joka on 1,00-4,00 % Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 0,80-3,10 % Kosken Tl kunnassa voimassa oleva tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit ovat vuonna 2015 olleet seuraavat: 1. Tuloveroprosentti 19,50 2. Kiinteistöveroprosentit * Yleinen 0,80 * Vakituiset asuinrakennukset 0,37 * Muut asuinrakennukset 0,80 * Yleishyödylliset yhteisöt 0,00 * Rakentamattomat tontit ei määrätty * Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 2,50 Kunnan johtoryhmä ja hallinto- ja taloustoimisto ovat valmistelleet lautakuntien ja viranhaltijoiden valmistelun pohjalta talousarvion 2016. Talousarvio on laadittu voimassaolevien veroprosenttien mukaan. Niiden mukaan verotuloja kertyisi yhteensä 6.403.000 euroa, mikä on 183.000 euroa (2,9%) enemmän kuin vuoden 2015 talousarviossa. Kuntalain mukaan talousarviossa ja -suunnitelmassa tai niiden hyväksymisen yhteydessä on päätettävä toimenpiteistä, joilla edellisen vuoden taseen osoittama alijäämä ja talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu alijäämä suunnittelukaudella katetaan. Alijäämä voidaan kattaa mm. edellisten tilikausien ylijäämällä. Kunnalla on vuoden 2014 tilinpäätöksessä edellisten tilikausien ylijäämää 3.467.249 euroa. Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättäisi kunnan tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 seuraaviksi: 1. Tuloveroprosentti 19,50 2. Kiinteistöveroprosentit * Yleinen 0,80 * Vakituisen asunnon 0,37 * Muun asuinrakennuksen 0,80 * Yleishyödyllisen yhteisön 0,00 * Rakentamattoman rakennuspaikan ei määrätä
* Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 2,50 Hyväksyttiin.
47 VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2018 Kh 2.11.2015 205 Vuoden 2016 toiminta- ja taloussuunnitelma on laadittu ottaen huomioon kunnanhallituksen 29.6.2015 / 137 antamat taloussuunnitelman 2016-2018 sekä talousarvion 2016 laadintaohjeet. Palkkamäärärahat lasketaan korottamalla vuoden 2015 kesäkuun palkkoja enintään 0,5 % prosenttia (+ mahdolliset kokemus-/palvelulisistä johtuvat korotukset). Palkkamäärärahojen suuremmalle nousulle tulee esittää toiminnan laajenemiseen tai vastaavaan perustava syy. Lautakuntien esitysten ja valmistelun perusteella koottu ja kunnan johtoryhmän ja hallinto- ja taloustoimiston päivittämä alustava talousarvio vuodelle 2016 näyttää seuraavalta (ulkoinen käyttötalous): Ta 2016 Muutos % Muutos % TP -14 Ta -15 Toimintatuotot 3 159 899 4,9 5,1 Toimintakulut 16 936 177 6,3 0,7 Toimintakate 13 776 278 6,6-0,3 Vuosikate 68 142-94,1 141,6 Tilikauden tulos -576.979-104,9 30,8 Talousarvioon sisältyy henkilöstöresurssin muutoksia. Sosiaalitoimessa lapsiperheiden kotipalvelun jatkamiselle omana työnä on taloudellinen, toiminnallinen ja lainsäädännöllinen peruste. Kotihoidossa halutaan mahdollistaa tuettu kotona asuminen ja kustannusneutraalisti siirtää määrärahoja yksityisestä palveluasumisesta ja Härkätien yhteistoimintaalueelta lähihoitajan palkkaamiseksi kotihoitoon. Lasten kasvaneeseen määrään varhaiskasvatuksessa on varauduttu perhepäivähoitajan vakanssin täytöllä määräaikaisesti ja lastentarhanopettajan määräaikaisuutta esitetään jatkettavaksi 1.8. 31.12.2016. Henkilöstöresurssin muutoksissa työsuhdemuodoissa on otettu huomioon mahdolliset tulevat palvelurakenteen muutokset varhaiskasvatuksessa. Tärkeitä painopistealueita ovat aktiivinen ote tulevissa rakenteellisissa muutoksissa ja kuntastrategian jalkauttaminen osaksi kunnan palvelutuotantojärjestelmää. Oman toiminnan kehittäminen taloudellisesti kestävästi ja asukaslähtöisesti on ollut talousarviolaadinnan keskiössä. Rahoitusosassa verotuloarvio on laskettu käytettävissä olevien Suomen Kuntaliiton arvioiden ja verotuloennusteiden ja toteutumien perusteella siten, että verotulot vuonna 2016 olisivat 6.403.000 euroa. Valtionosuuksia on arvioitu saatavan 7.418.000 euroa. Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2016 2018 ovat kokonaisuudessaan kokouksessa nähtävillä.
Päätösehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Kosken Tl kunnan talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman vuosille 2016-2018 perusteluineen. Muutettu päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen talousarvion valmistelutilanteen ja tekee ehdotuksen talousarviosta vuodelle 2016 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2016 2018 seuraavassa kokouksessa. Kh 9.11.2015 216 Hyväksyttiin. Ulkoinen käyttötalous on päivitetty alla olevaan taulukkoon. Ta 2016 Muutos % Muutos % TP -14 Ta -15 Toimintatuotot 3 159 899 4,9 5,1 Toimintakulut -16 876 777 6,0 0,4 Toimintakate -13 716 878 6,2-0,7 Vuosikate 127 542-88,9 177,9 Tilikauden tulos -549.791-94,1 37,9 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2016 2018 ovat kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä. Päätösehdotus: Käsittely: Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Kosken Tl kunnan talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman vuosille 2016-2018 perusteluineen. Kunnanhallitus kävi talousarvion lävitse ja teki tarkennuksia esitykseen. Hyväksyttiin.
48 ERON MYÖNTÄMINEN LUOTTAMUSTOIMESTA / TEA ANTTILA / VALIN- TA JÄLJELLÄ OLEVAKSI TOIMIKAUDEKSI Kh 9.11.2015 218 Päätösehdotus: Tea Anttila anoo eroa kunnan tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä paikkakunnalta muuton takia. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1) Tea Anttilalle myönnetään ero luottamustoimista. 2) Tarkastuslautakuntaan valitaan varajäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 1) Hyväksyttiin. 2) Hyväksyttiin.
49 ILMOITUSASIAT 50 MUUT ASIAT -------------------------- Koskella Tl 10.11.2015 Kunnanjohtaja Hallinto- ja sosiaalijohtaja Jari Kesäniemi Jukka Matilainen
KUNNANVALTUUSTON NIMENHUUTOLUETTELO Liite 1 Kosken Tl kunnanvaltuuston kokous 16.11.2015 43 Kokouksen laillisuus Anttila Jyrki Hacklin Timo Hahko Virpi Hämäläinen Risto Jalli Marja Jansson Mika Kivikallio Elina Kujala Pertti Laine Pirjo Laurila Jari Lehti Minna Mattila Marja Mäkitalo Martti Niemelä-Laaksonen Anne Nummela Olli-Pekka Nuotio Pirjo-Liisa Pietilä Heikki Toivonen Timo Tuominen Heikki Urmas Petteri Vaparanta Heikki Läsnä Poissa Jaa Ei Tyhjä VARAVALTUUTETUT SUOMEN KESKUSTA R.P. 1. Kupi Kimmo 2. Julla Hans 3. Syrjälä Esko KANSALLINEN KOKOOMUS R.P. 1. Kulo Voitto 2. Leino Pirjo 3. Toivonen Mika SUOMEN SOSIAALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE R.P. 1. Kuusinen Arvo PERUSSUOMALAISET R.P. 1. Satto Tapio Yhteensä Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä
VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä kunnanvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: HValL 3 :n 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskiellon perusteet Valitusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Turun hallinto-oikeus Sairashuoneenkatu 2-4, PL 32 20101 TURKU Kunnallisvalitus, pykälät valitusaika 30 pv Hallintovalitus, pykälät valitusaika Muu valitusviranomainen, pykälät osoite ja postiosoite valitusaika Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista
Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittaminen Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite päätös, johon haetaan muutosta miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös; nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Lisätietoja Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi puh. 044-744 1111