1 TUUSULAN RESERVINUPSEERIKERHO KANNAKSEN TAISTELUPAIKOILLA Jorma Riissanen, kerhon pj. Tuusulan Reserviupseerikerho järjesti tutustumisretken ampumaupseeri Pekka Mainion aloitteesta 14-16.5.2004 Karjalan Kannaksen taistelupaikoille ev Ilmari Hakalan toimiessa oppaana. Retkeen osallistui 34 kerhon jäsentä ja heidän sukulaisiaan ja tuttaviaan. Säät suosivat retkeläisiä koko retken ajan. Lämpötila oli sopivan matala, ettei bussissa ollut tukalaa ja maastossa kulkukin sujui ongelmitta. Sadetta jopa rakeita saatiin myös, mutta miltei poikkeuksetta silloin, kun istuttiin bussissa tai oltiin hotellissa. Ihantala. Rajan ylityksen jälkeen tankkasimme itsemme Viipurin Veikoissa, jonka jälkeen ajoimme Viipuriin tankkaamaan autoa. Tankkauspaikalla selvisi, että meillä tulee koko retken ajan olemaan seuralaisia, jotka huolehtivat siitä, etteivät eväät lopu. Tankkauspaikalle ilmestyi heti kun pysähdyimme pari kolme kauppa-autoa, joista sai ostaa erilaisia virvokkeita ja sen lisäksi Kannaksen karttoja. Virvokkeita oli sekä länsimaisia, että itämaisia ja kartat olivat hyvälaatuisia ja erittäin tarkkoja. Tankkauksen jälkeen jatkoimme Ihantalan taistelupaikalle. Kuvassa 1 oleva kivi, josta on tehty muistomerkki, on suunnilleen suomalaisen jalkaväen etulinjan kohdalla. Kuva 1. Oppaamme Ilmari kertoo Ihantalan taisteluista kesällä 1944.
2 Ihantalan taistelut alkoivat 29.6.1944 ja ne jatkuivat lähes yhtäjaksoisesti 10.7 saakka. Tykistöstä sanotaan, että venäläisillä oli suunnilleen tykit 4 m:n välein niin, ettei niiden tarvinnut ampuessaan muuttaa sivusuuntaa lainkaan. Suomalaisetkin keskittivät sotakalustoaan alueelle ennennäkemättömän määrän. Ihantala Juustila taistelusta sanotaan, että se oli Suomen sotahistorian suurin materiaalitaistelu. Suomalaisilla ammuskulutus oli hyvin vakio (5000 laukausta päivässä) ja venäläisillä n 15.000 laukausta keskimäärin. Kuumimpaan valmistelun aikaan venäläisten laukausten määräksi on arvioitu 25.000 päivässä. Suomalaiset tuhosivat taistelujen aikana suuren joukon panssarivaunuja, jopa yli 30 yhtenä kuumana taistelujen päivänä. Panssarit tuhottiin lähes kokonaan kannettavilla panssarintorjunta-aseilla. Suomalaiset käyttivät tässä taisteluissa ilmavoimia tykistön tapaan. Immolasta lento taistelupaikalle kesti n 12 minuuttia ja osasto Kuhlheim tuki suomalaisten puolustusta. Linja ei ollut ennakkoon valmisteltu vaan miehet kaivoivat poterot itse. Taistelujen päätyttyä alueelle rakennettiin elokuussa 1944 korsuja, joita on vielä nähtävissä. Kun rintama Ihantalassa piti, se antoi Suomelle mahdollisuuden irtaantua sodasta siedettävin ehdoin. Tappioista on arvioitu venäläisten osalta jopa 20.000 mieheen asti. Suomalaisten osalta Ilmari käytti termiä noin Estonian onnettomuuden verran päivässä. Ihantalasta siirryimme Talin aseman kautta Äyräpään lossinrantaan. Äyräpää. Vuoksen rantatöyräällä eli Äyräpään harjulla käytiin erittäin kiivaita ja raskaita taisteluita alkaen 26.6.1944. Varsinainen hyökkäys Vuosalmella alkoi hyvin voimakkaan tulivalmistelun jälkeen 4.7 klo 3.50. Taistelut kestivät useamman päivän neuvostojoukkojen saadessa aikaan läpimuroja ja suomalaisten palauttaessa asemat vastaiskuilla. Yöllä 8-9.7 neuvostojoukot ylittivät Vuoksen saaden aikaan sillanpään Vuosalmessa. Seuraavassa kuvissa on Äyräpään harjun taisteluhautoja nykykunnossaan ja Äyräpään kirkon jäännökset. Kuva 2. Taisteluhautoja Äyräpään harjulla.
3 Kuva 3. Äyräpään kirkon raunioita. Taistelut Vuoksen itärannalla jatkuivat erittäin kiivaina ja kuluttavina aina 17.7.saakka, jolloin tilanne vakiintui. Myöskin tästä suurtaistelusta Ilmari sanoi, että miehiä kului sellainen Estonian onnettomuuden verran päivässä. Äyräpäästä jatkoimme matkaa Kiviniemen kautta Räisälään, missä saimme nähdä H.Helasvuon kodin (isopappilan) tosin ulkopuolelta ja Heikki kertoi meille senaikaisia muistikuviaan. Seuraavassa kuvassa Heikki isopappilan edessä olevalla aukiolla, joka aikoinaan oli Heikin mukaan erittäin kaunis puisto.
4 Kuva 4. Heikki Helasvuo Räisälan isopappilan edessä olevalla aukiolla. Pappilan nykykäytöstä ei ole selvää kuvaa. Räisälästä palasimme Kiviniemeen, missä yövyimme aivan kohtuullisen tasoisessa hotellissa. Aamulla 15.5 jatkoimme matkaa Taipaleeseen. Matkalla näimme auton ikkunasta, missä Antero Rokka (Viljam Pylkäs) oli ennen sotaa asunut. Kylän nimi on Haparainen. Talo on palanut, joten siitä ei ole mitään jäljellä. Matkalla kuulimme myös Ilmarimaisella asiantuntemuksella annettuja selostuksia tien varren taisteluista ja niihin osallistuneista. Taipale. Taipale ja Koukkuniemi ovat tunnettuja talvisodan taistelupaikkoina. Talvisota alkoi sanan varsinaisessa merkityksessä Koukkuniemessä, missä neuvostojoukot itsenäisyyspäivänä 1939 pyrkivät runsaan tykistön ja panssarivaunujen tuen avulla ja kahden divisioonan voimin vallata suomalaisasemat siinä onnistumatta. Jonkin verran maastoa menettäen hyökkäykset torjuttiin. Jatkosodan aikana suomalaiset torjuivat Vuoksen suvannon Taipaleen vesistölinjalla kesäkuun 1944 loppuun mennessä n 30 virran ylitysyritystä ja myöhemmin kesällä parikymmentä lisää. Seuraavassa kuvassa on Taipaleenjoki nykyisessä asussaan.
5 Kuva 5. Maisema Taipaleenjoelle. Tällä retkellä tutustuttiin myös muinaiseen 1600 luvulla olleeseen Taipaleen kaupunkiin, josta arkeologit näkevät jopa katujen paikat (luvalla sanoen minä en) ja myös alueen muinaislinnaan, missä kaivannot ja vallihaudat ovat vielä hyvin näkyvissä. Kun Laatokan lähellä oltiin, menimme katsomaan myös itse Laatokkaa, joka on varsin syvä sisämeri (syvin kohta yli 250 m). Laatokalla on omaa erityistä eläimistöään (mm Laatokan Norppa) ja kalalajejaan (Valamon siika). Laatokkaan laskee Ilmarin mukaan 52 jokea ja siitä on vain yksi laskujoki. Laatokalta palasimme takaisin Koukkuniemeen, jossa pysähdyimme, kun Matiaksen piti saada suurennuslasi (olis muuten ollut tarpeen itsellenikin, mutta ostamatta jäi, kun kotona niitä on kasapäin). Sieltä jatkoimme kohti Lempaalaa, mutta välillä lounastimme venäläisellä sotien muistomerkillä ja tutustuimme venäläiseen taisteluhauta arkkitehtuuriin. Lempaalan kautta jatkoimme kohti Siiranmäkeä, missä pysähdyimme toviksi. Siiranmäki Siiranmäki oli yksi parhaiten linnoitetuista taistelupaikoista. Se kuului A.Ehrnrootin rykmentin vastuualueeseen. Siiranmäen taistelu käytiin 13-15.6. Taistelujen alusta kerrotaan Ehrnrootin tulleen käymään etulinjan vartiopaikalle ja katsomaan, mitä naapuri Siiranmäen aukion toisella puolella tekee jos mitään. Siellä oli näkynyt melkoista liikettä jolloin Ehrnroot oli ottanut vartiomieheltä aseen ja ampunut sillä naapuriin päin. Asetta palauttaessaan hän oli vartiomiehelle todennut, että taistelu on alkanut. Taistelusta kerrotaan, että hirmuisen tulivalmistelun avulla venäläiset saivat murron aikaan, joka torjuttiin vastaiskulla. Seuraavana päivänä venäläisellä oli uusi divisioona joka teki saman yrityksen ja taas heidät heitettiin takaisin ja seuraavana päivänä sama uudestaan.
6 Kesäkuun puolessavälissä saatiin käsky irtaantua taistellen ja vetäytyä Äyräpäähän. Seuraavassa kuvassa on Siiranmäen lepobunkkeri. Kuva 6. Lepobunkkerin kulkuaukko Siiranmäessä. Mainittakoon, että tuusulalainen Mannerheimin ristin ritari, Väinö Hämäläinen osallistui ansiokkaasti Siiranmäen taisteluihin. Väinöltä oli joku lehti ihminen kysynyt jossain haastattelutilanteessa, että kuinka monta ihmistä Hämäläinen tietää ampuneensa. Vastaus oli hyvin Rokkamainen en yhtään, vihollisia kyllä. Siiranmäestä jatkoimme matkaa Kivennavan ja Lintulan kautta kohti Terijokea. Näimme matkalla myös Mainilan pellot ja rajajoen. Rajajoki on seuraavassa kuvassa.
7 Kuva 7. Rajajoki. Terijoella yövyimme suhteellisen korkeatasoisessa hotellissa. Aamulla jatkoimme matkaa Vammelsuuhun, missä näimme ensiksi ns. Rakkauden hauta muistomerkin. Tämän muistomerkin oli aviomies rakentanut vaimonsa kuoleman jälkeen vaimonsa haudalle. Lisäksi hän oli rakentanut lähelle kappelin. Ilmarin mukaan Rakkauden hauta ja kappeli olivat ennen sotia erittäin suosittuja turistikohteita ja sen ajan postikortteja pitäisi olla vielä runsaasti jäljellä. Sodan jälkeen venäläiset räjäyttivät molemmat, mutta nyt on muistomerkkiä alettu rakentaa uudelleen. Kappelista ei ole muuta kuin rakennusjätettä jäljellä. Taistelupaikkojen ohella näimme Vammelsuussa Gustav Ehrnrootin ehjänä säilyneen komentokorsun. Totlebenin linnakkeen 370 mm:n tykeillä ylti Vammelsuulle. Metsässä on vieläkin nähtävissä Totlebenin kapsäkkien aiheuttamia kraatereita. Vammelsuusta ajoimme Kuuterselän kautta Kanneljärvelle, missä oli Jaakko Pentikäisen koti ennen sotia. Talosta ei ole mitään jäljellä, mutta Jaska hyvin muisti kotinsa paikan, jossa olemme seuraavassa kuvassa.
8 Kuva 8. Kanneljärvi. Jaakko Pentikäisen kodin alue. Kanneljärveltä ajoimme Summaan, missä laskimme seppeleen Summan kenttähautausmaalle, jossa 204 tuntematonta sankarivainajaa lepää ikuista untaan. Summa esiintyy toiseksi eniten Taipaleen jälkeen päämajan päiväkäskyissä. Summassa taistelut alkoivat joulukuun alkupuolella 1939 voimakkaalla tykistövalmistelulla ja tiedustelu luonteisilla hyökkäyksillä. Hyökkäykset lyötiin. Venäläisten yritykset kovenivat päivä päivältä. 17-18.12 alkoi suurhyökkäys vuorokauden mittaisella tykistövalmistelulla. Panssarit tunkeutuivat suomalaisten asemien läpi paikoin tukilinjalle saakka. Jalkaväen hyökkäykset torjuttiin etulinjassa. Polttopulloilla ja kasapanoksilla tuhottiin päivän aikana 20 panssarivaunua. Hyökkäykset jatkuivat seuraavina päivinä, mutta alkoivat laantua 20.12. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäystä 23.12, mutta tämä epäonnistui. Vuoden vaihteen jälkeen Kannaksen uusi venäläinen komentaja otti uuden taktiikan käyttöön. Joukkoja harjoitettiin perusteellisesti metsäsodan käyntiin ja taktiikkaan kuului erittäin massiivinen tykistön tulivalmistelu. Helmikuun alussa venäläiset aloittivat jatkuvan kuluttavan rumputulen tykistöllä ja ilmapommituksin ja jalkaväki hyökkäsi 10.2, jolloin puolustus alkoi murtua. Ylipäällikkö käski vetäytymisen taistellen, mikä onnistui lumipyryn turvin väliasemaan. Seuraavissa kahdessa kuvassa olemme Summan kenttähautausmaalla seppeleen laskussa.
Kuva 9. Seppeleen lasku Summan kenttähautausmaalla. 9
10 Kuva 10. Joukot Summan kenttähautausmaalla. Joskus kävi niinkin, että korsuun tuli täysosuma. Seuraukset näkyvät seuraavissa kahdessa kuvassa.
Kuva 11. Muistoristi Kalvolan poikien korsun edessä. Ilmari kertoi, että kalvolalaisia oli korsussa 18 ja se yksi oli Marttilasta. 11
12 Kuva 12. Tämä jäi korsusta jäljelle. Summasta ajoimme Viipuriin, missä tankkasimme kulkuvälineen ja kauppa autot olivat myös valmiina ostoksia varten. Viipurissa kävimme torilla, missä voi kokea hyvin tiiviin tunnelman. Vaatetavaraa on runsaasti. Samoin torilla on tarjolla optiikkaa ja venäläistä kristallilasia. Tunnelma on niin tiivis että on parasta kulkea ryhmissä. Viipurista alkoi kotimatka. Matkalla kävimme vielä Harjuniemessä, missä Ilmari kertoi Viipurinlahdella ja saarissa käydyistä taisteluista. Näimme myös salmen yli Tuusulan Reserviupseerikerhon kunniajäsen Ev. Lauri Vilkon asemapaikan. Harjuniemestä katsottuna Viipurinlahden perukka on erittäin kaunista aluetta. Sen ovat myös alueen nykyiset haltijat oivaltaneet. Niemeä käytetään jäljistä päätellen runsaasti vapaa-ajan kalastukseen ja telttailuun. Nytkin alueella oli paikallista väkeä muutamia kumiveneellisiä onkimassa. Seuraavassa kuvassa on maisemaa Harjuniemestä Viipurinlahden kapeikkoon.
13 Kuva 13. Harjuniemen kärki. Harjuniemestä jatkoimme rajalle, missä jonotimme tulliin toista tuntia. Tullimuodollisuudet sujuivat ilman nikottelua kummallakin puolella ja retki päättyi sunnuntai-iltana Tuusulan linja-auto asemalle. Lopuksi. Tutustuminen Karjalan kannaksen taistelupaikkoihin oli allekirjoittaneelle erittäin opettava kokemus. Minun polveni isien ja nuoremman polven isoisien työ ja uhraukset isänmaan itsenäisyyden säilyttämiseksi saivat aivan uudet mittasuhteet tämän retken aikana. Nämä uhraukset ovat olleet aivan uskomattoman suuria. Vastustajan murskaavasta ylivoimasta huolimatta isämme ja isoisämme takasivat uhrauksillaan tämän päivän vapaan Suomen. Retken aikana tuli myös uskomattoman paljon tietoa sekä kokonaisuuksista, että yksityiskohdista, joka oli tietysti oppaamme Ilmari Hakalan ansiota. Ilman hänen tasoistaan opasta retken anti olisi varmasti vajaa. Olen sitä mieltä, että reservin upseerin koulutukseen pitäisi sisällyttää tämän tasoinen retki. Kiitokset Pekalle retken aikaansaamisesta ja Ilmarille retken täyspainoisesta onnistumisesta. Kiitokset ansaitsevat myös retkelle osallistuneet, jotka tekivät retken järjestämisen mahdolliseksi.